Keskusta, kokonaisvaltaista osaamista

Koko Suomen asioiden hoidossa on Keskusta ihan omaa luokkaansa. Se ymmärtää Isänmaan holistisena kokonaisuutena.

Muilla puolueilla on vaillinainen käsitys, lähes poikkeuksetta, eli ymmärretään lähes kaikesta vähän, mutta ei mistään riittävästi.
HV:ni itseään kehuessaan ei ymmärrä, että juuri hän painiskelee em syndrooman kanssa.
1954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ainakin Eduskunnassa olevat Keskustan kansanedustajat ovat sieltä järkevämmästä päästä.

Äänestä

On myös ihan tieteellisesti todistettavissa, ettei pintatieto lisää ymmärrystä koska se ei auta kokonaisuuden hahmottamisessa.
Siis: On ihan tyhjänaikaista jos tietää vaikka kaikesta ( teoriassa)vähän, mutta ei mistään riittävästi.

Äänestä
  • Pintatiedolla tarkoittanet Paloheinän Pölhön tapaa opetella asiat "ulkolukuna", omaksumatta itse asiaa tai kykenemättä itsenäisiin johtopäätöksiin.

    Tuollaisella opettelulla saattaa pärjätä vaatimattomissa koulutuksissa, kuten sotaväen aliupseerien kursseilla, mutta vähänkin vaativampi opiskelu edellyttää laaja-alaista asiayhteyksien ymmärtämistä ja monitahoisten riippuvuussuhteiden hallintaa. Paloheinän Pöljä on jäänyt täysin vaille asiaosaamista. Niinpä hän on kaikkien vedätettävissä

    Äänestä

Kyllä tuo pintatiedoilla brassailu on ihan muiden kuin juurevien ja harkitsevien Keskustan ihmisten ominaisuus.
Siitä näkökulmasta katsoen olet ihan oikeassa.

Äänestä

Käsittääkseni olit vain kenttäjohtaja. Oliko se oma valintasi, vai sittenkin ylempien tahojen tahto?

Äänestä
  • Kenttäjohtaja nauttii sentään monenmoista arvostusta, eikä hänelle naureskella kuten esikuntien vähäpätöisiin hallintohommiin joutuneille ressukoille, joilla ei ole kykyjä eikä muitakaan edellytyksiä toimia vastuullisissa tehtävissä.

    Äänestä

  • parempi niin kirjoitti:

    Kenttäjohtaja nauttii sentään monenmoista arvostusta, eikä hänelle naureskella kuten esikuntien vähäpätöisiin hallintohommiin joutuneille ressukoille, joilla ei ole kykyjä eikä muitakaan edellytyksiä toimia vastuullisissa tehtävissä.

    Höpö höpö. Kenttäjohtaja on vain isojen poikien juoksupoika, jolle tteetetään kaikki pas-ka hommat ja naureskellaan päälle.

    Äänestä

  • Ehkä liiallista käyttää nimitystä kenttäjohtaja toimiupseerista, joka koko pitkän uransa on joutunut pakeratamaan kentällä korkeintaan joukkueenjohtajaksi loppuvaiheessa päästen. Ei siinä todellakaan tarvita juuri innovatiivisuutta tai muitakaan taitoja, jos 30 vuotta vuodesta toiseen tekee samaa, samat rutiinit kolme kertaa vuodessa toistuen!

    En kyllä oikein usko, että tuo epeli olisi ollut edes kenttäkouluttaja, tuskin toimiupseerikaan. Jokaisella sotaväessä palvelleella, varmaan jo varusmiehilläkin on selvät käsitykset toimiupseeritehtävienkin arvostettavuudesta. Kyllä se ammattikunnan heikoin aines on se, joka jää koko urakseen sinne kentälle pakertamaan, kun esimiehet eivät katso heidän kykyjensä riittävän uuden oppimiseen ja vaativampiin tehtäviin vievinä.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Ehkä liiallista käyttää nimitystä kenttäjohtaja toimiupseerista, joka koko pitkän uransa on joutunut pakeratamaan kentällä korkeintaan joukkueenjohtajaksi loppuvaiheessa päästen. Ei siinä todellakaan tarvita juuri innovatiivisuutta tai muitakaan taitoja, jos 30 vuotta vuodesta toiseen tekee samaa, samat rutiinit kolme kertaa vuodessa toistuen!

