Laittomia siirtolaisia vyöryy EU:hun ennätystahtia

EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin HS:lle antamien lukujen mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana EU:n ulkorajoilla havaittiin yli 80 000 maahanpyrkijää.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Siirtolaisia saapuu Eurooppaan ennätystahtia/a1404792351988

Kesä kasvattaa maahanpyrkijöiden määrää EU:n ulkorajoilla ennen näkemättömäksi

Eurooppaan saapuu luvattomia rajanylittäjiä tänä vuonna todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin.

Arabikevään värittämänä ennätysvuonna 2011 määrä oli 141 051. Kuluvan vuoden laskuri on siis selvästi yli puolivälissä ennätyksestä, vaikka vilkkaimmat ajat ovat vasta koittamassa.

Viime vuonna eniten maahanpyrkijöitä havaittiin loppukesästä ja alkusyksystä, jolloin Välimeri on lempeimmillään.

Italia on puhunut jopa Frontexia suuremmista määristä sanomalla, että se on pelastanut mereltä tänä vuonna lähes 70 000 maahanpyrkijää.

Yksin viime viikonloppuna Sisilian edustalta pelastettiin 2 600 siirtolaista.

Eurooppaan kohdistuva monihaarainen siirtolaisvirta on keskittynyt entistä vahvemmin Välimeren keskiosaan viime syksystä lähtien, kun Italia aloitti tarkkailu- ja pelastusoperaationsa Mare Nostrumin (suomeksi Meremme).

Yhdeksän miljoonaa euroa kuukaudessa maksavaa operaatiota edelsi Lampedusan saaren edustalla tapahtunut onnettomuus, jossa hukkui 366 eritrealaista siirtolaista.

Italia on pyytänyt EU:lta vastuunjakoa siirtolaisista ja lisäapua pelastustöihin, joista huolimatta sadat ihmiset ovat hukkuneet Välimerellä tänäkin vuonna.

Venematkasta Libyan ja Egyptin rannikoilta on joka tapauksessa tullut siirtolaisille aiempaa houkuttelevampi reitti. He odottavat italialaisten tulevan vastaan ja vievän turvallisesti määränpäähän.

"Vaihtoehto on, että matkalla hukkuisi entistä enemmän hädänalaisessa asemassa olevia ihmisiä, joista suuri osa on naisia ja lapsia. Suurella osalla heistä on aito syy paeta sotaa tai vainoa ja pelastaa siten oma henkensä. On aika traagista, jos sellaisella matkalla kuolee", sanoo tiedotuspäällikkö Markku Aikomus YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n aluetoimistosta Tukholmasta.

EU kertoi maanantaina, että viime vuonna sen jäsenmaista haki turvapaikkaa noin 436 000 ihmistä – enemmän kuin koskaan aiemmin. Turvapaikan sai noin 34 prosenttia.

"Joukossa on melkein aina jotain uhkaa pakenevien ihmisten lisäksi niitä, jotka ovat liikkeellä taloudellisella motivaatiolla. Tietty marginaaliryhmä on rikollista ainesta ja vielä marginaalisempi porukka mahdollisesti terroristeja", sanoo Ilkka Laitinen, joka johti yhdeksän vuotta EU:n rajaturvallisuusvirastoa Frontexia. Hän jätti tehtävän kesäkuun vaihteessa ja palasi Suomeen Rajavartiolaitokseen.

EU-rajan yli pyrkii
eniten syyrialaisia ja eritrealaisia. He myös saavat turvapaikan muita kansallisuuksia todennäköisemmin.

Syyriassa on käyty sisällissotaa vuodesta 2011. Eritreaa ei koettele yhtä ajankohtainen kriisi, mutta köyhä ja itsevaltainen valtio on rikkonut kansalaistensa ihmisoikeuksia vuosikausia muun muassa rajoittamalla sanan- ja uskonnonvapautta vankila- ja kidutusrangaistuksin.

Eritrealaisten maahanpyrkijöiden määrä EU:n rajoilla viisinkertaistui viime vuonna edelliseen verrattuna.

"Tietyn kansalaisuuden vaihteleva osuus voi johtua muutoksista paitsi lähtömaassa myös vastaanottajamaissa. Esimerkiksi Israel on pyrkinyt rajoittamaan pääsyä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta rakentamalla aidan Egyptin rajalle", kertoo Aikomus UNHCR:stä.

Frontexin mukaan etenkin syyrialaisilla on tapana vältellä rekisteröitymistä Etelä-Euroopassa ja jatkaa nopeasti Saksaan tai Ruotsiin, jossa he listautuvat uusiksi turvapaikanhakijoiksi.

"Miksi siirtolaiset pysähtyisivät Italiaan tai Kreikkaan, jonne jumittuisivat vuodeksi odottamaan mahdollisesti kielteistä turvapaikkapäätöstä? Mieluummin he pitävät suunsa kiinni ja pyrkivät heti eteenpäin", Laitinen sanoo.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International moittii keskiviikkona julkaistavassa raportissaan EU-maiden rajavartijoiden tekemiä maahanpyrkijöiden välittömiä palautuksia, jotka estävät näitä hakemasta turvapaikkaa. Laittomia, usein väkivaltaisia palautuksia on tapahtunut järjestön mukaan ainakin Kreikan, Bulgarian ja Espanjan rajoilla.

Amnesty arvostelee myös EU-maiden rajavalvonnan sysäämistä naapurimaille, jotka eivät kunnioita siirtolaisten ihmisoikeuksia.

"Pakolaisille on kehitettävä lisää mahdollisuuksia saapua Euroopan unionin alueelle turvallisesti ja laillisesti. Silloin heidän ei olisi alkuunkaan pakko lähteä vaarallisille matkoille", sanoo Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

käviköHbl: Stubb om flyktingarna: hemskt och orättvist
perjantai 4. heinäkuuta 2014
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2014/07/hbl-stubb-om-flyktingarna-hemskt-och.html
Hbl: Stubb om flyktingarna: hemskt och orättvist 4.7.2014

Det känns hemskt och orättvist. Det säger statsminister Alexander Stubb (Saml) i en kommentar till HBL:s reportage om den katastrofala situationen för flyktingar på Sicilien.

Statsministern kommenterade reportaget under ett besök i Stockholm på fredagen. På en direkt fråga på hur det känns att läsa och höra om vilka umbäranden flyktingarna som försöker ta sig över Medelhavet till Europa utsätts för, svarade Alexander Stubb så här:

– Det känns hemskt, det känns orättvist, det känns inte bra.

Han gick också in på vad Finland kan göra och betonade att det är viktigt att man i frågan om asyl- och flyktingpolitik diskuterar hur bördan av flyktingar kan fördelas "inom hela Europa".

– I långa loppet strävar vi förstås efter att människor inte behöver flytta på grund av en desperat situation, utan vi försöker få ett sådant ekonomiskt läge att det lönar sig att för människor att stanna hemma.

Äänestä

Oletko siis rasisti?

Äänestä
  • Rasistikorttia ei kannata enää nostella turhaan:
    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikostoimittaja-sipila-blogissaan-rasistikortti-jaa-kateen/3514124

    MTV Uutisten rikostoimittaja Jarkko Sipilä pohtii blogissaan tuoretta Helsingin käräjäoikeuden päätöstä, jossa annettiin kunnianloukkaustuomio rasistiksi solvaamisesta.

    Sipilä harmittelee, että oikeus perusteli kantaansa rasisti-sanasta varsin vähän, sillä kyseessä on laajempikin ilmiö.

    – Tällaisesta rasistikortin käytöstä kuulee tarinoita, mm. portsareilta, vartijoilta ja poliiseilta. Netin keskustelupalstoilla esimerkkejä on paljon. Kyse ei siis ole mistään mitättömästä ilmiöstä. Rasisti-syytökset ovat herkässä, jos toiminta on jotain muuta mitä sen kohteena oleva henkilö itse haluaa.

    Mannerheimintien tapauksessa pysäköinninvalvojien kunniaa loukattiin, koska 63-vuotias ulkomaalaistaustainen mies haukkui heitä rasisteiksi ja fasisteiksi.

    – Tähän sisältyy tietysti ajatus, että hänen mielestään parkkisakkoa oltiin kirjoittamassa vain sen takia, että moottoripyörän väärin parkkeerannut 34-vuotias mies oli ulkomaalaistaustainen.

    Äänestä

Ihan vaan pienenä huomautuksena, ei noiden maiden ongelmat ratkeä siirtämällä liikaa väestöä muihin maihin. Eiköhän en ongelmat pitäisi ratkaista syntyvyyden säänöstelyllä ja muulla politiikalla? Pitääkö tuo samanlainen kaaos saada Euroopankin kaduille riehumaan nyrkit pystyssä ja Allu akbaria huutamaan.
Että silleen.

Äänestä

Mitäpä jos nuo tulijat vietäisiin saman tien takaisin, rajavalvonta
kuntoon ja välitön palautus.

Eiköhän ne sitten opi ettei tänne kannata tulla,taikaseinästä
ei tule rahaa,

Äänestä
  • Hallituksen pitäisi se päättää, mutta ovat valinneet Ruotsin tien. Ja se tie vie maamme tuhoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

80 000 jo 1/2 vuodes kirjoitti:

EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin HS:lle antamien lukujen mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana EU:n ulkorajoilla havaittiin yli 80 000 maahanpyrkijää.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Siirtolaisia saapuu Eurooppaan ennätystahtia/a1404792351988

Kesä kasvattaa maahanpyrkijöiden määrää EU:n ulkorajoilla ennen näkemättömäksi

Eurooppaan saapuu luvattomia rajanylittäjiä tänä vuonna todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin.

EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin HS:lle antamien lukujen mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana EU:n ulkorajoilla havaittiin yli 80 000 maahanpyrkijää.

Arabikevään värittämänä ennätysvuonna 2011 määrä oli 141 051. Kuluvan vuoden laskuri on siis selvästi yli puolivälissä ennätyksestä, vaikka vilkkaimmat ajat ovat vasta koittamassa.

Viime vuonna eniten maahanpyrkijöitä havaittiin loppukesästä ja alkusyksystä, jolloin Välimeri on lempeimmillään.

Italia on puhunut jopa Frontexia suuremmista määristä sanomalla, että se on pelastanut mereltä tänä vuonna lähes 70 000 maahanpyrkijää.

Yksin viime viikonloppuna Sisilian edustalta pelastettiin 2 600 siirtolaista.

Eurooppaan kohdistuva monihaarainen siirtolaisvirta on keskittynyt entistä vahvemmin Välimeren keskiosaan viime syksystä lähtien, kun Italia aloitti tarkkailu- ja pelastusoperaationsa Mare Nostrumin (suomeksi Meremme).

Yhdeksän miljoonaa euroa kuukaudessa maksavaa operaatiota edelsi Lampedusan saaren edustalla tapahtunut onnettomuus, jossa hukkui 366 eritrealaista siirtolaista.

Italia on pyytänyt EU:lta vastuunjakoa siirtolaisista ja lisäapua pelastustöihin, joista huolimatta sadat ihmiset ovat hukkuneet Välimerellä tänäkin vuonna.

Venematkasta Libyan ja Egyptin rannikoilta on joka tapauksessa tullut siirtolaisille aiempaa houkuttelevampi reitti. He odottavat italialaisten tulevan vastaan ja vievän turvallisesti määränpäähän.

"Vaihtoehto on, että matkalla hukkuisi entistä enemmän hädänalaisessa asemassa olevia ihmisiä, joista suuri osa on naisia ja lapsia. Suurella osalla heistä on aito syy paeta sotaa tai vainoa ja pelastaa siten oma henkensä. On aika traagista, jos sellaisella matkalla kuolee", sanoo tiedotuspäällikkö Markku Aikomus YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n aluetoimistosta Tukholmasta.

EU kertoi maanantaina, että viime vuonna sen jäsenmaista haki turvapaikkaa noin 436 000 ihmistä – enemmän kuin koskaan aiemmin. Turvapaikan sai noin 34 prosenttia.

"Joukossa on melkein aina jotain uhkaa pakenevien ihmisten lisäksi niitä, jotka ovat liikkeellä taloudellisella motivaatiolla. Tietty marginaaliryhmä on rikollista ainesta ja vielä marginaalisempi porukka mahdollisesti terroristeja", sanoo Ilkka Laitinen, joka johti yhdeksän vuotta EU:n rajaturvallisuusvirastoa Frontexia. Hän jätti tehtävän kesäkuun vaihteessa ja palasi Suomeen Rajavartiolaitokseen.

EU-rajan yli pyrkii
eniten syyrialaisia ja eritrealaisia. He myös saavat turvapaikan muita kansallisuuksia todennäköisemmin.

Syyriassa on käyty sisällissotaa vuodesta 2011. Eritreaa ei koettele yhtä ajankohtainen kriisi, mutta köyhä ja itsevaltainen valtio on rikkonut kansalaistensa ihmisoikeuksia vuosikausia muun muassa rajoittamalla sanan- ja uskonnonvapautta vankila- ja kidutusrangaistuksin.

Eritrealaisten maahanpyrkijöiden määrä EU:n rajoilla viisinkertaistui viime vuonna edelliseen verrattuna.

"Tietyn kansalaisuuden vaihteleva osuus voi johtua muutoksista paitsi lähtömaassa myös vastaanottajamaissa. Esimerkiksi Israel on pyrkinyt rajoittamaan pääsyä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta rakentamalla aidan Egyptin rajalle", kertoo Aikomus UNHCR:stä.

Frontexin mukaan etenkin syyrialaisilla on tapana vältellä rekisteröitymistä Etelä-Euroopassa ja jatkaa nopeasti Saksaan tai Ruotsiin, jossa he listautuvat uusiksi turvapaikanhakijoiksi.

"Miksi siirtolaiset pysähtyisivät Italiaan tai Kreikkaan, jonne jumittuisivat vuodeksi odottamaan mahdollisesti kielteistä turvapaikkapäätöstä? Mieluummin he pitävät suunsa kiinni ja pyrkivät heti eteenpäin", Laitinen sanoo.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International moittii keskiviikkona julkaistavassa raportissaan EU-maiden rajavartijoiden tekemiä maahanpyrkijöiden välittömiä palautuksia, jotka estävät näitä hakemasta turvapaikkaa. Laittomia, usein väkivaltaisia palautuksia on tapahtunut järjestön mukaan ainakin Kreikan, Bulgarian ja Espanjan rajoilla.

Amnesty arvostelee myös EU-maiden rajavalvonnan sysäämistä naapurimaille, jotka eivät kunnioita siirtolaisten ihmisoikeuksia.

"Pakolaisille on kehitettävä lisää mahdollisuuksia saapua Euroopan unionin alueelle turvallisesti ja laillisesti. Silloin heidän ei olisi alkuunkaan pakko lähteä vaarallisille matkoille", sanoo Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu