Milloinhan Mäkinen pyytää anteeksi varkailta tai juopoilta tai avionrikkojilta ta
murhaajilta
sitä, että kirkkon on leimannut sellaiset syntisiksi?
murhaajilta
sitä, että kirkkon on leimannut sellaiset syntisiksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Te olette vain itse yksinkertainen ja oppimaton ihminen. Teidän ei pitäisi miettiä tällaisia asioita, jotka eivät edes kuulu teille mitenkään.
On monia yksinkertaisia totuuksia, jotka jokaisen pitää ymmärtää itsekin. Ja tämä on teidän totuutenne.
Olen nähnyt monesti tilanteit joissa oppinutta ihmistä kutsutaan yksinkertaiseksi.
Joka kerran/usein virheellisen arvioinnin on tehnyt yksinkertainen liberaali ihminen, jotk eläneet synnissä ja suosittelevat muille samaa.
Konservatiivitkin erehtyvät, mutta helpot valheet eivät mene totuustutkan analysointilueen läpi valhevenäläiskoneeksi huomaamatta.
Niin ja luterilaisilta, joiden rahoilla hän on kestinnyt itseään, ja lihotellut itseään jumalattomuuden esiinmarssittajaksi.
milloin??
Minun mielestä ei Mäkisen asia ole pyytää anteeksi mainitsemistasi asioista.
Perustelusi on jotenkin onnahteleva kun Raamattu taitaa heidät todeta elämän tavoiltaan niissä kohden synniksi joka tarkoittaa sitä että tekijän itse on pyydettävä anteeksi tekojaan Jumalalta ja jos se on jotenkin haitannut muiden elää niin silloin myös ihmisiltä jota on elämän tavoillaan hankaloittanut.
Yksinkertaista eikö totta ja sitten elämä jatkuu puhtaalta pöydältä eikä enää märehditä menneitä.
Toivotaan että Jumala olisi hänen kohdalla pitkämielinen ja antaa armoa sillä itse uskon hänen armollisuuteensa jos pyyntö on vilpitön.
Mutta Raamattuhan TUOMITSEE HOMOUDEN JA LESBOUDEN SYNNIKSI, josta
on tehtävä parannus, jos aikoo taivaaseen!!!
Miksi vain eräiltä synninharjoittajilta pitää pyytää anteeksi?
Jeesus sanoi syntiselle naiselle:
"Mene, ÄLÄKÄ TÄST EDES SYNTIÄ TEE"!!!
Tuo käsky koskee varkaita, valehtelijoita, homoja, avionrikkojia jne, jne.
No kirkko on leimannut joka ikinen sunnuntai kaikki ihmiset syntiksiksi ja pakottaa heidän lausumaan synnintunnustuksen.
Miksi arkkipiispa ei pyydä tätä toimintaa anteeksi kaikilta suomalaisilta?
Niin, mikähän on syntiä, osaisikohan Kari-setä ja Irja-täti kertoa oman versionsa. Vähän on tullut sellainen käsitys, että syntiä on ainoastaan kun kertoo mikä on syntiä.
Askola voisi tiedustella asiaa nuorilta, koska hän kevään tv-kampanjassa ilmoitti "meillä on teiltä niin paljon oppimista". Mutta mistä Mäkinen voisi tutkia lisää aihetta "mikä on syntiä" hmm... Ei tule nyt mitään mieleen, kun Raamattukaan ei ole hänen uskonsa kohde. Ehkä siitä joku päivä konsensus syntyy, kun kaikki pähkäilevät ja lopuksi äänestetään. Tai sitten vaan kysytään suoraan Johannalta.
Myös Jumalan puolesta arkkipiispa tulisi pyytää anteeksi, koska Jumala Sanassaan ilmoittaa kaikki homoseksuaaliset viettien tyydyttämiset synniksi.
Olisko syytä pyytää anteeksi myös Lutherin puolesta, kun tämä meni kääntämään
Raamatun kansan kielelle.
Jos Raamattu olisi edelleen vain munkkilatinaa, niin kukaan ei loukkaantuisi
sen sanomasta.