    En kyllä oikein usko, että tuo epeli olisi ollut edes kenttäkouluttaja, tuskin toimiupseerikaan. Jokaisella sotaväessä palvelleella, varmaan jo varusmiehilläkin on selvät käsitykset toimiupseeritehtävienkin arvostettavuudesta. Kyllä se ammattikunnan heikoin aines on se, joka jää koko urakseen sinne kentälle pakertamaan, kun esimiehet eivät katso heidän kykyjensä riittävän uuden oppimiseen ja vaativampiin tehtäviin vievinä.

    "ammattikunnan heikoin aines on se, joka jää koko urakseen sinne kentälle pakertamaan, kun esimiehet eivät katso heidän kykyjensä riittävän uuden oppimiseen ja vaativampiin tehtäviin vievinä."

    Jos ali/toimiupseerikunta jaetaan neljään kyvykkyyttä ja osaamista mittavaan vaativuusluokkaan, niin parhaat nousevat esim, merivoimissa alusten päälliköiksi, konemestareiksi jne, ilmavoimissa vaativiin erkoistuneisiin lentokonemekaanikon tehtäviin ja maavoimissakin vaikkapa kaluston huollon päällikkötehtäviin, asesepiksi jne. Toiseksi vaativimpaan neljännekseen sijoittuvat erilaiset erikoisammattimiehet kuten vaikkapa puhelinmekaanikot, tietojärjestelmien operoijat, sääasemien esimiehet jne. Kolmanteen neljännekseen sitten nuo mainitut kenttäkouluttajat, ja ne joista ei ole mihinkään noista arvostetuimmista tehtävistä, päätyvät hallinnon paperinpyörittäjiksi ja muihiin aputehtäviin mm. esikunnissa.

    Äänestä

  • Todellisuus kirjoitti:

    Kapi on juuri tällainen heikkolahjainen evp aliupseeri.
    Häntä ei voitu päästää varusmiesten kanssa tekemisiin, koska kenttäkelpoisuus oli olematon.
    Joku suojatyöpaikka hänelle piti keksiä, niinpä hänet määrättiin kopikoneen käyttäjäksi ja kahvinkeittäjäksi esikuntaan.

    Äänestä

  • Todellisuus kirjoitti:

    "ammattikunnan heikoin aines on se, joka jää koko urakseen sinne kentälle pakertamaan, kun esimiehet eivät katso heidän kykyjensä riittävän uuden oppimiseen ja vaativampiin tehtäviin vievinä."

    Jos ali/toimiupseerikunta jaetaan neljään kyvykkyyttä ja osaamista mittavaan vaativuusluokkaan, niin parhaat nousevat esim, merivoimissa alusten päälliköiksi, konemestareiksi jne, ilmavoimissa vaativiin erkoistuneisiin lentokonemekaanikon tehtäviin ja maavoimissakin vaikkapa kaluston huollon päällikkötehtäviin, asesepiksi jne. Toiseksi vaativimpaan neljännekseen sijoittuvat erilaiset erikoisammattimiehet kuten vaikkapa puhelinmekaanikot, tietojärjestelmien operoijat, sääasemien esimiehet jne. Kolmanteen neljännekseen sitten nuo mainitut kenttäkouluttajat, ja ne joista ei ole mihinkään noista arvostetuimmista tehtävistä, päätyvät hallinnon paperinpyörittäjiksi ja muihiin aputehtäviin mm. esikunnissa.

    Kun tässä vielä valveilla olen, ja tulin palstaa vilkaisemaan, reagoin vielä tuohon:

    ”ja ne joista ei ole mihinkään noista arvostetuimmista tehtävistä, päätyvät hallinnon paperinpyörittäjiksi ja muihiin aputehtäviin mm. esikunnissa”.

    Mitenkään halveksimatta noita kenttäkouluttajan edelle asettamiasi ammattimiehiä kysyn vain, että mihin osaan kuuluivat ne, jotka päätyivät esim. sotakoulujen opettajiksi ja kurssien johtajiksi - kuten itse mestarikurssin johtajaksi - ja jotka aina pääsivät haluamiinsa tehtäviin, tosin jotkut pyydettyinäkin, kuten minä mm. puolustusvoimien ensimmäiseksi päätoimiseksi henkilöstöhallinnon opettajaksi, josta tehtävästä sain tällaisen lausunnon:

    https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-xfa1/t1.0-9/29218_389094469181_4680019_n.jpg

    Ja sitten ihan muutama meistä pääsi tehtäviin, jossa operaatioalueena olivat koko puolustusvoimat, kuten minullakin Pääesikunnassa vastuullisena hoitaessani koko puolustusvoimien toimiupseerikunnan siirtoja, komennuksia ja virkaurasuunnittelua.

