Koko ajan mediat huutaa kilvan miten Venäjää vastaan suunnitellaan aina vain uusia ja entistäkin kovempia pakotteita. Miksi, mikä mättää ? Eihän Venäjä ole tehnyt mitään mistä sitä pitäisi uhata uusilla pakotteilla, kamoon. Taitaakin olla Ukrainan varjolla menossa uusi kylmä sota Venäjää vastaan tavotteena romahduttaa sen talous ja siten vahvistaa lännen ylivaltaa Venäjää kohtaan. Eikö se riitä kun EU ja Nato ovat kohta siellä missä Wehrmacht oli kesällä -42 alkaessaan kesähyökkäyksen Volgalle ja Kaukasukselle. Eikä ole tarvinnut ampua laukaustakaan vielä kun rutiköyhä Ukraina hoitaa sotimisen.
Olisi kiva tietää millä tavoin länsi itse sekaantuu koko ajan tuohon kriisiin. Ei Ukraina noita voittoja olisi omin neuvoin saanut, se lienee varmaa. Sota olisi jo Kiovassa ellei länsi antaisi kaikenlaista apua, varsinkin tiedustelutietoja.
Mitähän tästä vielä seuraa, tuskin mitään hyvää ainakaan.
Olisi kiva tietää millä tavoin länsi itse sekaantuu koko ajan tuohon kriisiin. Ei Ukraina noita voittoja olisi omin neuvoin saanut, se lienee varmaa. Sota olisi jo Kiovassa ellei länsi antaisi kaikenlaista apua, varsinkin tiedustelutietoja.
Mitähän tästä vielä seuraa, tuskin mitään hyvää ainakaan.
Vastaukset 242
Vanhimmat
Niinpä,muutama viikko sitten mainittiin lehdissä ohimennen,että Un le Sam oli lähettänyt efbeeiin ja seeiiaan asiantuntijoita kiovaan.
Ihan noin vain,itsenäiseen valtioon pelkkänä ilmoitusasiana.
Tuo näkyy nyt esimerkiksi siinä,etteivät tiedoitusvälineet raportoi mitään taisteluista Ukrainan asevoimien puolelta.
Käytäntö on tuttu jo irakin sodan ajalta.
Tarkoituksena on hallita informaatiota ja estää epäedullisen tiedon pääsy suuren yleisön käsiin.
"Tarkoituksena on hallita informaatiota ja estää epäedullisen tiedon pääsy suuren yleisön käsiin."
Alä sure! Sinä voit aina seurata Venäjän uutistoimistoa! Sopii sinulle!
Sitäkin pitänee seurata.
Länsikö muka aina ja kaikessa totta puhuu, älä luulekaan. Kaikki koko ajan vaan valehtelee, sinäkin.
Ja itä on koko ajan laajentumassa.
on ihan hyvä että poju pääsi irakin sotaan asti.
mutta usa osaa sen homman jo korean sodast.
mitä itä-naapuri tekee nyt usa on tehnyt sen satoja kertoja ennemmin.
koska itä on laajentunut.
ihan vain esimerkkejä viro latvia lietua.
ai niin toises mm sodas.
Yritti Leninin johdolla ja sai turpaansa. Länsimaat nostivat talouspakotteet pois vasta Tarton ja Riian rauhansopimusten jälkeen. Lenin ja Trotski saivat länneltä apua vuonna 1921, aloittivat NEPIN ja muutenkin rauhoittuivat. Vuonna 1932 aloitettiin jälleen oman maan raju riistäminen ja höpinät salaliitoista ja muusta roskasta. Putin on ilmeisesti leniniläis-trotskilaisen järjen sijaan valinnut stalinilaisen suuruudenhulluuden, ei pääty hyvin se.
Ei se oikei osaa sitä. Jooseppi eli teräs halusi viimeista apokalyptistä yhteenottoa vasta 1952. Ei sillä riitä kyky tappaa satatuhatta kuukaudessa ja väittää sen olevan järkevä ratkaisu. Stalineja, Hitlerejä ja Leninejä tulee korkeintaan kerran tuhannessa vuodessa.
elvi mitä itse seuraat kun tiedät asiat niin hyvin.
Varmaan teitä komuja potuttaa, kun ukrainalaiset ei tykkää fasistisesta Putleristanne, joka haluaa napsia naapurimaan kerrallaan.
napsia maankerrallaan.............lol ROFLOL.
kuka napsii maan kerrallaan. mikä maa ukraina on.
kerro hyvä ihminen mihin kuuba haluaisi liittyä. entä meksiko.
entä kurdit. usa on kusettanu kanadaakin.
mikä helwetti on kuantanamo bey. et warmaan tiedä.
napsii maan kerrallaan, hyvähän se on sotia kun voi yk:n avustuksella tankata banssarivanut suoraan bensalähteestä, onhan se sisäinen turvallisuus kysymys sentää.
itä-naapuri vois lähettää rauhanturvaajia israeliin. onko joskus lähettäny tai sotalaivoja kaasan tueksi.
On se hyvä, että Putinilla on tällaisia "asiamiehiä" mainostamassa Suomessa "Venäjän asiaa".
Kun Venäjän talous taas romahtaa niin siinä samalla romahtaa meidänkin taloutemme. Mutta mitäs suurvallat siitä välittää, Suomi kärsii solidaarisesti ja osallistuu kyllä luuserien tukipaketteihin aina kun joku kehtaa pyytää. Ja kyllä etelä-eurooppalainen luuseri kehtaa, ei niitä hävetä kupata meidän rahamme.
Tätäkö on kuuluisa eurooppalainen solidaarisuus, kysyn vaan. Että me ollaan kyllä solidaarisia muille mutta muut eivät meille.
Solidarisuuden käsite on saanut uuden sisällön verrattuna esimerkiksi tsiilen pinochetin aikoihin.
Nyt se hoituu maksamalla
"Kun Venäjän talous taas romahtaa niin siinä samalla romahtaa meidänkin taloutemme. "
Mihkä Suomen talous siitä romahtaisi? Asiasta on ennakkotapaus. Neuvostoliitto>/Venäöjän talous romahti vuoden 1991 jälkeen ja kaupanteko tyrehtyi. Eipä romahtanut Suomi!
"Tätäkö on kuuluisa eurooppalainen solidaarisuus, kysyn vaan. Että me ollaan kyllä solidaarisia muille mutta muut eivät meille."
Ja miksi meitä PITÄISI auttaa? Talous nitkuu aivan mallikkaasti!
-----Talous nitkuu aivan mallikkaasti!----
Tuohon ei voi muuta kuin huutonaurua. Olet taatusti ainoa joka Suomesa on tuota mieltä kun kaikki talouden viisarit ovat jo monta vuotta näyttäneet alaspäin. Luottoluokitus tippuu seuraavaksi.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Ruotsi ja Saksa. Sinä tosin saat kurjaan elämääsi tarvittavat rahat KELALTA, vaikka sekoitatkin sen Ilmariseen.
Onko häntiä, onko velkoja. Mites sun optiomiljoonat ja gradut, entäs sukusi evakko maat
Putinilla on häntä kyrvässä ja se vei sukuni homeisen "pohjalais talon"
Natokiimaisilta valuu jo housuun kaikki pakotteista puhuminenkin. Sutbb ja Karssoinin poju melkein pököttäen ruiskii innosta, kun eivät mitään ymmärrä.
Ukrainan hajottamista kannattavat stallarit. Riemu on katossa, kun Stalinin lait on otettu käyttöön.
-----Stalinin lait on otettu käyttöön. ----
Ihanko totta, kerro lisää, kuka otti.
Ja sinulta paskaisesta suupielestä valuu kuola.
"Miksi, mikä mättää ? Eihän Venäjä ole tehnyt mitään mistä sitä pitäisi uhata uusilla pakotteilla, kamoon."
Ei muuta kuin vallannut ja miehittänyt vieraaseen maahan kuuluvan alueen ja väittää sitä omakseen? Temppu, jonka YK lähes yksimielisesti tuomitsi! Sekös ei ole sinulle 'mitään'?
"Eikö se riitä kun EU ja Nato ovat kohta siellä missä Wehrmacht oli kesällä -42 alkaessaan kesähyökkäyksen Volgalle ja Kaukasukselle."
TOSIN EU ja Nato ei ole laisinkaan Ukrainassa! Unohtuiko?
"Olisi kiva tietää millä tavoin länsi itse sekaantuu koko ajan tuohon kriisiin."
Olisiko? Minäpä kerron! Ei mitenkään!
"Ei Ukraina noita voittoja olisi omin neuvoin saanut, se lienee varmaa."
Miksei? Onhan Ukrainan kansa suurempi kuinseparatistit!
"Sota olisi jo Kiovassa ellei länsi antaisi kaikenlaista apua, varsinkin tiedustelutietoja."
Onpa raskauttavaa? Uskotko, etteivät separatistit ole saaneet iedustelutietoja (ja aseita) Venäjältä?
"Mitähän tästä vielä seuraa, tuskin mitään hyvää ainakaan."
Miksei? Imperialistinen Venäjä oppii ainakin, ettei se voi elää kuin sika vatukossa!
Imperialistinen eli keisarillinen Venäjä sisälsi myös Krimin.
Mustan meren alue oli ja on tärkeä myös nykypäivän Venäjälle.
Yhdysvaltain johtaman naton tunkeutuminen alueelle on tietenkin sietämätöntä,johtuen alueen strategisesta merkityksestä.
Siksipä meidän suomalaisten ei tulisi rassautua asiassa,joka pahimmillaan johtaa suurvaltojen väliseen kriisiin.
Pidämme huolen omasta alueestamme ja muuta ei kukaan voi meiltä vaatia.
milloIn tällainen tunkeutuminen on tapahtunut?
"Yhdysvaltain johtaman naton tunkeutuminen alueelle on tietenkin sietämätöntä,johtuen alueen strategisesta merkityksestä."
TIETTÄVÄSTI ALUEELLE ON TUNKEUTUNUT VAIN VENÄJÄ LIITTÄEN SEN LAITTOMASTI ITSEENSÄ.
"Imperialistinen eli keisarillinen Venäjä sisälsi myös Krimin.
Mustan meren alue oli ja on tärkeä myös nykypäivän Venäjälle."
Entä sitten? Ei toisten maita anasteta sen mukaan, mitä oli historiassa tai mikä oln tärkeätä! Laivastoasemat oli Venäjälle taattu vuosikymmeniksi eteenpäin muutoinkin!
"Yhdysvaltain johtaman naton tunkeutuminen alueelle on tietenkin sietämätöntä,johtuen alueen strategisesta merkityksestä."
UKRAINAN alueella ei ole USA tai Nato! Sen sijaan Venäjä siellä Krimillä on! Onko sinulkla vaikeuksia erotella asioita?
"Pidämme huolen omasta alueestamme ja muuta ei kukaan voi meiltä vaatia."
Voi toki. Kuulumme osana EU:hin ja seuraamme sen ulkopolitiikkaa. Ne sinulle rakkaat YYA-ajat on ohi!
-----Ei muuta kuin vallannut ja miehittänyt vieraaseen maahan kuuluvan alueen ja väittää sitä omakseen?-----
Ihanko tosi, minkä alueen joka kuuluu Ukrainaan.
mihin maahan kuuluu kuantamo bey.
se siitä anastamisesta.
saako TÄYSIMITTAASEN SODAN aloittaa kusettamalla yk:koon täysistuntoa.
miksi usan kenraaleja ei saa haastaa sota rikoksista oikeuteen.
miksi kuuba ei saa liittoutua niin kuin haluaa.
mitä vietnam vaikutti usa sisäiseen turvallisuuteen.
onko joku väittänyt niin
"Mustan meren" kirjoitetaan yhteen, sinä dementoitunut LÄSKIPÄÄ.
ja yrittää syöttää Kremlin propagandaa.
"Eikö se riitä kun EU ja Nato ovat kohta siellä missä Wehrmacht oli kesällä -42 alkaessaan kesähyökkäyksen Volgalle ja Kaukasukselle. Eikä ole tarvinnut ampua laukaustakaan vielä kun rutiköyhä Ukraina hoitaa sotimisen."
Mihin unohtui Krimin valtaus ja tuki kapinalle?
EU ja NATO eivät ole hyökänneet mihinkään. Jos itsenäiset valtiot haluavat niihin liittyä, niin se ei kuulu Venäjälle yhtään. Ei myöskään palstalla riehuville Kremin kellokkaille.
"Olisi kiva tietää millä tavoin länsi itse sekaantuu koko ajan tuohon kriisiin. Ei Ukraina noita voittoja olisi omin neuvoin saanut, se lienee varmaa. Sota olisi jo Kiovassa ellei länsi antaisi kaikenlaista apua, varsinkin tiedustelutietoja."
Siinä se Kremlin kellokkaan asenne ilmeni. Kyllä Ukrainan armeija on omin avuin toiminut, minkä pystynyt. Kapinallisia taas tukee Venäjä kaikin tavoin.
Stalinin laitkin on otettu käyttöön.
-----Mihin unohtui Krimin valtaus ja tuki kapinalle?----
Krim on aina ollut osa Venäjää eikä ole kapinaa vaan oikeutettu vapaustaistelu.
Onko sillä kuitenkin häntä ollut aina perseessä Vienoo, entäs evakot, onks niilläkin häntä.
kremlin kellokas...........
vs.
hesan h-in-tt-i poju. anteeksi kirotus vireistä oli varmaa vaikee lukee.
sain mahtavat naurut tosta kremlin kellokas aivopierusta.
krimin valtaus ja tuki kapinalle,,,, hyyyymmmmmmm kerro lisääääääää.
tahtoo kuulla.
Se on hyvä että Putinilla on tällaisia "desantteja" täällä odottamassa. Kaikista suurin pelle on tällaisia "älykköjä" johtava "kohudosentti Bäckman" joka on yhde vodkaryypyn päässä hautuumaa varauksesta.
"Ei muuta kuin vallannut ja miehittänyt vieraaseen maahan kuuluvan alueen ja väittää sitä omakseen?"
Tarkoitaako "Se tästä seuraa" sitä maa-aluetta jonka alueelle venäjä ja ukraina oli sopinut venäjän asevoimia sijoitettavan ja joka sittemmin erosi ukrainasta ja järjesti kansanäänestyksen liittymisesta venäjään?
"Temppu, jonka YK lähes yksimielisesti tuomitsi! Sekös ei ole sinulle 'mitään'?"
Kuinkas monta YK:n jäsenmaata katsoi paremmaksi olla äänestämässä ko äänestyksessä?
"TOSIN EU ja Nato ei ole laisinkaan Ukrainassa! Unohtuiko?"
polakit...
Ja mitä tulee ex-backwateriin ja graystoneen, niin nehän ei ole sen enempää NATO joukkoja kuin EU:nkaan vaan...
Sensijaan CIA & FBI ovat kylläkin ihan yhdysvaltain valtiovallan edustajia.
"Olisiko? Minäpä kerron! Ei mitenkään!"
Ei edes victoria nylandin kehaisemalla 5 miljardilla?
"Miksei? Onhan Ukrainan kansa suurempi kuinseparatistit!"
Heh, odottamalla että tulen ja savun nauhistit vetäytyvät parista kaupungista noin kolme kuukautta.
Toisaaltaan taasen ukrainan kansa on myöskin suurempi kuin ukrainan kansalliskaarti/ukrainan fasistit joka saattaa hiukan selittää miksi menestys kiovan vallankaappareilla itä-ukrainassa on ollut ( ainakin tähän mennessä )...rajoitettu.
"Uskotko, etteivät separatistit ole saaneet iedustelutietoja (ja aseita) Venäjältä?"
Entäs ne venäjän armeijan erikoisjoukot?
Aikaisemmin väitetiin ehdottomana totuuteena kuinka itä-ukrainan kapina olisi ollut seurausta venäjän armeijan erikoisyksikköjen toiminnasta.
Vaan kuinkas kävikään?
Totuus Ukrainan tapahtumista on hyvin tiedossa.
Turha on ooveen levitellä Kremlin propagandaa.
