Miten erotilanteissa on mennyt?

Ei ollut normaali

Miten teillä muilla ero narsistista on mennyt? Olen ollut seurustelusuhteessa narsistisen mieheen ja nyt on useita kuukausia jatkunut ollako vaiko eikö olla tilanne. Se loppui viime viikolla kokonaan ja viimeisessä sähköpostissa sain syytökset niskaani ja tuli äärettömän paha mieli. Naristisia piiretitä olin huomannut parin vuoden ajalta ja kun ensimmäisen kerran jätin miehen niin alkoi hänen puolelta kirjoittelu ja lupaili ja kaiken hyvän muistelu. Palasin välillä takaisin ja taas sama homma uudestaan. Loppu viikkoina minä otin enemmän yhteyttä ensin mieheen koska olin vaan niin koukussa että en pystynyt olemaan kuulematta hänestä. Jos toin jotain suhteemme epäkohtia esille niin mies uhkasi jättää minut. Hetken saattoi kuunnella olla ymmärtävinään mutta sitten taas laittoi minut asiallisesti mutta aika selvinnsanoi ruotuun. Vielä viime viikolla sanoi, kun annoin uuden mahdollisuuden, että toivottavasti hän ei tällä kertaa tule pettymään minuun.. Nyt kun sitten lopullisesti jätin niin hän haukkui minut ja syytti hänen pitämisestä pelinappulana ja että tahallani olen häntä testannut ja kontrollointia milloinka mitäkin tehdä. Minulla on hirvittävän paha olla kun luen tuota tekstiä missä minua syytetään. Totta on että asiaa veivattiin enkä osannut päättää aina samantien palaako yhteen vai enkö ja pelkäsin hänen näkemistään koska pelkäsin jääväni taas pahemmin koukkuun. Viimeisellä tapaamisella hän kuitenkin taas teki tahallaan minut mustasukkaiseksi asiassa josta olla paljonpuhuttu ja missä hän on luvannut muutosta. Muutosta ei tullut ollenkaan vaan sama homma jatkui. En vaan kestänyt enää sitä lopetin koko jutun. Toivon tällä kirjoituksella ehkä vertaistukea tähän eroasiaa. Onko teitä kohdeltu näin vai miten on mennyt? Olen aika maassa ja taas tekisi mieli palata. Nyt en kuitenkaan palaa.

412

4424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ollut normaali

      Jatkan vielä että mies oli kirjoittanut kaikki yhteydenottoni häneen paperille ja pääsi nyt lataamaan ne minulle kuinka minä olen ollut se joka on ottanut ensin aina yhteyttä kun suhde on ollut poikki. Onko odotettavissa että nyt kun on päässyt haukkumaan minut enkä ole enää vastannut niin vieläkö hän ottaa minuun yhteyttä? Lopuksi kirjoitti minulle että hän on jo pian valmis uuteen suhteeseen ja jätti kuitenkin minulle mahdollisuuden että "saat ottaa yhteyttä mutta ei suostu enää tällaiseen nöyryytykseen". Muistaakohan joku vielä täällä kirjoitukseni keväältä ja alkukesästä?

      • Järki käteen

        Erotilanteet on kaikki ihan samanlaisia olipa "normaali" tai "narsisti".

        Ei ne ole koskaan hauskoja tapahtumia. En tiedä millaisessa harhojen maailmassa elelet, jos luulet että "normaali" ero on jotenkin mukavampi tapahtuma. Siinä kaksi toisistaan välittänyttä ja vieläkin välittävää yrittävät päästä eroon toisistaan. Rumaksihan se menee.

        "Narsistin" kanssa ero voi olla "normaali" tai "epänormaali". Helppo se voi olla koska itsekäs ihminen ei edes välitä koko asiasta. Vaikeampi se voi olla sellaisen kohdalla jolla on tunteita. Sitä sitten oireillaan eri tavoilla tappelemalla ja keljuilemalla. Se ei ole narsismia vaan tunteiden ilmaisemista, joskaan ei mukavaa.

      • Parsu palstalle
        Järki käteen kirjoitti:

        Joo, ei ole mitään narsismiin liittyvää. Hohhoi aloittaja... lue

        Nykyään ei erota liian helposti, vaan liian huonosti
        http://www.hs.fi/elama/a1409016742558

        Ja sitten parisuhdepalstalle tämän sijaan

      • 17+12
        Parsu palstalle kirjoitti:

        Joo, ei ole mitään narsismiin liittyvää. Hohhoi aloittaja... lue

        Nykyään ei erota liian helposti, vaan liian huonosti
        http://www.hs.fi/elama/a1409016742558

        Ja sitten parisuhdepalstalle tämän sijaan

        Taitaa olla itse narsku asialla,kun laittaa usealle palstan aloittajalle saman kommentin!

    • Kyllä vain muistan.

      Kyllä vain muistan.

      Mieleeni nousee, että tuo kun kertoo olevansa pian valmis uuteen suhteeseen ja että vielä ehdit... jos olet nopea, etkä kovin paljoa ajattele... niin mieleeni siis tulee ajatus, että tuo on vedätys ja taas yksi niistä hänen koukuistaan joita hän sinuun laittaa.

      "niin alkoi hänen puolelta kirjoittelu ja lupaili ja kaiken hyvän muistelu. Palasin välillä takaisin ja taas sama homma uudestaan. "

      Noinhan sinulle täällä palstalla jotkut kertoivat että homma etenee. Ikävää että osoittautuu todeksi sinun pahimmat epäilysi näemmä. Mutta nythän olet saanut enemmän varmuutta. Et taida enää edes epäillä että olisi ns. aivan normaali tapaus.

      " Jos toin jotain suhteemme epäkohtia esille niin mies uhkasi jättää minut. Hetken saattoi kuunnella olla ymmärtävinään mutta sitten taas laittoi minut asiallisesti mutta aika selvinnsanoi ruotuun."

      Eli noinko on toteutunut se, miten hän välillä lupaili ja aneli, että jos vielä annat mahdollisuuden hän näyttää minkälainen hän oikeasti on, ja selvitätte kaikki asiat? Missä ne selvitetyt asiat siis ovat nyt?

      "Viimeisellä tapaamisella hän kuitenkin taas teki tahallaan minut mustasukkaiseksi asiassa josta olla paljonpuhuttu ja missä hän on luvannut muutosta. Muutosta ei tullut ollenkaan vaan sama homma jatkui."

      Eli se on siis tuossa.

      Toivottavasti joku niistä samoista, jotka sinun kanssasi keskustelivat aiemmin ja keillä oli tuota samansuuntaista kokemusta vastaisivat. Joskus voi mennä muutama päiväkin ja sitten joku löytää ja vastaa.

      Minullahan oli vähän erilainen tapa irrottautua aikoinani. Päästin irti sitten vasta, kun en enää fyysisestikään häntä jaksanut haluta. Alkoi oikeasti inhottamaan hänen touhunsa niin paljon. Toisaalta, vieläkin häntä välillä muistelen ja ajattelen, että oli niin kivan näköinen ja seksikäs... mutta minkäs teet, kun ei voi toista muuttaa.

    • Mitä ajattelet, kun

      "Olen aika maassa ja taas tekisi mieli palata. Nyt en kuitenkaan palaa. "

      Mitä ajattelet, kun "jätät" hänet? Etkö tunne itseäsi jo niin, että olisit huomannut, että tunteesi ovat liian voimakkaat häntä kohtaan ja ettet tuon vuoksi pysty häntä jättämään?

      " ja jätti kuitenkin minulle mahdollisuuden että "saat ottaa yhteyttä ""

      Hänkin sen tietää. Hän tietää että tietynlaisessa suhteessa ja vaiheessa ei ns. normaali ihminen kertakaikkiaan pysty toista jättämään.

      Tahdot yrittää yhä uudestaan ja uudestaan normisuhdetta. Mitä kaipaat hänessä? Sitäkö että hän pistää sinut nopeasti tuohon kuvailemaasi "ruotuun"?

      Tarvitset aikuisen ihmisen rinnallesi ja tietenkin se on ideaalia että se toinen on mies. Kenen mielestä ei olisi? Et kuitenkaan halua, että se mies käyttäytyy ja on niin kuin nykyisesi. Haluat normaalilla järjellä varustetun empaattisen ja ymmärtäväisen miehen. Ok. Hän se ei voi olla. Sen olet nyt nähnyt, yrittämistä ei sinulta ole puuttunut. Hän ei tule ottamaan vastaan nöyryytystä, ei koskaan. Hän kokee nöyryyttäväksi sen kohtelun, jonka sinulta saa. Olette erilaiset.

      En usko, että kaipaat tuota kiistaa ja eripuraa, mikä teille syntyy, vai kaipaatko? Hyviä hetkiä ei voi erottaa huonoista, silloin kun kummatkin syntyvät saman ihmisen kanssa luonnon välttämättömyydestä.

      Itse päätin, että kun en voi koko miestä saada itselleni, niin otan vain sen hyvän mikä hänessä oli. Asia kävi meille kummallekin aikaa myöten selväksi ja tapailimme vuosia ainoastaan seksin merkeissä. Olen pystynyt luopumaan hänestä vasta tämän vuoden keväällä, vuosien jälkeen. Tosissani en koskaan kysynyt, mitä hän tekee kun ei ole luonani. Hän kertoi ainoastaan olevansa työssä, käyvänsä ystäviensä luona ja jotain muuta viatonta. Oikeasti hänellä oli muita naisia riittämiin. Niistä en kuitenkaan kysynyt, kun sain lopulta taottua narsisti-psykopaatin päähän, että en halua kuulla hänen naisseikkailuistaan.

      Sinun ystäväsi kertoilee sinulle myös jo vähän "aikeistaan"...

    • Ei ollut normaali

      Kaipaan hänessä juuri sitä normaalia puolta ja läheisyyttä antavaa ihmistä jota hän osaa myös olla. Vaikeaksi tämän on tehnyt juuri se että toivon koko ajan että normaaliksi säilyisi. Kestän kyllä ihmisten erilaisuutta ja huonoja puolia mutta ne saan liikaa satuttavat minua joskus. Tärkein mitä olen yrittänyt hänelle sanoa on se, että hän ei olisi exän kanssa yhteyksissä muuta kuin lasten asioihin liittyvät pakolliset jutut. Tämä ei ole toteutunut ja nytkin tämä viimeisin ja toivottavasti viimeinen ero johtui juuri tuosta että hän itse sanoi että mikään ei tule meidän väliin ja että puhutaan säännöt miten exien kanssa toimitaan. Ei ehditty puhua mutta hän tasan tarkkaan tiesi että en pitäisi siitä asiasta minkä viime viikolla toteutti. Ei mikään kummallinen asia mutta minulle loukkaus koska hän teki sen tahallaan tietäen että en tykkäisi. Ja toiseksi se, että ei tullut piiruakaan vastaan kun koitin ehdottaa asialle muuta ratkaisua. Käänsi sitä vastoin asian minun syyksi sain haukut päälle kuinka kontrolloin häntä ja pidän otteessa. No, näihin pikkukiistoihin on tietenkin molemmilla oma näkemys mutta kun itse ajattelen kokonaisuutta niin hän ei taaskaan laittanut meidän onnea ja uutta yritystä etusijalle vaan unohti tunteeni ja teki niinkuin tykkäsi. Nyt sitten ihmettelen että tuleeko hän jossain vaiheessa pyytelemään anteeksi vai onko hänelle kohta jo uusi niinkuin sanoi että on pian valmis uuteen.

    • Sanoi siitä "uudesta

      Sanoi siitä "uudesta" vain kirittääkseen sinua. Hänellä joko on tai ei ole... kukaan ulkopuolinen ei sille mitään voi.

      Hänellä on aivan ilmeisesti omat tomintatapansa. Oikeastaan kenellä tahansa voisi olla. En osaa oikein kuvitella ketään miestä, joka hyväksyisi uuden ystävänsä puuttuvan tapoihin, jolla mies toimii entisen vaimonsa kanssa. Siinähän mies joutuisi jo pahasti tossun alle... Kuka tahansa mies.

      En nyt tiedä minkälaisesta filmaamisesta sinun ystävälläsi on kyse, kun entistään tapaa, mutta heillä on kuitenkin lapset... Ok.

      Kyllä minä kävin kiltisti juhlissakin, joissa narsisti-psykopaattini entinen vaimo oli. Tapasin hänet monta kertaa noissa merkeissä. He myös soittelivat toisilleen. En välittänyt koko yhteydenpidosta, kun mielestäni mies järjestää nuo asiat mielensä mukaan. Uusi ei voi puuttua sellaiseen.

      Jos mies tekee entistensä kanssa sellaisia asioita, jotka ovat jotenkin sopimattomia, ei häntä kannata alkaa tossun alle tunkemaan, vaan oikeasti antaa sitten mennä. Mies on vääränlainen.

      • Vastasin sinulle

        Vastasin sinulle myös toisessa "ansa"ketjussa.

    • Ei ollut normaali

      No se tässä on ainakin todettu jo pitkän aikaa että tuossa asiassa mies ei juuri minun tunteita ota huomioon. Ja huonosta alustamme johtuen olen mustasukkainen. Ja varmaan myös siitä syystä ei yhteyttä on pidetty meidän yhdessä olon aikana enemmän mitä olisin halunnut. Kaksi yhteistä lomamatkaa, jalkapallopelissä käynti vanhan perheen kanssa, exän kanssa synttäri ja joululahjojen ostot.. Varmaan joku nuo hyväksyisi mutta minusta ei ole tuntunut mukavalta.

    • Käsittääkseni lomam.

      "Kaksi yhteistä lomamatkaa, jalkapallopelissä käynti vanhan perheen kanssa, exän kanssa synttäri ja joululahjojen ostot.. "

      Käsittääkseni lomamatkat tehtiin suhteenne aikaisessa vaiheessa? Eli jos tavat olisivat muuttuneet, olisi ok, vai. En tiedä, mitä ajattelisin jalkapallopelistä... jos olisi oikea miesten mies, niin ehkä yhden kerran hyväksyisin, sitten pitäisi löytyä muuta seuraa. Kumma mies, jos ei ole muita kavereita kuin exä.

      Minun narsistillani on muita kavereita, tai sanottakoon ennemminkin, hovia yllin kyllin, että ei tarvitse exiä ihan kaikkeen. Noita lahjaostoja harrastaa muidenkin exien kuin vitsiavioliitosta peräisin olevan kanssa. En pitänyt kovin pahana kuitenkaan, vaikka kiinnitin kyllä huomiota. Kun ikää on niin jotkut tavat ovat vakiintuneet.

      Minkälainen suhde itselläsi on omaan exääsi? Ainakin huomattavasti etäisemmät kuin kuvailemallasi miehellä?

      Se mitä olen seurustellut miesten kanssa, joilla entisiä on olemassa ja lapsia suhteista, niin ovathan ne jotenkin mukana aina. Entisiä voi yrittää ymmärtää, mutta tietenkin kaikella on rajansa. Jos ne rajat ylitetään, niin silloin tietenkin tulee sota. Useimmiten olen itse jättänyt solmimatta alusta asti koko suhteen, jos entiset ovat vielä miehen iholla. Huolin vain vapaan miehen joka on valmis uuteen suhteeseen.

      Mitä jos sanoisit tuon ehdoksi sille kaverillesi. Että ota tai jätä. Vai oletko oikeasti sellainen, että pyrit liikaa vaikuttamaan esim. noihin lahjaostoihin, jos ne nyt ovat käytännöksi muodostuneet. Hyvät välit yhteisten lasten vanhemmilla on lasten etu. Miksi olet turhaan mustasukkainen? Vai onko niin, että mies on sellainen jotenkin imelä, että pyrkii entisensä kanssa liian intiimiin, eli haluaa vielä entistä vaimoaan, eikä pysty sitä peittämään?

      Itse uskon aikaan. Jos mies on varteenotettava kumppani, niin ajan kanssa huonot tavat jäävät ja kun suhteeseen tulee läheisyyttä ja luottamusta niin joistain asioista voi jo keskustellakin.

      Teillä ei kuitenkaan ole riittävää läheisyyttä ja luottamusta... Eikä ole tulossakaan ilmeisesti. Mies kokee sinut liian omistavaksi?

      Loppujen lopuksi, narsistinkin kanssa voi lähteä parisuhteeseen aivan normaalein ajatuksin, aika näyttää kaverin todelliset karvat, että onko siitä mihinkään vai ei. Minun narsistini pakeni lopulta omaa kykenemättömyyttään.

      Kysy mieheltä oikeita kysymyksiä. Missä hänen kaverinsa ovat, jos ei ole muita kuin exä kenen kanssa mennä jalkapallopeliin ja lomamatkalle?

    • Ei ollut normaali

      Kiitos paljon! Sain ajattelemisen aihetta. En siis edelleenkään tiedä on hän narsisti mutta paljonhan tässä on asioita ollut. Tiedän että oma mustasukkaisuus on mennyt liian pitkälle mutta moni asia olisi jäänyt pois jos toinen olisi ajatellut meidän parisuhteen etusijalle. Oma suhde entiseen mieheeni ja lasten isään on todella etäinen. Näemme useamman kerran viikossa lasten harrastusten yhteydessä mutta emme aina edes sanoja vaihda. Ei ole riitoja mutta ei asiaakaan toiselle. Ei tuli mieleenkään ostaa hänelle lahjoja tai lähteä johonkin hänen kanssaan. Koulun juhlissa olemme samaan olikaan mutta saatamme sielläkin istua eri paikoissa vaikka ei ole mitään syytä eri paikoissa. Kyllä minä välillä mietin että olisiko mies "parempi" minua kohtaan jos en välittäisi noista asioista. Ja totta on että nuo matkat tapahtuivat suhteen alussa, ei niitä enää ole ollut.
      Nythän tilanne on kuitenkin se että emme ole olleet yhteyksissä noin viikkoon. Paljon tietty olen miettinyt josko ottaisin yhteyttä mutta en tiedä kannattaako.. Kova on ikävä minulla mutta olen kyllä oppinut jo itseäni arvostamaan ja uskon että saatan joskus löytää itselleni uuden miehen.

      • No kyllä minustakin

        " Ei ole riitoja mutta ei asiaakaan toiselle. Ei tuli mieleenkään ostaa hänelle lahjoja tai lähteä johonkin hänen kanssaan. Koulun juhlissa olemme samaan olikaan mutta saatamme sielläkin istua eri paikoissa vaikka ei ole mitään syytä eri paikoissa. "

        No kyllä minustakin lahjojen ostaminen toiselle on loppu kun parisuhde kerran päättyy ja loppuseremoniatkin on suoritettu, joihin loppuseremonioihin voi kuulua vaikka mitä tietenkin ja se ei kenellekään ulkopuolisille kuulukaan, mitä silloin tehdään. En myös jaksaisi lahjojen ostamista entisille hyväksyä. Onko tosiaan ostanut lahjoja exälle?

        Onko teillä yhteishuoltajuus? Ilmeisesti ei, jos vain sinulla ovat lapsenne. Jos minun lapseni olisivat vaikka harvoinkin toisen vanhemman luona, niin kyllä heistä puhuisin tosi paljon. Lapset menevät kyllä omalla radallaan kaiken muun edelle. En voisi kuvitella että lapseni majailisivat jossain jonkin tuntemattoman vaiteliaan miehen luona.

        Ja sitten, miksi ihmeessä istutte siellä koulussa erikseen? Lapsista olisi varmaan kiva, jos vanhempansa olisivat siellä yhdellä, kun heidän takiaanhan siellä ollaan.

        Muusta en sitten mitään tiedäkään, että mitä mustasukkaisuuksia sinussa mies herättelee.

      • Ja jos lomamatkalle

        Ja jos lomamatkalle lähtisi jonkin toisen naisen kanssa minun kanssani seurusteluaikana, niin ei tarvitsisi enää takaisin tulla. Itseasiassa historiikissani onkin sellainen tarina, että mies lähti lomalle siskonsa kanssa, kun oli luvannut aiemmin kuin me olimme tutustuneet. Minä vaadin peruuttamaan ja sanoin että sisko kyllä ymmärtää, kun olet kerran löytänyt elämäsi nainen. Koska hän ei ilmeisesti pitänyt minua elämänsä naisena, sai hän lähteä lomamatkalleen. Yritti lepytellä minua, mutta minä en ole lepyteltävissä sen jälkeen, kun olen suuttunut kunnolla.

        Se miksi narsisti pystyi pyörittelemään minua niin pitkään... siihen liittyy paljon muitakin asioita. Mutta tiesin, että elämäni mies hänestä ei tule, ei ikinä eikä koskaan.

      • Lisäys tuohon lahja-
        No kyllä minustakin kirjoitti:

        " Ei ole riitoja mutta ei asiaakaan toiselle. Ei tuli mieleenkään ostaa hänelle lahjoja tai lähteä johonkin hänen kanssaan. Koulun juhlissa olemme samaan olikaan mutta saatamme sielläkin istua eri paikoissa vaikka ei ole mitään syytä eri paikoissa. "

        No kyllä minustakin lahjojen ostaminen toiselle on loppu kun parisuhde kerran päättyy ja loppuseremoniatkin on suoritettu, joihin loppuseremonioihin voi kuulua vaikka mitä tietenkin ja se ei kenellekään ulkopuolisille kuulukaan, mitä silloin tehdään. En myös jaksaisi lahjojen ostamista entisille hyväksyä. Onko tosiaan ostanut lahjoja exälle?

        Onko teillä yhteishuoltajuus? Ilmeisesti ei, jos vain sinulla ovat lapsenne. Jos minun lapseni olisivat vaikka harvoinkin toisen vanhemman luona, niin kyllä heistä puhuisin tosi paljon. Lapset menevät kyllä omalla radallaan kaiken muun edelle. En voisi kuvitella että lapseni majailisivat jossain jonkin tuntemattoman vaiteliaan miehen luona.

        Ja sitten, miksi ihmeessä istutte siellä koulussa erikseen? Lapsista olisi varmaan kiva, jos vanhempansa olisivat siellä yhdellä, kun heidän takiaanhan siellä ollaan.

        Muusta en sitten mitään tiedäkään, että mitä mustasukkaisuuksia sinussa mies herättelee.

        Lisäys tuohon lahja-asiaan. Kuvittelin että ostavat yhdessä lahjoja lapsilleen... enkä ymmärtänyt, että ostavat toisilleen.. : }.

    • Ei ollut normaali

      Kyllä ostivat toisilleen lahjoja. Ja kävi kerran niinkin että miehen synttäriaamuna hän avasi yhtä aikaa exän postilaatikkoon käyttämää lahjaa ja minun lahjaa. Minulle ainakin tuli sellainen olo että jatkossa pitää jotenkin kilpailla kumman lahja on mieluisampaa vaikka eihän se varmaan niin olisi ollutkaan.
      Minä ja exäni saatamme joskus istua juhlissa eri paikoissa jos vaikka minä näön jonkun tutun ja jään siihen istumaan. Ei siihen liity mitään dramatiikkaa jos istumme eri paikoissa.
      Omasta mustasukkaisuudestani vielä. Sitä on edesauttanut esim. Miehen kommentit kuinka exänsä on miesten mieleen oleva nainen, kuinka naapurin rouva on kaunis, kuinka minulle sopisi pitkä tukka parempi mitä lyhyt (minulla oli lyhyt tukka kun tavattiin, nyt olen kasvattanut sitä), kuinka olisin nätimpi ilman silmälaseja (menin laserleikkaukseen ja nyt ei ole laseja), kuinka exä hoiti koti ja ruoka-asiat hyvin.. Sitten kun vielä mustasukkaisuuskohtauksista tuli niin ei se auttanut että mies sanoi että eipä ole kenenkään muun naisen kanssa tällaista ollut eikä tule olemaan nytkään. Eli taas jotain vertailua. Niitä asioita on paljon mistä tuo saattaa johtua. Tietenkin oma herkkyys kun jotain pientäkin kuulee, jää mieleen helposti. Lisäksi miehen kanssa tulee usein fiilis että aina jää jotain epäselvää miten asiat on vaikka monta kertaa olen pyytänyt että olisi avoin hänen ja exänsä kanssakäymisestä. Se että ei tiedä, antaa mielikuvitukselle valtaa. Exällä meni treffit huonosti niin mies lähettää tekstareissa jaksamisia hänelle. Ja kun lapsensa on lääkärissä ja siellä täytyykin (kuten usein) joutua odottelemaan niin siihenkin toivotellaan voimia. Kuulostan jo omasta mielestänikin tosi mustasukkaisesti mutta haluan ulkopuolisten näkemystä siihen mikä on normaalia ja mikä ei. Vai kuvaako nimimerkkini minua kohta :). Kiitos jotka jaksavat lukea ja vastata!

    • Valitettavasti tuok

      "Vai kuvaako nimimerkkini minua kohta :). " : D : D

      Valitettavasti tuokin tulee ajankohtaiseksi aika-ajoin, kun oikein joutuu kummiin tilanteisiin.

      Kuule kyllä tuommoinen vertailu on aivan skeidaa, aivan skeidaa. En kuuntelisi kyllä. Sanoisin miehelle suoraan, että olet lapsellinen ja käskisin mennä pitkätukkiensa luo.

      Minulla liittyy tuohon aiempana kuvaamaani kokemukseen, jossa mies oli lähdössä ulkomaan matkalle myös sellainen episodi, että hän pyysi minua poistattamaan pienen pienen luomen kasvoistani, joka on kuulemma väärässä paikassa ja ärsytti häntä... Painoin villaisella. Kuulosti niin idiootilta.

      Nyt yli kaksikymmentä vuotta jälkeen tapahtuman ajattelen, että mies oli varaton ja hänellä oli erittäin huono itsetunto. Hän halusi tuolla huomautuksellaan saada minulle pahaa ja epävarmaa oloa... Uskon, että tuollaisen huomauttelun takana on myös halu saada huomio pois huomauttelijasta itsestään ja siirtää kaikki keskustelu ja huomio täysin epäoleellisiin seikkoihin.

      Saman hepun kanssa oli myös jonkinlainen vaateongelma. Käytin siihen aikaan yleensä melko kalliita ja laadukkaita vaatteita. Ostin niitä kalleimmista liikkeistä ja olin valinnoissani erittäin huolellinen. (Sittemmin olen vähän hellittänyt tuossa lajissa : )) Pidin huolen myös siitä, että alusvaatteenikin olivat "täydellisiä". Sain kummallisia arvosteluja vaatteistani tyyliin: tuosta tulee mieleen sitä ja tätä... ...ehkä hänelle tulikin mieleen, mutta pidin häntä erittäin epäkohteliaana ja myös hän mielestäni puuttui asioihini liikaa. Herää kysymys taas jälkeenpäin, miksi hän ei hoitanut vain omia asioitaan.

      Hän puuttui myös meikkaamiseeni, jota taiteellisena ja kuitenkin järkevänä ja jalat maassa pitävänä ihmisenä itse huolellisesti meikkaustyylini pohdin. Tuosta viimeistään tajusin, että mies oli enemmän kuin kuutamolla.

      Tuo samainen mies menikin lähes suoraan minun jälkeeni erittäin varakkaan naisen taloon asumaan. Hän piti huolen, että sain tietooni kuinka rikas hänen uusi naisensa oli... Hän nauroi kammottavaa valtavaa onttoa kauhuelokuvanaurua kun hän kuvaili naisensa rikkauksia...

      Mietithän taas, että missä menet, kun tuollaisen arvostelijan kanssa olet. Minullekin on vasta tämän viimeisimmän kokemukseni myötä auennut jotain entisistäkin tuttavuuksistani, kuten huomaat.

      Tuo mies, josta kerron, myös uhkaili minua erittäin väkivaltaisesti... Vaikka omalla tavallaan hän oli erittäin herttainen ja kotoisen oloinen.

    • Ei ollut normaali

      Minun mies ei koskaan uhkaillut väkivallalla mutta oli kotonaan nurkan takana muutaman kerran odottamassa että pelästyin kun lähden etsimään häntä. Voi olla pelkkää vitsiäkin mutta psykologini mukaan haki tuolla jotain valtaa..

      • No hyvä, ettei ole

        No hyvä, ettei ole uhkaillutkaan sinua. Väkivallalla on tapana kasvaa ajan myötä ja voimistua. Kuvittelenpa vain tilannetta, että jatkatte suhdettanne ja vaikka asuisittekin yhdessä. Jonain päivänä teetkin asioita aikuisen oman pääsi mukaan, niin kuin meidän kaikkien kuuluu saada aikuisena tehdä, niin kuinkas tuo kontrolloija ja määräilijä siihen suhtautuisi?

        Muistan vain tuosta kuvailemastani parin kuukauden suhteesta, että mies suorastaan kauhistui kun sanoin osallistuvani seuraavana syksynä yhdenlaisille taideharrastus kursseille. Sanoi erittäin painokkaasti, että "et varmasti mene". Minä pidin tuota lähinnä vitsinä vaikka sävyn tajusinkin. Vastasin kuitenkin ystävällisesti mutta päättäväisesti että menen tietenkin, olen ikäni harrastanut tuota lajia ja tulee olemaan elämässäni aina... Että ehkä minun asenteeni sai hänet koventamaan otteita.

        Tajuat varmaan, että aikuinen mies pelottelemassa nurkan takana toistuvasti... Pidät tietenkin vitsinä, mutta mitä se hänelle edustaa..? Uskon psykologisi olevan oikeassa.

        Olet kovin paljon alistuvampi kuin minä, joten kuka voi koskaan sanoa, missä alkaisi moisen tyypin väkivalta sinua kohtaan. Kun olet alistettu maahan asti, kun hän pettää sinua kun sinä olet siellä maassa ja selityksenä on, että sinulla on vääränlaiset hiukset ja sinä uskot häntä... Kuka kestäisi sellaista? Voisit alkaa pitää puoliasi ja silloin kukaties voisi miehenkin reagointi muuttua, kun olisit hänen omistuksessaan täysin.

        Tarkoitus ei ole maalata piruja seinille, mutta valitettavasti sinun tyypissäsi on niin paljon piirteitä, jotka viittaavat vaikka mihin ja muistuttavat noita minun aiempia kokemuksiani.

        Minäkään en muuten usko, että se minun uhkailijani uhkaili sitä naista, jonka taloon tämäkin muutti asumaan. Oli sen verran rakas se talo hänelle, että oli taatusti mielin kielin vuosikausia. Ero niillekin lopulta tuli.

        Nämä minun kaksi kuvailemaani tapausta ovat kumpikin tosi häijyjä, mutta ovat mielin kielin lipevästi nöyränä kun saavat asua isossa omakotitalossa. Kuulostaako kivalta?

      • AwakeningsImportant

        OMG! Ei voi olla totta???!!? Yhäkö jauhat tuon miehen kanssa? Eikö sinulla ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Hakemallako haet ongelmia elämääsi? Onko elämäsi jotenkin erityisen helppoa ja tapahtumaköyhää? Herää jo!!!!

      • AwakeningsImportant kirjoitti:

        OMG! Ei voi olla totta???!!? Yhäkö jauhat tuon miehen kanssa? Eikö sinulla ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Hakemallako haet ongelmia elämääsi? Onko elämäsi jotenkin erityisen helppoa ja tapahtumaköyhää? Herää jo!!!!

        "Onko elämäsi jotenkin erityisen helppoa ja tapahtumaköyhää?"

        Niin mene ja tiedä, voihan tuollaisessa "jauhamisessa" olla kyse tavallaan myös kyse jonkinlaisesta itsesuojelustakin, kun miettii toisten ihmisten suhteita/ongelmia ja etsii ratkaisuja niihin...

        Niin ei tarvitse kohdata/katsoa itseään/omia ongelmiaan...

        Tuonkaltaisessa tilanteessa olin minäkin aikoinaan avioliittoni loppuvaiheissa, että olin vuosia sivuuttanut/unohtanut sen oman elämäni kannalta tärkeimmän ihmisen eli itseni, jolla on eniten vaikutusvaltaa siihen, millaista se oma elämä on...

        Tässä tarinassa kirjoittajan kannalta tuntuu suurin ongelma ei niinkään se millainen mies on vaan hänen suhteensa eksään...jostain olin lukevani että kirjoittaja haluaa, ettei mies puhu eksänsä kanssa muusta kuin lasten asioista..

        Samoin olen ollut huomaavinani, ettei kirjoittajalla ole kovin läheistä suhdetta miehen lapsiin/tuntuu että mustasukkaisuus kohdistuu heihinkin, kun paheksuu miehen huolehtimista ja sitä millaisia vaatteita isä lapsilleen ostaa yms. ja kertomansa mukaan mies suhtautuu nuivasti hänen lapsiinsa...

        Noh, ihmiset ja tarinat ovat erilaisia, mutta nykyään olen pannut merkille, että hyvin usein ne eksät ja nyksät elelevät sulassa sovussa ja mahtuvat kaikki jopa samaan penkkiin uusio perheidensä kanssa koulun joulujuhlissa...

        Tästä tarinastasi olen ollut myös huomaavinani, ettei kirjoittajalla ole kovin läheistä suhdetta miehen lapsiin/tuntuu että mustasukkaisuus kohdistuu heihinkin, kun paheksuu miehen huolehtimista ja sitä millaisia vaatteita isä lapsilleen ostaa yms. ja kertomansa mukaan mies suhtautuu nuivasti hänen lapsiinsa...

      • Hmm. Minun mielest.
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Niin ei tarvitse kohdata/katsoa itseään/omia ongelmiaan..."

        Hmm. Minun mielestäni ei ole temppu eikä mikään, että jää liian yksin. Ei yksinkertaisesti ole seuraelämää tarpeeksi eikä tarpeeksi syvällisiä ihmissuhteita riittämiin.

        Omalta kannaltani ymmärrän, että tietyssä iässä voi tuntea itsensä ylimääräiseksikin, kun kaikilla muilla tuntuu olevan avioliittonsa ja kaikki se, mitä se mukanaan tuo.

        "Omia ongelmia" ei taida niin usein olla edes kun voisi kuvitella. Ongelma voi olla aivan hyvin yksinäisyys. Tuolta ei voi seurallisinkaan ihminen välttyä parisuhteen päättyessä... ja se tekee kipeää.

        Niitä tietäjiäkin tuntuu olevan vähän liian kanssa, kun jää yksin. Siinäpä sitten olet yksinäsi läpivalaistuna... Voisiko ajatella, että toisten hienotunteisuudesta voisi olla apua? Siis jos ihmiset alkaisivatkin yhtäkkiä hienotunteisiksi, eivätkä tuijottaisikaan yksinäiseen ihmiseen "tietäen", että tällä on jotain kummia ongelmia. Itselläni on poikamiestyttövuosiltani muutamiakin kauhukokemuksia vinoilevista "täti-ihmisistä", jotka käytännössä olivat samaa ikäluokkaa kuin minä.

        "Tässä tarinassa kirjoittajan kannalta tuntuu suurin ongelma ei niinkään se millainen mies on vaan hänen suhteensa eksään...jostain olin lukevani että kirjoittaja haluaa, ettei mies puhu eksänsä kanssa muusta kuin lasten asioista.."

        Kyllä tuossa kuvatussa miehessä tuntuu olevan vikaa yllin kyllin ja ylikin vielä. Se on kauhistuttanut poikkeuksetta kaikkia vastaajia sinua lukuun ottamatta, joka ilmeisesti näet vain naisessa vikaa... ; }

      • juutuubi
        Hmm. Minun mielest. kirjoitti:

        Mielestäni tässä on ongelmana paitsi miehen suhde exään, myös se, että aloittajalla on pakonomainen tarve sille, että hänellä täytyy olla joku mies ja jos tämä ei se "oikea" ole, niin suurin huoli on siitä, mistä ja milloin se sitten löytyisi. Lisäksi suuri huoli on siitä, että jos hän jättää miehen, mies otta heti jonkun uuden (haloo, mitä se kertookaan oikeasti miehestä!!!!). Kun on niin valtava tarve sille, että mies on oltava, eli yksinäisyyttä siinä ehkä sitten pelätään. Siinä pelossa sitten kelpuuttaa tällaisen puheenalaisena olleenkin, kovin haastavia vikoja omaavan miehenkin. Surullista. Kovin surullista. Pitäisi ensin koota itsensä, seistä omillaan, tuntea pystyvänsä olemaan yksin ja selviämään ja sitten jos .... jos, elämä suo, jonkun ehkä, ehkä kohtaa....... sellaisen, jonka kanssa ei mitään tämän aloittajan kertomia asioita kertakaikkiaan tarvi kokea ollenkaan.

      • Taidan olla kanssasi
        juutuubi kirjoitti:

        "Pitäisi ensin koota itsensä, seistä omillaan, tuntea pystyvänsä olemaan yksin ja selviämään ja sitten jos .... jos, elämä suo,"

        Taidan olla kanssasi täysin samaa mieltä.

        Ymmärrän vain tuon huolen yksin jäämisestä syvällisesti. Yleensä ihmisen huomioiminen loppuu jo ennen kuin parisuhde on edes päätöksessä. Mitä se elämä sitten voi olla sen jälkeen kun parisuhde on oikeasti täysin päättynyt. Yksinäisen ihmisen kuvitellaan olevan jotenkin erilainen kuin muut...

        On hällä väliä, löytääkö uuden miehen ja jos ei löydä niin mitä siitä... Elämä tuo elämä vie... hui hai...???????

        Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä välinpitämättömyyttä tuollaisessa tapauksessa. Ihan kuin olisi turha huoli...!?!? Onko siis aivan sama, onko parisuhdetta vai ei!?!?

        En ole koskaan ymmärtänyt, kuinka tuollaiseen voidaan suhtautua niin välinpitämättömästi. Olkaa hyvä ja laskekaa omat miehenne vapaiksi sitten, jos teistä heidän ei ole niin väliä ettekä heistä välitä. Ehkä jotkut muut pitäisivät heistä oikeasti.

      • juutuubi
        Taidan olla kanssasi kirjoitti:

        Aina on parempi yksin, kuin huonossa parisuhteessa. Aina.

      • Minun mielestäni
        juutuubi kirjoitti:

        Aina on parempi yksin, kuin huonossa parisuhteessa. Aina.

        Minun mielestäni riippuu täysin siitä, k u i n k a huonosta parisuhteesta on kyse. Itse olen tehnyt aikamoisia panostuksia aikoinani. Rakkauteen olen ollut valmis panostamaan. En nyt puhu tietenkään narsististani. En ollut nuorena valmis elämään yksin. Yksinäisyys olisi ollut niin totaalista, kun kaikki ystävät olivat aviossa ja pienten lasten äitejä.

        Vuosien mittaan suivaannuinkin jo koko ns. "ystäviin". Heistä tuli tietenkin entisiä ystäviä kun aina kerran olivat vain perheen kesken. Ei heitä kiinnostanut minun huoleni ikävästä miehestä, jonka kanssa asuin tuolloin. Työpaikalla muistan murehtineeni työkavereille asioitani...

        Sitten tuli pitkä suhde "elämäni mieheen", jonka kanssa oli myös ongelmia. Hän saattoi olla sellainen LR, kun nyt jälkeenpäin asiaa ajattelen nykytietoni ja ymmärrykseni valossa. Tuohon suhteeseen panostin sitten tosi paljon, vaikka moni neuvoi luopumaan, mutta rakastin häntä enkä kuunnellut muiden neuvoja tuossa asiassa. Viimeiset vuotemme olivatkin hyvin antoisia, mutta hän on jo poissa keskuudestamme.

        Hän ei kuitenkaan ollut tarkoituksellisen ilkeä eikä mikään "kovis", niin kuin nämä paksunahkaiset narsistit ovat. Monenlaisia ongelmia voi olla ihmisellä, eivätkä ne kaikki ole toivottomia. Mutta aloituksen tyyppi kuulostaa kyllä toivottomalta.

        Täytyy olla tosi huono parisuhde, että yksinäisyys olisi parempaa "aina". En ole koskaan ymmärtänyt noita yksinäisyyden suosittelijoita. Kysynkin nyt, että mitä kokemusta sinulla juutuubi on yksinäisyydestä?

      • Masa18
        Minun mielestäni kirjoitti:

        Olen juutuubin kanssa samaa mieltä. Kun aikoinani tutustuin narsistiini, olin täysin tietämätön sellaisesta ihmisluonteesta. Jouduin hänen pyöritykseen ja olin aivan ulalla monta vuotta. Kun siitä sitten pääsin eroon ja sain elämäni kuntoon, niin päätin, etten enää koskaan sotkeudu toiseen ihmiseen. Elämä on mennyt yksin muttei yksinäisyydessä vuosia ja näin aion myös jatkaa. Mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille.

      • juutuubi
        Masa18 kirjoitti:

        Juuri näin. Yksinolo ilman huonoa parisuhdetta on eri asia kuin yksinäisyys. Siksi omia ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, vaikka olisi parisuhteessakin, hyvässäkin sellaisessa.

      • Mitä tuo sinulle
        juutuubi kirjoitti:

        Juuri näin. Yksinolo ilman huonoa parisuhdetta on eri asia kuin yksinäisyys. Siksi omia ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, vaikka olisi parisuhteessakin, hyvässäkin sellaisessa.

        "Yksinolo ilman huonoa parisuhdetta on eri asia kuin yksinäisyys. "

        Mitä tuo sinulle tarkoittaa käytännössä? Oletko ehkä mies, että maineesi ei ole väliä kun se vain kasvaa naismäärän kasvaessa? Leikitkö samalla toisten tunteilla?

        Olisin niin mielelläni vaalinut ystävyyssuhteitani, mutta kun kaikki olivat aviossa ja aviomiehet eivät niiden vaimojensa varmaan toivoneet vaalivan ystävyyssuhteitaan... Jotkut jopa kielsivät täysin esim. lenkkeilemisen!?!? minun kanssani. Olinhan heidän vaimojensa entinen menokaveri ja siksi vaarallinen.... Olisimme kukaties voineet punoa juonia miesten päänmenoksi (noin kuvittelen miesten aivoittaneet asian).

        On nyt myöhemmällä iällä tullut muutama ystävä vaikka ovatkin avioliitossa tai parisuhteessa, mutta niistä puuttuu yhteinen historia. Jotenkin heidän seurassaan on aina sellainen olo, että puuttuu se aiempi tieto ja sitä kautta myös ymmärrys. Pitäisi ikään kuin selittää jotain, mutta ei sellaiseen kykene. Luontevimmat ystävät ovat varhaisempia joiden kanssa olisi kasvettu yhdessä...

        Kaikki eivät oikeasti edes ymmärrä ystävyyttä mielestäni, vaan pitävät toimintaansa ystävyytenä, vaikka se on vain toimintaa. Perheelliset eivät yleensä vaikuta kovin syvällisiltä, kun heillä on ne perheet ja aika menee perheen kanssa. Että yleensä lähdetään vain hetkeksi vähän rentoutumaan ja sitten taas perheen luo. Minä tietenkin palaan joko harrastuksiini tai yksinäisyyteeni. Harrastuksissa kohtaan taas niitä perheellisiä, joten yksinäisyys lienee todellinen olotilani.

      • Masa18: Annoit nars
        Masa18 kirjoitti:

        Olen juutuubin kanssa samaa mieltä. Kun aikoinani tutustuin narsistiini, olin täysin tietämätön sellaisesta ihmisluonteesta. Jouduin hänen pyöritykseen ja olin aivan ulalla monta vuotta. Kun siitä sitten pääsin eroon ja sain elämäni kuntoon, niin päätin, etten enää koskaan sotkeudu toiseen ihmiseen. Elämä on mennyt yksin muttei yksinäisyydessä vuosia ja näin aion myös jatkaa. Mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille.

        "Kun siitä sitten pääsin eroon ja sain elämäni kuntoon, niin päätin, etten enää koskaan sotkeudu toiseen ihmiseen. "

        Masa18: Annoit narsistin päättää puolestasi. Terve parisuhde ei ole minkäänlaista "sotkeutumista". En paljoa arvosta näkökantaasi, kun et ole asiaa tuon enempää pohtinut, vaan miehenä vain mennä posottelet. Näkökannallesi ei ole kertynyt painoarvoa.

        Joskin tietenkin kunnioitan kaltaistesi omia valintoja ja oikeuksia, ne ovat omianne ja teillä on kaikki oikeudet siihen.

        Mutta minunlaiseni aito ja syvällinen ihminen ei tuollaista menomeininkiä ja huolettomuutta jatkuvuudesta ei voi niellä yhtenä kappaleena. Mielestäni on järkyttävää, että ei olekaan perhettä eikä yhteistä vanhenemista miehen kanssa enkä ole isoäiti eikä ole lapsenlapsia. Ja kaiken tuon lisäksi putoaa niin monesta kelkasta, että ei mitään määrää.

        Kaiken tuon yhteissummana narsisti sitten pääsikin elämääni ja tarjosi mukanaan myös tuota muuta tuntumaa... suunnittelin jo testamentin tekemistäkin hänen lapsilleen, tietenkin sitten aikanaan, että näyttöä olisi tarvittu vaikkei mies narsisti olisi ollutkaan.

      • Masa18
        Masa18: Annoit nars kirjoitti:

        Ei narsisti päättänyt mitään vaan minä itse. Minulla on lapsuudenystävät kaikki tallella ja he ovat myös kaikki perheellisiä. Se ei silti estä yhteisiä harrastuksia ja kyläilyjä. Minulla on myös lapset ja lapsenlapset tallella narsistin eroyrittämisistä huolimatta. Heidän kanssaan vietän paljon aikaa mökkeillen kesällä ja talvisin muissa yhteisissä harrastuksissa. Itseasiassa narsistin häviäminen elämästäni ja yrittäessä tehdä myös lasten elämästä onnettoman, välimme vain paranivat. Muun vapaa-ajan mikä työltäni jää, vietän remontoiden ja lapinreissuin. En katso, että olen jäänyt paitsi mistään ja narsisti näytti minulle myös elämän nurjan puolen, mistä ole hänelle kiitollinen. Nyt oma elämä tuntuu entistäkin rikkaammalta.

      • Niin niin. Tuo onkin

        Niin niin. Tuo onkin sitten aivan eri asia. Ihminen, joka on edes o l l u t aviossa tms. ja kenellä on lapsia, lasketaankin perheelliseksi, vaikka olisikin eronnut. Ihan eri asia. Et ole yksinäinen etkä tule olemaankaan, et koskaan. Lapset ovat aina sydämessäsi ja sinä olet lastesi sydämessä.

        Kaikkea hyvää sinulle. Mutta yksinäisyydestä et tiedä.

        " En katso, että olen jäänyt paitsi mistään ja narsisti näytti minulle myös elämän nurjan puolen, mistä ole hänelle kiitollinen. "

        Narsisti pystyi toki näyttämään sinulle sen elämän nurjan puolen, joka hänellä on hallussaan... kuitenkaan hän ei pysty näyttämään kenenkään muun elämän nurjia puolia eikä muita ihmisiä voi edes verrata häneen. Narsismi poikkeaa siis sen määritelmän puolesta normaalista todella paljon, eikä siis ole lähelläkään normaalia.

        Minulla ja narsisti-psykopaatillani ei ole mitään yhteistä, eikä hänessä ja muissa, normaaleissa miehissä ole mitään yhteistä. Narsistien teoilla ei ole minkäänlaista yleistä todistusarvoa ja loukkaantuisin suuresti, jos joku vertaisi minua häneen.

        Sinä kuitenkin tunnut rinnastavan jopa... Niinkö? Vai onko eroa muilla ja hänellä? Kuitenkin kerroit, että " olin aivan ulalla monta vuotta. Kun siitä sitten pääsin eroon ja sain elämäni kuntoon, niin päätin, etten enää koskaan sotkeudu toiseen ihmiseen." Tuosta vain päättelin...

      • Masa18
        Niin niin. Tuo onkin kirjoitti:

        Jokainen ihminen on yksilö. Lähinnä olen ajatellut sitä, etten enää halua tulla petetyksi. Kun tapaa uuden ihmisen, niin sitä helposti alkaa "etsiä" niitä narsistisia piirteitä, joihin aikoinaan hatkahdin. Eron jälkeen on altis ihmissuhteelle, joka jaksaa kuunnella ja olla sympaattinen. Niin minäkin eli mikä on liian hyvää ollakseen totta, se myös on. Myönnän, että minusta on tullut hyvin arvioiva kaikkien ihmisten suhteen niin naisten kuin miesten enkä osaa suhtautua heihin niin avoimesti kuin aikaisemmin. Valintaani vaikutti myös se, että narsisti teki asioita, joiden seurauksena olisin voinut menettää lasteni ja lastenlasteni yhteydet loppuiäkseni. Siihen en koskaan ole valmis.

      • Narsisti ohjasi sin

        "Myönnän, että minusta on tullut hyvin arvioiva kaikkien ihmisten suhteen niin naisten kuin miesten enkä osaa suhtautua heihin niin avoimesti kuin aikaisemmin. "

        Narsisti ohjasi sinua tuollaiseen... Minulla oli aluksi hiukan tuollainen asenne, mutta kiitos näiden runsaiden palstakirjoittelija "kollegoiden" olen ollut nopeasti sinut niiden ongelmien kanssa, joita suhde narsistiin jättää jälkeensä. Yksi ongelma on juuri suuri epäluuloisuus.

        Itse olen aina ollut sellainen, että kun kohtaan epäluuloisen ihmisen (mikä muuten näkyy ihmisestä tosi selvästi), pyrin esittelemään itseni tuollaiselle ihmiselle. Haluan ja minusta minulla on oikeus tulla huomioon otetuksi omana itsenäni, enkä pidä siitä, että minut sekoitetaan joihinkin entisiin kummallisiin tuttavuuksiin, jotka ovat luomassa epäluuloisen ihmiskuvaa.

        Itsellänikin on nykyään tietenkin tieto poikkeavista persoonallisuushäiriöistä ja varsinkin siitä narsismista ja psykopatiasta, mihin kuuluu empatian puuttuminen. Vika on paha, mutta tuo vamma on vain harvalla ja eikä muihin ihmisiin voi suhtautua ikään kuin kaikilla muillakin olisi häikkää empatiakyvyissään.

        Mennyt on siinä mielessä mennyttä, että uusia tuttavuuksia ei saisi sotkea heihin, joilla tuollainen vamma on. Se on moraalisesti väärin. -Mitähän nyt tuumit tästä?

    • Mia M K L

      Narsisti ei hyväksy että sinä teet suhteesta loppu,koska hän määrää missä mennään. Jo s narskulla on esim lapsia hän katsoo että ne ovat hänen omaisuutta, ei ajatteleva tunteileva yksilö.
      Narsku m anipuloi ympäistönsä, Hän saa kaikki uskomaan hänen tarinoita.

      Narskulle jolla on tehty hänen mielestä väääryyttä kostaa koko elinaikana.

      Minä erosin 8 v sitten ja vein lapset. Narsku yritti saada lapsiani ja tuhota minut mutta oikeudessa ollaan istuttu 5 kertaa, hovi ja rikos ja hallintooikeudessa.
      Hän ei noudata lakia koska hän määrää lain.

      Toisaalta jos olet samaa mieltä narskun kanssa etkä ikinä sano vastaan sinut palkitaan. Minut palkittiin materialisesti ja hienolla luxustuotteilla ym.

    • Ei ollut normaali

      Miehen kanssa minulla on niin paljon yhteistä ja hänen kanssaan voin tehdä kaikki asiat mitä teen yksin muutoin. Minulla on tosi yksinäinen olo nyt kun emme ole nähneet. Ja on hänessä paljon hyviä puoliakin niinkuin omen kertonut.mutta nytkin on jotenkin painostava tilanne kun hän on kaatanut syyt niskoilleni ja kirjoittanut että voin ottaa yhteyttä mutta hän ei enää palaa nöyryytettäväksi niinkuin ennen. Tällä hän tarkoittaa sitä kun olen kesän ja kevään aikana ollut epävarmana hänen suhteen ja välillä halunnut tapailla ja välillä en. Tämä on johtunut pelostani koukuttui häneen lisää mutta toisaalta kiintymyksestä tai rakkaudesta nähdä kuitenkin häntä. Nyt hän kuitenkin on ilmoittanut näin ja kertonut olevan sa pian valmis uuteen suhteeseen. Koen että hän haluaa että tulisin takaisin mutta hänen ehdoillaan. Ei parisuhteessa pitäisi olla mitään ehtojen asettamista. Eikä muutenkaan näin vaikeaa. Vaikeaa se silti on kun olen yksin, rakastamani mies on yksin ja yhdessä meillä olisi paljon yhteistä ja hyvää, mutta sittennäitä ei hyviä asioita tulee. Ihmettelemällä sitä miksi en tunne kunnolla vihaa häntä kohtaa vaan halua olisi aina aloitta uudestaan ja antaa anteeksi vaikka kunnon anteeksi pyyntöä ei ole tullut. Lähinnä mulla on sellainen olo että pitäisi pyytää anteeksi tätä em veivaamista. :(

    • Ei ollut normaali

      Mietin joskus että miksi minusta tuli miehen seurassa kateellinen? En ole koskaan ollut mistään kenellekään kateellinen mutta nyt tiedän mikä se tunne on. Siis miehen jollekin asialle kateellinen, en muille. Sitä en ymmärrä.

      • juutuubi

        Olen sitä mieltä, että olet alusta alkaen, jo tuon nimimerkkisi mukaisesti tiennyt mikä tilanne on: se ei ole normaali. Kaukana siitä.
        Miehellähän on kissanpäivät: hänellä on kaksi (todennäköisesti enemmänkin) naista hollilla, sinä ja exänsä, joita hän pyörittelee, kiristää ja pitää löysässä hirressä sopivasti narujaan vedellen. Jos jompi kumpi teistä naisista ymmärtää puhaltaa pelin lopullisesti poikki, niin aina on toinen (ja todennäköisesti muutama muukin) vielä jäljellä ja peli jatkuu.
        Ja mitä tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseen, miten erotilanteissa on mennyt, niin näyttää siltä, että tilanteesi on tyypillisesti juuri sellainen, kun se narsistin kanssa usein on: sinä olet se syyllinen, vain sinussa on vikaa, sinut haukutaan lyttyyn ja samalla lupaillaan sitä sun tätä, jotta saisi pidettyä sinut silmukassa. Ehtoja, sääntöjä ja sopimuksia (joita hän ei tule noudattamaan itse, mutta edellyttää sitä sinulta). Jos, ja toivottavasti kun nyt pystyt lopullisesti hänestä eron tekemään, niin seuraavaksi tulee kosto, tavalla tai toisella, varaudu siihen jo etukäteen.

    • Ei ollut normaali

      Millainen kosto on mahdollisesti odotettavissa? Ottaakohan mies minuun vielä yhteyttä kun on päässyt haukkumaan ja minä en ole reagoinut mitenkään? Laittaako pahoittelu viestin ja odottaa että minä vastaan?

      Tässä juuri itse pohdin.. Mitä jos olenkin OIKEASTI liian mustasukkainen? Mitä jos en olisi niin käyttäytyisivät mies paremmin? Onko hän vain itsekäs mutta ei narsisti? Ei varmaan kannattaisi enää vaivata päätä tällaisilla?

      • juutuubi

        Ei kannattaisi vaivata enää päätään, ei todellakaan. Lopeta jossittelu, pistä stoppi miehen yhtenä pelinappulana olemiselle ja keskity omaan elämääsi. Jos mies kostaa, niin asennoidu aikuismaisesti siihen siten, että älä reagoi siihenkään mitenkään, ei kannata mennä tuon kaltaisen ihmisen kanssa samalla alhaiselle tasolle.

    • Ei ollut normaali

      Onko narsistilla kuitenkin tunteet ja joku herkkyys olemassa? Onko se eri asia kuin empatia ja sen puute? Huomaan että mieheni liikuttuu kyllä esim jostain musiikista tai siitä että ollaan tanssimassa ja joku biisi siellä kolahtaa kun tanssitaan. Sitten kuitenkin se kyky ajatella toisen tunteita näyttää olevan hakusessa. Kun kerroin viime talven syömishäiriöstä hänelle niin vastaus oli että "ei se minua haittaa kunhan asia pysyy hallinassa". No onhan muitakin paljon vähäpätöisimpien esimerkkejä mutta en jaksa kertailla enää niitä.

      • Oma narsisti-psykop.

        Oma narsisti-psykopaattini vaikutti erittäin herkältä. Kuvittelin hänen olevan suuresti inhimillinen ja vain ymmärtävää oikeanlaista naista vajaa...

        Mistä tiedät, että hän liikuttuu musiikista? Mistä tiedät että biisi kolahtaa... Jos mies on narsisti, hänen ajatuksensa menevät aivan omia uomiaan. Voi olla tyytyväinen esim. jos näkee jonkun tietyn henkilön katsovan juuri sillä hetkellä teitä... tuotahan sinä et voi huomata.

        On eri asia, mitä oikeasti tapahtuu kuin se, miten sinä tulkitset asian.

        Sinun tuskin tarvitsee enää valaista lukijoita/kirjoittajia, että tyypin tunteet näyttävät olevan "hakusessa". Meillä palstan lukijoilla on kyllä hoksottimet enemmän kohdallaan kuin tuolla miehellä, jonka kanssa tapaat. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi hänen luonteenlaatunsa.

        Tietenkin näitä voi joku uusikin lukea, mutta muuten nyt vain tahdoin noin kirjoittaa. Kaikki ovat sanoneet, että tuosta ei tule mitään kun se mies kuulostaa aivan kauhealta. Sinulla on vain omat tunteesi ja suhteenne on niiden varassa.

    • Ei ollut normaali

      Iso kiitos! Tämä taitaa olla minulle koko ajan vieläkin tiedon hakua ja ajatusteni vahvistamista. Nyt en ole ollut missään yhteydessä mieheen yli viikkoon ja ihan pikkuisen helpompi olo on nyt kuin viikko sitten. Koitan miettiä millainen olisi unelmieni mies ja mietin onko hänellä noita piirteitä. Ei todellakaan ole. Se ei vähennä nykyisiä tunteitani mutta järjen ja tiedon koitan saada nyt tunteiden yläpuolelle. Ylihuominen on seuraava koetinkivi kun mies tietää yhden paikan mihin olen silloin menossa ja voisin hyvin uskoa että hän tulee sinne myös..

      • Ei ollut normaali

        Tuli vielä mieleen.. Mistä teillä monilla tuo psykopaatti liite tulee tuon narsisti perään? Mistä tiedätte että joku henkilö on psykopaatti?

    • -Lainaus

      "Psykopaattien luonteenpiirteitä on tutkittu jo useiden vuosikymmenien ajan, ja johtavia tutkijoita ovat Harvey Cleckley ja Robert Hare.

      Psykopaatit kuvataan yleensä tunteettomiksi ja pinnallisiksi oman edun tavoittelijoiksi. He eivät ymmärrä emootioiden merkitystä, eivät kadu tai masennu ja ovat usein vastuuttomia. He haluavat olla huomion keskipisteenä ja käyttävät toisia häikäilemättömästi hyväksi.

      CLECKLEN PSYKOPATIAKUVAUS

      1. Pinnallinen viehätysvoima ja hyvä älykkyys

      2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen

      3. Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen

      4. Epäluotettavuus

      5. Valheellisuus ja epärehellisyys

      6. Katumuksen ja häpeän puuttuminen

      7. Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta

      8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista

      9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa

      10. Yleinen tunneköyhyys

      11. Oivalluskyvyn spesifi puute

      12. Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa

      13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin

      14. Tekee harvoin itsemurhan

      15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta

      16. Elämän suunnitelmattomuus

      Robert Hare on tutkinut psykopatiaa Harvey Cleckleyn kuvauksen pohjalta ja laatinut oman 20-osaisen piirrelistan.

      HAREN PIIRRELISTA

      1. Lipevyys/ pinnallinen viehätysvoima

      2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto

      3. Stimulaation tarve/ taipumus ikävystymiseen

      4. Patologinen valehtelu

      5. Petkuttaminen/ manipulointi

      6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen

      7. Tunteiden pinnallisuus

      8. Kovuus ja tunteettomuus/ empatian puuttuminen

      9. Loismainen elämäntyyli

      10. Heikko käyttäytymisen kontrolli

      11. Promiskuiteetti

      12. Varhaiset käyttäytymisongelmat

      13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen

      14. Impulsiivisuus

      15. Vastuuttomuus

      16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä

      17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita

      18. Nuorisorikollisuus

      19. Ehdonalaisen vapauden peruutus

      20. Monipuolinen rikollisuus

      Psykopaateilla ilmenee voimakas elämyshakuisuus. He haluavat enemmän sensorista, sosiaalista ja riskejä sisältävää stimulaatiota.

      Zuckermanin (1979, 1983) elämyshakuisuusteorian mukaan psykopaateilla on uusien ja kompleksisten elämysten ja kokemusten tarve, jonka vuoksi he ottavat enemmän fyysisiä ja sosiaalisia riskejä. Tämä voi ilmetä sosiaalisesti hyväksytyssä muodossa, esim. vaarallisina harrastuksina tai ammattina tai sitten epäsosiaalisina toimintoina, esim. huumeidenkäyttönä tai rikollisuutena." -Lainaus

      • Omalta narsisti-ps

        Omalta narsisti-psykopaatiltani puuttuu vain tuomiot monipuolisesta rikollisuudesta. Enhän voi tietää mihin on osallinen oikeasti, ehkä vaikka mihin. Ajattelen, että kun hän jäi varsinaisen seurustelumme aikoihin asuntooni yksin, hän saattoi varsin hyvin nuuskia asuntoni läpikotaisin, minkä varmaan tekikin. Joitakin merkkejä hänen käytöksessään viittasi siihen.

        En tiedä hänen käyttävän myöskään varsinaisia huumeita.

        "15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta"

        Se miten tunnistin hänet psykopaatiksi lähti alun alkaen seksielämän puinnista, kun minusta seksi hänen kanssaan poikkesi. Kumma kyllä pidin hänestä erityisesti, niin kuin muutkin naiset varmaan kenen kanssa hän on ollut. Mutta mitkään hänen suhteensa eivät jatku rikkomattomina pitkään, koska tuossa on juuri ongelmaa. Todellista tunnetta pyrkii korvaamaan toiminnoilla.

        "13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin"

        Tämä oli myös huomiota herättävää hänessä (kuten muutkin piirteet).

      • Narsisteista tiedet

        Narsisteista tiedetään, että vain osa heistä on psykopaatteja, mutta psykopaateista taas suurin osa on narsisteja.

    • Ei ollut normaali

      Meillä kävi tässä alkukesästä niin, että oltiin minun kotona käymässä ja löysin yläkaapista jonkun tavaran minkä halusin miehelle näyttää. Mies sanoi ihan pokkana että joo, olen nähnyt jo tuon kun olen tutkinut täällä paikkoja. Menin ihan sanattomaksi..
      Kerrotko miten se seksielämän poikkesi?
      Minun miehellä on juuri tuota ollut koko ajan että jatkuvasti pitää olla tekemistä. Ei voi olla paikoillaan hetkeäkään. Minä meinasin uupua välillä vaikka itse olen kova harrastamaan. Minulle vaan riitti jos oli joku pitkä lenkki niin kyllä sitä loppuillan halusi olla iha rauhassa. Miehelle sensijaan virtaa riitti ja päivä meni hänen mielestä hukkaan jos ei tehnyt tarpeeksi suorituksia, mitä milloinkin.

      • Hän halusi aina kats

        Hän halusi aina katsella silmiin seksin aikana. Tuohan on tietenkin tavattoman hurmaavaa ja imartelevaa. Ajattelin ensin, että tuo piirre liittyi hänen omaan ulkonäköönsä siten, että kun on niin kivan näköinen, niin haluaa itse tulla myös nähdyksi aina ja on tottunut sellaiseen. Tietenkin ajattelin hänen rakastavan minua ja nauttivan minun katselemisestani. Varmaan noin tietenkin olikin, että nautti vaikka ei rakastanutkaan.

        Mutta se oli aina tuota, aivan aina. Ja jatkui vielä suhteemme jo muututtua tapailuiksi. Erilaiset viitteet ovat viitanneet siihen, että tekee noin myös kaikkien muiden kanssa. Kyse lienee haltuunotosta ja manipuloinnista... Erittäin tehokas keino hänellä. En tiedä, pitäisinkö muiden kanssa tuollaisesta edes ainakaan samassa määrin. Hän on erittäin miellyttävän näköinen.

        Sitten tietynlainen poikkeava tapa myös suorittaa varsinainen suoritus. Enpä ole tuollaista duracellia aiemmin kohdannut. Mitenkään usein puheiden määrään verrattuna tuota ei kuitenkaan ollut. Tuossa tapauksessa vain ehdottomasti mielestäni tuolloin laatu korvasi määrän.

        Jossain vaiheessa hän vaihtoi asentoja kuitenkin niin, että oli kausiluontoisesti aina sama asento mieluinen. Asennot olivat poikkeuksetta erikoisia.

        Myöhemmin kävi ilmi, että hän lienee jonkinlainen perverssi, siis pitää siitä, että on nimenomaan erilaisia naisia mitä tulee naisten malliin ja ulkonäköön. Hän tuon myönsikin tai oikeammin itse kertoi.

        Määritelmässä mainittu promiskuiteetti sopii myös häneen. Tiedän hänen käyneen läpi joissain tapauksissa laajemmin naisen sukua sekä myös joissain työpaikoissa henkilökuntaa. Asumansa talojen rappukäytävistä on löytynyt käytettäviä. Hän suhtautuu tapauksiin erilaisin tavoin, miten milloinkin on edullista. Todellisuudessa nuo tapahtumat naurattavat häntä. Hän on sanonut näkevänsä naiset "alasti". Eli ei niin väliä lopultakaan mitä noilla on päällä.

        Sitten hän on myös seksiaddikti. Tuo kaikki minun olisi pitänyt arvata, mutta en osannut ajatellakaan tuollaista. Kuvittelin kaiken vain järjestyvän, kun hän löysi minut. Hän nosti tietenkin minut jalustalle niin kuin narsisteilla on tapana.

        Tietenkin hänenkin kohdallaan pitää paikkansa, että seksuaalisuudessa on sallittua kaikki aikuisten välinen mistä kumpikin pitää. Mutta mitenkään ei voinut välttyä ajattelemasta, että hän oli hyvin erikoinen tuossakin ja että seksi oli hänelle nimenomaan manipulointikeino numero yksi.

      • uhri1

        hei sinulle..ollaan kirjoiteltu täällä ja huomasin taas viestisi..minulla sama tilanne asumme vaan yhdessä.. meillä myös tuota, että kokoajan pitäisi olla tekemistä miehellä..kun tulee töistä on vähän aikaa paikallaan syö ja sitten alkaa kauhea keksiminen..itseä tuo ahdistaa kun voisin vaikka lueskella rauhassa välillä..ja sitte suuttuu jos ei tee hänen mieliksi..

      • uhri1

        tuotaki on meillä et paikkoja tutkittu salaa mm. kaappeja, puhelinta, nettiä..

      • Ei ollut normaali
        uhri1 kirjoitti:

        tuotaki on meillä et paikkoja tutkittu salaa mm. kaappeja, puhelinta, nettiä..

        Moi! Muistan sinut kyllä! Miten sulla menee?

      • uhri1
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Moi! Muistan sinut kyllä! Miten sulla menee?

        kiva kun muistat minut nim. "ei ollut normaali"..olen lukenut sun viestejä paljon täältä ja kahlannut näitä läpi..
        tässähän tää, välillä "ok" ja sitten taas huonommin..pähkäilen päivittäin miten jaksan jatkossa ja olisiko eri paras vaihtoehto. Kun nouse sängystä kuitenkin päivä aina menee jotenkuten enkä jaksa asialle tehdä sen kummempaa :(
        Miten sinulla menee? kiva vaihtaa ajatuksia, kun olisi joku muukin keino kuin tämä palsta..

      • uhri1
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Moi! Muistan sinut kyllä! Miten sulla menee?

        millainen tilanne sinulla nyt? minulla alkaa terveys menemään mutta valitettavasti läheisriippuvuus taitaa tulla kalliiksi...ihan hirveää henkistä väkivaltaa on taas. Toivottavasti näet tämän ja vastailet.

      • uhri1 kirjoitti:

        "minulla alkaa terveys menemään mutta valitettavasti läheisriippuvuus taitaa tulla kalliiksi...ihan hirveää henkistä väkivaltaa on taas."

        Uhri ykköselle klassinen kysymys...
        "jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"...

        Sinuun kuvaamaasi omaan tilanteesi liittyen, jos et halua menettää terveyttäsi tai et pidä/nauti itseesi kohdistuvasta hirveästä henkisestä väkivallasta...

        Niin miksi olet suhteessa ko. henkilön kanssa...

      • ProMaassamakaava

        ""jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"..."

        Voi kun keksisit jonkun muun tavan ilmaista tuota asiaa. Minusta tuo on aivan kuin lisäväkivaltaa... Onko oikeus potkia jo maassa makaavaa lisää? Onko?

        Miksi et vain tyydy kirjoittamaan: ähäkuttii ähäkuttii... lällällää lällällää?

        Ajatteletko tosissasi, että uhri ei ymmärrä itse, että kurja kohtelee häntä huonosti. Hänhän sanoo, että ei jaksa irrottautua...

        Ajat kuin karjaa vaunuun käyttämättä tippaakaan hienostuneita keinoja, annat vain piiskaa ja tökkäät kepillä kankkuun.

        Ihan kuin löytäisit aina tilaisuutesi päästä soittelemaan...

      • ProMaassamakaava kirjoitti:

        "Onko oikeus potkia jo maassa makaavaa lisää?"

        Jaa noh, oikeudesta en tiedä, mutta joskus potku perseellikin voi saada ihmisen tekemään asioille jotain...

        Noh, saivartelu sikseen, joskus puhuttu sympatian ja empatian eroista...

        Niin sympaattinen ihminen lähtee tunnetasolla mukaan voivottelemaan voi voi kun se miehes on kauhea ja voi voi kun sinä et voi/jaksa/osaakykene tekemään asioille jotain...

        Käsittääkseni narsistikin hokee tuota mantraa, sinusta ei ole mihinkään, ilman minua et ole mitään jne...ja ns. uhri samaistuu/uskoo siihen narsistin antamaan rooliin, ilman sitä narsistia ei pärjää/ole elämää/minä en kykene/jaksa jne...

        Mitä tulee tuohon paheksumaasi lauseeseen...niin se on suora lainaus Hellsteniltä ja kannustaa niinikään vastuulliseen aikuisuuteen...

        "Elämän lapsi on kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään sisäisen pahoinvoinnin.

        Tärkeintä on vastuun ottaminen omasta elämästä. Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla? Kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään uhrin tuntomerkit. "

        http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotekategoriat/?id=33&selProduct=1734&selGroup=27&selPage=4

        Oiva esimerkki vastaavasta löytyy myös siitä ikiaikaisesta "psykan " kirjasta...Tarina miehestä jolta Jeesus kysyi Betesdan lammikolla tahdotko tulla terveeksi johon mies vastasi...

        "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua".

        Jeesuskaan ei kantanut miestä lammikkoon, vaan kehoitti miestä nousemaan, ottamaan vuoteensa ja käymään...

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.5.html

        No nää on näitä, kukin valitsee itse mitä elämälleen tekee, haluaako elää uhrin roolissa vaiko muuttaa elämänsä...

        "Mitä tulee tuohon paheksumaasi lauseeseen...niin se on suora lainaus Hellsteniltä ja kannustaa niinikään vastuulliseen aikuisuuteen..."

        Olen Hellsteniä lukenut. Mutta ennen kaikkea, Hellsten on itse alkoholisti ja hänen kielensä on sen mukaista. Lehahtelee kovan ja kulmikkaan tekstin välistä viinan käry kun sitä tekstiä lukee. Aika heikko puolustus kiusaamiselle, että on lainannut jostain kirjasta lauseen.

        "Niin sympaattinen ihminen lähtee tunnetasolla mukaan voivottelemaan voi voi kun se miehes on kauhea ja voi voi kun sinä et voi/jaksa/osaakykene tekemään asioille jotain..."

        Ja sympatiaako ei tarvita? Jätän sinut hakemaan sisältäsi vastausta.

        "suora lainaus Hellsteniltä ja kannustaa niinikään vastuulliseen aikuisuuteen..."

        Kunhan olisi sitä itse. Kehotan sinua itseäsikin vastuulliseen aikuisuuteen. Vastaa itse omista kommenteistasi äläkä vieritä syytä Hellstenille.

        "Jeesuskaan ei kantanut miestä lammikkoon, vaan kehoitti miestä nousemaan, ottamaan vuoteensa ja käymään..."

        Ja nytkö sinä olet kuin Jeesus, kun moitin kulmikkaasta kielestä?

      • ProMaassamakaava
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Onko oikeus potkia jo maassa makaavaa lisää?"

        Jaa noh, oikeudesta en tiedä, mutta joskus potku perseellikin voi saada ihmisen tekemään asioille jotain...

        Noh, saivartelu sikseen, joskus puhuttu sympatian ja empatian eroista...

        Niin sympaattinen ihminen lähtee tunnetasolla mukaan voivottelemaan voi voi kun se miehes on kauhea ja voi voi kun sinä et voi/jaksa/osaakykene tekemään asioille jotain...

        Käsittääkseni narsistikin hokee tuota mantraa, sinusta ei ole mihinkään, ilman minua et ole mitään jne...ja ns. uhri samaistuu/uskoo siihen narsistin antamaan rooliin, ilman sitä narsistia ei pärjää/ole elämää/minä en kykene/jaksa jne...

        Mitä tulee tuohon paheksumaasi lauseeseen...niin se on suora lainaus Hellsteniltä ja kannustaa niinikään vastuulliseen aikuisuuteen...

        "Elämän lapsi on kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään sisäisen pahoinvoinnin.

        Tärkeintä on vastuun ottaminen omasta elämästä. Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla? Kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään uhrin tuntomerkit. "

        http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotekategoriat/?id=33&selProduct=1734&selGroup=27&selPage=4

        Oiva esimerkki vastaavasta löytyy myös siitä ikiaikaisesta "psykan " kirjasta...Tarina miehestä jolta Jeesus kysyi Betesdan lammikolla tahdotko tulla terveeksi johon mies vastasi...

        "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua".

        Jeesuskaan ei kantanut miestä lammikkoon, vaan kehoitti miestä nousemaan, ottamaan vuoteensa ja käymään...

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.5.html

        No nää on näitä, kukin valitsee itse mitä elämälleen tekee, haluaako elää uhrin roolissa vaiko muuttaa elämänsä...

        "Tärkeintä on vastuun ottaminen omasta elämästä. Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla? Kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään uhrin tuntomerkit. ""

        Ymmärrätkö, että olet ottanut kirjasta yhden ruman lausehirviön jota toistelet tilaisuuden tullen?

        Miksi et keskustele uhrin kanssa enempää? Miksi et tue uhria uskomaan itseensä? Miksi et kysy mitä hänelle oikeasti kuuluu? Miksi vain tuo lause?

        Ilmeisesti pidät tuosta lauseesta itse. Et koe sitä pahaksi ja rumaksi. Ehkä olet omasta mielestäsi itse ansainnut tuollaisen lauseen. Minun mielestäni kukaan ihminen, joka makaa maassa, ei tarvitse enää noin rumaa lausetta, vaan oikeaa kannustusta nousta ylös ja huolehtia itsestään.

        "No nää on näitä, kukin valitsee itse mitä elämälleen tekee, haluaako elää uhrin roolissa vaiko muuttaa elämänsä... "

        Joskus on pakko kerätä vain voimia. Oikea tieto narsismista auttaa. Oikea tieto narsismista antaa voimaa. Kun ymmärtää, että narsisti ei ole sellainen ihminen, jonka takia siellä maassa kannattaa maata, on riittävän voimakas nousemaan. Mukaan luettuna että ymmärtää oman arvonsa.

        Omaa arvoaan voi kehottaa miettimään monin eri tavoin, jos kehottaja vain itse ymmärtää mistä on kyse.

        Hellstenin kieli yleensäkin on niin krouvia äijän kieltä, että se ei oikein itsekunnioitusta etsivälle naiselle sovi, ei ollenkaan. Se on niin järkyttävän rumaa ja likaista.

        Ei tarvitse jäädä uhrin viereen makaamaan puhuakseen kauniimmin.

        "Ilmeisesti pidät tuosta lauseesta itse. Et koe sitä pahaksi ja rumaksi. Ehkä olet omasta mielestäsi itse ansainnut tuollaisen lauseen."

        Juu kyllä pidän lauseesta, se ja muutama muu minulle aikoinaan esitetty kysymys sai minut ymmärtämään, että helkkari soikoon, olen aikuinen ihminen ja voin myös itse vaikuttaa elämääni omilla valinnoillani...

        Mitä tulee tuohon ko. kirjoittajaan jonka asiat ny sai minut kommentoimaan ja sinut sitten tapasi mukaan kiistelemään minun kanssasi ja sinut kysymään minulta...

        "Miksi et kysy mitä hänelle oikeasti kuuluu?"

        Niin eiköhän hänen kuulumisensa jo tullut selväksi...

        nimimerkikseen hän oli valinnut uhri1, joka kertoo että hän tuntee itsensä uhriksi, lisäksi hän kertoo, että häneen kohdistuu hirvittävää henkistä väkivalta ja antaa ymmärtää olevansa menettämässä terveytensä...

        Että näen tuossa jo tarpeeksi syitä nousta, ottaa se vuode ja lähteä kävelemään...

        "Jotta yksilö voisi säilyttää mielenterveytensä - hänen on jätettävä narsisti. Hänen on mentävä eteenpäin."

        Noh, ymmärsin, että sinun mielestäsi hänen pitäisi ajatella/pohtia sitä narsistia, mikä varmaan narsistinkin mielestä on ok, että keskitytään/kiinnitetään huomio siihen narsistiin/puhutaan hänestä ja hänen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään...

        Voisin ajatella, että jos ihminen kokee itsensä narsistin uhriksi ja on menettämässä terveytensä niin eiköhän ne viimeiset voimavarat ole viisainta kohdistaa itseensä/ pyrkimään rakentamaan sitä itelleen hyvää elämää ja sitä kautta kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi...

        Minun mielestäni ne, että kurkistelee narsisti kaappeihin, tai jutteleeko eksänsä kanssa tai miksi hän haluaa koko ajan tehdä jotain, ovat vähemmän tärkeitä asioita pohtia silloin kun kokee että oma terveys on vaarassa...

        Eikös sodassakin ohjeisteta ettei saa jäädä tuleen makaamaan...

        Mutta joo, kuten jo totesin, itsekukin valitsee itse, mitä elämälleen tekee, haluaako elää uhrin roolissa vaiko muuttaa elämänsä..

        "Hellstenin kieli yleensäkin on niin krouvia äijän kieltä, että se ei oikein itsekunnioitusta etsivälle naiselle sovi, ei ollenkaan. Se on niin järkyttävän rumaa ja likaista."

        Noh, tuo on sinun mielipiteesi, mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyyy, on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet saaneensa apua hänen kirjoituksistaan...

        Samaan aiheeseen liittyen, mieleen muistuu muinoinen jostain lukemani sosiaalityöntekijän kommenttikin, että joskus joutuu näyttämään asiakkaalle rumia kuvia hänestä itsestään, vaikka se on hänelle tuskallista...

        Narsistihan ei uskalla katsoa itseään ja varmasti toivoo ettei uhrikaan siihen kykenisi, koska se itseen katsominen/omien valintojen pohtiminen on se avain uhrin roolista irtautumiseen ja sitä kautta irti pääsemiseen siitä narsistista...

        Mutta joo, muistan kyllä, että aikoinaan kerroit että haluat taata uhreille kirjoitusrauhan...tuohon liittyen todettiin/ohjeistettiin myös ettei narsistia kiinnosta mitkään uhrin itsetilitykset sun muut...

        Mikä on ymmärrettävää, narsistin kannaltahan se olisi huono juttu jos uhrit selviäisivät ja narsistit jäisivät uhrin elämässä ns. sivurooliin...josku tuntuu myös siltä, että jotkut uhritkaan eivät pidä siitä ajatuksesta, että niin siittä uhrin roolista kuin siitä narsististakin voi myös päästä eroon, niin halutessaan...

      • Tiedät varsin hyvin

        "Noh, ymmärsin, että sinun mielestäsi hänen pitäisi ajatella/pohtia sitä narsistia, mikä varmaan narsistinkin mielestä on ok, että keskitytään/kiinnitetään huomio siihen narsistiin/puhutaan hänestä ja hänen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään..."

        Tiedät varsin hyvin, että en kohtele narsistia silkkihansikkain kun uhri (mm. olin minä silloin kun tilanne oli paha) makaa maassa. Läpivalaisu räikeällä lampulla ja sen toteaminen, että narsisti ei ole sellainen ihminen kun mitä kuvittelemme ihmisen määritelmään yleensä kuuluvaksi.

        Tiedät tuon varsin hyvin.

        Tiedät myös, että narsisti EI t o d e l l a k a a n pitäisi tuosta, jos saisi selville, että hänet on ruodittu läpi. Tärkeimmät asiat esiin.

      • Tavallaan ei tullut.
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Ilmeisesti pidät tuosta lauseesta itse. Et koe sitä pahaksi ja rumaksi. Ehkä olet omasta mielestäsi itse ansainnut tuollaisen lauseen."

        Juu kyllä pidän lauseesta, se ja muutama muu minulle aikoinaan esitetty kysymys sai minut ymmärtämään, että helkkari soikoon, olen aikuinen ihminen ja voin myös itse vaikuttaa elämääni omilla valinnoillani...

        Mitä tulee tuohon ko. kirjoittajaan jonka asiat ny sai minut kommentoimaan ja sinut sitten tapasi mukaan kiistelemään minun kanssasi ja sinut kysymään minulta...

        "Miksi et kysy mitä hänelle oikeasti kuuluu?"

        Niin eiköhän hänen kuulumisensa jo tullut selväksi...

        nimimerkikseen hän oli valinnut uhri1, joka kertoo että hän tuntee itsensä uhriksi, lisäksi hän kertoo, että häneen kohdistuu hirvittävää henkistä väkivalta ja antaa ymmärtää olevansa menettämässä terveytensä...

        Että näen tuossa jo tarpeeksi syitä nousta, ottaa se vuode ja lähteä kävelemään...

        "Jotta yksilö voisi säilyttää mielenterveytensä - hänen on jätettävä narsisti. Hänen on mentävä eteenpäin."

        Noh, ymmärsin, että sinun mielestäsi hänen pitäisi ajatella/pohtia sitä narsistia, mikä varmaan narsistinkin mielestä on ok, että keskitytään/kiinnitetään huomio siihen narsistiin/puhutaan hänestä ja hänen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään...

        Voisin ajatella, että jos ihminen kokee itsensä narsistin uhriksi ja on menettämässä terveytensä niin eiköhän ne viimeiset voimavarat ole viisainta kohdistaa itseensä/ pyrkimään rakentamaan sitä itelleen hyvää elämää ja sitä kautta kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi...

        Minun mielestäni ne, että kurkistelee narsisti kaappeihin, tai jutteleeko eksänsä kanssa tai miksi hän haluaa koko ajan tehdä jotain, ovat vähemmän tärkeitä asioita pohtia silloin kun kokee että oma terveys on vaarassa...

        Eikös sodassakin ohjeisteta ettei saa jäädä tuleen makaamaan...

        Mutta joo, kuten jo totesin, itsekukin valitsee itse, mitä elämälleen tekee, haluaako elää uhrin roolissa vaiko muuttaa elämänsä..

        "Niin eiköhän hänen kuulumisensa jo tullut selväksi... "

        Tavallaan ei tullut. Ei tullut selväksi, mitä hän itse ajattelee itsestään nyt ja tulevaisuudestaan. Ei tullut selväksi, ymmärtääkö hän, että hänellä ei voi olla narsistin kanssa tulevaisuutta.

        TUO kävi mielestäni selväksi kirjoituksesta.

        Nimimerkki voi olla pitempään käytetty eikä siksi ajantasainen... tunnistettavuuden vuoksi.

      • Hei, on paljon ihm
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Hellstenin kieli yleensäkin on niin krouvia äijän kieltä, että se ei oikein itsekunnioitusta etsivälle naiselle sovi, ei ollenkaan. Se on niin järkyttävän rumaa ja likaista."

        Noh, tuo on sinun mielipiteesi, mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyyy, on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet saaneensa apua hänen kirjoituksistaan...

        Samaan aiheeseen liittyen, mieleen muistuu muinoinen jostain lukemani sosiaalityöntekijän kommenttikin, että joskus joutuu näyttämään asiakkaalle rumia kuvia hänestä itsestään, vaikka se on hänelle tuskallista...

        Narsistihan ei uskalla katsoa itseään ja varmasti toivoo ettei uhrikaan siihen kykenisi, koska se itseen katsominen/omien valintojen pohtiminen on se avain uhrin roolista irtautumiseen ja sitä kautta irti pääsemiseen siitä narsistista...

        Mutta joo, muistan kyllä, että aikoinaan kerroit että haluat taata uhreille kirjoitusrauhan...tuohon liittyen todettiin/ohjeistettiin myös ettei narsistia kiinnosta mitkään uhrin itsetilitykset sun muut...

        Mikä on ymmärrettävää, narsistin kannaltahan se olisi huono juttu jos uhrit selviäisivät ja narsistit jäisivät uhrin elämässä ns. sivurooliin...josku tuntuu myös siltä, että jotkut uhritkaan eivät pidä siitä ajatuksesta, että niin siittä uhrin roolista kuin siitä narsististakin voi myös päästä eroon, niin halutessaan...

        "Noh, tuo on sinun mielipiteesi, mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyyy, on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet saaneensa apua hänen kirjoituksistaan..."

        Hei, on paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet hyötyneensä muunkinlaisesta väkivallasta. Tukholman syndooman sukua tuo ilmiö. Itse olisin hienotunteisempi, kun siihen kerran on mahdollisuus.

        Lähteehän sitä tietenkin parantelemaan itseään, jos arvostelu tulee arvostetulta taholta, joka tunnettu sosiaalityöntekijäkin voi jollekin olla. Olen kutenkin sitä mieltä, että mikään työntekijä ei ole sama kun "hyvä" ihminen, joten kaikki voivat kieltään kohentaa.

        Onhan se tunnettu lause olemassa, kuin "väkivalta alkaa siitä mihin järki loppuu". Kannatan tuota lausetta ja olen varma, että kaikelle huonolle ja rumalle ilmaisulle löytyy parempi versio. Täytyy vain miettiä. Se on sitä itsen reflektointia ja itsen kehittämistä.

      • Aika kummallisen tul
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Hellstenin kieli yleensäkin on niin krouvia äijän kieltä, että se ei oikein itsekunnioitusta etsivälle naiselle sovi, ei ollenkaan. Se on niin järkyttävän rumaa ja likaista."

        Noh, tuo on sinun mielipiteesi, mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyyy, on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet saaneensa apua hänen kirjoituksistaan...

        Samaan aiheeseen liittyen, mieleen muistuu muinoinen jostain lukemani sosiaalityöntekijän kommenttikin, että joskus joutuu näyttämään asiakkaalle rumia kuvia hänestä itsestään, vaikka se on hänelle tuskallista...

        Narsistihan ei uskalla katsoa itseään ja varmasti toivoo ettei uhrikaan siihen kykenisi, koska se itseen katsominen/omien valintojen pohtiminen on se avain uhrin roolista irtautumiseen ja sitä kautta irti pääsemiseen siitä narsistista...

        Mutta joo, muistan kyllä, että aikoinaan kerroit että haluat taata uhreille kirjoitusrauhan...tuohon liittyen todettiin/ohjeistettiin myös ettei narsistia kiinnosta mitkään uhrin itsetilitykset sun muut...

        Mikä on ymmärrettävää, narsistin kannaltahan se olisi huono juttu jos uhrit selviäisivät ja narsistit jäisivät uhrin elämässä ns. sivurooliin...josku tuntuu myös siltä, että jotkut uhritkaan eivät pidä siitä ajatuksesta, että niin siittä uhrin roolista kuin siitä narsististakin voi myös päästä eroon, niin halutessaan...

        "josku tuntuu myös siltä, että jotkut uhritkaan eivät pidä siitä ajatuksesta, että niin siittä uhrin roolista kuin siitä narsististakin voi myös päästä eroon, niin halutessaan... "

        Aika kummallisen tuleman sait aikaan... : }.

        Minusta taas tuntuu, että tämä nykyaika on sellaista, jossa kaikesta täytyisi päästä eroon hyvin nopeaan ja ei kun uutta putkeen... Tosin nuorellakin on oikeus tilanteen tarkasteluun, jos niin haluaa.

        No, tuohon en kannusta kuin aivan nuoria, joilla ei ole pahoja ongelmia itsensä kanssa. Että pääsisivät toteuttamaan omaa tarkoitustaan.

        Itseni kohdalla olen ajatellut, että viivyn tämän aiheen parissa aivan niin pitkään kuin itse haluan. Pystyn ehkä auttamaankin ainakin joitakin kirjoituksillani ja valaisemaan osaltani asiaa.

      • Aika kummallisen tul kirjoitti:

        "Aika kummallisen tuleman sait aikaan... : }."

        Jaa no ei ny niin kummallisen,

        onhan noita ihmisiä, jotka etsivät syitä/vikoja aina kaikista ja kaikesta sille ettei oma elämä ole sellaista kuin itse haluaisi sen olevan, ilman sen kummempaa tarvetta/halua tehdä itse asioille mitään...

        "Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa kuvitellaan, että ollaan muiden ihmisten, elämän tai olosuhteiden uhreja. Vastuu omasta elämästä sysätään muille ihmisille tai yhteiskunnalle.

        On erittäin tärkeä elementti ihmisen hyvinvoinnin kannalta, kokeeko voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä vai tunteeko olevansa pahan olonsa, menneisyyden tai muiden käytöksen uhri", valottaa psykologi Kati Raikamo."

        http://www.city.fi/yhteiskunta/oman elamansa uhrit/4623

      • Oikeasti minä uskon

        Oikeasti minä uskon tässä vaiheessa, että ainoastaan päihteiden käyttäjä tai persoonallisuushäiriöinen haluaa olla selkeästi ulkoapäin nähtävästi heikossa tilanteessa. Tervejärkinen päihdevapaa ihminen ei tahdo riippua hirveissä tilanteissa.

        Alkoholisteista ja päihteiden käyttäjistä yleensäkin tiedämme, että he ovat haluttomia tekemään asialleen yleensäkään mitään, koska eivät jaksa ajatella muuta kuin seuraavaa annostaan.

        Oma lukunsa on poliitikot, jotka ehkä tarkoitushakuisesti eivät kaikki suostu myöntämään, että jonkunlainen huono-osaisuus voisi olla jostain muusta kuin ihmisen omasta valinnasta kiinni. Mielestäni tuota ei kuitenkaan kannata tähän sotkea, vaikka hyvät olosuhteet toisaalta luovat tilaisuuksia itsessään enemmän ja raha tuo valinnan vapautta.

      • Oikeasti minä uskon kirjoitti:

        "Tervejärkinen päihdevapaa ihminen ei tahdo riippua hirveissä tilanteissa. "

        Noh, tuon logiikan mukaan sitte narsistien uhrit eivät ole tervejärkisiä ja päihdevapaita jos jäävät sen narsistin kanssa oleilemaan vuosikausiksi vielä senkin jälkeen kun tajuavat tilanteen...

        Mutta joo, saivartelu sikseen, en ny tarkoita mitään pelkästään ulospäin näkyvää huono osaisuutta vaan enemmänkin sellaista "uhritumista", että vaikka itsellä on elämässään päällisinpuolin kaikki ns. hyvin, niin siltikin ollaan perustyytymättömiä ja valitetaan kaikesta/ollaan kateellisia/ilkeitä heille, jotka vaikeuksistaan ja puutteistaankin huolimatta ovat iloisia jopa onnellisiakin...

        Mikä jälkimmäinen voisi kuvata juurkin narsistia, jota hyvällä syyllä voi nimitää itsensä ja oman elämänsä uhriksi...mikä ei ny välttämättä tarkoita että se näkyy ulospäin muuten kuin puheessa/käyttätymisessä...

      • Kirjoitin siksi "

        Kirjoitin siksi "selvästi ulospäin näkyvää", kun ihmisen subjektiiviset tunnetilat voivat olla jotenkin suhdanteista riippuvia. Kriteerinä käytän esim. päihderiippuvaisen tarvetta saada se annoksensa hinnalla millä hyvänsä, tai sitten vastaavasti narsistin uhrin pysytteleminen alistettuna ja nöyryytettynä, vaikka tie vie silminnähden alaspäin.

        Ongelmiahan meillä ainakin kausittain on kaikilla ja kaikelle ei mitään voikaan, vaikka kuinka pyristelisi.

        "Noh, tuon logiikan mukaan sitte narsistien uhrit eivät ole tervejärkisiä ja päihdevapaita jos jäävät sen narsistin kanssa oleilemaan vuosikausiksi vielä senkin jälkeen kun tajuavat tilanteen..."

        Tuo on oikeasti j o i s s a k i n tapauksissa mahdollista.

        Tosin en usko siihen, että kukaan terve ja päihdevapaa ihminen jääkään vuosikausiksi oleilemaan sen jälkeen kun on tajunnut tilanteen. Tilanteen tajuamiseen täysin saattaa mennäkin kosolti aikaa, varsinkin jos uhrilla on omassa elämässään velvoitteita, jotka vievät paljon aikaa, ja joita ei voi noin vain heittää pois ja alkaa kokopäivätoimiseksi pohdiskelijaksi.

        Omasta tilanteestani totean kuten olen klo 12.24 kirjoittanut ketjun loppupäässä. Minulla oli myös useampia samanaikaisia projekteja ja suurta surua useammasta suunnasta noihin aikoihin. Kaikki tuo uuvutti minua todella paljon, eikä todellakaan tehnyt tilannetta helpommaksi. Olen kuitenkin ollut tietoinen noihin aikoihin omista vaikeuksistani ja niiden vaikutuksista siihen, että olen koko suhteeseen eksynyt alun perin, kuten myös siihen syvyyteen, millä suhteeseen lopulta menin.

        Narsistihan haistaa paitsi sitä läheisriippuvuutta, niin myös muita ongelmia, joita ihmisillä on. Tuore yksinhuoltaja on taatusti yksi laji, mikä narsistia kiinnostaa (mikä tietenkään minä en ole ollut ; )).

        Korostan kuitenkin, että en koskaan lähtenyt elämään narsistin ehdoilla ja annoin hänen "kuulla kunniansa", kuten myös pidin puoleni ja ymmärsin etten voi antaa hänen keikuttaa elämääni. Harrastin hänen kanssaan sitten vain seksiä, koska hän ei "suostunut" (siis osannut vammansa vuoksi) elämään siten kuin minä olisin halunnut.

        Pähdevapaalle ja terveelle ihmisellekin voi kuormittua samanaikaisuuksien vuoksi liikaa taakkaa ja hän voi etsiä helpotusta elämäänsä, minkä etsinnän tuloksena voi sitten ajautua pirteältä vaikuttavaan suhteeseen...

      • jalat maahan
        ProMaassamakaava kirjoitti:

        ""jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"..."

        Voi kun keksisit jonkun muun tavan ilmaista tuota asiaa. Minusta tuo on aivan kuin lisäväkivaltaa... Onko oikeus potkia jo maassa makaavaa lisää? Onko?

        Miksi et vain tyydy kirjoittamaan: ähäkuttii ähäkuttii... lällällää lällällää?

        Ajatteletko tosissasi, että uhri ei ymmärrä itse, että kurja kohtelee häntä huonosti. Hänhän sanoo, että ei jaksa irrottautua...

        Ajat kuin karjaa vaunuun käyttämättä tippaakaan hienostuneita keinoja, annat vain piiskaa ja tökkäät kepillä kankkuun.

        Ihan kuin löytäisit aina tilaisuutesi päästä soittelemaan...

        Vai lisä väkivaltaa... Jalat maassa oleva kysymys. Koska raja tulee vastaan? Terveys menossa, huonoa kohtelua, väkivaltaa... Kauanko jaksaa vielä,loppuun astiko?
        Eikö lähipiirissä ole jolta saa tukea ja vierellä kulkijaa vaikeimman ohi. Yritä edes hakea apua.
        Ei näille palstoille purkautuminen konkreettista apua anna.

    • Ei ollut normaali

      Minun miehessä ei mitään tuollaista poikkevuutta mielestäni vaikka minulla ei miehistä kokemusta juuri olekaan. Ehkä mieleen tulee yksi omituisuus (vai onko teidän mielestä) että ehdotti muutaman kerran että valkkaisimme netistä minulle tekokyr..n ja käyttäisin sitä silloin kun me emme miehen kanssa näe toisiamme ja tekee mieli. No saahan sitä kai ehdottaa mutta en tuohon suostunut.

      • Ei tuossa ole mitään

        Ei tuossa ole mitään omituista.

        "Mies sanoi ihan pokkana että joo, olen nähnyt jo tuon kun olen tutkinut täällä paikkoja."

        Tuossa sen sijaan on.

    • Ei ollut normaali

      Uhri1: nyt pääsin taas kirjoittamaan. En tiedä kehtaanko edes enää kertoa täällämutta annoin miehelle mahdollisuuden näyttää onko muutosta tapahtunut janyt on pidetty muutaman päivä taas yhteyttä ja nähty pari kertaa. On tosi mukavaa ja kaikki sujuu hyvin. Mies lupasi että hoitaa exän kanssa vain exän asiat ja haluan tuon uskoa. Samoin haluan uskoa että muutenkin menee hyvin. Tämä vaan tuntuu että tapahtuneita asioita on vaikea unohtaa ja ne kummittelee mielessä vaikka nyt on tältä kesältä paljon hyvääkin, kuten muultakin ajalta. Se se onkin että yhdessä ihmisessä näyttää olevan kaksi niin erilaista puolta että ei tiedä kumpiko on se oikea vai onko molemmat häntä itseään. Itse huomaan olemisessani eroa entiseen siinä mielessä että omat ajatukset eivät koko ajan roiku toisessa vaan tuntuu että olisin enemmän Milla jaloillani ja tilannetta ikäänkuin tarkkailemassa. Mutta kauanko jatkan tarkkailua ja milloin tulee tilanne että voin täysillä heittäytyä olemiseen hänen kanssaan? Nyt olen kovin varovainen ja haluankin pitää mielessä menneet jutut vaikka eihän niitäkään pitäisi liikaa miettiä. Mies on varannut meille parin viikon päähän psykologilla käynnin. Mietin että puhuuko siellä ihan kaikki asiat mitä oikeasti tulee mieleen vai keskustellaanko vain minun mustasukkaisuudesta ja uusperheen mahdollisista haasteista kuten mies on ajatellut?
      Millaista sinun arki on miehesi kanssa ja huomasitko oireita jo seurusteluaikana? Olisi mukava jos kertoisit noista!

      • KunEiUskoNiiEiUsko

        Voi, voi .....

      • Olet menossa hinn.

        "Millaista sinun arki on miehesi kanssa ja huomasitko oireita jo seurusteluaikana? Olisi mukava jos kertoisit noista! "

        Olet menossa hinnalla millä hyvänsä suhteeseen sen miehen kanssa.

        Kyselet Uhri1:ltä käytännön tietoja heidän "arjestaan", jotta sitten osaisit itse selviytyä tunteettoman huijarisi kanssa. Jonka tuot muuten myös lapsillesi, vanhemmillesi ja kaikille läheisillenne taakaksi.

        "yhdessä ihmisessä näyttää olevan kaksi niin erilaista puolta että ei tiedä kumpiko on se oikea vai onko molemmat häntä itseään."

        Niin, vedät myös lapsesi, vanhempasi ja muut läheiset arpomaan, että kumpikohan puoli se on se oikea!!!! SOI! HÄLYTYSKELLO SOI!

        "Nyt olen kovin varovainen ja haluankin pitää mielessä menneet jutut vaikka eihän niitäkään pitäisi liikaa miettiä. "

        Voi voi. Kun on kertynyt sitä varovaisuutta... kyllä sinun nyt siitä tarvitsisi päästä. Narsistin täytyy päästä nauttimaan voitoistaan... voi voi. (Miten hem*metissä sinut saisi tajuamaan?!?).

      • Sinussa on tapahtun

        "Itse huomaan olemisessani eroa entiseen siinä mielessä että omat ajatukset eivät koko ajan roiku toisessa vaan tuntuu että olisin enemmän Milla jaloillani ja tilannetta ikäänkuin tarkkailemassa. "

        Sinussa on tapahtunut positiivista kehitystä, mutta et ole vielä tarpeeksi vahva.

      • Et ole edes ajatell

        " Mietin että puhuuko siellä ihan kaikki asiat mitä oikeasti tulee mieleen vai keskustellaanko vain minun mustasukkaisuudesta ja uusperheen mahdollisista haasteista kuten mies on ajatellut?"

        Et ole edes ajatellut vaikuttaa keskustelun kulkuun ja pidät täysin itsestään selvänä, että mies puhuu siellä juuri niitä asioita mistä itse haluaa puhua. Olet ajopuuna suhteessanne.

        Et muista edes oman terapeuttisi puheita.

      • uhri1

        oletko nim. "ei ollut normaali" paikalla? kiitos viestistäsi nyt kahlasin läpu taas ketjun täällä oli minua näköjään kaipailtu kun oli kyselty juttuja.. oikeastaan alussa en huomannut mitään..oli kyll merkkejä mm. mustasukkaisuutta jo silloin..halusi määrätä pukeutumista..minä olin niin rakastunut että en huomannut :( sitten alkoi n. parin kolmen vuoden jälkeen tulla enemmän piirteitä ja siitä lähtien on pahentunut tosi paljon kun ollaan jo kymmenkunta vuotta oltu yhdessä..
        nykyisin arki varpaillaan olemista. en saa sanoa edes asioita loppuun joista mies ei halua kuulla, määräilee minun ajankäyttöäni, yrittää eristää m. ystävistä, läheisistä..arvostelee jatkuvasti tekemisiäni ja milloin teen mitäkin ei ole oikein tai on väärin. Seksiä käyttää valtana. Ainut mikä toimii on raha-asiat.
        Muuten menee huonosti on väheksymistä, alistamista, nälvimistä erinäisistä asioista. mikään ei riitä eikä kelpaa. jaksaminen kortilla mietin eroa ja asuntoa mutta ei ole voimia lähteä ei vielä tarpeeksi mitähän tässä pitää tapahtua että lähtisin?? kirjoittele "ei ollut normaali" tähän ketjuun tai aloita uusi ja huhuile minua.

    • Ei ollut normaali

      Mutta kun toinen lupaa ja lupaa ja ei vaan oma usko riitä joku noin läheinen voisi olla niin paha ja valehdella silmiin katsoen. Ja kun hyvää on enemmän kuin huonoa. Ja mitä jos oikeasti voikin joiltakin osin muuttua. En ottanut itse yhteyttä, mies otti yhteyttä muutama päivä sen jälkeen kun oli haukkunut ja syyttänyt sähköpostissa. Jatkui sanojaan, osittain, mutta sitten kuitenkin sanoi että hyvä kun minä tiedän että olen aiheuttanut hänelle kärsimystä. Pieleenhän tämä taitaa mennä vaikka nyt kuinka menisi hyvin juuri tällä hetkellä. Hän käänsi syyn minuun, otti yhteyttä, minä välittömästi pyytelin anteeksi ja hän sanoi että hyvä kun minä ymmärsin aiheuttaneesi kaiken. Voi minua sentään, en kosta usko enää mihinkään kun alan näitä kirjoittaa. Aloin juuri itkeä..

      • KunEiUskoNiiEiUsko

        Sua viedään taas kuin pässiä narusta ja ihan kuus-nolla. Mutta joo, omapa on asiasi ja elämäsi, mä luovutan, tää on ihan never-ending-story.... Onnea valitsemallesi tielle!

      • KunEiUskoNiiEiUsko kirjoitti:

        Sua viedään taas kuin pässiä narusta ja ihan kuus-nolla. Mutta joo, omapa on asiasi ja elämäsi, mä luovutan, tää on ihan never-ending-story.... Onnea valitsemallesi tielle!

        "Voi minua sentään, en kosta usko enää mihinkään kun alan näitä kirjoittaa. Aloin juuri itkeä.."

        "Me ihmiset olemme peilejä toisillemme ja meillä on suuri tarve lukea toistemme kasvoilta hyväksyntää, rohkaisua ja rakkautta. Kun peilinä on narsisti, peilissä näkyy outo irvikuva. Alamme vähitellen uskoa siihen, ja menetämme uskon itseemme."

        "Narsistin mahdollisuudet ja halu parantua ovat erittäin vähäiset. Siksi ero on uhrille usein ainut tapa pelastaa itsensä.

        http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/paakirjoitus-ja-kolumnit/6457

        – Siinä vaiheessa, kun narsistin kanssa elävä tai elänyt tulee terapiaan, hän on usein hyvin väsynyt ja solmussa itsensä kanssa. Hän on kadottanut kosketuksen siihen, kuka on ja mitä haluaa elämältä. Terapiassa lähdetään etsimään hänen minuuttaan ja itsetuntoaan, Myllärniemi toteaa.

        Narsisti on saattanut määrätä kaikesta, jolloin uhrin kyky ja mahdollisuudet päättää omista asioistaan ovat kadonneet. Toipumiseen kuuluu kaiken tämän miettiminen uusiksi: miten haluan elää ja asua, ja miltä kaikki minusta tuntuu, nyt kun taas on lupa omiin tunteisiin.

        Pitkässä suhteessa narsistin kanssa eläneen on hyvä pohtia sitäkin, mikä on saanut hänet elämään tällaisessa suhteessa. Mikä on saanut hänet suostumaan manipuloitavaksi ja miksi hän on ollut niin kauan sokea kumppaninsa suhteen?

        "Narsistista eroavan ei kannata jäädä analysoimaan entistä puolisoaan tai perustelemaan eroa muille. Narsistinen tunnekoukku on lujassa: uhrin on hyvä varautua vaikeaan eroon eikä ”ystävyydestä” eron jälkeen voi haaveilla. Sen sijaan kannattaa keskittää voimat oman hyvän elämän rakentamiseen, kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi."

        Niin tiedon puuttesta tuskin on kysymys tämän kirjoittajan, mutta tuohon on pakko yhtyä...

        "Mutta joo, omapa on asiasi ja elämäsi, kuluuhan se elämä noinkin...

      • Melissa73
        KunEiUskoNiiEiUsko kirjoitti:

        Sua viedään taas kuin pässiä narusta ja ihan kuus-nolla. Mutta joo, omapa on asiasi ja elämäsi, mä luovutan, tää on ihan never-ending-story.... Onnea valitsemallesi tielle!

        Olen ollut naimisissa 5 vuotta miehen kanssa, jolla on mielestäni narsistisia piirteitä. Kaksisuuntainen mieli alahäiriö on diagnosoitu. Nyt olen tajunnut lasten kanssa lähteä, suhteeseen liittyi paljon pelkoa miehen käytöksestä. Henkistä väkivaltaa oli paljon, arvostelua, syyllistämistä ennenkaikkea. Sana jota sain kuulla 5 vuotta, oli "v..un ämmä". Hoidin lapset yksi, mies kävi töissä ja näinollen kodin ja lasten hoito kuului 100 % minulle. Hyväksyin tämän, tykkäsin olla lasten kanssa kotona. Mutta apua olisi silti halunnut, ei edes mitään suurta, vaan jos mies olisi huomannut,että tarvitsen taukoa ja tuonut lapselle edes maitopullon oma aloitteisesti. Kun valvoin yöllä vauvan kanssa ja olisi ollut kiva jos toinenkin olisi edes joskus auttanut, niin sain kommentin:"Mee huo.a töihin". Paljon muutakin olisi kerrottavaa, mutta juuri nyt ei ole aikaa kirjoitella niistä. (olen kolmen pienen lapsen yh-äiti).Tiedän kyllä, kuinka vaikeaa voi olla pysyä erossa, olen todennut, että syyllisyys minutkin pitää edelleen kiinni miehessä. Muuten eroaminen, ehkä, olisi helpompaa. Meillä riidat alkoi monesti pikkujutuista, joista mies raivostui silmittömästi ja huuteli aina niitä v..un ämmä juttujansa. Halusin esim.puhua jostain asiasta, esim.meidän läheisyysongelmista, koska seksiä oli tosi harvoin. Suuttui hirveästi ja käänsi aina asian itseensä, että kuinka kaikki tietää mitä ongelmia hänellä on töiden ym.muiden asioiden kanssa ja ei hän jaksa alkaa puimaan mitään asioita. Näin hän teki myös vanhimmalle pojalleen, jos hän halusi puhua isänsä kanssa, mies lopulta uhkaili pojalle tappavansa itsensä. Halusin sanoa, että syyllisyys(minkä narsisti on vuosien aikana uhrille saanut luotua), pitää edelleen kiinni huonossa suhteessa. Itse olen taipuvainen läheisriippuvuuteen, pitäisi nyt vaan olla vahva ja nohtaa ex mies. Muuten siinä olen onnistunutkin, ainakin eron alussa, kun pidin etäisyyttä mieheen, mutta aina kun tulee hakemaan lapsia tapaamiseen, joudun tietysti nähdä miestä ja silloin tulee takapakkia. Mies nyt myös viestittää päivänsä kuulumisia joka päivä. Olen vielä henkisesti kiinni miehessä, kai, koska olen osaksi unohtanut millainen hän osaa olla. Palaa en kuitenkaan, koska se ei olisi lapsille hyväksi.

      • Et siis usko, että

        "ei vaan oma usko riitä joku noin läheinen voisi olla niin paha ja valehdella silmiin katsoen. "

        Et siis usko, että maailmassa on persoonallisuushäiriöitä mitään muitakaan. Uskot että ilkeät psykiatrit ovat keksineet ne omaksi hyväkseen.

        Voi hem*etti kuule sinun kanssasi.

        Nyt siis olette tilenteessa, jossa mies on: "Mies on varannut meille parin viikon päähän psykologilla käynnin. Mietin että puhuuko siellä ihan kaikki asiat mitä oikeasti tulee mieleen vai keskustellaanko vain minun mustasukkaisuudesta ja uusperheen mahdollisista haasteista kuten mies on ajatellut?"

        H Ä N on siis saanut sinut vedettyä vihdoin tuohon.

        Juuri yltille pitämäni saarnan jälkeen tekisi mieleni sanoa sinulle suorat sanat, mutta suoraan sanoen, en löydä sanoja... Lainaukset Hellsteniltä ovat nyt liian nössöjä.

        Olet torvi.

      • Kuinka minusta tunt

        Ei ollut normaali

        " Voi minua sentään, en kosta usko enää mihinkään kun alan näitä kirjoittaa. Aloin juuri itkeä.. "

        Kuinka minusta tuntuu, että jos tulet selviämään järjissäsi tuosta kaikesta, mihin olet laittamassa pääsi, niin tulet muistelemaan tätä itkun päivääsi vielä hetkenä, jolloin olit onnellisessa tilanteessa, ennen kuin syöksyit narsistin kanssa omaan helv*ttiisi.

        Tässä nyt tarjotaan sinulle kovin paljon luettavaa, ja olet aina ollut laiska ottamaan onkeesi, mutta yritämme kovasti.

      • Hyvä että olet pääss
        Melissa73 kirjoitti:

        Olen ollut naimisissa 5 vuotta miehen kanssa, jolla on mielestäni narsistisia piirteitä. Kaksisuuntainen mieli alahäiriö on diagnosoitu. Nyt olen tajunnut lasten kanssa lähteä, suhteeseen liittyi paljon pelkoa miehen käytöksestä. Henkistä väkivaltaa oli paljon, arvostelua, syyllistämistä ennenkaikkea. Sana jota sain kuulla 5 vuotta, oli "v..un ämmä". Hoidin lapset yksi, mies kävi töissä ja näinollen kodin ja lasten hoito kuului 100 % minulle. Hyväksyin tämän, tykkäsin olla lasten kanssa kotona. Mutta apua olisi silti halunnut, ei edes mitään suurta, vaan jos mies olisi huomannut,että tarvitsen taukoa ja tuonut lapselle edes maitopullon oma aloitteisesti. Kun valvoin yöllä vauvan kanssa ja olisi ollut kiva jos toinenkin olisi edes joskus auttanut, niin sain kommentin:"Mee huo.a töihin". Paljon muutakin olisi kerrottavaa, mutta juuri nyt ei ole aikaa kirjoitella niistä. (olen kolmen pienen lapsen yh-äiti).Tiedän kyllä, kuinka vaikeaa voi olla pysyä erossa, olen todennut, että syyllisyys minutkin pitää edelleen kiinni miehessä. Muuten eroaminen, ehkä, olisi helpompaa. Meillä riidat alkoi monesti pikkujutuista, joista mies raivostui silmittömästi ja huuteli aina niitä v..un ämmä juttujansa. Halusin esim.puhua jostain asiasta, esim.meidän läheisyysongelmista, koska seksiä oli tosi harvoin. Suuttui hirveästi ja käänsi aina asian itseensä, että kuinka kaikki tietää mitä ongelmia hänellä on töiden ym.muiden asioiden kanssa ja ei hän jaksa alkaa puimaan mitään asioita. Näin hän teki myös vanhimmalle pojalleen, jos hän halusi puhua isänsä kanssa, mies lopulta uhkaili pojalle tappavansa itsensä. Halusin sanoa, että syyllisyys(minkä narsisti on vuosien aikana uhrille saanut luotua), pitää edelleen kiinni huonossa suhteessa. Itse olen taipuvainen läheisriippuvuuteen, pitäisi nyt vaan olla vahva ja nohtaa ex mies. Muuten siinä olen onnistunutkin, ainakin eron alussa, kun pidin etäisyyttä mieheen, mutta aina kun tulee hakemaan lapsia tapaamiseen, joudun tietysti nähdä miestä ja silloin tulee takapakkia. Mies nyt myös viestittää päivänsä kuulumisia joka päivä. Olen vielä henkisesti kiinni miehessä, kai, koska olen osaksi unohtanut millainen hän osaa olla. Palaa en kuitenkaan, koska se ei olisi lapsille hyväksi.

        Melissa73

        "Meillä riidat alkoi monesti pikkujutuista, joista mies raivostui silmittömästi ja huuteli aina niitä v..un ämmä juttujansa. Halusin esim.puhua jostain asiasta, esim.meidän läheisyysongelmista, koska seksiä oli tosi harvoin. Suuttui hirveästi ja käänsi"

        Hyvä että olet päässyt ikävästä miehestäsi eroon.

        Riidat oikean paksunahkaisen narsistin kanssa eivät kuitenkaan ala välttämättä mistään "pikkujutuista", vaan narsisti elää omien mielijohteidensa mukaan ja muut ovat vain hänen jatkeitaan. Narsistin kanssa ei voi käydä kaksipuolista riitaa, koska narsisti ei osaa riidellä. >Hän on aina oikeassa.

      • Sillä kumpi otti

        "En ottanut itse yhteyttä, mies otti yhteyttä "

        Sillä kumpi otti yhteyttä ei ole mitään merkitystä.

        Lääkitset tuolla vain jo särkynyttä itsetuntoasi.

      • Yksi plussa on
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Voi minua sentään, en kosta usko enää mihinkään kun alan näitä kirjoittaa. Aloin juuri itkeä.."

        "Me ihmiset olemme peilejä toisillemme ja meillä on suuri tarve lukea toistemme kasvoilta hyväksyntää, rohkaisua ja rakkautta. Kun peilinä on narsisti, peilissä näkyy outo irvikuva. Alamme vähitellen uskoa siihen, ja menetämme uskon itseemme."

        "Narsistin mahdollisuudet ja halu parantua ovat erittäin vähäiset. Siksi ero on uhrille usein ainut tapa pelastaa itsensä.

        http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/paakirjoitus-ja-kolumnit/6457

        – Siinä vaiheessa, kun narsistin kanssa elävä tai elänyt tulee terapiaan, hän on usein hyvin väsynyt ja solmussa itsensä kanssa. Hän on kadottanut kosketuksen siihen, kuka on ja mitä haluaa elämältä. Terapiassa lähdetään etsimään hänen minuuttaan ja itsetuntoaan, Myllärniemi toteaa.

        Narsisti on saattanut määrätä kaikesta, jolloin uhrin kyky ja mahdollisuudet päättää omista asioistaan ovat kadonneet. Toipumiseen kuuluu kaiken tämän miettiminen uusiksi: miten haluan elää ja asua, ja miltä kaikki minusta tuntuu, nyt kun taas on lupa omiin tunteisiin.

        Pitkässä suhteessa narsistin kanssa eläneen on hyvä pohtia sitäkin, mikä on saanut hänet elämään tällaisessa suhteessa. Mikä on saanut hänet suostumaan manipuloitavaksi ja miksi hän on ollut niin kauan sokea kumppaninsa suhteen?

        "Narsistista eroavan ei kannata jäädä analysoimaan entistä puolisoaan tai perustelemaan eroa muille. Narsistinen tunnekoukku on lujassa: uhrin on hyvä varautua vaikeaan eroon eikä ”ystävyydestä” eron jälkeen voi haaveilla. Sen sijaan kannattaa keskittää voimat oman hyvän elämän rakentamiseen, kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi."

        Niin tiedon puuttesta tuskin on kysymys tämän kirjoittajan, mutta tuohon on pakko yhtyä...

        "Mutta joo, omapa on asiasi ja elämäsi, kuluuhan se elämä noinkin...

        Yksi plussa on minulta ; ).

      • Melissa73
        Hyvä että olet pääss kirjoitti:

        Melissa73

        "Meillä riidat alkoi monesti pikkujutuista, joista mies raivostui silmittömästi ja huuteli aina niitä v..un ämmä juttujansa. Halusin esim.puhua jostain asiasta, esim.meidän läheisyysongelmista, koska seksiä oli tosi harvoin. Suuttui hirveästi ja käänsi"

        Hyvä että olet päässyt ikävästä miehestäsi eroon.

        Riidat oikean paksunahkaisen narsistin kanssa eivät kuitenkaan ala välttämättä mistään "pikkujutuista", vaan narsisti elää omien mielijohteidensa mukaan ja muut ovat vain hänen jatkeitaan. Narsistin kanssa ei voi käydä kaksipuolista riitaa, koska narsisti ei osaa riidellä. >Hän on aina oikeassa.

        Se on totta! Mies oli mielestään aina oikeassa ja koki varsinkin naisen omat, eriävät mielipiteet uhkana. Eikä ottanut naiselta, ainakaan minulta minkäänlaisia neuvoja vastaan.

      • half vaatten

        Ei ollut normaali... Et kyllä ole terve. On/off seurustelua ja anteeksi pyydellen menet takaisin!
        Olen saanut käsityksen sinulla olevan lapsiakin ja muita läheisiä?
        Yritä nyt ymmärtää ettet ole vastuussa siten vain itsestäsi ja omista HALUISTASI. Itsekäshän olet, jauhat omista tunteistasi. Kuinka lapsesi kokevat sahaamisen miehen kanssa, heistä et juuri mainitse,vain sinä. Sinun olemisesi kun mies hyppyyttää .

    • Sinun kirjoituksesi

      Ei ollut normaali

      Sinun kirjoituksesi tämä kohta sai minut hakemaan tuon lainauksen, jossa toinen elokuvan päähenkilöistä sanoo nuorelle naiselle näin. Elokuvan George on juurikin narsistin uhri.

      " Mutta kauanko jatkan tarkkailua ja milloin tulee tilanne että voin täysillä heittäytyä olemiseen hänen kanssaan? Nyt olen kovin varovainen ja haluankin pitää mielessä menneet jutut vaikka eihän niitäkään pitäisi liikaa miettiä."

      "-Minäpä sanon teille yhden asian. Olette nuori ja rakastunut. Varoitan teitä. Älkää antako tunteen ryöstäytyä valloilleen niin kuin tuo putous. Oletteko nähneet putouksen yläpuolella olevan joen? Se on tyyni ja levollinen. Tukki lipuu siinä rauhallisesti. Kun se ajautuu alemmas, vauhti kiihtyy. Sitten se tavoittaa ensimmäisen putouksen. Mikään mahti maailmassa ei voi estää sitä syöksymästä reunan yli. Sinne se joutuu vääjäämättömästi." -Lainaus on elokuvasta Niagara

      Mielestäni tuo kuvaa paremmin kuin hyvin ainakin minun rakastumistani narsisti-psykopaattiini. Tunne ryöstäytyi muutamissa päivissä niin valloilleen, että paluuta ei enää ollut...

    • Narsistin kanssa on

      Ei ollut normaali

      "On tosi mukavaa ja kaikki sujuu hyvin. Mies lupasi että hoitaa exän kanssa vain exän asiat ja haluan tuon uskoa. Samoin haluan uskoa että muutenkin menee hyvin."

      Narsistin kanssa on tosi mukavaa ja kaikki sujuu hyvin kun narsisti on ohjaksissa ja päällepäsmärinä.

      Tuon jo tiedämmekin, että SINÄ haluat uskoa.

    • Tässä siis Uhri1:n

      "millainen tilanne sinulla nyt? minulla alkaa terveys menemään mutta valitettavasti läheisriippuvuus taitaa tulla kalliiksi...ihan hirveää henkistä väkivaltaa on taas. Toivottavasti näet tämän ja vastailet. "

      Tässä siis Uhri1:n aiempi kirjoitus.

      Ja Ei ollut normaali näkee ja vastaa:

      "Millaista sinun arki on miehesi kanssa ja huomasitko oireita jo seurusteluaikana? Olisi mukava jos kertoisit noista! "

      Ei ollut normaali haluaa käytännön vinkkejä, miten pääsisi Uhri1:n kanssa samaan jamaan... Small talkia toisen rouvan kanssa... viatonta rupattelua arjesta. Miten arki sujuu... mitä tapahtuu arjessa... Help!

    • Ei ollut normaali

      Sitä vaan on vaikea hyväksyä että mies joka on niin läheinen ja kaikki muu on hyvin ja yhteiset harrastukset ym. Että hän haluaisi tahallaan satuttaa kun nyt ollaan kaikki asiat yhdessä puhuttu selväksi missä mennään ja mitkä asiat loukkaa. En vaan voi käsittää että joku olisi sellainen että pystyy valehtelemaan noin.
      Kun mietin Psykologini ohjeen mukaan unelmieni kumppania ja hänen ominaisuuksiaan niin en tietenkään näitä piirteitä ajattele. Mutta osaatteko ajatella kuinka joku voi sekoitaa ajatuksia kun osaa olla niin hyvä ja ihana ihminen, ja sitten tulee jotain ei niin hyvää. Tämä ei ole fyysistä väkivaltaa tai päin naamaa haukkumista mutta jotain mistä täällä olen kertonut. Ja kun olen nämä asiat tuonut nyt muutaman kuukauden sisällä hänelle tietoon mitkä asiat minua ihmetyttävät ja mistä olen loukkaantunut, luulisi että hän nyt tietää ja lupauksiensa mukaan ei enää tee näin. Nyt hän on kehunut minua kovasti ja pahoitellut asioita ja luvannut muutosta. Kertokaa miksi en uskoisi?

    • Siksi että kaikki

      "Nyt hän on kehunut minua kovasti ja pahoitellut asioita ja luvannut muutosta. Kertokaa miksi en uskoisi? "

      Siksi että kaikki merkit viittaavat siihen, että miehellä on jonkinlaista persoonallisuushäiriötä joka viittaa narsismiin.

      Narsistit ovat patologisia valehtelijoita ja elävät valehtelemisesta ja huiputtamisen tuomasta huumasta.

      Luitko kaikki vastaukset läpi ja mietitkö niitä?

      Sinun sijassasi vastaisin kaikkiin, niin voisimme jatkaa keskustelua. Nyt ei ole keskustelun alla kuin sinun sokea uskosi, jonka me kaikki narsistin käyneet tiedämme, tunnemme, ymmärrämme ja olemme kokeneet.

      En osaa sanoa, miksi minä en uskonut koskaan omaan NP:ini, enkä hänen aivoituksiinsa. Juuri mietin, että se olin minä joka vein meidän suhdettamme, koska tiesin suurinpiirtein, että hänellä ei siellä menneisyydessään paljoa todellista kehuttavaa selviytymisen ja jatkon kannalta ollut.

      Kun hän lakkasi kulkemasta minun talutusnuorassani, katkesi koko suhteemme. Minä en moisen patologisen valehtelijan viitoittamaan suuntaan koskaan lähtenyt.

      Esitän sinulle Ei ollut normaali kysymysken:

      Missä on sinun omanarvon tuntosi ja vastuuntuntosi siitä, mitä tuot lastesi, vanhempiesi ja muiden läheisten elämään, kun täältä palstaltakin saa välillä lukea, kuinka sotkevat koko suvunkin elämän?

      Toinen kysymys:

      Tiedätkö, mitä tarkoittaa hyväuskoisuus?

      Jos mies olisi lähestulkoonkaan normaali, sinun ei tarvitsisi mainita erikseen hyvistä hetkistä. Mihin ne päättyvät ja katoavat?

    • Minusta on hiukan

      "Kertokaa miksi en uskoisi? "

      Minusta on hiukan tylsää kirjoittaa sinulle näistä asioista, kun tuntuu, että sinä et niitä lue etkä mieti, vaikka minäkin olen kaikkea tuota käynyt läpi omassa elämässäni, enkä ole kovin tyhmä ihminenkään, en ollenkaan.

      Tuon kysymyksen voisi kääntää myös toisinpäin. Kertokaa, miksi uskoisin? Niin, miksi uskoisin patologista valehtelijaa, jolla on meneillään voiton pyynti.

      Sinä uskoisit tietenkin siksi, koska se olisi niin kivaa jos tuo olisi totta...

      Lopultakaan minä tuskin olisin ollut NP:ini tyytyväinen, vaikka hänen lemmenlurituksensa ja "vakavamieliset" pyrkimyksensä olisivat olleetkin totta. Ei hän olisi vastannut odotuksiani eikä toiveitani. Olin vain rakkaudesta sekaisin ja hormonit puhuivat puolestani, niin kuin nyt sinäkin olet sekaisin rakkaudesta ja hormonit puhuvat sinun puolestasi.

    • Kysytkö tuota tosiss

      " Mutta osaatteko ajatella kuinka joku voi sekoitaa ajatuksia kun osaa olla niin hyvä ja ihana ihminen, ja sitten tulee jotain ei niin hyvää. "

      Kysytkö tuota tosissasi, vai onko kysymyksesi retorinen?

      Täällähän on palsta täynnä vuosikausia kirjoitettuja kommentteja juuri tuollaisista tapauksista.

    • Vielä kerran: Oletko

      "Nyt hän on kehunut minua kovasti ja pahoitellut asioita ja luvannut muutosta. Kertokaa miksi en uskoisi? "

      Vielä kerran: Oletko epätoivoinen?

      Oletko niin epätoivoinen, että olet valmis mihin tahansa riskinottoon, jos sillä on SINUN MIELESTÄSI murto-osankin mahdollisuus tuottaa edes osa-aikaista onnea?

    • Usko pois!

      Soita Narsistien uhrit ry:n tukipuhelimeen, puhu, kerro, kysy ja ennen kaikkea KUUNTELE! On helpompaa uskoa ventovieraan, samat asiat kokeneen ihmisen ohjeita/neuvoja kuin että ottaisi onkeensa kaverien, omaisten, tuttavien tms. varoituksia.
      Narskusta eroon pääseminen on sen jälkeen vain kokemus, josta on hyötyä myöhemmin elämässä. Se mikä ei tapa, se vahvistaa! Meillä on vain yksi elämä, joka on lyhyt. Miksi tuhlaisit sen tuollaisen luonnevikaisen kanssa, kun elämällä voi olla tarjolla jotakin paljon, paljon parempaa?

    • Ei ollut normaali

      Niin, kai sitä on jotenkin epäuskoinen sen suhteen että kokisin jonkun kanssa niin paljon yhdistäviä juttuja. Ja kun asiat on vihdoin puhuttu läpikotaisin niin sen jälkeiseenmahdolliseen ja luvattuun muutokseen en ole antanut mahdollisuutta. Pari vuotta meni että en uskaltanut sanoa näihin asioihin mitään, keräsin vaan sisälleni niitä ja alkoi tulla rytmihäiriöitä ja ahmimista ja ahdistavaa oloa.
      Missä on omanarvon tuntoni? Mielestäni sitä jo löytyy kun tunnen itseni aika vahvaksi ja pidän nykyään itseäni nättinä ja kaikinpuolin hyvänä ihmisenä. Varmaan joku viimeinen toive siitä että mies alkaisi kunnioittamaan minua saa minut ainakin juuri nyt pysymään tässä tilanteessa. En kuitenkaan ole uskaltanut tehdä edes ensi viikkoon kestäviä suunnitelmia hänen kanssaan koska tilanne on jotenkin niin epävarma. Muutama kuukausi sitten kun aloin tänne kirjoittelemaan niin olin täysin ahdistuksen vallassa ja pääni oli oikeasti sekaisin. Nyt olo on tuosta kovasti tasaantunut ja tuo viime viikkoinen aika, olikohan viikon verran, kun en kuullut miehestä mitään sujui ihan hyvin. Tiedän että pärjään kyllä yksinkin jos ero tulee. Silti, vaikka kuinka kirjoitan ja luen niin ihan lopullinen varmuus puuttuu. Siis varmuus siitä että en voisi tulla onnelliseksi hänen kanssaan. Tilannetta vaikeuttaa jotenkin se, että olemme molemmat melkein puoliammattilaisia urheilussa ja se että ymmärtää toista tällaisessa elämässä on kovin tärkeää. Tiedän että ei kuitenkaan niin tärkeää ettäkö se menisi muuten henkisen hyvinvoinnin edelle. Mies on tällä hetkellä täysin ihastunut minuun ja on paljon yhteyksissä ja haluaa järjestää tapaamisia vaikka se onkin hankalaa juuri nyt. Mielestäni hänen tunteensa ovat aitoja, en usko että noin hyvin pystyy näyttelemään sitä että haluaa olla toisen lähellä ja pitää hyvänä julkisillakin paikoilla. Mies on tällä hetkellä jotenkin myös minun ohjailtavissa vaikka en sellaistA yritäkään mielestäni tehdä. Tarkoitan sitä että hänelle käy kaikki mitä ehdotan esim tapaamisia liittyen kun aikaisemmin mentiin lähes aina hänen päätösten mukaan.

      • Ok. Tuo selittää

        "epäuskoinen sen suhteen että kokisin jonkun kanssa niin paljon yhdistäviä juttuja. "

        Ok. Tuo selittää jotain. Mikäli mies on narsisti, niin sinä voit olla hänelle tuossakin asiassa tärkeä hyväksikäytettävä. Sinun jälkeesi voi tulla joku vielä pätevämpi...

        " luvattuun muutokseen en ole antanut mahdollisuutta. "

        Muistaakseni annoit kerran jonkun mahdollisuuden ja hän jotenkin petti sinut taas... liittyen johonkin "mustasukkaisuus episodiin", jossa hän yritti taas sinua vedättää tuttuun tyyliinsä.

        "omanarvon tuntoni? Mielestäni sitä jo löytyy kun tunnen itseni aika vahvaksi ja pidän nykyään itseäni nättinä ja kaikinpuolin hyvänä ihmisenä."

        Toivottavasti tuo ei ole epäilyksen alla olevasta kiinni. Mutta kuten aiemminkin sanoin, hyvä että olet vahvistunut. Jos kuitenkin syöksyt suhteeseen kuten aiemmassa uumoilet, että voisit hellittää ja syöksyä ja unohtaa kaikki epäilykset, jotka tässä tapauksessa osoittavat sinulta pelkkää arvostelukykyä, asetat kyllä omanarvon tunteesi vaaraan.

        "olikohan viikon verran, kun en kuullut miehestä mitään sujui ihan hyvin. "

        Muista tuo.

        " ihan lopullinen varmuus puuttuu. Siis varmuus siitä että en voisi tulla onnelliseksi hänen kanssaan. "

        Tajuatko, millainen vastaus sinut saa varmaksi siinä tapauksessa, että mies on narsisti? Eli sinun on saatava kouriin tuntuva vastaus.

        Minähän sain narsistiltani todellisen vastauksen aikoinani. Luulisin, että kukaan elävä ihminen ei sellaista haluaisi kuulla.

        "melkein puoliammattilaisia urheilussa ja se että ymmärtää toista tällaisessa elämässä on kovin tärkeää. "

        Uskon tuon, mutta vielä enemmän uskon ystävyyteen tuolla saralla. Jos olette todella asiassanne kiinni, niin miksi tuota tarvitsee kytkeä suhteenne laatuun mitenkään?

      • En tuollaisesta

        " Mies on tällä hetkellä täysin ihastunut minuun "

        "Mielestäni hänen tunteensa ovat aitoja, en usko että noin hyvin pystyy näyttelemään sitä että haluaa olla toisen lähellä ja pitää hyvänä julkisillakin paikoilla. "

        En tuollaisesta lähde kinaamaan sinun kanssasi. Jos olet tuota mieltä niin tietenkin sinulla on oikeus olla tuota mieltä. Eihän täällä palstalla kukaan tunne teitä.

        Mutta sen verran sanon, että mikäli mies on narsisti, niin hän osaa näytellä tunteita niin, että ne ovat todellisemman oloisia kuin aidot.

        " Mies on tällä hetkellä jotenkin myös minun ohjailtavissa vaikka en sellaistA yritäkään mielestäni tehdä. "

        Me menimme narsisti-psykopaattini kanssa vajaan vuoden minun ohjauksessani, lähestulkoon. Tein vain ne myönnytykset, jotka tahdoin tehdä. Tapailumme loppuaikoina sain taas ohjakset käsiini ja nyt suhteemme onkin poikki. Sekin minun tahdostani.

      • Melissa73
        En tuollaisesta kirjoitti:

        Ehkä näyttää siltä, että miehesi on tällä hetkellä ihastunut sinuun, ap, mutta kunnioittaako hän sinua? Minä erosin narsistisia piirteitä omaavasta miehestäni maaliskuussa ja meni suht hyvin, kunnes hain viimeiset tavarani hänen luotaan juhannuksen tienoilla. Silloin mies yllättäen pyysi minua grillaamaan, lasten kanssa. Se sai pääni pyörälle, kun huomasin että minulla on vielä tunteita. Olin masentunut ja tuntui että elämäni oli ex mieheni käsissä. Uudessa asunossa ei huvittanut olla, ei sisustaa. Mietin, että mitä mies minusta nyt haluaa? Sanoi, että ehkä joskus voimme olla taas yhdessä. Ehtona oli, että muutan takaisin! Olin ahdistunut ja pelkäsin alkaa miehen kanssa mihinkään, vaikka samaan aikaan vielä kiinni hänessä. Sitten, tässä vähän aikaa sitten halusin puhua hänen kanssaan asiasta joka vaivaa minua, nimittäin luottamuksesta.En tiedä,pettikö hän yhdessä olo aikanamme, mutta deittipalstoja katsoi.Näin hänen olleen "nainen etsii miestä" palstalla. Miksi naimisissa oleva mies sellaisella palstalla käy? Itseä ei ainakaan sellaiset kiinnostaneet. Kuulin hänen hankkineen eromme jälkeen web kameran ja olleen yhteydessä ulkomaalaiseen naiseen. Ja tilanneen s-lelun! Sanoi tilanneensa sen, koska tilailee kaikkea muutakin, eikä maksa niitä. No, kysyin häneltä, kun olimme taas lähentyneet, että onko hänellä vielä web kamera. Haluan nimittäin voida luottaa. Vastaus oli, että "vi.un hullu, mee hoitoon! Nyt olen pitänyt etäisyyttä mieheen, vastannut hänen viesteihinsä vaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Ymmärsi kai, koska en ole kuullut hänestä pariin päivään. Tunteeni eivät tällä hetkellä ole rakkaudellisia, onneksi, ex miestäni kohtaan. Ja voin paremmin!

      • On tosi hienoa,

        On tosi hienoa, että olet/olette löytäneet tämän palstan ja haluatte kirjoittaa kuulumisianne. Kaikista trolleistakin huolimatta. Tämä on tällaista vertaiskirjoittelua.

        Haluan raottaa hiukan verhoa teille nyt näin:

        Itse olen käynyt suhteen narsisti-psykopaattiin läpi vuosia sitten ja suhde jatkui tapailuina aina tämän vuoden alkuun. En ole päättänyt mitään hänen suhteensa, että tapaanko häntä vielä ja jos niin koska. Tietoisesti kuitenkin pyrin hänestä eroon.

        Käyn ulkona ja erilaisissa harrasteriennoissa tiuhaan tahtiin. Tapaan myös muita ystäviäni ja sukuani. Nautin elämästäni mutta toisinaan... niin, toisinaan iskee yksinäisyys ja kaipaa ihmistä vierelleen.

        NP:ni kanssa olin seksisuhteessa niin pitkään kuin hiukankin seksiä häneltä halusin. Lopussa tunteet olivat niin finitto minultakin, että nautin ainoastaan jonkinlaisen fyysisen osuuden. Sen jälkeen en ole enää ollut hänen kanssaan. En ole tahtonut häneltä enää mitään.

        Toisinaan ajattelen, että harmi kun luonto on antanut tuollaiseen ulkokuoreen sellaisen sisällön.

        Jatkan toiseen kirjoitukseen.

      • Kirjoitatte ajantasa
        Melissa73 kirjoitti:

        Ehkä näyttää siltä, että miehesi on tällä hetkellä ihastunut sinuun, ap, mutta kunnioittaako hän sinua? Minä erosin narsistisia piirteitä omaavasta miehestäni maaliskuussa ja meni suht hyvin, kunnes hain viimeiset tavarani hänen luotaan juhannuksen tienoilla. Silloin mies yllättäen pyysi minua grillaamaan, lasten kanssa. Se sai pääni pyörälle, kun huomasin että minulla on vielä tunteita. Olin masentunut ja tuntui että elämäni oli ex mieheni käsissä. Uudessa asunossa ei huvittanut olla, ei sisustaa. Mietin, että mitä mies minusta nyt haluaa? Sanoi, että ehkä joskus voimme olla taas yhdessä. Ehtona oli, että muutan takaisin! Olin ahdistunut ja pelkäsin alkaa miehen kanssa mihinkään, vaikka samaan aikaan vielä kiinni hänessä. Sitten, tässä vähän aikaa sitten halusin puhua hänen kanssaan asiasta joka vaivaa minua, nimittäin luottamuksesta.En tiedä,pettikö hän yhdessä olo aikanamme, mutta deittipalstoja katsoi.Näin hänen olleen "nainen etsii miestä" palstalla. Miksi naimisissa oleva mies sellaisella palstalla käy? Itseä ei ainakaan sellaiset kiinnostaneet. Kuulin hänen hankkineen eromme jälkeen web kameran ja olleen yhteydessä ulkomaalaiseen naiseen. Ja tilanneen s-lelun! Sanoi tilanneensa sen, koska tilailee kaikkea muutakin, eikä maksa niitä. No, kysyin häneltä, kun olimme taas lähentyneet, että onko hänellä vielä web kamera. Haluan nimittäin voida luottaa. Vastaus oli, että "vi.un hullu, mee hoitoon! Nyt olen pitänyt etäisyyttä mieheen, vastannut hänen viesteihinsä vaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Ymmärsi kai, koska en ole kuullut hänestä pariin päivään. Tunteeni eivät tällä hetkellä ole rakkaudellisia, onneksi, ex miestäni kohtaan. Ja voin paremmin!

        Jatko:

        Kirjoitatte ajantasa kirjoitusta. Todella hienoa.

        Narsistilla on kuitenkin normaalista poikkeava aikakäsitys. Narsisti on joissain asioissa sprintteri ja toisissa asioissa tarpeen vaatiessa pitkä matkan juoksija. Narsisti voi tähyää voiton tahdossaan aina pitemmälle kuin uhrinsa. Jos uhri ymmärtää tuon, niin silloin uhri saattaa pystyä päihittämään narsistin. Narsisti kuitenkin osaa odottaa häviötäkin, ja varautuu siihen omalla tavallaan.

        Sen kuitenkin tiedän, että kahdella päivällä ei narsistista selviydy. Eikä viikolla. Pitää tehdä suunnitelma omalle elämälle pitemmälle tulevaisuuteen. On vähän kuin laihdutus. Ei auta, jos tänään ei syö leivosta ja seuraavana päivänä ahmii niitä.

        Pitää tehdä suunnitelma, jonka mukaan voi elää. Siksi en itse lähtenyt suhteesta elämään seksitöntä elämää suuri kaipaus mukanani, kun tiesin, että siihen en pysty. Annoin sen verran myöten itselleni, kuin koin tarpeelliseksi oman jaksamiseni takia.

        Narsistista eroamisesta voi tulla jojoilua, jossa narsisti saa aina suuremman voiton kun oppii pelaamaan jojoilijan kanssa, joka ainoastaan paljastaa narsistille toimintatapojaan ja perimmäisiä ajatuksiaan.

        Narsistin uhrista voi tulla kuin jojolaihduttaja, joka häviää pelin ja lihoaa lopuksi yli sen, mitä oli aloittaessaan.

        Tehkää suunnitelma, mitä haluatte omalta elämältänne. Tehkää takaraja, jolloin haluatte olla suunnitelmienne tuloksissa kiinni. Toteuttakaan se kaikki, oli narsisti elämässänne tai ei. Tehkää suunnitelma, jossa teidän on mahdollista päästä narsistista eroon.

        Aivan kuin laihduttajankin on tehtävä itselleen elämäntapa ja ruokailutottumukset, joiden mukaan hän pystyy elämään loppuelämänsä. Voitto voi joskus olla kovan työn takana, mutta kun voitto häämöttää, lisääntyy tyytyväisyys itse.

        Jos puhutaan kahdesta päivästä tai viikosta, on kyse vasta fiiliksistä, mutta tietenkin hyvä, että pystyy hyviä fiiliksiä saavuttamaan. Voitto on kuitenkin etäänpänä.

      • oikeaurheilija

        "olemme molemmat melkein puoliammattilaisia urheilussa ja se että ymmärtää toista tällaisessa elämässä on kovin tärkeää"...... Hmmm hmmm ..... aika vaikea kuvitella, että kaksi noin päätöksentekokyvytöntä, ailahtelevaista, toisesta riippuvaa ja eipäs-juupas tyyppiä kykenisi perheen ja työnteon (tai melkein täystyönteon, jos kerran on urheilussa puoliammattilainen) ja kaiken arjen normihärdellin ohessa lähes puoliammattilaisuustason urheilun vaativaan suunnitelmallisuuteen, johdonmukaisuuteen, päättäväisyyteen, kurinalaisuuteen ja tavoitteellisuuteen. Hmmm, hmmmm .....

      • Melissa73
        Kirjoitatte ajantasa kirjoitti:

        Jatko:

        Kirjoitatte ajantasa kirjoitusta. Todella hienoa.

        Narsistilla on kuitenkin normaalista poikkeava aikakäsitys. Narsisti on joissain asioissa sprintteri ja toisissa asioissa tarpeen vaatiessa pitkä matkan juoksija. Narsisti voi tähyää voiton tahdossaan aina pitemmälle kuin uhrinsa. Jos uhri ymmärtää tuon, niin silloin uhri saattaa pystyä päihittämään narsistin. Narsisti kuitenkin osaa odottaa häviötäkin, ja varautuu siihen omalla tavallaan.

        Sen kuitenkin tiedän, että kahdella päivällä ei narsistista selviydy. Eikä viikolla. Pitää tehdä suunnitelma omalle elämälle pitemmälle tulevaisuuteen. On vähän kuin laihdutus. Ei auta, jos tänään ei syö leivosta ja seuraavana päivänä ahmii niitä.

        Pitää tehdä suunnitelma, jonka mukaan voi elää. Siksi en itse lähtenyt suhteesta elämään seksitöntä elämää suuri kaipaus mukanani, kun tiesin, että siihen en pysty. Annoin sen verran myöten itselleni, kuin koin tarpeelliseksi oman jaksamiseni takia.

        Narsistista eroamisesta voi tulla jojoilua, jossa narsisti saa aina suuremman voiton kun oppii pelaamaan jojoilijan kanssa, joka ainoastaan paljastaa narsistille toimintatapojaan ja perimmäisiä ajatuksiaan.

        Narsistin uhrista voi tulla kuin jojolaihduttaja, joka häviää pelin ja lihoaa lopuksi yli sen, mitä oli aloittaessaan.

        Tehkää suunnitelma, mitä haluatte omalta elämältänne. Tehkää takaraja, jolloin haluatte olla suunnitelmienne tuloksissa kiinni. Toteuttakaan se kaikki, oli narsisti elämässänne tai ei. Tehkää suunnitelma, jossa teidän on mahdollista päästä narsistista eroon.

        Aivan kuin laihduttajankin on tehtävä itselleen elämäntapa ja ruokailutottumukset, joiden mukaan hän pystyy elämään loppuelämänsä. Voitto voi joskus olla kovan työn takana, mutta kun voitto häämöttää, lisääntyy tyytyväisyys itse.

        Jos puhutaan kahdesta päivästä tai viikosta, on kyse vasta fiiliksistä, mutta tietenkin hyvä, että pystyy hyviä fiiliksiä saavuttamaan. Voitto on kuitenkin etäänpänä.

        Se on kyllä totta, että kannattaa tehdä suunnitelma päästäkseen lopulta narsistista.Itse haaveilin jo yhdessä ollessamme vuosia, toisenlaisesta elämästä. Että sitten joskus ei tarvitse sietää enää tätä. Lopulta toteutin sen ja muutin pois. Mutta tosiaan, henkinen riippuvuus on vielä osin jäljellä. Se helpottaa, mitä pitempi aika menee, kun en kuule miehestä. Seksiä meillä ei ole onneksi ollut, vuoteen, se vaikeuttaisi irtautumista. Sekin haittasi, kun yhdessä välissä lähennyimme, että mies ei ehdottanut mitään, vaikka tosiaan vuosi viime kerrasta. Eihän semmoinen suhde toimi. Meillä oli seksin saralla suuria ongelmia, mies oli aina kaljoissa ja kun sanoin, että voisitko olla selvinpäin, niin suuttui. Siitäkään asiasta ei voinut keskustella, niinkuin ei mistään muustakaan, ilman silmitöntä raivokohtausta.

      • Narsisti tekee uhris

        Narsisti tekee uhristaan jotenkin heikon. Hän lyö uhrin itsetunnon lyttyyn, sen jälkeen hän jakaa armoa uhrilleen säännöstellen, annospaloina, muttei koskaan niin paljoa, että uhri saavuttaisi entiset mittansa. Täytyyhän uhrin rukoilla ja tarvita narsistia.

        Narsisti ahdistaa uhrinsa niin, että tämä joutuu pyytämään narsistilta lupaa hengittää, ja kun uhri sen viimein saa, niin uhri tekee sisimmässään narsistista jumalan kaltaisen vapauttajan.

        Minulle kävi niin, että narsisti vapautti minussa sellaisen energian ja tarpeen hyväksyä itseni täydellisesti (aiemmin mieleni oli hiukan kahleissa), että en ollut aikuisena kokenut sellaista kenenkään kanssa.

        Sitten hän yhtäkkiä löi minut maahan niin kovin, että oikeastaan menin pohjan läpi, niin kuin osuvasti kuvataan, maan rakoon.

        Kauhuni ja tuskani keskelläkin tajusin, että jotain oli pahasti pielessä. Hänen toimintansa oli enemmän kuin sairasta. Mutta mikään muu kuin hänen läsnäolonsa ei tarjonnut minulle tuon iskun jälkeen paranevaa oloa. Jouduin pumppaamaan häneltä itsetuntoani takaisin vuosia. Nuo vuodet sisälsivät uusia iskuja, mutta en lannistunut, taistelin kuin henkeni edestä.

        Raivosin hänelle ja iskin häntä takaisin (en likastanut itseäni minkäänlaisissa kostosuhteissa), käytin verbaalisia keinoja ja sain narsistin haukkomaan henkeä ja hän nitisi liitoksissaan... Löin häntä maahan niin kovin kuin ikinä pystyin. Näin sain narsistin hakemaan pelastusta itseltäni.

        Kun olin saanut häneltä tarpeeksi seksiä, mitä alunperinkin olin häneltä lähtenyt hakemaan, jätin hänet.

        Elin pari viimeistä vuotta niin, että elämäni oli täyttä, minulla oli ja on harrastuksia ja ystäviä. Menoa riittää, välillä vähän liikaakin. Tapasin narsistia ainoastaan silloin kun itse halusin häneltä seksiä.

        Mikään mahti maailmassa ei saisi minua enää alistumaan seurustelemaan hänen kanssaan. Niin alhaalla en tule olemaan koskaan. Hän on yhtä kuin kuvotus ja hirviö luonteeltaan.

        Nyt kun tätä muistelen, niin vaikka olen antanut hänelle anteeksi, niin voisin huvikseni vetää häneltä jalat alta, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Nauraisin makeasti päälle, vaikka tekonaurua, jos ei muuten irtoaisi. Noinhan hänkin toimi minun kanssani. Hänelle on terveellisintä pysyä etäällä minusta. Luulen, että hän on tuon ymmärtänytkin.

        Ajattelen, että hän ymmärsikin, että käytin häntä pelkkänä seksileluna lopulta. Mikä muu hän edes voisi olla.

      • Kyllä ja ei. Muistan
        Narsisti tekee uhris kirjoitti:

        (Tähän voisi nyt vaikka ylt vastata, että niin kauan kuin... ... niin narsisti pitää minua otteessaan..)

        Kyllä ja ei. Muistan jokaisesta suhteestani jotakin. Joku, mitä muistan, on hyvää, todella hyvää, ja joku mitä muistan, on huonoa ja se joku toimii opetuksena ja sillätavoin tienviittana loppuelämäni.

        En edes tahdo elää loppuelämääni tyhjäpäisenä kaiken unohtaneena, mitä tulee parisuhteisiin ja siihen, mitä suhteeni ovat minulle valaisseet ihmisestä, tai joistakin ihmisistä. Ja tämä on siis eri asia kuin voimia syövä katkeruus.

        Että tulen pitämään tämän saldon, minkä olen näistä saanut.

    • Ei ollut normaali

      Sehän tässä onkin itselle hassua kun kykenee urheilun saralla suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen vuosiksikin eteenpäin mutta sitten tunnepuoli ei meinaa kestävää tällaista.

      • Etkö pelkää, että se

        " mutta sitten tunnepuoli ei meinaa kestävää tällaista. "

        Etkö pelkää, että se hirveä sinne tänne heittelevä suhde vie voimasi? Voi käydä niin, että menetät tuossa pelissä kaiken, kun suunnittelet jopa "heittäytyväsi" suhteeseen täysin?

        Juuri sillätavoin narsistit saavat uhrinsa täysin rikki ja hajalle, että vievät uhrinsa voimat, lähtevät itse vahvistuneena kuin vampyyri veritankkauksen jälkeen ja uhri on lopulta imetty kuiviin.

    • Ei ollut normaali

      Mikä minulla on? Olen saanut ihan lähiaikoina jo kolme yhteydenottoa muilta miehiltä eri yhteyksistä ja kaikissa tapauksissa nämä ovat osoittaneet kiinnostusta tavata tai tutustua. Miksi minä en kiinnostu heistä? Ajattelen vain tätä yhtä miestä. Voi kun kiinnostuisin jostain toisesta miehestä niin että voisin unohtaa tämän nykyisen. Omatunto kolkuttaa jo nyt jos alkaisin tekemään tuttavuutta uuden kanssa. Mutta mikä olisi muu ulospääsy tästä suhteesta? Ja olisiko joku uusi vain joku korvike johon en oikeasti ihastuisi tai rakastuisi? Väärin se olisi kaikkia kohtaan. Kunhan tässä pohdin..

      • Minäkään en ole

        Minäkään en ole lähtenyt suhteeseen kenenkään muun kanssa vielä, vaikka olemme olleet tapaamatta jo kuukausia.

        Kannattaa kuitenkin noteeraata yhteydenotot. Niin minäkin teen. Se auttaa asiassa eteenpäin. Ehkä sinun ei kannata vaatia itseltäsi liikoja, niin että pystyisit aloittamaan uuden suhteen tuosta vain. Sinulla on vanhan suhteen käsittely aivan kesken. Vähän mietin, kannattaisiko sinun harrastaa jotain muutakin kuin sitä urheilua. Fyysinen urheilu ei auta ajatustyössä kuitenkaan sillä tavoin, kuin nyt tarvitsisit lisää buustia. Keho on sillä tavoin liian tyhmä, surullista kyllä.

      • matka jatkuu
        Minäkään en ole kirjoitti:

        Olkaa kiinnostuneita miesten yhteydenotoista :) tehkää ns. Laastarisuhde. Se voi auttaa ylipääsemisessä tai sitten ei. Mitä väliä. Itse otan laastarisuhteen, jos kohdalle sattuu :) mihinkään vakavampaan en itsekkään vielä pysty, koska olen omasta narskuerostani vielä pahasti rikki. Mutta elämä ja aika kantaa.

      • Oletko aivan tosiss
        matka jatkuu kirjoitti:

        Olkaa kiinnostuneita miesten yhteydenotoista :) tehkää ns. Laastarisuhde. Se voi auttaa ylipääsemisessä tai sitten ei. Mitä väliä. Itse otan laastarisuhteen, jos kohdalle sattuu :) mihinkään vakavampaan en itsekkään vielä pysty, koska olen omasta narskuerostani vielä pahasti rikki. Mutta elämä ja aika kantaa.

        Oletko aivan tosissasi? Jos pystyy tuollaisiin laastarisuhteisiin, ei mielestäni ole mitään hätää ollutkaan. Ei muuta kuin maskia pintaan menoksi. Et ehkä ole ollut narsistin uhri siten kuin jotkut muut.

        Surin aivan hirveästi suhteen rikkoutumista ja sen jälkeen on ollut vuorossa oma eheytyminen.

        Mitä teet niille mitättömille turhakkeille, joilla ei ole muuta virkaa kuin toimia vaihtolaastareina toisensa perään? Ja kuinka voit olla niin turhien ja mitättömien kanssa? Mitä ne laastaroivat? Oletko aivan varma, että ovat lääkettä? Huhhuh.

    • Ei ollut normaali

      Minusta tuntuu että voisi tehdä kellekään niin, koska tiedän nyt itse miltä tuntuu olla laastarina. Se on asia erikseen jos oikeasti kiinnostus jostakin. Mutta voisinko kiinnostua kun olen valitettavasti niin kiinni tunteittensa puolesta toisessa :(

      • selväjärkinen

        Ei hyvää päivää ....... ei ole edellisestäkään irti päässyt ja nyt sitten jo pohdiskelee, että voisko kiinnostua jostakusta toisesta. Ja ikää on? Viistoista, vai kuustoistako peräti jo? Tää stoori alkaa saada jo tosi koomisia piireitä :D

      • Normaalisti, jos

        Normaalisti, jos olisi vain heikko suhde joka ei ole oikein päässyt alkuunkaan ja miehessä tuntuisi olevan noin paljon vikaa kun nyt olet kirjoittanut, niin voisi tietenkin ajatella, että joku toinen tunne vain tempaisi mukaansa, mutta sellaista tunnetta ei nyt taida tulla helposti.

        En ole ainakaan täältä palstalta lukenut enkä muutenkaan kuullut, että joku narsistiin rakastunut olisi löytänyt uuden siinä kesken kaiken ja rakastunut uudestaan siihen päälle.

        Narsisti on niin kipakka koukuttaja, että siihen ei uutta tunnetta synny ennen kuin se narsisti on pelistä pois, myös henkisesti.

        Sinun elämäsi vaatii luultavasti suurempia muutoksia kuin olet tähän asti ajatellut. Et pääse hänestä paikallasi junnaamalla. Siksi ne ovat niin vaikeita, kun eivät ole kuin muut, ikävä kyllä. Siksi heistä kirjoitellaan täällä.

        Onko teillä tapahtunut nyt minkälaisia käänteitä? Vai edelleenkö tuntuu, että menee mukavasti?

      • Ei ollut normaali
        Normaalisti, jos kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Paljon hyvää puhetta ja uskoa tulevaisuuteen miehen suunnalta. Sitten väliin että hän ei kestä enää tyrmäyksiäni ja sitä jos jätän hänet. Ei kuulemma meinaa jaksaa elää jos näin vielä teen. Sitten taas kaikkea hyvää puhetta ja pientä vihjausta että ollaan menossa kohti yhteistä kotia eikä hänelle enää ole väliä missä se koti olisi (kun joskus oli niin ehdoton että hän ei kotoaan muuta tai sittenpitää olla parempi paikka tiedossa). Kovasti hän tuntuu työntävän sanoja minunkin suuhun kun olen varovainen puheissani tällä hetkellä. Haluaa jatkuvasti kuulla että tykkäätkö hänestä vielä ja nyt kun ei nähdä muutamaan päivään, kun on sellainen tilanne, niin hän soittelee monta kertaa päivässä. Jopa minua välillä ärsyttää tämä vaikka niin hänessä kiinni taidan ollakin ja kiva on kuulla hänestä. Tavallaan kiva kuulla..

      • Kun et pääse siitä

        Kun et pääse siitä tilanteesta nyt helposti, niin et kai voi muuta kuin pysyä asemissasi. Jos se mies on oikea nasisti, niin kyllä se jotenkin ilmi tulee ajan kanssa. Älä nyt pidä mitään kiirettä äläkä anna miehen houkutella itseäsi mihinkään todelliseen suureen muutokseen, vaan pidä kiinni omasta elämästäsi ja katsele rauhassa mikä se mies on. Teillä on kummallakin lapset ja totuuden nimessä, ette niitä kyllä tuohon nyt lisää tarvitse. Että periaatteessa teillähän on vain aikaa.

        Käythän vielä siellä terapeutillasi? Olisi varmasti hyvä että kävisit.

      • Eikö olisi kumm

        "Sitten väliin että hän ei kestä enää tyrmäyksiäni ja sitä jos jätän hänet. Ei kuulemma meinaa jaksaa elää jos näin vielä teen. "

        Eikö olisi kummankin kannalta, myös hänen, nyt viisasta että elätte omillanne ja vain tapailisitte? Noin ei tule sitten hänellekään niitä tyrmäyksiä.

      • Ei ollut normaali
        Kun et pääse siitä kirjoitti:

        Käyn kyllä mutta nyt on valitettavsti yli 2 kk loma hänellä. Ja olen hänen viimeisiä asiakkaitaan kun jää jossain vaiheessa lopullisesti eläkkeelle.
        Yhteydenotto yhdeltä mieheltä oli piristävä. Haluaisin hänen kanssa kasvotusten jutella kun lupasi kirjoitella mulle. On tuttu ihminen parin vuoden takaa vaikka meillä ei ole mitään suhdetta tai sen tapaistaan ollut. Nyt vaan oli kiinnostunut kuulumisistani ja kyseli onko minulla ketään. Hän on sinkku ja kuulemma liian kiltti hänkin ollut parisuhteessaan. Lupasin että voimme aiheesta kirjoitella mutta että en ala kenenkään selän takana näkemään. Olenko tässäkin liian kiltti :) ?

      • Ei ollut normaali
        Eikö olisi kumm kirjoitti:

        "Sitten väliin että hän ei kestä enää tyrmäyksiäni ja sitä jos jätän hänet. Ei kuulemma meinaa jaksaa elää jos näin vielä teen. "

        Eikö olisi kummankin kannalta, myös hänen, nyt viisasta että elätte omillanne ja vain tapailisitte? Noin ei tule sitten hänellekään niitä tyrmäyksiä.

        No tämän pitäisikin olla tilanne nyt ja olen sanonut että tilanne ei saa nyt mennä niin että jos asiasta ei tulekaanmitään niin kellekään ei tule tyrmäystä. Mies vaan heittäytyy tosi nopeasti samaan tilanteeseen missä on oltu ja jopa yksi puhelinsoitto saattaa keikauttaa asian erilaiseksi. Nyt se on hän joka suunnittelee lomamatkoja ym kun joskus se olin minä eikä hän halunnut sitouttaa itseään juuri mihinkään..

    • ei ollut normaali

      haluan vielä kirjoittaa tänne vaikka kukaan ei enää jaksaisikaan lukea. Nyt on käynyt niin että mies haluaisi minut pois facebookista tai ainakin miehet pois kavereitteni joukosta. Samaten hän on pyytänyt että saisi lukea minun tekstejä mitä olen sinne kirjoittanut.Sitten toinen juttu. minulla oli työhomma jossa jouduin vähäksi aikaa asiakaspalveluun ja näin paljon ihmisiä. mies masentui tästä ja sanoi ettei tykää ajatuksesta, ties vaikka siellä olisi sinkkumiehiä asiakkaanani. sitten vielä mies alkoi vihjailemaan pariinkin kertaan että minulla on liikaa kohta näitä harrastukseeni liittyviä tapahtumia.
      täytyy sanoa että minua alkoi todella nyt ahdistamaan. jossain vaiheessa olin vähän niinkuin imarreltu että hän olisi minusta edes vähän mustasukkainen mutta tämä meni nyt täysin yli. ekaa kertaa minulla on ajatus että tunne miestä kohtaa on lasknut hurjasti. tulee olo että minua letaan kahlita tai ainakin hän haluaa kontrolloida menojani. Olen tavllan mielissäni, yksi askel taas kauemmaksi hänestä. tuntuu että olen kohta valmis. ei tästä voi tulla hyvää..

      • näin se homma etenee

        No niin, sillai se homma siitä etenee...... Seuraavaksi et saa enää tavata ystäviäsikään, etkä olla missään tekemisissä etkä puhua muille miehille, facen jälkeen seuraavaksi mies haluaa tarkistaa säännöllisesti puhelimesi, kenelle soiteltu ja kenelle ja mitä tekstailtu, sitten et pääse enää yksin ruokakauppaankaan, siellähän voi olla sinkkumiehiä, tai miehiä yleensäkin. Sukulaisesikin voi alkaa pikkuhiljaa hyvästelemään, sillä niistäkin mies löytää varmasti jotain sanottavaa eikä niitä ole siten syytä enää tavata. Jokaisen liikahduksesi ja tekemisesti tulet joutumaan raportoimaan ja ennepitkää joudut pyytämään luvan edes että pääset liikahtamaan mihinkään.
        Minä sinuna juoksisin nyt lujaa ja kauas, ja pois ja siihen suuntaan, missä tuo mies ei ole, enkä pysähtyisi enkä taakseni katselisi.

      • kikkelis kokkelis
        näin se homma etenee kirjoitti:

        Se on se ahmetin tummuus ja tulisuus. Ei siinä paljoa viiskymppisellä yksinkertaisella naisella ole paljoa sanomista tai ahmetti heittää hapot naamalle.

      • Edelleen sanon

        Edelleen sanon sinulle. Vaikka minuakin vietiin aluksi lujaa ja itseäni pidän höperönä että alun alkaenkaan uskoin mihinkään ja vaikka minuakin voi sanoa lepsuksi, kun en päässyt eroon omasta narsisti-psykopaatistani, niin minulla oli lopulta rajani.

        Kyse ei niinkään kuule ole siitä, että hän haluaa poistaa facestasi miehet jne, vaan siitä, että hän laittaa sinun arvostelukykysi kyseenalaiseksi. Hän ei ole koskaan arvostanut sinua ihmisenä (narsistit eivät siis koskaan arvosta ketään). Hän ajattelee sinun puolestasi sellaisia asioita, että minä olen sihahtanut tuollaisissa kohdissa ja lujaa aina. Olen varmasti rakastanut niitä miehiä, joille olen sihahtanut, mutta jos mies rakastaa sinua, hän ei määräile sinua kun sanot että se ei käy.

        Teidän asianne kuulostaa juuri niin pahalta, että pahemmalta ei voi enää kuulostaa tuossa vaiheessa. Tuo kaikki on sinulle jo ennustettu, kun kokeneet ovat sanoneet mitä narsisti tekee. Seuraavaksi hän tekee sen mitä tuo toinen kirjoittaja sanoi että hän tekee.

        Minusta olet nyt antanut hänelle mahdollisuuden ja hän on mokannut täydellisesti sen. Hän ei ole selviytynyt kokeesta ja voit sanoa hänelle hyvästit. Minulla itselläni on todella pitkä pinna, mutta minäkään en tuollaista enää sietäisi. En varmaan sitäkään olisi sietänyt, mitä teille on aiemmin tapahtunut. Tunnistan kun rajani ylitetään ja silloin yksinkertaisesti kiehahdan ja tunkeutujan on peräydyttävä. Mitä sinä odotat vielä? Nyt kuuluisi kiehua. Häädä hänet vain tiehensä, kun ei siitä mitään tule. Nyt olet sen ainakin jo nähnyt.

      • Lisään vielä, että
        Edelleen sanon kirjoitti:

        " minulla oli työhomma jossa jouduin vähäksi aikaa asiakaspalveluun ja näin paljon ihmisiä. mies masentui tästä ja sanoi ettei tykää ajatuksesta, ties vaikka siellä olisi sinkkumiehiä asiakkaanani. sitten "

        Lisään vielä, että se mies on umpisairas... hyi kauheaa.

      • rasistiko olet?
        kikkelis kokkelis kirjoitti:

        Se on se ahmetin tummuus ja tulisuus. Ei siinä paljoa viiskymppisellä yksinkertaisella naisella ole paljoa sanomista tai ahmetti heittää hapot naamalle.

        Kuinka sairas ja häiriintynyt oikein oletkaan? Vaivaako tällä kertaa kateus vai luulosairaus?

        Mielenterveyspalvelut ovat nykyään jokaisen saatavilla, sinunkin. Hae ajoissa itsellesi apua. Teet palveluksen samalla myös ympäristöllesi.

    • ei ollut normaali

      Kiitos, tarvitsen juuri nyt kuulla tällaista. Kyllä tämä alkaa niin olla tässä. Kun tulisi joku ja auttaisi munut vielä pois tästä. huomaan että en kaipaa enää miestä kun olen yksin. lähinnä mietin että miten uskallan sanoa asian hänelle? Tai kyllä uskaltaisin mutta hän on luonut ilmapiirin että tässänyt taas olisi kaiki hyvin. laittaa niin paljon sanoja suuhuni ja minä hiljaa myötäilen että joo, on se noin. sanoi että ei välttämättä jaksa elää jos vielä tyrmään hänet. nämä ehkä tekee jättämisen kynnyksen korkeammaksi. mutta ehkä se on ollut hänen tarkoituskin. ja mikä ahdistavaa, meillä on tämän viikon lopussa aika parisuhdeterapeutille. mies sen varasi joskus aikaa sitten ja nyt se on edessä. tavallaan mielenkiintoista nähdä miten mies siellä puhuu ja itse mietin uskallanko kertoa siellä ihan kaikki. on tämä elämä vaan mennyt omituiseksi. parisuhdeterapiaan seurustelun loputtua eikä olla edes asuttu yhdessä.. ei hyää lupaisi kenenkään kanssa, saati sitten tämän miehen kanssa.

      • hilipatti

        Siis minkä ihmeen vuoksi olet vielä menossa tuohon parisuhdeterapiaan?????????????
        Sehän on vain yksi miehen koukutuskeinoista, ei yhtään mitään muuta, tulee ihan varmasti puhumaan siellä kaikkensa, jotta saa terapeutin uskomaan, että kaikki vika on sinussa ja sinusta lähtöisin. Älä hyvä tyttö enää mene kuuntelemaan sellaista kyykytystä.
        Toisekseen, sinä et ole vastuussa hänen elämisen jaksamisistaan. Mies on aikuinen (siis ainakin fyysiseltä iältään) ja ihan täysin itse ja yksin vastuussa itsestään ja omasta elämästään. Tuollainen uhkailu, ettei jaksa elää, jos jätät minut ja muuta diipadaapaa, on todella häikäilemätöntä ja niin narsistille tyypillistä toimintaa kuin vain olla voi. Miehelle on mahdollisuuksia annettu (liiankin paljon, aivan liian monta) eikä hän ole miksikään muuttunut, ja miten muuttuisikaan, kun ei voi, narsistit eivät voi!
        Juokse tyttö, juokse nyt, vielä kun voit!

      • ei ollut normaali
        hilipatti kirjoitti:

        Kyllä minä juoksenkin, ihan pian, olen luvannut itselleni! Miksi vielä olet nyt tässä? kai minä vielä tässä "kerään itselleni todisteita".. ja niitä on viime aikoina kerääntynyt, onneksi, sillä tajuan niin hyvin koko kuvion. Terapeutillekin menen lähinnä siksi että haluan kuulla sen syyllistämisen minua kohtaan ja ylipäätään haluan nähdä miten mies siellä käyttäytyy. Ikää hänellä on muuten vähän päälle neljäkymmentä, minulla kuusi vuotta vähemmän.
        Vielä joku hitunen minussa pitää tilannetta tällaisena. haluan vaan olla ihan varma päätökseeni. voi kun oli joku ihminen joka olisi tässä ihan täysillä mun mukana ja rinnalla. kaverit ei oikein ymmärrä ja ehkä ymmärrän siinä heitä. enkä oikein enää kehtaa kertoa näitä käänteitä. siksi kai tämä palstakin on niin tärkeä!

      • hilipatti
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Kunhan nyt vain muistat sen, että narsistin käyttäytymisessä on aina se tosiasia pidettävä mielessä, että hän näyttelee. Ja valehtelee. Oli tilanne mikä tahansa. Myös terapeuteille. Kaikille.

      • mytologia1

        No justiinsa tuo. Tuota ihmettelen, etteikö tuon valehtelun ja näyttelemisen luulisi olevan vaikeaa kohteelleen? Kuitenkin kehä kiertää ympyrää ja kohta puhut itsesi pussiin. Jokainen, joka on suht tasapainoinen ihminen havaitsee toisen ihmisen vetämän "roolin".
        Patologisesta valehtelustakin kai voi päästä eroon, jos henkilö itse niin haluaa ja tekee tietoisen muutoksen käyttäytymisessään. Terapiaa tuokin varmasti vaatii.
        Kuten kateuden tunteiden poistaminen itsestään.

      • mytologia1 kirjoitti:

        "Patologisesta valehtelustakin kai voi päästä eroon, jos henkilö itse niin haluaa ja tekee tietoisen muutoksen käyttäytymisessään. Terapiaa tuokin varmasti vaatii."

        Niin kummallinen juttu aikuisella tuokin, lapsethan "valehtelevat"/keksivät juttuja/heillä on mielikuvituskavereita mutta se jää iän myötä pois...

        Pieni tietoisku tästäkin aiheesta(patologinen ajattelu) joka liitty myös narsismiin...

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

        Omaan tarinaani liittyen kyseinen henkilö jossain kohtaa heitti minulle puhuessaan naisistaan, että sinäkin uskot minun mielikuvutuskaveihini...

        Silloin ei tämä narsismi asia ollut vielä siten tuttua, että itselle jäi vain vähän hämmentynyt olo, teki mieli pudistaa päätää, justiinhan se niistä ns. tosissaan puhui ja nykkö niitä ei olekkaan...

        Mikä tosiaan aiheutti sen etten hänen "nuoruuden rakkautensa" olemassaoloon edes aluksi uskonut...

      • Kuule. Nyt teet niin

        "laittaa niin paljon sanoja suuhuni ja minä hiljaa myötäilen että joo, on se noin. "
        "Kun tulisi joku ja auttaisi munut vielä pois tästä."

        Kuule. Nyt teet niin, että et myötäile enää yhtään mitään, vaan sanot hänelle noista asia asioista mitä mieltä itse olet.

        Tottakai hän on ihmisenä loppu, oli sitten narsisti tai mikä hyvänsä, kun ensin olet mielin kielin ja myönnät kaikki ja yllätys yllätys tyrmäät hänet.

        Jos mies on narsisti, hän lähtee, kun et anna mitään periksi mitä et halua antaa. Anna hänen jättää sinut... anna hänen lähteä, koska sinä et anna hänelle mitään periksi, mitä et halua antaa. Älä edes kuuntele hänen tuollaisia aivan sairaita puheitaan, mitä sinun työhösi ja harrastuksiisi tulee.

        Sinun pitäisi opetella olemaan oma itsesi ja sillä tavoin riippumaton myös tulevaisuuden varalle. Aivan tavallinen mieskin ottaa vallan kun huomaa, että sinua ei kiinnosta itsesi vartiointi.

      • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Patologisesta valehtelustakin kai voi päästä eroon, jos henkilö itse niin haluaa ja tekee tietoisen muutoksen käyttäytymisessään. Terapiaa tuokin varmasti vaatii."

        Niin kummallinen juttu aikuisella tuokin, lapsethan "valehtelevat"/keksivät juttuja/heillä on mielikuvituskavereita mutta se jää iän myötä pois...

        Pieni tietoisku tästäkin aiheesta(patologinen ajattelu) joka liitty myös narsismiin...

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

        Omaan tarinaani liittyen kyseinen henkilö jossain kohtaa heitti minulle puhuessaan naisistaan, että sinäkin uskot minun mielikuvutuskaveihini...

        Silloin ei tämä narsismi asia ollut vielä siten tuttua, että itselle jäi vain vähän hämmentynyt olo, teki mieli pudistaa päätää, justiinhan se niistä ns. tosissaan puhui ja nykkö niitä ei olekkaan...

        Mikä tosiaan aiheutti sen etten hänen "nuoruuden rakkautensa" olemassaoloon edes aluksi uskonut...

        Jonkin verran tuossa lueskelin tuohon patologiseen valehteluun liittyen ja käsitykseni mukaan se tosiaan on hoidettavissa silloin jos ja kun ihminen itse tiedostaa asian ja kokee sen ongelmaksi...

        Itseäni aihe kiinnostaa jonkin verran liittyen juurkin tuohon tiedostamiseen, että jos taas sitä Vakninia hieman tähän...

        "Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen. Sillä kummittelevalla tasolla jolla näen illuusioni siksi mitä ne ovat, illuusio sinun luomastasi illuusiosta sisälläni romahtaa ja jättää minut epätoivoon, sekaannukseen, paniikkiin, eristäytymiseen ja kateuteen. Sinä ja kaikki muut syytätte minua kaikenlaisista kauheista asioista."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

        Tuntemaani henkilöön liittyen hänen "kynästään" on spostissani lause...
        "kun itselleen kolmasti valehtelee niin uskoo jo itsekin"

        Että hänenkin tapauksessaan voisin ounastella tiedostamisesta, mutta jostain äsken lukemastani olin ymmärtävinäni myös, että vaikka henkilö tietäisi itsekin olevansa ns. patologinen valehtelija"" niin hän ei ns. välitä siitä vaikka tietäisi että toistekin tietävät sen ja narsistiin liittyen hän luulee kaikkien ihmisten olevan samanlaisia, hän on pikkusen parempi valehtelussakin...

        Jotenkin nph:n liittyen mututuntumani mukaan hänen valehtelunsa huomaa viimeistään silloin kun jutut alkavat olla kovin ristiriitaisia/korkealentoisia...

        Ajatukseni tueksi lainaan taas Vakninia

        "Narsistin elämäntarina kuulostaa tavattoman rikkaalta ja monimutkaiselta. Ja hänen saavutuksensa - yhteismitattomia hänen ikänsä, kasvatuksensa ja maineensa kanssa. Silti hänen todellinen olemuksensa on ilmeisesti ja todistettavasti ristiriidassa hänen väitteidensä kanssa. Narsisti valehtelee hyvin usein ja hänen fantasiansa ovat helposti havaittavia. Hän tipauttelee aina sopivia nimiä ja tarkoitukseen sopivia muiden ihmisten kokemuksia ja saavutuksia."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

        minä en tiedä mieheni valehdelleen minulle kuin sen että sanoi ettei ole exän kanssa muuta kuin lasten asiat mitä puhuvat ja hoitavat. tämä osoittautui vääräksi asiaksi mutta en tiedä heillä silti mitään romanttista olleen. mutta voihan se olla että minulle on valehdeltu paljonkin, en vain tiedä sitä. mutta häntä en siis voi valehtelusta syyttää muuta kuin tuo yksi asia. se onkin sitten sattunut minuun paljon ja herättänyt epäilyksiä siitä että voihan se muutakin valehdella..

      • Mitä läheisemmin

        Mitä läheisemmin patologisen valehtelijan tuntee, sitä vähemmän hänelle voi valehdella varsinaisia proosallisia tapahtumia. Valehtelu narsistilla on enemmänkin elämän pinnan pitämistä puhtaana. Käännellään ja kiillotetaan asiat hohtamaan ja sävytetään "oikeaan" sävyyn. Oikeutetaan pahat teot kääntelemällä ne toisten syiksi jne. Narsisti on taitava valehtelemaan, jos häntä ei osaa epäillä.

        Minä tunsin narsisti-psykopaattini niin pitkältä ajalta, silti hän kehtasi heittää kaameita valheita minun eteeni. Valheet paljastuivat osimiten... ne olivat sellaisia osaksi totta, että hän vain maustoi niitä.

        Suurin valhe oli tietenkin se, minkälaiseksi hän esitteli itsensä ja minkälainen hän sitten lopulta todella oli... Tuota todellista olemusta en ole nähnyt hänen lävitseen useaan kymmeneen vuoteen siis. Näin vasta seurusteltuani hänen kanssaan.

        Narsisti suurin valhe on hänen olemuksensa, elämäntyylinsä, se kaikki, mikä esimerkiksi ylittää hänen todelliset varansa.

        Narsisti saattaa asua hulppeasti ja ajella kalliin sorttisella menopelillä. Rahaa tyypillisesti taitaa mennä enemmän kuin tulla. Sitten jos ei ole muuten mahdollista, omaa elintasoa tuetaan varakkailla ystävillä, jotka saavat maksuksi narsistilta huomiota myös ja esim. vaihtuvan katraan tuttuja narsistin vaihtuvista naisista.

        Narsistin koko olemus on valheellinen.

      • Hän saattaa pyrkiä
        ei ollut normaali kirjoitti:

        minä en tiedä mieheni valehdelleen minulle kuin sen että sanoi ettei ole exän kanssa muuta kuin lasten asiat mitä puhuvat ja hoitavat. tämä osoittautui vääräksi asiaksi mutta en tiedä heillä silti mitään romanttista olleen. mutta voihan se olla että minulle on valehdeltu paljonkin, en vain tiedä sitä. mutta häntä en siis voi valehtelusta syyttää muuta kuin tuo yksi asia. se onkin sitten sattunut minuun paljon ja herättänyt epäilyksiä siitä että voihan se muutakin valehdella..

        Hän saattaa pyrkiä kanssasi kimpaan koska tahtoo tehdä sinusta osan hänen valhettaan. Mitä kovemmin tahtoo jonkun lähteekseen, sitä rehellisempi tietenkin on oltava koska jos tarkoitus on käyttää toista pitkään hyväkseen, pitää suunnitelman kestää.

        Sinun kaverisia ei voi diagnosoida missään palstalla, mutta epäilyttävä on monin tavoin ja kovasti menee kaavan mukaan, mitä täälläkin on arvailtu että tulee tapahtumaan.

        Jotenkin on kuin pakkomielteinenkin. Mitä hän sanoo, kun sanot, että et salli asioihisi sotkeuduttavan ja osaat hoitaa oman elämäsi? Kai olet sanonut, että parisuhde tarkoittaa sinulle lisää turvaa elämääsi ja aikuista kumppanuutta ja et tarvitse uutta isää etkä lapsenvahtia itsellesi.

    • Dr.Philosophy

      Kikkelis kokkelis:

      Ollako mieluummin yksinkertainen viisikymppinen, vai katkera, kateellinen, kieroutunut ja kaksinkertainen kaksikymppinen?

      Odotapa, kun sitä ikää tulee sinullekin, niin näet, ettet enää ole yhtään mitään sellaista mitä ennen. Ihme ja kumma.

    • ei ollut normaali

      Mies jäi kiinni eilen valehtelusta. Se exä asia oli se mistä oli valehdellut aikaisemmin mutta nyt sain saatuman kautta tietoon asian missä oli kertonut minulle ihan pokkana ihan erilailla mitä oli eräälle läheiselleni asian sanonut. ja mikä huonoa, koko asiassa tarkoitusperä oli päästä juttusille tämän läheiseni kanssa. Siellä oli minusta puhuttu hyvää ja itse ajattelen että halusiko mies jättää itsestään hyvää kuvaa ja tehdä vaikutus vai mikä oli? nyt tosiaan huomasin kuinka sujuvasti hän valehteli minulle. olin aina ollut siinä uskossa tämä mies puhuu totta kun on niin rehellinen. iso pettymys tuli, taas.

      • nääonniinnähty

        Oho, mieskö on valehdellut, tosi yllättävää, en olis uskonu.

    • ei ollut normaali

      No helppo se on sieltä huudella.. :) no ei vais. Te täällä olette tienneet nämä kaikki mutta minä hyväuskoisena koen ne käytännössä kun en muuten usko.
      Nyt on kovasti taas painostusta ja itsemurhan vihjailua ja houkuttelua päällä. Tämä koska sain taas kerran voimat jättää hänet. Poistin jo puhelinnumeron vaikka eihän se mitään auta. Varasin matkankin niin että kun seuraavan kerran olisi mahdollisuus olla viikonloppu yhdessä niin mulla on varmuuden vuoksi jo muuta mukavaa tiedossa. Outoa, täytyy sanoa. helpottunut olo nyt, huomisesta en taas tiedä.

      • Please pysy vahvana

        No nythän sun ei tarvi vaan kun pystyä olemaan vastaamatta puhelimeen, kun tyyppi soittaa. Älä vastaa. Älä vastaa. Älä vastaa. Jos sattuu jossain vastaan tulemaan, älä pysähdy, älä kuuntele, älä puhu. Mitään. Ethän sä nyt oikeesti enää sinne terapiaan oo menossa sen kanssa, ethän? Niin kauan kun reagoit hänen yhteydenottoihin edes jotenkin, olet vaarassa sortua, taas, jälleen kerran. Vaikka kyselisi mitä, niin muista, että sinä et ole hänelle millään tavalla selitysvelvollinen mistään. Et mistään. Jos nyt on helpottunut olo, niin voin taata, että jonkin ajan kuluttua olosi on vielä paljon helpottuneempi, kunhan nyt vihdoin pysyt tiukkana.

    • Narsistit tupaavat

      " Varasin matkankin niin että kun seuraavan kerran olisi mahdollisuus olla viikonloppu yhdessä niin mulla on varmuuden vuoksi jo muuta mukavaa tiedossa. "

      Narsisti tuppaavat onkimaan tietoonsa kaiken mitä uhrinsa aikoo tehdä. Tavalla tai toisella, jos suinkin voi, niin varmasti tulee jotenkin aiheuttamaan sinulle jotain painajaista matkallesi. Muodossa tai toisessa, on ikävä tai muuten ahdistunut...

      Mutta suuntasi on nyt sillätavoin oikea, että vaikka sanotaan, että kaikenlainen touhuilu murheen unohtamiseksi ei toimi, vaan täytyisi päästä sisimmässään eroon aiheuttajasta myös, niin oon sitä mieltä, että narsistin kanssa kaikki keinot on sallittuja. Itse olen ollut poissa kotoa aivan valtaisasti kun olen eroprojektiani tehnyt. Tuntui, että poissaolo ja kaikenlainen harraste puuha, mikä ikinä sitten onkaan tarpeeksi mielenkiintoista, on ollut lopulta ainoa tapa päästä eroon siitä ölliäisestä : /

      "Siellä oli minusta puhuttu hyvää ja itse ajattelen että halusiko mies jättää itsestään hyvää kuvaa ja tehdä vaikutus vai mikä oli?"

      Nimenomaan varmaan. Luultavasti osa hänen projektiaan, että hänessä ei ole mitään vikaa ja on laupias samarialainen vähintään.

    • Oloja tulee ja oloja

      "Outoa, täytyy sanoa. helpottunut olo nyt, huomisesta en taas tiedä. "

      Oloja tulee ja oloja menee. Itselläni tulee näitä päiviä, kun nyt lähes puolen vuoden tauon jälkeen tekisi mieli ottaa yhteyttä. Kuvittelen nähneeni hänet tänään ja se teki juuri sen, mitä olen ajatellutkin, että kaipaus iskee.

      En ole viitsinyt kertaakaan tämän monivuotisen episodin aikana valehdella itselleni, ettenkö tulisi kaipaamaan jotain hänessä. Muutama viikko sitten iski kova kaipaus kun autoradiosta tuli kappale joka toi mieleen hänet. Asia on vain niin, että olen pahanpäiväisesti haksahtanut häneen ja ymmärrän, että haksahdukseni on enemmän kuin naurettavaa. Suorastaan vitsikästä.

      Minun on pidettävä hänet poissa elämästäni. Ikävää vain on, että tulee näitä päiviä, jolloin joutuu ponnistelemaan onnistumisen eteen. Toivon vain, että huomenna on helpompaa.

    • Ei ollut normaali

      Olimme kerran terapiassa juuri ja sanoin että en enää tule. Mies piti terapeuttia huonona, monistakin eri syistä. No, se siitä. Tuolla keskustelussa mies puhui eniten vaikka terapeutti jakoikin hyvin puheenvuorot ja oli tosi asiallinen koko aika siellä. Siis kaikki oli asiallisia. Kerroin siellä tosi rehellisesti asioita mutta aika vaan ei riittänyt läheskään kaikkeen. Ulkonäkö ja mustasukkaisuusasioista puhuttiin eniten ja mies kuittasi nuo ulkonäköarvostelut että olivat vitsejä joita minä en vaan ymmärtänyt. Kerranhan minulle tuli kielto ottaa miehiä autokyytiini ja tuonkin mies sanoi olleen vitsi. Tiedän itse että ei ollut silloin. Minua silloin kovisteltiin että jatkossa järjestän asian niin että minun kyytiin ei tulla.
      Vaikka juuri sanoin että asia on nyt lopullisesti tässä niin mies otti jo samana päivänä yhteyttä tekstarilla. Vastasin erittäin lyhyesti niin siitä alkoi viestejä taas tulla. En lopulta enää vastannut.

      • Ihan vaan tiedoksi

        Ihan vaan tiedoksi, että luin taas kirjoituksesi, mutta ei tuosta tullut mieleen mitään erikoista kommentoitavaa, joten palaillaan palstalla. Varmaan sinunkin elämäsi alkaa ns. rullaamaan eteenpäin, ainakin vaikuttaa siltä. Et kovin kauvaa tunnu viihtyvän sen miehen kanssa joten lienet saanut oman annoksesi ja totuus saa vallan lopultakin.

        Asia, joka voisi vielä tulla vastaan, on tuo, että miten hän käsittelee muut yhteiset tuttunne, kun teillä tuntuu niitä olevan. Toivottavasti ei sotke heitä asiaan. Jos sotkee, niin sinä et voi vaan välittää koko asiasta, sanot vain että se nyt oli sellainen... etkä välitä enää seurustella hänen kanssaan tms.

        Itselläni on tapana ajatella, että totuus ei pala tulessakaan. Onneksi suurin osa ihmisistä on fiksumpia kuin osaamme arvatakaan...

      • huhhhuijjaahuh

        Älä enää kertaakaan vastaa mitään. Älä edes lyhyesti. Älä vastaa mitään. Joka kerta kun reagoit häneen jotenkin, se on hänelle signaali, että sinua kannattaa painostaa.

    • Ei ollut normaali

      Kiitos teille! Olo on ihan hyvä. Auttaa paljon kun olen katsonut vielä tämän kesän ja saanut noita kaipaamiaan loukkauksia ja ns todisteita kuinka hän kiristää otettaan ja vihjaa itsetuhoisuudella ym. Tämä kuvio on niin selvä minulle. Ei puutu enää kuin että kuulen että hän olisi palannut exänsä kanssa yhteen.. Ehkä sen joskus kuulenkin. Eikä tunnut ajatus tällä hetkellä pahalta vaikka näin kävisikin. Itse tunnen vahvistuneeni sillä tavalla myöskin että en kaipaa ketään miestä tällä hetkellä elämääni. Odotan että saan olla rauhassa ja itekseni tämän tulevan Syksyn viikonloppuja silloin tällöin ja suunnitella niihin ihan mitä itse haluan. Kesä ja heinäkuussakin vielä minulla oli jotenkin kiire että kumpa löytäisin jonkun miehen että voisin jättää tämän. Nyt ei tunnu yhtään siltä että tarvitsisin ketään. Aika hienoa kun tajuaa itse kehittyneensä edes vähän jossain asiassa! Vielä pitäisi olla tosi tiukka siinä että ei mitään vastauksia noihin viesteihin.

    • Elämänlanka

      On erittäin todennäköistä, että palaa yhteen exänsä kanssa. Tai sitten tulee joku ihan uusi nainen kuvioihin (niitä on todennäköisesti varalla "esivalmisteltuina" useampikin). Joka tapauksessa joku on oltava, että voi toteuttaa narsismiaan, joku on oltava aina. Mutta siinä vaiheessa voit onnitella itseäsi, huokaista helpotuksesta, hän ehkä jättää sinut rauhaan pikku hiljaa. Saman läpikäyneenä, tunnen nyt enää vain suunnatonta sääliä sitä naisraukkaa kohtaan, jonka ansiosta minä pelastuin.

      • Jos se olisin ollut

        "Saman läpikäyneenä, tunnen nyt enää vain suunnatonta sääliä sitä naisraukkaa kohtaan," : }

        Jos se olisin ollut minä, en todellakaan kaipaisi sääliä... Olen huomannut meistä uhreista, että monikaan ei sääliä kaipaa. Hirveä ajatus, että joku säälisi minua.

        Olisitko tarvinnut tai tarvitsitko sinä sääliä silloin, kun itse olit uhrina?

      • Oikeastaan, tuossa
        Jos se olisin ollut kirjoitti:

        "Saman läpikäyneenä, tunnen nyt enää vain suunnatonta sääliä sitä naisraukkaa kohtaan," : }

        Jos se olisin ollut minä, en todellakaan kaipaisi sääliä... Olen huomannut meistä uhreista, että monikaan ei sääliä kaipaa. Hirveä ajatus, että joku säälisi minua.

        Olisitko tarvinnut tai tarvitsitko sinä sääliä silloin, kun itse olit uhrina?

        Oikeastaan, tuossa nyt turhaan otin esiin tuon, etten itse pidä säälistä jota tunnettaisiin minua kohtaan. Joku muu voi hyvinkin pitää ja tarvitakin.

        Tulee joskus tungettua turhaan mielipide joka asiaan... En saa tuota pois kun ei ole sitä rekattua nm:ä.

      • sivusta vaan
        Oikeastaan, tuossa kirjoitti:

        Oikeastaan, tuossa nyt turhaan otin esiin tuon, etten itse pidä säälistä jota tunnettaisiin minua kohtaan. Joku muu voi hyvinkin pitää ja tarvitakin.

        Tulee joskus tungettua turhaan mielipide joka asiaan... En saa tuota pois kun ei ole sitä rekattua nm:ä.

        "Tulee joskus tungettua turhaan mielipide joka asiaan... En saa tuota pois kun ei ole sitä rekattua nm:ä."

        Ihan sivusta, mutta voihan se olla sellainen piintynyt tapa, että pitää se mielipiteensä joka paikkaan kirjata. Oletko myös sellainen, että sinun pitää päästä sanomaan se viimeinen sana ennen kuin pääset asiasta yli?

        Sääli ja sen tunteminen, niin miten se tulee esiin narsisteissa ja heidän uhreissaan?

      • En ole sellainen :
        sivusta vaan kirjoitti:

        "Tulee joskus tungettua turhaan mielipide joka asiaan... En saa tuota pois kun ei ole sitä rekattua nm:ä."

        Ihan sivusta, mutta voihan se olla sellainen piintynyt tapa, että pitää se mielipiteensä joka paikkaan kirjata. Oletko myös sellainen, että sinun pitää päästä sanomaan se viimeinen sana ennen kuin pääset asiasta yli?

        Sääli ja sen tunteminen, niin miten se tulee esiin narsisteissa ja heidän uhreissaan?

        "Oletko myös sellainen, että sinun pitää päästä sanomaan se viimeinen sana ennen kuin pääset asiasta yli?"

        En ole sellainen : D. Eihän se sellainen ole edes fiksua. Enkä oikeasti edes kerkiäisi sanomaan viimeistä sanaa joka paikkaan vaikka yrittäisin. Miten se voisi edes olla mahdollista?

        Narsisti ei tunne sääliä, koska tuo tunnekin luultavasti tarvitsee osakseen empatiaa (minun käsittääkseni siis). Uhri sensijaan useinkin säälii narsistia jossain vaiheessa, koska narsisti kieputtaa kaikki mahdolliset tunteet uhristaan irti, mistä ikinä voi mitään hyötyä olla.

    • ei ollut normaali

      eilen iltana kävi näin (ei pitäisi vastata puheluihin enää..): mies soitti ja vastasin puheluun. Olin ajamassa sairaalaan keuhkokuume-epäilyn vuoksi mikä sitten osoittautuikin todeksi :( No, tuli siinä hetki puhuttua miehen kanssa ja kerroin mikä mulla on tilanne. Hän kuunteli hetken ja alkoi vähän ajan päästä kertoa kuinka hän pesi autoa ja paarma oli purrut pohkeeseen ja kuinka jalka on tosi kipeä. En osaa selittää tilannetta mutta se vaan kuulosti aika hölmöltä sepitykseltä kun itse on tällaisessa tilanteessa. Otankohan nyt kaikki asiat liian herkästi? En halua enää vastailla puheluihinkaan. Nyt pitkällä sairaslomalla :( Pakkolepoa ja rauhoittumista ihan kaikesta. Varmaan tekee hyvää vaikka ei tietenkään tällaista toivoisi.

      uskallan tämän kertoa siksi kun tiedän että mies ei käytä nyt hetkeen tietokonetta (eikä varmaan luksi näitä muutenkaan).

      • järjentaonta

        Voi voi sentään, että ihan paarma puri pohkeeseen ;-)
        Mutta mitä opit taas tästä?
        a) älä vastaa siihen puhelimeen kun hän soittaa
        b) älä kerro hänelle mitään henkilökohtaisia asioitasi
        c) älä usko mitään, mitä hän sanoo, koska valehtelee (eli et missään tapauksessa voi olla varma ettei esim, käytä sitä tietokonetta nyt hetkeen)
        d) älä vastaa siihen puhelimeen kun hän soittaa
        e) älä vastaa siihen puhelimeen kun hän soittaa
        f) älä vastaa siihen puhelimeen kun hän soittaa
        g) älä vastaa siihen puhelimeen kun hän soittaa

      • Luuletko takoja,
        järjentaonta kirjoitti:

        Luuletko takoja, että siitä pohkeeseen tulee punainen laikku? Ja kuuluisiko sitä pohjetta pohtia enemmälti ja laajemmin...?

      • takoja
        Luuletko takoja, kirjoitti:

        Luuletko takoja, että siitä pohkeeseen tulee punainen laikku? Ja kuuluisiko sitä pohjetta pohtia enemmälti ja laajemmin...?

        Ilman muuta sitä kannattaa pohtia. Laikkuhan voi olla paitsi punainen, myös punareunainen siten, että keskellä on vaaleampi alue. Voi olla jopapuraistu pala ihoakin pois, ihmissyöjiähän nämä paarmat ovat. Ja myös sitä, kenen syy se on, jos tulee jokin laikku, miehen vai paarman. Vai onko se sittenkin ap:n syy, mitäs meni ja sairastui keuhkokuumeeseen, vähemmästäkin sitä paarmakin jo hermostuu ja pakkohan miehen oli hyvää hyvyyttään tarjota paarmaraukalle jalkansa, että hyönteisraukka saa stressinsä purettua. Juuh......

      • Niin laajalti noin,
        takoja kirjoitti:

        Niin laajalti noin, ja sitten ihoa pitkin alas ja ennen pitkää myös ylös... : {

      • Lisähuomiona vielä,
        Niin laajalti noin, kirjoitti:

        Niin laajalti noin, ja sitten ihoa pitkin alas ja ennen pitkää myös ylös... : {

        Lisähuomiona vielä, että tuosta paarman kauheudesta ymmärtää myös sen, että narsisti on paarman vaarallisuusasteeseen verrattuna vaarallisuusasteeltaan pelkkä kärpänen. Pakkohan se on noin vertauskuvin kertoa, kun sitä ei nyt muuten huomattu...

    • ei ollut normaali

      :) Oppi alka mennä perille pikku hiljaa.. Kokemuksien kautta.

      • ei ole normaali

        Joko paarmanpurema on kehittynyt niin suureksi sairaudeksi, että olet keuhkokuumetta potiessasi miestä syöksynyt tuossa hirvittävässä tragediassa hoivaamaan?

    • Ei ollut normaali

      Heh, minua huvittaa nämä teidän jutut. En oikein tiedä pilkkaatteko minua ja miestä.. No en ole mennyt hoivaamaan enkä muutenkaan ole ottanut yhteyttä, enkä ota. Pikku hiljaa etäännyt henkisestikin. Tekstarien poisto, numeron poisto, fb kaveruus poistettu.. Jos näin jatkuu niin kohta voin olla ylpeä itsestäni. Mutta en vielä.

      • : ) : ), kesävitsejä

        : ) : ), kesävitsejä... Mutta noinhan ne narsistit toimivat, hakevat huomiota tavalla tai toisella. Toivottavasti itse voit jo paremmin.

      • paarmamppari

        Kyllä ne minusta sitä miestä vähän nälvivät ;-) Mutta hei, tsemppiä sulle, pysy vahvana, aina kannattaa olla ylpeä itsestään silleen terveellä tavalla. Tärkeintä nyt on, että et reagoi miehen yhteydenottoihin mitenkään.

    • Ei ollut normaali

      Tämä on niin vaikeaa. En tosiaan uskonut että olen vielä niin henkisesti kiinni hänessä. Kaipaan häntä nyt ihan liikaa ja mietin että jos noiden asioiden kanssa voisi elää kun muuten on mennyt hyvin. Samoin mietin että kun meillä puheyhteys on niin hyvä niin jos vaan puhumme läpikotaisin kaikki asiat selviksi ja jos ja jos ja jos.. En ota yhteyttä, lupaan sen itselleni. Pakko vaan kirjoitat tänne kun ei ole ketään kelle voisi puhua. Yhdelle kaverille olen puhunut mutta ei hän ymmärrä enää minua miksi kaipaan tuollaista miestä.

    • Olen omista, sekä

      "Yhdelle kaverille olen puhunut mutta ei hän ymmärrä enää minua miksi kaipaan tuollaista miestä. "

      Olen omista, sekä menneistä että nykyisistä vaikeuksistani ja niiden kanssa kamppaillessani huomannut, että osa (ehkä jopa suurin osa) ihmisistä on sellaisia, jotka eivät osaa ottaa huomioon seksuaalisuuden merkitystä.

      Olen omaa tarinaani täällä palstalla kertonut avoimesti ja saanut osakseni (ainakin joltain) pilkkaakin... Pilkkaaminen on asiatonta (paitsi ehkä nyt aivan hyväntahtoinen on sallittua). Ainakin minun mieleni on rakentunut niin, että olen miestä halunnut. Olen sen itselleni myöntänyt. Olen kuitenkin myöntänyt myös sen, että narsisti on niin vaikea tapaus, että hänen kanssaan en voi seurustella loppuelämääni.

      Olen todennut jossain vaiheessa, että voi olla, että hänen jälkeensä ei muita enää tule seksuaalisessa yhteydessä elämääni. Nyt olen kuitenkin irtiotossa ja menee jotenmiten... Ehkä en tapaa häntä enää sänky-yhteydessä, ehkä tapaan, ehkä en, en tiedä.

      Sinusta olen ollut sitä mieltä, että toimesi ovat turhan kipakkoja ja uskot liikaa ihmeisiin joita tapahtuu puoleen ja toiseen. Tapahtuu rakastumisen suuntaan ja siitä pois. Vähän toisena kirjoittajan olen hämmentynyt sinun tavastasi kohdella sitä miestä...??

      Vaikkakin on narsistinen?, niin tuo kohtelu lähtee sinusta... En sano, että kohtelet häntä liian huonosti, noilla tuon tyyppisillä alistajamiehillä on itsellä niin ikävät otteet, että ei niitä voi aivan samaan sarjaan muiden kanssa laittaa. Mutta ihmettelen sitä, miksi laitat välit poikki hänen kanssaan, kun et ole omien tunteittesi rouva vielä.

      Täällä kirjoittelee noita juoksemaan kehoittelijoita. Ymmärrän heidän pointtinsa, mutta elämäntilanteet voivat poiketa niin paljon, että se, mikä toiselle on mahdollista, ei ole toiselle. Kaikki jojottaminen, niin laihdutuksessa kuin miehen jättämisessä on pahasta. Itselläni on ollut aina se sääntö, että joko otan tai jätän. Vekslannut en ole koskaan.

      Joka kerta, kun teet jonkin ihme liikkeen, niin huonomielinen mies saa sinusta enemmän asioita selville, joilla voi sinua koukuttaa. Ymmärrä oma seksuaalisuutesi ja yritä olla sen kanssa sinut. Mies vetää sinua puoleensa magneetin lailla. Luonto on meidät sellaiseksi tehnyt. Minä en ole sanonut narsisti-psykopaatilleni koskaan, etten enää ole hänen kanssaan. En ole koskaan laittanut välejä poikki. Ne menevät poikki kun aika on.

      Jallittaako se mies sinua vai odotteleeko muuten vain?

    • Ei ollut normaali

      Minä koitan välillä ajatella järkeä ja sellaisina hetkinä pystyn hänen jättämään ja olen jättänytkin kun tajuan minkälaisen miehen kanssa olen ja tajuan mitä minä haluan unelmieni mieheltä. Mutta sitten tunteet palaa vain vahvempina takaisin ja olen tosi altis palaamaan joko itse tai jos mies ottaa yhteyttä. En osaa paremmin selittää. On ihan hirveä olo nytkin. Tuntuisi että haluaisin saman tien hänen luokseen ja unohtaa menneet ja koittaa alusta.

      • Usko tai älä, mutta

        Usko tai älä, mutta ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Itse olin sairas kaipauksesta vuosia... Minun oli kertakaikkiaan pakko päästä hänen luokseen. Tuon vuoksi en koskaan sanonut miehelle, että jätän hänet. Minä ymmärsin myös, että olen tekemisissä kaamean ihmisen kanssa, mutta kaikesta siitä riippumatta halusin häntä aivan mielettömästi. Sen vuoksi en koskaan sanonut hänelle, etten enää ole hänen kanssaan.

        Riitelin kyllä, eli menin poikkiteloin ja haukuin hänet enemmän kuin lyttyyn, kun oli aihetta. Mutta elämä menee niin, että on tehtävä omat päätöksensä. Jos pystyy jättämään, niin jättää. Jos ei pysty, niin ei jätä. Minä en jättänyt, vaikka kyydissä oli arvokas lasti (oma sieluni).

        Ette pysty alkamaan alusta. Hänen kaltaisensa mies muistaa lähes kaiken itselleen tärkeän. Et ole saanut parempaa kohtelua etkä voi itsekään unohtaa. Opettele tuntemaan itseäsi paremmin. Olet jättänyt hänet, vaikka tunteesi sanovat muuta. Jos todella pitäisit häntä epäkelpona, et ajattelisi noin kuin nyt ajattelet. Uskot, että voisitte keskustelemalla hoitaa asian. Voisitteko? Oletko todella tuota mieltä?

      • Mimmmi50
        Usko tai älä, mutta kirjoitti:

        Sepä se, jos pystyy jättämään, niin jättää ja jos ei pysty, niin ei jätä. Jos ei jätä, panoksena voi olla oma terveys, koko elämä, jopa henki plus ne lapsetkin pitäisi pystyä ja jaksaa huolehtia.
        Narsisti muistaa kaiken, ja tulee käyttämään kaikkea sitä toista vastaan tarpeen ja tilaisuuden tullen. Narsisti ei muutu. Narsistin kanssa voi keskustella vaikka sata vuotta ja hän kyllä hienosti näyttelee, että keskustelee aidosti ja rehellisesti, koko ajan rekisteröiden kaikkea sitä mitä sanot, mistä voisi joskus käyttää sinua vastaan tai mikä kertoo heikoista kohdistasi. Narsistin kanssa ei keskustelemalla voi hoitaa mitään. Narsisti valehtelee.
        Minusta aloittajan suurin ongelma on se, että hän ei uskalla eikä pysty olemaan yksin, pakonomainen tarve sille, että joku mies on oltava, joko fyysisen miehentarpeen vuoksi tai henkisesti riippuvainen jotenkin. Joku mies on oltava, ja tarve sille on niin vahva, että suostuu jopa alistettavaksi, nöyryytetyksi ja hyväksikäytetyksi.

    • Ei ollut normaali

      Mietin vain ja ainosta tuota valtavaa kaipausta ja sitten sitä, että kun suurin osa ajasta meillä on loistavaa. Sitten kuitenkin tulee näitä juttuja mistä olen täällä kertonut. Olen niin harmissani että meillä sujuu hyvin mutta nämä hyvät hetket sitten unohtuvat huonojen tulessa esiin. Ja edelleen, minusta näitä huonoja juttuja ei ihan liikaa ole mutta kun tässä seurusteluvaiheessa jo tulee, tai siis tuli, tällaisia niin kyllä se laittaa miettimään mitä se olisi normaaliarjessa. :(

      • Ei ollut normaali

        Olenko liian varovainen vai pitäisikö antaa mahdollisuus...

      • Ihan oikeasti, olet

        Ihan oikeasti, olet kirjoittanut tuon saman monta kertaa ja käynyt tuon kaiken monta kertaa läpi itsekin. Olet kirjoittanut nuo samat lauseet monta kertaa. Et kirjoita mitään uutta.

        Minun johtopäätökseni: Et ole edistynyt lainkaan, vaan olet samassa höplässä ja annat miehen vetää sinua kuin pässiä narusta. Kaikkein pahin ei ole se, että et ole päässyt eteenpäin ja olet jäänyt junnaamaan paikoillesi sekä ajatuksissasi ja teoissasi, vaan kaikkein pahinta on että:

        Olet näyttänyt miehelle, että et hallitse tilannetta. Olet näyttänyt hänelle, että sinä et pysy omissa päätöksissäsi. Olet näyttänyt hänelle, että puheesi on puuta heinää ja olet tuulen vietävänä, puhumattakaan narsistista.

        Sinä ET VOI OLLA TOSISSASI, että kuvittelet, että täältä narsismipalstalta löytyy ketään niin idioottia, että vastaisi vielä noihin sinun kummallisiin kysymyksiisi, jotka koskevat teidän suhteenne tulevaisuutta.

        Olet nyt hem*etti soikoon jo kokeillut sitä tyyppiä niin monta kertaa, että AIVAN VARMASTI TIEDÄT ITSE, mikä se on.

        (Sorry, lähes ainoa tehostekeino suomi24:ssä on tuo isokirjain, laittaisin eri värillä tai jotain, jos olisi).

      • Mimmmi50
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Olenko liian varovainen vai pitäisikö antaa mahdollisuus...

        No se sinun täytyy päättää itse. Kaiken sen perusteella, mitä olet miehestä kertonut, minä en antaisi enää yhtäkään mahdollisuutta, en, vaikka hän olisi ainoa ja viimeinen mies koko universumissa. Mutta minä olen minä ja sinä olet sinä. Elämä on valintoja täynnä...

      • Mimmmi50

        Elämä narsistin kanssa on juuri sitä: aluksi kaikki on ihanaa ja hyvin, sitten tulee jotain pientä, sitten taas jotain pientä, ja välillä taas niin ihanaa ja sitten taas jotain käsittämätöntä ja taas joku mukava asia ja sitten taas jotain pientä, ja lisää pientä, jne...... ja kun olet kunnolla nalkissa, niin sitten se he*vetti repeää, mutta silloin olet jo niin väsyksissä, uupunut, sekaisin, alistettu, ettet juuri enää jaksa pitää puoliasi. Jotkut viimeisillä voimanrippeillään repäisevät itsensä tästä tuhonkarusellista irti, jotkut eivät enää siihen koskaan pysty....... tuloksena tuhoutunut itsetunto, mielen järkkyminen, masennus, sairastelua jne...... jos ylipäätään henkiin jää.

      • Jätit siis hyvän

        " minusta näitä huonoja juttuja ei ihan liikaa ole " ???????????????????????????

        Jätit siis hyvän miehen.

      • Oletko "Ei ollut nor
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Olenko liian varovainen vai pitäisikö antaa mahdollisuus...

        Oletko "Ei ollut normaali" ottanut oikeasti yhteyttä ennustajiin. Olen ajatellut, että olet. Sinun ajattelutyylisi ja odotuksesi toisista ihmisistä ovat niin kuin nämä olisivat ennustajia. "Jospa joku vinkkaisi jatkamaan..."

        Todellinen aarre uhrina narsistille on fatalisti (kohtalonuskoinen), joka uskoo siis, että elämä etenee jonkin jumalallisen ennalta määrätyn lain mukaan...

        Neuvoisin sinua jättämään ainakin vakavamieliset ennususkon seuraamiset sikseen. Olet sen verran vaativassa tilanteessa, että tarvitset nyt sitä järkeäsi. Korkeammalta voimalta tietenkin kannattaa pyytää apua ja sieltä sitä usein tuleekin, mutta leikkiminen kannattaa nyt hetkeksi ainakin unohtaa. Mikäli sinulla siis on tuollaisia taipumuksia.

        Näin yritän sinua edelleen neuvoa...

      • pööpeli
        Jätit siis hyvän kirjoitti:

        " minusta näitä huonoja juttuja ei ihan liikaa ole " ???????????????????????????

        Jätit siis hyvän miehen.

        Ei se määrä, mutta se laatu. Hyvä mies ei alista, ei kontrolloi, ei rajoita toisen elämää, ei valehtele, ei vähättele, ei uhkaile itsemurhalla, ei painosta, eikä syyllistä. Tämä mies teki ja tulee tekemään näitä kaikkia, ja ties mitä muuta. Näissä yksikin kerta on liikaa.

      • : }
        pööpeli kirjoitti:

        : }

      • et pysty päättämään
        Ihan oikeasti, olet kirjoitti:

        Ihan oikeasti, olet kirjoittanut tuon saman monta kertaa ja käynyt tuon kaiken monta kertaa läpi itsekin. Olet kirjoittanut nuo samat lauseet monta kertaa. Et kirjoita mitään uutta.

        Minun johtopäätökseni: Et ole edistynyt lainkaan, vaan olet samassa höplässä ja annat miehen vetää sinua kuin pässiä narusta. Kaikkein pahin ei ole se, että et ole päässyt eteenpäin ja olet jäänyt junnaamaan paikoillesi sekä ajatuksissasi ja teoissasi, vaan kaikkein pahinta on että:

        Olet näyttänyt miehelle, että et hallitse tilannetta. Olet näyttänyt hänelle, että sinä et pysy omissa päätöksissäsi. Olet näyttänyt hänelle, että puheesi on puuta heinää ja olet tuulen vietävänä, puhumattakaan narsistista.

        Sinä ET VOI OLLA TOSISSASI, että kuvittelet, että täältä narsismipalstalta löytyy ketään niin idioottia, että vastaisi vielä noihin sinun kummallisiin kysymyksiisi, jotka koskevat teidän suhteenne tulevaisuutta.

        Olet nyt hem*etti soikoon jo kokeillut sitä tyyppiä niin monta kertaa, että AIVAN VARMASTI TIEDÄT ITSE, mikä se on.

        (Sorry, lähes ainoa tehostekeino suomi24:ssä on tuo isokirjain, laittaisin eri värillä tai jotain, jos olisi).

        Myös sivusta allekirjoitan. Ap:n ongelma on se, että ei pysty päättämään. Tuollainen päättämättömyys vaikeuttaa elämää suunnattomasti. Yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista. Vetelee räkää kuin ne kuuluisat Rytkylän pojat.

    • ei ollut normaali

      Äääh.. no en jättänyt hyvää meistä. sitä vaan mieli haluaa uskoa loppuun asti että se olisikin hyvä :( Anteeksi, olen niin rikki. Pitää kai mennä taas ihn hetki kerrallaan.

      • ei ollut normaali

        tuo on niin totta että minä uskon kohtaloon ja mies tietää sen. ja on sillä koittanutkin saada uskomaan että olemme sielunkummpaneita, tarkoitettuja toisillee. Vie minua hautausmaalle kun tietää että se vetoaa minuun.. sitten kuulemma vielä rukoilee iltaisin että asiat menisi meillä hyvin.
        vielä sairaslomalla olen.. tauti alkaa kyllä jo helpottaa. mitenkähän paarmanpurema :)

      • ambuusera

        Ainoa, joka voi vaikuttaa omaan kohtaloosi, olet sinä itse. Jokainen meistä on itse vastuussa elämästään täällä. Elämä ei aina ole helppoa, joutuu tekemään valintoja ja sitten kantamaan vastuun niiden seurauksista. Sielunkumppanit, no joo...... kai sellaisiakin on, mutta ne eivät varmasti toimi toisiaan kohtaan siten, kuin sinua kohtaan on toimittu.
        Tuo, mitä kerrot miehen tekevän ja uskottelevan, on manipulointia. Rukoilee, juu, varmasti, käsiään yhteen hieroen odottaa ja toivoo, että sinä repsahdat jälleen, että saa sinut reagoimaan yhteydenottoihinsa ja sinut ottamaan häneen yhteyttä. Mies ei ajattele "meitä", vaan ainoastaan ja vain itseään; hänellä menee hyvin niin kauan, kun sinä olet kiinni hänen koukussaan.
        Oletko sairastellut viime aikoina paljonkin? Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja usein kovat henkiset koettelemukset, parisuhdekriisit, stressi, painostus yms. altistavat myös fyysisille sairauksille, vastutuskyky heikkenee ja saa tartuntoja helpommin, myös selkä ja niskat voivat alkaa oireilla, esiintyy vatsa- ja pääkipuja, jne.

      • ... ...
        ei ollut normaali kirjoitti:

        tuo on niin totta että minä uskon kohtaloon ja mies tietää sen. ja on sillä koittanutkin saada uskomaan että olemme sielunkummpaneita, tarkoitettuja toisillee. Vie minua hautausmaalle kun tietää että se vetoaa minuun.. sitten kuulemma vielä rukoilee iltaisin että asiat menisi meillä hyvin.
        vielä sairaslomalla olen.. tauti alkaa kyllä jo helpottaa. mitenkähän paarmanpurema :)

        Se paarmanpurema ei tule helpottamaan koskaan, vaan sieltä tulee aina esiin tahdoitpa tai et. Aina tulee olemaan "paarmanpurema", joka on vakavampi asia kuin mikään sinun asioistasi, Vaikka siis sairastuisit johonkin vakavaan sairauteen, johon liittyy eliniänodote, niin se paarmanpurema on aina vakavampi asia.

    • ei ollut normaali

      Kyllähän tässä on ollut pientä vaivaa matkan varrella; rytmihäiriöitä, ahmimista, unettomuutta silloinkin kun luulin asioiden olevan hyvin.. ja nyt keuhkokuume jota nyt en voi miehen piikkiin laittaa.
      on tämä hurjaa. haluan eroon miehestä, kaipaan häntä niin että en pysty mihinkään kohta keskittymään. Silti.. tavallaan toivon että hän ottaa yhteyttä mutta samalla mietin että jos ottaa, niin en kyllä vastaa. tuntuu että tämä on pahinta; hän on hylännyt minut, on kuin joku musta peite olisi minun yllä nyt, on niin kurja olo. En halua kyllä pitkään aikaa tavata ketään miestä, haluan omaa rauhaa ja korvata lapsille se kaikki päivät joilloin he valitettavasti jäivät toiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että kun olimme koko porukalla yhdessä niin mies jotenkin "vaati" huomioita kuin olisi ollut pienin lapsista. Viime jouluna mies oli minun ja minun lasten kanssa ja mukana oli myös vanhempani (ja exäni käväisi pieneksi hetkeksi). Tämä minin mieheni mökötti yhdessä makuuhuoneessa ja minun piti siellä silitellä hänen päätä ja koittaa kertoa että jouluaatto on ja minun exä vain poikkesi lapsia moikkamaan ja katsomaan kun avaavat lahjoja. Muitakin esimerkkejä on.

      • ambuusera

        Juu, että sellanen sielunkumppani...... Ihan oikein kuvasit tuolla "kuin olisi ollut pienin lapsista", sitä ne narsistit juuri ovat, henkisesti lapsen tasolla. En oikeasti tajua, miten et näe noinkin selkeitä merkkejä ongelmallisen luonteen omaavasta ihmisestä läpi.
        Ei se mies ole sinua hylännyt, hän laskelmoi, malttaa mielensä, odottaa, että tunnekuohusi (jota tässä ikäväksi itse kuvailet) kasvaa taas tasolle, jota et hallitse ja otat häneen taas yhteyttä. Mies luottaa huolella keräämäänsä tietoon sinusta ja on todennäköisesti aika varmakin siitä, että näin tulee tapahtumaan. Mies myös tietää, että se hylkääjä olet todellisuudessa sinä ja hän se hyljätty. Joten jos nyt vielä otat häneen yhteyttä tai vastaat hänen yhteydenottoihinsa, se on miehelle jättipotti, suurvoitto, jälleen erinomainen merkki ja osoitus hänelle siitä, että hänen konstinsa toimivat, sinä olet heikko ja täysin hänen talutusnuorassaan.
        Tuo mitä kirjoitit lapsistasi, että ovat jääneet paitsioon, on tosi huolestuttavaa. Ovathan lapsesi kuitenkin sinulle tärkeämpiä kuin mies, ovathan? Keskity nyt lapsiisi, ennenkuin mitään korvaamatonta pääsee tapahtumaan.

      • Olen samaa mieltä

        " tuntuu että tämä on pahinta; hän on hylännyt minut, on kuin joku musta peite olisi minun yllä nyt, on niin kurja olo"

        Olen samaa mieltä ambuuseran kanssa siitä, että tosiaan hieroo käsiään odottaen, että sinä otat yhteyttä. Jos hän jossain jonain päivänä kehuskelee ja retostelee uudella suhteellaan, voit olla varma, että sekin on vain osa hänen peliään. Sellaisia ne ovat.

        " En halua kyllä pitkään aikaa tavata ketään miestä, haluan omaa rauhaa "

        Tuo kuulostaa nyt kaikkein järkevimmältä, mitä olen sinun kirjoituksistasi lukenut. Teepä noin ja kun pääset tilanteen tasalle ja sitten lopulta ylikin, niin kokoat itseäsi ja ajatuksiasi rauhassa ja mietit mitä elämältäsi todella ja oikeasti haluat.

        " Tämä minin mieheni mökötti yhdessä makuuhuoneessa ja minun piti siellä silitellä hänen päätä ja koittaa kertoa että jouluaatto on ja minun exä vain poikkesi lapsia moikkamaan ja katsomaan kun avaavat lahjoja. Muitakin esimerkkejä on. "

        Mikäli narsisteja tunnen ja mies on sellainen, niin hän ei suinkaan mököttänyt, ei, näit väärin. Hän suunnitteli, miten saa kovemman ja syvemmän otteen kaikista asioista niin, että mitään sellaista ei tapahdu, mistä hän ei pidä. Mököttävä ilme johtui vihasta ja turhautumisesta... suunnitelma hiukan petti jossain kohtaa... muitakin vaikuttajia on (sinun exäsi)...

      • Lapsesi eivät saisi

        " haluan omaa rauhaa ja korvata lapsille se kaikki päivät joilloin he valitettavasti jäivät toiseksi. "

        Lapsesi eivät saisi koskaan jäädä kenellekään toiseksi, kun on sinusta kyse. Miehen ei kuulu olla samalla radalla lasten kanssa. Sinä olet vastuussa lapsistasi ja lapsesi tarvitsevat sinua. Vaikka nyt tunnet että olet jotenkin "rikkikin", niin lapsesi ovat osa eheytymistäsi. Sinun täytyy antaa lapsillesi riittävästi huomiota. Heidän täytyy saada olla sinulle tärkeimmät.

        Narsisti tunkee joka paikkaan, lastenkin paikalle. On oikein tunnusmerkillistä. Kun joskus löydät jonkun oikean miehen, niin hän osaa ottaa sinut huomioon ja sen asian, että olet lastesi äiti.

        Narsisti pelaa ainoastaan sairasta peliään.

      • sisar_ei_hento_valko

        Ai pientä vaivaa?!??? "rytmihäiriöitä, ahmimista, unettomuutta silloinkin kun luulin asioiden olevan hyvin.. ja nyt keuhkokuume...." No huh, huh, sydänkohtaustako vielä odottelet, vai aivoinfarktia? Haluatko menettää henkesi kenties?
        Rytmihäiriöt eivät koskaan ole mitään "pientä vaivaa", ahmiminen tyypillinen tunne-elämän sekaisuudesta kertova oire, samoin unettomuus.
        Nyt oikeesti, nainen. Kokoa itsesi ja ala huolehtimaan itsestäsi paremmin, ilman tuota ilmiselvää ahdistuksen ja stressintuojaa elämääsi.

      • Ajattelen samoin,
        sisar_ei_hento_valko kirjoitti:

        Ajattelen samoin, nyt on valinnan paikka. Noitako kaikkia haluat: ahmimista, rytmihäiriöitä, unettomuutta...? Kaikki vakavia häiriöitä. Tienpäässä ehkä ongelmia huoltajuudenkin kanssa jos oikein koville joutuu (narsistin kanssa joutuu erittäin lujille). Tee nyt valita itsesi ja lastesi hyväksi. Vielä sinulla on terveys ja mahdollisuus se säilyttää.

      • zimppeli

        Varmaan järjellä ajatellen tajuat ettei tuo ole fiksun ja vastuullisen aikuisen käytöstä. Varmaan järjellä ajatellen ymmärrät että kahden aikuisen toimivaan suhteeseen tarvitaan kaksi AIKUISTA. Suhteessa olennainen asia on luottamus, eikä kakaraan voi luottaa, ei kakaralta voi odottaa vastuunottoa.

        Minulla oli tuttavana nainen joka oli jo käynyt yhden hajottavan suhteen läpi, oppimatta oikeasti mitään. Hän lähti uuteen suhteeseen uskoen kaiken olevan nyt paljon paremmin. Tuo usko, tai toivo, tai tarve, oli niin voimakas että hän ei suostunut näkemään uudessa miehessä varoittavia merkkejä, vaan keskittyi yksityiskohtiin jotka nyt sattuivat olemaan paremmin kuin edellisessä suhteessa. Naista ei kuitenkaan voinut auttaa koska hän niin totaalisesti kielsi näkemästä uhkaa. Hän selitti asiat itselleen parhain päin, ja projisoi ongelmat muiden suhteisiin. Hänellä oli kaikki täydellistä, muilla ongelmia. Suhteeseen tuli mukaan lopulta pahoinpitelyt, tappouhkaukset, lähestymiskiellot, oikeustaistelut ym.

        En sitä itse voi käsittää, mutta joidenkin ihmisen kyky kieltään ikävät asiat, vaientaa järjen ääni, on käsittämätön. He tekevät sen vaikka altistavat itsensä ja läheisensä jopa hengen vaaraan. En itse voi käsittää mitä perusteita on parisuhteelle jos siihen ei kuulu molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Kunnioitus ja luottamus ihan koko ajan.

    • ei ollut normaali

      Todellakin lapseni ovat arvokkainta mitä minulla on. Olen vaan valitettavati joissakin tilanteissa antanut miehen käskytyksen mukaisia ohjeita lapsilleni miten pitää toimia missäkin tilanteessa. Eli kovempia sääntöjä mitä itse olisin vaatinut lapsiltani. tavallaan pikkuasioita mutta kuitenkin koin jälkeenpäin että tein lapsiani kohtaan väärin. ja vieläpä niin että annoin miehen sanella minulle miten kasvatan lapsiani. harmitaa. lapseni kuitenkin tykkäävät tästä miehestä, ei siinä mitään. Lähes aina on mennyt ihan hyvin vaikka ei niin ihan hirveästi ole oltu porukassa. muutama viikon lomareissu ja yksittäisi yöpymisiä porukalla silloin tällöin.

      vielä kysyn että luuletteko että mies etsii jo uutta naista samaan aikaan kun odottaa minun yhteydenottoa? Vai miten tämä kuvio etenee? ja ottaako mies yhteyttä minuun jos minä en ota? Te olette kaiken muunkin tienneet ennen minua...

      • käärmeetluikertelee

        Ihan todella epäreilusti olet toiminut omia lapsiasi kohtaan. Entäs mitäpä luulet lasten oman isän, siis exäsi olevan mieltä toimistasi liittyen yhteisiin lapsiinne, jos kertoisit? Vai tietääkö tilanteen? Juu tottakai lapset tykkäävät, kyllä se mies osaa lapsiakin helposti huijata ja manipuloida, kun aikuinen nainenkin on täysin vietävissä.
        Mitä sillä on väliä etsiikö uutta? Jos etsii, niin sehän vain vahvistaa kaikkea sitä, mitä sinulle on yritetty takoa päähän siitä, millainen mies on. Luultavasti etsii, niin ne aina tekee. Tai sitten sillä on jo, useampikin reservissä odottelemassa uudelleenlämmittelyä, en hetkeäkään usko, että olet ainoa.
        Juu, ottaa se yhteyttä, jossain vaiheessa, milloin, sitä ei voi tietää. Odottaa, että puolustusrintamasi hiukan heikkenee ajankuluessa, ja sitten, tadaaaaaa, iskee kuin kyykäärme.

      • No se kokemus ja

        "vielä kysyn että luuletteko että mies etsii jo uutta naista samaan aikaan kun odottaa minun yhteydenottoa? "

        No se kokemus ja näkemys mitä minulla on... Niin olen sitä mieltä, kun joku taannoin kirjoittikin, että narsistilla on mitä luultavimmin aina esivalmisteltuja tapauksia, siltä varalta, että jokin menee pieleen hänen suunnitelmissaan. Narsisti pitelee yleensä useita naruja kädessään. Vaikka epäilemättä sinä olet ollut ja olet tällä hetkellä hänen suururakkansa.

        Narsistin kokeneet (kuten minäkin) olemme yleensä sillä kannalla, että kun narsisti saa kunkin hetkisen päätavoitteensa kunnolla satimeen, hän jättää tämän lopulta todella vähille, ellei kokonaan ja siirtyy seuraaviin tavoitteisiinsa. Voivat olla joskus pitkään aviossa, mutta suhteet ovat poikkeuksetta tunnekylmiä ja raastavia. Alun tunne rakkaudesta häviää sitä mukaa, mitä valmiimpi saalis on pysymään ilman jatkuvaa panostusta. Yhteenmuutto on yksi tuollainen sitoutuminen josta on sitten vaikeampi lähteä ja johon uhri helposti jää vaikka olisi kuinka vaikeaa.

        Että se, mitä narsisti nyt tekee, jos on jonkun muun kanssa, on sinulle eduksi ilman muuta. Ikävä kyllä, eivät aina löydä yhtä hyvää uhria kuin vanhansa pitkään aikaan ja saattavat väijyä ja ahdistellakin. Riippuu ihan siitä mitä hän löytää.

        Jätä hänet joka tapauksessa. Jos on varteenotettava uhri, niin uhri tekee aina jättämispäätöksen. Narsisti on vammansa vuoksi tuomittu palaamaan niin kauan kuin uhri hänen haluaa palaavan. Vaikka ette sanallisesti enää asiasta puhuisi, niin älä ota yhteyttä, anna suhteen kadota. Se oli aivan selvästi hyväksikäyttöyritys hänen taholtaan. Narsisti ei pysty muuhun, eikä häntä voi siinä auttaa. Hän ei myöskään tarvitse apua.

    • ei ollut normaali

      palvitsen itseni jotenkin joka kerta kun olen pitempään ottamatta yhteyttä. kun on ensimmäinen viikko kulunut, käyn ulkona syömässä mitä en muuten juuri koskaan tee :) tuo on minulle niin iso ilo että koitan sitä ajatella. ihan hullulta varmaan kuulostaa mutta eikös se ollut niin että kaikki keinot on nyt sallittuja. minua on myös nyt pyydetty treffeille ja olen luvannut mennä. olen sanonut että en ole valmis mihinkään mutta kahvitella ja jutella voin. en tosiaan ole valmis mutta ajatuksia muualle vaikka laastarisuhteeseen en ketään pystyisi ottamaan.

      • Ei kuulosta laink

        " kun on ensimmäinen viikko kulunut, käyn ulkona syömässä mitä en muuten juuri koskaan tee :) tuo on minulle niin iso ilo että koitan sitä ajatella. "

        Ei kuulosta lainkaan hullulta. Tottakai tarvitset jotain piristystä ja tuo helpottaa hiukan elämääsikin. Itse käyn myös ulkona syömässä, tosin harvemmin, mutta kuitenkin. Normaalistihan kävisin miesystävän kanssa. Nyt käyn yksin tai joku naiskaveri on mukana.

    • ei ollut normaali

      Nuo treffit on kyllä vikatikki, koska ne eivät tule kuitenkaan johtamaan yhtä kahvittelua pidempään. Yksi mies vain itse otti yhteyttä ihan lähipäivinä tietämättä minun tilanteesta ja tulin suostuneeksi kahville. nyt sen tajuan että en halua juuri nyt ketään elämääni muuta kuin lapset.

      • katsokeneenluotat

        Muista myös sellainen asia, että narsistilla on aina hovi ympärillään. Eli ihmisiä, jotka toimivat hänen juoksupoikinaan/tyttöinään, sanansaattajinaan, stalkkaajinaan, vakoilijoinaan ja tukijoinaan.

      • Kun pysyt päätöksess

        Kun pysyt päätöksessäsi, tarvitset aikuista seuraa (yksi fakta). Tietenkin se häiritsee, jos ja kun miehellä on jotakin muuta mielessä. Muuten olisin sitä mieltä, että ala elämään omaa elämääsi omilla ehdoillasi.

        Ehkä sinua seurataan ja tarkkaillaan, että voisit ehkä sopia treffit jonnekin, mistä narsistisi ei sinua bongaa. Et ehkä tässä vaiheessa tarvitse lisää hankaluutta siltä taholta. Tarvitset kuitenkin muuta elämää. Kerro hänelle vaikka että olet juuri lopettamassa suhdetta, mutta et ole vielä valmis uuteen, mutta kahville voi toki lähteä, piristäisihän se kuitenkin. -Vain tuollainen ehdotus. Jos se sopii treffikumppanille, niin miksi ei. Kai hänkin on aikuinen.

      • Vähän yllytän sinua

        Vähän yllytän sinua vielä, koska se suhteesi on osoittautunut juuri siksi, mitä siitä on pelätty sen olevan.

        Vaikka keskitytkin lapsiisi, mene silti treffeille. Jos nyt kuuntelet "sydämesi ääntä" tietyssä mielessä, johtaa se sinut mahdollisesti taas kerran harhaan ja kääntyilet lopulta aina saman, erittäin suuren virheen puoleen. Hanki tilalle jotain elämää todellakin. Ensin tuntuu siltä, että se muu elämä ei oikein maistu ja niiden uusien tuttujen jutut eivätkä mielipiteet tunnu paljon miltään, mutta lopulta sitä kasvaa niihin uusiin tilanteisiin.

        Voi tuntua seurassakin ja varsinkin kivojen tapahtumien jälkeen että yksinäisyys lyö korville entistä lujempaa. Tuo kaikki on kuitenkin vaivan arvoista. Lopputuloksena on kuitenkin oman itsenkin parempi tuntemus. Anna aikaa asialle äläkä enää saata itseäsi hankalaan tilanteeseen.

        Kyllä narsisti osaa manipuloida lapsiakin, mutta lopulta, kun saalis on kokonaan verkossa... se, että narsisti manipuloi lapsia, ei ole sen arvoista. Lapset voivat kuitenkin ja omalla tavallaan alkaa surra sitä sinun suhdettasi, jos vielä leikit asialla. Anna lastesi oikean isän paikata tilannetta, jos on mahdollista.

        Kertakaikkiaan, sinun on täytynyt nyt nähdä tarpeeksi.

    • läheisen asialla

      Sanonpa jälleen kerran, että tekstisi ja tilanteesi kuulostaa niin samalta kuin läheiseni tilanne, ihan sanamuotoja myöten! Tuo, että "eivät ne ongelmat niin pahoja olleet" jne. Kaiken sen sairaalta kuulostavan käytöksen vähättely. Sellainen ei todellakaan kuulu normaaliin, hyvään ihmissuhteeseen, mitkään hyvät hetket eivät pelasta, jos toista vähätellään, nöyryytetään, kahlitaan ja ties mitä.

      Läheiseni palasi suurin toivein ja kaikenlaisten ("haen itselleni apua" -lupausten) jälkeen narsistinsa luokse parisen kuukautta sitten. Arvaa, ovatko nuo lupaukset avun hakemisesta pitäneet? Arvaa, onko suurta muutosta tapahtunut? Ei ole. Se ei itseäni yllätä yhtään. Nyt vain odotan ja toivon, että läheiselläni on riittävästi omanarvontuntoa, voimaa ja vahvuutta tehdä se lopullinen irtiotto.

      Pysy vahvana, älä ota yhteyttä äläkä vastaa yhteydenottoihin! Olet nähnyt riittävästi, mikä mies on miehiään. Usko näitä saman kokeneita.

    • ei ollut normaali

      Oletkohan siis joku minun tuttu kun osuu asiat niin yksiin :) Missäpäin Suomena läheisesi asuu? Tarvitsisin iha oikeaa vertaistukea tässä asiassa enkä pelkästään netissä kirjoittamista. Vaikka tämä on ollutkin tosi hyvä paikka saada mielipiteitä. Veikkaanpa että olisin itse aika sokea näille asioille jos ei täällä annettaisi niin suoraa palautetta mitä kaverit ei välttämättä aina uskalla tehdä.

    • ei ollut normaali

      tuota olen itsekinmiettinyt että jos joku kertoisi minulle noita asioita niin miten reagoisin? tietenkin sanoisin että mies pitää jättää heti. kun asia on omalla kohdalla niin asia ei ole niin yksinkertainen koska niitä narsistin tarjoamia hyviä hetkiäon paljon. ja ne ovat varmasti jollain tavalla sisuskaluihin asti meneviä tunteita kun ne todellakin tuntuvat ihan mielettömän hyviltä. sitä viimeiseen asti haluaa unohtaa niitä huonoja asioita ja todellakin toivoo että ne huonot lähtisivät pois. niin se vaan ei taida valitettavasti olla. ja kun tulee tällainen jättämistilanne mitä minulla jaläheiselläsi on niin siinä vasta ne piirteet korostuvat kun alkaa kaikenlainen houkuttelu ja imartelu. toivottavasti sinun läheisesti ymmärtää pian että hänen on lopullisesti lähettävä. tulethan tänne ketomaan välillä miten siellä menee ja jos tulee jotain uutta?

      • läheisen asialla

        Ette ole yksi sama henkilö, sen tiedän varmasti. :-) Mutta nämä tarinat ja koetut asiat todella tuntuvat toistavat aivan samaa kaavaa. Läheiseni luki Narsistien uhrien tuen sivuilta kuvaukset narsistien kanssa elämisestä ja sanoi, että oli kuin suoraan hänen elämästään. Suosittelen, että käyt sivuilla ja soitat sinne tukeen!

        Ota vastaan kaikki apu ja tuki, mitä saat.

        Samaa kysyin läheiseltäni, että mitä tekisi, jos minä tulisin hänelle kertomaan asioita, joita hän kertoi minulle. Myönsi, että olisi kauhuissaan ja neuvoisi jättämään moisen ihmisen.

        Lupaan tulla tänne kertomaan, miten asiat menevät. Ja luen sinun kokemuksiasi mielenkiinnolla myös. Toivon sinulle paljon, paljon voimia jättää tuo vaihe taakse! Elämässä on varmasti paljon hyvää edessä. Nauti lapsistasi nyt.

      • Ei ollut normaali
        läheisen asialla kirjoitti:

        Kiitos:) nämä tekstit rohkaisevat minua valtavasti!

    • Narsistit ja uhrien

      Narsistit ja uhrien reaktiot ovat niin samankaltaisia, että välttämättömyyden pakosta tulee välillä sellainen olo, että puhutaankohan samasta... Jostain ihan sivuseikasta yleensä vetää sitten sen tiedon, että ei. Mutta ainahan se tietenkin on mahdollista.

      Tuo on hyvä, että tahdot ihan oikeaa seuraakin. Tämä kirjoittaminen on monille tärkeää, hyvin tärkeää, mutta muutakin täytyy elämässä olla.

      Aivan pakosta, ihan välttämättä et kuitenkaan tarvitse sellaista ihmistä jolla tämä narsismiasia on hanskassa, eli sinä selviydyt muutenkin. Mene muiden kanssa ulos, sinne kahviloihin tai rannalle tai minne ikinä, mutta jokainen tietää mikä on ero, ja vaikket voi kertoa kaikkea suhteestasi, koska ne muut eivät todellakaan ymmärrä, niin eron ne ymmärtävät, ja jos eivät ymmärrä, niin hae fiksumpaa seuraa lisäksi. Sanot, että suret kaatunutta suhdetta. Jos alkaa vänkäämään syitä ja muita syviä, niin pysyt siinäkin lujana. Eivät ne kaverit tarvitse kaikkea tietoa, eikä heillä ole siihen oikeuttakaan.

      Tähtää perinpohjaisen uskoutumisen kanssa kauas, hyvinkin kauas. Sitten kun olet itse koostunut ja tiedät itsekin paremmin, sinulla on etäisyyttä riittävästi asiaan. Nyt ne kaverit voisivat vain häslätä ja sählätä.

      Ei minullakaan mitään tukihenkilöä ole livenä, ei yhtään ainutta. Kävin kahdella ammattiauttajalla ja hehän ovat sitä varten. Eikö sinullakin ole se aika vielä? Voisit suunnitella mitä puhut siellä ja jatkat oman terapeuttisi kanssa. Ei niitä tukihenkilöitä nyt niin hirveästi tarvitse olla.

      Netti ei ole kaikkein luotettavin paikka myöskään niitä hankkia.

      Sinulle on varmaan tarjottu täältäkin narsistien tuen puhelinnumeroa. Toivottavasti olet soittanut siihen ja puhunut asiaasi. Voit soittaa myös valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tai seurakunnan auttavaan puhelimeen. Kaikki numerot löytyvät netistä.

      • Narsistin uhri tarv.

        Narsistin uhri tarvitsee kyllä paljon tukea. Tukea täytyy kyetä löytämään myös niistä muista ns. terveistä ihmisistä, jotka eivät kaikkea narsismista ymmärrä. Se, että käyt yksin ulkona syömässä kerran viikossa, on ihan hieno juttu. Lisää samanlaista, ota elämästä kiinni. Eikä niiden ihmisten tosiaankaan tarvitse edes tietää, että he ovat tärkeässä asemassa tavalla tai toisella... Minulle ainakin on alkanut maistumaan kaikenlainen ystävällisyys, mitä voi eri tahoilta saada. Olen oppinut arvostamaan yhä enemmän ystävällisiä ihmisiä, kunhan eivät ole lipeviä tunkeilijoita.

    • ei ollut normaali

      Kiitos! Kyllä menen vielä omalle terapeutille kunhan tulee vasta syyskuussa töihin. Onnksi minulla on lapset melkein kaikenaikaa joten niiden kanssa touhutessa aika kuluu. ja omat harrastukset siinä mukana vievät ajatuksia muualle. en ole noihin numeroihin soitellut mutta voisn vaikka ottaa numerot talteen että JOS meinaan joskus sortua soittamaan miehelle nin soitankin tuollaiseen numeroon.

      • Yes! Noin olen josk

        Yes! Noin olen joskus itsekin tehnyt.

    • ei ollut normaali

      joskus mietin että minullaolisi miehen exän kanssa paljon puhuttavaa mutta en tiedä yhtään ajatteleeko hän miehen olevan narsistija tietääkö koko aiheesta mitään? siinä olisi minulle paras keskustelukumpaani ja asiantuntija mutta en arvaa ottaa yhteyttä kun voihan olla että hänellä miehellä on jotain mistä minä en tiedä.. tämä vain on ollut ajatuksissa monta kertaa. nyt varsinkin.

      • Muistan mitä olet

        Muistan mitä olet exästä kirjoittanut. Oletetaan, että hänellä on ikävä kokemus miehestä (tietenkin onkin), niin hän oli jo löytänyt syytä itsestäänkin. Jälkeenpäin arvoituna aika kultaa muistot narsistin uhreillakin. Hurjimmat myöntävät olevansa jopa jonkinlaisia vastakappaileita sairaine tarpeineen narsistille.

        Nuo asiat ovat kuitenkin mutkikkaita, enkä suosittele sinua tuossa vaiheessa valumaan niihin ajatuksiin syvälle. Muista että exä on uhri myös ollut suhteessa ja narsisti pitää häntä otteessa tavalla tai toisella, parhaimpinakin hetkinäkin ainakin seurannassa.

        Nyt vain hillitse itseäsi. Jos exällä on antaa vihjeitä samaan suuntaan kuin sinä olet päätellyt (aivan varmasti on), niin se ei oikeastaan edistä mitään asiaa mihinkään suuntaan sen enempää.

        Elätte nyt jotenkin lähekkäin siellä, niin tapaatte väistämättä ilmeisesti. Exä on kuitenkin päässyt irti narsistista tunnetasolla huomattavasti enemmän kuin sinä. Hän ei ehkä halua sotkeentua teidän asioihinne, sehän on vaarallistakin jos on käynyt oman kamppailunsa ja selviytynyt voittajana maaliin. Ota se huomioon. Ne stalkit ja kaikki, kenestä katsokeneenluotat kirjoitti. Narsisteilla on aina pelinsä.

        Teet parhaan teon nyt kun jätät narsistin huomiotta, tavalla tai toisella. Ymmärrän, että haluat vahvistusta. Voit saada sitä joskus vaikka aivan yllättäin. Ilman, että haet sitä mistään. Uskon, että asia tulee tulevina vuosina aukeamaan sinulle uudessa valossa. Narsisti on kuitenkin niin raivokas ja kova peluri, että en suosittele nyt sotkeutumaan mihinkään.

        Narsistikortin heilutteleminen on nykyään muotia, mutta oikeassa elämässä aikuisten oikeasti asia on niin kipeä ja tuskallinen, että en suosittele. Siinä voi saada omaan otsaansa yllättäin minkälaisen leiman tahansa. Sinun täytyisi nyt kipakan toiminnan luonteestasi huolimatta katsoa avarakatseisesti kauemmas tulevaisuuteen. Mitä tarvitset kaikkein eniten? Toimintarauhaa ja lastenkasvatusrauhaa. Älä vaaranna tuota hetken mielijohteesta. Luultavasti narsistin lasten äidille nuo samat asiat ovat tärkeitä.

        Heidän suhteensa voi näyttää ulospäin mutkattomalta, mutta sitä se tuskin on. Ja se mitä on, on kovan työn tulos. Exä tuskin vaarantaa oloaan turhia jutustelemalla. Ja mitä jutustaa, niin varmasti punnitsee sanansa ja ottaa huomioon, että hänen sanansa saattavat seuraavassa hetkessä saavuttaa ovelan urkkivan narsistin korvat.

      • Narsisti on saattan

        Narsisti on saattanut jo valmiiksi ohjelmoida exän puhumaan sinulle mitä haluaa exän puhuvan sinulle. Sitten exä tietää, että hän tarkistaa asian, eikä tahdo tuon vuoksi pettää narsistia.

        Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

    • ei ollut normaali

      Apua, mua koitetaan taas lähestyä.. Itse ikävissäni ja tuskissani ja sitten tämä :(
      Miksi kukaan "oikea" henkilö ei tule apuun :(

      • Miten hän lähestyy

        Miten hän lähestyy nyt tällä kertaa?

    • Sinuun pätee se sama

      Sinuun pätee se sama kuin kaikkiin muihinkin. Sinun pitää itse lähteä sieltä kotoa ja hakea seuraa. Sanotaanhan usein, että: ei sieltä kotoa kukaan tule hakemaan. Hätätilanteessa, mene vaikka vanhempiesi luo, sisaresi luo, minne vain, mutta älä ole siellä yksi odottamassa sitä miestä.

      Lähde ja ole tavoittamattomissa (muista ottaa lapset mukaan ; ))

      • Tuo on nyt sinulle

        "Miksi kukaan "oikea" henkilö ei tule apuun :( "

        Tuo on nyt sinulle haaste ja kasvun paikka. Olet itse vastuussa siitä, keitä elämääsi päästät ja keitä sinulla on ystävinäsi.

        Narsisti paljastuu yllättäin uhrilleen, mutta sitten on voimistuttava. Itse olen kirjoitellut ikävissäni tänne nettipalstalle jo kaden vuoden ajan. Nyt en enää kovin ikävissäni ole. Olen lisännyt harrastuksiani (minullahan ei ole lapsia) ja pitänyt aina kiinni ystävistäni. Olen useana iltana viikossa jossain menossa, sekä harrastuksissa että ystävien kanssa. Ja voin sanoa, että kenelläkään ei tietääkseni ole kosketuspintaa narsismiin, joten "se saa riittää", jos nyt noin sanon. Ystävyyssiteiden solmiminen vaatii omaa nöyrtymistä.

        Tarvitset nyt voimaa ja sitä sinulle toivotan. Ja olen ihan oikea ihminen.

    • Sanat suuhun:

      Sanat suuhun:

      -Ei, minulla ei ole nyt aikaa, ei, se ei käy.
      -En pysty nyt tapaamaan sinua.
      -Tahdon olla nyt lasten kanssa, he tarvitsevat minua.
      -Minulla on juuri nyt tekemistä.
      -Teen kotitöitä ja juuri nyt tahdon tehdä niitä rauhassa.
      -En mitenkään pysty tapaamaan sinua.
      -Minun on saatava nyt olla rauhassa.
      -Ei. Se ei käy.
      -Olen suunnitellut päiväni toisin.
      -Minulla on illaksi ohjelmaa.
      -Minulla on tekemistä, enkä pysty tapaamaan sinua.
      -En pysty sanomaan, koska voisin tavata sinua, en nyt ainakaan.
      -En pysyt sanomaan, koska voisin tavata sinua, en pysty sanomaan sitä nyt.
      -Ei, nyt ei käy, eikä illallakaan.
      -En ihan lähiaikoina. Minun täytyy miettiä.
      -Tahdon ajatella asioita rauhassa ja minulla on tekemistä yllinkyllin.

      • elämän ohjaaja

        Juuri näitä ja voin jatkaa:

        - En ehdi nyt, olen ulkoilemassa/töissä/palaverissa/kaupassa jne.
        - En pääse nyt, olen vielä paikassa x.

        Voi silti olla äärimmäisen vaikea päästä eroon, jos toinen vain tekstaa tai soittelee. Eihän hän vain tee sellaista, että jos ei vastaa niin spämmää vaan viestiä, jotka muuttuvat ikävän sävyisiksi, kun ei jostain syystä ehdi vastaamaan.
        Se on vähän kuin toimisi uhmaikäisen lapsen kanssa ja sama toimintamalli toiston toistona tuottaa tulosta.

        On siis pystyttävä tekemään päätös ja sitten on pysyttävä päätöksessä ja sitkeästi. Voimia ap:lle päätökseen.

    • ei ollut normaali

      Ei hän sellaista ole tehnyt. Viestiä tuli ja vastasin asiallisen lyhyesti, niin että en ainakaan itse provosoi häntä jatkamaan viestittelyä. Jos ei olisi tunteita itsellä niin helppohan se olisi olla täysin mykkä. Minusta ei vaan ole siihen vielä ainakaan.

      • Sanaton

        Mä en ymmärrä, miksi sinun pitäisi selitellä hänelle yhtään mitään, jos kerran olette eronneet. Ja kun tätä teidän souvianne on kestänyt jo ties kuinka kauan..... Jokainen normaali ihminen ymmärtää lopettaa viestittelyn, ja jos viestitteleekin, niin tajuaa, vaikka et vastaisikaan mitään, että sulla ei yksinkertaisesti kiinnosta enää ja lopettaa viestittelyn. Minä en edelleenkään sinuna vastaisi yhteenkään viestiin yhtään mitään. En sanallakaan.

      • Sanaton, kysyn suor
        Sanaton kirjoitti:

        "Jos ei olisi tunteita itsellä niin helppohan se olisi olla täysin mykkä. Minusta ei vaan ole siihen vielä ainakaan. "

        Sanaton, kysyn suoraan, miten on itsesi kanssa. Kuulutko noihin uhreihin, joista Salomaa puhuu, että ovat itsekin narsisteja.

        Jotkut ohittavat nämä tunneseikat täysin, ja silloin tulee mieleen, että onko itsellä koskaan ollut tuollaista kiperää tilannetta, että kun joku puhuu tunteista, niin se on vain plaa plaa plaa, eikä lukija ymmärrä asiaa lainkaan.

      • Sanaton
        Sanaton, kysyn suor kirjoitti:

        Kiperiä tilanteita on ollut, paljon pahempia kuin mitä tämän ketjun ap:llä, narsistin kanssa naimisissa olleena, yhteisiä lapsia, huoltajuusriitoja, haasteita käräjille, lasten manipulointia, jne.

        Aikani minäkin roikuin siinä epätoivoisessa ja sairaassa suhteessa, mutta kiitos ystävien ja ammattiauttajan, sain repäistyä itseni siitä irti lopulta. Siihen auttoi myös se, että tutustuin ylipäätään aiheeseen nimeltä "narsistinen luonnehäiriö". Kun alkoi vertaamaan omaa elämäänsä ja exää siihen, mitä narsmismista on tietoa saatavilla, se oli melkoinen ahaa-elämys, tajunnanräjäyttävä kokemus ja siitä lähti irtautuminen narsistista.

        Ei se helppoa ollut, yhteisten lasten vuoksi narsistin kanssa oli pakko olla yhteyksissä, mutta pidin tiukasti kiinni rajoista, kommunikoin vain ja ainoastaan lapsia koskevia asioita, en niitä satoja ihan muita asioita, mihin exäni yritti puuttua.
        Takaisinkin exä ruikutti, en enää edes muista kuinka monta kertaa ja millä kaikilla tavoilla.

        Uhriksi en ole tuntenut itseäni koskaan. Kyse on aina ollut omista valinnoistani, ei minua mikään eikä kukaan ole pakottanut narsistin uhriksi, olin vain niin tyhmä, etten heti tajunnut enkä ymmärtänyt, millaisen ihmisen kanssa olin tekemisissä.

        Kiitän sydämestäni sitä ammattiauttajaa, joka sai minut tajuamaan, että ainoa keino päässä narsistista eroon, on olla täysin reagoimatta häneen ja hänen yhteydenottoihinsa mitään. Koska minulla on vain tämä yksi kallisarvoinen elämä, ymmärsin, että ainoa keinoni selvitä on se, että pidän pintani ja pysyn vahvana, itseni ja lasteni vuoksi.

        Ymmärrän kyllä tunneseikat myös, mutta joskus ne tunteet vain täytyy laittaa sivuun ja ajatella järjellä. Lujaa tahtoa se vaati minultakin.

        Erosta on jo aikaa, exä hävisi kaikki oikeudenkäynnit ja siitä seurasin taas uusia kostotoimenpiteitä minua ja lapsia kohtaan, mutta niistä on selvitty. Nyt lapsetkin jo aikuisia, exäni yhä aina silloin tällöin kokeilee kepillä jäätä ja laittaa jotain viestiä (aina kun joku lukemattomista uusista suhteistaan karahtaa kiville). En kertaakaan ole niihin vastannut mitään. Enkä tule vastaamaan.

    • Tekstissäsi kerrot

      "Kyse on aina ollut omista valinnoistani, ei minua mikään eikä kukaan ole pakottanut narsistin uhriksi, "

      Tekstissäsi kerrot kuitenkin selvästi, ettet tiennyt sinäkään tuosta luonnehäriöstä, ennen kuin otit lopulta selvää ja valkeni. Lainaan aina sellaista lausetta, kun että vapaan valinnan edellytys on oikea tieto...

      " Kun alkoi vertaamaan omaa elämäänsä ja exää siihen, mitä narsmismista on tietoa saatavilla, se oli melkoinen ahaa-elämys, tajunnanräjäyttävä kokemus ja siitä lähti irtautuminen narsistista."

      "Ymmärrän kyllä tunneseikat myös, mutta joskus ne tunteet vain täytyy laittaa sivuun ja ajatella järjellä. Lujaa tahtoa se vaati minultakin."

      Aikaa tuo kuitenkin sinultakin otti, että lopulta pystyit sen tekemään. Lapset ja kaikki ehditte tehdä.

      Mutta hyvä kun kirjoitit tarinasi tähän ketjuun missä "ei ollut normaali" kamppailee tunteittensa kanssa narsistia kohtaan ja yrittää päästä niistä eroon. Kukaan ei vain oikein osaa kertoa, miten se tapahtuu.

      Minulla on eräs keino, jota olen tänne palstalle suosittanut, mutta tämä ei tahdo näitä oikein malttaa lukea... eikä asiaan keskittyä. Muita kiireitä tietenkin ja lapset vaativat osansa.

      Toivotaan parasta kuitenkin.

      Kuinka tyhmiä tai älykkäitä olemme, ei taida riippua siitä lainkaan, olemmeko törmänneet narsistiin tai emme. Olemme tyhmiä tai älykkäitä riippumatta tuosta tapahtumasta.

      • Sanaton

        Juu, törmäsin koko narsismi-asiaan silloin aikoinaan ihan vahingossa itseasiassa. Suhteen alussa kaikki oli hyvin ja ihanaa (niinkuin se narsistien kanssa usein on). Sitten alkoi tulla jotain pieniä ongelmia (mutta missäpä parisuhteessa niitä ei olisi.....), välillä kaikki oli taas hyvin. Minä luulin, että se oli ihan normaalia, rakkautta riitti (tai siis minä rakastin, mies näytteli, että rakasti). Asunnon ostot, lapset, sitä normaalia rataa. Lasten syntymän jälkeen homma alkoi sitten pahenemaan. Elämä oli välillä kuin veitsen terällä elämistä. Sitten aloin sairastelemaan. Vuoristorata kotona vain paheni ja paheni, välillä exä narsistin tapaan muka kunnostautui - hetkeksi, veti näyttelijäsuorituksiaan ja lupaili sitä ja tätä, sitten taas yhtäkkiä meno oli kuin eläintarhassa.
        Narsismi pahenee usein iän myötä. Monesta asiasta olisin kyllä säästynyt, jos olisin ymmärtänyt erota aikaisemmin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Siksi kai minäkin täällä tuon ap:n kaikki aikaisemmatkin kirjoitukset lukeneena yritän ja yritän saada häntä heräämään ajoissa, ennenkuin soppaan on yhteiset asunnot, sukulaiset, omaisuudet yms. ja ennenkaikkea lapset sotkettu enempää mukaan. Jos parisuhde jo seurusteluaikana on kahdella aikuisella (mieskin on biologiseltaan iältään aikuinen, henkisestä puolesta en viitsi edes kirjoittaa, mitä ajattelen) jo tuollaista, mitä ap on kertonut, niin eihän siitä mitään normaalia avo/avioliittoa voi tulla. Koskaan en nimittäin toivo kenenkään joutumaan käymään läpi sitä kaikkea, mitä omalle kohdalle tuli.

    • Tuo lienee se, mitä

      "ajoissa, ennenkuin soppaan on yhteiset asunnot, sukulaiset, omaisuudet yms. ja ennenkaikkea lapset sotkettu enempää mukaan. "

      Tuo lienee se, mitä tulisi katumaan eniten. Ne toiset, viattomat tähän asiaan, täysin sivulliset. Itse ottaa sitä seksinautintoa kuitenkin aikansa, mutta toiset saavat vain sen huonon puolen.

      Seksuaalisuus on valtava tekijä tässä narsistin uhri asiassakin. Kuka vapaaehtoisesti roikkuisi noiden hirviöiden kelkassa, jos siinä ei olisi sitä miehen ja naisen välistä juttua. Tulisipa paasattua ainakin ihan toiseen malliin. Näkisi kyllä sen mielenvikaisuuden heti paremmin.

      Seksuaalisuus on paljon laajempi asia kuin mikään akti, kun oikein rakastuu, niin luontokin värjäytyy uudestaan ja koti ja kaikki, ihan toisenlaiseksi. Sitä puhkeaa kukkaan ja elämään... aivan eri tavalla. Tuskallista luopua siitä ajatuksesta, että sen narsistin kanssa se olikin pelkkä pluffi.

      Irrottautuminen ainakin itselläni kesti pitkään. Kaikki piti värittää uudestaan, se luonto ja kadut ja kaikki. Sitten kun se oli ohi, niin se lopulta kävi yllättävän äkkiä. Mutta vaati se sen, että oli päättäväinen. Kun kerran päätin niin sen päätin. Nyt jos palaisin suhteeseen, en usko, että enää hänestä välittäisin ollenkaan, edes sen vertaa, mitä alkuvuodesta vielä.

      Näin hänestä painajaistakin. Taidan kirjoittaa sen myöhemmin.

    • Ei ollut normaali

      Olen kiitollinen kaikista näkemyksistä! Haluan vain sen sanoa että tiedän itsekin toistelevani asioita täällä ja pohtivansa samoja asioita. On vaan jonnekin pakko purkaa, ihan niin kuin muitakin murheita pitää purkaa, niin monta kertaa kun on tarvis. Kiitos kun luette näitä ja kiitos kun jotkut teistä jaksaa vastaillakin ja puhua minulle järkeä. Se on vaan nyt tosi tärkeää.
      Kauheaa kun minulla on nyt jo kahdet kahvittelupyynnöt ja olen luvannut mennä! Hienoahan se on mutta miten selitän ihmisille että olen sinkku mutta en halua alkaa tapailla. Ja kauheaa sekin että molemmat ovat puolituttuja minulle ja tiedät että molemmat olisivat varmasti tosi kunnollisia ja kivoja ihmisiä, itse tuskin näen nyt kenessäkään yhtään mitään :(

      • Stalkstalk

        Oletko ap tsekannut niitä miehen taustoja, jotka sinua on muistaakseni neuvottu täällä tsekkaamaan? Siis ottamalla selvää miehen menneisyydestä. Ja siis ei mieheltä itseltään kysyen - hänhän valehtelee - mutta jostakin muualta. Jos pienemmällä paikkakunnalla asutte, niin varmasti löytyy jotain. Googlesta löytyy vaikka ja mitä, mieti erilaisa hakusanoa, nimellä, osoitteella, puhelinnumeroilla, lempinimellä, auton rekkarilla, sähköpostiosoitteella, ex-vaimon nimellä, jne... mitä vain mieleesi tulee. Tsekkaappa deitti-ilmoituspalstat myös, sieltä on moni löytänyt siippansa tai seurustelukumppaninsa, valitettavasti.

      • Helposti. Olet nyt

        "miten selitän ihmisille että olen sinkku mutta en halua alkaa tapailla. "

        Helposti. Olet nyt vain niin jumissa ajatuksinesi vielä. Mutta tuosta se alkaa. Anna virran viedä. Et voi erkaantua tilanteestasi kuin askel kerrallaan. Tuo vähän suututtaa, että kukaan ei voi vaatia kenenkään elämää itselleen heti. Jokainen uusi ihminen on miehellekin sitten kasvun paikka. Kerro sen verran kuin tuntuu sopivalta. Itselläni ei tuossa ole mitään ongelmaa. Aivan sanot vain, että välit entiseen menneet vasta poikki. Jos eivät tahdo ymmärtää, niin anna olla ymmärtämättä. Kyllä ne joskus jälkeenpäin ymmärtävät. On huonokin, jos heti olisit valmis...

        Tuostakin huomaa, että olet kiinnittynyt ajatukseen, jossa ei voi olla muuta kuin naisella on mies. Se on siinä ja kaikki ja aamen. Ehkä sinulle tekee hyvää avartaa vähän näkemyksiäsi. Ota siltä kannalta.

    • ei ollut normaali

      Tuntuu että en jaksa. Meinaan ihan oikeasti musertua nyt tähän ikävään ja tuskaan. minulla pyörii päässä seuraavia ajatuksia: Onko se ongelmat sittenkin vähäpätöisiä? jos olen ylireagoinut? jos olisin tiukempi enkä niin helposti olisi toisen johdateltavissa? Mitä jos miehellä on jo uusi nainen? Osaako tämä nainen olla niin että vastaavia ongelmia ei heillä synnykään? Mitä jos minäkin osaisin? Koska tämä ikävä loppuu? Miksi mies ei nyt otakaan enää yhteyttä tänään (hyvä niin..)? Tulenko koskaan toipumaan tästä? Tulenko pitkään aikaan toipumaan edes niin että alkaisin nauttia elämisestä yksin?

      Olen todella nyt tuskissani ja niiiiin paljon mietin itse yhteydenottamista. En vaan meinaa kestää. Itken.

      • Jos nyt kuuntelet

        " Mitä jos miehellä on jo uusi nainen? Osaako tämä nainen olla niin että vastaavia ongelmia ei heillä synnykään? "

        Jos nyt kuuntelet itseäsi, niin oma lauseesi jo kertoo paljon siitä todellisuudesta, mitä elämä sen miehen kanssa ilmeisesti on.

        Nimenomaan tuo: "Osaako tämä nainen..."

        Osaamista ilmeisesti vaatii kovasti. Eikös suhde yleensä perustu molemmin puoliseen hyvään oloon ja yhteyteen? Ainakin minun mielestäni.

        Tuota hyvää oloa ja yhteyttä minullakin oli olevinaan narsisti-psykopaattini kanssa, mutta sitähän se oli vain sairaalla tavalla... ei siis perustunut mihinkään mikä voisi kestää.

        Samoin, voiko hänellä olla samanlaista suhdetta... vaikka ihan narsistisuhdettakaan, kun on kuitenkin panostanut sinuun pitkään.

        Olen kokenut tuota samanlaista tuskaa kuin sinäkin, aivan oikeasti. Pystyn kuvittelemaan mitä käyt nyt läpi. Pääset yllättävän nopeasti kuitenkin ulos tuosta tilasta esim. ihmisten seurassa ja lastesi kanssa puuhaillessasi, eikö niin? Sitten siihen tilaan menee taas... ymmärrän.

        "Olen todella nyt tuskissani ja niiiiin paljon mietin itse yhteydenottamista. En vaan meinaa kestää. Itken. "

        Tuo on valitettavaa jos lapsesi näkevät tuota paljon nyt... He ovat varmaan ihmeissään. Heidän takiaan sinun täytyisi nyt jaksaa, vai saatko heidät johonkin hoitoon esim.? Lasten edessä ei voisi oireilla aivan tuhottomasti. Tietenkin jotain voi olla, mutta... Sinun täytyy piristyä.

      • Tosiasiassa kun

        Tosiasiassa kun ajattelen itse suhdettani narsisti-psykopaattiini ja suruani, niin olen ajatellut yhä sevemmin jälkeenpäin, että suruni taustalla oli paljon muuta.

        Yleensä narsistin käyneet löytävät itsensä ilmeisesti muiden ongelmien ääreltä loppujen lopuksi, kun ovat asiaa työstäneet. Narsisti tulee ihmisen elämään täyttämään jotain, mikä on vajaata... Ovat mestareita löytämään sen vajauksen.

        Et ehkä sitä nyt tajua, mutta sinun kirjoituksistasi ajattelen, että olet muutenkin pettynyt elämään ja tämä suhde tuntui pelastukselta. Narsistit näkevät jonkun tyhjyyden ihmisessä ja sujahtavat täyttämään vajetta.

        Voin sanoa, että oma narsisti-psykopaattini silminnähden oli erikoistunut yksinhuoltajiin. Mielestäni suorastaan ahdisteli näitä. Haki ja haki... usein löytyi hyvä paikka... lopulta ylimääräisenä lapsena.

        Narsisti nostaa kaikki tunteet, itsekin koin aivan kuin olisin menettänyt lapsen, en paljoa enempää olisi voinut itkeä enää... Näin heidän kanssaan menee.

        Kirjoita vain, mutta mene vain niille kahvitteluille, joille sinut on kutsuttu. Kuivaa kyyneleesi ja mene. Ehdit kyllä sitten taas... tiedän. Koettu on. Ja siitä olen noussut minäkin. Sinä nouset myös.

      • Sano niille miehille
        Tosiasiassa kun kirjoitti:

        Sano niille miehille, että tulet, mutta aivan kaverina. Noin on reilua sekä itsellesi että niille miehille.

        Voi kiitos, tuo lohdutti

      • Käsittämätöntä

        Käsittämätöntä. Olette olleet eronneina nyt, mitän 1-2 viikkoa, ja yksi suurimmista huolenaiheistasi on, että jokohan miehellä on uusi nainen ja millainen se nainen on ja osaisitko sinä olla kuin tuo joku muu nainen. Jos miehellä on heti uusi nainen, niin se on hyvin selkeä todiste mm. siitä a) että hänellä on se nainen (naisia) ollut siellä reservissä jo valmiina odottelemassa vuoroaan, b) mies ei todellakaan ole sinusta välittänyt aidosti ja vain näytellyt tunteensa ja rakkautensa, c) miehellä on oltava joku (lähde), jota voi hallita, alistaa, kontrolloida, jne.
        Kaiken tuollaisen ajattelun sijaan sinun tulisi nyt keskittyä ihan muuhun: itseesi, itsesi kokoamiseen ja koossa pitämiseen, lapsiisi, omaan elämääsi. Luulen, että se tunne, jota itse kuvaat rakkaudeksi miestä kohtaan, on pelkkää riippuvuutta; olet niin riippuvainen miehestä, että mietit jopa millaiseksi sinun pitäisi muuttua, että suhteessa ei tulisi ongelmia. Siihen on hyvin yksinkertaista vastata, kun kyseessä on tuollainen mies, millaiseksi olet hänet kuvaillut: vaikka muuttuisit Äiti Teresaksi tai maailman upeimmaksi ja seksikkäimmäksi leidiksi, haluttavimmaksi, uhrautuvimmaksi, kuuliaisimmaksi, jne. niin mikää ei tule riittämään, aina tulee löytymään sanomista jostakin. Aina. Narsisteille ei riitä mikään. Aina pitää saada jotain lisää. Aina.

      • silmät auki
        Käsittämätöntä kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Jos miehellä on jo uusi nainen, niin avautuisivatko silmäsi nyt vihdoin ja viimein? Oikeastaan toivon, että hänellä on uusi.

      • totta vai ei

        Joko Ei ollut normaali, olet itse lopettanut tuon miehen kiusaamisen jojoilullasi?
        Olisi myös mielenkiintoista kuulla miehen näkemys suhteestanne.

    • ei ollut normaali

      Kyllä minä lasten edessä olen "normaali", siis en itke tms. olen vaan hermostuneempi mitä tavallista. Sitten pyytelen anteeksi. Jos tietäisin että en kuule nekä näe miestä enää mutta kun tiedän että tulen tietämään sen aika nopeasti jos uusi on kuvioissa ja joka tapauksessa näen miestä pari kertaa viikossa AINA.
      Ja uusi piirre minussa; melko säästäväisenä ihmisenä olen sortunut ostamaan jotain kivaa välilläitselleni koska siitä on tullut vähäksi aikaa hyvä olo. Näinhän ei pitäisi toimia mutta näin on muutaman kerran mennyt. Samoin syönti. tulee laitettua välillä suuhun jotain mitä ei pitäisi vaan siksi että olo hetkeksi helpottuu.

    • Tein tuota myös,

      "Samoin syönti. tulee laitettua välillä suuhun jotain mitä ei pitäisi vaan siksi että olo hetkeksi helpottuu. "

      Tein tuota myös, sillä erotuksella, että en itse huomannut sitä. Sinä huomaat, joten hyvä. Älä anna itsesi lihota. Ymmärsin, että käyt tanssimassa... tanssiväki on kovasti mielistynyt hoikkuuteen... Eli hyvin tärkeää.

      Olen myös kuluttanut rahaa yli mitä olisi ollut hyväksi, vaikka olen yleensä myös säästäväinen. Nyt olen ottanut taas senkin asian haltuun. Noin sinäkin voit tehdä. Nyt kun olen rauhoittunut, olen alkanut käyttämään energiaa myös siihen, miten voin tehdä joitain ostoksia edullisemmin, eli saan edelleen pientä iloa itselleni ostoksista, mutta edullisemmin.

      Se ostaminen oli ehkä minulle pakoa, eikä lopulta tuonut hyvää mieltä sen enempää... Tiedän, että minulla on eräskin yliampuva korusetti, jota tuskin tulen koskaan käyttämään... no, ehkä naamiaisissa... : ).

      • Tuo tekee hysteer.

        "Jos tietäisin että en kuule nekä näe miestä enää mutta kun tiedän että tulen tietämään sen aika nopeasti jos uusi on kuvioissa ja joka tapauksessa näen miestä pari kertaa viikossa AINA. "

        Tuo tekee hysteeriseksikin, tiedän. Ja hermostuttaa todella paljon.

        Minä löysin omani jatkamasta meidän suhdettamme aivan todella omituisen naisen kanssa. Hän ikään kuin vain siirtyi toiseen paikkaan. Tuota kesti jokunen viikko ennen kuin mies edes huomasi, että nainen ei ole minä.

        Nainen oli sellainen, että olin vain niin hämmästynyt, etten ollut edes mustasukkainen. Kummissani olin sitäkin enemmän ja vaadin tuossa vaiheessa miestä lopettamaan suhteen, kun me olimme välillä yhdessä.

        Mies ei lopettanut suhdettaan tietenkään minun toivomuksestani, mutta myöhemmin kyllä. Sitten löytyi uusi ja taas uusi ja taas... loputtomiin. Silmänkantamattomiin naisia. Suljin silmäni tuolta enkä halunnut kuulla heistä. Mutta tuotahan sinä et voi tehdä.

        Voisi olla, että sinä pääset nopeammin pahoista tunteistasi eroon, jos kuulet hänen toisestaan, toisistaan. Voit tietenkin paheksua häntä nopeasta toiminnasta, jos noin on tehnyt, mutta syyttä et tietenkään voi, muuta kuin itseksesi. Sinun pitäisi kuitenkin hillitä itsesi, muuten annat tiettyä signaalia, kuten itsekin ymmärrät.

    • ei ollut normaali

      Minusta tuntuu että olen masentumassa ja pahasti. En näe enää iloa ja hyvää missään. En saa lapsista enää voimaa ja teen kotona vain pakoolliset hommat. olen jälleen töissä sairastelun jälkeen mutta en saa mitään tehtyä. Ahdistava tunne on ja kova tuska. Ajattelen vain miestä ja sitä kuinka helpottava tunne tulisi kun saisin edes hetken olla hänen lähellä tai puhua puhelimessa. terapeuttini on ainakin kuukauden tai puolitoista lomaa, en pääse sinne puhumaan. Kaverit ei ymmärrä enää enkä haluakaan heille tästä puhua. lapset ovat kotona sairaana enkä pääsee liikkumaankaan mikä antaisi hetkeksi paremman olon. Voi kumpa joku sanoisi että tulen vielä onnelliseksi. Nyt on niin huono hetki ja aika menossa. Tulee jop aha mieli tännekin kirjoitella kun tuntuu että jaarittelen täällä vain samoja asioita. Miten taas mielessäni että voisko asiat mennä vielä hyvin, enhän ole kunnon mahdollisuutta edes antanut sen jäljkeen kun keväällä erottiin. :(

      • On totta, mitä läh

        "En saa lapsista enää voimaa ja teen kotona vain pakoolliset hommat. olen jälleen töissä sairastelun jälkeen mutta en saa mitään tehtyä."

        On totta, mitä läheisen asialla sanoo erosta ja sen läpi käymisestä. Oliko ero lastesi isästä helpompi, ja jos oli, niin osaatko sanoa miksi?

        "Ajattelen vain miestä ja sitä kuinka helpottava tunne tulisi kun saisin edes hetken olla hänen lähellä tai puhua puhelimessa."

        Tarkalleen ottaen, tuo on muistikuva... Sinun pitää päivittää tilannettasi ja kirjoittaminen on siihen hyvä konsti.

        " terapeuttini on ainakin kuukauden tai puolitoista lomaa, en pääse sinne puhumaan. Kaverit ei ymmärrä enää enkä haluakaan heille tästä puhua. "

        Tuo on ikävää, että terapeuttisi on lomalla, koska tarvitsisit häntä ehkä eniten juuri nyt. Toistan mitä läheisen asialla sanoi, että ota yhteyttä narsistien tukeen ja kriisipuhelimeen.

        "lapset ovat kotona sairaana enkä pääsee liikkumaankaan mikä antaisi hetkeksi paremman olon. "

        Tuo on tietenkin ikävää ja kuuluu yksinhuoltajan elämän varjopuoliin... Tuosta yksinhuoltajan elämän varjopuolesta oma np:ni on ollut selvillä ja on taatusti yksi sellainen ikään kuin rappunen uhrien elämään... Jos nyt olisit ulkopuolisena katsomassa omaa elämääsi, niin et kyllä tahtoisi, että tuota käyttää kukaan epäkelpo hyväkseen.

        "Tulee jop aha mieli tännekin kirjoitella kun tuntuu että jaarittelen täällä vain samoja asioita. "

        Vaikka lapsesi ovat sairaana, niin voit varmaan käyttää osan ajasta johonkin muuhun kun nyt olet kotona. Tutustu narsismiasiaan netin kautta juuri nyt enemmän kuin olet tähän asti pystynyt.

        Googleta ja lue palstan kirjoituksia. Ymmärtääkseni et ole juurikaan jaksanut tutustua aiheeseen lähemmin. Voit saada yllättäviä herätyksiä. Tieto on valttia tässä lajissa. Sinun on "viisastuttava".

        "Miten taas mielessäni että voisko asiat mennä vielä hyvin, enhän ole kunnon mahdollisuutta edes antanut sen jäljkeen kun keväällä erottiin. :( "

        Poikkeuksetta narsistien uhrit epäilevät itseään (paitsi ehkä minä aika vähän). Käsittääkseni olet antanut monia mahdollisuuksia, olet käynyt hänen kanssaan jopa perheterapeutilla. Tavat eivät vain talttuneet (eivätkä tule talttumaan).

        Voisit valmistautua myös terapiatapaamiseen menemällä itse hieman vastaan ja selvittämällä narsismin olemusta itsellesi.

        Miksi ihmeessä et tulisi onnelliseksi? Tosin itse uskon, että kaikkien pitkien suhteiden setviminen itselleen on tärkeää. Miten on, oletko nyt menossa sinne treffeille? Oletko sopinut jo koska?

        Itse olen etsinyt kadonnutta hyvää mieltä. Olen etsinyt sitä omasta sisimmästäni, koska minähän sen kadotin. Olen varmistanut itse pohdiskeluin, että muistan itse tuottaa myös hyvää mieltä toisille. Ymmärrän, että treffeille meno tuntuu turhalta, jos mieli palaa toisen luo. Toisaalta, olet itse tehnyt ne huomiot (jotka mies toki aiheutti, että et voinut olla näkemättä asiaa) jotka johtivat eroon. Olit jopa hyvin sairas suhteenne aikana, muista se.

        Ja muista se, että mies ei täyttänyt lupauksiaan kun annoit niitä mahdollisuuksia. Hän petti sinut jälleen. Mikään, mitä olet hänestä kertonut, ei ole puhunut sen puolesta, että hän korjaisi mitään tapojaan. Kokemus on kertonut, että tavat vain pahenevat.

        Saisit olla ylpeä itsestäsi, että olet ymmärtänyt jättää huonon suhteen ajoissa.

      • Ota yhteyttä nars
        On totta, mitä läh kirjoitti:

        "ota yhteyttä narsistien tukeen "

        Ota yhteyttä narsistien u h r i e n tukeen...

        Olen luvannut treffeille mennä. Nyt jos joku tulisi kysymään niin en suostuisi, niin maassa olen nyt. Aikoja ei ole sovittu mutta viimeistään ensi viikolla..

        Ero lasteni isästä oli helpompi koska ei ollut mitään tunnetta jäljellä. vaikeaahan se oli lasten takia ja tietenkin äärimmäisen raskasta kaikinpuolin mutta en yhtään hetkeä haikaillut miehen perään eikä ollut sellaista tunnetta olemassakaan.

        Olenhan minä tähän aiheeseen tutustunut mutta kun ei vaan meinaa mennä jakeluun vaikka ihan oppikirjasta nämä jutut ovat menneet. Minua ei ole päin naamaa haukuttu eikä oltu väkivaltaisia mutta muuten kyllä ollut monenlaista.

        haluaa niin uskoa että asiat olisivat puhuttavissa ja niinkuin mies sanoo että laitetaan paperille omia toiveita mitä parisuhteelta haluaa ja kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. Haluaisin niin uskoa. Onko tämä kesä on/off tilanne sitten saanut aikaan pahennusta että mies ei haluaisi minun menevän yksikseni ihmisten ilmoille tai sitten jos menen niin hän haluaa että soittelen sieltä useammin? Näitä kysymyksiä voi varmaan pyöritellä ties miten pitkään. Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :(

        Oi, oi! Minunkin läheiseni kumppani ehdotti tuota, että pistetään asiat paperille, tehdään pelisäännöt. Niiin kai tehtiinkin. Tehtiin edelliset jo vuosi sitten. Arvaa, pitivätkö?

        Oppikirjasta menevät nämä caset, näköjään. Kovasti puhutaan ja puhutaan, mutta mitään todellista muutosta ei tapahdu.

      • kertaan kertaan viel

        Juu, tuttua huttua. Puhetta kyllä riittää, mutta ei tekoja. Lupauksia ja sopimuksia tehdään, mutta niitä ei pidetä, eikä noudateta. Ihan hukkaan heitettyä aikaa edes yrittää, ei ne siitä miksikään muutu.
        Se, että et saisi mennä yksistään ihmisten ilmoille, on kontrollointia, sinun ihmisoikeutesi loukkaamista, myös se, että jos menet jonnekin, sieltä pitää koko ajan soitella ja raportoida miehelle. Ihan sairasta! Niin sairasta!
        Minä hakeutuisin ap:nä uudelle terapautille heti, nyt ja samantien, koska et voi alkaa kuukausia odottelemaan, että entisesi palaa lomilta...... jäädäkseen sitten eläkkeelle. Valitettavasti olet ap saattanut itsesi sellaiseen tilanteeseen, että tulet tarvitsemaan sitä terapiaa aika pitkään, ennenkuin tuosta kaikesta selviät, koska sinulla ei ole itsellä minkäänlaista tahdonvoimaa eikä pitkäjänteisyyttä. Et myöskään ota kuuleviin korviisi usean jo sinulle ehdottamaa yhteydenottoa sinne narsistien uhrien tukeen. ei ihme, ettei ystäväsi enää jaksa kuunnella eikä ymmärrä, ei sellaistakaan kukaan ikuisuuksia jaksa, jos toinen ei ota mitään neuvoja ja apukeinoja tosissaan.
        Kukaan muu ei tästä tilanteesta pysty puolestasi selviämään, kyllä sinun täytyy tehdä itsekin jotain. Kyse on sinun elämästäsi.

      • Muista mennä ja
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Olen luvannut treffeille mennä. Nyt jos joku tulisi kysymään niin en suostuisi, niin maassa olen nyt. Aikoja ei ole sovittu mutta viimeistään ensi viikolla..

        Ero lasteni isästä oli helpompi koska ei ollut mitään tunnetta jäljellä. vaikeaahan se oli lasten takia ja tietenkin äärimmäisen raskasta kaikinpuolin mutta en yhtään hetkeä haikaillut miehen perään eikä ollut sellaista tunnetta olemassakaan.

        Olenhan minä tähän aiheeseen tutustunut mutta kun ei vaan meinaa mennä jakeluun vaikka ihan oppikirjasta nämä jutut ovat menneet. Minua ei ole päin naamaa haukuttu eikä oltu väkivaltaisia mutta muuten kyllä ollut monenlaista.

        haluaa niin uskoa että asiat olisivat puhuttavissa ja niinkuin mies sanoo että laitetaan paperille omia toiveita mitä parisuhteelta haluaa ja kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. Haluaisin niin uskoa. Onko tämä kesä on/off tilanne sitten saanut aikaan pahennusta että mies ei haluaisi minun menevän yksikseni ihmisten ilmoille tai sitten jos menen niin hän haluaa että soittelen sieltä useammin? Näitä kysymyksiä voi varmaan pyöritellä ties miten pitkään. Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :(

        "Olen luvannut treffeille mennä. Nyt jos joku tulisi kysymään niin en suostuisi, niin maassa olen nyt. Aikoja ei ole sovittu mutta viimeistään ensi viikolla.."

        Muista mennä ja sovi aikoja. Kaikki tuollainen piristää sinua varmasti. Tsemppaa ja tuota hyvää mieltä siellä treffeillä toiselle. Kuuntele toisen puheita ja ole kiinnostunut hänen asioistaan. Tiedän, että kaikki tuollainen voi tuntu jopa vähän raskaalta ensin, mutta ota se tavaksi niin saat itsellesi oikeasti hyvää mieltä.

        Olet nyt saanut niin paljon pahaa mieltä osaksesi, että tuon ruletin on lähdettävä kulkemaan toiseen suuntaan. Huomaa toisten ihmisten tunteet, ne ovat arvokkainta mitä meillä on. Vaikka treffit eivät tulisi olemaan succee, niin ota niistä se hyvä mitä niillä on annettavana. Muista, että lähes kaikilla ihmisillä on tunteet ja he tuntevat empatiaa myös sinua kohtaan, joka et ole sitä suhteeltasi nyt saanut.

      • Mies ei usko itsek.
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Olen luvannut treffeille mennä. Nyt jos joku tulisi kysymään niin en suostuisi, niin maassa olen nyt. Aikoja ei ole sovittu mutta viimeistään ensi viikolla..

        Ero lasteni isästä oli helpompi koska ei ollut mitään tunnetta jäljellä. vaikeaahan se oli lasten takia ja tietenkin äärimmäisen raskasta kaikinpuolin mutta en yhtään hetkeä haikaillut miehen perään eikä ollut sellaista tunnetta olemassakaan.

        Olenhan minä tähän aiheeseen tutustunut mutta kun ei vaan meinaa mennä jakeluun vaikka ihan oppikirjasta nämä jutut ovat menneet. Minua ei ole päin naamaa haukuttu eikä oltu väkivaltaisia mutta muuten kyllä ollut monenlaista.

        haluaa niin uskoa että asiat olisivat puhuttavissa ja niinkuin mies sanoo että laitetaan paperille omia toiveita mitä parisuhteelta haluaa ja kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. Haluaisin niin uskoa. Onko tämä kesä on/off tilanne sitten saanut aikaan pahennusta että mies ei haluaisi minun menevän yksikseni ihmisten ilmoille tai sitten jos menen niin hän haluaa että soittelen sieltä useammin? Näitä kysymyksiä voi varmaan pyöritellä ties miten pitkään. Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :(

        "haluaa niin uskoa että asiat olisivat puhuttavissa ja niinkuin mies sanoo että laitetaan paperille omia toiveita mitä parisuhteelta haluaa ja kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. "

        Mies ei usko itsekään hetkeäkään että voisi selviytyä elämästään parisuhteessa. Hänellähän oli niitä ja takana useampia... Tuntuu itsestä tosi hyvältä, kun sanotaan, että olet yli noista kaikista, tiedän, mutta he toistavat samaa kaavaa. Ovat kuin taparikolliset, sama toistuu suhteesta toiseen. Ei siitä mitään tule. Ei onnistu papereiden kaivaminen ja asioiden käsittely eikä toteuttaminen aina oikeassa olevalle narsistille.

        Papereista huolimatta hänhän olisi aina oikeassa. Papereista kaivettaisiin ylös juuri se, mitä hän haluaa sieltä kaivaa ja niitä käsiteltäisiin juuri siten, kuin hän haluaa niitä käsitellä.

        Tosiasiassa sellaisiin papereihin hän pyyhkisi sen vähemmän kuuluisan paikan.

        "Onko tämä kesä on/off tilanne sitten saanut aikaan pahennusta että mies ei haluaisi minun menevän yksikseni ihmisten ilmoille tai sitten jos menen niin hän haluaa että soittelen sieltä useammin? "

        Ei, ei. Tuota ei ole aiheuttanut tämän kesän on/off tilanne, vaan se on hänen kontrolliluonteensa tulosta.

      • Yes!
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Olen luvannut treffeille mennä. Nyt jos joku tulisi kysymään niin en suostuisi, niin maassa olen nyt. Aikoja ei ole sovittu mutta viimeistään ensi viikolla..

        Ero lasteni isästä oli helpompi koska ei ollut mitään tunnetta jäljellä. vaikeaahan se oli lasten takia ja tietenkin äärimmäisen raskasta kaikinpuolin mutta en yhtään hetkeä haikaillut miehen perään eikä ollut sellaista tunnetta olemassakaan.

        Olenhan minä tähän aiheeseen tutustunut mutta kun ei vaan meinaa mennä jakeluun vaikka ihan oppikirjasta nämä jutut ovat menneet. Minua ei ole päin naamaa haukuttu eikä oltu väkivaltaisia mutta muuten kyllä ollut monenlaista.

        haluaa niin uskoa että asiat olisivat puhuttavissa ja niinkuin mies sanoo että laitetaan paperille omia toiveita mitä parisuhteelta haluaa ja kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. Haluaisin niin uskoa. Onko tämä kesä on/off tilanne sitten saanut aikaan pahennusta että mies ei haluaisi minun menevän yksikseni ihmisten ilmoille tai sitten jos menen niin hän haluaa että soittelen sieltä useammin? Näitä kysymyksiä voi varmaan pyöritellä ties miten pitkään. Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :(

        "Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :( "

        Yes!

      • Mutku-Sitku-Voiku

        Ei, vaan ajatus pitää olla muotoa: Nyt vaan on osattava luovuttaa !
        Pois ne jossittelut. Nyt koko ajan ajattelet, että olisi, pitäisi, tulisi, menisi, tapahtuisi, jne .... niin ryvet vielä vuosienkin kuluttua tuossa samassa liemessä. Eikä myöskään mitään "mutta kun ....", "sitten kun ...." ja "voi että kun .... " -juttuja ja muita selityksiä.

      • Tuohonkin on vielä

        " kaivetaan ne sitten esille kun tulee tiukka paikka. "

        Tuohonkin on vielä sanottava, että kuulostaa manipuloinnilta ja tarkoitus saada sinut uskomaan, että tiukkoja paikkoja tulee ainoastaan joskus. Kun tosiasiassa olit sairaalassa rytmihäiriöiden takia ja olit kokonaan stressaantunut. Narsistin lisääntyvä kontrolli tuo yhä enemmän stressiä.

      • Huomaa hymiön suun
        Mutku-Sitku-Voiku kirjoitti:

        "Olisi nyt vaan osattava luovuttaa :( "
        Ei, vaan ajatus pitää olla muotoa: Nyt vaan on osattava luovuttaa !
        Pois ne jossittelut. Nyt koko ajan ajattelet, että olisi, pitäisi, tulisi, menisi, tapahtuisi, jne .... niin ryvet vielä vuosienkin kuluttua tuossa samassa liemessä. Eikä myöskään mitään "mutta kun ....", "sitten kun ...." ja "voi että kun .... " -juttuja ja muita selityksiä.

        Siis: Nyt vaan on osattava luovuttaa! :)

        Huomaa hymiön suun suunta. On huomattu, että tekohymy muuttuu aidoksi kun sitä tekee usein. Suun suunta vaikuttaa omaan mielialaan.

      • Minä itse
        kertaan kertaan viel kirjoitti:

        Juu, tuttua huttua. Puhetta kyllä riittää, mutta ei tekoja. Lupauksia ja sopimuksia tehdään, mutta niitä ei pidetä, eikä noudateta. Ihan hukkaan heitettyä aikaa edes yrittää, ei ne siitä miksikään muutu.
        Se, että et saisi mennä yksistään ihmisten ilmoille, on kontrollointia, sinun ihmisoikeutesi loukkaamista, myös se, että jos menet jonnekin, sieltä pitää koko ajan soitella ja raportoida miehelle. Ihan sairasta! Niin sairasta!
        Minä hakeutuisin ap:nä uudelle terapautille heti, nyt ja samantien, koska et voi alkaa kuukausia odottelemaan, että entisesi palaa lomilta...... jäädäkseen sitten eläkkeelle. Valitettavasti olet ap saattanut itsesi sellaiseen tilanteeseen, että tulet tarvitsemaan sitä terapiaa aika pitkään, ennenkuin tuosta kaikesta selviät, koska sinulla ei ole itsellä minkäänlaista tahdonvoimaa eikä pitkäjänteisyyttä. Et myöskään ota kuuleviin korviisi usean jo sinulle ehdottamaa yhteydenottoa sinne narsistien uhrien tukeen. ei ihme, ettei ystäväsi enää jaksa kuunnella eikä ymmärrä, ei sellaistakaan kukaan ikuisuuksia jaksa, jos toinen ei ota mitään neuvoja ja apukeinoja tosissaan.
        Kukaan muu ei tästä tilanteesta pysty puolestasi selviämään, kyllä sinun täytyy tehdä itsekin jotain. Kyse on sinun elämästäsi.

        Vähän tässä on tullut tosiaan sellainen fiilis että "ei ollut..." lopulta toivoo että joku käskee vielä yrittämään. Se jostakin, en tosiaan tiedä mistä, kumpuava toive että tämä sittenkin olisi elämää suurempi rakkaustarina, jauhaa ajatuksissa.

        Mies on jo selkeästi osoittautunut liian hankalaksi ja epäluotettavaksi hyvää parisuhdetta ajatellen, joten ulkopuolisen on vaikea keksiä mistä niitä tunteita vielä löytyy. Sama turhautuneisuus on varmastikin iskenyt jo ystäviin.

        "Ei ollut..." ei todellakaan ole ainoa joka kehittelee jostakin tunteita ja jää niihin roikkumaan vaikka mitään todellisia perusteita tunteille ei enää edes ole.

        Eniten tässä huolettaa lapset. On turha kuvitella että lapset eivät huomaisi äidin ahdistusta vaikka äiti itse luulee sen peittävänsä. Lapset vaistoavat tuollaisen heti ja ahdistuvat siitä itse. Myös lapset voivat peittää pelkonsa ja huolensa äidiltä säästääkseen tätä. Tuo paha olo kuitenkin purkautuu usein jotakin muuta kautta, ehkä tilanteissa joissa äiti ei ole mukana.

      • uhri1

        ei ollut normaali: mien tuttua tekstiä jällen..kuin omasta elämästä. jaksan pakolliset hommat ja hoidan työn siinä sivussa. Mitä muuta on jäljellä? pitääkö elämästä selviytyä päivästä toiseen hammasta purren? mies ei kunnioita minua...saako sitä kunnioitusta koskaan?

    • ei ollut normaali

      ja anteeksi kirjoitusvirheet!

    • läheisen asialla

      Kirjoituksiesi perusteella olet kyllä (hyvänen aika!) antanut aika monta mahdollisuutta! Riittävän monta.

      Sanoisin, että nyt jäitä hattuun. Kyllä jokainen ero on tuskallinen. On kulunut vasta hyvin vähän aikaa, joitakin päiviä suunnilleen. Sen kuuluukin sattua! Sinun ei tarvitse kestää tuskaa kuin hetki kerrallaan, jossain vaiheessa huomaat, että on helpompaa. Kaikista kriiseistä on vain rämmittävä läpi, ei ole hyviä oikoteitä.Sellaista on elämä. Tulet vielä aivan varmasti onnelliseksi.

      Soita sinne narsistien uhrien tukeen tai jonnekin kriisipuhelimeen. Ne ammattilaiset ovat siellä sinua ja tällaisia tilanteita varten!

      Voimaa hetkeen kerrallaan.

    • Lisään vielä että.

      Vielä lisään että.

      Olet kertonut, että käyt tanssimassa ja sinusta ollaan kiinnostuneita.

      Älä anna tuosta kaikesta tulla entistä. Tuo voi muuttua asiaksi, jota kymmenen vuoden päästä ainoastaan voit muistella, että olitko se tosiaan sinä. Se hoikka nuorekas nainen, josta miehet olivat kiinnostuneita. Olet hyytynyt kotiisi ainoana seurana kertyneet kilot ja pillerit, joita syöt masennukseen...

      Kuule, juuri nyt olet itse tuon asian valitsija, mitä haluat elämässäsi tehdä ja mitä haluat, että muut sinusta ajattelevat.

      Ymmärrän ja kaikkien muidenkin pitäisi ymmärtää, että ero ottaa aikansa, mutta väärät valinnat kriittisissä kohdissa voivat johtaa ei toivottuihin vaikutuksiin. Valitse nyt itsellesi oma elämä omin ehdoin. Valitse nimenomaan juuri nyt myös sellainen elämä, jossa mahdollistat kontaktit uusiin miehiin ja tutustu heihin myös kaveripohjalta. Voivat olla paljon mukavampia kuin aavistatkaan.

      Tutustu myös itseesi, mutta jätä se hirviömies, josta saat yhä enemmän pahaa mieltä, ja sinun nousemisesi siitä suosta on aina vain vaikeampaa.

      Nyt sinun tarvitsee mennä vain ulos, jonne pääset kun sinua tarvitsevat lapsesi paranevat. Aivan lyhyt aika siis.

    • Ei ollut normaali

      Huh, miten te jaksatte kirjoittaa minulle noin paljon ja tuntuu että ihan täysin asiaa tulee. Kiitos, kunpa voisi halata teitä kaikkia!
      Otin tänään sähköpostitse yhteyttä narsistinen uhrien tukeen kun siellä oli soittoaika vain tiettyinä päivinä ja aikoina. Kysyin että onko heillä olemassa tukihenkilöä jonka kanssa voisi nähdä ja keskustella. Harmitti kun tänään olisi juuri täälläpäin alkanut uusi ryhmä mutta en minä sinne päässyt lähtemään.
      Näin miehen tänään ja hetki juteltiin. Hän oli käymässä täällä minun kylällä ja siinä sitten" sattumalta" nähtiin.. Järjestääköhän hän noita käyntejä tänne ihan oikeasti sen takia jotenkin kyttää minua? Tuli vain mieleen kun eihän tämä ollut läheskään eka kerta kun näen häntä näitten erojen jälkeen ns sattumalta. Milloin on ollut mitäkin asiaa tännepäin. Matka ei tosin ole kun noin 20 km mutta ei hän kyllä normaalisti kauppa-asioitaan täällä hoitaisi.. Nyt kun mietin niin kyllähän hän lastensa äitiäkin taisi kytätä silloin kun minä olin kuvioissa jo mukana. Tai ei ehkä niinkään mutta olihan silloin se episodi kun tuolla exällä oli mieskaveri niin tämä minun mies laittoi exänsä kertomaan heidän eronsa syyn ja alkoi minun kuullen antaa jotain ohjeita milloin lapset saa nähdä tätä uutta tyyppiä.

      • Kyttää varmasti sin

        Kyttää varmasti sinua. Kyttääminen on narsisteille täysin pakonomaista toimintaa. Tekevät tuota ihan kuin toiseksi työkseen, koska ovat lähteistään täysin riippuvaisia. Kyttääminen on heille kuin hengitys muille.

        "mies laittoi exänsä kertomaan heidän eronsa syyn ja alkoi minun kuullen antaa jotain ohjeita milloin lapset saa nähdä tätä uutta tyyppiä. "

        Katso nyt, minkälainen on.

      • tyyppitapaus

        Voi huoh.... avaa nyt silmäsi nainen!
        Kyttää sinua ja tukkii itsensä "sattumalta tulemaan sinua vastaan", kun kerrankin olet pysynyt vahvana, etkä ole ottanut häneen yhteyttä etkä vastaillut hänen viesteihinsä. Miksi ihmeessä pysähdyit ylipäätään puhumaan hänen kanssaan? Miksi??? Älä pysähdy, älä kuuntele, ole, kuin häntä ei olisi olemassakaan.
        Siis kenelle mies laittoi exänsä kertomaan eron syyn? Sinulle vai sille exänsä uudelle miehelle? Ja exän syytähän se arvattavasti oli, eikö niin? Miten se exä suhtautui tähän kaikkeen ohjeistamiseen ja saneluun ja pakottamiseen? Oliko hiljaa ja alistui vain vai oliko hänellä jotain omiakin mielipiteitä ja uskalsiko sanoa niitä miehen kuullen ääneen?

      • ei ollut normaali
        tyyppitapaus kirjoitti:

        Exän uudelle miehelle laittoi kertomaan syyn. ja heille tuli sitten ero kun oli kuullut että lesbona lähti miehensä luota. Tuo exähän on ihan miehen talutusnuorassa, sen käsityksen olen saanut. mutta exä on myös sellainen että ottaa mieheen turhaan yhteyytä kun tietää että me olemme yhdessä jossain. olisiko niin että ei ole missään vaiheessa päässyt hänkään irti miehestä vaikka jättikin? Se käsitys on myös että exällä ei ole ole juuri omia mielipiteitä ja kuuntelee lastenkasvatusperiaatteet ym miehen suusta. Minulle tosin mies aina kehui exäänsä kuin on hyvä äiti ja haukkui minun exää minulle kuinka on missäkin asiassa huono lasten kanssa (mikä valitettavasti oli usein tottakin).

    • Tuosta juttelemis.

      Tuosta juttelemisesta... kyllä minäkin joudun juttelemaan oman narsisti-psykopaattini kanssa, jos kumpikin on yksin ja jossain kohtaamme. Emme ole mitenkään riidoissa. Parempi niin. En varsinaisesti toivo hänelle mitään vahinkoa, vaikken hänen kanssaan enää olekaan.

      Jos on pakko nähdä, niin parempi laiha sopu kuin lihava riita. Kyllä ne lopulta uskovat, kun tarpeeksi pitkän eron saa aikaiseksi. Ovathan ne aina valmiina palaamaan, puhui niiden kanssa tai ei. Mielestäni narsistista saa kyllä sopueronkin. Ajan kanssa. Ja kyttäämään ne jäävät joka tapauksessa, tavalla tai toisella.

      Tiedän kyllä, että niihin voi saada sellaisenkin etäisyyden, että suhtautuvat kuin vampyyri valkosipuliin, mutta jos on pakko olla tekemisissä, on tilanne eri.

      Laitetaan toivo siihen narsistien uhrien tukeen, että sieltä löytyy voimia sinunkin tueksesi.

    • ei ollut normaali

      Vihdoinkin paremmalta tuntuva aamu. varmasti tulee huonoja hetkiä mutta nyt tuntuu että pohjalla on käyty ja tästä on yksi tie ylöspäin. tavallaan hyvä että näin miehen eilen. sain taas lisävarmuutta sille että ei hänen käytös ole ollut normaalia. onneksi nyt on minulla pakostakin tulossa ihan kivaa ohjelmaa lasten kanssa ja yksinkin eli en jumiudu kotiin olemaan ja surkuttelemaan. Tuo on muuten totta mitä joku tänä aamuna kirjoitti tuonne ylemmäs, että olen kyllä hakemalla hakenut jotain kimmoketta sille että olisi syy yrittää uudestaan. en ole tätä tiedostanut mutta nyt kun joku sen sanoi niin noinhan se on. nyt tulisi jo onneksi sellainen kimmoke liian myöhään. jos tällaisia aamuja mitä nyt on, tulisi useammin niin uskoisin että alkaisin piankin pärjätä ihan hyvin!

    • läheisen asialla

      Hienoa, olen iloinen puolestasi! Iloitse jokaisesta helpommasta hetkestä, jolloin tunnet itsesti vahvaksi. Ne hetket ja päivät vahvistavat sinua. Saat varmasti yhteyden sinne narsistien uhrien tukeen ja pääset vertaisryhmään, joka myös auttaa sinua eteenpäin, ymmärtämään ja hyväksymään.

      Kunpa omakin läheiseni saisi voimaa lähteä ja jättää, kuten sinä teit! Millaisia kysymyksiä minun sinun mielestäsi kannattaisi häneltä kysyä? Mitä sinä toivoisit ystäviesi tehneen?

    • ei ollut normaali

      Minä olisin toivonut että kaverini olisivat sanoneet tiukempaan sävyyn mielipiteensä. he olivat pitkään kuuntelulinjalla ja myötäilivät sen mukaan halusinko erota vai halusinko yrittää uudestaa. jos halusin yrittää uudestaan niin olivat silloin samaan mieltä kanssani. Ehkä hyvä niin että ystävät tukevat sitä omaa kantaa mutta ehkä tämä asia olisi voinut olla poikkeus. Kunpa joku olisi sanonut viime keväänä että ei ole vaihtoehtoja. Mies on jätettvä vaikka se tuntuisi maailmanlopulta! Toisaalta, en tiedä olisiko sekään auttanut.. Siihen tarvitaan oma oivallus. Minun kohdalla tämä on tullut vaan aivan liian myöhään, vasta oikeastaan ihan tässä viime viikkoina. vaikka olen tänne kirjoittanut että onko nämä ja nämä asiat normaaleita niin ehkä en kuitenkaan ollut aluksi valmis uskomaan mitä täällä kirjoitettiin.. vaikka oma sisäinen tunne laittoikin minut tänne kyselemään.
      yksi mikä tuli mieleen: onko läheisesi muuttunut ton miehen aikana? Jos on niin voisit sanoa sen tiukasti hänelle että sinusta on tullut tällainen, et ennen ollut. ja kysy että onko hänen mielestä parisuhteen tarkoitus luoda tällaisia apävarmuusasioita mitä nyt on ilmassa koko ajan? Minä olen koko ajan miettinyt niin että sitten kun jonkun kanssa tuntuu hyvältä oikeasti niin ei todellakaan tällaisia edes mieti. Silloin kai asiat sujuu kuin itsestään ja on elämä kevyttä ja helppoa. Parisuhde on silloin voimavara eikä taakka ja rasite tai oman energian kuluttaja. Vaikka näin olen ajatellutkin niin sekään ei ole auttanut kun näinkin pitkään olen jahkaillut. Jos minulla ei olisi lapsia niin olen ihan varma että asuisin jo miehen kanssa yhdessä. Lapset kun on niin pitää olla VARMA olostaan että tämä on se mitä on haknut. Voi kun lähesisesi pääsisi irti. hän varmaan jo tietää että ei ole normaalia mutta tiedän että se tunne menee niin paljon järkeä edellä. Minun mies ainakin osaa/osasi sen että hän ottaa koko tilanteen, tilan ja ihmisen jotenkin haltuunsa pelkällä läsnäololla. Sitä on vaikea vastustaa ja sitten lopulta vaikea lähteä kun olo siinä on kuitenkin jollain tavalla turvallinen. En osaa paremmin selittä sitä miksi tämä on niin vaikeaa. Ei se ainakaan oikeaa rakkautta voi olla.

      • läheisen asialla

        Kiitos! Olen itseasiassa hyvin voimakkaasti tuonut esille, että mielestäni ei ole normaalia käytöstä ja että vaikuttaa vahvasti narsistiselta persoonalta. Hetken ajan kuunteli minua, mutta sitten taas ui narsistinsa verkkoihin ja uskoi muutokseen ja siihen, että voi sitä toista auttaa ja että se toinen hakeaa apua, kuten lupasi jne. Sanoi, että yritin liikaa painostaa ja paikuttaa hänen päätökseensä.

        En ehkä voi sanoa, että läheiseni olisi muuttunut kokonaan, mutta sanotaanko niin, että hän on tehnyt asioita, joista en häntä tunnista lainkaan. Toiminut täysin päinvastaisella tavalla kuin aikaisemmin ja kun tästä olen hänelle maininnut, on tullut vastaan valtava defenssi, kieltäminen ja haukut siitä, miten minä olen kummallinen ja pahansuopa.

        Kyllä läheiseni varmasti jossain sopukassa tietääkin, että ei todella ole normaalia, että joka asiasta tulee riitaa ja vänkäystä ja että toinen on niin negatiivinen ja ties mitä. Mutta luulen, että hän tuntee sääliä tätä narsistia kohtaan eikä vielä ole sillä tasolla, että suostuisi hyväksymään sen, ettei voi sitä toista auttaa tai pelastaa. Se kun on jokaisen meistä itse tehtävä. Hänen olisi toki nyt oleellista pelastaa itsensä sieltä - sitäkään en valitettavasti voi hänen (tai sinun!) puolesta tehdä.

        Sinun kirjoituksesi auttavat minua suuresti ymmärtämään sitä tilannetta, missä läheiseni elää. Uskon, että saan näistä eväitä hänen auttamiseensa. Haluaisin osata kysyä ne oikeat kysymykset, jotka herättelisivät hänet todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä.

        Itse kysyn jatkuvasti itseltäni että olisiko loppuelämäni elämä tuon miehen kanssa sellaista mitä toivon sen olevan. Ei se ole. Toivon mielenrauhaa, tasapainoisuutta, varmuutta ja oikeaa rakkautta ilman niitä loukkauksia ja epänormaaleja mielenpahoituksia. Tämän miehen kanssa en niitä saisi, niin valitettavaa kuin se onkin.
        Oletko kertonut minun kirjoituksesta tai ylipäätään tästä palstasta?

    • Minustakin on hauska

      Minustakin on hauska kuulla, että sinulla on nyt noin hyvä aamu ollut.

      Eilen illalla (yöllä) pohdin sitä asiaa, kun tuntuu niin hassulta lukea, että toinen liitää jossain aivan kuin unessa, että "mitä jos olisin tehnyt niin ja tehtäisiin niin, niin voisimme vielä jatkaa..."

      Kykenin näkemään itsekin tuollaisen piirteen itsessäni. Omalla kaipauksellaan saa luotua sellaisen epätodellisen utupilven, jossa leijuu vain minä ja narsisti kaksin, tietenkin vailla huolen häivää. Utupilven tueksi huomasin ajattelevani kaikkea sitä hyvää ja rakentavaa mitä narsisti on todellisuudessakin sanonut.

      Hoijjaa, ei kuin ankkurit ylös ja purjeet mastoon. Laiva valmiina lähtöön. Sitten samalla tavalla vähän kaivamalla muistelin hänen järkyttäviä sanojaan ja tekojaan. Kyllä se utupilvi siitä sitten hälveni.

      Tavallaan on hyvä, että aika kultaa hiukan niitä muistoja, niin voi saada rauhaa, mutta todellisuudessa pitää muistaa se hirveä uhka, minkä sellainen kumppani aiheuttaa kaikille läheisilleen.

    • ei ollut normaali

      Eniten mietin sitä että miksi minä en loukkaannu hänen sanoistaan? Kuulen ne ja saatan täällä kirjoittaa että hän on loukannut minua mutta miksi en sillä hetkellä tuntenut mitään kun hän ehdotti esim että ottaisin silikonit tai että kun hän kolme erikertaa kysyi että päästäänkö me asumaanvanhempieni kotiin kun he eivät siellä joskus vanhempana enää asu. Miksi en loukkaannu vaikka minua loukataan??? Sen sijaan loukkaannuin kyllä silloin kun exän asiat menivät minun edelle. Se tuotti välittömän mielipahan.

      • sivusta seurannut

        Siksi koska sinä tiedät jo hänen käytöksensä, se on kuin hepreaa menee toisesta sisään toisesta ulos...Sen takia. Kyllä narsku silti tietää että loukkaannut sisimmässäsi. Kuitenkin parasta on olla reagoimatta, näytäättä että sattuu. Toisaalta jos narsku räyhää pitää räyhätä takaisin, uhkailuille sama homma etc. Valitettavasti silloin et saa sopuisaa eroa, todella paskan käytöksen jälkeenhän tulee aina säälipaskaa.Minä en suosittele sinua ajattelemaan itseäsi koko ajan uhrina mutta suosittelen sinua päästämään vihasi valloilleen ja käsittelemään sitä siten että vankennat itseäsi etkä enää suostu paskaan kohteluun, voit toki puhella narskulle niitä näitä mutta, tiedosta että tässä vaiheessa tiedätte molemmat että ne ovat vain sanahelinää, molemmat tietävät pelin hengen ja säännöt. Millaisena haluat suhteenne jatkuvan. Sinuna etääntyisin narskusta pikkuhiljaa, et saa hänestä vihamiestä. Keksit verukkeita ettet ehdi nähdä, sitten myöhemmin katoat vain kauemmaksi, jääköön ihmettelemään mihin menit.

    • En tiedä, itse reag

      "Kuulen ne ja saatan täällä kirjoittaa että hän on loukannut minua mutta miksi en sillä hetkellä tuntenut mitään kun hän ehdotti esim että ottais.."

      En tiedä, itse reagoin myös noin. Olen joskus lukenut, että tuollaiselle asioiden "ulkoistamiselle" itsestä on jokin psykologinen termi sillekin. Ihminen jotenkin suojaa itseään.

      Yhtä kaikki, mielestäni on äärettömän hyvä että suojaa, eikä repeä liitoksistaan kaikesta kuulemastaan. Onhan ihminen vähän mutkikkaampi olento kuin joku eläin, joka ei ajattele niin mutkikkaasti sosiaalisissa suhteissaan.

      Ainakin itse ajattelen niin, että otan huomioon asian ala-arvoisuuden ja varmasti sen sanojan mittaaminenkin on vähän kesken, eli ei olla niin läheisiä kuitenkaan vielä, että otettaisiin ihan todesta kaikki.

      Olen narsisti-psykopaattini kanssa ollut vaiheissa, jotka ovat jääneet mieleeni, ja painavat nyt siellä reessä, kun olen ja päätökseni tehnyt. Mm. renkaitten ulvottamista liikenteessä ja raivokohtaus päällä, kun en suostunut menemään ravintolaan (hän on ravintolaeläjä ja minä taas käyn vain todella harvoin enää).

      Samoin kaikenlaiset muunlaiset impulsiiviset elkeet niinä aikoina, kun hän oli kuoriutumassa teatteriasustaan minun edessäni. Sanoin kyllä vastaan asioissa, mutta ei se hänen mielipiteitään muuttanut. Olin huono alistuja ja sillä hyvä. Ja siinä hän oli oikeassakin.

      Mutta tosiaan, ehkä se on se järki juuri, mikä vaikuttaa siihen, että ei nyt kaikesta suutu eikä ota ihan täysin todestakaan... vaikka ne tekemiset ja sanomiset tehdään tosissaan, ainakin mielenpahoitukseksi.

      Olen ajatellut tuosta liikenneriehumisesta mitä omani harrasti, että olihan hän raivoissaan, kuin piti päästä juomaan sinne tuttuun juottolaansa lähteittensä joukkoon ja minä olin siinä autossa... meni spasmat täysin sekaisin. Minuahan hän siinä ravisti sillä riehumisellaan uuteen uskoon...

      Mitä teillä sitten on niillä silikoneilla tarkoitettu, niin eiköhän tuo osoita mieheltä matalaa mielenlaatua joka tapauksessa.

      • Täys pasta

        Parisuhde narsistin kanssa on tietysti eri asia, oma kokemus on tuttavuudesta.

        Tuttava viljeli noita loukkauksia, mutta osan niistä tajusin usein yritykseksi loukata vasta myöhemmin koska en pitänyt esim. jotakin "virheestäni" muistuttamista edes loukkauksena; en pitänyt sitä virheenä itsessäni. Ko. tilanteissa usein ihmettelin vain narsistin kummallisia kommentteja ja pistin ne hänen yleisen omituisuuden piikkiin.

        Joskus loukkaus meni "ohi" koska se heitettiin ystävällisen ja kohteliaan keskustelun sekaan. Kun heitto ei istu muihin sanoihin ja tilanteeseen ollenkaan, sen tajuaminenkin ottaa aikaa....upea, mahtava, loistava, älyttömän hieno, lahjakas, idiootti, äärettömän ihana, kadehdittava, sädehtivä, älykäs.....

        Oli tietysti sitten ihan selkeitä loukkauksia joihin ei vain viitsinyt puuttua. Kun tunsi narsistin jo paremmin, ja tajusi tämän tyylin, ns. loukkaukset osasi jättää omaan arvoonsa. Usein kyse oli siitä että narsistin kateus se vain siellä kalvoi niin että hänen oli pakko yrittää mitätöidä parhaansa mukaan. Kun ei voi itseään ylentää niin pitää alentaa muita.

    • Uusi elämä

      Kuin omaa elämääni lukisin. Olen iloinen että sinäkin olet oivalluksesi kokenut. Multa meni siihen melkein kuusi vuotta... ja yhä kipuilen.
      Toinen on päässä, psyykeessä, askelissa, unissa... kaikkialla. Pyrkii hallitsemaan niin kauan kunnes koukussa on seuraava lähde. Narsisti esineellistää jokaisen ja yritän hyväksyä sen että paikallani voi olla kuka tahansa... aivan kuka tahansa! Kunhan narsisti vain saa tarvitsemansa huomion.
      Tuntuu hyvältä huomata ettei ole ainoa narsistin uhri ja pelinappula maailmassa. Ja samaan aikaan sydämestään toivoo ettei kukaan muu joutuisi kokemaan samaa.
      Satuttaa huomata ettei ihmisen pahuudella ole mitään rajaa.

      Mutta mä selviän tästä ja tiedän että sinäkin selviät :-)

    • Ei ollut normaali

      Kiitos kun kirjoitit. Minä en ole selvinnyt ollenkaan. Olin jo niin hyvällä mallilla. Sitten hän tuli, puhui, laittoi sanat suuhun, halusi nähdä.. Ja tässä sitä ollaan. Minä olen ahdistunut, hän nyt antaa aikaa (samalla pitää yhteyttä ja varmistaa että minä soitan taas takaisin) . Ja mikä kauheaa, hänen (siis miehen) exä on minulle puhumaton koska olen antanut miehen kärsiä tässä kesän aikana moneen kertaan. Hän sanoi sen itse kun kysyin miksei enää moikkaa eikä puhu minulle. Ei se ole kauheaa että tämä nainen ei puhu minulle mutta se että ovat tavallaan samalla puolella, tai ainakin minulle tuli se tunne. Miksi tämä nainen näin tekee? Ihan kuin he olisivat puhuneet enemmänkin meidän suhteesta. Kärsin nyt itse ihan hirveästi. Ja kohta joku kirjoittaa että vielä se jaksaa... En ymmärrä itsekään. Itken taas ja tästä ei vaan tule loppua.

      • Uusi elämä

        Voih :-(
        Tulipa surullinen fiilis kertomastasi. Se on niin riipaisevan tuttua; lähteä, palata, jäädä, lähteä, palata, jäädä, lähteä, palata, jäädä jne loputtomiinko... Yritän itse kantaa mukanani uskoa siitä että tämä lähtö oli viimeinen... että paluuta ei enää tule. Samaan aikaan pelkään (ja toivon) toisen yht.ottoa. Yritän epätoivoisesti psyykata itseäni kieltäytymään tapaamisesta. Tiedän ettei edes kaveruus tai tuttavuus ole järkevää (liekö edes mahdollista) narsistin kanssa.
        Mä olen luonteeltani avulias, ja juuri tähän ominaisuuteen mies yhteydenottonsa perustaakin. Milloin tärisee kun on verensokerit alhaalla eikä kaapissa mukamas mitään suuhun pantavaa, milloin voi muuten vaan huonosti ja uhkailee itsemurhalla. Väliin lietsoo mustasukkaisuutta, jota on harrastanut kaikki nämä vuodet. Nyt mä vaan koitan olla piittaamatta. Ajoittain mieleen hiipii hyviä muistoja, hyviä hetkiä ja joudun muistuttamaan itseäni että sitä paskaa oli kuitenkin rutkasti enemmän. Hyvä suhde antaa energiaa ja iloa. Tämä on ainoastaan vienyt.

        Ja tiedätkö, olen varma että narsistisi sekä hänen exänsä ovat samalla puolella. He ruokkivat jollain kummalla tavalla toisiaan. Narsistisi on taatusti kertonut oman, itselleen suotuisan, version suhteestanne exälleen. Ja exä antaa ymmärrystä ja myötätuntoa... ja taas on narsisti saanut kaipaamansa annoksen tarvitsemaansa eliksiiriä. Se vihlasee. Mutta koeta olla välittämättä. Fiksu ihminen tajuaa että asioilla on aina kaksi puolta. Tyhmempi ei tätä ymmärrä.

        Mä olen edelleen varma että sä selviät! Olet oleellisimman jo oivaltanut. Se ottaa aikansa. Eikä maailma siihen kaadu että soutaa ja huopaa. Jonain aamuna sä huomaat olevasi vapaa etkä enää palaa.

      • hakkaapäätäseinään

        Sinulle on täällä palstalla annettu jo kuukausia, kuukausia sitten useaan otteeseen neuvoja, että lopeta kaikki yhteydenpito sen miehen kanssa täysin ja kokonaan. Ja se on yhä se keino - ja AINOA keino, millä pelastat itsesi. Mutta sinä et ole kunnellut, etkä ole uskonut. Ja tässä on tulos.

      • Narsisti on liimann.

        "Ei se ole kauheaa että tämä nainen ei puhu minulle mutta se että ovat tavallaan samalla puolella, tai ainakin minulle tuli se tunne. Miksi tämä nainen näin tekee?"

        Narsisti on liimannut exänsä itseensä lopuksi ikää. Exä on narsistin jatke... Narsisteille toiset ihmiset ovat hänen jatkeitaan. Hänen vallassaan. Exä on joskus jäänyt hänen verkkoonsa, eikä pääse pois koskaan.

        Narsistien ihmissuhteet ovat tuollaisia.

        "Ihan kuin he olisivat puhuneet enemmänkin meidän suhteesta."

        Tuo on suurinpiirtein sama, kuin jos ihmettelisit, että miksi se mies yksinään ajattelee. Jos mies on narsisti, niin se on kytkenyt exän niin tiukkaan itseen, että pitää exää omana osanaan. Exä on siis osa häntä, ei erillinen yksilö.

        Sinäkin olet jäänyt kiinni hänen verkkoonsa, huom!

        Sinun tulisi olla nyt fiksumpi kuin se mies, että pääsisit hänestä eroon. Oletko hakenut kaikkea mahdollista apua ja tukea nyt itsellesi ja käyttänyt sitä myös?

    • 14+14

      Jokainen joka on ollut narstisessa suhteessa tiettää mitä se oikeasti on.Siinä jopa sairustuu uhri ja läheiset. Narsku pystyy mihin vain,jopa siihenkin mikä ei pitäisi olla mahdollista. Eroon pääseminenkin voi olla vaikeata esim. henkisesti,vainomisesta,yms. Joten siinä kyllä monesti luulee itsensä epäloiseksi,yms.Narsku janoaa "lähteestä"=sinusta voimaa,älä anna hänen tehdä sitä.Muuten se vie sinusta kaiken voiman.Etsi itsellesi jotain uutta mikä saa sinut eteen päin ja voimaa. Pyri olemaan erossa narskusta.Anna itsellesi aikaa kerätä voimasi.Älä tuomitse itseäsi.Aika parantaa haavat,vaikka se on nyt vaikeata uskoa.Älä ali arvioi itseäsi.

    • Ei ollut normaali

      Olen hakenut apua narsistinen uhrien tuesta ja seuraavan kokoontumiseenon aikaa muutama viikko. En ole vielä siellä käynyt. Kavereille en kehtaa enää puhua, pidän itsekin tätä veivaamista niin typeränä. Olen jo kahdesti päättänyt että en ota yhteyttä ja se on pitänyt mutta mies on tuppautunut seuraan ja laittanut sanoja suuhuni ja saanut pääni käännettyä. Olennoksi pettynyt itseeni. Nyt olen saanut parin tapaamisen aikana sellaisia hyviä hetkiä ja sanoja ihanasta tulevaisuudesta että oikein puistattaa. Huomaan ja tajuan kaiken menevän yli sen mitä olisi mutta ihan kauheaa, silti. Nyt pitäisi sitten taas sanoa että ei enää tavata ja saan tapani mukaan haukut siitä että olen taas tyrmännyt miehen.

      • Uusi elämä

        Aivan hyvä nainen, aivan. Se haukkumis- ja syyttämiskierre on loputon. Vika tulee aina olemaan sinun/ sinussa.
        Ei sun tarvitse, eikä kannata narskulle sanoa että ette tapaa enää. Jätät vain tapaamatta. Eliminoit miehen keinot ottaa yhteyttä sinuun. Askel askeleelta irtaudut. Tietoisesti! Sun on vaan pakko tehdä niin, vaikkei "normaalia" parisuhdetta siten lopetetakaan. Jos puhut/ sanot/ kerrot aikeistasi, niin mies osaa kyllä puhua sut ympäri joka kerta. Tiedät sen kyllä kokemuksesta!

      • Hoviväki vaarallinen
        Uusi elämä kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä; ei narsistille kannata sanoa että et tapaa häntä enää. Juuri noin: jätät vain tapaamatta ja eliminoit keinot ottaa yhteyttä. Lähdet pois paikalta, siirryt kaemmaksi, kun tulee jossain vastaan, et pysähdy, et kuuntele, poistut vain paikalta.
        Ja mitä exään tulee, niin hän kuuluu narsistin hoviin. Narsistilla on aina hoviväkeä ympärillään häntä tukemassa ja kannustamassa. Luultavasti heitä on lähistölläsi muitakin kuin vain exä, ole siis varovainen, kenelle mitäkin puhut ja kerrot. Hoviin kuuluvat ihmiset ovat usein yhtä viheliäisiä kuin itse narsistikin.

      • Se on sellaista...

        "seuraavan kokoontumiseenon aikaa muutama viikko. "

        Se on sellaista... kaikki kestää. Mutta älä vaan jätä menemättä.

        "hyviä hetkiä ja sanoja ihanasta tulevaisuudesta että oikein puistattaa. "

        Tunnethan tarinan Auervaarasta? Todellinen hahmo, josta tiedetään, että huijasi naisia elämäntyökseen. Hirttäytyi lopuksi vankiselliinsä. Ovat sairaita, hyvin sairaita. Todella vaikea ymmärtää, että kaikki puheet ovat keksittyjä valheita.

      • Tässä Mika Waltarin
        Se on sellaista... kirjoitti:

        "seuraavan kokoontumiseenon aikaa muutama viikko. "

        Se on sellaista... kaikki kestää. Mutta älä vaan jätä menemättä.

        "hyviä hetkiä ja sanoja ihanasta tulevaisuudesta että oikein puistattaa. "

        Tunnethan tarinan Auervaarasta? Todellinen hahmo, josta tiedetään, että huijasi naisia elämäntyökseen. Hirttäytyi lopuksi vankiselliinsä. Ovat sairaita, hyvin sairaita. Todella vaikea ymmärtää, että kaikki puheet ovat keksittyjä valheita.

        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/gabriel_tule_takaisin_33619.html#media=33622

        Tässä Mika Waltarin näytelmästä Gabriel tule takaisin.

      • uhri1

        jospa ei ollut normaali, näet nämä kirjotukseni.. todellakin sama tilanne minulla en enää jaksa kertoa ystävilleni kun tuntuu ett kerron samat asiat viikosta toiseen.. voi kun me pystyttäs jollain muulla konstilla näitä jakamaan kuin täällä..

    • Ei ollut normaali

      Kiitos teille. Yritän parhaani vaikka näitä tulee. En vaan osaa olla niin kylmä että jätän yhtäkkiä vastaamatta. Ja sitten kun tulee näitä pakollisia tapaamisia miehen kanssa niin hän tulee juttelemaan vaikka koitan vältellä. Kävin yksilöä treffeillä yhden miehen kanssa ja oli mukava jutella vaikka en odottanutkaan että minun tunnetaso voisi tällä hetkellä olla mitään mutta kuin kaverillista rupattelua. Vaikutti ihannormaalilta mieheltä ja hän ihmetteli kovasti tätä ns minun miestäni josta muutamalla sanalla kerroin.

      • Uusi elämä

        Mietin kovasti kirjoittamaasi, ja löydän useita yhtymäkohtia oman elämäni kanssa. Saattaa olla että olen puoli askelta edempänä irtautumisessa ja matkalla vapauteen ja omaan elämään. Tiedän tunteen kun jokin sisällä käskee lähtemään, samoin ystävät, perhe, työkaverit, keskustelupalstalaiset jne. Ja kuitenkin... jokin pitää kiinni. Ei vaan onnistu siinä irtautumisessa. Tiedostaa ettei kyse ole suuresta rakkaudesta... noh, ei rakkaudesta ollenkaan. Yrittää mielessään visioida tulevaisuutta... ja näkee vain mustaa. Eikä siltikään saa otetta omasta elämästään, vaan jatkaa toisen leluna. Ja ennen pitkää alkaa halveksimaan itseäänkin.
        Sanoit ettet ole niin kylmä että jättäisit yhtäkkiä vastaamatta. Hmmm... ehkä tässä piilee se puolikas askel. Mä en enää koe itseni ja lasteni pelastamista tai puolustamista millään lailla kylmäksi toiminnaksi. Päinvastoin, se on mun velvollisuus. Tajusin, etten kuitenkaan koskaan ikinä milloinkaan yltäisi teoillani hänen kylmyytensä tasolle. Niin tunteettomaksi ei naisesta ole (paitsi narskunaisesta) :-). Kenties ja toivottavasti olet valmis lopulliseen irtiottoon sinä päivänä kun tajuat ettei toiselle vastaamatta jättäminen ole kylmyyttä. Se päivä ei näköjään ole vielä tänään, mutta huomenna? Ylihuomenna? Ens viikolla?
        Olin vuosia "kiltti" ja siedin kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna elämä oli vuosia pelkkää sietämistä. Sitten aloin puolustautumaan. Sanoin vastaan ja sivalsin sanoilla takaisin, hyvinkin ilkeästi. Hetkellisesti jopa luulin narsistin julkisivun murenevan... mutta huihai, hovi riensi paikalle ja paikkasi. Lopulta lähdin. Itkin ja ulvoin, huusin ja oksensin. Ja itkin taas. Suljin yhteydenottokeinoja ja kaipasin niin että se tuntui fyysisenä kipuna. Valvoin tai nukuin (ja nukun edelleen) katkounta. Ja jokin pienenpieni osa mussa toivoo ihmettä... edelleen.

    • Ei ollut normaali

      Uusi elämä: tuossa osut tosi oikeaan. Samalla pelkää ja samalla toivoo toisen yhteydenottoa. Tämä on niin jotenkin sairasta.

    • Narsku ei muutu

      Narsisti sairastuttaa läheisensä, ainoa, mikä hänen jälkeensä jää on paha olo. Turha niitä hurman hetkiä on koskaan haikailla, kun hän on todelliset kasvonsa kerran näyttänyt, on viisainta pysyä erossa, niin paljon kuin vain mahdollista. Voi niitä, joilla on yhteiset lapset narskun kanssa...

    • Ei ollut normaali

      Mistä tietää onko miehen narsisti-psykopaatti? Minua ihmetyttää kun monikin tällä kertoo exänsä olevan tuollainen ja kun luen kertomuksia niinnvaikuttaa kovin samalta kuin minun mieheni. Mutta että psykopaatti.. Se kuulostaa jotenkin niin, miten sanoisi... Psykopaatithan ovat jossain laitoksessa?? Se tulee mieleen. Olenko sinisilmäinen tässäkin? Mitä ne teidän psykopaatit ovat tehneet että tiedätte että he ovat psykopaatteja?

      Toinen asia:eikä tämä mieheni exä ole perillä näistä asioista ollenkaan vai onko narsistin vaikutusvalta niin suuri että nainen on tämän miehen puolella?

      • Uusi elämä

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on.

      • Uusi elämä

        Narsisti/ psykopaatti/ narsisti-psykopaatti tai millä termillä häntä haluaakin kutsua ei ole mikään umpi-idiootti viiltäjämurhaaja hullun kiilto silmissään, vaan usein hyvinkin nokkela ja keskivertoa älykkäämpi, joka psykologista peliään pelaamalla saa haluamansa. Onpa kyse sitten huomiosta, rahasta, seksistä, vallasta tai ihan mistä tahansa.
        Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa. He elävät täällä meidän keskuudessa mukavina työkavereina, naapurissa lapsirakkaina isinä, kaukaa ihailtavina avio- tai avopuolisoina jne. Kunnes poltamme itse näppimme moiseen loiseen... ja tajuamme hiukan liian myöhään mistä oikeasti onkaan kyse. Elämä olisi varsin helppoa, jos olisi laitos johon heidät suljettaisiin.

        Miehesi exä joko kuuluu narrin hoviin, tai sitten esittää kuuluvansa. Ehkä miehellä on jotain millä naista kiristää, esim. jotain lapsiin liittyvää.

        Fakta on kuitenkin se, että miehesi saa aimo annoksen elämänlähdettään mustasukkaisuudesta, jota hänen exää kohtaan osoitat. Ja se juuri on miehesi tarkoituskin. Hän lietsomalla lietsoo mustasukkaisuuttasi. HERÄÄ!

      • Uusi elämä

        Kysyit vielä että " mitä ne teidän psykopaatit ovat tehneet että tiedätte niiden olevan psykopaatteja?"
        Jos nyt jätetään nämä tavanomaiset näytelmät, haukkumiset, pettämiset, valheet, kymmenet facebook-profiilit, useat puhelinliittymät, profiilit deittisivustoilla jne käsittelemättä niin hän mm. soitti pomolleni ja kertoi minun olevan henkisesti sairas, että olen useasti yrittänyt itsemurhaa, että käytän alkoholia ja huumeita, että kärsin syömishäiriöstä, että olen ollut psykiatrisessa hoidossa, että pahoinpitelen lapsiani jne. Nämä kaikki pystyin todentamaan vääriksi syytöksiksi. Hieman vaikeampaa oli todistaa samat asiat nuorimman lapseni päivähoitopaikassa ja lastensuojelussa. Sain tukea ja korvaamatonta apua omalta esimieheltäni.
        Opin tallentamaan jokaisen narsisti-idiootin viestin, ja lopulta marssin poliisille ja tein ilmoituksen kunnianloukkauksesta.

      • Ei täällä kovin moni

        Ei täällä kovin moni ole kertonut, että olisi psykopaattiin törmännyt. Minä olen sanonut, että oma löydökseni on narsisti-psykopaatti. Et ehkä ole huomannut, että kirjoitan lukuisin eri nimimerkein, kaikualulla, jossa toistan kommenttini alun nimimerkissäni. (Toki joku muukin voi joskus niin tehdä.)

        Olen keskustellut palstalla ja saanut vihiä, että sellainenkin voi olla... Ja kun googletin psykopatian oireet, niin ne sopivat kuin nappi silmään narsistilleni. Siitä lähtien on ollut narsisti-psykopaatti minun kirjoittelussani.

        Narsistit ovat harvoin psykopaatteja, mutta psykopaatit sen sijaan ovat usein narsisteja.

        Persoonallisuushäiriöt eivät ole sillä tavoin puhtaita, etteikö noissa ihmisissä olisi muitankin vaikutteita. Ammattilaiset tekevät arvoitaan ja diagnooseja ilmeisesti sen mukaan, miten painottuu... tiedä häntä, noin olen kuvitellut asian olevan.

      • Tosiasiassa, kyllä
        Uusi elämä kirjoitti:

        Narsisti/ psykopaatti/ narsisti-psykopaatti tai millä termillä häntä haluaakin kutsua ei ole mikään umpi-idiootti viiltäjämurhaaja hullun kiilto silmissään, vaan usein hyvinkin nokkela ja keskivertoa älykkäämpi, joka psykologista peliään pelaamalla saa haluamansa. Onpa kyse sitten huomiosta, rahasta, seksistä, vallasta tai ihan mistä tahansa.
        Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa. He elävät täällä meidän keskuudessa mukavina työkavereina, naapurissa lapsirakkaina isinä, kaukaa ihailtavina avio- tai avopuolisoina jne. Kunnes poltamme itse näppimme moiseen loiseen... ja tajuamme hiukan liian myöhään mistä oikeasti onkaan kyse. Elämä olisi varsin helppoa, jos olisi laitos johon heidät suljettaisiin.

        Miehesi exä joko kuuluu narrin hoviin, tai sitten esittää kuuluvansa. Ehkä miehellä on jotain millä naista kiristää, esim. jotain lapsiin liittyvää.

        Fakta on kuitenkin se, että miehesi saa aimo annoksen elämänlähdettään mustasukkaisuudesta, jota hänen exää kohtaan osoitat. Ja se juuri on miehesi tarkoituskin. Hän lietsomalla lietsoo mustasukkaisuuttasi. HERÄÄ!

        "Narsisti/ psykopaatti/ narsisti-psykopaatti tai millä termillä häntä haluaakin kutsua ei ole mikään umpi-idiootti viiltäjämurhaaja hullun kiilto silmissään"

        Tosiasiassa, kyllä voi tuollainenkin olla. Siellä kaiken sen ulkokuoren alla juuri tuollainen peto voi vaania. Riippuu tietenkin lapsuuden oloista ja kasvatuksesta, minkälaisia heistäkin tulee... Kuten tietenkin myöhemmistäkin elämäntapahtumista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

        Kauhean paljoa ei voi sanoa maallikko näistä. Sen vaan olen ymmärtänyt, että nämä mitkä parisuhteissa ja muissa lähisuhteissa oireilevat näillä kuvatuilla oireilla, on suhteellisen helppokin laittaa johonkin kuvaukseen, kun tuntee riittävän hyvin... tai helppo ja helppo... Yritän selittää, että maallikkokin voi riittävästi asiaan perehdyttyään pystyä näkemään, että on kyse noista tyypeistä.

        Persoonallisuushäiriö on siis suhteellisen pysyvä, eikä muutu, vähän häiriöstä riippuen. Narsistit ja psykopaatit menevät loppuun saakka niineen.

      • Vankiloissa on palj.
        Uusi elämä kirjoitti:

        Narsisti/ psykopaatti/ narsisti-psykopaatti tai millä termillä häntä haluaakin kutsua ei ole mikään umpi-idiootti viiltäjämurhaaja hullun kiilto silmissään, vaan usein hyvinkin nokkela ja keskivertoa älykkäämpi, joka psykologista peliään pelaamalla saa haluamansa. Onpa kyse sitten huomiosta, rahasta, seksistä, vallasta tai ihan mistä tahansa.
        Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa. He elävät täällä meidän keskuudessa mukavina työkavereina, naapurissa lapsirakkaina isinä, kaukaa ihailtavina avio- tai avopuolisoina jne. Kunnes poltamme itse näppimme moiseen loiseen... ja tajuamme hiukan liian myöhään mistä oikeasti onkaan kyse. Elämä olisi varsin helppoa, jos olisi laitos johon heidät suljettaisiin.

        Miehesi exä joko kuuluu narrin hoviin, tai sitten esittää kuuluvansa. Ehkä miehellä on jotain millä naista kiristää, esim. jotain lapsiin liittyvää.

        Fakta on kuitenkin se, että miehesi saa aimo annoksen elämänlähdettään mustasukkaisuudesta, jota hänen exää kohtaan osoitat. Ja se juuri on miehesi tarkoituskin. Hän lietsomalla lietsoo mustasukkaisuuttasi. HERÄÄ!

        "Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa."

        Vankiloissa on paljon juuri psykopaatteja, mutta en muista prosenttilukua.

        Jos jollekin täytyy sanoa, että eivät kaikki ole siellä ja pääsevät välillä vapaaksikin, sitten uudestaan taas sinne joutuakseen, niin voi voi.

      • 1+3

        Hyvin sanottu tuo: "miehesi saa aimo annoksen elämänlähdettään mustasukkaisuudesta, jota hänen exää kohtaan osoitat". Kun tunnekoukkua ei enää ole, on vapaa nassukasta ja hänen sanomisistaan ja tekemisistään.

      • Lainaus yllä olev.
        Uusi elämä kirjoitti:

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on.

        http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/

        "Arkikielessä ymmärrämme narsistin itserakkaaksi henkilöksi, joka kehuu jatkuvasti itseään ja saavutuksiaan, elättelee uskomattomia fantasioita, janoaa huomiota, on ylimielinen, käyttäytyy kateellisesti ja pyrkyrimäisesti. Psykologiassa ja psykiatriassa narsistilla tarkoitetaan henkilöä, jonka lapsuudessa on tapahtunut laiminlyöntejä vuorovaikutussuhteessa henkilöön joka lapsen kasvatuksesta pääsääntöisesti vastaa. Lapsen persoona ei pääse kehittymään normaalisti ilman vastavuoroista suhdetta hoitavan aikuisen ja lapsen välillä sekä hoitajan empatiakykyä. Narsistia voi olla hyvin vaikea tunnistaa, jos hänen ympärillään olevat ihmiset eivät ole tietoisia narsistisesta persoonallisuushäiriöstä" -Lainaus yllä olevasta linkistä, Narsistien uhrien tuen sivustoilta, Yleistä tietoa narsismista.

      • Lainaus yllä olev.
        Uusi elämä kirjoitti:

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on.

        http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96809.pdf

        "Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan
        mitata luotettavasti. Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus, impulsiivisuus ja toistuvat rikokset." -Lainaus yllä olevasta linkistä.

      • Uusi elämä
        Vankiloissa on palj. kirjoitti:

        "Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa."

        Vankiloissa on paljon juuri psykopaatteja, mutta en muista prosenttilukua.

        Jos jollekin täytyy sanoa, että eivät kaikki ole siellä ja pääsevät välillä vapaaksikin, sitten uudestaan taas sinne joutuakseen, niin voi voi.

        Varmasti niitä psykopaateiksi haukuttavia ja nimitettäviä on vankiloissakin. Nykypsykiatriassa ei kuitenkaan käytetä termiä psykopaatti, eikä myöskään käsitettä psykopatia. Sosiopaatteja on pilvin pimein, mutta heidän ruotiminen menee jo hieman asian viereen :-)

      • Lainaus yllä olevast

      • niin. psykopaatti
        Uusi elämä kirjoitti:

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on.

        niin. psykopaatti kai on enimmäkseen haukkumasana nykyisin.

      • vankila/vapaus
        Vankiloissa on palj. kirjoitti:

        "Niin että... "psykopaatit" eivät ole jossain laitoksissa."

        Vankiloissa on paljon juuri psykopaatteja, mutta en muista prosenttilukua.

        Jos jollekin täytyy sanoa, että eivät kaikki ole siellä ja pääsevät välillä vapaaksikin, sitten uudestaan taas sinne joutuakseen, niin voi voi.

        Mitä jos muistelisit prosettilukua tai kaivaisit sen jostain...

      • Tässä lainaus yll.
        vankila/vapaus kirjoitti:

        Mitä jos muistelisit prosettilukua tai kaivaisit sen jostain...

        "Yli 50 % vakavista
        rikoksista on psykopaattien
        tekemiä"

        Tässä lainaus ylläolevasta psykopatiaa käsittelevästä linkistä.

    • 12+16

      Nykyinen termi psykopaatista on sosiopaatti.

      • Linkillä on vuosia

        http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/psykopaatti_mainettaan_pahempi

        "Sosiopaatti eroaa psykopaatista siinä, että hän ei petä aivan kaikkia. Sosiopaatin piittaamaton käytös liittyy sisäistettyyn kulttuuriin. Esimerkiksi mafioso voi julmasti tappaa kilpailevan klaanin jäseniä mutta pitää uskollisesti huolta omasta perheestään." -Lainaus yllä olevasta linkistä.

        Linkillä on vuosia takana, mutta olisi kiva, että sinäkin 12 16 jotenkin todentaisitte noita kommenttejanne...

        Nykyinen termi psykopaatista on sosiopaatti... Koska tuo muutos on tehty ja mitä se tarkoittaa?

        Voisitte alkaa laittaa niitä tietoiskuja ja selityksiä siihen toiseen linkkiin, joka on aiheeltaan nimenomaan tarkoitettu siihen.

    • 15+19

      Linkillä on vuosi!
      Älä sotke toisen kirjoituksia tähän12 16. Taiait erehtyä asiasta pahasti.

    • "Voisitte alkaa laittaa niitä tietoiskuja ja selityksiä siihen toiseen linkkiin, joka on aiheeltaan nimenomaan tarkoitettu siihen. "

      Noh aiheesta löytyy pilvin pimein luettavaa, niin tietoteoreettista kuin kirjallisuudenkin parista, googlettamalla ja lukemallakin saattaa asian vieressä viivähtää tovi jos toinenkin, samoin kirjastosta löytyy kirjoja jos aihe lähemmin kiinnostaa...

      Tähän narsismi aiheeseen ja täällä esitettyihin narsisteihin liittyen, itse mieluusti jätän tuon psykopaatti termin pois jos ja kun kuvailtuun narsistiin ei liity mitään suunitelmallista rikollisuutta/väkivallan tekoja useisiin ihmisiin kohdistuen yms.

      Ihan vaan erotuksena näistä ihmis/parisuhteisiin liittyvistä ongelmista, joiden aiheuttajaa kaiketi voisi kutsua psykopaatin muotona Harenkin käyttämää nimitystä liero...

      Että voisin ajatella, että keskusteluissa ny tulee helposti vähän kiistaa/väärinkäsityksiä kun toineen puhuu psykopaattista ihan eri tyyppinä kuin toinen...

      Että ihan samalla tavalla kuin meitä ihmisiä on joka lähtöön, niin on psykopaattejakin, ko. ihminen on itse omanlainensa luonteeltaan ja hänen omat resurssinsa, muut ihmiset, elinolosuhteensa yms. vielä ovat taustalla vaikuttamassa...

      http://www.kysy.fi/kysymys/miten-sosiopaatin-ja-psykopaatin-ominaisuudetoireet-eroavat-toisistaan

      • No niin löytyy,

        "Noh aiheesta löytyy pilvin pimein luettavaa, niin tietoteoreettista kuin "

        No niin löytyy, mutta tahdoinkin vain herätellä sekä "12 16"a että "uusi elämä"ä vastaamaan, kun laittoivat minun kommenttieni perään minulle tuon tiedon.

        Olen tietoinen, että tällä hetkellä tuota psykopatiaa ei ammattiterminologiassa käytetä samassa mielessä kuvaamaan persoonallisuushäiriötä, kuin muita näissäkin linkeissä mainittuja, esim. juuri narsismia.

        Tietoa löytyy kyllä ja juurikin samantapaista kuin heidän kommenttinsakin löisin eräästä julkaisuista. Mutta oli vielä vanhempi julkaisu kuin nämä löytämäni linkit. Mutta kiitos nyt vain sinullekin taas kerran vaivoistasi.

        Tätä linkkiä vain on käyttänyt "Ei ollut normaali" oman tilanteensa purkamiseen ja hänelle vastaajat, joten esitin vienon toiveen, että tätä muuta kinaa käytäisiin toisaalla...

      • Uusi elämä
        No niin löytyy, kirjoitti:

        Kylläpä tulkitaan asiat eritavoin. Minkäänmoista kinaa ei ollut, joten "vieno toiveesi" oli huuhaata. Meillä ei nykypsykiatriassa diagnosoida ketään psykopaatiksi, vaikka psykopatian tunnusmerkit täyttyisivätkin. Sen sijaan narsistidiagnoosiin löytyy kriteerit.
        Ehkäpä googlaat EPÄSOSIAALINEN PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ ja/ tai luet Tiina Punkasen (Kustannusosakeyhtiö Tammi)Mielenterveystyö ammattina kirjasta luvun 16, joka alkaa sivulta 132.

        Eksyttiin sen verran sivuraiteille, että varsinainen aihe, ja ihmisen hätä hukkui kaiken muun alle.
        Minun osaltani tämä jonninjoutava psykopaatti-/ sosiopaattikeskustelu päättyy tähän ja keskustelen ainoastaan varsinaisesta alkuperäisestä aiheesta. PISTE.

      • Minä en edes harr.

        "Meillä ei nykypsykiatriassa diagnosoida ketään psykopaatiksi, vaikka psykopatian tunnusmerkit täyttyisivätkin."

        Minä en edes harrasta nykypsykiatriaa, joten mitkään nykypsykiatrian säännöt eivät sido minun maallikkojutusteluani.

        "Minun osaltani tämä jonninjoutava psykopaatti-/ sosiopaattikeskustelu päättyy tähän ja keskustelen ainoastaan varsinaisesta alkuperäisestä aiheesta. "

        Sinä keskustelet aivan siitä mistä itse haluat keskustella... Kyllä nämä linkit joskus rönsyilevät todella paljonkin... Mutta esitin kuin esitinkin vihjeen siirtymisestä tämän linkin aiheen vuoksi. Eli linkin aloittajan hädän vuoksi...

      • Mielipiteenäni vielä
        Uusi elämä kirjoitti:

        Kylläpä tulkitaan asiat eritavoin. Minkäänmoista kinaa ei ollut, joten "vieno toiveesi" oli huuhaata. Meillä ei nykypsykiatriassa diagnosoida ketään psykopaatiksi, vaikka psykopatian tunnusmerkit täyttyisivätkin. Sen sijaan narsistidiagnoosiin löytyy kriteerit.
        Ehkäpä googlaat EPÄSOSIAALINEN PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ ja/ tai luet Tiina Punkasen (Kustannusosakeyhtiö Tammi)Mielenterveystyö ammattina kirjasta luvun 16, joka alkaa sivulta 132.

        Eksyttiin sen verran sivuraiteille, että varsinainen aihe, ja ihmisen hätä hukkui kaiken muun alle.
        Minun osaltani tämä jonninjoutava psykopaatti-/ sosiopaattikeskustelu päättyy tähän ja keskustelen ainoastaan varsinaisesta alkuperäisestä aiheesta. PISTE.

        "Minun osaltani tämä jonninjoutava psykopaatti-/ sosiopaattikeskustelu päättyy tähän ja keskustelen ainoastaan varsinaisesta alkuperäisestä aiheesta. PISTE."

        Mielipiteenäni vielä laitan tähän, että mielestäni kirjoituksesi on ylimielinen, mitä tulee tuohon "jonninjoutavaan". Ei tule sellaista tunnetta kirjoituksestasi, että olisit itsekään mikään empatian ja sosiaalisuuden ilmentymä.

        Olen itse ollut suhteessa miehen kanssa, jota pidän narsisti-psykopaattina, joten jonninjoutavana ainakaan m i n ä en pysty tuota asiaa pitämään.

      • Uusi elämä
        Mielipiteenäni vielä kirjoitti:

        Minä myös olen ollut suhteessa samanmoiseen mieheen ja parhaillaan itseäni kuiville kampeamassa. Mikä kyllä käy ilmi tästä viestiketjusta.

        Kun keskustellaan parisuhteesta narsistin kanssa ja siihen liittyvistä ongelmista ja vaaroista, on edelleen jonninjoutavaa kinata siitä onko joku psyko- vai sosiopaatti. Tätä mieltä olen edelleen.

        Surullista ettet viitsi rullata viestiketjua edestakaisin, vaan takerrut täysin epäolennaisiin asioihin. Oletko omasta mielestäsi röyhkeä? Entä intätkö kuin uhmaikäinen räkänokka? Onko sulla mielestäsi vaikeuksia myöntää virheesi? Pidätkö oikeutenasi teilata jokaisen? Ja empatia joka sinusta huokuu on ylitsevuotavaa ja häikäisee. Mielestäni en aiemmin moittinut sinua empatian tai sosiaalisuuden puutteesta.

        Sun on oltava trolli :-D

      • Sinä pidät miestä

        "Olen itse ollut suhteessa miehen kanssa, jota pidän narsisti-psykopaattina, joten jonninjoutavana ainakaan m i n ä en pysty tuota asiaa pitämään."

        Sinä pidät miestä narsisti-psykopaattina? Entä muut Ihmiset?

      • Tuossa yllä nyt nämä

        "Uusi elämä
        28.8.2014 12:58
        1

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on."

        "Uusi elämä
        28.8.2014 17:02
        2

        Varmasti niitä psykopaateiksi haukuttavia ja nimitettäviä on vankiloissakin. Nykypsykiatriassa ei kuitenkaan käytetä termiä psykopaatti, eikä myöskään käsitettä psykopatia. Sosiopaatteja on pilvin pimein, mutta heidän ruotiminen menee jo hieman asian viereen :-) "

        "Uusi elämä
        29.8.2014 19:46
        1

        Kylläpä tulkitaan asiat eritavoin. Minkäänmoista kinaa ei ollut, joten "vieno toiveesi" oli huuhaata. Meillä ei nykypsykiatriassa diagnosoida ketään psykopaatiksi, vaikka psykopatian tunnusmerkit täyttyisivätkin. Sen sijaan narsistidiagnoosiin löytyy kriteerit."

        "niin. psykopaatti
        28.8.2014 17:09
        0

        niin. psykopaatti kai on enimmäkseen haukkumasana nykyisin."

        "12 16
        28.8.2014 21:39
        1

        Nykyinen termi psykopaatista on sosiopaatti. "

        "Surullista ettet viitsi rullata viestiketjua edestakaisin, vaan takerrut täysin epäolennaisiin asioihin. "

        Tuossa yllä nyt nämä saamani korjauskehoitukset, joiksi nämä tulkitsen. Syystä, että olen lukenut/kirjoittanut täällä palstalla melkoisen paljon parin vuoden ajan, niin katson asiakseni syventyä miettimään näin monen kehoituksen jälkeen, mistä on kysymys...

        Toivoisin, että te kehoittelijat perustelisitte myös... jos ei nyt, niin myöhemmin. Tai sitten annatte minun käyttää niitä ilmauksia, joita käytän ilman enempiä huomautteluja.

        " Oletko omasta mielestäsi röyhkeä? Entä intätkö kuin uhmaikäinen räkänokka? Onko sulla mielestäsi vaikeuksia myöntää virheesi? Pidätkö oikeutenasi teilata jokaisen?" ???????

      • Huomaatko, että
        Sinä pidät miestä kirjoitti:

        "Olen itse ollut suhteessa miehen kanssa, jota pidän narsisti-psykopaattina, joten jonninjoutavana ainakaan m i n ä en pysty tuota asiaa pitämään."

        Sinä pidät miestä narsisti-psykopaattina? Entä muut Ihmiset?

        "Sinä pidät miestä narsisti-psykopaattina? Entä muut Ihmiset? "

        Huomaatko, että käytät samaa nimimerkkiä kuin minä? Olet pelkästään hyvin ilkeä.

      • Et nyt ole ihan ens.
        Uusi elämä kirjoitti:

        Minä myös olen ollut suhteessa samanmoiseen mieheen ja parhaillaan itseäni kuiville kampeamassa. Mikä kyllä käy ilmi tästä viestiketjusta.

        Kun keskustellaan parisuhteesta narsistin kanssa ja siihen liittyvistä ongelmista ja vaaroista, on edelleen jonninjoutavaa kinata siitä onko joku psyko- vai sosiopaatti. Tätä mieltä olen edelleen.

        Surullista ettet viitsi rullata viestiketjua edestakaisin, vaan takerrut täysin epäolennaisiin asioihin. Oletko omasta mielestäsi röyhkeä? Entä intätkö kuin uhmaikäinen räkänokka? Onko sulla mielestäsi vaikeuksia myöntää virheesi? Pidätkö oikeutenasi teilata jokaisen? Ja empatia joka sinusta huokuu on ylitsevuotavaa ja häikäisee. Mielestäni en aiemmin moittinut sinua empatian tai sosiaalisuuden puutteesta.

        Sun on oltava trolli :-D

        "Olin vuosia "kiltti" ja siedin kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna elämä oli vuosia pelkkää sietämistä. Sitten aloin puolustautumaan. Sanoin vastaan ja sivalsin sanoilla takaisin, hyvinkin ilkeästi. "

        Et nyt ole ihan ensimmäinen, joka keksii, että täällä palstalla voi nimettömänä kruisailla vaikka kuinka haistattelevalla tekniikalla...

        Ota ihan rauhallisesti vain.

        Tämä aihe ja kärsimykset, joita kirjoittajat ovat kokeneet/kokevat (kuten sinä) saavat välillä mielen kuohahtamaan.

      • Uusi elämä
        Tuossa yllä nyt nämä kirjoitti:

        "Uusi elämä
        28.8.2014 12:58
        1

        Psykopaatti ei ole enää psykiatriaan kuuluva termi laisinkaan, vaan se on nykyisin yleisnimitys huippuitsekkäälle persoonalle. Juuri sellaiselle kuin narsisti on."

        "Uusi elämä
        28.8.2014 17:02
        2

        Varmasti niitä psykopaateiksi haukuttavia ja nimitettäviä on vankiloissakin. Nykypsykiatriassa ei kuitenkaan käytetä termiä psykopaatti, eikä myöskään käsitettä psykopatia. Sosiopaatteja on pilvin pimein, mutta heidän ruotiminen menee jo hieman asian viereen :-) "

        "Uusi elämä
        29.8.2014 19:46
        1

        Kylläpä tulkitaan asiat eritavoin. Minkäänmoista kinaa ei ollut, joten "vieno toiveesi" oli huuhaata. Meillä ei nykypsykiatriassa diagnosoida ketään psykopaatiksi, vaikka psykopatian tunnusmerkit täyttyisivätkin. Sen sijaan narsistidiagnoosiin löytyy kriteerit."

        "niin. psykopaatti
        28.8.2014 17:09
        0

        niin. psykopaatti kai on enimmäkseen haukkumasana nykyisin."

        "12 16
        28.8.2014 21:39
        1

        Nykyinen termi psykopaatista on sosiopaatti. "

        "Surullista ettet viitsi rullata viestiketjua edestakaisin, vaan takerrut täysin epäolennaisiin asioihin. "

        Tuossa yllä nyt nämä saamani korjauskehoitukset, joiksi nämä tulkitsen. Syystä, että olen lukenut/kirjoittanut täällä palstalla melkoisen paljon parin vuoden ajan, niin katson asiakseni syventyä miettimään näin monen kehoituksen jälkeen, mistä on kysymys...

        Toivoisin, että te kehoittelijat perustelisitte myös... jos ei nyt, niin myöhemmin. Tai sitten annatte minun käyttää niitä ilmauksia, joita käytän ilman enempiä huomautteluja.

