miksi vaikeaa? 12.7.2014 16:31: "" Miksi maailmanrauhaa on vaikea saavuttaa?
Maailmanrauhan voi tuoda vain hallitus, joka saa aikaan muutoksen ihmisten sydämessä."
"Raamatun mukaan maailmanrauhaa on vaikea saavuttaa pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin vaikka ihmiset ovat yltäneet huomattaviin saavutuksiin,
heille ei ole annettu kykyä ohjata omia askeleitaan. ""
Kuitenkin Raamattu sanoo myös että autuaita ovat rauhantekijät. YK on vapaaehtoinen rakkauteen perustuva rauhantyön pyrkimys. Itse asiassa kuten Jeesus neuvoi.
Mitä voidaan sanoa vartiotorniseurasta, joka panettelee rauhantyön organisaastiota ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.