Hmmm. hmmmm. Tuota. Sellainenkin asia ihmetyttää tuossa itänaapurissamme . Että jos he oikeasti haluaisivat olla meidän kavereita niin miksi venäjä on maailman toiseksi pahin valtio joka saastuttaa tietokoneitamme ja pyrkii kaikin tavoin kuten kyberhyökkäyksillä ja muilla ottamaan selvää meidän tietojärjestelmämme mahdollisista heikkouksista. Ja että miten me sitten yritämme torjua ne. Jos he haluaisivat tosissaan olla kavereitamme niin .Varum! on Miksi. kaveruuteen kuuluu molemmin puolinen luottamuksen osoittaminen.
Venäjä ei koskaan pääsisi lännen kanssa normaaliin kanssakäymisiin vaikka siellä järjestettäisiin mitkä vaalit. Venäläisiä on noin 150 miljoonaa. Valtava enemmistö noin 80-90 % on sellaisia jotka eivät omista mitään. He kannattavat sitä vanhaa järjestelmää josta johto haluaisi eroon muuta kansa ei. Se olematon vähemmistö venäläisistä jotka kannattavat uudistuksia ja demokratiaa on niin pieni joukko ettei heillä vaaleissa ole mitään mahdollisuutta päästä esille. Tällaista menoa siellä jatkuu aina maailman tappiin asti. Ukrainan tilanne on sellainen jossa venäläisille opetetaan jotain uutta. Kun länsi laittaa pakotteita venäjälle niin kansalle johto antaa ymmärtää että meidän suunta on ehkä väärä. Kohta olemme tilanteessa jossa, Metsässä ei liikahda lehtiikään. Venäjän johdolle kuiteskin käy pakotteet. Nimittäin sama johto hallitsee silloin valtavaa kansaa vaikka annamme lännelle periksi . Ilman vaaleja venäjää näin tuodaan lännemmäksi joka on meidän kaikkien etumme. Olles huoleta vaan . Tilanne näyttä oikkeen hyvältä. Kohtapuoliin menemme venäjälle ostoksille kuten länsimaihinkin .. ja puolin ja toisin.
Sekavampaa höpinää on jo vaikea kehittää, mutta yritä.
Venäläisessä terveydenhuollossa on ainakin se hyvä puoli että tuollaiset idiootit olisivat jo ajat sitten kuolleet.
intian kasti järjestelmä on ollut laiton vuodesta 1950 lähtien, mutta kuka siitä välittää.
kerro miksi usa saa olla kuantanamo beys, alueessa joka ei kuulu kellekää.
Se on Guantanamo Bay, IDIOOTTI! Jäte se kiljun kittaaminen vähemmälle.
sähän se idiootti oot kokakolan ryystäjä.
myönsit että kuantanamo bey on olemas. wttu ooot tyhmäm
Vielä kun vähän leikataan terveydenhuollosta niin on kaltaisesi Putinlandian tavoin ulkona rikoksia tekemässä ja normaaleja ihmisiä häiritsemässä.
Krimin asemaa tulkitaan pahantahtoisesti. Venäjä on luovuttanut aikanaan Krimin Ukrainan NEUVOSTOTASAVALLALLE, ei itsenäiselle Ukrainan valtiolle. Kun Ukraina itsenäistyi oli selvää, että Krimin status ei ollut se miksi sen Hrutshov oli tarkoittanut joten Venäjällä oli oikeus purkaa luovutussopimus ja ottaa se takaisin. Jos Ukraina olisi liittynyt Euraasian sopimukseen niin se olisi saanut pitää Krimin mutta nyt sillä ei ollut siihen minkäänlaista legitiimiä oikeutta.
Ei siis ole olemassa sopimusta jolla Venäjä luovuttaa Krimin Ukraina-nimiselle itsenäiselle valtiolle. Krimin luovutus oli aikanaan n-liiton sisäinen siirto eikä ollut tarkoitettu länsimieliselle valtiolle annettavaksi.
Ryssä kirjoitti Jeltsinin johdolla sopimukset joissa TAKASI UKRAINAN RAJAT ja rikkoi tapansa mukaan kaiken.
Sota olisi levinnyt jo Ukrainaan keskiosiin ilman pakotteita
ja Suomeenkin olisi Venäjä jo hyökännyt huomattuaan
kuinka helppo on valloitta pieniä alueita itselleen.
Krimin he ehtivät ottaa kyllä itselleen.
Venäjän hyökkäysvoimat olisi tullut täydellä teholla
mukaan sotaa ilman pakotteita, joten sota olisi jo
loppunutkin ehkä ukrainassa ja sitten olisi ollut
uusi sota Suomen maaperällä tai jossain muualla.
Rajat kiinni vaan ja kovat pakotteet!
"Totuus Ukrainan tapahtumista on hyvin tiedossa."
ja päätellen eräästä verkkomedian uutisesta, niin totuus olisi se että länsi ( yhdysvallat tai EU ) aiheutti nykyisen ukrainan kahinan ja vieläpä ihan ilman venäjän apua.
"Sota olisi levinnyt jo Ukrainaan keskiosiin ilman pakotteita"
Eiköhän ukrainan armeijan siviilien kohdistamalla pommittamisella ole suurempi vaikutus sihen että ukrainan keskiosat eivät ole nouseet kapinaan...
Ukrainan hallitushan on täysin Usan povitaskussa,kuinka kukaan ottaisi todesta sellaista höpöministeristöä? Ja mediat jauhavat asennevammaista valhetta,eivät
uutisia.
Onneksi pakotteet ja Ukrainan asiallinen hallinto palauttivat
rauhan ja sotahullu putin rauhoittui. Ukrainan sotatoimien
ja pakotteiden lopputuloksena Venäjä ei hyökkää Suomeen.
Edellisen nimimerkistä tuli mieleen, että Otto-Ville Kuusinen
oli maanpetturi.
Edellä nähtiin taas vasistin manipulointia,käänsi Ukrainan kriisin Venäjän hyökkäyk-
seksi Suomeen.Tuollaiset yksinkertaiset mielet onneksi paljastuvat tyhmyyttään
kuin kusi lumesta.
Kaikki mikä on Suomalaisten puolesta on näköjään
Venäjämielisten mielestä fasismia ja haukutaan
fasistiksi heti.
Venäläinen Suomen vastainen Nasi järjestö muuten
on kuin Hitlerjugent nuorisojärjestö. Nasi järjestö
ovat olevinaan fasisminvastainen järjestö, mutta
ovat selvästi itse fasistisia venäläisiä.
Suomi on kuin Ukraina, mistä venäläiset natsimieliset
fasistit ovat itselleen alueita haalimassa.
Suomessa Karjala ja Itä-Karjala jäi Venäjälle
aikoinaan kuin itäinen Ukraina ja Krimi.
Kieli, kulttuuri ja maantieteellisesti me
olemme Ukrainen kanssa samalla puolella
Venäjää vastaa vaatimuksiemme kanssa.
Venäjän valloituspyrkimyksiä vastaan on tehtävä
kaikkemme, muuten he huomaavat pienemmät
puolueettomat maat helpolsti vallattaviksi ja itseensä liitettäviksi.
Suomi voi olla seuraava uhri Venäjälle, jos Putinin
valloitushankkeille ei tehdä vastarintaa.
Kyllä olisi saatanan typerä äijä jos lähtisi taloudellisesti vakainta naapuriaan tuhoamaan. Kaikki muut reunavaltiot elävät "kädestä suuhun" periaatteella.
"Ukrainan hallitushan on täysin Usan povitaskussa,kuinka kukaan ottaisi todesta sellaista höpöministeristöä?"
Erkki Tuomioja?
Toisaaltaan taasen silloinhan EU olisi kiovan vallankaapparihallinnon povitaskussa joka taasen on yhdysvaltain povitaskussa...
"Onneksi pakotteet ja Ukrainan asiallinen hallinto palauttivat
rauhan ja sotahullu putin rauhoittui."
"30 civilians killed, orphanage destroyed as Kiev forces hit town near Donetsk – local militia"
http://rt.com/news/172288-civilians-killed-ukraine-orphanage/
Ei tuo nyt hirveästi näytä rauhalta.
Vai onko kyseessä kenties EU:n ja Yhdysvaltain näkemys rauhasta?
"Kaikki mikä on Suomalaisten puolesta on näköjään
Venäjämielisten mielestä fasismia ja haukutaan
fasistiksi heti."
Whatever rock your boat...
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11164
"Anyone who attemps resist shall be executed on the spot"
RAND siis antaa ymärtää kuinka jokainen joka vastustaa ( vaikkapa esimerkiksi huutamalla kivan kaapparihallinnon asevoiman edustajalle kuinka hän on "fasisti, fasisti ) pitää teloittaa samantien.
Onko Otto-Ville esikuvansa kaltainen.
Kuusinen oli MAANPETTURI.
Otto vale toivoo pääsevänsä nauttimaan putinistien luontaiseduista, ei tosin taida edes Hudilainen tuolta naapurista suositella Kremliin tätä jässikkää. Oli se kyllä hauskaa miten ottovaleen idolilla Bäckmanilla oli siellä Krimillä oma auto, kuljettaja ja henkivartija. Kaikista eroottisinta ottovaleen mielestä on ilmeisesti ne putinistien luontaisedut naisten suhteen.
Ankarat pakotteet erityisesti Venäjän ikääntyessä! Venäläisille mummeleille luu kurkkuun kakaroittensa rikoksista! Suomesta lopetettava lääkkeiden, elintarvikkeiden ja avun antaminen Venäjälle.
krimi............. kuantanamo bey.
miksi krimi ei voisi olla kuantanamo bey.
kuka täysis järjis oleva kaappi hu-ll-u välittäis jostain kuantanamo beystä.
ja jos ja kun niin on niin miksi mä kerron kansantaruja siitä.
Kysymys kuuluu hellittääkö länsi lopulta kuten häirikkö Leninin suhteen.
USAN pitääs maksaa vietnamin sota velat ja lähteä kuantanamo beystä.
siis putini on lähteny hangosta aikaa jo
mä luin kaikki nää mahtavat viestit ja
MULLA RUPES SEISOOOOOOOOOOOOOOOOO.
KERTOKAA LISÄÄ NIIN SAAN ORKUT LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Pakotelistaa on täydennetty
Diplomaattilähteiden mukaan iso osa henkilöistä on Itä-Ukrainan kapinallisjohtajia.
Kaikkiaan pakotelistalla on nyt 72 henkilöä sekä kaksi Krimillä toimivaa yritystä. Käytännössä pakotteet tarkoittavat matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä.
EU-maat ovat yhä erimielisiä nykyistä laajempien Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden käyttöönotosta. Muun muassa Britannia ja Ruotsi ovat vaatineet tiukempia pakotteita korkeamman tason virkamiehille.
Mitä riehuntaa tämä on? Kaipa aseelliseen kapinaan ja lukusiin muihin rikoksiin syyllistyneitä voidaan edes jotenkin rangaista?
Stallarien myötätunto näkyy aina olevan rikollisten puolella.
kovinkaan moni stallari ei ole ollut rikollisten puolella kun usa on tehnyt vallankaappauksia ja tukenut rikollisia.
cia, fbi, nsa, usan armeija usan diplomaatit on kuule usalaisia.
siis usa on yhdysvalloissa.
mutta kyllä on tosi kiihoittavaa lukea akateemisen tason kirjoitusta. TODELLA UPEETA.
Pakotteet ei toimi Venäjää vastaan, mikäli Venäjän halutaan oikeasti ottavan etäisyyttä alueeseen, niin sille homma pitää tehdä kalliimmaksi toisella tavalla, se tapa on se, että myydään Ukrainan armeijalle modernia aseistusta ja koulutetaan sen miehiä niitä käyttämään.
Tästä seuraa välittömästi se, että Venäjä joutuu omalta puoleltaan aseistamaan kapinalliset myös huippuasein, jolloin homma alkaa maksamaan Venäjälle, eihän kapinallisilla mitään varoja ole, eikä tommoinen sotatoimi alue mitään tuota.
Lännellä on kyllä varaa aseistaa ja tukea Ukrainaa, mutta onko Venäjällä varaa siihen, että sotaa pitkitetään ja sen hintaa nostetaan ????
onko joku usalainen ollu jollain pakote listalla kuuban takia,entä kusetettuaan yk:koon yleisistuntoa.
usa julisti sodan eu:ta vastaan kun eu vei banaaneja kuubaan.
usa uhkas,jos jokin heidän kenraaleista haastetaan oikeuteen niin seuraa toimenpiteitä.
usan marsalkka irakis sanoi, hänellä olisi ollut valta lopettaa kirutus, mutta hän ei sitä tehnyt koska hänestä olisi tullut hyljeksitty.
tuo tarkoittaa että usan kansa ja hallitus ja pressa hyväksyi kirutuksen.
usan mokabissun kenraali erosi fiaskon jälkeen.
mitäs vietnam, usan kommari painajaanen, onko laos kommari maa entä muut.
mites japani, japani uhkas erota usan paholaas liitosta kun usan sotilas raiskas japanilaasen tytön.
ihanko japani hyvää hyvyyttään jäi kaveriksi.
olen tosi LÄHELLÄ SEKSUAALISTA ORKASMIA NYT.
siis haluat uhrata ukrainan kansalaisia paholaiselle,joka on 100 kertaa isompi kaikissa suhteissa.
jooooo jooooooooooooo.
tehäään ukrainasta ronald reaganin fantsu tähtien sota valtio, niiin putin menee konkkaan.
ehkä jourumme ostamaan muutaman ylimääräisen hampurilaasen ja litran kokakolaa mutta kuka siitä välittäää.
Sinun tuskin kannattaa siinä yksiössäsi akatemioista huolehtia.
Nytkö se ei "tarkkis ratekin" harmiksi olekaan enää varsinaisia maajoukkoja lähettämässä sinne.
Sinun pitäisi ostaa niitä lääkkeitä.
Siitä vasta hauskaa tule kun putte possu lähettää "kouluttajia ja neuvoantajia" parikymppisiä itäukrainalaisia narkomaaneja, huoria ja HIV tautisia joilla on yhdeksänkymppisen kunto ja kiinalaisen jalat kouluttamaan.
otit sitte ja esittelit isäs.
Sinunko isäsi. Eikös se mätäpaska kuollut ajat sitten evakon raiskaamana.
sillä lailla... oot malli esimerkki näistä järjen jättilääsistä.
kun tieto loppuu sitten, mennään henkilökohtaisuuksiin.
et raukka edes ymmärrä lukemaasi, suuta vain pitää soittaa.
Mitähän tietoa sinulla enää siinä vodkan polttamassa paskaisessa päässäsi on, jotakin pilkahduksia joskus mutta ei sen enempää.
kyse Ukrainan kriisistä ja siihen liittyvistä pakotteista.
USA:n toimet ovat eri asia. Ne ovat saaneet tuomionsa omalla vuorollaan. Ja tuomio on tullut ihan muilta kuin stallareilta, jotka toimivat Moskovan näkemysten mukaan.
"Mitä riehuntaa tämä on? Kaipa aseelliseen kapinaan ja lukusiin muihin rikoksiin syyllistyneitä voidaan edes jotenkin rangaista?"
niinhän sitä luulisi, mutta kun helmikuussa 2014 EU:n ja yhdysvaltain tukemat euroterroristit pyrkivät kaatamaan ukrainan laillisen hallituksen, niin silloin länsi vaati ettei euroterroristeja saanut rankaista...
"shooting to kill anyone who bears arms"
Mutta tuossahan RAND ehdottaa ammuttavaksi mm antautuneet...
Taas olet näköjään krapulan jälkeisessä tilassa.
"luovuta jo"
Kas, "luovuta jo" anelee armoa.
Mikä hätänä, eikö löytynytkään todisteita siitä kuinka helmikuu 2014 oliis edeltänyt syyskuuta 2013?
siis kuinka syyskuuta 2013 olisi edeltänyt helmikuu 2014...
Armoa tuntuu anelevan separatistit kun pitää Mainilaa yrittää toistaa, tämä siis ellei ne Poroshenkon mukaan olleet motissa.
