Lainaan omaa tekstiani, jonka kirjoitin vuonna 2004:
Yhdysvaltain kuuluisimmaksi rikolliseksi 1800-luvulla presidentti Abraham Lincolnin salamurhaajana ponnahtanut Shakespeare-näyttelijä John Wilkes Booth syntyi USA:ssa pienellä maalaisfarmilla 10. 5. vuonna 1838 Bel Air -nimisen pikkukaupungin lähellä Harfordin piirikunnassa Marylandin osavaltiossa. Hänen isänsä, englantilainen Junius Brutus Booth (1. 5. 1796 - 30. 11. 1852) oli saapunut brittiläisen vaimonsa Mary Ann Boothin kanssa jo parisenkymmentä vuotta ennen Johnin syntymää Englannista Amerikkaan, ja Junius oli luonut itselleen merkittävää uraa näyttelijänä Amerikan arvostetuissa teattereissa. Juniuksella oli kymmenen lasta, joista John Wilkes oli toiseksi nuorin, mutta neljä Johnin vanhemmista sisarista ja veljistä kuolivat nuorina. Johnin viisi vuotta vanhemmasta isoveljestä Edwin Thomas Boothista (13. 11. 1833 – 7. 6. 1893) tuli teatterinäyttelijä isänsä ja Johnin tavoin.
Yhdysvaltojen sisällissota syttyi vuonna 1861 ja päättyi 1865. USA:n presidentiksi valittiin vuonna 1861 Abraham Lincoln, tuo korkeaa silinterihattua ja leukapartaa käyttänyt hoikka mies, ja hänet valittiin presidentiksi uudelleen toiselle kaudelle alkuvuonna 1865. Sisällissota johtui Liittovaltion Unionin repeytymisuhasta, jonka aiheutti kysymys mustien afrikan-amerikkalaisten orjien vapauttamisesta. Yhdysvaltojen Etelävaltiot olivat orjuuden säilyttämisen kannalla, kun taas Pohjoisvaltiot halusivat kaikki orjat vapaiksi ja orjuuden täydellistä lopettamista. Tämä ristiriita uhkasi repeyttää USA:n kahdeksi erilliseksi valtioksi, ja siksi syttyi neljä vuotta kestänyt sisällissota, joka päättyi Pohjoisvaltioiden eduksi.
John Wilkes Booth oli vannoutunut Etelävaltioiden ja mustien orjuuttamisen kannattaja. John ei koskaan saanut julkisesti hyviä arvosteluja näyttelijäntyöstään, ja häntä pidettiin vain keskinkertaisena esiintyjänä.
Nuorukaisena John kävi useita yksityiskouluja, mukaan lukien Kveekareiden ylläpitämää sisäoppilaitosta Cockeysvillessä. Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1852 John lopetti koulunkäynnin kokonaan 15-vuotiaana ja jäi useiksi vuosiksi töihin maalaisfarmille lähelle Bel Airia.
Johnin sisar kertoi, että John halusi mainetta ja kuuluisuutta. John haaveili näyttelijän ammatista, joka oli ollut hänen isänsäkin ammatti. John oli huutanut:
“I want fame! Fame!” Eli: “Haluan kuuluisuutta! Kuuluisuutta!”
Jo pari vuotta myöhemmin, melkein 17-vuotiaana, huhtikuussa 1855 John näytteli ensiroolinsa Richmondin jaarlina Shakespearen näytelmässä ”Richard III”. Sitten kului kaksi vuotta ennen hänen seuraavaa teatteriesiintymistään. Hän esiintyi Philadelphiassa 1857, mutta unohteli vuorosanojaan. Vuonna 1858 hän sitten aikuistui 20-vuotiaana ja sai näyttelijän paikan Richmondin teatterissa. Vuonna 1860 John alkoi menestyä. Hän ansaitsi 20 000 dollaria vuodessa ja sijoitti jonkin verran rahaa öljybisnekseen.
Seuraavien vuosien aikana John oli tähtenä sellaisissa näytelmissä kuten Romeo ja Julia, Marmorisydän, Julius Caesar, Venetsian kauppias, Macbeth, Othello, Hamlet ja monissa muissa. John esiintyi suurissa kaupungeissa kuten New York, Boston, Baltimore, Chicago, Washington D. C., Nashville, St. Louis, New Orleans, Leavenworth ja useissa muissakin kaupungeissa.
Myöhäiskesällä 1864 John alkoi suunnitella presidentti Abraham Lincolnin kidnappaamista. Presidentti oli tarkoitus vaihtaa etelävaltiolaisiin sotavankeihin. Tämän operaation tarkoituksena oli rohkaista hajoavia etelävaltiolaisia sotajoukkoja. John alkoi usean kuukauden aikana värvätä kidnappaussalaliittoon tarvittavia apulaisia. John värväsi kaikkiaan kuusi miestä operaatiota varten. Presidentti Lincoln oli määrä kaapata illalla 17. maaliskuuta 1865 siinä vaiheessa, kun tämä olisi poistunut Ford-teatterista Washington D. C.:ssä ja lähtenyt matkaan hevosrattailla.
Kuitenkin sekä John että kuusi salaliittolaista saivat huomata, ettei Lincoln koko iltana tullutkaan Ford-teatterin esitykseen. Salaliittoapurit ratsastivat tiehensä vihaisina, ja osa salaliittolaisista luopui kokonaan jatko-operaatioista.
(Jatkuu seuraavassa viestissani)
Aarre Lehtonen
Yhdysvaltain kuuluisimmaksi rikolliseksi 1800-luvulla presidentti Abraham Lincolnin salamurhaajana ponnahtanut Shakespeare-näyttelijä John Wilkes Booth syntyi USA:ssa pienellä maalaisfarmilla 10. 5. vuonna 1838 Bel Air -nimisen pikkukaupungin lähellä Harfordin piirikunnassa Marylandin osavaltiossa. Hänen isänsä, englantilainen Junius Brutus Booth (1. 5. 1796 - 30. 11. 1852) oli saapunut brittiläisen vaimonsa Mary Ann Boothin kanssa jo parisenkymmentä vuotta ennen Johnin syntymää Englannista Amerikkaan, ja Junius oli luonut itselleen merkittävää uraa näyttelijänä Amerikan arvostetuissa teattereissa. Juniuksella oli kymmenen lasta, joista John Wilkes oli toiseksi nuorin, mutta neljä Johnin vanhemmista sisarista ja veljistä kuolivat nuorina. Johnin viisi vuotta vanhemmasta isoveljestä Edwin Thomas Boothista (13. 11. 1833 – 7. 6. 1893) tuli teatterinäyttelijä isänsä ja Johnin tavoin.
Yhdysvaltojen sisällissota syttyi vuonna 1861 ja päättyi 1865. USA:n presidentiksi valittiin vuonna 1861 Abraham Lincoln, tuo korkeaa silinterihattua ja leukapartaa käyttänyt hoikka mies, ja hänet valittiin presidentiksi uudelleen toiselle kaudelle alkuvuonna 1865. Sisällissota johtui Liittovaltion Unionin repeytymisuhasta, jonka aiheutti kysymys mustien afrikan-amerikkalaisten orjien vapauttamisesta. Yhdysvaltojen Etelävaltiot olivat orjuuden säilyttämisen kannalla, kun taas Pohjoisvaltiot halusivat kaikki orjat vapaiksi ja orjuuden täydellistä lopettamista. Tämä ristiriita uhkasi repeyttää USA:n kahdeksi erilliseksi valtioksi, ja siksi syttyi neljä vuotta kestänyt sisällissota, joka päättyi Pohjoisvaltioiden eduksi.
John Wilkes Booth oli vannoutunut Etelävaltioiden ja mustien orjuuttamisen kannattaja. John ei koskaan saanut julkisesti hyviä arvosteluja näyttelijäntyöstään, ja häntä pidettiin vain keskinkertaisena esiintyjänä.
Nuorukaisena John kävi useita yksityiskouluja, mukaan lukien Kveekareiden ylläpitämää sisäoppilaitosta Cockeysvillessä. Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1852 John lopetti koulunkäynnin kokonaan 15-vuotiaana ja jäi useiksi vuosiksi töihin maalaisfarmille lähelle Bel Airia.
Johnin sisar kertoi, että John halusi mainetta ja kuuluisuutta. John haaveili näyttelijän ammatista, joka oli ollut hänen isänsäkin ammatti. John oli huutanut:
“I want fame! Fame!” Eli: “Haluan kuuluisuutta! Kuuluisuutta!”
Jo pari vuotta myöhemmin, melkein 17-vuotiaana, huhtikuussa 1855 John näytteli ensiroolinsa Richmondin jaarlina Shakespearen näytelmässä ”Richard III”. Sitten kului kaksi vuotta ennen hänen seuraavaa teatteriesiintymistään. Hän esiintyi Philadelphiassa 1857, mutta unohteli vuorosanojaan. Vuonna 1858 hän sitten aikuistui 20-vuotiaana ja sai näyttelijän paikan Richmondin teatterissa. Vuonna 1860 John alkoi menestyä. Hän ansaitsi 20 000 dollaria vuodessa ja sijoitti jonkin verran rahaa öljybisnekseen.
Seuraavien vuosien aikana John oli tähtenä sellaisissa näytelmissä kuten Romeo ja Julia, Marmorisydän, Julius Caesar, Venetsian kauppias, Macbeth, Othello, Hamlet ja monissa muissa. John esiintyi suurissa kaupungeissa kuten New York, Boston, Baltimore, Chicago, Washington D. C., Nashville, St. Louis, New Orleans, Leavenworth ja useissa muissakin kaupungeissa.
Myöhäiskesällä 1864 John alkoi suunnitella presidentti Abraham Lincolnin kidnappaamista. Presidentti oli tarkoitus vaihtaa etelävaltiolaisiin sotavankeihin. Tämän operaation tarkoituksena oli rohkaista hajoavia etelävaltiolaisia sotajoukkoja. John alkoi usean kuukauden aikana värvätä kidnappaussalaliittoon tarvittavia apulaisia. John värväsi kaikkiaan kuusi miestä operaatiota varten. Presidentti Lincoln oli määrä kaapata illalla 17. maaliskuuta 1865 siinä vaiheessa, kun tämä olisi poistunut Ford-teatterista Washington D. C.:ssä ja lähtenyt matkaan hevosrattailla.
Kuitenkin sekä John että kuusi salaliittolaista saivat huomata, ettei Lincoln koko iltana tullutkaan Ford-teatterin esitykseen. Salaliittoapurit ratsastivat tiehensä vihaisina, ja osa salaliittolaisista luopui kokonaan jatko-operaatioista.
(Jatkuu seuraavassa viestissani)
Aarre Lehtonen
Vastaukset 4
Vanhimmat
(Jatkoa)
Epäonnistuttuaan presidentin kaapaamisessa John päätti tehdä jotakin radikaalia. Hän sai selville, että Lincoln tulisi melko varmasti katsomaan Ford-teatteriin näytelmää nimeltä ”Our American Cousin” eli ”Amerikkalainen serkkumme”, joka oli esityksessä 14. huhtikuuta 1865. Sillä kertaa presidentti todella saapui esitykseen.
Tuona iltana kello 22.07 John käveli presidentin aitioon, joka sijaitsi yli kolmen metrin korkeudella näyttämön yläpuolella, otti pistoolinsa esiin ja ampui Lincolnia vasemman korvan juureen, josta luoti lävisti Lincolnin aivot ja päätti kulkunsa oikean silmän taakse. Sen jälkeen Lincolnin henkivartija nimeltä Rathbone alkoi painia Johnin kanssa aitiossa. John otti esiin veitsensä ja iski sen Rathbonen vasempaan käsivarteen. Sitten John hyppäsi aitiosta alas näyttämölle yli kolmen metrin korkeudelta ja katkaisi oikean nilkkansa alas tullessaan.
Hypättyään alas teatterin presidenttiaitiosta John kääntyi kohti kauhistunutta yleisöä ja huusi latinaksi: ”Sic Semper Tyrannis!” eli ”Näin käy aina tyranneille (itsevaltiaille)!” Sitten John juoksi näyttämön poikki, ja ulkona häntä odotti valmiiksi satuloitu hevonen. John hyppäsi sen selkään ja karautti karkuun kohti etelää.
Lincoln vaipui ampumisen johdosta koomaan, eikä hän enää vironnut tajuihinsa, vaan kuoli seuraavana aamuna 15. huhtikuuta 1865.
Yksi salaliittolaisista, David Herold nimeltään, liittyi mukaan Johnin seuraksi hänen pakomatkallaan lähellä Soper´s Hilliä. He kaksi ratsastivat sieltä Lloydin majataloon, jonka oli vuokrannut Mary Surratt. Taverna oli vajaan 18 kilometrin päässä Ford-teatterista. Siellä John joi viskipaukun ja pakomatkalaiset ottivat mukaansa Spencer-kiväärin ja kiikarin ja poistuivat pimeään maalaisyöhön.
Koska Johnin nilkkaan koski sen katkeamisen vuoksi valtavasti, John tarvitsi lääkärin hoitoa. Nuo kaksi ratsastajaa saapuivat lääkäri Samuel Mudd´in taloon noin kello neljältä aamuyöllä 15. huhtikuuta. Vastentahtoisesti tohtori Mudd otti heidät vastaan, ja hän hoiti Johnin nilkkaa. Mudd ei tiennyt, kuka John oli ja mitä hän oli tehnyt. Karkulaiset jäivät nukkumaan Mudd´in kotiin ja Mudd lähti päivän jo valjettua omille asiollleen kylille Bryestowniin. Siellä hän sai tietää shokeeraavat uutiset presidentti Lincolnin salamurhasta. Mudd kiiruhti takaisin kotiinsa, herätti karkulaiset ja käski heitä viipymättä häipymään tontiltaan.
John Wilkes Booth ja David Herold suuntasivat hevosillaan matkansa afrikan-amerikkalaisen tupakanviljelijän avulla Zekiah-suon läpi Samuel Coxin kotiin. Cox oli etelävaltioiden kannattaja. Cox ei halunnut pakenijoiden jäävän luokseen, vaan hän neuvoi heille piilopaikan ja lähetti heidän luokseen etelävaltiolaisen agentin nimeltä Thomas Jones. Agentti tiesi, että Pohjoisvaltioiden joukot olivat haravoimassa aluetta. Jones neuvoi rikollisia pysymään piilossa ulkoilmassa mäntytiheikköjen takana, kunnes olisi turvallista ylittää Potomac-joki Virginian puolelle. Karkulaiset piileskelivät siellä viisi päivää, ja tuona aikana heidän lähes kaikki muut salamurharikostoverinsa oli ratsattu.
John Booth ja David Herold epäonnistuivat ensimmäisessä yrityksessään päästä Potomac-joen ylitse. He onnistuivat siinä lopulta huhtikuun 22. päivänä. He odottivat virginialaisten ottavan heidät lämpimästi ja avosylin vastaan, mutta sen sijaan he saivatkin kokea virginialaisten taholta vastahakoista ruuan lahjoittamista ja kehotuksia katoamaan heidän maisemistaan.
(Jatkuu seuraavassa viestissani)
Aarre Lehtonen
(Jatkoa)
Muutamien etelävaltiolaisten sotilaiden auttamina he pääsivät Bowling Green –nimisen pikkupaikkakunnan lähelle Richard Garret –nimisen viljelijän maatilalle. New Yorkin 16. ratsuväki oli ollut valveilla etsimässä pakenijoita 24 tuntia tauotta, ja ratsuväki saapui Garrettin maatilalle kello kaksi aamuyöllä 26. huhtikuuta 1865. Ratsuväki löysi pian John Boothin ja David Heroldin piileskelemästä Garrettin ladossa, jossa säilytettiin tupakanlehtiä.
