Olenko isä monelle

Minulla itsellä on seitsemän lasta ja nyt niitä on yhdeksän. En ole erojen jälkeen huolehtinut lapsistani, joten nyt on tullut pää vetäjän käteen.
Minua sanotaan nyt isukiksi omassa asunnossani. Muutin Järvenpäähän vaimoni kuoleman jälkeen, halusin hakea rauhaa; toisin kuitenkin kävi. Vuokrasin vain pienen huoneen omakotitalosta, piti kirjoittaa, piti elää yksinäistä elämää.
Poika on ollut neljä kertaa Kellokosken mielisairaalassa ja nyt elää tuossa. Tyttö on otettu huostaan, ja nyt elää tuossa. Heillä ei riitä omat siivet elämään ja siksi he sanovat minua iskäksi. Poja äiti yritti itsemurhaa, tytön äiti pahoinpiteli koko ajan. Järvenpään kunta on auttanut heitä siten, että pojan luona on käynyt toimintaterapeutti kysymässä, osaatko petata pedin. Minulta hän kysyi, miten istä munat keitetään;neuvoin, miten kuusi minuuttia ja kylmään veteen. Poika kysyi, koveneeko ne munat sitten siellä kylmässä vedessä. Hänet on laitettu yksin asumaan, tietämättä minusta yhtikäs mitään. Tyttöä olen opettanut paistamaan ruokaa, hän tykkää siitä. Hän ei sustunut, että poika tekee ruoan, vaan sanoi, että iskä tekee sen.
Käsittämätöntä, että Järvenpään kunta jättää lapset noin heitteille, joilla ei ole edes mahdollisuutta selvitä ilman aikuisen apua. He ovat siis nyt minun lapsiani. Olen pettynyt Järvenpään kaupunkiin, kun pojalta kysyttiin, pitäisikö taa lähteä Kellokosken mielisairaalaan. Ostin pojalle mopon, annooin hänelle risoja polkupyöriä korjattavaksi, kun hän joka aamu kysyi, mitä tänään vois tehdä. Tyttö kertoo joka päivä, miten hän osti kirpparilta vaatteita ja minä kehun niitä. Olen ostanut hänelle erilaisia voiteita käsiin ja kasvoihin; hän opettelee naiseksi. Poika leikkii pyssyillä.
Molemmat menee nyt syksyllä kouluun. En voi muuttaa tästä pois, kun olen kokenut, että nyt tuli pää vetäjän käteen, on vastuu lapsista. Asumme omakotitalossa, itsellä on huone ja pojalla toinen huone. Tyttö asuu 200 metrin päässä ja on aina täällä.
Jos näin Järvenpään kunta hoitaa asioita, niin ei tule mitään. Itse koen nyt suurta vastuuta, jossa kunta ei ole mitenkään mukana, eikä ole edes minusta kiinnostunut. Pojan äidiltä kysyin, miten hänellä menee, mutta hän ei oluut yhtään kiinnostunut siitä, miten meillä menee.

Toimittaja Jouni Saltbacka puh 0468882100

7

320

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä sieppaa

      Kun noita muksuja maailmaan laittaa, mies myös, pitää kantaa kortensa kekoon niiden luotsaamisesta elämään eikä aina jättää tehtävää yhteiskunnan harteille. Mainitsit, että et ole kantanut vastuuta edes omista lapsistasi erojen jälkeen - jospa nyt on aika viimeistään tarttua puikkoihin ja tehdä osansa. Kyllähän uusioperheessäkin pitää ottaa roolinsa ja vastuu: ei vain sen toisen aikuisen kanssa eletä perheessä.
      Olet sentään pystyvä ja koulutettu mies. Pitää ajatella muutakin kuin vain pilperoa. Tuollaisen lapsilauman olet ympärillesi haalinut, ja itse et ottaisi mitään vastuuta heidän elättämisestään vaan jätät sen meille veronmaksajille.

    • Kyse ei ole uusioperheestä, vaan olen ikään kuin "yrkinhuoltaja". Ei siis ole naista tässä maailmassa. Olet varmaan oikeassa, mutta sen totesin itsekin. Kiitos sinulle.

    • voimia sinulle

      Sorry, jos ymmärsin väärin ja sanoin liiankin kanssa. Onhan sinulla varmaan suruakin, kun olet menettänyt puolison kuolemankin kautta.

    • Sinun vastuusi

      Sinä siis olet kunnalle katkera siitä että joudut ihan itse huolehtimaan omista lapsistasi?

      Miksi olet ylipäätään tehnyt lapsia, jos et niistä edes halua huolehtia? Alappa nyt iso mies kantamaan vastuuta omista teoistasi.

    • Anonyymi

      Järkyttävää, ehkäisy pitäisi, olisi pitänyt saada kuntoon,ettei tällaiset ihmiset vanhemmiksi olisivat ryhtyneet.

    • Anonyymi

      Jos osaa tehdä lapsia niin niistä osaa myös huolehtia.Kait sä aikuinen mies tiedät miten lapsia tehdään.Käytä ehkäisyä seuraavalla kerralla.

    • Anonyymi

      Siis olet biologinen isä tytölle ja pojalle jotka kutsuu sinua iskäksi luonnollisesti mutta kaupungin olisi pitänyt ottaa vastuu, niinkö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      933
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      885
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      623
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe