Moro! Ja sori, tää on aikamoinen vuodatus, mutta kun alkaa olla mitta täynnä... Olen jo vuosia ihmetellyt nykyistä liikenne"kulttuuria". Tykkään ajella reippaasti jos tilaa on, millä tarkoitan, että pidän maanteillä nopeuden hiukan yli sallitun. Mittari näyttää yleensä noin 10 km/h enemmän kuin rajoitus sallisi. Taajamissa en viitsi kovin kaahata. Yksittäisen ajoneuvon tupsahtaessa hyvällä tielä eteeni ajamaan selvästi omaa nopeuttani hitaammin, ajan siitä ohi heti tilaisuuden tullen. Kaksikin peräkanaa kulkevaa ajoneuvoa voin ohittaa lyhyehkölläkin matkalla. Usean ajoneuvon jonoa en kuitenkaan kovin lyhyen matkan aikana jaksa alkaa ohitella. Jonon saavuttaessani jätän neljän - viiden sekunnin välin edelläni liikkuvaan, sadekelillä tai tiesuolan roiskuessa tai muuten huonolla näkyvyydellä pidemmänkin raon.
Jonossa jurnuttaessani takapuskuriini liimautuu nykyään varsin usein "Herra/Rouva/Neiti Hermostunut Kiireinen". Jokaiselle "Kiireiselle" on typillistä aivan puskurissa kiinni roikkuminen mutta myös parhaimmankin mahdollisen ohituspaikan käyttämättä jättäminen. Koska olen jättänyt tolkullisen turvavälin, olisi edessäni jonosta huolimatta riittävästi tilaa, jotta minut voisi ohittaa ja turvallisesti palata eteeni. Mutta kun ei, "Kiireinen" hiillostaa takapuskurissani kiinni. Ei ohita muttei tolkullista turvaväliäkään ymmärrä jättää!
Huippuesimerkki parin vuoden takaa: Oman vanhan ruuppaisen pikku-Volvoni takapuskuriin liimautui iso herra-Volvo. Olisiko ollut S 80? Ajoimme Suomalaisen maalaismaiseman keskellä kahden auton jonona. Noudatimme alkuun hieman reilua yleisnopeusrajoituksen mukaista vauhtia ja aivan kuin tuo isompi Volvo olisi ollut hinauksessani. Aukeni pitkä suora, jolloin siirryin aivan piennarviivan tuntumaan, annoin vilkulla merkin ja vieläpä hieman laskin nopeuttani. Ei toimenpiteitä, S 80 pysyi kuin liimattuna vain muutaman metrin päässä takapuskuristani. Varjostajani oli vaarallisen lähellä ja minun oli pakko edelleen hidastaa, sillä olimme saapuneet hirvivaara-alueelle ja äkkijarrutus olisi ollut kaikille osapuolille kohtalokas. Vaara-alueelta päästyämme uusia loistavia ohituspaikkoja aukeni toisensa perään. Mikään paikoista ei kelvannut "takatuupparilleni". Ennen pitkää lähestyimme taajamaa, nopeusrajoitus laski kuuteenkymppiin ja päätin, etten enää katsele tuota tummansinistä uhkaa taustapeilini kautta. Hidastin edelleen vauhtiani ja kaarsin todella ajoissa vilkuttaen bussipysäkille. "Perä-Volvo" meinasi törmätä omaan kotterooni ennen kuin ymmärsi ajaa ohitse.
Mistä tämä ohittamattomuus johtuu? Miksi nykyliikenteessä mieluummin roikutaan ja hiillostetaan aivan edellä ajavan takapuskurissa kiinni sen sijaan että reippaasti ja turvallisesti ohitettaisiin? Jos ohittaminen pelottaa oikein kovasti, miksei järjettömän lähellä edellä ajavaa jurnuttaminen pelota laisinkaan? Eikö talvisaikaan edellä kulkevan ajoneuvon ilmaan nostama suolakura herätä pääkopassa mitään ajatusta? Onko liikennevalistus mennyt niin hyvin perille, että ohituksen aikaista pientä nopeusrajoituksen rikkomista pidetään vaarallisempana kuin kymmenien kilometrien jurnutusta parin autonmitan päässä edellä ajavasta? Eikö kukaan muista OLL-sääntöä? Kun edelläsi ajava osuu vaikkapa sähköpylvään heittämän varjon päälle tai sulkuviivan alkamiskohtaan, kysy itseltäsi ääneen hämäläisellä puhenopeudella ”Olenko Liian Lähellä”. Ellet ehdi sanoa kysymystä loppuun saavuttaessa saman kohdan, on vastaus yksiselitteisesti KYLLÄ! Miksi et jätä väliä tai ohita minua, kerro ihmeessä!
P.S. OLL-sääntö ei toimi turkkulaisil: "OlenkLiijLähel" vastaa vain alle puolta riittävästä turvavälistä. Haluatko olla liikenteen MattiTeppoJaNytMyösSeppo tai Samppalinna?
Jonossa jurnuttaessani takapuskuriini liimautuu nykyään varsin usein "Herra/Rouva/Neiti Hermostunut Kiireinen". Jokaiselle "Kiireiselle" on typillistä aivan puskurissa kiinni roikkuminen mutta myös parhaimmankin mahdollisen ohituspaikan käyttämättä jättäminen. Koska olen jättänyt tolkullisen turvavälin, olisi edessäni jonosta huolimatta riittävästi tilaa, jotta minut voisi ohittaa ja turvallisesti palata eteeni. Mutta kun ei, "Kiireinen" hiillostaa takapuskurissani kiinni. Ei ohita muttei tolkullista turvaväliäkään ymmärrä jättää!
Huippuesimerkki parin vuoden takaa: Oman vanhan ruuppaisen pikku-Volvoni takapuskuriin liimautui iso herra-Volvo. Olisiko ollut S 80? Ajoimme Suomalaisen maalaismaiseman keskellä kahden auton jonona. Noudatimme alkuun hieman reilua yleisnopeusrajoituksen mukaista vauhtia ja aivan kuin tuo isompi Volvo olisi ollut hinauksessani. Aukeni pitkä suora, jolloin siirryin aivan piennarviivan tuntumaan, annoin vilkulla merkin ja vieläpä hieman laskin nopeuttani. Ei toimenpiteitä, S 80 pysyi kuin liimattuna vain muutaman metrin päässä takapuskuristani. Varjostajani oli vaarallisen lähellä ja minun oli pakko edelleen hidastaa, sillä olimme saapuneet hirvivaara-alueelle ja äkkijarrutus olisi ollut kaikille osapuolille kohtalokas. Vaara-alueelta päästyämme uusia loistavia ohituspaikkoja aukeni toisensa perään. Mikään paikoista ei kelvannut "takatuupparilleni". Ennen pitkää lähestyimme taajamaa, nopeusrajoitus laski kuuteenkymppiin ja päätin, etten enää katsele tuota tummansinistä uhkaa taustapeilini kautta. Hidastin edelleen vauhtiani ja kaarsin todella ajoissa vilkuttaen bussipysäkille. "Perä-Volvo" meinasi törmätä omaan kotterooni ennen kuin ymmärsi ajaa ohitse.
Mistä tämä ohittamattomuus johtuu? Miksi nykyliikenteessä mieluummin roikutaan ja hiillostetaan aivan edellä ajavan takapuskurissa kiinni sen sijaan että reippaasti ja turvallisesti ohitettaisiin? Jos ohittaminen pelottaa oikein kovasti, miksei järjettömän lähellä edellä ajavaa jurnuttaminen pelota laisinkaan? Eikö talvisaikaan edellä kulkevan ajoneuvon ilmaan nostama suolakura herätä pääkopassa mitään ajatusta? Onko liikennevalistus mennyt niin hyvin perille, että ohituksen aikaista pientä nopeusrajoituksen rikkomista pidetään vaarallisempana kuin kymmenien kilometrien jurnutusta parin autonmitan päässä edellä ajavasta? Eikö kukaan muista OLL-sääntöä? Kun edelläsi ajava osuu vaikkapa sähköpylvään heittämän varjon päälle tai sulkuviivan alkamiskohtaan, kysy itseltäsi ääneen hämäläisellä puhenopeudella ”Olenko Liian Lähellä”. Ellet ehdi sanoa kysymystä loppuun saavuttaessa saman kohdan, on vastaus yksiselitteisesti KYLLÄ! Miksi et jätä väliä tai ohita minua, kerro ihmeessä!
P.S. OLL-sääntö ei toimi turkkulaisil: "OlenkLiijLähel" vastaa vain alle puolta riittävästä turvavälistä. Haluatko olla liikenteen MattiTeppoJaNytMyösSeppo tai Samppalinna?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Haista homo yhtä pitkä viittu kun äiteelläsi oli, olet "autoilijan" veroinen pelle.
Pyöräilijä, joka taaskaan ei ymmärtänyt mistä puhutaan, on sanonut mielipiteensä.
Tuota perässäajoa en minäkään ymmärrä. Mitä hiljaisempi tie, sitä todennäköisempää saada 'takatuuppari' perään. Olen tehnyt saman, hiljentänyt niin paljon että taukki on ajanut ohi, ja sitten taukki on löytänytkin kaasun. Jos et halua/uskalla ohittaa, jätä edes kunnon turvaväli edessä ajavaan.
"Hidastin edelleen vauhtiani ja kaarsin todella ajoissa vilkuttaen bussipysäkille. "Perä-Volvo" meinasi törmätä omaan kotterooni ennen kuin ymmärsi ajaa ohitse."
Takavuosina poliisista valistettiin, että kiinniroikkuminen ja tällainen tilanteen muutoksen ymmärtämättömyys on tyypillistä rattikselle.
Takalasiin ja kuvat nettiin.
"Haista homo yhtä pitkä viittu kun äiteelläsi oli, olet "autoilijan" veroinen pelle."
Kukaan tällä palstalla ei pysty pellen hommiin, sen verran vaativaa se on. Aloittaja on enemmän kuin oikeassa. Olenkohan itsekin kohdannut tuon saman Volvon. Silloin tosin sopivassa pskapaikassa ohitus kuitenkin tapahtui, mutta vaikeaa sillä tyypillä oli. Aivan kaikki.
Niitä pösilöita on todella paljon !
Olen miettinyt samaa jo kauan. Joka helvetin päivä ainakin yksi idiootti tulee ajamaan takapuskurissa kiinni mutta ohi ei mene sitten millään, ei vaikka kuinka hiljennät.
Joskus ihan päästän nämä takaluukkuilijat siirtymällä esim. bussipysäkille mutta kyllä siinä vaiheessa vauhtia alkaa taas löytymään ja sitten nämä idiootit ajavat reilua ylinopeutta näin ollen vaarantaen kaikkien turvallisuutta lisää.
Monasti perässäroikkujia saa taakseen ihan ajonopeudesta riippumatta. Aivotoiminta täysi nolla.
Kyseisellä ilmiöllä ei ole mitään tekemistä käytettyjen nopeuksien kanssa se on aivan totta. Koheltamisen into ja ns. näyttämisen halu ovat ainoat asiat jotka vaikuttavat. Ja takapenkeiltä kasvaa uusi polvi, joka on omaksunut iskän opit.