"Armoa tuntuu anelevan separatistit "
eipä ollut otto-villen keksintö mennä anelemaan että otto-ville jo lopettaisi...
"tämä siis ellei ne Poroshenkon mukaan olleet motissa."
Ja päätellen siitä kuinka helposti tulen ja savun nauhistit vetäytyivät slavenskista ja krematorskista noin kolmen kuukauden kahinan jälkeen, niin herääpi epäillys että kovin heikosti se ukrainan armeijan/ukrainan kansalliskaartin/ukrainan fasistien järjestämä motti piti.
Ne vetäytyivät siis läheiseen "kansantasavallan" kaupunkiin. Oishan se Poroshenko varmasti voinu määrätä armeija katkaisemaan yhteydet separatistien tukikohdan ja miehitettyjen alueiden välillä. Separatisteilta alkaa kuitenkin lääkkeet, ruoka ja vesi loppumaan. Motti on siis pitänyt.
Huttilan mukaan nuollaa ukrainan ryssän persettä. Jeeh jooh jaah.
"Oishan se Poroshenko varmasti voinu määrätä armeija katkaisemaan yhteydet separatistien tukikohdan ja miehitettyjen alueiden välillä."
Kyseiset kaupungitahan olivat PIIRITETTYJÄ ( ainakin kiovan vallankkaaparihallinnon mukaan ) joten mitenkäs tulen ja savun nauhistit PIIRITETYISTÄ kaupungista vetäytyvät?
Otto-ville muistelee kuinka kiovan konvehtikeisarin "tulitauko" ( se, jota ukrainan armeija toistuvasti rikkoi ) järjestettiin sen takia että tulen ja savun nauhistit voisivat laskea aseensa.
Toisinsanoen ukrainan armeijan PITI joko tuhota ta saada tulen ja savun nauhastit antautumaan.
Kumpikaan ei krematorskissa ja slavenskissa sitten toteutunut.
Antautumisesta puhuenollen, jos tulen ja savun nauhistit ovat saaneet vihiä siitä mitä yhdysvaltalainen RAND kiovan vallankaapparihallinnolle ehdotti, niin antautuminen ei edes kannata...
On kai niiden välillä niitä niin sanottuja huoltoreittejä.
"Ukrainan presidentin Petro Porošenkon kanslia ilmoitti maanantaina, että hallituksen joukot ovat murtaneet strategisesti tärkeän Luhanskin lentokentän saarron ilmavoimien tuella. Separatistit eivät ole vahvistaneet hallituksen joukkojen etenemistä."
http://yle.fi/uutiset/ukrainan_hallitus_sanoo_murtaneensa_luhanskin_lentokentan_saarron/7354648
ja samasta itar-tass:
"LUGANSK, July 14,/ITAR-TASS/. The people’s militia fighters of the self-proclaimed Lugansk People’s Republic (LPR) have taken Lugansk airport, the Novorossia news agency reported on Sunday.
“Heavy shelling is underway. Aviation and sabotage-reconnaissance groups are used. The airport is ours. People’s militia assault convoys develop an offensive towards the city of Schastye,” it said.
Eyewitnesses reported “a strong fire in the vicinity of Lugansk aerodrome.”
According to Novorossia, the Ukrainian military started two tank attacks - in the north, in the area of Metallist (Lugansk suburb) and in the south. “Due to the lack of co-ordination, the southern group only now at about 23:30 (00:30 MSK) came to the Roskoshnoye settlement (15 kilometres from the airport),” the agency’s military communiqu· says. The militia fighters use artillery to counter the attack.
There is fire fighting in the area of the Uralo-Kavkaz, Porechye and Goncharovka settlements, “the Ukranian army is trying to cut off Krasnodon from the border.”
Combat actions in the area of the Izvarino checkpoint, located not far from Krasnodon, continue for more than a day. The Ukrainian military try to break through Uralo-Kavkaz to the eastern districts of Krasnodon. “Local residents report that the settlement has been heavily destroyed by artillery fire,” the agency says.
Combat actions continue in the area of Saur-Mogila, Marinovka and Torez (Dosnetsk region) where militia fighters’ air defence guns were firing on Ukrainian planes. “According to specified data, about 300” military servicemen surrendered near Saur-Mogila.
Six tank and one APC were previously destroyed as a result of the first combat flight of the Sukhoi Su-25 strike fighter, seized from the Ukrainian Air Force.
“According to unconfirmed data, people’s militia fighters shelled from artillery weapons the positions of punitive operation participants in the area of Vesyolaya Gora (Lugansk region),” the agency says. The Grad multiple rocket launcher systems and howitzers of the Ukrainian army are deployed there.
Meanwhile, people’s militia fighters opened fire on a Ukrainian convoy in the area of the Dyakovo settlement (Lugansk region). According to Novorossia reports, the Ukrainian armed forces “sent reinforcement” to the Zelenopolye settlement “in order to unblock the survivors.” A clash with the Ukrainian military was underway at the Krasny Partizan checkpoint."
http://en.itar-tass.com/world/740408
Toisinsanoen YLE antaa ymmärtää klo 12:53 kuinka Luhanskin lentokentän piiritys olisi onnistuttu murtamaan ja itar-tass kertoo jo 03:43 kuinka Luhanskin lentokentän ukrainan armeijan puolustus olisi murtunut ja kaksi ukrainan armeijan hyökkäystä olisi torjuttu.
Ja IS klo 15:10
http://is11.snstatic.fi/img/978/1288714249107.jpg
"Panssarivaunu seisoi tuhottuna tiellä, joka johtaa lentokentälle Luhanskissa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288714241678.html
“The Ukrainian Armed Forces are leaving their positions they had held near Krasnodon and have also withdrawn from Alexandrovka (west of Luhansk) and have started to pull back from the town of Schastye (north of Luhansk),”
http://en.itar-tass.com/world/740722
Tuosta saisi sellaisen mielikuvan että ukrainan armeijan yritys hyökätä Luhanskiin/Luhanskin lentokentälle näyttäisi menneen kiovan konvehtikeisarin julistuksen vastaisesti...
The Ukrainian Armed Forces’ withdrawal from Alexandrovka and their gradual retreat from Schastye are not connected to self-defense fighters’ actions, the press office said.
“They are withdrawing on their own,” the press office said.
Ja jos tuo tapahtui vieläpä ilman kiovan suostumusta...
Eikös tämä Putin ääliö käyttänyt itse pakotteita jopa Valko-Venäjää vastaan kun eivät tehneet kääpiölle mieliksi.
Kalliiksi tulee Suomelle nuot pakotteet, ihan eri kuin Portugali tai Irlanti. Ranska myy maailman hienoimpia sota-aseita, näitä Mistral-luokan tukialuksia. Että on ihanaa olla EU:n pakoteringissä mukana, porvari kiittää kun saa sen nimissä toteuttaa taas ensi talvenakin sisäistä devalvaatiota. Tosin on termi, jota tämän palstan porvariääliöistä ei yksikään tajua mitä se tarkoittaa.
Kaikkein kalleimmaksi pakotteet tulevat Venäjälle, jonka talous on jo syöksyssä.
Hintansa on myös maineen menetyksellä, sillä Venäjä lasketaan taas suurin piirtein uusiutuneeksi Neuvostoliitoksi. Se on paha juttu maan imagolle.
Ei Venäjän talous mene sinun toiveittesi mukaan. Ruplan kurssi on päinvastoin vahvistunut viime päivinä ja turismi sieltä Suomeen vilkastuu.
Kunhan höpöttelet.
Sinä ryppyperse se höpäkkö tässä olet. Miksi venäläinen ei elä keski-ikää pitemmälle jos siellä asiat kerta niin loistavasti on.
Miten sota-aseet auttaa miljoonia venäläisiä narkkareita ja muita heikkoja. Ei se mussikkakaan ihan mitä tahansa rääkkiä kestä, vaikka paljon se on kärsinyt.
" Ranska myy maailman hienoimpia sota-aseita, näitä Mistral-luokan tukialuksia"
Haha, kyseessähän on ihan perusmallinen well deckillä ja flight deckillä varustettu roro-alus, joita osataan rakentaa ympäri maailman. Mitään ihmeellistä ei siinä ole.
"Kaikkein kalleimmaksi pakotteet tulevat Venäjälle, jonka talous on jo syöksyssä."
Ei näköjään kuitenkaan niin kalliiksi että venäjä ei kykenisi ostamaan ranskalta tukialuksia.
Sensijaan minkäköhän takia ko tukialukset eivät pistetty pakotelistan jatkoksi?
Ranska on liian suuri, että sitä voisi kukaan komennella. Suomesta sen sijaan ei ole väliä vaikka ollaankin mukamas "ytimissä".
On se mukava miten sinä ihailet tuota Putinin pataraudan ostoa ja läpensä mädän armeijan ja poliisin hyysäystä. Entäs lääkkeet narkomaaneille ja HIV potilaille, jatkuvasti kasvava eläkeläisten määrä, huonot tiet, olematon sosiaaliturva....
Harmiksesi Ukrainan kriisi näytti mihin yksikin väärä askel Euroopan suhteen arojen miesten kannalta johtaa.
Venäjällähän on maailman paras armeija. Venäjällä ei esimerkiksi alokkaat myy persettään koska palkat on niin surkeat. Vieno vahvisti tämän.
Kansa vaatii lisää pakotteita? Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan ovatko nykyiset pakotteet venäjää kohtaan riittäviä? Yli 70% oli sitä mieltä ettei tähänastisilla pakotteilla ole juurikaan vaikutusta venäjään. Elikkä kansankin mielestä tarvitaan entistä kovempoa pakotteita venäjää kohtaan! O, kei. Pistetään sitten sellaiset pakotteet että kansakin jo näkee että VAIKUTTAA1
Ja keneltä roskapäivälehdet on tuollaista kyselleet, tuskinpa on itärajan asukkailta kysytty.
"Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan ovatko nykyiset pakotteet venäjää kohtaan riittäviä? Yli 70% oli sitä mieltä ettei tähänastisilla pakotteilla ole juurikaan vaikutusta venäjään."
Siis suomen kansakin tietää että lännen ( mm EU:n ) pakotteet ovat yhtä tyhjän kanssa.
Miksi sitten pistää pystyyn pakotteita jos niillä ei ole mitään oleellista vaikutusta?
Varsinkin jos pakotteet ovat annettu virheellisillä kriteereillä...
Yhden roskalehden gallupit ei ole koko Suomen kansa. Miksikö? Koska Putte haluaa leikkiä ja leikin kestäköön.
Saatiinhan taas tukku uusia pakotteita vaikkakaan kukaan ei tiedä miksi. Vai tiedätkö sinä?
Putte haluaa leikkiä diktaattoria ja nyt nähdään onko siitä edes siihen. Stalin ja Aatu esimerkiksi jyräsivät vuosina 1939 ja 1940 tappioista välittämättä.
"Miksikö? Koska Putte haluaa leikkiä ja leikin kestäköön. "
Otto-ville kylläkin kysyi miksi ko pakotteita pistetään pystyyn jos kerran niillä ei ole mitään vaikutusta, eikä sitä että putin tiesi ettei lännen asettamilla pakotteilla ole juurikaan vaikutusta venäjän talouteen...
Mutta mitä arvelet höpö höpö, jos kievin vallankaapparihallinto on malesialaiskoneen alasampumisen takana, niin olisikohan yhdysvalloilla jotain ketunhäntiä kainalossaan saadakseen kiovan kaapparihallinnon tekemään ko malesialaiskoneen tiputtamisen?
Esimerkiksi saadakseen EU:n kovempien pakotteiden taakse...
Kremlissä istuvien isäntiensä asialla. Edes oovee ei itse usko Kievin hallituksen olleen pudotuksen takana. Todisteet viittaavat yksinomaan kapinallisiin.
Ooveen on tietysti oltava Kremlin linjoilla.
Pakotteilla on oma vaikutuksensa ja niitä voidaan aina koventaa. Venäjän talous horjuu muutenkin ja se on kansainvälisesti jo lähes lainsuojaton.
Venäjä katsotaan osasyylliseksi koneturmaan.
Ihan kivaa saada noita lisäpakotteita, eiväthän ne tiedä Suomellekaan enempää kuin vain n. 50 000 lisätyötöntä. Sen verran pitää olla solidaarinen että ei noin pienistä valita jos isot pojat tahtoo boikotteja.
Ja jos joku Kremlin maksama "asiantuntija" noin sanoo, niin sehän on raamatullista totuutta.
Kun on kalmaisia Hullu Huttiloita ja ottovale ryppyperseitä paikalla. Breznev miehitti Tsekkoslovakian 1968 ja tästä ei etenkään Nixonin aikana tullut minkäänlaisia seurauksia. Tätähän nää toivoo. Muistaako ottovale kuiteskin miten liittolaiset alkoi hakeutua Kiinan tissiin kiinni tuolloin ja vierastaa Moskovaa. Suomessakin Kekkonen suorastaa pihisi raivosta ryssien jatkuvan valehtelun ja temppuilun takia.
Ostiko Nixon peräti mussikan tuottamaa maatalous paskaa.
Totteleeko venäjä 22.7. 2014 annettua vaatimusta toimia yhteistyössä YK n kanssa?
Ei muuten sitten varmastikaan toimi.
Tuomioja tuli ulkoministeri kokouksesta huojentuneena ettei jo nyt laitettu venäjälle uusia pakotteita jos se suostuu yhteistyöhön YK n kanssa.
Tuomioja tulee 100% pettymään. Venäjä ei tule tekemään yhteistyötä YK n kanssa. Vaan pelaa aikaa.
Sanokaahan venäjän pakotteiden vastustajat montako siviili matkustajakonetta
venäjän pitäisi ampua alas matkustajineen jotta suostuisitte pakotteisiin. Kovempiin sellaisiin.
Olisiko ..5 konetta riittävä?
Tai...10 matkustajakonetta? Uskon että 10 koneen kohdalla patavanhoillisetkin ja sokea Riittakin suostuisi "riittävän " koviin pakotteisiin.
"Todisteet viittaavat yksinomaan kapinallisiin."
Ainakin se todiste jossa kaksi keskustelijaa keskustelee jonkin ukrainalaiskoneen alasampumisesta noin 25 kilometriä malesialaiskoneen tipahtamispaikasta herättää epäilyksi ko todisteen luotettavuutta kohtaan.
Entäpä se toinen todiste, se jossa bukilta näyttävä vaunu josta puuttuu yksi ohjus?
Oliko se kuvattu itäukrainan ja veäjän rajalla vai krasnoarmeiskin lähistöllä?
Heh, jos se mainostaulu paljasti ukrainan armeijan vetävän bukiaan pois krasnoarmeikin lähistöltä miinus yksi ilmatorjuntaohjus, niin silloinhan kiovan kaapparihallitus ampui pahasti omaan jalkaan...
"Pakotteilla on oma vaikutuksensa ja niitä voidaan aina koventaa."
ja mikä onkaan tämän hetkinen pakotteiden vaikutus venäjän talouteen?
Sekö että oligarkin vaimo ei voi nostaa rahaa tililtään?
Ei kuulosta siltä kuin ko pakoteet ovat kaatamassa venäjän taloutta...
Jos EU on haluton seuraamaan yhdysvaltain toiveita vaikuttavien pakotteiden ottamisesta käyttöön, niin silloinhan yhdysvalloilla on syy aiheuttaa jotain sellaista joka provosoisi EU:n suraamaan yhdysvaltain toiveita, eikö vain?
"The MH17 tragedy happened two days after the BRICS announced an antidote to the IMF and the World Bank, bypassing the US dollar. And just as Israel ‘cautiously’ advances its new invasion/slow-motion-ethnic-cleansing of Gaza. Malaysia, by the way, is the seat of the Kuala Lumpur War Crimes Commission, which has found Israel guilty of crimes against humanity."
http://rt.com/op-edge/174088-was-it-putin-missile/
Näköjään pakotteet eivät välttämättä ole ainoa yhdysvaltain päänsärky...
Kremlin trolliarmeijan edustajan vääristely edelleen olevan.
Pakotteiden teho näkyy siinä, että Venäjä on nostanut niistä aina suuremman metelin.
