Israelin armeija sanoo ampuneensa alas miehittämättömän lennokin

Hienoa HYVÄ!!!!


Israelin armeija sanoo ampuneensa alas miehittämättömän lennokin
Kyseessä olisi tuoreen konfliktin aikana ensimmäinen kerta, kun Israel on pudottanut alueellaan lentäneen miehittämättömän lennokin.

http://yle.fi/uutiset/israelin_armeija_sanoo_ampuneensa_alas_miehittamattoman_lennokin/7354173




Uutiset
Ulkomaat

Ulkomaat 14.7.2014 klo 9:37 | päivitetty 14.7.2014 klo 15:39
Israelin armeija sanoo ampuneensa alas miehittämättömän lennokin
Kyseessä olisi tuoreen konfliktin aikana ensimmäinen kerta, kun Israel on pudottanut alueellaan lentäneen miehittämättömän lennokin.

Israel käytti Iron Dome -ohjusjärjestelmää 13. heinäkuuta Ashdodin kaupungin lähistöllä suunnaten sen Gazaan. Israel käytti Iron Dome -ohjusjärjestelmää 13. heinäkuuta Ashdodin kaupungin lähistöllä suunnaten sen Gazaan. Kuva: David Buimovitch / AFP / Lehtikuva

Israelin armeija sanoo pudottaneensa miehittämättömän lennokin länsirannikollaan. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta Israelin ja palestiinalaisten viime viikolla alkaneen konfliktin aikana, jolloin Israel on pudottanut alueellaan lentäneen miehittämättömän lennokin.

Armeijan mukaan lennokki tuli Gazasta ja se ammuttiin alas Patriot-ohjuksella Ashdodin kaupungin lähellä.

Palestiinalaisjärjestö Hamas ilmoitti maanantaina ensi kertaa, että sen asearsenaaliin kuuluu miehittämättömiä lennokkeja. Hamas sanoo lähettäneensä maanantaina Israeliin kolme miehittämätöntä lennokkia, joista yhteen menetettiin yhteys. Israelin armeija on puhunut vain yhdestä lennokista.

Hamas sanoo kehittäneensä kahdentyyppisiä lennokkeja, toisen tiedustelua ja toisen räjähteiden viemistä varten. Järjestön mukaan lennokkien kohteena on muun muassa Israelin puolustusministeriö Tel Avivissa.

Palestiinalaiset ovat ampuneet Israeliin konfliktin aikana yli 700 rakettia. Ne ovat haavoittaneet useita ihmisiä ja aiheuttaneet aineellista vahinkoa, mutta eivät ole vaatineet kuolonuhreja.

Israelin Gazaan tekemissä ilmaiskuissa on kuollut yli 170 palestiinalaista ja haavoittunut yli 1 200. Tuhannet palestiinalaiset ovat paenneet kodeistaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spock auf

      Israelin propagandaan kannattaa suhtautua todella epäilevästi...

      6 million jews

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3095
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1328
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1250
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe