Teräksinen rahtikontti hikoilee aamukastetta. Mies makaa tiukassa sykkyrässä kontin juurella trukkilavoilla. Vaatteet ovat kostuneet, kasvot uurteiset ja väsyneet. Vanhan sataman laiturissa iäkäs höyrylaiva tekee lähtöään.
Mies havahtuu sumutorven ääneen. Lokki lehahtaa lentoon poijun nokalta. Mies kohottaa päätään ja vääntäytyy istumaan nojaten toiseen käteensä. Hän siristelee silmiään ja sipaisee leukaansa. Nousevan auringon lämpö tuntuu jo kasvoilla.
Mies nousee jaloilleen ja oikaisee hitaasti selkänsä. Viiltelevät kivut saavat miehen vetämään ilmaa hampaiden välistä. Hän on hetken paikallaan, antaa kipujen laantua ja lähtee kohti alusta. Käsi löytää matkalipun takin taskusta. Mies astelee eteenpäin linkaten aavistuksen toista jalkaansa, johon tunto palaa nipistellen.
Laiturilla vanhempi mies nukkavierussa univormussa toivottaa hyvät huomenet.
-Tervetuloa! Saisinko matkalippunne?, kysyy vanha mies toinen käsi selän takana. Mies hypistelee tikettiä mietteliäänä. Leveä ja tummavetinen joki virtaa rauhallisesti kohti itää. Aurinko on jo kivunnut meren ylle ja saa joen kimaltelemaan. Höyrylaivan köydet tuoksuvat tervalle ja natisevat aluksen keinuessa.
Mies vilkaisee taakseen mustaa kaupunkia. Ääniä ei juuri kuulu. Talojen siluetit kohoavat tasaisina rivistöinä. Aurinko tavoittaa korkeimpien rakennusten huiput ja saa ne välkehtimään.
Mies pudottaa lippunsa, kääntyy ja lähtee vauhtiaan kiihdyttäen kävelemään kohti kaupunkia. Vanha mies kohauttaa olkiaan ja astelee vihellellen kävelysiltaa pitkin sisään laivaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Piipityksen rytmi kiihtyy. Lukemat kasvavat ja käyrien siniaalto rikkoutuu. Mies avaa silmänsä, katsoo ympärilleen ja hapuilee mittareiden antureita keholtaan. Huone on kirkas, puhdas ja hän on yksin. Ovi aukeaa ja sairaanhoitaja astuu sisään. Hän kiljahtaa, peittää kädellään suunsa ja astelee sitten kuin hiipien miehen luo. Hetken he katselevat toisiaan.
-Tervetuloa takaisin.., sanoo hoitaja hymyillen. Kolmen vuoden kooma on ohi.
Mies havahtuu sumutorven ääneen. Lokki lehahtaa lentoon poijun nokalta. Mies kohottaa päätään ja vääntäytyy istumaan nojaten toiseen käteensä. Hän siristelee silmiään ja sipaisee leukaansa. Nousevan auringon lämpö tuntuu jo kasvoilla.
Mies nousee jaloilleen ja oikaisee hitaasti selkänsä. Viiltelevät kivut saavat miehen vetämään ilmaa hampaiden välistä. Hän on hetken paikallaan, antaa kipujen laantua ja lähtee kohti alusta. Käsi löytää matkalipun takin taskusta. Mies astelee eteenpäin linkaten aavistuksen toista jalkaansa, johon tunto palaa nipistellen.
Laiturilla vanhempi mies nukkavierussa univormussa toivottaa hyvät huomenet.
-Tervetuloa! Saisinko matkalippunne?, kysyy vanha mies toinen käsi selän takana. Mies hypistelee tikettiä mietteliäänä. Leveä ja tummavetinen joki virtaa rauhallisesti kohti itää. Aurinko on jo kivunnut meren ylle ja saa joen kimaltelemaan. Höyrylaivan köydet tuoksuvat tervalle ja natisevat aluksen keinuessa.
Mies vilkaisee taakseen mustaa kaupunkia. Ääniä ei juuri kuulu. Talojen siluetit kohoavat tasaisina rivistöinä. Aurinko tavoittaa korkeimpien rakennusten huiput ja saa ne välkehtimään.
Mies pudottaa lippunsa, kääntyy ja lähtee vauhtiaan kiihdyttäen kävelemään kohti kaupunkia. Vanha mies kohauttaa olkiaan ja astelee vihellellen kävelysiltaa pitkin sisään laivaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Piipityksen rytmi kiihtyy. Lukemat kasvavat ja käyrien siniaalto rikkoutuu. Mies avaa silmänsä, katsoo ympärilleen ja hapuilee mittareiden antureita keholtaan. Huone on kirkas, puhdas ja hän on yksin. Ovi aukeaa ja sairaanhoitaja astuu sisään. Hän kiljahtaa, peittää kädellään suunsa ja astelee sitten kuin hiipien miehen luo. Hetken he katselevat toisiaan.
-Tervetuloa takaisin.., sanoo hoitaja hymyillen. Kolmen vuoden kooma on ohi.
Vastaukset 32
Vanhimmat
hyvä tarina.. jäin loppua vaan miettimään.. että sanoisko hoitaja todella noin leppoisasti, että joo, terveppä tuloa vaan tähän päivään.. kaveri on just ollu koomassa niinku kolme vuotta.. :D
sillä ollut kolme vuotta aikaa miettiä mitä sanoo. :D Erikoinen tarina, tykkäsin.
eikai se sama hoitaja oo siinä sen ympärillä kolmea vuotta hyöriny?
Olisihan hän voinut sanoa pirtsakkana, että "Arvaappas kumpi meistä on ollu tajuttomana kolme vuotta..?" tai "Heräsit just sopivasti, ylihoitsu jää eläkkeelle tänään ja tarjoo kaffet!"
no joo..=)
...*nauraa vedet silmissään* :D
olisi mun mieleen jos koomasta heräisin. :D
Minä olin kerran festareilla kolmenpäivänkoomassa ja äitini totesi palattuani jotta "tervetuloa tähän päivään".
Eli kai sitä voi sanoa siten miten alkuperäisessä tarinassa oli. Hoitajahan ei ollut miehen äiti?
Enpä usko, että äiti oli. Nuo takaisin tuloon liittyvät sanat toki juuri se oleellisin jutussa..heh heh..
Itse en ole festarikoomaa kokenut, mutta huhut kertovat sen olevan aika terapeuttinenkin kokemus..=)
raadollisuudessaankin elämä sittenkin voittaa. Jälleen kerran hienoa, elämänmakuista kerrontaa; sinä palstojeni silmänilo.
Silmänilo..?
Kauniita sanoja, tyylikäs käsiala vai mikä..? =)
hulppeasti hymyillen käyttäneeni taas varsin epätarkkaa ilmaisua. Miten olisi vaikapa näin:
Tapanne viestittää ajatuksianne tänne keskustelupalstalle saa aikaan lämpimiä aistimuksia minussa?
Ja sitten vielä näin:
b
Heh heh..tuota.. jos sitten kuitenkin se eka tapa..=)
Voisihan näinkin tuon ilmaista:
"Tapanne tuottaa sanallista informaatiota saa aikaan aivojeni hermosoluissa synapseja, jotka taasen nostavat aivokudoksista esiin muistijäkiä. Kyseiset muistijäljet ovat pääsääntöisesti olleet myönteisesti varautuneita. Myönteiset muistijäljet synnyttävät impulsseja, jotka kulkeutuvat kasvojeni, mm suupielieni lihaksistoon ja aiheuttavat lihassolujen supistumista. Ulkopuolinen havainnoija on tulkinnut kasvojeni lihaksiston liikkeet ja tiedustellut allekirjoittaneelta, mikä on synnyttänyt kyseisen ilmiön jota myös hymyksi kutsutaan." ;)
Senkin hulvaton rontti! Tuo em. ei herättänyt minussa ollenkaan niin lämpimiä aistimuksia; staccato-naurua vain, mikä tietysti näinä kapisina aikoina on hyvä sekin.
tästä minä pidin
lukukerran koomassa. eikä vielä Giniaalto osaa sijoittaa tarinaa karsinaansa. pitää kerrata edelleen.
Niin.. Kuolemanlautturi teki lähtöään, mutta jokin sitten miestä vielä pidätteli täällä. Mikä se sitten olikaan, jokaisella omat syynsä..=)
Harmi, kun olit jo ehtinyt selittää jutun.
Tunnelma tuntui aidolta ja itse sataman ja meren läheisyydessä lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä, kuvauksesi laivoista, köysistä ja ruosteesta ja äänistä, toi monia muistoja mieleeni.
Lukiessani huomasin hyräileväni laulua, "Lähtevien laivojen satamasta."
"minun luonani laivat ei viihdy
olen pieni ja laineeton
niin suuria meriä aina
laivat suuret seilanneet on..."
Eiköhän useimmat(toivon niin) lue kuitenkin ensin jutun, sitten keskusteluketjuja sen alta..?
Kun kirjoitin, keskityin lähinnä vain tilanteeseen, en siis mietiskellyt, että miksi mitäkin tapahtui. Jälkikäteen sitten ajattelin, kuten tukkusutijallekin kirjoitin, että jokaisella kait omat syynsä takaisin tulla..=)
En minä välttämättä edes tiedä, mikä jutun pointti on..heh.. Jostain syystä juttu sijoittui satamaan, en miettinyt paluun motiiveja ja toisaalta mies olisi voinut päättääkin nousta alukseen.. alitajunnastako nuo kumpuaa?
Enpä tiedä..=)
juttu. Alkuun luulin pultsarin heräävän! :-)
Mistäs sen tietää, vaikka kyseinen herra olisi laitapuolenkulkija ollutkin... Kait hekin voivat vaipua koomaan ja jopa saavan hoitoakin...=)
kovasti.
tarina oli lyhyt, mutta täynä tunnelmaa.
salaperäisyyden verho, joka laskeutuu ennen viimeistä hetkeä.
mahdollisuus valita lähteä vai jäädä, suodaan harvoille.
hetken koittaessa minäkin mieluusti astuisin laivaan, tarinasi tunnelmissa.
loppu oli hämmentävä, mutta mielenkiintoinen.
*hymy*
Muistelen V-M Loirin kerran kertoneen siitä, kun hän makasi tajuttomana pitkän ajan sairaalassa. Syytä en muista, mutta vakavasti sairas.
Hän oli tuolloin naimisissa. vesku kertoi nähneensä unen, näyn, mikä lie.. siinä hän seisoi aidalla, toisella puolella kauniit niityt, aurinkoa jne, toisella synkempää.
Tuolla synkällä puolella oli hänen perheensä. Näyssä vesku loikkasi perheensä luo. Sillä hetkellä hän virkosi, nousi istumaan ja ihmetteli, missä on, mitä nämä piuhat on jne.
Siis... alitajuntahan nuo kuvat toi esiin, herääminen oli käynnissä. Vai toiko? Mitä jos valinta tilanne olikin totta? Että jos aidalta olisi pudottautunutkin sinne niitylle niin olisiko monitori vetänyt viivaa sen jälkeen ja mies kuollut?
Sitä ei koskaan saada tietää. Vesku kertoi, että tuon kokemuksen jälkeen hän ei ole pelännyt kuolemaa.
onkohan elämänhalulla jokin merkitys näissä tapauksissa.
maaten sairasvuoteella häilyen olemassaolon rajoilla.
tietoisuus kaikesta, vaikka ulkokuori ei sitä ulospäin näytä.
mahdollisuus luovuttaa tai palata.
äkkinäisissä onnettomuuksissa ei kuitenkaan mahdollisuutta valintaan ole.
Ihminenhän on psykosomaattinen eli esimerkiksi henkinen pahoinvointi näkyy kehossakin.
Ikänsä yhdessä olleesta pariskunnasta kun toinen kuolee, niin usein jo suru, kaipuu ja tyhjyys musertaa toisenkin.
Hyvinkin voi olla, että jollain tietoisuuden tasolla ihminen elon ja kuoleman rajamailla häilyessään voi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu. Päätös elää, elämänhalu tai miksi sitä kutsuisikin, sellainen saattaa olla se tekijä, joka kelkan kääntää eloon päin, laittaa kehon virkoamaan.
Vai onko kyseessä vain kehon virkoamiseen liittyvät, unen kaltaiset tuntemukset siitä, että nousussa ollaan?
Minun on kuitenkin vaikeaa käsittää sitä, että minussa, puussa ja vaikkapa tässä edessä olevassa pöydässä on jokseenkin samat ainesosat. Minussa ainesosat ovat siten järjestyneet, että kykenen tiedostamaan olemassaoloni.
Siksi oletan, että tiedostavaan elämään tarvitaan muutakin kuin vain oikein järjestyneet molekyylit. Mitä, siinähän onkin selvittämistä..=)
moniko ihmisistä syventyy tutkimaan olemassaoloaan.
sitä vaan ollaan.
tiedostavatko eläimet olemassaolonsa tai kasvit tai puut?
oman näkemykseni mukaan, sielu on se joka tekee meistä sen, mitä olemme.keho on vain pelkkä kuori ja sielu asuu aikansa siinä.
uskon että, kehomme lakattua olemasta, sielu jatkaa kulkuaan..jossain..
kaiki eivät vaivaa päätään näillä ajatuksilla, mutta joskus löydän itseni hämmentyneenä pohtimassa olemassaoloa ja sen tarkoitusta.
..olemmekin enemmän henkisiä olentoja , jotka käyttävät kehoa asuntonaan .....
Vaipuisinpa iteki kooman enkä heräis ollenkaan...
Äläs nyt...
Silloin et voisi seisoa lumisateessa, et voisi käydä saunassa, et voisi istua kahvilassa katsomassa ohikulkijoita, et voisi maalata taulua, et voisi syödä tuoretta sämpylää, et voisi polttaa nuotiota, et voisi juoda viiniä, et voisi lentää helikopterilla tallinnaan, et voisi kuunnella levyjä, et voisi tehdä lettuja, et voisi hypätä benjitä, etkä voisi kirjoittaa minulle palstalla...=)
...mää en tunne kuuluvani tänne. Haluaisin vain kerralla lähteä täältä koska en jaksa enää elää.
Mulla ei oo mitään erityisiä ongelmia, en vain jaksa...
Muutamien ihmisten ja asioiden takia en kuitenkaan voi lähteä vaan joudun toistamaan kaikkea samaa tasapaksua paskaa päivä toisensa jälkeen. Joskus ajattelen että kunpa en seuraavana aamuna heräisikään.
En viiltele itteäni enkä muutenkaan pahoinpitele itteäni, koska ajattelen että miksi lisätä henkisen tuskan päälle vielä fyysinenkin tuska.
Olen nyt 16 ja olen päättänyt etten koita sinnitellä vielä seitsemääkymmentä vuotta, vaan ajattelin lähteä parinkymmenen vuoden päästä jos ei siihen mennessä jotain ihmeitä tapahdu.
Pitäs olla ainaki tarpeeks aikaa miettiä, mutta enpä usko että se mieli tästä mihinkään muuttuu.
Oon vaan tämmönen vähä vajaa jätkä joka vielä joku aika sitte luuli olevansaki jotain, mutta joka on vihdoin tajunnu olevansa pelkkää paskaa josta ei oo kenellekään iloa...
Lyhyesti sanottuna tunnen olevani ulkopuolinen tähän Maailmaan eikä minulle ole paikkaa täällä.
Nuo mitä tosa luettelet on ihan kivoja juitsuja ja tavottelemisen arvosia mutta ne lievittää tuskan vain hetkeksi.
Olen hyvää vauhtia palamassa loppuun. Olen yksinäinen kavereidenkin seurassa ja minulla on jatkuvasti "orpo" olo. En viihdy vieraiden taikka edes puolituttujen seurassa enkä näin ollen tule enää saamaan uusia kavereita. Ystäviä mulla ei oo ollenkaan, vaan pari kaveria joille tämmösistä asiosta ei voi puhua.
En ole innostunut oikein mistään enkä halua tehdä juuri mitään ja jos ei tee mitään tulee aika kurja ja ikävystynyt olo.
Ajattelen kaikkea liian laajakatseisesti ja onnistun löytämään asiata kuin asiasta niiden varjopuolet ja se kai se onki suurin syy siihen miksei huvita tehdä mitään.
Motivaationi on täysin nollassa kuten myös itseni arvostaminen. Olen omituinen, hiljainen, vetämätön, tylsä ja kaikin puolin surkea tapaus. Ei tämmösen "juntturan" kans kukaan halua olla minkäänlaisissa tekemisissä, EN EDES MINÄ ITSE!!
Ennen kuolemasta puhuminen ja sen näkeminen esim. telkusta sai aina mut kiinnittämään aiheeseen erityistä huomiota ja antamaan sympatiani uhri(e)n omaisille, mutta nykyään ajattelen että siinähän nyyhkivät. Kohta kuolevat hekin, minä, me kaikki...
Jotku saattaa ajatella että oon joku hullu tai muuten vaan sairas ihminen, mutta sanon kaikille että olen ihan täysjärkinen. Arvostan muita ihmisiä enemmän kuin itseäni ja rukoilen iltaisin kaikkien Maailman ihmisten puolesta ja pyydän ettei kenenkään tarvisi olla tämmönen paskapää niinku ite oon.
Elämä on lahja ja jos voisin antaa oman lahjani jollekin toiselle, olisin valmis antamaan sen kenelle tahansa.
Ei tämä oma surkea tilanteeni ihan yhtäkkiä ole tullut vaan pikkuhiljaa lukuisten vastoinkäymisten ja ihmisten pilkan seurauksena. Voin antaa teille vain semmoisen ohjeen että nauttikaa elämästä, sen pienistäkin iloista, tutustukaa rohkeasti uusiin ihmisiin älkääkä välittäkö kaiken maailman kusipäitten (joita joutuu väkisinkin elämän aikana kohtaamaan) puheista ja herjoista ja pyrkikää pysymään "liikkessä", ettette jumitu paikoilleen niinkuin minulle on jo aikaa sitten käynyt.
Rakastakaa lähimmäisiänne ja tulette huomaamaan että saatte siitä itsekin hyvän mielen.
Minun mielestäni Maailma on paska paikka mutta te voitte tehdä siitä itsellenne sopivan ja hyvän paikan elää omilla tekemisillänne. Se on teidän jokaisen oma elämä, ei kenenkään muu. Sen laadusta vastaatte te itse.
Toivotan hyvää elämää teille kaikkille ja siteeraan vielä tähän loppuun muuan entistä mäkihyppääjää joka osasi ja osaa edelleen nauttia elämästään: "ELÄMÄ ON LAIFFII."
Tässä ja nyt kun alan sinulle kirjoittaa, tunnen pelkoa. Tunnen jotenkin.. hmm.. vastuuta siitä, kuinka reagoit tai miten ymmärrät kirjoitukseni. Yhtä kaikki, kirjoitan sen, mitä mieleeni tulee tekstistäsi.
Kirjoituksesi vei minut aikaan, jolloin olin jotakuinkin ikäisesi.
Muistan ajatelleeni, kun kolmekymppisiä ihmisiä katselin, että mitä hiton järkeä tuollaisessa elämässä on? Aamulla töihin naama vinossa, illalla kotiin väsyneenä. Viikonloppuisin heillä ei tuntunut olevan mitään erityistä tekemistä, tylsistyneinä kotonaan istuskelivat ja odottelivat jo tuskaisina maanantaita, jolloin kaikki alkaisi alusta.
Tunsin tuolloin, että onko tässä mitään järkeä? Miksi opiskella tai tavoitella jotakin, mikä sitten tylsistyttää ihmisen?
Vaan kaikki oli toisin kuin olin ajatellut. Nuoren silmissä tylsä ja merkityksetön elämä onkin täynnä sisältöä. Aikuistuttuani saatoin itse päättää, mitä teen, en ollut enää vain pieni palanen koneistossa. Ne pienet asiat, jotka nurena tuntuivat mitättömiltä, ne eivät olekaan mitättömiä.
Nuorena minusta tuntui, että ovatko nämä ihmiset idiootteja, kun eivät tajua elävänsä mitätöntä ja sisällöntä elämää? Hiljalleen kuitenkin ymmärsin, etteivät ihmiset ole idiootteja ja että heidän elämänsä on täynnä upeita asioita!
En ole ammattilainen tällä alalla enkä kykene diagnooseihin. Tiedän kuitenkin, että elämänsä aikana naisista puolet ja miehistä neljäsosa sairastaa jossain vaiheessa masennusta. Minulle tuli tunne, että olet masentunut. Valtava määrä ihmisiä kokee kuten sinäkin. Kaikki on tyhjää, onttoa, merkityksetöntä. Vaan ei se ole niin...!
Kuitenkin miellytti lukea, että aiot katsella parikymmentä vuotta, jos/KUN ihmeitä tapahtuu. Tekstisi osoittaa sinun olevan ajatteleva, kypsä ja empaattinenkin nuori mies. Kirjoitit, että sinusta ei ole kenellekään mitään iloa, mutta jo pelkästään kykysi kirjoittaa antaa varmasti iloa monelle. Olen varma, että tekstistäsi moni löysi sielunkumppanin.
Jo se, että kirjoitat asiasta, kertoo rohkeudestasi. En tiedä, oletko puhunut asiasta sen enempää kenellekään, mutta mielestäni voisit ottaa asian esille esim ammattiauttajan kanssa. Meillä suomalaisilla on omituinen tapa kantaa huolemme itse, vaikka helpostikin niihin voisi saada apua moneltakin taholta.
Muista, että tunteissasi ei ole mitään ainutlaatuista tai omituista. Sinä kuitenkin olet ainutlaatuinen! Älä lannistu, vaan juttele asiasta, sillä yksin et tämän kanssa ole!
Hiihtokelejä odotellessa
max =)
...hyvinkin vaikuttava kannustus.Nuorikin voi ajatella ja syvällisestikkin ja niin myös muistan itsekkin tehneeni ja eipä ole tuo taito" iänkään mukana typistynyt.
Kunhan tosiaankin tiedostamme, ainakin niin ainutlaatuisia olevamme,ettei kukaan meidän puolestamme elämäämme elä ja aivan itse se on omakohtaisesti koettava....olipa se sitten millaista tahansa.
Kirjoituksesi pysäytti totaalisesti. Hyvä että pystyt kirjoittamaan mitä sisimmässäsi tunnet. Sinä kuulut tänne ja sinulla on paikka täällä.
Nuo tunteet mitä tällä hetkellä tunnet on valtavan monen nuoren tunteita. Yksin et ole tunteinesi.
Kirjoita ajatuksiasi joka päivä vaikka vihkoon, pidät tavallaan päiväkirjaa. Mutta älä lue niitä jälkeenpäin. Kirjoita myös hyvistä ja iloakin tuottavista asioista. Varmaan niitäkin löytyy.
Jos opiskelet käy kouluterveudenhoitajalla puhumassa asioistasi. Hän ohjaa sinua eteenpäin juttelemaan asiantuntijan kanssa. Tai käy paikkakuntasi terveyskeskuksessa. Tulosta tuo tänne kirjoittamasi kirjoitus ja ota se mukaan ja näytä se lääkärille tai terveydenhoitajalle.
Sinun on nyt ensitilassa mentävä hakemaan apua että jaksat eteenpäin. Kaikki näyttää valoisammalta kun pääset puhumaan ammattiauttajan kanssa asioistasi.
Olet fiksu nuori mies, kirjoituksesi osoittaa sen. Kun taas jaksat ja voit paremmin, pystyt opiskelemaan. Olkoon ala sitten mikä tahansa, it-ala, sähkö-ala, rakennusala, kokki, tai vaikkapa ensihoitaja ambulanssiin, saat työsi kautta myös kavereita, sekä uusia haasteita elämään.
Lupaatko vastata viikon päästä että olet käynyt puhumassa asioistasi terveydenhoitajan tms. kanssa?