Poika raahaa reppuaan pitkin maantietä, pipo on vinossa ja takki auki. Hän kulkee verkkaisesti, välillä pysähtyen katselemaan taivaalle, ottaa muutaman hyppyaskeleen ja vaipuu taas mietteissään vetämään reppua perässään.
Koulupäivä on päättynyt ja kotiin olisi viemisiä. Pieni sininen vihko on repun sivutaskussa. Opettaja sanoi, että äidille ja isälle täytyy viedä terveisiä, muista näyttää vihko. Poika hidastaa askeliaan. Olenko minä tänään tehnyt tuhmia, olenko minä ollut kiltti, miettii poika pienessä päässään ja vetäisee pipon suoraan. Ehkä minä olen sitten ollut tuhma, poika lausuu ääneen ja huomaa kastemadon tiellä. Kunpa minun ei tarvitsisi mennä enää kouluun, mieluummin olisin kuin sinä, ryömisin maan alle turvaan.
Äiti lukee pientä sinistä vihkoa, pienen pojan syntilistaa. Opettaja kirjoittaa siinä pojan olleen epäkohtelias toisia kohtaan, ei ole ollut hiljaa tunnilla ja pienellä pojalla on keskittymisvaikeuksia. Opettaja toivoo vanhempien ottavan yhteyttä ja varaamaan keskusteluajan pienen pojan ongelmien ratkomiseksi.
Äiti huokaa, tietää pienen poikansa olevan omassa huoneessaan ahdistuneena ja peloissaan siitä mitä opettaja on pieneen siniseen vihkoon kirjoittanut. Miksi pojan täytyy kantaa tuollaista taakkaa harteillaan, pientä sinistä vihkoa repussaan? Miksi opettaja ei voisi soittaa ja kertoa ongelmista, äiti miettii ja päättää olla sanomatta mitään pienelle pojalleen. Ahdistuksen taakka on jo ihan riittävä rangaistus, jos nuo pienet lasten kasvuun kuuluvat rikkeet edes rangaistuksen arvoisia ovatkaan, äiti miettii ja päättää itse soittaa opettajalle seuraavana päivänä.
Äiti kurkistaa pienen poikansa huoneen ovelta. Poika nukkuu nalle kainalossa, pienen pojan viatonta unta.
Miltä meistä aikuisista tuntuisi jos pomo antaisi meille ison sinisen vihkon joka päivä kotiin luettavaksi? Sieltä löytyisi kaikki tekemättömät työt, ilkeät sanat työkaverille, liian pitkät kahvitauot ja kaikki mahdollinen ikävä mitä olisit työpäiväsi aikana tehnyt. Kiitoksen sanaa siitä isosta sinisestä vihkosta ei löytyisi.
Koulupäivä on päättynyt ja kotiin olisi viemisiä. Pieni sininen vihko on repun sivutaskussa. Opettaja sanoi, että äidille ja isälle täytyy viedä terveisiä, muista näyttää vihko. Poika hidastaa askeliaan. Olenko minä tänään tehnyt tuhmia, olenko minä ollut kiltti, miettii poika pienessä päässään ja vetäisee pipon suoraan. Ehkä minä olen sitten ollut tuhma, poika lausuu ääneen ja huomaa kastemadon tiellä. Kunpa minun ei tarvitsisi mennä enää kouluun, mieluummin olisin kuin sinä, ryömisin maan alle turvaan.
Äiti lukee pientä sinistä vihkoa, pienen pojan syntilistaa. Opettaja kirjoittaa siinä pojan olleen epäkohtelias toisia kohtaan, ei ole ollut hiljaa tunnilla ja pienellä pojalla on keskittymisvaikeuksia. Opettaja toivoo vanhempien ottavan yhteyttä ja varaamaan keskusteluajan pienen pojan ongelmien ratkomiseksi.
Äiti huokaa, tietää pienen poikansa olevan omassa huoneessaan ahdistuneena ja peloissaan siitä mitä opettaja on pieneen siniseen vihkoon kirjoittanut. Miksi pojan täytyy kantaa tuollaista taakkaa harteillaan, pientä sinistä vihkoa repussaan? Miksi opettaja ei voisi soittaa ja kertoa ongelmista, äiti miettii ja päättää olla sanomatta mitään pienelle pojalleen. Ahdistuksen taakka on jo ihan riittävä rangaistus, jos nuo pienet lasten kasvuun kuuluvat rikkeet edes rangaistuksen arvoisia ovatkaan, äiti miettii ja päättää itse soittaa opettajalle seuraavana päivänä.
Äiti kurkistaa pienen poikansa huoneen ovelta. Poika nukkuu nalle kainalossa, pienen pojan viatonta unta.
Miltä meistä aikuisista tuntuisi jos pomo antaisi meille ison sinisen vihkon joka päivä kotiin luettavaksi? Sieltä löytyisi kaikki tekemättömät työt, ilkeät sanat työkaverille, liian pitkät kahvitauot ja kaikki mahdollinen ikävä mitä olisit työpäiväsi aikana tehnyt. Kiitoksen sanaa siitä isosta sinisestä vihkosta ei löytyisi.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tuli surulliseksi! *parkuu taas*
...on minusta sitten tullut ikävä ihminen.:D
ja ajattelinkin valittaa sinusta ylläpidolle.
...sinustakin on tullut ikävä ihminen. *merkkaa isoon siniseen vihkoon* :D
Mutta millaisia meistä aikuisista tulisi jos meitä ei kasvatettaisi lapsena?
pelkkä lannistaminen ei ole oikea tapa.
harjoitusta.
Voi kun lapset saisivat olla lapsia hieman pidempään, ilman huolia ja murheita.
Kyllä se taitaa monella aikuisellakin reppuvihko mukana kulkea, se on vaan muistiona pään sisällä,
Ellei muistio sisällä mitään positiivista, niin raskaana painolastina se tuntuu painaen mieltä.
Mielialalääkkeiden myyntimäärästä päätellen, tosi moni suomalainen kantaa tätä "reppuvihkoa" päässään.
Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa.
Poika ahdistunut sinisestä vihostaan. Äiti näkee poikansa ahdistuksen, eikä siksi tohdi tätä torua. Se kuitenkin minua jäi vaivaamaan, että äiti ei ainakaan tekstin mukaan myöskään tukenut.
Lukiessani toivoin äidin menevän poikansa luokse, halaavan ja lohduttavan.
Pieni sininen vihko. Pienen lapsen tapa kokea maailmaa niin erilainen kuin meidän. Hellyyttävä tarina! =)
...tarkoituksella jutustani torumisen ja tukemisen. Itse olen sitä mieltä, että kielteisistä palautteista täytyy keskustella asianomaisten kanssa, tässä tapauksessa siis opettajan, vanhempien ja pienen pojan kanssa. Toruminen ei ole oikea vaihtoehto. Pojan ahdistusta äiti olisi voinut helpottaa halaamalla ja keskustelemalla, mutta pieni poika oli jo unessa, nalle kainalossaan.
Niin julman todellinen, pieni sininen vihko, jota monet tuttavieni pienet pojat ja tytöt kantavat repussaan.
Älä kanna liikaa huolta pienen pojan aatoksista. Katsos; kerran hän on oleva iso poika, ja silloin hän muistelee sitä sinistä vihkoa naurussa suin. Jos vaan sen sisältö on ollut todenmukainen.
Jokaisen on joskus opittava oikean ja väärän raja. Ja se on parempi oppia pienenä poikana kuin isona poikana.
Jos äiti muistaa halata sitä pientä poikaa, niin silloin se sininen vihko on vain muistutus asiasta. Se ei jää vaivaamaan.
Minä tiedän. Minä olen joskus ollut pieni poika.
...jokaisen on opittava oikean ja väärän raja, mutta onko se oppimisen kirja oltava juuri se pieni sininen vihko? Miksei se voisi olla esim. sellainen, vaikkapa kiitoskirja onnistuneesta oppimisesta?
Ja sitten ikävät asiat puhuttaisiin kasvotusten, opettaja, vanhemmat ja lapsi.
Minäkin olen ollut pieni tyttö...pientä sinistä vihkoa ei ollut, vaan nurkka, jossa seisottiin tietty aika...ja puhelinsoitto vanhemmille.:D
Tuota, eikö se koulutodistus ole yhdenlainen kiitoskirja – jos kohta joskus syntisäkkikin. Kuten koenumerotkin.
Keskustellaanko asioista vihkon vaiko puhelimen välityksellä, vaiko kasvokkain, riippuu toki asiasta ja lapsesta ja paljosta muusta. Ulkopuolinen ei tietenkään tunne taustoja.
Onko tapaus sellainen, että pojan oma pohdiskelu on hyödyllisempää kuin varsinaiset rangaistukset? Pienen ihmisen maailmassa elämään oppiminen on itse asiassa tärkeämpää kuin ”oikeintekeminen”.
Ja se on asia, jonka jokainen joutuu tekemään yksin, omassa mielessään. Nauraen tai kyynelten kera; yleensä molempia sopivassa suhteessa.
Tulee myös muistaa, että jokainen lapsi vaikuttaa muihin lapsiin. Koulukiusaamisen ensi askeleet ovat helposti tahatonta touhuilua ilman oikeasti pahaa tarkoitusta. Sitä voidaan kutsua epäkohteliaisuudeksi toisia kohtaan.
Kyyneleet kuivavat aikanaan. Niin äidiltä kuin pojaltakin. Ja lopputulos ratkaisee.
Stink positiv.
...sanottu:
"Koulukiusaamisen ensi askeleet ovat helposti tahatonta touhuilua ilman oikeasti pahaa tarkoitusta. Sitä voidaan kutsua epäkohteliaisuudeksi toisia kohtaan."
Pieni ekaluokkalainen ei välttämättä ymmärrä sen olevan edes epäkohteliaisuutta.
"Kyyneleet kuivuvat aikanaan"...totta, pahanolon tunne pienen sinisen vihkon sisällöstä saattaa kestää vain pienen sinisen minuutin. Pahanolon tunne on myös kasvamista, mutta tarvitseeko sitä opettaa pienen sinisen vihkon kautta, koska menettelykeinoja on paljon muitakin, joista ei jää pahaa oloa.
Olet saanut aikaan melkoisen mielipiteenvaihdon. Jos olisin rehellinen, niin sanoisin, että olen kateellinen.
-------------------------------
Minulla itselläni ei ole lapsia joten näkökulmani on vamasti erilainen. Valitsen analyyttisen teknokraattityylin:
Oletan, että...
1. jos opettajan silmissä kyse on asiasta, josta vielä ei ole ollut ongelmia, mutta josta saattaa joskus niitä tulla, hän ottaa sen esille vanhempainillassa, mutta...
2. jos on kyse todellisesta akuutista ongelmasta, hän soittaa puhelimella, mutta...
3. jos opettaja katsoo, että ensisijaista on havahduttaa se pikkumies ajattelemaan omia tekemisiään, niin silloin hän laittaa asiat siniseen vihkoon.
Eli puhelin on vakavia ja vihko vähemmän vakavia asioita varten. Olisiko näinpäin? Oletko kysynyt opettajalta itseltään?
...olet olettanut aivan oikein.:)
Tosin kolmannen kohdan jättäisin pois ja siirtäisin sen kakkoseen.
Eli puhelimella kielteiset, jolloin ne mahdollisesti tulee heti käsitellyksi ja pieni sininen vihko niille tiedotuksille ja myönteisille palautteille.
Muutaman vihkon olen tuttavillani nähnyt ja opettajan motiiveista kielteisen palautteen antamisesta vihkon välityksellä en tiedä.
Olipa siinä pienelle ihmiselle repussaan kannettavaksi. Ei vaikuta kovin hyvälle opetukselle.Opella olisikin oppimista omassa itsessään eniten.
ja hellyyttävästä ja oivaltavasta tarinasta. Tässä suorittavassa maailmassa tuo pienen ihmisen muokkaaminen alkaa kyllä liian varhain; aikaa olla lapsi ei enää ole. Eikä ole aikaa ja taloudellisia resursseja jokaisen pienen pojan, pienen tytön huomioimiseksi, koska tillin tallin tasapäistäminen suurine luokkineen on realismia - jos toki huomattavasti yhteiskunnallekin edullisempaa ja first thinks first...
Ja mitä tuo sininen reissuvihko pienestä lapsesta kertookaan? Osa lapsista (valitettavasti) oppinee jo varhain ne keinot, että reissuvihko pysynee joltisenkin tyhjänä ja siis lapsi ilm. käyttäytyy hyvin, josta tyhjästä reissuvihosta minä ainakin olisin huolestuneempi. Osa taas on jukuripäisempää (jos luovempaakin) ja kiikuttaa päivä päivän jälkeen kirjoituksista täyttä reissuvihkoaan kotiin, eikä tunnu oppivan millään näitä yhteisöön valmistavia, hyväksyttäviä käyttäytymismalleja. Ainakin kyseenalaistavat, nuo pikkupirulaiset.
Vanhempien yhtälailla kuin opettajienkin tehtävä on valmistaa lasta pikkuhiljaa matkalla aikuisuuteen; vastuuseen, välittämiseen ja moraaliseen tiedostamiseen. Miksi tämä ei voisi tapahtua yhdessä asiasta keskustellen ja lapsen mukanaollessa? Minusta on lasta loukkaavaa, että hänet lokeroidaan pieneen siniseen reissuvihkoon ja hänestä keskustellaan selkiyttämättä hänelle, missä hän ns. on tehnyt väärin, missä oikein. Tällä, jos millä luodaan perustaa kärjistetysti sanottuna, sille aikuismaailman yhä kiihtyvälle miellyttämiselle ja suorittamiselle, ja sitä kautta pahoinvoinnille ja ahdistukselle. Eli kyllä sitä sinistä reissuvihkoaan moni läpi elämänsä kantaa.
Puuttumatta millään tavoin niinkin pitkälle vietyyn tematiikkaan kuin hyvät vanhemmat/hyvät opettajat contra huonot vastaavat, esitän lopuksi 2 esimerkkiä:
3-vuotias lapsi piirsi innokkaana autoa isälleen Äiti vilkaisi pojan piirustuksia ja totesi; 'eihän auto tuollaiselta näytä, tästä puuttuu osa renkaista, pakoputki ja paljon muutakin. Olepas nyt äidille mieliksi, ja piirrä semmonen kunnon auto ja isikin tykkää'.
Aikaa kuluu. Sama poika on nyt jo kuusivuotias. Häntä pyydetään piirtämään eskarissa auto, mutta hän kieltäytyy ja sanoo, ettei osaa...
Keskisuuri yritys päättää lomauttaa työntekijöitään. He kertovat henkilöstölle, että lomautettavien nimet kerrotaan vasta vuoden kuluttua; tässä on aikaa tarkkailla. Suurin osa työntekijöistä asumisvelkojen yms. toimeentulon vuoksi pakertaa itsensä äärirajoille työpanoksessaan. Tulee sairaanakin töihin, piiskaa itseään epätoivoisena yhä huimempiin suorituksiin ja ylitöihin, tarkkailee työtovereitaan ja näiden mahdollisia virheitä ja jopa kertoo niistä eteenpäin johdolle. On epätoivossaan valmis luopumaan eettisistä vakaumuksistaankin. Ja näistäkin jo luopuneena, kaikkensa tehneenä, ottaa ja menee syvään depressioon, jopa psykoottiseen sellaiseen. Lienee turhaa miettiä, miten tämän henkilön työsuhteen jatkumisen lomautuksissa käy.
Toivottavasti MillaN, saat jotain selkoa sekavahkosta sepustuksestani. Kärjistin asioita aika lailla, mutta koskettava avauksesi herätti momenmoisia ajatuksia. Sellainenhan hyvä avaus on.
...taas itsellesi.:)
Totta, tyhjä vihko herättäisi minussakin epäilyksiä, mutta toivoisin siinä vihkossa olevan juuri niitä lapsen motivaatiota ja itsetuntoa kohottavia kiitoksia. Kielteisiä asioita en sieltä haluaisi lukea, vaan toivoisin opettajan soittavan ongelmista.
Nämä pikkupirulaiset...*hymy*...osaavat kyseenalaistaa mitä ihmeellisempiä asioita, mutta miten viatonta se on, lapsen mieli.:)
Olen samaa mieltä, että vihko on lasta ja myös vanhempia loukkaavaa...tai miten kukin sen kokee, minä näin. Aivan kuin kielteisistä asioista ei saisi puhua avoimesti, vaan tuodaan ne salapäiten vanhempien tiedoksi pienen sinisen vihkon muodossa.
Millaisen mallin pieni ihminen saa tämänkaltaisesta asioiden käsittelystä?
Muutama päivä sitten istuimme tuttavani kanssa kahvipöydässä keskustellen pienestä sinisestä vihkosta ja sen merkityksestä lapsen kehitykselle ja tunnetasolle. Pieni miehenalku leikki autoilla omassa huoneessaan, ovi oli auki ja pärinä kuului keittiöön.
Aika kului, kahvi maistui ja juttua riitti. Pojan huoneesta kuului pärinää, surinaa, yht'äkkiä tuli hiljaista ja pienen pojan ääni sanoi:"Milla-täti, valitettavasti minä en voi aina pidätellä tekojani."
Mitä siihen voit enää sanoa, tottahan se on, emme me aikuisetkaan voi aina hillitä itseämme.:)