Kun oligarkit huolestuvat, on tilanne vakava.
Ukrainan hallituksella ei edelleenkään ole pienintäkään syytä tulittaa alueensa yli maksua vastaan lentävää matkustajaliikennettä. Se on koko ajan Ukrainan ilmatorjunnan tiedossa.
,,,,,Ukrainan hallituksella ei edelleenkään ole pienintäkään syytä tulittaa alueensa yli maksua vastaan lentävää matkustajaliikennettä,,,,,
Kyllä vaan olisi kivaa tehdä provokaatio josta sitten syyttää separatisteja.
ole tarvis mihinkään provokaatioon. Terroristit tekevät ne itse.
Rahaa virtaa Venäjältä ulos kiihtyvällä vauhdilla. Ukraina raharikkaat ovat osoittaneet Poroshenkon johdolla vastustavansa Venäjää viimeiseen mieheen, vaikka se korruption takia vaikeaa onkin.
"Ukrainan hallituksella ei edelleenkään ole pienintäkään syytä tulittaa alueensa yli maksua vastaan lentävää matkustajaliikennettä. "
Miten olikaan viime viikolla kun tulen ja savun nauhistit löivät ukrainan armeijaa/ukrainan kansalliskaartia/ukrainan fasisteja Luhanskissa kuin vierasta sikaa?
Toisaaltaan taasen, mistäs sitä tietäisi jos kiovan vallankaapparihallinto olisi oman ongelmansa ohella auttanut yhdysvaltain ongelmia.
EU:ssahan on esiintynyt tiettyä haluttomuutta pistää kovempia pakotteita.
"Pakotteiden teho näkyy siinä, että Venäjä on nostanut niistä aina suuremman metelin."
Varsinkin kun pakotteet ovat virheellisesti suunnattu...
Mutta meteli itsessään ei vielä todista pakotteiden tehosta.
"Kun oligarkit huolestuvat, on tilanne vakava."
Ilmeisesti siis jonkun toisenkin oligarkin vaimolla on ollut vaikeuksia nostaa rahaa tililtään...
Jäi taas pillerit ottamatta, sori tuo mun teksti. Jauhan tässä vaan Venäjän propagandaa kun siitä maksunkin saan. Joskus on näitä selvyyden hetkiä ja muistan että mullakin on jäljellä pala selkärankaa..
"Jäi taas pillerit ottamatta, sori tuo mun teksti. "
kaimalla on näköjään jotain ongelmia.
Olisikohan se että lännen levittämä disinformaatio ei olekaan niin luotettavaa?
varsin luotettavia.
Ooveen yritykset muuntaa totuutta Kremlin näkemysten mukaisiksi sen sijaan ovat lähinnä säälittäviä.
"Lännen tiedot ovat
25.7.2014 10:35
varsin luotettavia."
Jopa niin "luotettavia" että yhdysvallat katsovat paremmaksi olla julkaisematta todisteitaan.
Vanjat sentää julkaisivat.
kaksi jannua keskustelee alas-ammutusta koneesta noin 25 kilometriä malesialaiskoneen tipahtamispaikasta ja länsi julistaa kovaan ääneen että ko keskustelijat keskustelevät ko alas-ammutusta malesialaiskoneesta, joskin ENNEN kuin paljastuu että ko keskustelijat keskustelevat noin 25 km ko malesialaiskoneen tipahtamispaikasta jolloin herää epäillys että ko kaksi keskustelijaa saattavatkin puhua ERI koneesta...
Separatistien moka josta koitui pikkumiehelle hyötyä. Ukrainan kannalta välttämättömän turismin lamaannuttaminen on yksi askel. Mitenkö ov muuten meinaat Putinin ratkaisevan aineelliset ongelmat. Luuletko muuten ukrainalaisten uskovan sitä leniniläis-stalinilaista paskaa miten kulakki kapitalistit ja länsi imperialistit aiheutti kurjuuden. Etelä- ja Itä-Eurooppa ovat Venäjän tärkeimmät kauppakumppanit Euroopassa. Venäjän taloushan on käytännössä pysähtynyt kriisin seurauksena ja elintarvikkeiden hinnat nousseet ruplan ostovoiman vähetessä.
"ihan se oli
25.7.2014 11:27
Separatistien moka josta koitui pikkumiehelle hyötyä. "
Niinkuin näin:
"He said the enemy had sustained large losses in manpower. Heavy losses were inflicted on the Azov National Guard battalion that had arrived in the region, Strelkov said. “The enemy is strongly demoralized,” he noted. “The enemy managed to successfully attack the militia forces in the area of Ilovaisk, using a subversive and reconnaissance group. Due to the carelessness of some commanders, three self-defense fighters were killed and other two were wounded,” Strelkov said.
“However, the attack was repelled with losses for the enemy. We estimate that the attack on our position with the use of APCs has cost the enemy seven deaths, and about the same number of its soldiers was wounded,” Strelkov said. Battles are continuing behind the village of Blahodatnoye north of Amvrosiivka. The enemy launched a second attack on the village with the support of four tanks and four APCs, the press office of the Donetsk People’s Republic said. "
http://en.itar-tass.com/world/742092
Ja samana päivänä kellahti kiovan vallankaappari hallinto ( tuomiojan mukaan fasistinen... ) nurin.
Ettei pravisectorilaisten/ukrainan armeijan kärsimät tappiot taistelukentällä tulen ja savun nauhisteille olleet liikaa yhdysvaltain & EU:n suojatille...
työntelee oovee taas kerran.
Terroristien voittoilmoitukset ovat hölynpölyä. Heillä on hallussaan enää osa Donetskia.
Ukrainan pääministeri on eronnut, koska parlamentti ei hyväksynyt IMF:n lainaehtoja. Väliaikainen pm on määrätty tilalle.
Terroristien jäljiltä kaivellaan nyt joukkohautoja mm. Slovjanskissa, jonka oovee on väittänyt olevan terroristien hallussa.
"Terroristien voittoilmoitukset ovat hölynpölyä. Heillä on hallussaan enää osa Donetskia."
Tarkoittaakohan herra/neiti "puuta heinää" donteskin kaupunkia vai donetskin kansantasavaltaa?
Ei ole vieläkään kuulunut että donetskin kaupunki olisi kaatunut, kuten ei ole vieläkään kuulunut että Luhanskinkaan kaupunki olisi kaatunut.
Sensijaan kiovan vallankaapparien hallinto on kylläkin kaatunut...
Rahapulaansa?
"Terroristien jäljiltä kaivellaan nyt joukkohautoja mm. Slovjanskissa, jonka oovee on väittänyt olevan terroristien hallussa."
Siis ukrainan armeijan/ukrainan kansalliskaarti/ukrainan fasistien otettua slavensk haltuunsa, on kuolleiden määrä kasvanut räjähdysmäisesti?
Sitäkö siis tarkoitti se kun ilmoitettiin kuinka kiovan vallankaapparien asevoimien slavenskilaisten miliisien pidättämisistä ja tuomitsemisista?
"Terroristien voittoilmoitukset ovat hölynpölyä."
Tässä olisi sitten herra/neiti "puuta heinää"lle ihan kiovan vallankaapparihallinnon asevoimien omat ilmoitukset tappioistaan kiovan konvehtikeisarille:
"Tappioluvut Ukrainan armeijassa sekä militanttien keskuudessa ja siviilien osalta Donetskin ja Luhanskin alueella (ajalla 9.-15.7.2014)
UKRAINAN ARMEIJAN TAPPIOT
1. Kuolleita taistelussa: 1 600
2. Haavoittuneita taisteluissa: 4 723
3. Taisteluvaunuja: 35
4. Panssaroituja taisteluajoneuvoja: 96
5. Tykistöä: 38
6. Lentokoneita: 7
7. Helikoptereita: 2
8: Autoja: 104
ALUEJOUKKOJEN (MILITIA) TAPPIOT
1. Kuolleita taisteluissa: 48
2. Haavoittuneita taisteluissa: 64
3. Taisteluvaunuja: 2
4. Panssaroituja ajoneuvoja: 0
5. Tykistöä: 5
6. Autoja 8
SIVIILITAPPIOT
1. Kuolleita: 496
2. Haavoittuneita: 762
Allekirjoitukset: Arsen Avakov ja V. Gritsak"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11325
Tuossa ei mainita mitään ukrainan kansalliskaartista, mutta varsin hyvin on näköjään tulen ja savun nauhistit kiovan vallankaappari hallinnon asevoimia rökittänyt...
näyttelijä Janus Putkosen Verkkomedia, joka ennekin on ollut altis väärennöksille.
"...joka ennekin on ollut altis väärennöksille. "
Esitä todisteet että seuraava:
"Tappioluvut Ukrainan armeijassa sekä militanttien keskuudessa ja siviilien osalta Donetskin ja Luhanskin alueella (ajalla 9.-15.7.2014)
UKRAINAN ARMEIJAN TAPPIOT
1. Kuolleita taistelussa: 1 600
2. Haavoittuneita taisteluissa: 4 723
3. Taisteluvaunuja: 35
4. Panssaroituja taisteluajoneuvoja: 96
5. Tykistöä: 38
6. Lentokoneita: 7
7. Helikoptereita: 2
8: Autoja: 104
ALUEJOUKKOJEN (MILITIA) TAPPIOT
1. Kuolleita taisteluissa: 48
2. Haavoittuneita taisteluissa: 64
3. Taisteluvaunuja: 2
4. Panssaroituja ajoneuvoja: 0
5. Tykistöä: 5
6. Autoja 8
SIVIILITAPPIOT
1. Kuolleita: 496
2. Haavoittuneita: 762
Allekirjoitukset: Arsen Avakov ja V. Gritsak"
on väärennös.
Sen sijaan mitä tulee väärennöksiin, niin eikös se SBU:n julkaisema nauha jonka väitettiin todistaneen kuinka tulen ja savun hauhistit olisivat syyllistyneet malesialaiskoneen alasampumiseen osottautunut sittemmin väärennökseksi?
"Tuossa ei mainita mitään ukrainan kansalliskaartista..."
Itseasiassa jos katsoo
http://www.verkkomedia.org/pics/Kiova_Raportti_donetsk_2.jpg
kohdan jossa kaatuneiden kohdalla lukee 401, niin eikös siinä lue jotain sellaista kuin natsional gvardia?
Voipi siis olla että se slavenskin kansanpormestarin antama ilmoitus kiovan vallankaappari hallinnon tappiosta eräänä toukokuisena kahinana ei olekkaan ihan hatusta vedetty.
Siinähän ilmoitettiin ukrainan kansalliskaartin/ukrainan fasitien tappioiden lisäksi mm CIA:n, FBI:n, ex-blackwaterin, greystonenin ja polakkien menetyksistä...
silkkaa pötyä.
"Voipi siis olla että se slavenskin kansanpormestarin antama ilmoitus kiovan vallankaappari hallinnon tappiosta eräänä toukokuisena kahinana ei olekkaan ihan hatusta vedetty.
Siinähän ilmoitettiin ukrainan kansalliskaartin/ukrainan fasitien tappioiden lisäksi mm CIA:n, FBI:n, ex-blackwaterin, greystonenin ja polakkien menetyksistä..."
Tietysti pitää olla uskollinen Kremlin väittämälle ulkomaisista joukosta. Niistä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, koska niitä ei ole kuin propagandassa.
Sen sijaan nuo väitetyt henkilöstö- ja kalustotappiot ovat sellaisia, että ne vaativat sekä tehokkaita joukkoja että suuret määrät taisteluvälineitä ja ampumatarvikkeita.
Ynnä rajut taistelut.
Noin 8 000-10 000 lähinnä kevein asein varustetun kapinallisen aikaansaannoksiksi ne olisivat todella hurjia.
Tosin Ukrainan armeija on alusta alkaen tiedetty varustuksen, koulutuksen ja johtamisen osalta surkeaksi. Myös taisteluhenki on heikko.
Silti herää kysymys, että millä eväillä nämä joukot sitten ajavat kapinalliset pakoon, jos tappiot ovat tuollaiset? Ja lisäksi valtava karkuruus päälle.
Eihän joukkojen taisteluosista näillä luvuilla voi olla kuin raamit jäljellä.
Siis kyseessä on joko taitava bluffi tai Ukrainan armeija on hajoamisen partaalla.
"Sen sijaan nuo väitetyt henkilöstö- ja kalustotappiot ovat sellaisia, että ne vaativat sekä tehokkaita joukkoja että suuret määrät taisteluvälineitä ja ampumatarvikkeita.
Ynnä rajut taistelut.
Noin 8 000-10 000 lähinnä kevein asein varustetun kapinallisen aikaansaannoksiksi ne olisivat todella hurjia."
Eli Neuvostoliiton tappiot talvisodassa ovat pelkkää valkopropagandaa? Suomellahan oli aivan tolkuton alivoima niin miehissä, aseissa kuin kalustossakin ja käytössä oli käytännössä vain kevyet aseet.
Huvittavaa on hörhöjen kieriskely O-V:n tietämyksen edessä.
"Niistä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, koska niitä ei ole kuin propagandassa."
"tuo on ainakin" sekoitta kiovan vallankaapparihallinnon/yhdysvallat ja venäjän toisiinsa sillä venäjä on julkaissut väittämiensä pohjana olleet sateellittikuvat ja yhdysvallat ei, sekä nykyinen SBU on taasen julkaissut disinformaationsa pohajana olleet keskustelunauhat jotka sitemmin osottautuivat väärennöksiksi.
Sen sijaan se tieto joka todistaisi slavenskin kansankaupungin johtajan antaman tiedon mm CIA:n, FBI:in, ex-blackwaterin, Greystonen ja polakkien tappiot toukokuulta virheellisiksi antaa kummallisesti odottaa itseään.
Vähän niinkuin yhdysvaltain sateelliittikuvat joiden pitäisi todistaa venäjä/tulen ja savun nauhastit syyllisiksi malesialaiskoneen alasampumiseen.
"Silti herää kysymys, että millä eväillä nämä joukot sitten ajavat kapinalliset pakoon, jos tappiot ovat tuollaiset?"
Miten ON mahdollista että lähes kolmen kuukauden ajan kevyin asein tulen ja savun nauhastit pystyivät pidättelemään krematorskissa & slavenskissa raskaasti aseistetut ukrainan armeijaa paikoillaan ja senkin jälkeen ukrainan armeija pääsee ko kaupunkeihin vasta sen jälkeen kun tulen ja savun nauhistit ovat tyhjentäneet kaikessa rauhassa ko kaupungit.
"Ja lisäksi valtava karkuruus päälle."
"Tuo on ainakin" on siis lukenut otto-villen tarjoaman artikkelin.
"Heinäkuun 14. ja 19. välisenä aikana me olemme todistaneet katastrofaalisen kasvun (3 437 ihmistä, tai 47 %) karkureiden määrissä armeijan yksiköistä ja kansalliskaartissa - verrattuna viime viikon lukuihin (1 847 ihmistä, 25 %). Erikseen tästä, samalla ajalla taistelussa kadonneiden lukumäärä on myös kasvanut (1 344 ihmistä. 47 %, viime viikolla 344 ihmistä, 10 %)."
Ei siis mikään ihme jos kiovan konvehtikeisari julistaa liikellepano nro 3 ( osittainen )...
"Siis kyseessä on joko taitava bluffi tai Ukrainan armeija on hajoamisen partaalla. "
Ainakin seuraava:
"At around 20:30 Moscow time, 41 Ukrainian soldiers left their military bases and arrived at the Ukrainian border crossing checkpoint Izvarino. They appealed to the militia there for help to with cross into the Russian territory, in connection with the fact that they do not want to fight against their own people,”
http://rt.com/news/175888-ukrainian-soldiers-border-russia/
viitaisi jälkimmäiseen.
"Lähde Ukrainan puolustusministeriöstä: MH17 tuhoutui Kiovan ilmatorjunnan harjoitusvirheestä?
Ukrainan 156. ilmapuolustusrykmentin komentaja määrättiin 17.7. johtamaan Donetskin läheisyyteen sijoitettujen maajoukkojen harjoituksia ja niihin liittyviä ilmatorjuntaohjusten kohteiden seuranta- ja tuhoamisharjoituksia.
...
On todennäköistä, että jossain vaiheessa Malaysia Airlinesin Boeing 777- ja Su-25 -koneiden reitit osuivat päällekkäin. Huolimatta siitä, että ne lensivät eri korkeuksissa, lentokoneet muodostivat ohjusjärjestelmän tutkalle yhden pisteen. Näistä kahdesta kohteesta järjestelmä automaattisesti valitsi kooltaan suuremman."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11319
Kaikista hauskinta on nähdä nämä samat Churkinit ja Lavrovit mölisemässä, nää sällit edusti Jeltsinin aikana "kovan linjan jäänteitä" vallan keskiössä.
Vaan meinaakohan
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11319
sitä että kiovan vallankaapparit ovat tulleet siihen tulokseen että venäjä on onnistunut paljastamaan kiovan vallankaapparit syyllisiksi malesialaisen matkustajakoneen alas-ampumiseen tai että yhdysvaltain & kiovan vallankaapparien yritys lavastaa venäjää/tulen ja savun nauhistit malesialais matkustajakoneen alas-ampujiksi meni vähän pieleen?
Noooh, nyt sitten odotetaan ŕuvetaanko EUssa/suomen ulkoministeriössä vaatimaan pakotteita yhdysvalloille & kiovan vallankaappareille...
"Burisma, Ukraine’s oil and gas production holdings, also has the right to develop the shale gas fields in the Dnieper-Donetsk basin of Eastern Ukraine.
A son of U.S. Vice-President Joe Biden has recently become a member of Burisma’s board of directors."
http://en.itar-tass.com/world/742366
Ettei vaan tuossa ole yksi niistä syistä miksi yhdysvallat tukevat kiovan vallankaappari hallinnon hyökkäystä novorossiin...
Taitaa Putin yrittää palauttaa neukkulan rajat, joten ilmeisesti Venäjä ryhtyy itse sotimaan kun Itä-Ukrainan fasistiterroristit eivät pärjääkkään.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014072918526692_ul.shtml.
Nuo o-v:n kopioimat Putinin propakanda sivut ovat pelkkää paskaa
Putinin hinta venäjälle on kova
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2014/07/28/arvio-putinin-hinta-sijoittajille-on-tuhat-miljardia-dollaria/201410426/12
Mutta mitäs siitä kunhan musikat voivat kuvitella olevansa jotain tässä maailmassa.
Karjalan tasavaltaa saatiin johtamaan vihdoin ja viimein suomensukuinen. Miten käynee Hudilaisen pakotteiden takia.
"Nuo o-v:n kopioimat Putinin propakanda sivut ovat pelkkää ******"
Oliko se niin että siege ei ole vieläkään onnistunut osoittamaan kuinka rt:n uutinen fasistimarssista eräässä länsiukrainalaisessa kylässä olisi ollut virheellinen?
"Putinin hinta venäjälle on kova"
Lännen tukemien euroterroristien suorittama vallankaappaus on varsin kallis ukrainan kansalle.
"KIEV, July 25. /ITAR-TASS/. As many as 8.8 billion hryvnias ($750 million) have been allocated from Ukraine’s reserve fund since April 2014 to sponsor the force operation in the eastern regions, a Ukrainian deputy finance minister said on Friday.
“A total of 2.3 billion hryvnias ($200 million) of the above sum have been used,” Vladimir Matviychuk told a briefing, adding he hoped the rest of the sum “would stay with army and police structures” to “successfully complete” the force operation.
He also said that an additional sum of 9.1 billion hryvnias ($780 million) may be allocated to finance combat operations in eastern regions but the Verkhovna Rada, or parliament, had not yet considered relevant amendments to the state budget to allocate this sum."
http://en.itar-tass.com/world/742352
tulee tietysti maksamaan. Ilman sitä ei Ukrainan normalisoitumisesta tule mitään. Myös Venäjän on lopetettava Itä-Ukrainan terroristien tukeminen.
Tuleehan se sota kalliiksi. Maksoihan Talvisota Suomellekin paljon, mutta sillä saatiin ryssän armeija pysäytettyä ja pidettyä maa itsenäisenä.
Ukraina on köyhä sovjetisoitunut maa joka joutuu taistelemaan Putinin aseistamia terroristi joukkoja vastaan. Lopputulosta on vaikea ennustaa.
"Terroristien tuho
30.7.2014 12:49
tulee tietysti maksamaan."
Euroterroristit tuskin lähtee maidanilta ihan noin vain...
ole terroristeja ollut kuin Kremlin propagandassa.
täälä natsit selittää omaa ruikk-uaan.
son kulukaa turha selittää ku huosut on rui-kuis nii ne on rui-kus.
mikäs usan pressa se oli ku määräs norjan rakentaan veten alaasen vehkehen jotta maailman suurimmasta kaasuesiintymästä saaraan kaasua eurooppaan.
mutta eihän natseille riitä mikää. mitäs jos ne pistää ukrainasta ja itämerta tulevan putken kii.
jos natsi haluu rahaa nii sitte painetaan sellaanen seteli. wit-tuuks ton on välii.
täälä on natsit kilpaa huutanu kuinka kauheeta ne on olleet OMALLE kansalleen.
jäänyt ruikkii tuotettaan. Se istuu lähteensä päällä.
Ottovale häviää väittelyn, menee hän sekaisin ja kirjoittaa tällaista paskaa.
"Ei Maidanilla
30.7.2014 14:48
ole terroristeja ollut kuin Kremlin propagandassa. "
"Part of the protesters who used to occupy the building of the Kiev City Council has moved to live in the Himalayas restaurant of Indian cuisine on Kreshchatik Street and the Dnepr Hotel on European Square. After 16 years of operation, the owner decided to relocate the restaurant to a new safer place after it had been robbed.
The activists are occupying 60 rooms on the fifth and sixth floors of Hotel Dnepr. No one knows how many people are actually staying there. The activists do not pay anything for their accommodation. The hotel administration has written letters to the State Property Management department set up under the president of Ukraine because the Dnepr Hotel is on its balance sheet but they have not received any answer. The protesters have also turned the Ukrainian House cultural center, where international exhibitions used to take place, into a dormitory for the fighters of the Kiev battalion and the Maidan self-defense force. Entrance is forbidden to ordinary people. The same is true of the Oktyabrskiy Palace.
None of the protesters seems to be willing to pull up roots and leave their comfortable and long-inhabited places. Most of them come from Western Ukraine. They have lost their jobs back home but they do not want to look for it in Kiev either. Some Maidan inhabitants make a little money by working as guards. Many drink away the money they have earned. Drunken inhabitants are a common sight on Maidan in daytime. Brawls, fights and other crimes have also become commonplace.
A total of 158 offences have been committed on Kiev’s Independence Square since late February, according to Ukraine’s Chief Prosecutor Vitaly Yaryoma.
Over that period of time, there have been 18 cases of infliction of bodily harm, of which 4 were lethal; more than 14 armed assaults and 73 thefts.
"Facts of illegal car theft, fraud, drugs production and illegal handling of firearms have also taken place,” the chief prosecutor said.
Four people were injured in a shootout on Kiev’s Independence square on July 7."
http://en.itar-tass.com/world/740945
Tuossa itar-tass lainaa kiovan vallankaapparihallinon edustajaa...
Heh, jos suomen ulkoministeri kieltäytyy katsomasta totuutta silmiin, ei tarkoita sitä että kiovan vallankaapparihallinnon sisäministerin pitää tehdä euroterroristien suhteen sama...
erittäin hyvin säilyttänyt asiallisuutensa koko kriisin ajan.
Samaa ei voi sanoa otto-villestä.
"Ulkoministerimme on
1.8.2014 10:32
erittäin hyvin säilyttänyt asiallisuutensa koko kriisin..."
Niinkuin väittämällä kuinka itä-ukrainassa ollaan niin rauhallisia, niin rauhallisia, vedoten kiovan vallankaapparihallinnon tarjoamiin raportteihin sen sijaan että ulkoministerimme olisi uskaltanut käydä itä-ukrainassa paikanpäällä toteamassa ko raporttien paikaansapitävyyden.
Noh sitten ei kestänyt kovinkaan monta viikkoa, kun suomen ulkoministeri saattoi todeta ko raportit hiukan epäluotettaviksi...
jatkaa hölynpölyn työntämistä.
Ei Tuomioja ole tuollaista missään väittänyt.
Hän on perustanut tietonsa mm. ETYJ:n raportteihin.
"Ei Tuomioja ole tuollaista missään väittänyt."
"- Raportit Itä-Ukrainasta kertovat, että mitään suurta tämän hallituksen vastaista liikehdintää ei venäläisväestön keskuudessa ole, vaan päinvastoin, myös venäläisväestössä on vahvaa tukea pitää Ukraina yhtenäisenä."
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014030718100846_uk.shtml
Kuten sittemmin osottautui, ko raportit osottautuivat vähemmän luotettaviksi...
"More than 400 Ukrainian troops have been allowed to cross into Russia after requesting sanctuary. It’s the largest, but not the first, case of desertion into Russia by Ukrainian soldiers involved in Kiev’s military crackdown in the east of the country.
According to the Rostov Region’s border guard spokesman Vasily Malaev, a total of 438 soldiers, including 164 Ukrainian border guards, have been allowed into Russia on Sunday night. "
http://rt.com/news/177740-ukrainian-military-russia-refuge/
"Immediately after arriving at a military base in Zaporozhye, we were questioned for more than 10 hours. Criminal cases were opened on desertion charges. An investigation is underway now. We are accused of disobeying a military order and leaving military vehicles and arms to the enemy," the soldier said.
"All who returned from Russia are removed from service. The worst thing is that they threaten with great problems for our relatives and friends. They prohibit calling them. Draftees are controlled particularly tightly to prevent them from informing their mothers about anything," he said.
"Two of those who had returned attempted to run out, but they were taken back in two days. They were beaten up within an inch of their lives. As was said they were caught by police, and then local Right Sector activists appeared at the police station and beat them. We were said that the two guys were recruited by Russians. For what purpose to recruit them? A gunner and a driver. For what are they needed? They had already suffered. They survived and returned alive by a miracle."
The Ukrainian soldier was pessimistic about the fate of all those who returned from Russia to the native land. "Ukrainian Security Service officers press us. Several interrogations a day and sometimes at night. They constantly say about relatives. 'Tell the truth or you will not see them'.
"All who have returned do not want to serve any longer. They have handed in their resignation and asked to leave them. The next day, security service offices tore the resignation papers at our presence. I do not know how it will end. It may sound strange, but I envy those who have got in militia captivity, but not returned from Russia, as we did.
http://en.itar-tass.com/world/743587
tuntematon sotilas tilittää jotain, eihän tuolla ole mitään totuus arvoa.
Kuka ja mistä tämä tuntematon sotilas on?
Jaahas, se on maanpetturi o-v kusinen alkanut työntämään tähän ketjuun taattua tavaraa suoraan Kremlistä.
Kaikki valistuneet lukijathan tietävät, että ottovaleen käyttämät lähteet (rt ja itarr-tass...) ovat Venäjän valtion omistamia propagandakanavia. Mitään arvostelua Putinin tekemisistä noissa kanavissa ei sallita. Kriittinen tiedonvälitys on heille tuntematon käsite. Heidän tehtävä on välittää Venäjän virallisesti hyväksyttyä "tietoa" ja asennetta.
"Kuka ja mistä tämä tuntematon sotilas on? "
One of Ukrainian servicemen who crossed into Russia in late July and returned to Ukraine told ITAR-TASS by telephone on condition of anonymity that he feared for his relatives.
He is one of soldiers from Ukrainian Motorized Brigade 51, sent to fight in eastern Ukraine. Wounded, he crossed into Russia. After medical treatment in Russia, he returned to Ukraine.
Ukrainalaisesta 51 moottoroidusta prikaatista anonyyminä esiintynyt ukrainan armeijan(entinen) sotilas ja madollinen syy miksi mies katsoo paremmaksi esiintyä anonyyminä:
"The worst thing is that they threaten with great problems for our relatives and friends." & "They constantly say about relatives. 'Tell the truth or you will not see them'."
"tuntematon sotilas tilittää jotain, eihän tuolla ole mitään totuus arvoa."
Entäpä sitten tämä:
Lack of ammunition, food, fuel and clear orders from the command on how to act in the condition of encirclement has made the Ukrainian troops cross the border, Major Vitaly Dubinyak, a battalion commander, told Itar-Tass news agency.
“For two weeks, we were fighting back without ammunition and fuel. I didn’t have the opportunity to feed my men for almost two weeks. We even ran out of first strike ration. The personnel were more exhausted by despair than by the actual shelling,” Dubinyak said.
“Other than giving us a command to ‘hold on,’ Kiev provided us with no other assistance. And during the last week, they’ve aborted all communication. They’ve simply given up on us,” he added.
...
“In order to save the people, the commanders of units have made a decision to cross the border with Russia. All the equipment and weaponry had to be left on the Ukrainian side. The main thing was to save the people,” the commander stressed.
‘This civil war must be stopped’
...
“Those, who give order to us are lying that we are in war with Russia. None of the Russian’s even gave a wry look. They understand that we are hostages in this troubled situation,” he said.
“A medical check-up was organized for us here. The wounded received assistance. We were fed. We showered for the first time in a month. We were given clothes, with conditions required for recreation created for us,” the commanded added.
According to Dubinyak, his men went through “a meat grinder” and they won’t return to battle again.
He urged the decision makers in Kiev to “fight on their own and send their own children to die.”
...
“I don’t know how I’ll look into the eyes of the mothers of those of my boys, who died. But I know for sure that this civil war must be stopped. I’ve seen enough tears of the locals and enough suffering of my men. I’m sick of it. The main thing is that we’re alive. We’ll deal with the rest after we get home,” Dubinyak concluded.
http://rt.com/news/177956-kiev-abandons-ukrainian-soldiers/
ainakaan tuossa ei siege voi väittää että jannu esiintyisi anonyymina ja että olisi "vain" sotilas...
"Kaikki valistuneet lukijathan tietävät, että ottovaleen käyttämät lähteet (rt ja itarr-tass...) ovat Venäjän valtion omistamia propagandakanavia. "
No, siinähän tapauksessa yhävikamme voikin helposti osoittaa kuinka päinvastoin kuin RT:n uutisessa siitä kuinka eräässä itä-ukrainalaisessa kaupungissa EI olisi pidetty fasistimarssia...
"Neo-Nazis march in Lvov 'in honor' of Ukrainian Waffen SS division"
http://rt.com/news/155364-ukraine-nazi-division-march/
Tuon kumoaminen ei ole ainakaan vielä luonnistunut siegeltä.
En ole edes yrittänyt, miksi olisin?
2.MS aikana saksassa toimi useita ulkomaalaisia Waffen SS joukkoja, myös suomalaisia. rtcom( o-v) repii juttua jos peräti 500 kokoontuu muistamaan tuota joukkoa.
Waffen SS joukot olivat pääasiassa rintamilla valiojoukkoja. Muut SS joukot toimivat rintaman takana puhdistusjoukkoina.
"Ukraine’s security chief submitted his resignation on Thursday. President Petro Poroshenko accepted Andrey Parabiy’s resignation as Secretary of Ukraine’s National Security and Defense Council, the same day."
http://rt.com/news/178760-ukraine-security-chief-resigns/
Niin, ja mitä sitten? Kataisen hallituksesta on lähtenyt monta ministeriä, jopa Katainen itse
"Niin, ja mitä sitten?"
Ja parabiy sattui olemaan se "maidanin komentaja" jonka vastuulla olevasta rakennuksesta ne 100 poliisia ja euroteroristia ammuttiin.
Mitens pitäkälle onkaan tutkimukset maidanin ammunoista edistyneet sen jälkeen kun osottautui ettei luodit jotka uhreista kaivettiin soveltuneetkaan berkutin aseisiin?
Noh, eilen oli kovat riehujaiset maidanilla, kun vallankaapparihallinto yrittää päästä eroon euroterroristeista.
Missä ovat lännen närkästyminen siitä että vallankaapparihallinto kehtaa hyökätä "rauhallisten mielenosottajien" kimpuun?
Missäs ovat ne lännen vaatimukset kiovan konvehtikeisarin erottamiseksi?
"Mitens pitäkälle onkaan tutkimukset maidanin ammunoista edistyneet sen jälkeen kun osottautui ettei luodit jotka uhreista kaivettiin soveltuneetkaan berkutin aseisiin?"
Mitkä luodit ja kuka kaivoi? Maidanin aukio ei ole kovin suuri. Muistaakseni suurinta osaa kuolleista ammuttiin päähän, käsittääkseni kiväärin luoti menee kyllä pään tai muun kehon osan läpi tuollaisilla etäisyyksillä.
Joten o-v miten heikkotehoisilla kivääreillä siellä ammuttiin jos luodit ovat jääneet uheihin? Millä aseella siellä ammuttiin näköhavaintojen perusteella.
Lännessä ei tunneta vallankaapparihallintoa eikä euroterroristeja, joten niistä on mahdoton kommentoida
Jatkona vielä: pisin matka jolta Simo Häyhä ampui tavallisella suomalaisella pystykorva kiväärillä venäläisen tarkka-ampujan oli 450 metriä.
Taisivat Maidanilla ampua pienoiskiväärillä pienellä ruutimäärällä, jos o-v:n väite pitää paikkansa
"Mitkä luodit ja kuka kaivoi?"
Ne luodit jotka ukrainan miliisilaitos totesi etteivät ne olleet samoja joita berkutti käytti palvelus-aseissaan.
Nolo tilanne ukrainan oikeuslaitokselle, varsinkin kun berkuttia mentiin syyttämään maidannin ammunnoista.
Eiköshän se olisi siten aika pidättää se ent "maidanin komentaja" kuulusteluja varten jotta voitaisiin saada selvyys siitä KETKÄ hänen vastuunalaisesta rakennuksesta poliiseja & euroterroristeja ammuskeli.
Ongelmana on vain se että mies taitaa tietää vähän liikaa asioista ja siitä ei välttämättä yhdysvalloissa pidetä.
"Muistaakseni suurinta osaa kuolleista ammuttiin päähän, ..."
Kerrohan vielä kummasta suunnasta.
Takaa ammuttuna se tietää että ammunta suoritettiin euroterroristien puolelta eikä suinkaan berkutin puolelta.
Joten, mitä kuuluu niille tutkimuksille joiden pitäsi selvittä KETÄ maidanilla ammuskeli noin 100 poliisia & euroterroristia.
"Lännessä ei tunneta vallankaapparihallintoa eikä euroterroristeja, joten niistä on mahdoton kommentoida"
Länsi koulutti 80 ukrainalaisfasistia ( mm tarkuuskiväärin käsittelyssä ) rettelöinnin taidossa joten siinä mielessä on helppo nähdä kiovan vallankaapparihallinto lännen luomuksena ja siinä mielessä onkin helppo ymmärtää miksi länsi hylkää euroterroristit sen jälkeen kun euroterroristit olivat tehneet ensin likaisen työn lännelle...
Jep, ei edes tuomioja ( ainakaan vielä ) ole esiintynyt vaikeroimassa kuinka kiovan vallankaapparihallinto käsittelee liian kovakouraisesti maidanin "sankareita"...
Roskaa, kiväärin luoti ei jää uhriin tuollaiselta etäisyydeltä
Hollow point eli onttokärkinen luoti todennäköisesti jää. Sotilaskäytössä kiellettyjä, mutta viranomaiskäytössä sekä metsästyksessä sallittuja ja siten vapaasti saatavilla ympäri maailmaa.
"Roskaa, kiväärin luoti ei jää uhriin tuollaiselta etäisyydeltä "
Ja kummaltakohan puolelta uhreja ammuttiinkaan, siege?
Jos euroterroristeja ammuttiin takaa, niin silloinhan ammunta tulee euroterroristien puolelta.
Joten, mitä kuuluu niille tutkimuksille joiden pitäsi selvittä KETÄ maidanilla ammuskeli noin 100 poliisia & euroterroristia.
" Ukrainan tappioluvut ovat suuremmat kuin aiemmin on arvioitu.
Yhteensä 568 Ukrainan hallituksen joukkojen sotilasta on kuollut toukokuun alussa alkaneissa taisteluissa separatisteja vastaan, kertoo hallituksen sotilasvoimien edustaja. "
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288724224937.html?pos=ksk-trm-uutu-ostu
Heh, on näköjään kiovan vallankaapparihallinto joutunut myöntämään kuinka heidän antamat tiedot ukrainan asevoimien kärsimistä ovat olleet virheelliset.
Taitaa todelliset ukrainan asevoimien tappiot olla nyt myönnettyjä vielkin pahemmat...
ovat huomattavasti uskottavammat kuin ooveen aiemmin markkinoimat. Niidenhän väitettiin tulleen viikon aikana.
Toisaalta on tietysti mahdollista, että virallisia tietojakin hieman kaunistellaan.
Taistelujen kehitys on kuitenkin ollut terroristeille epäedullinen.
Se pakottaa ooveenkin lähemmäs totuutta. Edes joskus.
"ovat huomattavasti uskottavammat kuin ooveen aiemmin markkinoimat. "
Vaan niin olivat kovan vallankaapparihallinnon alunperin ilmoittamat liian alhaiset, joten mistäs sen tietää jos se 568:kin on liian alakanttiin ilmoitettu...
kiovan konvehtikeisarille annetussa ilmoituksessa 9-15 heinäkuuta 2014 ukrainan asevoimat kärsivät yhteensä noin 1600 kaatuneen tappiot.
Kun lasketaan ne noin 500 venäjällä paenneen ja ( mahdollisesti ) 700 antautuneen tappiot lisäksi, niin päästään VÄHINTÄÄN 2800 heinä-elokuussa 2014 rivistä poistuneeseen ukrainalassotilaaseen ja sen jälkeen ei ole mikään yllätys jos kiovan konvehtikeisari nostaa nostoväen ikää 60:neen.
Minkäs ikäinen muuten kiovan konvehtikeisari itse on?
Hyväksymänsä lain mukaan palvelus kelpoinen?
"NATO-maa Unkari toimittanut suuria määriä T-72 taisteluvaunuja Ukrainaan "
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11445
Eikös tämä tarkoita sitä että EU ja suomen on aika pistää pakotteet unkarille, kun on osottautunut että unkari tukee yhtä ukrainan osapuolta ukrainan sisällisodassa?
hyökännyt Ukrainan alueelle ja tukenut hallituksen vastaista kapinaa?
"hyökännyt Ukrainan alueelle ja tukenut hallituksen vastaista kapinaa? "
Mistäs syystä venäjälle annettiin pakotteet?
Luhanskin ja donetskin kansan tasavaltojen tukemisesta?
Joten jos unkari on syyllistynyt tukemaan kiovan kaapparihallintoa, niin silloin EU:n & suomen on asetettava unkarille pakotteet samoilta kriteereiltä, vai kuinka?
"Lisäksi kerrotaan, että täyttääkseen Ukrainan ilmavoimien kalustomenetyksiä tarjouspyynnöt Unkarille ja Puolalle on tehty MIG-29-hävittäjistä ja Mi-8-kuljetushelikoptereista."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11445
Ja puolan pitäisi siis olla samaisten pakotekriteereiden mukaan pakote-uhan alla.
"KIEV, August 17 /ITAR-TASS/. Luhansk militia has shot down a MiG-29 (Fulcrum) fighter plane of the Ukrainian army in the country’s east, spokesman for Kiev’s military operation Leonid Matyukhin said on Sunday."
http://en.itar-tass.com/world/745382
Ja näköjään tarvetta kiovan vallankaapparihallinnolla olisi niihin polakkien MiG-29:hin...
MiGit näyttävät olevan romurautaa, ne saa ammuttua alas ilman koulutusta ja jollain surkeilla asella. Ukrainan pitäisi saada jostain kunnon koneita
Putinhan on kieltänyt sen, että venäläisiä sotilaita olisi Ukrainassa eikä Venäjä aseista kapinallisia.
Onneksi Suomella ei ole enää MIGejä.
Strelkov itkee Lukashenkoa ja Putinia lopettamaan sodan koska apu ei pääse kunnolla perille "kansantasavallan kaupunkiin". Ja länsi tietysti painostaa veltto Poroa pyllistämään ryssälle. Pysy Poroshenko lujana ja tapa ne kaikki siat sieltä!
"MiGit näyttävät olevan romurautaa, ne saa ammuttua alas ilman koulutusta ja jollain surkeilla asella. "
Ja varsinkin JOS kone lentää matalalla rynnäköimässä...
Mutta, mutta eikös jokunen hornetti ole suomessakin rysähtänyt alas?
kumpikohan on syyllinen: suomen ilmavoimien heikko koulutustaso vai yhdysvaltain heikko insinööritaito?
"pakotteet purivat"
venäjän pakoteet pakottivat niinistön neuvottelemaan parissa viikossa, mutta yhdysvaltain mukaan venäjä ei ole vieläkään lopettanut tulen ja savun nauhistien tukemista vaikka lännen pakotteista on jo...useampi kuukaus.
"Pysy Poroshenko lujana ja tapa ne kaikki siat sieltä! "
Ettei "pakotteet purivat" vain tarkoita että kiovan konvetikeisarin pitäisi tapattaa jokainen ukrainan armeijan sotilas, jokainen ukrainan kansalliskaartin sotilas ja jokainen ukrainan fasiti.
Päätellen niistä kiovan konvehtikeisarille tarkoitetusta tilastoista jotka joku kiovan vallankaapparihallinnon edustaja oli vuotanut donetskin kansantasavallalle, niin kiovan konvehtikeisari pyrkii toteuttamaan "pakotteet purivat" toivetta ukrainan asevoimien tuhoamisesta.
Siitä kiovan konvehtikeisarin "donetskin" reissusta näyttää tulevan ukrainan kansalle kallis lasku...
Miten sen laskee, kalliiksi tuli pappiskokelas joosefillekin "avun" tuominen suomen työtätekeville, mutta musikoitahan riittää. Kalliiksi se joosefin ja aatun sopimus tuli suomalaisillekin. Itsenäisyyttä vaan ei voi laskea rahalla.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288727570469.html
"Itä-Ukrainan kapinalliset ovat hävinneet Ukrainan hallituksen joukoille taisteluita, ja ovat toistuvasti joutuneet entistä ahtaammalle. Kapinallisjoukkojen rivit näyttävät rakoilevan, mutta on myös muita syitä, miksi kapina saattaa olla hiipumassa.
Useiden kapinallisten haastattelujen ja nauhoitettujen keskustelujen mukaan kapinallisten liike kamppailee selviytymisestään vastaan paremmin varustettua ja suurempaa Ukrainan armeijaa. Ukraina on myös sopinut jo Venäjän ja EU-maiden johtajien kanssa tapaamisen ensi viikolle, jonka tarkoituksena liennyttää kriisiä.
Alla on muutamia uutistoimisto Reutersin analyysissään listaamia syitä miksi Itä-Ukrainan kapina saattaa elää viimeisiä aikojaan.
Kapinallisjohtajien ero
Kahden kapinallisjohtajan erot tulivat äkillisesti ja yllättäen suurena iskuna separatistiselle liikkeelle, joka kärsii jo nyt suunnanmuutoksesta Itä-Ukrainan taistelukentillä.
Alexander Borodain, joka oli "Donetskin kansantasavallan" johtaja, ja Igor Strelkovin, joka oli Borodain armeijan komentaja, erot tulivat peräkkäin kahden viime viikon aikana."
Venäläiset johtajat jättävät uppoavan laivan eli kapinalliset. Venäjän ja Ukrainan presidentit aloittavat neuvottelut. Voi olla ettei sillä ole väliä, venäläiset eivät aikaisemminkaan ole sopimuksiaan noudattaneet.
Taisi vaan tulla KGP pomolle liian kalliiksi Krimin ryöstö ja aikomus Ukrainan alistamista vasallikseen
"Ukrainan julkistama nauhoite kapinallisjohtajien keskustelusta antaa myös ymmärtää, että Venäjän kansalaiset, jotka ovat taistelleet Ukrainassa"
Muistaakos siege kun SBU julkaisi nauhan malesialaiskoneen tiutamisen yhteydessä?
Siinähän mm kaksi jannua jotka olivat noin 25 km päässä malesialaiskoneen tipahtamispaikasta keskustelivat jonkin ukrainalais koneen tipahtamisesta joten ko nauhan aitous tuli enemmänkin kyseenalaistetuksi...
"Venäjää on syytetty kapinallisten raskaasta aseistamisesta. Heinäkuussa Itä-Ukrainassa pudotettiin Malaysia Airlinesin matkustajakone. Ohjuksen, jonka uskotaan pudottaneen malesialaiskoneen, uskotaan myös tulleen Venäjältä."
Huomaatko siege että IS ei uskalla väittää kuinka venäjä tai tulen ja savun nauhistit olisivat syyllistyneet ko koneen alasampumiseen?
Syy saattaa olla siinä että yhdysvaltain "todisteet" on sen verran osottautunut virheelliseksi että IS:kään uskalla tällä hetkellä julistaa venäjän syyllisyyttä asiassa todistetuksi.
Mutta mielenkiintoinen on se että IS myöntäessä sen kuinka heidän esittämänsä näkemys malesialaiskoneen alas tipahtamisesta on vain heidän näkemyksensä, niin IS kieltäytyy esittämästä niitä toisenpuolen näkemyksiä ( siis sitä että ko koneen olisikin ampunut alas joko ukrainalaisten BUK-patteri tai lähistöllä lentänyt ukrainan ilmavoimien lentokone )...
“A Su-25 plane was shot down today while making a combat sortie. The pilot’s fate is unknown,”
http://en.itar-tass.com/world/745977
hanttiin tulen ja savun nauhistit näyttävät edeleenkin pistävän...
o-v ei lukenut juttua tai vääristelee tapansa mukaan asiaa. Kyseessä ei ollut IS:n kannanotto Ukrainan tilanteeseen vaan
"Alla on muutamia uutistoimisto Reutersin analyysissään listaamia syitä miksi Itä-Ukrainan kapina saattaa elää viimeisiä aikojaan. "
"Matkustajakoneen putoaminen saattoi kuitenkin olla yksi käännöskohta kriisissä.
- Tiedän ihmisten reaktion, jotka näkivät Putinin sillä hetkellä kun tieto (malesialaiskoneesta) annettiin hänelle. Se oli täyden sokin reaktio, kertoo Vostok-pataljoonan kapinallisjohtaja Alexander Khodakovsky Reutersille.
Vain tunteja koneen putoamisen jälkeen Putin ilmaisi pahoittelunsa tapahtuneesta, mutta antoi myös ymmärtää, että Ukrainan presidentti Petro Poroshenko olisi osin vastuussa taisteluista koneen reitillä"
o-v:lle tiedoksi että tuo tarkoittaa sitä että Putin ei siis syytänyt koneen alas ampumisesta ketään, eikä myöskään kiistänyt ettei venäläisillä ja kapinallisilla ollut mitään tekemistä asia kanssa.
"Kiovan hallinnon turvallisuusviranomaisen salaisten tietojen mukaan 8.-15.8.2014 Kiovan hallinnon joukot menettivät Kansantasavaltojen aluejoukoille sotakalustoa sotasaaliina seuraavasti:
18 kpl T-64 -panssarivaunua
24 kpl BMP -rynnäkköpanssaria
11 kpl BTR-miehistönkuljetusvaunua
2 kpl BRDM-tiedustelujaoneuvoa
9 kpl BMD -ilmakuljetteista rynnäkköpanssaria
2 kpl BM-27 Uragan 220 mm tykistöraketinheitintä
2 kpl 2S4 Tulpan 240 mm telakranaatinheitintä
2 kpl 2S9 Nona 120 mm telahaupitsia
10 kpl 2S1 Gvozdika 122 mm telahaupitsia
6 kpl 82 mm kranaatinheitintä
3 kpl ZU-23-2 23 mm ilmatorjuntatykkiä
44 kpl pyöräajoneuvoa
Yhteensä 20.6.-15.8.2014 Kiovan hallinnon joukot menettivät Kansantasavaltojen aluejoukoille sotakalustoa sotasaaliina seuraavasti:
65 kpl T-64 -panssarivaunua
69 kpl BMP -rynnäkköpanssaria
39 kpl BTR-miehistönkuljetusvaunua
2 kpl BRDM-tiedustelujaoneuvoa
9 kpl BMD -ilmakuljetteista rynnäkköpanssaria
2 kpl BM-27 Uragan 220 mm tykistöraketinheitintä
2 kpl 2S4 Tulpan 240 mm telakranaatinheitintä
6 kpl 2S9 Nona 120 mm telahaupitsia
25 kpl 2S1 Gvozdika 122 mm telahaupitsia
10 kpl D-30 122 mm haupitsia
32 kpl 82 mm kranaatinheitintä
18 kpl ZU-23-2 23 mm ilmatorjuntatykkiä
124 kpl pyöräajoneuvoa
UPDATE: 21.8.2014 Tuli ilmoitus siitä. että Bezlerin yksikkö on saanut sotasaalliksi:
4 kpl 2S7 Pion 203 mm -telakanuunaa"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11496
Ja aika hyvin näyttävät pistävänkin...
"Alla on muutamia uutistoimisto Reutersin analyysissään listaamia syitä miksi Itä-Ukrainan kapina saattaa elää viimeisiä aikojaan. "
"Matkustajakoneen putoaminen saattoi kuitenkin olla yksi käännöskohta kriisissä.
- Tiedän ihmisten reaktion, jotka näkivät Putinin sillä hetkellä kun tieto (malesialaiskoneesta) annettiin hänelle. Se oli täyden sokin reaktio, kertoo Vostok-pataljoonan kapinallisjohtaja Alexander Khodakovsky Reutersille.
Vain tunteja koneen putoamisen jälkeen Putin ilmaisi pahoittelunsa tapahtuneesta, mutta antoi myös ymmärtää, että Ukrainan presidentti Petro Poroshenko olisi osin vastuussa taisteluista koneen reitillä"
Ja missäs kohtaa tuo edellä lainattu kumoaa otto-ville väittämän:
""Venäjää on syytetty kapinallisten raskaasta aseistamisesta. Heinäkuussa Itä-Ukrainassa pudotettiin Malaysia Airlinesin matkustajakone. Ohjuksen, jonka uskotaan pudottaneen malesialaiskoneen, uskotaan myös tulleen Venäjältä."
Huomaatko siege että IS ei uskalla väittää kuinka venäjä tai tulen ja savun nauhistit olisivat syyllistyneet ko koneen alasampumiseen?", siege.
"o-v:lle tiedoksi että tuo tarkoittaa sitä että Putin ei siis syytänyt koneen alas ampumisesta ketään, eikä myöskään kiistänyt ettei venäläisillä ja kapinallisilla ollut mitään tekemistä asia kanssa. "
Ja siegelle tiedoksi että ko siegen lausunto ei myöskään kumoa otto-villen näkemystä siitä että:
"Huomaatko siege että IS ei uskalla väittää kuinka venäjä tai tulen ja savun nauhistit olisivat syyllistyneet ko koneen alasampumiseen?"
vaan mitäs siege on mieltä näistä kiovan kaapparihallinnon tappioista:
18 kpl T-64 -panssarivaunua
24 kpl BMP -rynnäkköpanssaria
11 kpl BTR-miehistönkuljetusvaunua
2 kpl BRDM-tiedustelujaoneuvoa
9 kpl BMD -ilmakuljetteista rynnäkköpanssaria
2 kpl BM-27 Uragan 220 mm tykistöraketinheitintä
2 kpl 2S4 Tulpan 240 mm telakranaatinheitintä
2 kpl 2S9 Nona 120 mm telahaupitsia
10 kpl 2S1 Gvozdika 122 mm telahaupitsia
6 kpl 82 mm kranaatinheitintä
3 kpl ZU-23-2 23 mm ilmatorjuntatykkiä
44 kpl pyöräajoneuvoa
Yhteensä 20.6.-15.8.2014 Kiovan hallinnon joukot menettivät Kansantasavaltojen aluejoukoille sotakalustoa sotasaaliina seuraavasti:
65 kpl T-64 -panssarivaunua
69 kpl BMP -rynnäkköpanssaria
39 kpl BTR-miehistönkuljetusvaunua
2 kpl BRDM-tiedustelujaoneuvoa
9 kpl BMD -ilmakuljetteista rynnäkköpanssaria
2 kpl BM-27 Uragan 220 mm tykistöraketinheitintä
2 kpl 2S4 Tulpan 240 mm telakranaatinheitintä
6 kpl 2S9 Nona 120 mm telahaupitsia
25 kpl 2S1 Gvozdika 122 mm telahaupitsia
10 kpl D-30 122 mm haupitsia
32 kpl 82 mm kranaatinheitintä
18 kpl ZU-23-2 23 mm ilmatorjuntatykkiä
124 kpl pyöräajoneuvoa
UPDATE: 21.8.2014 Tuli ilmoitus siitä. että Bezlerin yksikkö on saanut sotasaalliksi:
4 kpl 2S7 Pion 203 mm -telakanuunaa"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11496
o-v ei lukenut juttua tai vääristelee tapansa mukaan asiaa. Kyseessä ei ollut IS:n kannanotto Ukrainan tilanteeseen vaan
"Alla on muutamia uutistoimisto Reutersin analyysissään listaamia syitä miksi Itä-Ukrainan kapina saattaa elää viimeisiä aikojaan. "
IS ja Reuters ovat eri asioita o-v
"IS ja Reuters ovat eri asioita o-v "
Elikä siege antaa ymmärtää kuinka IS:n lisäksi MYÖS reuters on alkanut ymmärtää kuinka väärässä länsi saattaa olla lännen ensin syytettyä venäjää/tulen ja savun nauhisteja malesialaiskoneen alasampumisesta?
"Kun raketinheittimet suunnataan asutuskeskuksiin - Vaiettu dokumentaatio kansanmurhasta Itä-Ukrainasta
Dokumenttielokuvassa, joka on kuvattu heinä- ja elokuun aikana Itä-Ukrainassa ukrainalaiset tulenjohtajat myöntävät, että he ampuvat summittaisesti suurkaupunkia - maanmiehiään: naisia, lapsia ja vanhuksia. He myöntävät, ettei heidän kohteena ole sotilaat. He pyytävät anteeksi ja vetoavat annettuihin määräyksiin. Ja tämä nähdään myös lukuisissa haastatteluissa."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=11494
"Kiovan hallinnon turvallisuusviranomaisen salaisten tietojen mukaan 8.-15.8.2014 Kiovan hallinnon joukot menettivät Kansantasavaltojen aluejoukoille sotakalustoa sotasaaliina seuraavasti:..."
Voipi olla että jos ukrainan armeija/ukrainan kansalliskaarti/ukrainan fasitit eivät onnistu pakenemaan novorossian asevoimien sulkemista moteista, niin edellämainittuihin sotasaalislistoja joudutaan novorossian puolelta lisäämään jokunen sotatarvike...
DPR army encircles large Kiev military grouping
linkki unehtui:
http://en.itar-tass.com/world/746415
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014082618604766_uk.shtml
Näyttäisi o-v siltä, että kapinalliset ovat hätää kärsimässä ja Venäjän sotilaiden on otettava suurempi osa taisteluista hoitaakseen. Se ei vaan onnistu enää salassa, vaan venäläisten osuus tulee aina vaan selvemmin esiin.
"Näyttäisi o-v siltä, että kapinalliset ovat hätää kärsimässä ..."
Katsotaampa:
"The headquarters of the 8th army corps, 28th and 30th motor rifle brigades, 95th Ukrainian air mobile brigade, punitive battalions Aidar, Donbass and Shakhtersk were entrapped, the DPR army headquarters said citing reconnaissance data.
“Around five thousand servicemen with weapons and around 50 tanks, more than 200 combat armoured vehicles, about 50 multiple launch rocket systems Grad and Uragan, more than 100 artillery guns and mortars were blocked in the trap,” the army headquarters said.
The DPR army has tightened the assault on a military grouping of around two thousand servicemen from punitive battalions Azov and Dnepr which are armed with around 30 tanks, more than 80 armoured vehicles, over 60 artillery guns and mortars. DPR military forces are destroying this Ukrainian grouping near the settlement of Olenovskoye, the army headquarters added."
http://en.itar-tass.com/world/746415
Kyllä tuosta saisi sellaisen mielikuvan että se on ukrainan asevoimat jotka vat pahasti hätää kärsimässä...
Mutta siltä varalta ettei siege osaa englantia niin todettakoon että hätää kärsimässä olevat ukrainan asevoimien yksiköt ovat:
8 armeijakunnan esikunta, 28 & 30 moottoroitu jalkaväkiprikaati ja 95 "maahanlasku" ( air mobile voidaan nähdä myöskin ilmakuljetus ) prikaati, rangaistuspataljoonat aidar, donbass ja Shakhtersk.
Tuon lisäksi mottia johon on joutunut rangaistuspataljoonat azov ja dnepr on kiristetty.
Heh, on tainnut häglundilla mennä sekaisin novorossian ja ukrainan asevoimat sekaisin.
Ihmettelee vain miten sellainen "sankari" suomen puolustusministeriksi on päässyt...
Mutta, mutta.
azov-pataljoona. Eikös se yksi italialais-lehti väittänyt että azov-pataljoonassa olisi suomalaisia.
Mutta silloinhan tuomiojan pitäisi ottaa yhteyttä donetskin kansantasavallan viranomaisiin ja pyytää tietoa olisiko antautuneiden joukossa suomen kansalaisia? Nuo kun näköjään eivät viitisineet ilmoittaa suomen ulkoministeriölle suunnitelmistaa mennä riehumaan itä-ukrainaan...
“DONETSK, August 26. /ITAR-TASS/. Militia forces of the Donetsk People’s Republic (DPR) seized from pro-Kiev troops the settlement of Starobeshevo,
...
A total of four MSTA-S self-propelled howitzers and a depot containing considerable amount of ammunition were seized,” the headquarters told ITAR-TASS. “Twelve [enemy’s] armored combat vehicles were destroyed. Enemy’s casualties totaled 19 killed and 40 wounded.”
http://en.itar-tass.com/world/746795
"Zakharchenko said that many retired Russian servicemen were struggling among volunteers. “Current servicemen are also fighting in our ranks, as they came to us to struggle for our freedom instead of their vacations. This is characteristic only for Russians,” "
http://en.itar-tass.com/world/747005
Näköjään poijjaat tulevat tappelemaan vapaa-ajallaan, eivätkä käskystä.
Ei ihme jos siegellä on vaikeuksia löytää putinin käskyjä venäjän armeijalle siirtyä novorossian puolelle...
Totesin jo aikaisemmin ettei minkään maan johtajien käskyjä julkaista. o-v vain ei sitä tainnut ymmärtää.
Kovin on venäjän armeija sallivainen. Lomat on pitkiä, viikonloppulomalla ei taida ehtiä. Antavat vielä uusinta mallia olevat panssarit ja raketinheitin yksiköt joilla cruisailla Ukrainaan vähän tappamaan ukrainalaisia. Kartat kannattaisi kyllä ostaa etteivät joutuisi niin pitkälle eksyksiin. Jos vapaa-ajalla saa käydä naapurimaassa lomallaan tappamassa, niin mikähän mahtaa olla seuraava kohde. Onko o-v rtcomissa näkynyt tietoa asiasta?
Suomen armeijan kannattaa olla varuillaan, jos vaikka täälläkin tuollainen lomailu lisääntyy. Toistaiseksi venäläiset ovat kyllä maksaneet kulunsa ja ostoksensa, mutta hehän ovatkin siviilejä.
Pakotteista ja humanitäärisestä avusta on tullut toistensa kilpailijoita.
220. viesti.
tuli yksi kakkonen liikaa ja yksi nolla liian vähän
"Kovin on venäjän armeija sallivainen. Lomat on pitkiä, viikonloppulomalla ei taida ehtiä. "
Niin, yhdysvalloissa ainakin yksi ehti erota US armysta, tehdä työuran ja vasta sitten liittyä ukrainan armeijaan.
Toisaaltaan taasen, ukrainassa jotkin ukrainalaiset sotilaat joutuvat siirtymään venäjän puolelle päästäkseen lomalle.
"Over 60 Ukrainian troops cross into Russia seeking refuge"
http://rt.com/news/183240-ukraine-troops-russia-border/
"Totesin jo aikaisemmin ettei minkään maan johtajien käskyjä julkaista. "
Ja jos maan johtajan ( kirjallisia ) käskyjä ei julkaista, niin on vähän vaikea sanoa onko maan johtaja antanut käskyt maan armeijalle siirtää osastoja toisen maan alueelle.
Varsinkin kun toisen ja kolmannen maan johto VÄITTÄÄ että ensiksi mainittu maa olisi lähettänyt ensiksi mainitun maan asevoimia siihen toiseen maahan.
Tilanne on vähän sama kuin toisen ja kolmannen maan johto olisi väittänyt ensiksi mainitun maan tai toisen maassa olevien kapinallisten ampuneen malesialaisen matkustajakoneen alas ILMAN vedenpitäviä todisteita...
"Mozgovoi said, “Mercenaries and military specialists from the US, Poland, the United Kingdom etc are serving in the headquarters in Kiev and taking part in battles as commanders of units and warfare specialists. They are directly participating in combat operations and killing our people.”"
http://en.itar-tass.com/world/747239
Näköjään ne vihreät miehet ovatkin lännestä...
propagandassa.
Ukraina taistelee omin voimin.
"Näköjään ne vihreät miehet ovatkin lännestä... "
Terroristien joukoissa on 3 000-7 000 venäläistä, ellei enemmänkin.
"Ukraina taistelee omin voimin."
Näköjään ukrainalaiset sotilaat antautuvat omin voimin...
"Terroristien joukoissa on 3 000-7 000 venäläistä, ellei enemmänkin. "
pahimmillaan 7 000 ukrainan asevoimien sotilasta on tulen ja savun nauhistien piirittämänä.
Nähtäväksi jää aikokovatko ne paeta venäjälle vai antautua tulen ja savun nauhisteille.
Mistä sitä tietää, vaikka ne onnistuisivat jopa murtautumaan piirityksestä ja paeta omien puolelle...
"DONETSK, September 04. /ITAR-TASS/. A part of armed units loyal to the Kiev government are trying to break through the East-Ukrainian militias’ encirclement of the port of city of Mariupol on the Sea of Azov, Novorossia news agency said Thursday.
At the time of reporting, a combat action was in progress near the township of Bezymennoye."
http://en.itar-tass.com/world/748122
Noh ainakin yritystä on...
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014090518634948_uk.shtml
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014090618637363_uk.shtml
Saa nähdä kuinka Putin estää tälläisten tietojen leviämisen.
"Uutistenlukijan mukaan Travkin, 28, ei ollut kertonut tuoreelle vaimolleen tai hänen armeijan esimiehilleen lähtevänsä Ukrainaan taistelemaan Venäjä-mielisten kapinallisten rinnalle."
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014090518634948_uk.shtml
Tuon mukaan meni siis vapaaehtoisena, eikä käskystä.
Eikä:
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014090618637363_uk.shtml
todisteta että venäjän armeija olisi käskenyt joukkojaan siirtymään novorossian puolelle.
"KIEV, September 09. /ITAR-TASS/. The Ukrainian National Security and Defense Council has no information about the number of Ukrainian soldiers held in captivity in the east of the country, the council’s spokesman Andrei Lysenko said on Tuesday. “We have no data,” he said."
http://en.itar-tass.com/world/748743
Jo aikaisemmin Vladimir Ruban oli todennut kuinka ukrainan asevoimat olivat menettäneet noin 700 ukkoa sotavankeina ja kiovan konvehtikeisari myönsi että 1200 ukkoa oli palautettu ja kuinka noin 800 ukkoa on vielä palauttamatta.
Taitaa todelliset ukrainan asevoimien tappiot olla sellaista luokkaa että "Ukrainian National Security and Defense Council" katsoo paremmaksi vaikeroida ettei muka tiedä, kuin myöntää ukrainan kansalle tappoiden todelliset mittasuhteet...
"BERLIN, September 09. /ITAR-TASS/. Most of German companies working in Russia dismiss economic sanctions as “an ineffective and wrong political tool,” says a report by German-Russian Chamber of Foreign Commerce made public in Berlin on Tuesday.
The opinion poll conducted by the chamber suggests that 78% of German companies are of this view.
However, 22% of them say sanctions are an effective tool. The poll has also shown that 66% of respondents regard the sanctions as “pointless.” At the same time, one-third (29%) of those polled said the sanctions were necessary, despite their harm to businesses. Four percent of the respondents said such measures were “absolutely necessary” for exerting pressure on Moscow.
German companies (24%) most of all fear sanctions on the exports of the so-called dual-use products to Russia. Representatives of almost 60% of the polled companies admitted that the Ukrainian conflict has already directly affected their business."
http://en.itar-tass.com/world/748750
Näköjään saksmannien talouden edustajat pitävät aikaisempia venäjän vastaisia pakotteita nollan arvoisina...
http://yle.fi/uutiset/haglund_venaja_kay_informaatiosotaa__virheelliset_uutiset_valtiojohdon_hyvaksymia/7469446
oooveeee yksi näistä, paljonko
"Nato-kenraali Philip Breedlove on arvioinut, että Venäjä käy nopeaa informaatiosotaa. Haglund jakaa Breedloven näkemyksen."
Eikös breedlove väittänyt että kun joukoilla on venäläisisä aseita, niin se todistaa että venäjän johto on lähettänyt venäjän armeijan erkikoisjoukkoja Luhanskiin ja Donetskiin? Huononpi breedlovelle olikin se että hän jätti mainitsematta millainen aseistus ukrainan armeijalla on/silloin oli...
Jos haglund käyttää breedlovea lähteenään, niin ei mikään ihme jos haglundilla menee ukrainan asevoiman ja tulen & savun nauhistit seksisin.
Ja mies sentään on puolustusministeri joka näköjään:
"Käytännössä ilmiö näkyy myös Haglundin omilla sosiaalisen median tileillä nimettöminä trollaavina kommentteina, joita on tullut satoja Ukrainan kriisin aikana.
– Se lähinnä näkyy minun Twitter-tilillä ja Facebookissa, jossa on kaikenlaisia kommentteja." ei kestä paineita...
"!Haglund korostaa, että kaikki virheellinen informaatio ei ole propagandaa, mutta kriiseihin liittyvissä asioissa lähdekriittisyys on erityisen tärkeää. "
Olisi kannattanut tuomiojan pitää tuo mielessä ennenkuin menee väittämään kiovan vallankaapparihallinnon raporttien mukaan kuinka itä-ukrainassa venäläiset ovat rauhallisia...
"Four percent of the respondents said such measures were “absolutely necessary” for exerting pressure on Moscow."
Siis vain neljä prosenttia saksalaisita yrityksistä venäjällä ovat sitä mieltä että on ehdottoman tärkeää harrastaa painostusta moskovan suuntaan samaan aikaan kun 66% totesi kuinka venäjä vastaise pakotteet olivat hyödyttömiä.
Saas nährä onko uusillakaan mitään todellista vaikutusta venäjään...
"Haglundin mukaan Puolustusministeriöllä ei ole ollut syytä olla yhteydessä Venäjään liittyen nettikommentointiin tai virheellisiin uutisiin."
http://yle.fi/uutiset/haglund_venaja_kay_informaatiosotaa__virheelliset_uutiset_valtiojohdon_hyvaksymia/7469446
Sen verran on näköjään haglund oppinut stubbiidon munauksesta gruusian rähinässä...
valeita on Suomen turha lähteä oikomaan. Niihin nämä otto-villet uskovat, mutta ei muut.
"Venäjän johdon
14.9.2014 13:46
valeita on Suomen turha lähteä oikomaan."
Niin, olihan se kovin ikävää suomen kantilta kun stubbiido meni ensin moskovaan paperi jota shakaalivili oli tuhrinut kourassa ja tuli sieltä nauretuksi ulos.
Yhtä ikävää olisi se jos haglund menisi väittämään kuinka ukrainan armeija on jo voitolla tilanteessa jossa ukrainan armeijasta kohtuulliset osat ovat jo piiritettyinä...
sotilaansa päästämään kapinalliset tappiokierteestä.
Silti se väittää, ettei ole osapuoli.
Georgian sodassa Venäjä sentään myönsi hyökänneensä naapurimaahan.
"sotilaansa päästämään kapinalliset tappiokierteestä."
Tarkoitaako "Venäjä lähetti" sitä tappiokierrettä jossa paikalliset saartoivat kohtuulliset osat ukrainan armeijaa/ukrainan kansalliskaartia/ukrainan fasisteja?
Minkä takia venäjän armeija olisi sellaisessa tilanteessa lähettänyt yksiköitään novorossiaan jos kerran paikalliset osaavat pätkiä ukrainan asevoimia motteihin ja tuhota ne?
Sensijaan se jos suomen puolustusministeri luottaa breedloven kaltaiseen ne-ovat-venäläisjoukkoja-kun-niillä-on-venäläiset-aseet onkin sitten huolestuttavampaa suomen kantilta.
Silloin ei ole mikään ihme jos suomen puolustusministeriltä menee ukrainan asevoimat ja tulen ja savun nauhistit sekaisin...
pahasti häviöllä ja venäläiset pelastivat ne pulasta.
Jos venäläiset sotilaat sekä sotilaiden vaimot ja äidit kertovat miesten taistelleen ja monien kaatunen Ukrainassa, niin ooveen on turha vääristellä asiaa.
On huomattavaa, että punaterroristeilla on hallussaan vain pieni kolkka Ukrainaa.
"Kapinalliset olivat
14.9.2014 16:38
pahasti häviöllä ja venäläiset pelastivat ne pulasta."
Niinkö, kerrohan sitten miksi ukrainan asevoimien & rajajoukkojen 500 hampparia livisti venäjän puolelle, jos kerran olivat niskan päällä?
"Jos venäläiset sotilaat sekä sotilaiden vaimot ja äidit kertovat miesten taistelleen ja monien kaatunen Ukrainassa,..."
Ja novorossian johto on myöntänyt että venäläisiä on heidän joukossaan vapaaehtoisina, mutta entäs ne venäjän poliittisen johdon käskyt venäjän armeijalle siitä että venäjän armeija marssittaa yksiköitään novorossiaan puolustamaan novorossialaisten vapautta ukrainalaiselta agressiolta?
Taitaapi olla asianlaita niin, että se onkin EU/yhdysvalloilla jolla vaikeuksia tukea kiovan vallankaapparihallintoa ilman että ne lähettäisivät omia asevoimiaan novorossiaan kun näköjään pelkäävät siellä saavansa tappioita.
Johan greystone on jo toukokuussa todistanut että itä-ukrainalaiset ovat halukkaita puolustamaan itseään kiovan vallankaappari hallinnon agressoilta...
"The European Union is to provide Ukraine with €8 billion to carry out reforms, the President of the European Parliament Martin Schulz said Friday."
http://rt.com/business/187356-eu-ukraine-8bn-aid/
Näköjään EU:n jäsenmaiden kansalaisten verovarojen upottamista kankulan kaivoon jatketaan...
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194927783943/artikkeli/kuukaudessa trollilla tulee olla 500 facebookseuraajaa nain venajan trolliarmeija toimii.html
pääseeköhän oovee tavoitteeseen?
"pääseeköhän oovee tavoitteeseen? "
Ja mitenkös menikääs se siegen juttu siitä ettei ainakaan hän halua maksaa kiovan kleptokraateille omista veroistaan?
Nyt olisi taasen kiovan vallankaapparihallinnolle tiedossa EU:n jäsenmaiden kansalaisten verotuloja 6 miljardin neuron edestä...
"MOSCOW, October 1. /TASS/. Sergei Litvinov, a private of the Dnieper battalion has admitted killing women and children in the Luhansk region for remuneration offered by tycoon Ihor Kolomoyskyi, Russia’s Investigative Committee spokesman Vladimir Markin said on Wednesday."
http://en.itar-tass.com/world/752232
Well, well, well...
" The names and surnames of the killed army servicemen as well as their home addresses have been kept secret. We have no data about other volunteers, Interior servicemen or members of the National Guards who were killed in the same place,"
http://en.itar-tass.com/world/752697
Nimetyssä kahinassa tappiot siis sisältävät VAIN varusmiehet. Ei fasistien ja kansalliskaartin ( sekä ilmeisesti sisäministeriön ) tappoita.
Luultavasti taitaa data puuttua greystonen/ ex blackwaterin kuten CIA & FBI:n tappiotkin ko kahinassa.
Ettei samat datat puutu myöskin muistakin kievin vallankaapparihallinnon tappiotiedotuksista...
"VIENNA, October 7. /TASS/. Observers from the Organization for Security and Cooperation in Europe (OSCE) who are monitoring the situation in Ukraine have found discrepancies between the real state of things and reports provided by the Ukrainian military"
http://en.itar-tass.com/world/753198
Heh, tuomioja sai oppia että ukrainalaisviranomaisten tiedotuksiin on vähemmän luottamista käntapään kautta.
"Ukrainian checkpoint commanders at various locations to the north and north-east of Mariupol told the SMM of shelling directed at the checkpoints the previous evening. The SMM - whilst at the checkpoints - neither observed nor heard shelling, nor saw any indication that shelling may have recently taken place,”
Elikä vähän samaan tapaa jos yhdysvallat esittelisi sateelliittikuvia joita se tulkitsisi niiden todistavan kuinka venäjän armeijan toimittaisi aseita & miehistöä tulen ja savun nauhisteille ja ETYJ toteaisi että ei ainakaan heidän havainnot venäjä-ukrainan rajalla tue yhdysvaltain väittämää...
“Fitch considers Kiev's recent inability to honor immediate refinancing needs as materialization of significantly increased refinancing risk. The weakness of the domestic capital market puts additional pressure on the city's already distressed ability to service its debt. The city will also be refinancing its two outstanding $250 million Eurobonds and 1.9 billion hryvnia domestic bonds coming due in 2H15,”
http://rt.com/business/194136-fitch-downgrades-kiev-rating/
Niin, ne kievin kleptokraatit vai mitä siege?
"Nobel Peace Prize winner calls on Kiev to protect children of Ukraine"
http://rt.com/news/195200-nobel-laureate-children-ukraine/
Eipä Oksasesta tullut ( ainakaan vielä ) sillanpään mantellin perijää.
Ehkäpä nobel-organisaatio haluaa vähän puhdistaa ryvettynyttä mainettaan...
"KIEV, October 15. /TASS/. Several thousands of representatives of the Federation of Trade Unions of Ukraine on Wednesday demanded the working people’s rights be observed.
They gathered for a peaceful protest action at the government building with the trade unions’ symbols and banners. Slogans say “No Poverty in Ukraine”, “Stop Anti-Social Aggression”, “STOP Attack on Working People’s Rights”, “Reforms for Interests of People and not Oligarchs”, “For Decent Work and Fair Salary”, “Working Man High Value of Country”."
kah, likki unehtui
http://en.itar-tass.com/world/754525
"KIEV, October 26. /TASS/. At the moment eighteen complaints have been made to the Ukrainian Central Commission (CEC), CEC deputy head Zhanna Usenko-Chyornaya said on Sunday.
“Sixteen complaints have been received by mail. Two complaints have been gotten directly: the first concerns violations of pre-election campaign and the second is related to preventing a CEC member from carrying out his duties,” she said."
http://en.itar-tass.com/world/756590
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/10/27/ruplan-kurssi-putoaa-kuin-kivi/201414924/170
http://hs10.snstatic.fi/webkuva/taysi/675/1400477987292?ts=967
tilastokeskuksen ja työ ja elinkeinoministeriöiden työttömyystilastossa näyttääpi olevan noin 50-100 000 työttömän heittoa
http://www.tekniikkatalous.fi/talous/hyvin menee venaja yksi rupla on nyt noin 0018 euroa/a1023875
"Itse asiassa meillä on kuitenkin suurtyöttömyys, sillä työttömien työnhakijoiden määrä on nyt noussut yli 350 000:n, Tiainen sanoo. Kun mukaan lasketaan piilotyöttömät ja heikosti työllistyneet, ollaan vielä suuremmissa lukemissa. "
näyttäisi siltä kun EU:n ja yhdysvaltojen tukema sota ukrainassa ruokkisi suomessa työttömyyttä
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/08/29/tutkija-suomessa-on-jo-suurtyottomyys/201412039/12
"Elections were transparent and democratic, Jean-Luc Schanfhauser, an observer from France, said at a news conference European observers gave after the Sunday elections in the DPR."
http://en.itar-tass.com/world/757906
"Tutkatiedot esitteli julkisuuteen ilmailutoiminnan asiantuntija ja pääjohtaja Sergei Melnichenko, joka sanoi, että tapahtumapaikalla oli yksi tai kaksi sotilaskonetta aivan malesialaisen matkustajakoneen lähellä sen tuhoutuessa. Tiedot ovat peräisin Rostovin ilmavalvonnasta. Hän ei kertonut onko havainto sotilas- vai siviili-ilmailun tutkasta. Hän sanoi lähteen olevan täysin luotettava, joka myös avusti tietojen saamisessa julkisuuteen.
"Tiedot osoittavat selvästi, että tuhoutumishetkellä ja sen jälkeen koneet liikkuivat pohjoiseen Boeingin kurssilta. Luultavimmin, ne olivat sotilaskoneita, koska pisteet ovat lähellä toisiaan. Päätelmä on se, että siellä oli joko yksi tai kaksi konetta", Melnichenko sanoi.
Koneissa ei ollut myöskään käytössä tunnistuksen vaatimia transpondereita, jotka olisivat vastanneet tutkalle, joten senkin perusteella kyseessä ovat olleet sotilasoperaatiossa käytetyt sotilaskoneet, totesi Melnichenko. Koska aluejoukoilla ei ole ilmavoimia eikä Venäjän ilmavoimat olisi kyennyt lentämään ilmatilassa ilman Naton ja Ukrainan tietoisuutta ja reagointia, ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt Ukrainan ilmavoimien osallisuus."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12207
Tutkijalautakunta ei ole saanut tietoja tällaisista lennoista Ukrainan tai Venäjän lennonvalvonnalta. Siksi se teki tiedustelun Venäjälle.
Verkkomedia toistelee Kremlin uutisia. Se ei ole luotettava.
Ryssät ei osaa kunnolla kuvankäsittelyä, siksi ne paljastuvat niinkuin nytkin
http://www.talouselama.fi/venaja/lansimaat uhkasivat lisapakotteilla putin aikoo lahtea huippukokouksesta/a2277048
Putte-possu lähtee Moskovaan itkemään ilkeitä lännenjohtajia. Eihän putte ole sekaantunut Ukrainan asioihin vai mitä otto-ville???
"Tutkijalautakunta ei ole saanut tietoja tällaisista lennoista Ukrainan tai Venäjän lennonvalvonnalta."
Venäjä luovutti tietonsa EU:lle joten tutkijalautakunnan kysely nostattaa kysymyksen siitä miksi tutkijalautakunta kyselee toistamiseen tietoja jotka ovat jo kesällä luovutettu.
Olisikohan kysymyksessä yksinkertainen silmänkääntötemppu?
Tutkijalautakunta olettaa että valtaosa EU:n kansalaisista ei joko tiedä tai ei muista että venäjä luovutti tietonsa jo kesällä.
Sitten onkin tietenkin se mahdollisuus että venäjän vaadittua saksan tiedustelupalvelulta niitä todisteita joiden pohjalta saksan tiedustelupalvelu syytti tulen ja savun nauhisteja malesialaiskoneen tiputtajiksi, tuli tutkijalautakunnalle tarve silmänkääntötemppuun.
Noh, sehän projekti juuri meni tunnetusti BND:ltä pyllylleen...