Niitähän on tilastollisestikin tapahtunut kun kaiken laajuus on paljastanut ?
Onko salarippiopin suojissa armon mereen upotettu ja onko tehty mahdollisesti
abortteja ?
Onko salarippiopin suojissa armon mereen upotettu ja onko tehty mahdollisesti
abortteja ?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siionin sisäiset asiat eivät ulkopuolisille kuulu
Siinäpä olisi tutkijoille tärkeä asia selvitettäväksi.
Salat julki.
Ei ole tehty mitenkään.
Pitäkää uskottomat vain omat turpanne tukossa.
koska kaikki uskottomat ovat v.itusta.
mutta ME olemme p.erseestä
Salaripin alla voi olla vaikka mitä tunkioita - kyllä kaikki paljastuu vielä.
Syntymättömiä vauvoja murhataan n. 10 000 Suomessakin eikä se juuri huoleta ihmisiä.
Ei edes uskovina itseään pitävät vl-kansanedustajat eivät nouse eduskunnassa
sen lain purkamista vastaan.
Onko malka omassa silmässä ? Onko kuollutta uskoa !
Onneksi Räsänen ja Soini pitävät asiaa esillä.
He ovatkin "epäuskoisia".
Kumia tai kinttaan tuppeloa on veljet kuulemma käyttännä.
on sinne "armon mereen" upotettu pedofiilian ja insestin uhrien kärsimykset vuosikymmenten ajan.
Oulussa on heinäkuun 2014 loppuun asti rautatieasematunnelissa näyttely: "Puutarhani on täynnä sirpaleita."
Näyttelyssä on esillä neljän lapsena traumaattisia tapahtumia kokeneen, nyt jo aikuisen naisen teoksia.
Ote Kalevan kirjoituksesta 12.7.2014: Laura (nimi muutettu) kertoo tulevansa vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Kun hyväksikäyttöä tapahtui, Lauran piti pyytää hyväksikäyttäjältä anteeksi, että oli vietellyt hänet. Kun asia oli "annettu anteeksi," sitä ei saanut enää koskaan nostaa esille.
Salaripin suojissa VL-liikkeessä oli mahdollista harjoittaa pedofiiliaa ja insestiä vuosikymmenten ajan. VL-lahko on todellakin luonut otolliset olosuhteet tällaisen haureuden harjoittamiseen.
Nämä sitten ovat niitä "ainoita oikeita uskovaisia ja taivaspaikan saajia."
Eiköhän se tie kulje kuitenkin sinne helvetin tulimereen, jota vl-lahko muille saarnaa - siis "epäuskoisille."
Noin se valitettavasti on.
Omasta ylpeydestään pöyhkeytyneet fundamentalistit ovat kaikkein kauimpana todellisesta Jumalan Valtakunnasta.
On siinä SRK uskon hedelmät kun seuraa mitä kauheuksia, rikoksia ja syntiä lapsille on tehty.
Ja vielä johto on peitellyt ja suojellut niitä saastoja ja uhreja syyllistetty. Ei taatusti ole Kristuksen hengen tuotteita. Pyhä Henki on aikoja sitten jättänyt johdon.
Todella hienoa, että nämä uhrit tulevat esiin taiteen keinoin. Rohkeita naisia, Kiitos! Kiitokset myös järjestäjille. Kiitos Kalevalle uutisoinnista. Asiaa täytyy pitää jatkossakin esillä, jotta ihmiset havahtuisivat.
Vl-tyttöjen hyväksikäyttökertomuksia on esiintynyt julkisuudessa, mutta abortteja en muista käsitellyn ko. yhteyksissä. Teiniraskauksissa hoitohenkilökunta usein painostaa aborttiin. Voisi olla mahdollista, että hyväksikäyttäjäkin yrittäisi painostaa, ehkä perheen maineen vuoksi äitikin. Epäilisin, että painostus aborttiin ei ole ollut ainakaan yleinen ilmiö, koska sitä ei ole käsitelty missään. Osa hyväksikäytetyistä on ollut jopa alle hedelmällisyysiän hyväksikäyttöaikana, jolloin raskaus ei ole edes ollut mahdollista.
Hyvä kysymys.
Jo yli kymmenen vuotta sitten kun psykologi tutki lahjakkaitten vl-tyttöjen taidekuvia niin hän arveli, että muutamissa ikään kuin purkaa kauheita kokemuksiaan.
Vaiettu salaisuus.
Kerran yksi puhuja sanoi, että ihan hirvittää mitä kaikkea sinne armonmereen on upotettu.
vl-miesten huoruuden tekoja, sieltä sorretut uhrit huutavat oikeutta!
Hys hys