    Tämä osa, vain pari prosenttia suuresta ammattikunnasta, nousi myös aina ensimmäisenä sotilasarvoissa - kuten minäkin ensimmäisessä neljän miehen ryhmässä kapteeniksi - ja useimmilla meistä sitten eläkkeelle jäätyämme oli ”vientiä” myös siviilityömarkkinoilla, kuten mm. minullakin näin:

    https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-xfa1/t1.0-9/430170_10150591151559182_1812111827_n.jpg

    Ehkä tämä minun työurani on kuitenkin merkittävämpi ja ainakin tekijälleen haastavampi ja mielenkiintoisempi kuin se vaihtoehto, että olisin joutunut koko sotilasurani kenttäkouluttajan yksitoikkoisia rutiineja pyörittämään ja sen ”uran” päätyttyä olisin kenties päässyt ehkä jonnekin firmaan porttivahdiksi tai korkeintaan apulaisvahtimestariksi. Tai en ehkä noihinkaan hommiin, vaan olisi pitänyt jäädä kepupalstalla JOHTAJAKSI;))

    Sinä et nyt vain HV:ni tajua asiaa. Minä koulutin ja johdin hyvin motivoituneita sotilaita Suomen väkeen.
    Minä osaan henkilöjohtamisen sekä taistelutilanteessa, että rauhan aikana. Siitä minulla on sellainen kokemus, josta et voi edes uneksia.

    Esikuntatehtävät rauhan aikana ovat melko pitkälle rutiineja. Niissä pärjää jos osaa ynnälaskun ja pilkun viilaamisen.
    Ne Sinä varmaankin osaat. Sosiaalisissa taidoissa HN:ni olet lähes täysin nolla. Sen olet täällä osoittanut harva se päivä.

    Kysymys: Vaikutanko minä yksitoikkoiselta rutiinien pyörittäjältä vai onko tuo ominaisuus lähempänä Sinua?

    Rautavaaran äpärä>Kansakoulu>rottakoulu>aliupseerin toimi>kapi....;)

    Äänestä

  • JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

    Sinä et nyt vain HV:ni tajua asiaa. Minä koulutin ja johdin hyvin motivoituneita sotilaita Suomen väkeen.
    Minä osaan henkilöjohtamisen sekä taistelutilanteessa, että rauhan aikana. Siitä minulla on sellainen kokemus, josta et voi edes uneksia.

    Esikuntatehtävät rauhan aikana ovat melko pitkälle rutiineja. Niissä pärjää jos osaa ynnälaskun ja pilkun viilaamisen.
    Ne Sinä varmaankin osaat. Sosiaalisissa taidoissa HN:ni olet lähes täysin nolla. Sen olet täällä osoittanut harva se päivä.

    Kysymys: Vaikutanko minä yksitoikkoiselta rutiinien pyörittäjältä vai onko tuo ominaisuus lähempänä Sinua?

    Kysymys: Vaikutanko minä yksitoikkoiselta rutiinien pyörittäjältä vai onko tuo ominaisuus lähempänä Sinua?

    Kapi kyllä vaikuttaa kovin täynnä itseään olevalta, mutta on sillä siihen perusteitakin tässä seurakunnassa. Vaikkapa näyttämiensä todisteiden perusteella. Sinä olet vain tyhjäpää tyhjän puhuja. Siihen ei tarvitse todisteita näyttää, ymmärretään hyvin ilman niitäkin.

    Äänestä

  • Vastaus sivusta kirjoitti:

    Laittaisit nyt vaan HV:ni nikkisi reilusti esiin.

    Äänestä

  • Todellisuus kirjoitti:

    "ammattikunnan heikoin aines on se, joka jää koko urakseen sinne kentälle pakertamaan, kun esimiehet eivät katso heidän kykyjensä riittävän uuden oppimiseen ja vaativampiin tehtäviin vievinä."

    Jos ali/toimiupseerikunta jaetaan neljään kyvykkyyttä ja osaamista mittavaan vaativuusluokkaan, niin parhaat nousevat esim, merivoimissa alusten päälliköiksi, konemestareiksi jne, ilmavoimissa vaativiin erkoistuneisiin lentokonemekaanikon tehtäviin ja maavoimissakin vaikkapa kaluston huollon päällikkötehtäviin, asesepiksi jne. Toiseksi vaativimpaan neljännekseen sijoittuvat erilaiset erikoisammattimiehet kuten vaikkapa puhelinmekaanikot, tietojärjestelmien operoijat, sääasemien esimiehet jne. Kolmanteen neljännekseen sitten nuo mainitut kenttäkouluttajat, ja ne joista ei ole mihinkään noista arvostetuimmista tehtävistä, päätyvät hallinnon paperinpyörittäjiksi ja muihiin aputehtäviin mm. esikunnissa.

    Olin ihan omasta halustani kentällä lähes kolme vuosikymmentä. Sain työstäni tosi paljon kouluttaessani motivoitunutta reserviä Suomen parhaaksi.

    Kuriositeettina mainittakoon, että toimin vahvennetun jalkaväkikomppanian päällikkönä yli kolmessakymmenessä harjoituksessa.

    P.S. Tehtäni vaati erityisesti kouluttamisen ja johtamisen huippuosaamista. Molemmissa olen todellista ykkösryhmää ja muutoinkin katu-uskottavuus on huippuluokkaa.

    Äänestä

Vielä yksi huomio, ei yksin tältä avaukselta, vaan koko palstalta:

Mikä onkaan viime tuntien eniten keskustelua herättänyt aihe? Kepuko, älkää viitsikö naurattaa! Kyllä se olen minä. Tietenkin siis olen eräille mielenkiintoisempi kuin mikään muu, mistähän syystä? Kateudestako?

Voi olla noinkin - eikä heidän kohdallaan varmaankaan aiheetta - mutta olenkohan sittenkään niin suuri ja merkittävä, kuin voisi noista esityksistä päätellä? Luulenpa, että nähty johtuu enemmänkin siitä, että he vain kokevat itsensä niin kovin pieniksi ja merkityksettömiksi. Sitähän he toki ovatkin rinnallani, ja kenen tahansa sellaisen rinnalla, jolla on ollut ja edelleen on täyspainoista ja tapahtumarikasta elämää.

Mutta miksi ihmeessä he tuollaista näyttävät? Miksi he noin kertovat, kuinka typötyhjää on heidän elämänsä, jossa tällainen tavallinen ikämies ja hänen elämänsä - niin menneisyytensä kuin nykyisyytensä - on vanginnut täysin heidän ajatusmaailmansa ja saanut mielikuvituksensakin tuottamaan sellaista kuin the täällä näyttävät. Eivät he varmaan tee niin tarkoituksella, vaan tahtomattaan, kun ovat niin kovin tyhmiä.

Ei siis ihme, ettei heidän kykynsä ole riittänyt eikä varmaan koskaan tule riittämäänkään hankkimaan heille oikeaa elämää, jollaista minäkin olen saanut elää ja elän vieläkin tässä korkeassa iässä. Mutta eihän se ole minun syytäni, joten syyttä he minulle siitä pahaa oloaan purkavat, syyllisen siihen he löytäisivät peiliin vilkaisemalla!

(Tuo avannut "JOHTAJA" osaa varmaan olla kiitollinen minulle, kun hetkellinen läsnäoloni on tuottanut hänenkin avaukselleen aivan poikkeuksellisen suuren viestimäärän)

Äänestä
  • Menhän munakarva-au pötkölleen paksun mahasi viereen olet jo tänään tarpeeksi pöljäillyt...

    Äänestä

Mitä kehumista tuollaisella Valion suorittavan portaan työpaikalla on?
Noihinhan hakeutuu tai pakkokin hakeutua, kun ei ole mitään koulutusta alla.
Mikäli Kapi tänä päivänä töitä joutuisi hakemaan, niin meillä näin sesonkina on poimijoista välillä pula.
Edellyttää tietty edes jonkinlaista peruskuntoa. Ei olle halveksittu punaisiakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

Koko Suomen asioiden hoidossa on Keskusta ihan omaa luokkaansa. Se ymmärtää Isänmaan holistisena kokonaisuutena.

Muilla puolueilla on vaillinainen käsitys, lähes poikkeuksetta, eli ymmärretään lähes kaikesta vähän, mutta ei mistään riittävästi.
HV:ni itseään kehuessaan ei ymmärrä, että juuri hän painiskelee em syndrooman kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu