Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tiedoksi Mormooneille!

Asiaan perehtynyt

Jehovan Todistajat on ainoa oikea uskon järjestö, pakatkaa kamppeenne ja tulkaa jokainen halukas oikeaan Raamatun mukaiseen järjestöön.

Vastaan epäselviin kysymyksiin

15

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E. Rinomainen

      Jokainen Jehovan Todistaja, jonka olen tavannut, on ollut kykenemätön vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen.
      He ovat saattaneet olla hetken hiljaa sen aikaa kun olen sanonut jotain, mutta minua ei ole koskaan kuultu eikä kuunneltu. Sen sijaan on alettu papattaa Raamatun kohtia teknisesti kuin robotti. Ilman sydäntä, iloa ja henkeä.
      Teitä vaivaa tilannetajun puute.

      Jos teidän opissa oleminen johtaa sellaiseen ylhäältä alemmas -katselemiseen ja henkiseen ja sydämettömään kuurouteen toisia ihmisiä kohtaan, niin sellaista en halua tavoitella hengellisessä kasvussani.

      Kokemusta Jehovan todistajista on 70-luvulta lähtien, että ihan eilisen teeren poika en ole.

      • Entäpä.

        Se JT:sta, mutta mikä mielestäsi mormonismissa mättää hengellistä kasvuasi ajatellen.

        Ja toisaalta, mistä löytyy parhaat lähtökohdat hengellisyyteesi?

      • E. Rinomainen
        Entäpä. kirjoitti:

        Se JT:sta, mutta mikä mielestäsi mormonismissa mättää hengellistä kasvuasi ajatellen.

        Ja toisaalta, mistä löytyy parhaat lähtökohdat hengellisyyteesi?

        Mormonismissa mättää heteronormatiivisuus.

        Vaikea uskoa, että oikea Jumala olisi sitä mieltä, että homoseksuaalisten täytyisi elää niin, että heidän rakkautensa jäisi täyttymättä. He eivät saisi sitä antaa rakkautensa kohteelle eikä vastaanottaa rakkautta, jos henkilö sattuu olemaan samaa sukupuolta.

        Minun mielestäni on raukkamaista, että homon ja lesbon pitäisi vastoin itseään solmia hetero-avioliitto:
        siinä olisi kaksi rakkaudetonta yhdessä. Kumppanikaan ei koskaan tuntisi itseään rakastetuksi siten kuin avioliitossa kuuluisi tuntea.
        Vaikka ystävänä ja kumppanina rakkautta olisikin.

        Haluan kasvaa (hengellisesti) niin, että pystyisin mahdollisimman paljon tukemaan, kulkemaan rinnalla, ymmärtämään, whatever, jotta tämä maallinen vaellus tuntuisi jokaiselle mielekkäältä ja elämisen arvoiselta.
        Lähtökohtana on jatkuva pohdiskelu, ihmisten kuuntelu, kaikenlainen yleissivistävä lukeminen, mm.
        Uskon, että Jumala räätälöi ymmärryksensä ja armonsa yksilön mukaan, vaikka tämä ei kuuluisi mihinkään uskontokuntaan.

      • Entäpä.
        E. Rinomainen kirjoitti:

        Sulkeeko heteronormatiivisuus pois nuo viimeisessä kappaleessa kuvaamasi asiat?

      • E. Rinomainen
        Entäpä. kirjoitti:

        Sulkeeko heteronormatiivisuus pois nuo viimeisessä kappaleessa kuvaamasi asiat?

        Sulkee tai ainakin rajoittaa, koska mikäli heteroutta pidetään ainoana oikeana tapana elää ja päästä Jumalan tykö jne., niin se ajatusmaailma heijastuu asenteessa, jolla homojen elämiseen ja olemiseen ja valintoihin otetaan tai jätetään ottamatta kantaa.

        Jos ja kun homoseksuaali löytää rakkauden samaa sukupuolta edustavan kanssa, myös sitä on tuettava, onniteltava, iloittava.
        "...ja suurin niistä on rakkaus.." Ei tässä maailmassa liikaa rakkautta muutenkaan ole, että jonkin tahon pitäisi määritellä koska ja keneen se rakkaus syttyy.

      • M.E.L.
        Entäpä. kirjoitti:

        Se JT:sta, mutta mikä mielestäsi mormonismissa mättää hengellistä kasvuasi ajatellen.

        Ja toisaalta, mistä löytyy parhaat lähtökohdat hengellisyyteesi?

        Mormonismissa mättää se, että hävytöntä rahastusta lukuunottamatta mikään siinä ei ole oikeasti totta.

        Ei todisteen todistetta, pelkkää katteetonta höpinää.

      • etsillee
        E. Rinomainen kirjoitti:

        Mormonismissa mättää heteronormatiivisuus.

        Vaikea uskoa, että oikea Jumala olisi sitä mieltä, että homoseksuaalisten täytyisi elää niin, että heidän rakkautensa jäisi täyttymättä. He eivät saisi sitä antaa rakkautensa kohteelle eikä vastaanottaa rakkautta, jos henkilö sattuu olemaan samaa sukupuolta.

        Minun mielestäni on raukkamaista, että homon ja lesbon pitäisi vastoin itseään solmia hetero-avioliitto:
        siinä olisi kaksi rakkaudetonta yhdessä. Kumppanikaan ei koskaan tuntisi itseään rakastetuksi siten kuin avioliitossa kuuluisi tuntea.
        Vaikka ystävänä ja kumppanina rakkautta olisikin.

        Haluan kasvaa (hengellisesti) niin, että pystyisin mahdollisimman paljon tukemaan, kulkemaan rinnalla, ymmärtämään, whatever, jotta tämä maallinen vaellus tuntuisi jokaiselle mielekkäältä ja elämisen arvoiselta.
        Lähtökohtana on jatkuva pohdiskelu, ihmisten kuuntelu, kaikenlainen yleissivistävä lukeminen, mm.
        Uskon, että Jumala räätälöi ymmärryksensä ja armonsa yksilön mukaan, vaikka tämä ei kuuluisi mihinkään uskontokuntaan.

        Tunnen parikin homoa jotka ovat naimisissa vastakkaisen sukupuolen kanssa ja elävät ihan onnellisina.
        Voihan toisia rakastaa ilman seksiäkin! Seksi kuuluu avioliittoon jossa on mies ja nainen. Seksin tarkoitus on luoda henkilapsille ruumiita ei pelkkä oman himon tyydyttäminen.

      • !!!
        etsillee kirjoitti:

        Höpsis. Seksiä harrastetaan eläintenkin keskuudessa varsin yleisesti samankin sukupuolen kanssa ja jopa ilman avioliittoa. Päivittäisit tietosi!

    • M.E.L.

      Jehovat, mormonit ja skientologit pitäisi kaikki palauttaa kiireenvilkkaa takaisin Yhdysvaltoihin.

      Pitälööt jenkit itse huolen tekemästään ongelmajätteestä sensijaan että kylvävät paskaansa naapurustoon muiden riesaksi.

      Huspois tuollaiset!!

    • Pyh sanon

      Tuo homoseksuaalisuuden tuomitseminen on mielestäni todella vastenmielinen piirre, joka kylläkin yhdistää suurinta osaa uskonnollisista ryhmittymistä. Vedotaan aina siihen, ettei ihmistä tuomita vaan tekonsa...Tämä taas tarkoittaa samasta sukupuolesta pitävän ihmisen pidättäytymistä rakkaudesta, sen kieltämistä itseltään, eläen sisimmässään yksinäisenä, rakkaudettomassa elämässä - sillä välin kun nämä "hartaat" hekumoivat muka siveellisessä ja "normaalissa" heterosuhteessa.

      En voi ymmärtää, miten uskoon, jonka pitäisi perustua rakkauteen ja toisille ihmisille hyvää tahtomiseen, voi niin vahvasti kuulua toisten tuomitseminen?

      • mkl2

        Myös sinun kirjoituksesi henkii tuomiota toisin ajattelijoita kohtaan. Siis niitä kohtaan, jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuten sinä.

        Sinä et hyväksy toisten mielipiteeseen minkäänlaista moraalia tai siveyttä.

      • M.E.L.
        mkl2 kirjoitti:

        Mormoneilla moraalia ja siveyttä?! :-D

      • Ent. mormoni
        mkl2 kirjoitti:

        Myös sinun kirjoituksesi henkii tuomiota toisin ajattelijoita kohtaan. Siis niitä kohtaan, jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuten sinä.

        Sinä et hyväksy toisten mielipiteeseen minkäänlaista moraalia tai siveyttä.

        Mormonien ei kannata puhua siveydestä mitään. Kun itse asuu lasitalossa ei kannata ruveta toisia kivillä heittelemään.

        Rikka toisen silmässä, malka omassa.

    • Pyh sanon

      Toisten rakkauden kieltämisessä ja tuomitsemisessa sekä toisten ihmisten identiteetin arvostelemisessa ei ole mitään siveää tai moraalista.

    • Pyh ...

      Omasta puolestani kukin uskokoon mihin haluaa ja kuulukoon minkälaiseen körttikuntaan vain, jonka oikeaksi kokee. Mutta kun olen nähnyt monesti, miten nuo uskonyhteisöt keskittyvät rajoittamaan muiden oikeuksia ja voivat vahingoittaa henkisesti lisäämällä ahdistusta ja masennusta sekä pelkoa esim. murrosikäistä kohtaan, joka tuntee olevansa ei-hetero. Samoin olen nähnyt, miten esim. uusiin ihmisiin ei uskalleta tutustua, mikäli hänen oletetaan olevan jotain muuta kuin hetero (vaikkei asia niin olisikaan).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      92
      2412
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2164
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1993
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1702
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1476
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      74
      1419
    10. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    Aihe