Varusmiesten ruoka kuhisee toukkia!

Varusmieskokilta raju avautuminen

Kokki myös kertoo, että omavalvonnasta ollaan välinpitämättömiä. Esimerkiksi kuiva-aineita on käsketty käyttää, vaikka päiväykset ovat menneet kuukausia sitten.

- Katsokaa aistinvaraisesti, ettei ole mitään toukkia, meille on sanottu, hän kertoo.
Google-mainokset
Peruspankkipalvelut 0 €
Palkasta jää enemmän käteen. Siirrä palkka tai eläke S-Pankkiin.
s-pankki.fi/palkkatili
Sydämen hyvinvointi
Rakasta sydäntäsi ja itseäsi. Kokeile Becel Pro Activ -tuotteita!
becel.fi/ProActiv

Iltalehti julkaisi viime viikolla kuvan varusmiehen rahkasta, jossa päiväys oli mennyt viikkoa aiemmin ja tuote oli homeessa. Toisessa kuvassa perunoissa oli toukkia. Kokille nämä tilanteet vaikuttavat "ihan tutuilta".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070918475250_uu.shtml
23147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomi niminen "sivistysmaa" kohtelee kansalaisiaan kuin sikoja syöttökaukalolla!

Äänestä
  • Milloinka suomi on sivistysmaaksi laskettu?

    Maa joka "leikkii" (feikkaa) olevansa Länsi-Eurooppalainen vauras teollisuusmaa.

    Mutta todellisuudessa jää monessa asiassa alemmaksi kuin moni Itä-Euroopan maakin nykyisin!

    Äänestä

  • Häh..? kirjoitti:

    Milloinka suomi on sivistysmaaksi laskettu?

    Maa joka "leikkii" (feikkaa) olevansa Länsi-Eurooppalainen vauras teollisuusmaa.

    Mutta todellisuudessa jää monessa asiassa alemmaksi kuin moni Itä-Euroopan maakin nykyisin!

    Kokoomuksen johtama Suomi rahoittaa Saksan ja Ranskan pankkien riskiluottoja että niiden pankkiirit eivät tekisi tappiota.

    Äänestä

  • Suomen valtiohan ei ole luotu kansalaisia varten, vaan kansalaiset ovat valtiota varten ja teurastettavissa ja riistettävissä valtion toimesta mitä mielivaltaisemmin tavoin!

    Äänestä

Mukessa oli ruoka erinomaista pääsäntöisesti, jos vaan jaksoi kuoria perunat.

Äänestä
  • Vain jos ei omaa makuaistia!

    Ja mielummin ei näköaistiakaan...

    Ihmisravinnoksi kelpaamatonta päiväysvanhaa, tuholaishyönteisiä, loiseliöitä kuhisevaa ja yleensäkin alilaatuista teurasjätteestä jauhettua moskaa!

    Äänestä

  • Sonnansyöttölaitos kirjoitti:

    Vain jos ei omaa makuaistia!

    Ja mielummin ei näköaistiakaan...

    Ihmisravinnoksi kelpaamatonta päiväysvanhaa, tuholaishyönteisiä, loiseliöitä kuhisevaa ja yleensäkin alilaatuista teurasjätteestä jauhettua moskaa!

    Paljon parempaa, kuin kouluissa ja tai spadejen tekemänä leireillä

    Äänestä

  • Sonnansyöttölaitos kirjoitti:

    Vain jos ei omaa makuaistia!

    Ja mielummin ei näköaistiakaan...

    Ihmisravinnoksi kelpaamatonta päiväysvanhaa, tuholaishyönteisiä, loiseliöitä kuhisevaa ja yleensäkin alilaatuista teurasjätteestä jauhettua moskaa!

    Paskaa ruokaa sai vain spadujen tekemänä. Tämä oli 2000-luvun lopulla.

    Äänestä

Päästään halvemmalla kun tehdään jätteistä ruoat varusmiehille. Toukat on hyvä proteiinilisä varusmiehille niin jaksavatkin paremmin.

Äänestä

Kuivatuotteet ei pilaannu mihinkään jos säilytetty oikein, mutta muiden kanssa pitää olla tarkkana. Sinänsä perunan toukatkaan eivät vaarallisia varsinkaan keitettyina, mutta epämiellyttäviä.

Jotain on pahasti vialla kun pakollisessa intissä tarjillaan pilaantunutta ja huonoa ruokaa, mutta vangeilla ruuat viimeisen päälle. Ne pitäisi laittaa tekemään työtä ruokansa eteen ja varusmiehille kunnon sapuskat. Ennen oli hyvä ruoka ainakin itä-Suomen varuskunnissa.

Äänestä
  • Kyllähän varusmiespalveluksen sijaan voi mennä siksi ajaksi vankilaankin, jos niin haluaa.

    Äänestä

  • nbcnfnfnfbflfnckglgl kirjoitti:

    Kyllähän varusmiespalveluksen sijaan voi mennä siksi ajaksi vankilaankin, jos niin haluaa.

    Voi mennä vai onko sekin pakko kuten siviilipalvelus intin vaihtoehtona?

    Äänestä

Kataisen paskahallinnon aikana rahaa riitti hväveljien ja pankkien pelastamiseen, mutta ei kunnon ruokintaan. Kokoomus on vaa seniilihyeena lauma!

Äänestä

Hei, nyt löytyi hyvä säästökeino, jotta voidaan ottaa lisää kehitysmaalaisia!

Päiväkodeissa ja kouluissahan voitaisiin myös syöttää lapsille pilaantunutta ruokaa!

Äänestä

Ainakin entisvanhaan ohjeena oli syödä kaikki oravaa pienemmät, mitä oli sattumia lentänyt metsässä pakkiin.

Äänestä
  • Sekö antoi sinulle aivovauriosi?

    Äänestä

vuonna -85 muistan Kotkan Kirkonmaassa olleen ihan hyvät ruuat. Sitä sai vain liian vähän eli nälkä jäi.
Helsingin Isosaaressa ruokaa oli riittävästi mutta se oli ihmisravinnoksi kelpaamatonta. Keitetyt perunat löyhkäsivät ja olivat limaisia.

Äänestä

Kyllä luulis kokin tietävän että asianmukaisesti säilytetyt kuiva-aineet on syömäkelpoista kamaa vielä päiväyksenkin jälkeen.

Aloiiaja olisi kans voinut ottaa vähän rauhallisemmin ton otsikkonsa kanssa, ihme draamaa:)

Äänestä

Vaan toukkia tyhmille ja aivottomille!

Äänestä

Rahojen kerääminen F-35-hävittäjien ostoon on aloitettu.

Äänestä
  • Montako vuotta aikovat kerää ja monistako julkisenpuolenpalveluista joudutaan karsimaan?

    Äänestä

  • Eurasisti kirjoitti:

    Montako vuotta aikovat kerää ja monistako julkisenpuolenpalveluista joudutaan karsimaan?

    Ensimmäisenä maataloustukiaiset pois walruseilta ja verovapaus hurrisäätiöiltä. Kokkareet ovat vapauttaneet rikkaat lähes kaikista veroista ja tuloerot kasvaneet huimasti. Verot takaisn rikkaille niin alkaa rahat riittää. Rikkaiden omaisuutta niillä aseilla puolustetaankin, ei minulla ainakaan ole mitään minkä takia uhraisin henkeni.

    Äänestä

Kokoomus ja presidentti Niinistö ajavat Suomen puolustusta alas, jotta puolustusbudjetista jää rahaa USA:n nuoleskeluun NATO-operaatioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RuokaToukkavaiheessa kirjoitti:

Varusmieskokilta raju avautuminen

Kokki myös kertoo, että omavalvonnasta ollaan välinpitämättömiä. Esimerkiksi kuiva-aineita on käsketty käyttää, vaikka päiväykset ovat menneet kuukausia sitten.

- Katsokaa aistinvaraisesti, ettei ole mitään toukkia, meille on sanottu, hän kertoo.
Google-mainokset
Peruspankkipalvelut 0 €
Palkasta jää enemmän käteen. Siirrä palkka tai eläke S-Pankkiin.
s-pankki.fi/palkkatili
Sydämen hyvinvointi
Rakasta sydäntäsi ja itseäsi. Kokeile Becel Pro Activ -tuotteita!
becel.fi/ProActiv

Iltalehti julkaisi viime viikolla kuvan varusmiehen rahkasta, jossa päiväys oli mennyt viikkoa aiemmin ja tuote oli homeessa. Toisessa kuvassa perunoissa oli toukkia. Kokille nämä tilanteet vaikuttavat "ihan tutuilta".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070918475250_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu