Kuinka hyvin suomalaiset tuntevat lähihistoriaansa ?
Kuinka paljon on tarkoituksella vaiettuja asioita ?
Kuinka moni tietää, että vielä heinäkuussa 1947, eli miltei 3 vuotta sodan päättymisen jälkeen Suomi joutui luovuttamaan aluettaan Venäjä/Neuvostoliitolle ?
Miksi kaiken lisäksi Suomesta löytyy tahoja, joiden mielestä tämä on aivan oikein ??
Kuinka paljon on tarkoituksella vaiettuja asioita ?
Kuinka moni tietää, että vielä heinäkuussa 1947, eli miltei 3 vuotta sodan päättymisen jälkeen Suomi joutui luovuttamaan aluettaan Venäjä/Neuvostoliitolle ?
Miksi kaiken lisäksi Suomesta löytyy tahoja, joiden mielestä tämä on aivan oikein ??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onneksi voimme nyt elää elämäämme kansakuntana kaikessa rauhassa.
Aika monia valtioita (myös länsi-) oli päättämässä mm. Suomen kohtalosta.
Tottakai ne ajat olivat murheellisia. Turpiin tuli idästä ja lännestä. Olimme vaan väärällä puolella. Valitsimme väärin. Ja vaihdoimme puolta liian myöhään.
Ei niistä enää kannata kantaa kansallista kaunaa.
Meillä on jo niistä ajoista mennyt monta sukupolvea hautaan.
Me olemme jo voiton puolella.
Voimme verrata itseämme nykyisiin Itä-Euroopan maihin ja Venäjään.
Nämä maat ovat ideologisesti melkein kuolleessa tilassa. Vertaa vaikkapa Romania, Bulgaria (ja Valko-Venäjä). Kuolleessa tilassa sen vuoksi, että pitää mennä aikaa eteenpäin ainakin yksi sukupolvi, ennenkuin vanhoja tapahtumia voidaan tutkia.
Oikeastaan pitäisi mennä kolme sukupolvea eteenpäin.
Entisiä sankareita ei voi häväistä ja hetkessä pudottaa jalustaltaan ristikoiden taakse.
Me suomalaiset olemme voittajia ihmisinä ja kansakuntana.
PS. Unohdetaan kaunat?
...pointtisi, enkä ole kokonaan eri mieltä, mutta:
Anteeksiannot ovat oikeastaan merkityksettömiä, jos vastapuoli ei edes kadu. Oikeudessakin katumisen puuttuminen koventaa tuomiota.
Unohtamalla asioita ja siunaamalla vääryyden ja vääristelyn me itse asiassa viestitämme että hyväksymme tapahtuneen. Ja silloin se voi helpommin tapahtua uudelleen.
Sanot, että entisiä sankareita ei voi hetkessä pudottaa jalustaltaan ristikoiden taakse.
Kyllä voi. Mm Nurnbergissä tehtiin juuri näin. Eräiden ihannevaltion Venäjän sotarikollisia ei sen sijaan ole missään tuomittu. Vielä tämänkin päivän Saksassa ja muissakin maissa kiinnijäänyt natsirikollinen saisi tuomion. Venäjä ei edes aloita moisia prosesseja. Sen sijaan se vaatii latvialaista toimimaan ahkerammin sen eteen, että hänen perhettään keskitysleirille lähettänyt kerrostalonaapuri saisi paremmat oikeudet yhteiskuntaan, jota tämä on kansanmurhan kriteerit täyttävällä tavalla ollut tuhoamassa.
Onko se niin vaikeata nähdä näitä tosiasioina ? Kanssasi olen samaa mieltä siitä, että sankareiden pudottaminen jalustaltaan ei käytännössä aina onnistu.
PS. Lopuksi totean, että varmasti me suomalaiset ovat viime vuosikymmenienkin aikana tehneet useita virheitä, ja että niistä on pystyttävä keskustelemaan. Eri mieltä olen kanssasi siitä, että meillä oli suuremmin valintojen varaa.
Ja olivatko ne sittenkään niinkään vääriä, jos kerran kuulumme voittajiin ? Kuulummeko me mielestäsi viime sodan voittajiin ??