Herold ryntäsi heti ulos ladosta ja huutaen vakuutti syyttömyyttään. Sen sijaan John Booth jäi itsepäisesti latoon sisälle, vaikka hänelle sanottiin, että ratsuväki sytyttää ladon tuleen ja polttaa Johnin kuin rotan, ellei hän tule ulos. Kun ratsuväen komentaja neuvotteli Johnin kanssa ladon ulkopuolella, joku sotilaista sytytti ladon takaosassa oljet tuleen, ja äkkiä koko lato oli ilmiliekeissä. John ryntäsi ensin kohti liekkejä. Sitten hän kääntyi äkkiä ja suuntasi kulkunsa ulos ladosta ja hyppäsi esiin ladon ovelle. Ratsuväen kersantti Boston Corbett oli hiipinyt ladon taakse ja löytänyt seinästä suuren reiän. Corbett työnsi aseensa reiästä, tähtäsi Johnia selkään ja ampui. Luoti lävisti Johnin selkärangan, ja hän tuupertui maahan, jääden halvaantuneena liikkumattomaksi. John kannettiin maatalon kuistille (vilpolaan), jossa hän korisi elämän ja kuoleman rajamailla lähes viisi tuntia, kunnes hän kuoli kello seitsemän aamulla 26. huhtikuuta 1865. John olisi täyttänyt kahden viikon kuluttua 27 vuotta.
Salaliittolaisia oli ollut Johnin lisäksi kaiken kaikkiaan kahdeksan henkilöä, seitsemän miestä ja yksi nainen. Oikeudenkäynti kesti seitsemän viikkoa. Oikeuden istunnossa 29. kesäkuuta 1865 heidät kaikki todettiin syyllisiksi. Kuolemantuomion saivat salaliittolaisista neljä, David Herold, Lewis Powell, George Atzerodt ja Mary Surratt. Heidät hirtettiin 7. heinäkuuta 1865. Mary Surratt, joka oli uskonut saavansa ehdollisen vankeustuomion, oli ensimmäinen amerikkalaisnainen, joka teloitettiin. Kolme muuta salaliittolaista, Samuel Arnold, Michael O´Laughlin ja lääkäri Samuel Mudd saivat elinkautisen kovan pakkotyövankileirituomion. Kahdeksas salaliittolainen Edman Spangler sai kuuden vuoden vankeustuomion. Aikoinaan esitettiin jotakin kritiikkiä siitä, että kaikkien salaliittolaisten oikeudenkäynti tapahtui sotaoikeudessa, eikä siviilioikeudessa.
Oli myös yhdeksäs salaliittoepäilty, John Surrat, joka pidätettiin Egyptissä kesällä 1867 ja tuotiin Amerikkaan siviilioikeuteen. Häntä vastaan ei kuitenkaan voitu esittää todisteita kuulumisesta salaliittoon, joten hänet vapautettiin vankilasta elokuussa 1867. Kolme vuotta myöhemmin John Surrat aloitti julkisen luentokiertueen. Esitelmissään hän kertoi suhteestaan salaliiton jäseniin ja vakuutti syyttömyyttään presidentin salamurhajuoneen.
(Jatkuu seuraavassa viestissani)
Aarre Lehtonen
(Jatkoa)
John Boothin ampui tupakkaladon ovelle New Yorkin 16. ratsuväen kersantti Thomas Corbett, lisänimeltään “Boston”. Hän syntyi Lontoossa vuonna 1832, ja hän muutti seitsemänvuotiaana perheensä kanssa Amerikkaan, New Yorkiin. Myöhemmin hän alkoi työskennellä hattukauppiaana Troyan kaupungissa. Sieltä hän muutti Bostoniin ja jatkoi hattukauppiaan työtään. Jotkut ovat arvioineet, että hattukauppiaan ammatissa tuolloin käytetty elohopea olisi ollut syynä Corbettin mielenterveyden ongelmille. Bostonissa Corbettista tuli käännynnäinen kristitty. Hän piti hiuksensa pitkinä ja koetti tällä tavoin jäljitellä Kristusta.
Eräs elävä esimerkki Thomas Corbettin oudosta mielenlaadusta tapahtui kesäkuun 16. päivä 1858. Välttääkseen prostituoitujen kiusaukset, Corbett otti sakset ja leikkasi itseltään sukuelimensä irti. Tämän jälkeen hän meni uskonnollisen kokoukseen ja sieltä päivälliselle ja sen jälkeen kävelylle, mutta omatekemänsä leikkaustoimenpiteen aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi hänen oli mentävä lääkäriin. Corbett meni Massachusettsin Hospitaliin lääkäri R. N. Hodgesin hoidettavaksi. Aito dokumentti Corbettin itselleen tekemästä leikkauksesta ja sen hoidosta on yhä olemassa. Se on luettavissa lääkäri John K. Lattimer´in teoksesta nimeltä ”Lincoln and Kennedy: Medical & Ballistic Comparisons of Their Assassinations”, sivulla 59.
Corbett liittyi innokkaana Pohjoisvaltioiden joukkoihin sisällissodan alettua. Hän värväytyi joukkoihin kolme kertaa ennen kuin hänestä tuli lopulta kersantti. Ammuttuaan John Boothin hänet pidätettiin lynkkauksen takia, mutta sotaministeri Stanton luopui lynkkaussyytteistä Corbettia vastaan ja sanoi: ”Kapinoitsija on kuollut. Patriootti elää!” Corbett sai John Boothista luvatusta sadantuhannen dollarin palkkiosta osuutensa, joka oli 1653 dollaria ja 85 senttiä. Virallisessa lausunnossaan Corbett väitti, että hän ampui John Boothin, koska tämä oli aikeissa käyttää omaa asettaan ratsuväkeä vastaan.
Jälkeenpäin Corbett palasi hattukauppiaaksi, ensin Bostoniin Samuel Mansonin kauppaan ja myöhemmin Connecticutiin ja New Jerseyyn. Sisällissodan sotilaiden uudelleentapaamisjuhlassa vuonna 1875 Caldwellissa, Ohiossa, Corbett heilutti pistoolinsa piippua niiden useiden sotaveteraanien nenän edessä, jotka väittivät, ettei Corbett oikeastaan ampunutkaan John Boothia. Vuonna 1878 Corbett muutti Concordiaan, Kansasiin, ja asui muutaman kilometrin päässä kaupungista maakuopassa, joka oli ollut aikoinaan sisällissodan sotilaskorsu. Tämä paikka on yhä paikallisten partiolaispoikien merkitsemä muistopaikka Corbettin asuinsijalle. Maakuopassa Corbet nukkui itse tekemässään vuoteessa ja piti tuliaseita vierellään. Hän hankki itselleen myös pienen lammaslauman. Kerran hän meni paikallisten viljelijöiden sunnuntaiseen urheilutapahtumaan ja sanoi: ”Sunnuntaina on syntiä pelata pesäpalloa, lopettakaa se!” Joskus Corbett piti uskonnollisia saarnoja, jotka muuttuivat usein villeiksi. The Cloud County Historical Museum voi varmentaa kaikki edelläkerrotut asiat tosiksi.
(Jatkuu seuraavassa viestissani)
Aarre Lehtonen
Vuonna 1887 Corbett sai ovimiehen apulaisen paikan Topekan kaupungista Kansas House of Representatives eli Kansasin edustajainhuoneelta. Corbett kuuli joidenkin henkilöiden pilkkaavan lainsäätäjän pitämää kokouksen avausrukousta. Corbett ponkaisi jaloilleen, veti revolverinsa esiin ja heilutti pistoolia pilkkaajille. Joissakin informaatiolähteissä sanotaan, että Corbett jopa ryhtyi ammuskelemaan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. Corbett pidätettiin ja vietiin pakkohoitoon Topekan mielisairaalaan.
Vietettyään mielisairaalassa yli vuoden Corbett huomasi, että joku oli jättänyt hevosensa mielisairaalan sisäänkäynnin viereen. Hän nousi hevosen selkään ja pakeni mielisairaalasta 26. toukokuuta 1888. Corbett ratsasti Neodeshaan, Kansasiin, ja asui siellä lyhyen aikaa Richard Thatcherin kanssa, jonka hän oli tavannut Andersonvillen vankilassa John Boothin ampumisensa jälkeen. Corbett sanoi Thatcherille, että hän oli matkalla Meksikoon. Tästä eteenpäin Corbettin elämästä ei ole enää tietoja. Jotkut huhut kuitenkin kertovat, että Corbett olisi ryhtynyt kiertäväksi myyntiedustajaksi W. W. Gavitt & Co –nimiselle lääkealan firmalle. Corbettin myyntialueena on mahdollisesti saattanut olla Texasin ja Oklahoman alueet. Corbettin loppuelämä on kuitenkin jäänyt mysteeriksi.
Aarre Lehtonen