Oikeasti Kristittyjen, Raamatun UT opetukset ja ohjeet Totuuden / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti ymmärtävien, ja sen kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Itse kaiken Laillisuuden Lähteen, Jumalan Sanan, = Kristuksen Jeesuksen / Raamatun UT opetusten tarkoitusten ja tavoitteen tuntevien, kuuluu valistaa niin viranomaisia kuin kaikkia muitakin, Totuuden / Oikeuden lähdettä tuntemattomia, = asian tuntemattomia ihmisiä, siitä mihin kaikki, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukainen, se Totuuteen perustuva, se ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, vain kaikille hyväksi Laki / Lainalaisuus ja mukaisuus, se kaikille Luvallinen perustuu ja miksi…
Sehän ei voi perustuu mihinkään muuhun kuin siihen kaikille hyväksi Jumalan Sanaan, ja nyt kun eletään tätä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitsemaa UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa, jo vuotta 2014. Ilmenee vuosiluvustammekin. Mutta jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sulkupolven, LOPUN aikaa! Tarkoittaa näin ollen sitä Raamatun UUDEN testamentin puolta, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisuutta ja siihen perustuvaa.
Eihän mikään Totuuteen perustumaton, EPÄ oikeuden mukainen, = vääryyden mukainen, voi olla sitä kaikille hyväksi Luvallista / Laillista LAKIA. Joista tulee aina, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ne SYYSTÄ (kaikki vääryys) kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISUUKSISTA, sitä pimeyden puolen ruhtinasta palvelemisesta kiroukseksi / tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamuksensa. Joista tiedotusvälineet, suuremmista ja pahemmista asioista ja tapahtumista päivittäin kautta maailman Todisteeksi / herätykseksi ja VÄÄRIN elämisestä, toimimisista ja vaikuttamista VAROITUKJSEKSI uutisoi...
Että ihmiset ymmärtäisivät alkaa ja yhtyä elämään ja toimimaan / vaikuttamaan, sekä tuottamaan elämisen tarpeet, Luojan hyväksemme luomaa Luomakuntaansa ”viljelevästi ja varjelevasti”, ja palvelemaan toisiaan ja muita Oikein, kaikille hyväksi Totuuden / Oikeuden mukaisesti, vasta Oikeasti Laillisesti, täysi Rehellisesti. Kaikkia kohtaan sen Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisesti ja perustalta.
Joka tietenkin edellyttää niin oikein eläviksi toimiviksi paikkakunnittain ja alueittain, kansakuntien laajuisesti YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, keskinäiseen rakkaus ja huolenpito yhteyteen, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja mukaiseksi yhteistyö, toiminta / vaikutus ja palvelu verkostoksi järjestäytymisen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö KD:sta löydy ketään joka vastailisi heille tarkoitettuhin viesteihin. Kaikkiko soihdut sammunenina / pimydessä, muista ja muusta niin väliä itsekkyydessä / makeasti ja sikeästi nukkuvia?!
Ehkä puolueväki on valmistautumassa vaaleihin, eikä ehdi ottaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.
Voi olla vaalitappiotakin tulossa ja entisen paikkamäärän säilyttäminen on työn takana. Hallituspaikka ainakin menee ja oppositio odottaa kristillisiä vaalien jälkeen.
No ainakin Kristittyjen kuuluisi elää ja toimia kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan Totuuteen, = Jumalan Sanaan perustuvan Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisesti. Kaikki Raamatun UT opetsuten ja ohjeiden mukaisesti huomioon ottavasti PUOLUEETTOMASTI. Vain siis kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi puolesta. Ovat tästä pahan vallassa olevan vääryyden muakisesti ja pahuuden puoesta toimivan saatanaa tuomiokseen palvelevan eri puolueellisesti toimivien, toistaan vastaa kilpailevian, tastelevien ja sotivien = saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen ja sodikseen palvelevan ihmiskunnan, Jumalan Sanan VASTAISESTI touhuista politiikasta ULOS kututtuja, sitä kaikille hyväksi pelatsukseksi Krist. vaihtoetoa rakentaviksi. Ei saisi olle miitään osuutta niihin SYYSTÄ (kaikki vääryys) Jumalan Sanan vastaisuuksista tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamusten tuottamisiin, joihin mukautuneesti ja osallisuudessa nyt, tuomiokseen elävät ja toimivat.