On kaikkein idioottimaisinta näillä Suomi24

huuhaa-palstoilla alkaa valittamaan o i k e i n k i r j o i t u k s e s t a,eli onko jokainen sana oikein kirjoitettu jne. Näitä oikeinkirjoituksesta itkijöitä on tasaisesti monilla Suomi24 saiteilla,kun he eivät muuten pärjää niin he valittavat pilkkujen paikoista.

Näillä roska palstoilla ei ole mitään väliä sillä kuinka "oikein" sanat on kirjoitettu,joten pilkun..viilaajat voivat työntää sen pilkkunsa sinne p-er-see-seensä.
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oikeinkirjoituksesta valittaminen on lähinnä niiden puuhaa, jotka eivät asiassa pärjää, mutta kuvittelevat osaavansa kieliopin ja kirjoitusasun, ja siksi olevansa jotenkin varteenotettavimipia palstalla roikkujia. Kuitenkaan valittajat, tai oikeastaan kai yksi valittaja, ei oikein ymmärrä, etteivät nämä, hänen tyhmiksi apinoiksi ristimänsä palstalaiset "ymmärrä" eivätkä edes välitä siitä, onko kirjoitus virheetöntä - kunhan se, usein olematonkin asia selviää lukijalle, ja niihan se yleensä selviääkin.

Äänestä
  • Aivan oikein,monet eivät tosiaan välitä siitä että onko kaikki sanat oikein kirjoitettu. Kyllä se jutun "sanoma" kuitenkin selviää aina.

    Äänestä

  • +++++++ kirjoitti:

    Aivan oikein,monet eivät tosiaan välitä siitä että onko kaikki sanat oikein kirjoitettu. Kyllä se jutun "sanoma" kuitenkin selviää aina.

    sankkireikä ylämäkityöntö plörbs sankkireikä ylämäkityöntö plörbs

    menikö minulla perussuomalaisella oikein

    Äänestä

  • +++++++ kirjoitti:

    Aivan oikein,monet eivät tosiaan välitä siitä että onko kaikki sanat oikein kirjoitettu. Kyllä se jutun "sanoma" kuitenkin selviää aina.

    AHIMPT-oireyhtymä eli syndrooma.

    Tulee seuraavista sanoista

    Alhainen Halpamaisuus
    Ilkee Mieli
    Paha Tahto

    siis persu

    Äänestä

Halla-aho on muslimin jalkavaimo.

Äänestä
  • No pistähän linkkiä juttuun että missä kerrotaan että Halla-aho on muslimin jalkavaimo.

    Äänestä

Sana roskapalstoilla on yhdyssana

Äänestä

niin sinäkö olet siis sitä mieltä että palstalla esiintyvät "isänmaalliset" pölhöperSSut saavat ihan vapaasti raiskata tätä kaunista äidinkieltämme miten tahtovat...

Äänestä

kelpaa, ole ystävällinen ja mene muualle - olisi helpotus kaikille !!!!

Äänestä
  • heh heheh eheh hhehe heheh heheh heheh heheh hhehe heheh hehe heeh eee kuule en minä lähde täältä mihinkään. tämä on netin paras tahattoman komiikan palsta. eli täältä saa monet ilmaiset naurut.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    heh heheh eheh hhehe heheh heheh heheh heheh hhehe heheh hehe heeh eee kuule en minä lähde täältä mihinkään. tämä on netin paras tahattoman komiikan palsta. eli täältä saa monet ilmaiset naurut.

    Kerro muuten että kuinka monta oikeata persua täällä pyörii,ja kuka vaan esittää persua?

    Käsittääkseni täällä ei roiku kuin 5-6 henkilöä vakituiseen(sinä yhtenä),onko heistä sitten kenties yksi jopa oikea persu.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    heh heheh eheh hhehe heheh heheh heheh heheh hhehe heheh hehe heeh eee kuule en minä lähde täältä mihinkään. tämä on netin paras tahattoman komiikan palsta. eli täältä saa monet ilmaiset naurut.

    Komiikan ymmärryksesi on yhtä heikkoa kuin talouden tuntemuksesi.
    Kai se muiden tyhjäpäiden juttujen toistelusi sitten voidaan komiikaksikin tulkita, lähinnä kyllä typerää, mutta sopii sinulle tyhjän naurajalle kuin nyrkkisilmään.

    Äänestä

Parhaimpia oikeinkirjoituksen puolustajia onkin juuri nuo jotka eivät aloita lauseita isoilla kirjaimilla ja erisnimetkin kirjoittaa pienellä. Minua se ei haittaa mutta en ymmärrä että tällainen henkilö arvostelee muiden kielioppia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mAtias storBalle kirjoitti:

huuhaa-palstoilla alkaa valittamaan o i k e i n k i r j o i t u k s e s t a,eli onko jokainen sana oikein kirjoitettu jne. Näitä oikeinkirjoituksesta itkijöitä on tasaisesti monilla Suomi24 saiteilla,kun he eivät muuten pärjää niin he valittavat pilkkujen paikoista.

Näillä roska palstoilla ei ole mitään väliä sillä kuinka "oikein" sanat on kirjoitettu,joten pilkun..viilaajat voivat työntää sen pilkkunsa sinne p-er-see-seensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu