Täällä on kuulutettu, miten saksalaisilla ei ole syytä mukamas valittaa Versaillin rauhan kovuutta ja että Saksa olisi pitänyt miehittää jo v.1918 tai 1919.
Mutta jos asiaa tarkastelee lännen propagandan valossa, niin asia saa toisen muodon.
Länsimaat olivat vuodesta 1914 saakka toitottaneet saksalaisille käyvänsä sotaa Saksan keisaria vastaan, eikä kansaa vastaan. Kuitenkin kun saksalaiset syöksivät keisarin valtaistuimelta vuoden 1918 vallankumouksessa, länsimaat eivät ottaneet tätä huomioon, vaan osoittivat kohtuuttomilla ehdoilla käyneensä sotaa myös Saksan kansaa vastaan.
Mitä tästä opimme?
Ainakin sen, että laillisen hallituksen vallasta syökseminen asein ei vaikuta tulevaan rauhansopimukseen.
Ei ole siis mikään ihme, että II maailman sodan aikana saksalaiset eivät uskoneet samanlaista sotapropagandaa, jossa länsi selitti käyneensä sotaa Hitleriä, eikä Saksan kansaa vastaan. Se selittää myös omalta osaltaan, miksi Hitleriä vastaan ei tehty vallankumousta, sillä olihan v.1918-19 kokemuksesta opittu ettei laillisen johtajan vallasta syökseminen vaikuta rauhanehtoihin. Ei sovi myöskään unohtaa, että saksalaisia vaadittiin myös antautumaan II maailman sodan aikana.
Saksan vallankumous ja Versaillin rauha
1
150
Vastaukset 1
- näin se oli
Pitää muistaa myös ajan mielipide ilmasto, ihmiset oli lopen kyllästyneitä sotaan kaikissa maissa ja useimmissa tämä johti vanhan vallan kaatumiseen, Saksan keisari menetti paikkansa, samoin Itävallan keisari ja Venäjän tsaari, sekä Osmaanien sulttaani, vain Britannian kuningasperhe säilytti valtansa, mutta kuninkaallisia kiellettiin puhumasta saksaa, jopa kotioloissa.
Monet valtiot myös hajosivat sodan seurauksena vanhan vallan kaaduttua.
Sodan jatkaminen ei vaan olisi ollut mahdollista, upseerit pelkäsivät miehiä rintamalla, sotaan oli niin kyllästytty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361256Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 56904
- 51781
- 65768
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81716Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38688- 82682
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30625