Lähdenpä taas innolla KD:n kannattajaksi, kun puolue sai uudet fiksut johtajat Päivi Räsäsen ja Sari Essayahin. Myös Peter Östman on tervetullut nuorennus ruotsinkielisten uudeksi edustajaksi puolueessa. Peter nousee Vaasasta eduskuntaan 2007, kun edeltäjä siirtyy eläkeläiseksi. Rkp:n alasajo voimistuu.
Nyt KD sai uskottavuutensa takaisin ja pian se nousee hallituspuolueeksi, kun ikääntynyt johto astui sivuun.
Puolueen kauppaaminen kepun syliin ei enää jatku, vaan KD nousee uuteen iskuun. Kalsarit ja dopinghevostelu ja muu pelleily veivät puolueen ahdinkoon, jota myös pintaliitäjät paljaspinta-Korhola ja janoinen-Rajala aiheuttivat.
Onnistunut sukupolvenvaihdos !
KD:n sukupolvenvaihdos mainio asia
1
152
Vastaukset
- oikeusmurhattu
Katsotaan ensin, mitä ryhtyvät tekemään virkarikosten uhrien hyväksi. Tähän mennessä nuo uudetkin johtajat ovat olleet vain harhaanjohtajia! Ovat olleet hiljaa kaikista tiedossaan olleista laillisuusvalvojienkin virkarikoksista, vaikka eduskunta on ainoa toimivaltainen tutkimaan niitä.
Tuolla on esimerkki oikeasta toiminnasta:
http://www.oikeustaistelijat.net/
Noilta miehiltä olen saanut pyyteetöntä apua omassa asiassani ja tiedän heidän väsymättömästä työstään saada kansanedustajat tekemään oikeusmurhattujen asioitten selvittämiseksi se, mitä heidän pitäisi.
Kysyin kerran Uskilta, miten hän jaksaa uhrata aikaansa täysin vieraille ja ajaa heidän asiaansa, niin hän vastasi: "minä olen ymmärtänyt lähetyskäskyni tällä tavalla."
Lähimmäsienrakkaudesta saarnaavien kristillisten pitäisi miettiä omia tekemisiään. Ja hävetä!
Ainakin Uski on nyt vaaleissa ehdokkaana ja jos olisin Jyväskylästä antaisin varmasti ääneni hänelle. Uskilla on omat vaalisivutkin
http://www.jormauski.net/
Lukekaa sieltä mallia lähimmäisenrakkaudesta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760