Eero Sopanen saarnaa

Vuodelta -82

8

837

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi meitä syntisiä

      Sopanen ei ollut helluntailainen -tai aluksi oli, mutta erosi siitä ja perusti oman seurakunnan. Kävin joskus kuuntelemassa häntä telttakokouksissa. Ei hänen saarnat paljon antaneet, kun en tarvinnut parannuksen julistusta vaan opetusta.

      Surullista, että Sopanen kuoli pahoinpitelyn seurauksiin saamiinsa vammoihin. Surullista myös se, että hän tahtoi johtaa seurakuntaa vaikka muistan, että hän oli eronnut ja mennyt vaimonsa eläessä uusiin naimisiin.

      Kai se on eri laki srk:n johtajalle kuin rahvaalle - silloin ja yhä tänään.

      • Eero Sopanen oli helluntailainen. Hänen perustamansa Siiloan-seurakunta luetaan helluntaiseurakunnaksi, joka ei kuulu Helluntaiherätykseen tai Helluntailiikkeen pääuomaan Suomessa. Aikaisemmin Sopanen muistaakseni kuului Helluntaiherätykseen kuuluvaan helluntaiseurakuntaan, mutta kuten Helluntailiikkeessä usein käy, riitautui hän jostakin asiasta ja perusti oman seurakunnan. Näitä pieniä, itsenäisiä, Helluntailiikkeen pääuomaan kuulumattomia helluntaiseurakuntia on pelkästään Suomessa kymmeniä.

        Haluan muistuttaa jälleen siitä, että helluntailaiseurakuntia ja helluntailaisia on muuallakin, kuin Suomen Helluntaiherätykseen kuuluvissa helluntaiseurakunnissa. Helluntailaisuus on maailman suurimpia uskonliikkeitä, Heitä on maailmassa paljon enemmän kuin vaikkapa luterilaisia. Suomen Helluntaiherätys on kuitenkin mitättömän pieni osa helluntailais-karismaattista liikettä.


      • ap.

        Ei seurakunnan tarvitse kuulua Suomen helluntaiherätykseen. Ei sillä ole mitään merkitystä.


      • ap.
        mazdels kirjoitti:

        Eero Sopanen oli helluntailainen. Hänen perustamansa Siiloan-seurakunta luetaan helluntaiseurakunnaksi, joka ei kuulu Helluntaiherätykseen tai Helluntailiikkeen pääuomaan Suomessa. Aikaisemmin Sopanen muistaakseni kuului Helluntaiherätykseen kuuluvaan helluntaiseurakuntaan, mutta kuten Helluntailiikkeessä usein käy, riitautui hän jostakin asiasta ja perusti oman seurakunnan. Näitä pieniä, itsenäisiä, Helluntailiikkeen pääuomaan kuulumattomia helluntaiseurakuntia on pelkästään Suomessa kymmeniä.

        Haluan muistuttaa jälleen siitä, että helluntailaiseurakuntia ja helluntailaisia on muuallakin, kuin Suomen Helluntaiherätykseen kuuluvissa helluntaiseurakunnissa. Helluntailaisuus on maailman suurimpia uskonliikkeitä, Heitä on maailmassa paljon enemmän kuin vaikkapa luterilaisia. Suomen Helluntaiherätys on kuitenkin mitättömän pieni osa helluntailais-karismaattista liikettä.

        "Riitautuminen" oli sitä, että 60-luvun lopulla muutama helsinkiläinen helluntailainen vaikuttaja kyllästyi helluntaiseurakuntiin hiipivään maallistumiseen, ja perusti seurakunnan, joka voisi itsenäisenä valita "suoremman" hengen linjan. Herätysliikkeeseen kuulumattomuus ei herätä mielenkiintoa seurakunnassa. Kristus on kaiken pää.


      • ap.

        Tee nyt kuitenkin parannus kuolleen henkilön parjaamisesta.


    • Sinne me kaikki

      Eero on jo palannut luonnon kiertokulkuun.
      Tavallisessa haudassa ruumiin lihakset ja muut pehmeät kudokset häviävät 3-4 vuodessa, nivelsiteet viidessä vuodessa. Luitten murentuminen kestää happipitoisessa, hiekkaperäisessä hautausmaassa 10-15 vuoden ajan.

      • ap.

        Eero on palannut elämän antajan luokse.


    • karu fakta

      Olemme kaikki bakteerien ja matojen ruokaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1373
    2. 106
      1215
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      196
      887
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      319
      827
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      222
      764
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      703
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      230
      635
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      620
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      571
    Aihe