        " Oletko omasta mielestäsi röyhkeä? Entä intätkö kuin uhmaikäinen räkänokka? Onko sulla mielestäsi vaikeuksia myöntää virheesi? Pidätkö oikeutenasi teilata jokaisen?" ???????

        Olet ottanut asiat hyvin henkilökohtaisesti ja aivan suotta huomautteluina tai mainitseminasi korjausehdotuksina.

        Useat tähän nyt liittämäsi kommenttini ja muiden kommentit ovat suoria vastauksia alkuperäiselle ketjun aloittajalle, kun hän totesi että eivätkö psykopaatit ole laitoksessa ja kummasteli että miten narsismi ja psykopatia liittyvät toisiinsa.

        Kukaan ei ole puuttunut sinun käyttämääsi ilmaisuun henk.koht. tasolla. Voit aivan vapaasti käyttää sitä ja mitä muuta ilmaisua tahansa. Ainakin minun puolestani. Äläkä ota asioita niin henkilökohtaisesti :-). Vaikka kommentti olisi tullut sinun kommentin jälkeen, niin huomaat kyllä (esim. klo ajoista) onko se vastaus sinun kommenttiisi, vai yleinen kommentointi johonkin aiempaan.

        "Minä en edes harrasta nykypsykiatriaa, joten mitkään nykypsykiatrian säännöt eivät sido minun maallikkojutusteluani."

        "Sinä keskustelet aivan siitä mistä itse haluat keskustella... "

        "mielestäni kirjoituksesi on ylimielinen, "

        "Ei tule sellaista tunnetta kirjoituksestasi, että olisit itsekään mikään empatian ja sosiaalisuuden ilmentymä."

        Hyvää yötä

      • Uusi elämä
        Et nyt ole ihan ens. kirjoitti:

        "Olin vuosia "kiltti" ja siedin kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna elämä oli vuosia pelkkää sietämistä. Sitten aloin puolustautumaan. Sanoin vastaan ja sivalsin sanoilla takaisin, hyvinkin ilkeästi. "

        Et nyt ole ihan ensimmäinen, joka keksii, että täällä palstalla voi nimettömänä kruisailla vaikka kuinka haistattelevalla tekniikalla...

        Ota ihan rauhallisesti vain.

        Tämä aihe ja kärsimykset, joita kirjoittajat ovat kokeneet/kokevat (kuten sinä) saavat välillä mielen kuohahtamaan.

        Mä en nyt ihan tajua mitä sä tällä kommentillasi oikein tarkoitat?

      • -Uusi elämä
        Uusi elämä kirjoitti:

        Mä en nyt ihan tajua mitä sä tällä kommentillasi oikein tarkoitat?

        "Surullista ettet viitsi rullata viestiketjua edestakaisin, vaan takerrut täysin epäolennaisiin asioihin. Oletko omasta mielestäsi röyhkeä? Entä intätkö kuin uhmaikäinen räkänokka? Onko sulla mielestäsi vaikeuksia myöntää virheesi? Pidätkö oikeutenasi teilata jokaisen? Ja empatia joka sinusta huokuu on ylitsevuotavaa ja häikäisee." -Uusi elämä

      • Ehkäpä ketjun alkup.
        Uusi elämä kirjoitti:

        Mä en nyt ihan tajua mitä sä tällä kommentillasi oikein tarkoitat?

        "Sun on oltava trolli :-D "

        Ehkäpä ketjun alkuperäinen Uusi elämä on jo unten mailla ja trolli on kaapannut hänen nimimerkkinsä, kuten myös minun nimimerkkiä käytti.

      • Uusi elämä
        Et nyt ole ihan ens. kirjoitti:

        "Olin vuosia "kiltti" ja siedin kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna elämä oli vuosia pelkkää sietämistä. Sitten aloin puolustautumaan. Sanoin vastaan ja sivalsin sanoilla takaisin, hyvinkin ilkeästi. "

        Et nyt ole ihan ensimmäinen, joka keksii, että täällä palstalla voi nimettömänä kruisailla vaikka kuinka haistattelevalla tekniikalla...

        Ota ihan rauhallisesti vain.

        Tämä aihe ja kärsimykset, joita kirjoittajat ovat kokeneet/kokevat (kuten sinä) saavat välillä mielen kuohahtamaan.

        "Et nyt ole ihan ensimmäinen, joka keksii, että täällä palstalla voi nimettömänä kruisailla vaikka kuinka haistattelevalla tekniikalla..."

        Sä taisit olla se ensimmäinen...?

      • Uskon useiden huom.
        Sinä pidät miestä kirjoitti:

        "Olen itse ollut suhteessa miehen kanssa, jota pidän narsisti-psykopaattina, joten jonninjoutavana ainakaan m i n ä en pysty tuota asiaa pitämään."

        Sinä pidät miestä narsisti-psykopaattina? Entä muut Ihmiset?

        "Sinä pidät miestä narsisti-psykopaattina? Entä muut Ihmiset? "

        Uskon useiden huomanneen hänet narsistiksi nyt kun narsismiasia on levinnyt enemmän ihmisten tietoisuuteen.

        Se, että hän on jotenkin omituinen, on ollut monien tiedossa aina.

        Riippuu tietenkin ihan ihmisten valistuneisuudesta sillä saralla, että onko tietoa persoonallisuushäiriöistä, pystyvätkö arvelemaan, mistä johtuu omituinen käytös. Tietenkään se, miksi hänet diagnosoitaisiin, jos tutkimuksiin menisi, ei liikuta kaikkia ihmisiä mitenkään...

        Useilla ihmisillähän on itsellään persoonansa kanssa vaikeuksia, on alkoholismia ja vastaavia tai samoja häiriöitä, niin kyllähän kaltainen kaltaisen tietää...

        Monet naiset pitävät hänestä sen minkä pitävät, oli hän sitten mikä tahansa. Ei hän kaikkia hyväkseen käytä, eihän kaikilla edes ole mitään tavoiteltavaa siinä mielessä, mitä narsisti ajattelee.

        Uskon, että monet, jotka kärsivät hänen takiaan jollakin tapaa enemmän tai vähemmän, voisivat kyllä hyötyä tiedosta. Monikaan ei ehkä osaa ajatella, että se ihminen, jonka on tuntenut iäisyyksiä, voisi olla jotenkin siten vialla kuin "he" ovat.

        Uskon myös, että on paljon ihmisiä, jotka ottaisivat kiitollisuudella vastaan tiedon hänen luonteensa syvemmästä laadusta. Monet ovat jääneet selitystä vaille ja nuolleet haavansa jos ovat pystyneet.

        Uskon myös, että on tapahtunut vahinkoa, jota ei mikään tieto koskaan korvaa.

      • Ja ikä oli?
        Uusi elämä kirjoitti:

        "Et nyt ole ihan ensimmäinen, joka keksii, että täällä palstalla voi nimettömänä kruisailla vaikka kuinka haistattelevalla tekniikalla..."

        Sä taisit olla se ensimmäinen...?

        Ja ikä oli?

    • Ei kahden kauppa

      En halua syyllistää mutta muistuttaisin ettei suhteessa narsistiin ole koskaan kyse vain teistä kahdesta, vaan se vaikuttaa hyvin laajalle.

      Omassa tuttavapiirissa on eräs kiltti mies joka löysi elämänsä rakkauden, narsistin. En tietysti tiedä mitä kaikkea tuossa perheessä tapahtuu, mutta jo näin tuttavana on ollut helvetillistä seurata tilannetta. Itselleni narsistin kuuluminen tuttavapiiriin on aiheuttanut monenlaista huolta ja murhetta, enhän voi olla näkemättä kuinka mies ja lapset kärsivät. Miehen vanhemmat kärsivät. Miehen sisarukset kärsivät. Miehen ystävät kärsivät. Narsisti levittää pahaa oloa kaikkiin jotka hiukankin välittävät tämän puolisosta ja lapsista.

      Perheen kaaottinen elämä näkyy monina ongelmina joita suuri joukko välittäviä ihmisiä joutuu katsomaan vieressä, kykenemättä kauheasti auttamaan koska mies ei osaa/jaksa/pysty irrottautumaan suhteesta.

      On turha kuvitella etteivät muut huomaa missä kiirastulessa narsistin kumppani elää. On turha kuvitella etteikö se satuttaisi heitä. Osa ei ymmärrä mistä narsismissa on kyse, ja he lähtevät myötäilemään narsistia kuvitellen näin auttavansa läheistään vaikka kaivavat vain kuoppaa syvemmäksi. Osa taas ei jaksa enää, vaan suojellakseen itseään, ottaa etäisyyttä. Joka tapauksessa, narsisti lähipiirissä pakottaa ihmiset sietämään ja joustamaan, välillä juonimaankin, jotta narsistin perhe pääsisi edes hiukan helpommalla. Jotta ei nousisi myrskyä vesilasissa jonka narsisti aina kostaa sumeilematta, vaikka sitten lapsille.

      Jos hajotat itseäsi pelaamalla narsistin kanssa, murrat palasia myös kaikista niistä jotka sinusta välittävät.

      • Näin on. Ja ehkä

        Näin on. Ja ehkä juuri sen takia tämä linkki täyttyy neuvojien kommenteista. Tuosta "Ei ollut normaali" henkilöstä ja hänen tekemisistään ollaan ilmeisen tosissaan huolissaan... Herättää minussakin sääliä ja ties mitä tunteita.

        Ne lapset siellä ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa ja kaikki... Miksi ihmisestä tulee niin hemm*tin sokea, että ei ymmärrä mitään muuta kuin sen yhden pöhelön kukon siinä elämässään. Ehdoin tahdoin menee ja pilaa kaikkea. Mitkään neuvot eikä tiedot eivät auta.

        Hän on aivan sokea.

        Toisaalta tietää, toisaalta ei tiedä. Oma koulunsa on ilmeisesti käytävä. Ja sehän tässä ehkä vihastuttaa, kun ei ymmärrä edes lapsiaan tältä nyt suojella. Voi sokeuden sokeus.

      • läheisen asialla

        Kiitos tästä viestistä! Olen nimittäin kirjoitellut tänne toisinaan läheisen ominaisuudessa, sillä tuskallista on seurata vierestä.

        Läheiseni puoliso on narsisti, joka todellakin kylvää pahaa oloa kauas ja sotkee ihmissuhteita, jotka ennen olivat täysin ongelmattomia. Narsisti kiukuttelee / loukaantuu / kerää sääliä ja sitten läheiseni tanssii hänen pillinsä mukaan. "Ei ollut normaalia" nimimerkin elämää seuratessa olen päässyt kurkistamaan siihen kiirastuleen, jossa läheiseni elää. Pistää vihaksi se, että läheiseni on sitä mieltä, että kyseessä on vain hänen elämänsä. Olisikin! Mutta kun tuo yksi epäkelpo yksilö saa kaiken sotkuun ja aikaan pahaa oloa.

      • utra hälvenee

        Vastaan nyt narsistiksi syytetyn miehen vaimona, että lopulta kukaan näistä syyttäjistä, jotka omana diagnoosinaan ovat narsismin todenneet, eivät tiedä totuutta. Heidän päissään voi olla kuvitelmia, illuusioita yms., jotka he ovat rakentaneet omiin mieliinsä yksipuolisten havaintojen tai keskustelun kautta. Selitellään projektioita, peilauksia, lähteitä yms. kuin asiantuntijat tietämättä kuitenkaan kaikkea toisten parisuhteista ja elämästä. Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi.

        Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. Jos itsetutkistelun jälkeen on sitä mieltä, että oma käytös ja reagointi on ok, niin ryhtyy sitten hakemaan apua mieluiten vaitiolovelvollisen ammattilaisten kautta. Itse sain parhaimman avun ja neuvot juuri ammattilaiselta ja siellä voi keskustella niistä yksityisimmistäkin asioista saaden tukea, tervettä tukea, jolla ei ole muita tarkoitusperiä kuin vilpitön auttaminen.

        Voimia kaikille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Joskus voi käydä niin, ettei se ole sitä miltä näyttää, joskus voi kyse olla muusta sairaudesta, mutta toivon, että koskaan ei olisi kyse pahansuopaisuudesta lähimmäistä kohtaan. Sokeudesta - elämään vain kuuluu se, että on vain käytävä tietyt tapahtumat, vaikeatkin, läpi, vain siten voi kasvaa ihmisenä täyteen aikuisuuteen, myös henkisesti. Sokea voi siten saada näkökykynsä takaisin tai sitten voi huomata, että näkökyky oli ollut koko ajan, muuta se oli jonkun sumuttama.

      • Tarkoitatko, että
        utra hälvenee kirjoitti:

        "Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti."

        "Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi."

        Tarkoitatko, että läheisesi ei siis ole narsisti, vaan läheisriippuvainen? Ja tuo läheisriippuvainen sai aikaan sinussa narsismia muistuttavia oireita, vaiko sai sinut voimaan huonosti vain muuten?

        Sinun kohdallasi asia oli sitten huomattavan paljon rauhallisempi ja "kesympi" kuin useilla, joilla ei tule mahdolliseksi tutkiskella omaa käyttäytymistä edes. Itse esim. suhteen valtavan ihanan ja rakkautta tulvivan alun jälkeen sulhanen yhtäkkiä alkoi henkisesti rökittämään minua, jonka jälkeen hän vei ihmisarvoni erilaisilla tempauksilla...

        Noiden tempausten aikoihin mietin elämäni ensimmäisen kerran mm. itemurhaa, kuten myös sitä, että yrittikö mies saada minut tappamaan itseni. Monet seikat puhuivat sen puolesta, että yritti. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hän oli jotenkin sekaisin, häneltä puuttui jotain tärkeää, kuten myös itseni kohdalla, että mies ei ollut ollenkaan sen arvoinen.

        Tuon pohdinnan jälkeen otin välittömästi yhteyden yhteen hänen existään, kerroin suurin piirtein mitä oli tapahtunut... kyseinen exä ei ollut yllättynyt, vaan kertoi lisää kammottavia yksityiskohtia sen epelin elämästä. Hän ei ollut välinpitämätön, vaan oli käynyt hänenkin mielessään, että ottaisi yhteyttä minuun.

        Muutaman muun hänen existään tiesin jo ennestään ja olen kaverin elämää nähnyt silloin tällöin vuosikymmenten ajan. Otin yhteyttä kriisiapuun ja myöhemmin menin terapeutille, sitten myös toiselle. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

        Olen pitänyt itseäni arvossa sillä tavoin, että en koskaan ole ollut itsetuhoinen, puhumattakaan siitä, että hyväksyisin jotain kaltoin kohtelua mistään taholta.

        Toki minulla oli syyni aloittaa suhde, mutta en ajatellut sitä tehdä hänen kanssaan. Hän kuitenkin ikään kuin "otti" minut suhteeseen, jonka alun jälkeen minä ajattelin, että voin vähän aikaa harrastella seksiä hänen kanssaan, mutta muutamassa päivässä olin täysin rakastunut häneen ja muutamassa viikossa hän oli vetänyt minut syvälle suhteeseen. Hyvin syvälle. Minun omaa aktiivisuuttani missään tuossa ei tarvittu missään kohtaa.

        Hän täyttää kaikin tavoin paksunahkaisen narsismin kriteerit, kuten myös sen psykopatian oireet. Hän ei ole mikään puhdas pulmunen muultakaan toiminnaltaan, kuten jotkut ehkä ovat voineet kuvitella. Tietenkään minulla ei siihen muuhun toimintaan ole näköaloja, mutta tiedän, että sitä on ollut/on?

      • Olen eri mieltä.

        "Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. "

        Olen eri mieltä. Ainakin siinä tapauksessa, että tietää mitä suurinpiirtein mitä narsistilla tarkoitetaan.

        Normaali ihminen tuntee itsensä suurinpiirtein ilman sen kummempia mietiskelemättäkään. Jos elämään tulee joku, joka on selvästi häirikkö, niin välit poikki vain. Ei tarvitse edes miettiä mikä se toinen on miehiään tai naisiaan. Ei tarvita mitään selityksiä välien poikki laittamiseen. Välit voi laittaa poikki aivan koska vain ja kuka vain ja kenen kanssa vain.

        Jokainen on oikeutettu laittamaan välit poikki, vaikka toinen olisi kuinka täydellinen ja itse olisi puutteellisempikin. Mitään syitä ja selityksiä ei tarvita.

        Jos nyt kuitenkin tuntuu siltä, että se toinen on häirikkö, niin miksi ihmeessä pitäisi alkaa epäilemään omaa järkeään? Minä en vastausta tarvitse, mutta kysyn tätä nimimerkiltä utra hälvenee.

        Jos nyt itsellä on selviä mielenterveyden ongelmia, eikä ole itsestään varma mitenkään, niin itsetutkiskelua voi tehdä ja apua hakea, vaikka kukaan ei alkaisi narsistilta näyttämään siinä rinnalla.

      • Todella huolestutt.
        utra hälvenee kirjoitti:

        Vastaan nyt narsistiksi syytetyn miehen vaimona, että lopulta kukaan näistä syyttäjistä, jotka omana diagnoosinaan ovat narsismin todenneet, eivät tiedä totuutta. Heidän päissään voi olla kuvitelmia, illuusioita yms., jotka he ovat rakentaneet omiin mieliinsä yksipuolisten havaintojen tai keskustelun kautta. Selitellään projektioita, peilauksia, lähteitä yms. kuin asiantuntijat tietämättä kuitenkaan kaikkea toisten parisuhteista ja elämästä. Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi.

        Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. Jos itsetutkistelun jälkeen on sitä mieltä, että oma käytös ja reagointi on ok, niin ryhtyy sitten hakemaan apua mieluiten vaitiolovelvollisen ammattilaisten kautta. Itse sain parhaimman avun ja neuvot juuri ammattilaiselta ja siellä voi keskustella niistä yksityisimmistäkin asioista saaden tukea, tervettä tukea, jolla ei ole muita tarkoitusperiä kuin vilpitön auttaminen.

        Voimia kaikille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Joskus voi käydä niin, ettei se ole sitä miltä näyttää, joskus voi kyse olla muusta sairaudesta, mutta toivon, että koskaan ei olisi kyse pahansuopaisuudesta lähimmäistä kohtaan. Sokeudesta - elämään vain kuuluu se, että on vain käytävä tietyt tapahtumat, vaikeatkin, läpi, vain siten voi kasvaa ihmisenä täyteen aikuisuuteen, myös henkisesti. Sokea voi siten saada näkökykynsä takaisin tai sitten voi huomata, että näkökyky oli ollut koko ajan, muuta se oli jonkun sumuttama.

        "onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. "

        Todella huolestuttavaa. Monin tavoin. Itsetuntemusta ei lainkaan. Ei itseluottamusta. Epäilee että aiheuttaa toisessa narsismin näköisiä oireita... On valmis ottamaan vastuun toisen käytöksestä... Huh-huh.

      • Kuinka pitkäksi aik.
        utra hälvenee kirjoitti:

        Vastaan nyt narsistiksi syytetyn miehen vaimona, että lopulta kukaan näistä syyttäjistä, jotka omana diagnoosinaan ovat narsismin todenneet, eivät tiedä totuutta. Heidän päissään voi olla kuvitelmia, illuusioita yms., jotka he ovat rakentaneet omiin mieliinsä yksipuolisten havaintojen tai keskustelun kautta. Selitellään projektioita, peilauksia, lähteitä yms. kuin asiantuntijat tietämättä kuitenkaan kaikkea toisten parisuhteista ja elämästä. Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi.

        Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. Jos itsetutkistelun jälkeen on sitä mieltä, että oma käytös ja reagointi on ok, niin ryhtyy sitten hakemaan apua mieluiten vaitiolovelvollisen ammattilaisten kautta. Itse sain parhaimman avun ja neuvot juuri ammattilaiselta ja siellä voi keskustella niistä yksityisimmistäkin asioista saaden tukea, tervettä tukea, jolla ei ole muita tarkoitusperiä kuin vilpitön auttaminen.

        Voimia kaikille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Joskus voi käydä niin, ettei se ole sitä miltä näyttää, joskus voi kyse olla muusta sairaudesta, mutta toivon, että koskaan ei olisi kyse pahansuopaisuudesta lähimmäistä kohtaan. Sokeudesta - elämään vain kuuluu se, että on vain käytävä tietyt tapahtumat, vaikeatkin, läpi, vain siten voi kasvaa ihmisenä täyteen aikuisuuteen, myös henkisesti. Sokea voi siten saada näkökykynsä takaisin tai sitten voi huomata, että näkökyky oli ollut koko ajan, muuta se oli jonkun sumuttama.

        "Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti."

        Kuinka pitkäksi aikaa tuota kannattaa jäädä arpomaan, että mikä arpa nousee?

        Vähässä ajassa hommansa tunteva narsisti saa sinut todellakin tuntemaan, että se vika on juuri ja vain ja ainoastaan sinussa, ei kenessäkään muussa. Paitsi ehkä sinun suvussasi ja ystävissäsi, mutta tuohon menee sitten tovi... että asia on saatu noin pitkälle. Sen jälkeen uhri onkin sitten eristetty, ja jos hänellä ennen ollut mielenterveyden ongelmia, niin sen jälkeen sitten on sitäkin enemmän.

        Mutta sinulla siis, utra hälvenee, ei ollut lopultakaan huolta, jos oikein ymmärsin. Sehän kiva, että kaikki kääntyi hyvin päin.

      • utra hälvenee
        Kuinka pitkäksi aik. kirjoitti:

        Johan nyt hämmentämään aloit. Aika selvästä asiasta tuli erikoisen epäselvä kertaheitolla ja jotta et vallan sekoa, niin tässä tarkennusta.

        Miehen salasuhde oli läheisriippuvainen ja sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta.

      • Ai. Tarkennus selitt

        Ai. Tarkennus selittää hyvinkin paljon, joskus niitä vain täytyy tehdä, jos haluaa saada jonkun ymmärtämään yleensäkin...

        Nämä on hyvin, hyvin mutkikkaita nämä narsismiaisat. Valitettavasti. Siksi näistä keskustellaan täällä vuosia ja taas vuosia. Joillekin on apua kirjoittelusta. Minulle on ollut paljonkin apua kirjoittelusta.

        Mutta sinun asiasi ei siis ollut niin mutkikas : ). Kuten jo sanoin, hyvä niin.

      • 12+10=22
        utra hälvenee kirjoitti:

        Johan nyt hämmentämään aloit. Aika selvästä asiasta tuli erikoisen epäselvä kertaheitolla ja jotta et vallan sekoa, niin tässä tarkennusta.

        Miehen salasuhde oli läheisriippuvainen ja sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta.

        "Miehen salasuhde oli läheisriippuvainen ja sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta."

        Tsih, ny meinas mennä kahvit väärään kurkkuun, kun luin tuon...

        Niih, ettäkö miehesi oli täysin okoo mies siihen asti, kunnnes tuli tuo kauhea läheisriippuvainen, joka alkoi riippua miehessäsi niin, että miehesi oli pakko alkaa salasuhteeseen hänen kanssaan ja tuon läheisriippuvaisen takia hän ikäänkuin oli pakotettu käyttäytymään narsistisesti valehtelemaan ja pettämään sinua..

        Joo ohan noita selityksiä, miksi joutui pettämään... piti tarkistaa oikein mitä tuo outo sana utra tarkoittaa, osuva nimmari miehellesi...raukka, rukka, poloinen...

        Mielenkiintoinen yhteensattuma myös, että Utra on kaupunginosa Joensuussa, se taannoinen Hovinainenkin, joka spostia minulle lähetti joka luuli olevansa täällä ännäksi kutsumani henkilön nyksä oli ko. kaupungista...

        No joo, tää on tämmöstä täällä, tällä hetkellä ilmeisesti sivuston päivityksen vuoksi ei pääse kirjautumaan, että tämä ny lähtee tällä kertaa rekkaamattomana,

        Yhteenlaskutoimitus ei kirjauteena...

      • autsoho
        12+10=22 kirjoitti:

        Ensin AUTS! ja sitten OHO. Melkoinen sepitys taas. Varsinainen yhteensattuma tuo Joensuu, oletko nyt ihan tosissasi?

        Mistäpä tietää vaikka miehen salaseura olisi ollut narsisti itse? Eikö sinulle ole koskaan sattunut läheisten elämässä sellaisia superkriisejä, jotka laukaisevat esim. jonkin sairauden synnyn? Henkilö joutuu psykoosiin, shokkiin tai saa muun traumaperäisen sairauden, jos tuollainen on mahdollinen onnettomuuksien, läheisen tapaturmaisen kuoleman tai vaikeasta sairaudesta johtuvan kuoleman yhteydessä, niin miksei myös kaksoiselämän yhteydessä, kun joutuu valehtelemaan joka suuntaan?

        Millä perustelet, että utra oli nimenomaan miehen nimmari, ehkä ajattelet nyt vain liikaa tai liian toiveikkaasti?

      • autsoho kirjoitti:

        "Millä perustelet, että utra oli nimenomaan miehen nimmari, ehkä ajattelet nyt vain liikaa tai liian toiveikkaasti? "

        Siis ensinnäkin tuolla ylempänä ko. kirjoittaja nimmarilla utra hälvenee esittätyy jonkun miehen vaimoksi...

        En tarkoittanut/ajatellut, että utra olisi miehen nimmari, vaan että se sopisi tuon kirjoittajan miehen nimmariksi...

        Jonka tuo kirjoittaja koki joutuneen läheisriippuvaisen uhriksi, raukka, rukka, poloinen, joka " sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta."

        Että huvitus ny tuli yksinomaan siitä, että joo, kehitteleekö petetyt naiset oikeasti tuollaisiakin selityksiä miehensä pettämiselle ja valehtelulle ja pitävät miestään tuollaisena utrana (rukka, raukka, poloinen) ja vierittävät syyn ikäänkuin naisen harteille...

        Miksikö tartuin tuohon, niin siinä hyvin samaa kuin sen tuntemani tyypinkin selityksissä omasta pettämisestään, ei hän niitä naisia halunnut, mutta oli pakko kun ne naiset halusivat häntä...

        Mitä muuten tulee tuohon Utraan paikanimenä liittyen Joensuuhun ja siihen minulle spostia lähettäneeseen hovinaiseen, niin tokihan siitä ny jonkinlainen mielleyhtymä/muistikuva tuli, että sieltähän se hovinainenkin kertoi olevansa, joka luuli, että puhun täällä hänen miehestään...

        En ny sitä sen kummemmin jääny pohtimaan koska täällä ny on saanu tottua kaikenlaiseen, milloin kukakin luulee, että puhun hänen miehestään tai olen hänen naapurinsa jne...

        Tuohon , elämäkriisi, psykoosi , trauma kohtaan en ny osaa sanoa mitään, kun en oikein ymmärtänyt mitä sillä tässä kohtaa haetaan/miten se liittyy tähän asiaan...

        Ymmärrän kyllä, että psykoottinen, sekava, järkyttynyt ihminen saattaa puhua outoja, mutta en usko hänen tietoisesti valehtelevan...

        Mitä tulee tuon puheena olevan miehen salaseurasta niin käsittääkseni hän oli vaimon mukaan läheisriippuvainen, joka sai miehen käyttäytymään narsistin tavoin...

        Sitä en tiedä oliko selitys miehen vaiko tunsiko vaimo ko. salaseuralaisen niin hyvin, että itse on nimennyt salaseuralaisen läheisriippuvaiseksi jolle ikäänkuin vierittää vastuun siitä, että mies käyttätyi narsistin tavoin ts. petti ja valehteli...

      • Sain kauhean nauruk.
        autsoho kirjoitti:

        "Mistäpä tietää vaikka miehen salaseura olisi ollut narsisti itse?" : D : D : D

        Sain kauhean naurukohtauksen, onneksi en ollut nielemässä mitään, olisi varmaan lentänyt suusta näppikselle...

        Olisin lähdössä lenkille, mutta en ole vieläkään päässyt... Olen juuttunut koneelle...

      • Ja myös siihen on
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Millä perustelet, että utra oli nimenomaan miehen nimmari, ehkä ajattelet nyt vain liikaa tai liian toiveikkaasti? "

        Siis ensinnäkin tuolla ylempänä ko. kirjoittaja nimmarilla utra hälvenee esittätyy jonkun miehen vaimoksi...

        En tarkoittanut/ajatellut, että utra olisi miehen nimmari, vaan että se sopisi tuon kirjoittajan miehen nimmariksi...

        Jonka tuo kirjoittaja koki joutuneen läheisriippuvaisen uhriksi, raukka, rukka, poloinen, joka " sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta."

        Että huvitus ny tuli yksinomaan siitä, että joo, kehitteleekö petetyt naiset oikeasti tuollaisiakin selityksiä miehensä pettämiselle ja valehtelulle ja pitävät miestään tuollaisena utrana (rukka, raukka, poloinen) ja vierittävät syyn ikäänkuin naisen harteille...

        Miksikö tartuin tuohon, niin siinä hyvin samaa kuin sen tuntemani tyypinkin selityksissä omasta pettämisestään, ei hän niitä naisia halunnut, mutta oli pakko kun ne naiset halusivat häntä...

        Mitä muuten tulee tuohon Utraan paikanimenä liittyen Joensuuhun ja siihen minulle spostia lähettäneeseen hovinaiseen, niin tokihan siitä ny jonkinlainen mielleyhtymä/muistikuva tuli, että sieltähän se hovinainenkin kertoi olevansa, joka luuli, että puhun täällä hänen miehestään...

        En ny sitä sen kummemmin jääny pohtimaan koska täällä ny on saanu tottua kaikenlaiseen, milloin kukakin luulee, että puhun hänen miehestään tai olen hänen naapurinsa jne...

        Tuohon , elämäkriisi, psykoosi , trauma kohtaan en ny osaa sanoa mitään, kun en oikein ymmärtänyt mitä sillä tässä kohtaa haetaan/miten se liittyy tähän asiaan...

        Ymmärrän kyllä, että psykoottinen, sekava, järkyttynyt ihminen saattaa puhua outoja, mutta en usko hänen tietoisesti valehtelevan...

        Mitä tulee tuon puheena olevan miehen salaseurasta niin käsittääkseni hän oli vaimon mukaan läheisriippuvainen, joka sai miehen käyttäytymään narsistin tavoin...

        Sitä en tiedä oliko selitys miehen vaiko tunsiko vaimo ko. salaseuralaisen niin hyvin, että itse on nimennyt salaseuralaisen läheisriippuvaiseksi jolle ikäänkuin vierittää vastuun siitä, että mies käyttätyi narsistin tavoin ts. petti ja valehteli...

        "En ny sitä sen kummemmin jääny pohtimaan koska täällä ny on saanu tottua kaikenlaiseen, milloin kukakin luulee, että puhun hänen miehestään tai olen hänen naapurinsa jne..."

        Ja myös siihen on saanut tottua, että milloin kukakin luulee, että toinen luulee hänen puhuvan toisen tapailusta.

      • Hihi! Sitten vielä
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Millä perustelet, että utra oli nimenomaan miehen nimmari, ehkä ajattelet nyt vain liikaa tai liian toiveikkaasti? "

        Siis ensinnäkin tuolla ylempänä ko. kirjoittaja nimmarilla utra hälvenee esittätyy jonkun miehen vaimoksi...

        En tarkoittanut/ajatellut, että utra olisi miehen nimmari, vaan että se sopisi tuon kirjoittajan miehen nimmariksi...

        Jonka tuo kirjoittaja koki joutuneen läheisriippuvaisen uhriksi, raukka, rukka, poloinen, joka " sai miehessä nousemaan esiin narsistisia käyttäytymistapoja, joita ei ollut koskaan ollut ennen ko. suhdetta."

        Että huvitus ny tuli yksinomaan siitä, että joo, kehitteleekö petetyt naiset oikeasti tuollaisiakin selityksiä miehensä pettämiselle ja valehtelulle ja pitävät miestään tuollaisena utrana (rukka, raukka, poloinen) ja vierittävät syyn ikäänkuin naisen harteille...

        Miksikö tartuin tuohon, niin siinä hyvin samaa kuin sen tuntemani tyypinkin selityksissä omasta pettämisestään, ei hän niitä naisia halunnut, mutta oli pakko kun ne naiset halusivat häntä...

        Mitä muuten tulee tuohon Utraan paikanimenä liittyen Joensuuhun ja siihen minulle spostia lähettäneeseen hovinaiseen, niin tokihan siitä ny jonkinlainen mielleyhtymä/muistikuva tuli, että sieltähän se hovinainenkin kertoi olevansa, joka luuli, että puhun täällä hänen miehestään...

        En ny sitä sen kummemmin jääny pohtimaan koska täällä ny on saanu tottua kaikenlaiseen, milloin kukakin luulee, että puhun hänen miehestään tai olen hänen naapurinsa jne...

        Tuohon , elämäkriisi, psykoosi , trauma kohtaan en ny osaa sanoa mitään, kun en oikein ymmärtänyt mitä sillä tässä kohtaa haetaan/miten se liittyy tähän asiaan...

        Ymmärrän kyllä, että psykoottinen, sekava, järkyttynyt ihminen saattaa puhua outoja, mutta en usko hänen tietoisesti valehtelevan...

        Mitä tulee tuon puheena olevan miehen salaseurasta niin käsittääkseni hän oli vaimon mukaan läheisriippuvainen, joka sai miehen käyttäytymään narsistin tavoin...

        Sitä en tiedä oliko selitys miehen vaiko tunsiko vaimo ko. salaseuralaisen niin hyvin, että itse on nimennyt salaseuralaisen läheisriippuvaiseksi jolle ikäänkuin vierittää vastuun siitä, että mies käyttätyi narsistin tavoin ts. petti ja valehteli...

        "Sitä en tiedä oliko selitys miehen vaiko tunsiko vaimo ko. salaseuralaisen niin hyvin, että itse on nimennyt salaseuralaisen läheisriippuvaiseksi jolle ikäänkuin vierittää vastuun siitä, että mies käyttätyi narsistin tavoin ts. petti ja valehteli... "

        Hihi! Sitten vielä tämä... Minulla tämä Utra hälvenee vastasi näin..:

        "Johan nyt hämmentämään aloit. Aika selvästä asiasta tuli erikoisen epäselvä kertaheitolla "

        Että mitähän hän tuumii sinun vastauksestasi, josko saapuu paikalle vielä...?

      • rautaranka
        utra hälvenee kirjoitti:

        Vastaan nyt narsistiksi syytetyn miehen vaimona, että lopulta kukaan näistä syyttäjistä, jotka omana diagnoosinaan ovat narsismin todenneet, eivät tiedä totuutta. Heidän päissään voi olla kuvitelmia, illuusioita yms., jotka he ovat rakentaneet omiin mieliinsä yksipuolisten havaintojen tai keskustelun kautta. Selitellään projektioita, peilauksia, lähteitä yms. kuin asiantuntijat tietämättä kuitenkaan kaikkea toisten parisuhteista ja elämästä. Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi.

        Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti. Jos itsetutkistelun jälkeen on sitä mieltä, että oma käytös ja reagointi on ok, niin ryhtyy sitten hakemaan apua mieluiten vaitiolovelvollisen ammattilaisten kautta. Itse sain parhaimman avun ja neuvot juuri ammattilaiselta ja siellä voi keskustella niistä yksityisimmistäkin asioista saaden tukea, tervettä tukea, jolla ei ole muita tarkoitusperiä kuin vilpitön auttaminen.

        Voimia kaikille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Joskus voi käydä niin, ettei se ole sitä miltä näyttää, joskus voi kyse olla muusta sairaudesta, mutta toivon, että koskaan ei olisi kyse pahansuopaisuudesta lähimmäistä kohtaan. Sokeudesta - elämään vain kuuluu se, että on vain käytävä tietyt tapahtumat, vaikeatkin, läpi, vain siten voi kasvaa ihmisenä täyteen aikuisuuteen, myös henkisesti. Sokea voi siten saada näkökykynsä takaisin tai sitten voi huomata, että näkökyky oli ollut koko ajan, muuta se oli jonkun sumuttama.

        Yleensä se kai menee niin että sitä syyttelee itseään ja etsii itsestään vikoja ensin, ENNEN kuin alkaa epäillä tosissaan että toinen voisi olla narsisti. On ihan luonnollista miettiä ensin, tekeekö itse jotakin "väärin", ja sitten vasta tutkii muut vaihtoehdot.

        Narsisti on itse asiassa aloittanut kumppanin hienovaraisen syyllistäminen jos kauan ennen kuin kumppani tätä mitenkään tajuaa. Kun tuohon lisää normaalin ihmisen normaalin taipumuksen syyllistää itseään, niin sen syyttävän sormen kääntäminen ei todellakaan tapahdu mitenkään kevein perustein.

        Ihmisen elämän ainoa ihmissuhde ei yleensä ole suhde narsistiin, joten sitä suhdetta voi verrata niihin muihin ihmissuhteisiin. Itse ainakin hahmotin tilannetta itselleni vertaamalla tilannetta muihin ihmissuhteisiini, nykyisiin ja menneisiin. Tuossa vertailussa narsisti oli omaa luokkaansa ja pääsin eroon syyllisyydestä. tajusin ettei ole mitään keinoa tulla tuon ihmisen kanssa "toimeen" luopumatta itsekunnioituksesta. Narsisti siis sai lähteä elämästäni.

      • ei ollut normaali
        rautaranka kirjoitti:

        minä en ollut kuin yhden miehen kanssa tämän lisäksi joten ei ole vertailupohjaa parisuhderintamalla. ja tämä minun ex aviomies on joissakin asioissa kuten tämän nykyinen mies, valitettavasti. toki olen miettinyt muista tuntemistani miespuolisista tutuista että voisivatko he olla todelisuudessa tämän minun miehen kaltaisia. Tuskinpa vaan mutta eihän kukaan osaisi epäillä minun miehestänikään mitään pahaa. omat vanhempanikin ovat olleet ihan ihmeissään kun olen jotain kertonut että miten voi olla mahdollista kun heistä mies on oikein rauhallisen ja kohteliaan oloinen. Niinhän se onkin, se toinen puoli hänessä.

        Kirjoitit jossain aiemmin että et loukkaannu miehen sanoista jotka loukkaisivat jonkin muun sanomana, mitä pidit itsekin outona. Se onkin outoa.

        Sinulla varmasti on ystäviä. Voit ihan hyvin verrata näitä ystävyyssuhteitasi parisuhteeseen, eihän huono käytös kuulu parisuhteeseen yhtään sen enempää kuin ystävyyssuhteeseen. Lisäksi olet katsonut yhtä parisuhdetta ainakin osan elämääsi varsin läheltä, vanhempiasi. Onko vanhempiesi suhteessa samanlaista mustasukkaisuutta, vihjailuja ja kontrollointia jota sitten väitetään vitsiksi kun siihen yrittää puuttua? Myös itsemurhalla uhkailu on hälyttävä merkki ja kertoo vakavista ongelmista. Onko lapsuudenkodissasi käyttäydytty tuolla tavalla?

        Joskus narsistisiin suhteisiin ajaudutaan juuri siksi että malli on tuttu jo kotoa. Ei ole ymmärrystä siitä mikä on normaalia ja mikä ei.

        Ja kuten aiemmin on todettu, ahdistuneisuutesi tämän parisuhteen takia heijastuu 100% varmuudella lapsiisi vaikka mitä muuta väittäisit tai yrittäisit uskotella. Ihmiset vaistoavat toisen ahdistuksen vaikka sanaakaan ei sanottaisi. Ja kun vaistoavat, ahdistuvat itse. Eräs tuttuni kipuili parisuhteessa ja luuli pitävänsä lapset asian ulkopuolella. Sitten lapsen valmentaja otti yhteyttä ja kysyi, onko perheellä vakavia ongelmia. Lapsi oireili huonolla käytöksellä harjoituksissa vaikka kotona yritti salata asian, vanhempiaan suojellakseen. Lapsi on vanhemmilleen lojaali viimeiseen asti ja yrittää suojella heitä. Toisaalta, kipuileva vanhempi ei ole edes paras henkilö havainnoimaan lapsen tuskaa.

        Lopeta siis hyvä ihminen tuo pelleily narsistisen miehen kanssa ja keskity siihen tärkeimpään eli lapsiisi!

        Olen itse nähnyt miten narsisti ei siedä että puoliso huomioi lapsiaan, vaan kiilaa väliin eri verukkein. Ei mitään kaunista katsottavaa. Miesystäväsi on jo kiilannut sinun ja lapsiesi väliin koska niin paljon uhraat aikaa/ajatuksia tälle suhteelle jolla ei näyttäisi olevan tulevaisuutta. Onko se tosiaan kaiken tuon arvoista?

      • voimia kaikille!!!
        Tarkoitatko, että kirjoitti:

        "Kun tuntuu siltä, että puoliso tai ex on narsisti, niin ensimmäisenä voi myös miettiä, onko minussa jokin tekijä, joka provosoi toisen käyttäytymään kummasti."

        "Tältä paikalta katsottuna ja jonkin verran psykologiaa käsittääkseni hallitsevana on selvää, ettei kyse omalla kohdalla ole narsismista, vaan pahoinvoinnista, jonka jostain syystä läheisriippuvainen sai aikaiseksi."

        Tarkoitatko, että läheisesi ei siis ole narsisti, vaan läheisriippuvainen? Ja tuo läheisriippuvainen sai aikaan sinussa narsismia muistuttavia oireita, vaiko sai sinut voimaan huonosti vain muuten?

        Sinun kohdallasi asia oli sitten huomattavan paljon rauhallisempi ja "kesympi" kuin useilla, joilla ei tule mahdolliseksi tutkiskella omaa käyttäytymistä edes. Itse esim. suhteen valtavan ihanan ja rakkautta tulvivan alun jälkeen sulhanen yhtäkkiä alkoi henkisesti rökittämään minua, jonka jälkeen hän vei ihmisarvoni erilaisilla tempauksilla...

        Noiden tempausten aikoihin mietin elämäni ensimmäisen kerran mm. itemurhaa, kuten myös sitä, että yrittikö mies saada minut tappamaan itseni. Monet seikat puhuivat sen puolesta, että yritti. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hän oli jotenkin sekaisin, häneltä puuttui jotain tärkeää, kuten myös itseni kohdalla, että mies ei ollut ollenkaan sen arvoinen.

        Tuon pohdinnan jälkeen otin välittömästi yhteyden yhteen hänen existään, kerroin suurin piirtein mitä oli tapahtunut... kyseinen exä ei ollut yllättynyt, vaan kertoi lisää kammottavia yksityiskohtia sen epelin elämästä. Hän ei ollut välinpitämätön, vaan oli käynyt hänenkin mielessään, että ottaisi yhteyttä minuun.

        Muutaman muun hänen existään tiesin jo ennestään ja olen kaverin elämää nähnyt silloin tällöin vuosikymmenten ajan. Otin yhteyttä kriisiapuun ja myöhemmin menin terapeutille, sitten myös toiselle. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

        Olen pitänyt itseäni arvossa sillä tavoin, että en koskaan ole ollut itsetuhoinen, puhumattakaan siitä, että hyväksyisin jotain kaltoin kohtelua mistään taholta.

        Toki minulla oli syyni aloittaa suhde, mutta en ajatellut sitä tehdä hänen kanssaan. Hän kuitenkin ikään kuin "otti" minut suhteeseen, jonka alun jälkeen minä ajattelin, että voin vähän aikaa harrastella seksiä hänen kanssaan, mutta muutamassa päivässä olin täysin rakastunut häneen ja muutamassa viikossa hän oli vetänyt minut syvälle suhteeseen. Hyvin syvälle. Minun omaa aktiivisuuttani missään tuossa ei tarvittu missään kohtaa.

        Hän täyttää kaikin tavoin paksunahkaisen narsismin kriteerit, kuten myös sen psykopatian oireet. Hän ei ole mikään puhdas pulmunen muultakaan toiminnaltaan, kuten jotkut ehkä ovat voineet kuvitella. Tietenkään minulla ei siihen muuhun toimintaan ole näköaloja, mutta tiedän, että sitä on ollut/on?

        On mielestäni turha (luen tätä jankutusta onko narsku vai psyko) miettiä mikä diagnoosi. Mitä auttaa urhia sen tiedostaminen onko hänessä itsessään syy (onko läheisriippuvainen) vai onko toinen narsisti sillä narsisti ja ei-narsisti ovat joka tapauksessa riippuvuussuhteessa toisiinsa, aina. Narsisti elää huomiosta, oli se positiivista tai negatiivista, ja uhri rimpuilee kuin kärpänen liimapaperissa narskun syyllistämisyritysten, itsetunnon lyttäämisen ja kaksoisviestinnän ja manipuoloinnin "uhrina". Kun tapaa riittävän monta narsistisesti käyttäytyvää alkaa ymmärtää. Ymmärtäkää myös se että narsku uinuu aikansa, ei ole hyvinkään usein nähtävissä se millaiseen on törmännyt ellei sitten ole törmännyt aiemmin... vielä pahempaan. Kun olet törmännyt avoimesti voimansa näyttävään, pieni narsistipirulainen kyllä onnistuu loukkaamaan mutta ei tuhoamaan sinua! ;) Aina kun huomaa toisen aloittavan jonkinlaisen kontrolloinnin muka hyvää hyvyyttään, pitäisi hälytyskellojen soida.

    • Ei ollut normaali

      Hei sinulle ja kiitos kun luet näitä edelleen! Minä olen alkanut olemaan hyvin kylmä miestä kohtaan. Olen vastannut viesteihin vain pakollisilla sanoilla ja kun nähtiin, niin moikkasin ja lähdin pois. Olen meinannut ottaa monesti yhteyttä mutta sitten olenkin keksinyt muuta tekemistä että kaipuu menee ohi. JA AIna se on mennyt hetkeksi ohi. No, tässä nyt taas on kulunut vastaa muutama päivä mutta koitan taas tosissani näin. Ja miehestä ei ole nyt hetkeen kuulunut mitään. Olen sopinut yhdet kahvittelua erään ihan normaalin miehen kanssa joka otti minuun kesällä yhteyttä. En ole valmis mihinkään ja hän tietää sen mutta tämä on taas itselle hyvä tilaisuus nähdä ihan normi mies kuten tapahtui viime viikollakin kun kävin moikkaamassa ja juttelemassa erään kanssa. Minä todella toivon että tämä tunnekoukku häviäisi pian koska siitä tässä on "vaan"kysymys. Ei tämä rakkautta ole. Se minun olisi pitänyt tietää jo kauan sitten. Sitä oli joskus mutta se mureni pikkuhiljaa viime talven ja kevään aikana. Toivottavasti sinun läheisen tilanne on jotenkin ratkeamassa! Kerro miten menee!

    • Ei ollut normaali

      Jatkan vielä.. Kaikesta huolimatta en vain näe että mies olisi saanut mitään kauhean pahaa vielä aikaan. Ennusmerkit eivät ole hyvät mutta ei täällä kenenkään muun ihmissuhteet ole kärsineet eikä minua ole sukulaisistani eristetty. Tai no olenhan itse ollut ahdistunut ym mutta silti.. Myönnän että varmasti olen tai olen ollut sokea. Ja mietin edelleen.. Miksi nämä loukkaukset ei tunnu pahalta ja miksi siedän niitä? Kun ajattelen niitä jonkun toisen kohdalle niin sanoisin todellakin että ei varmasti pidä jäädä tuohon suhteeseen. Itse vaan näen että eihän ne nyt niin pahoja ole ja ennenkaikkea.. Jos tässä olikin ne kaikki huonot asiat ja tulisin toimeen niitten kanssa. Ja niinkuin olemme miehen kanssa kaikesta aina puhuneet niin jospa puhumalla nämä asiat selviäisivät. Näin tyhmästi sitä ajattelee.. :(

      • uhri1

        juuri noin ajattelen minäkin.. että eikai tuo ja tuokaa niin pahaa ole..vaikka kaikki sanoo että on ja lähde..edelleen uhrina..tulin lukemaan mitä sulle kuuluu muistatko minut? narsisti koukuttaa ja jos jään yrittää sovitella parhaansa mukaan ja jos olen lähdössä alkaa koukutus uudelleen..:(

    • uhri1

      muistatko vielä minut "ei ollut normaali"? edelleen tulin lukemaan mitä sinulle kuuluu. Itse narsistin uhrina edelleen. Välilä sovittelu kausi ja kilttinä olemista jotten lähtisi pois., Jos olen lähdössä narsisti vetää koukkuun..

    • ei ollut normaali

      Moi! Toki muistan :) Ja nyt taas muutamassa päivässä edellisestä kirjoituksesta mies on saanut minut pitämään yhteyttä. En vaan voi käsittää. ONNEKSI olen torstaina menossa ensimmäistä kertaa narsistien uhrien tuki -kokoontumiseen. Toivottavsti siellä saisin lopullisen herätyksen tilanteesta. Ensi viikonloppua suunnittelen tässä ja mies painostaa (ts pyytää ja hienovaraisesti vihjailee) että lähtisin hänen kanssa johonkin viikonlopuksi. Ihana olisi mennä mutta taas itellä järki koittaa sanoa että älä mene. Eihän täss elämäss mitään menetä jos menekin mutta pelkään kovasti taas sitä tilannetta olen ihan koukussa ja haluan pois enkä meinaa uskaltaa sanoa toiselle ttä tämä on taas tässä.
      Ja kysymyskaikille jotka luette näitä: KÄYTTEKÖ TE NARSISTIEN UHRIEN TUKI -KOKOONTUMISISSA? Ajattelin vaan että tapaankohan jonkun tesitä mahdolisesti torstaina?

      • Hei..., ihan totta..

        "Eihän täss elämäss mitään menetä jos menekin "

        Hei..., ihan totta.. Mieti vähän tuota. Oletko oikeasti tuota mieltä?

      • Niin, jo s i n u n

        Niin, jo s i n u n yhteydenpitosi on monta askelta taaksepäin, koskapa hän saa sinut kuvittelemaan, että "ei siinä mitään".. "viikonloppua vaan viettäisiin"...

        Tunnen tuon narsistin tyylin hivuttautua keinolla millä hyvänsä. Hän niiden viattomampien puhelujen aikana on ainoastaan kuulostellut ja haistellut tuulta... tekevät juuri noin. Koettu on. Nähty on.

        Olet vielä siinä vaiheessa.

        Mene torstaina sinne tapaamiseen. Älä anna minkään estää. Se voi olla tässä vaiheessa elämäsi tärkein teko, mitä tulevaisuuteesi tulee. Minä en tiedä, näetkö jonkun näistä siellä. Mutta samanmoisia varmaan näet siellä : ). Ehkä vähän kiltimpiä kuin minä...

      • Pidän sinulle kuit.
        Niin, jo s i n u n kirjoitti:

        Pidän sinulle kuitenkin peukkuja pystyssä, ja toivon, toivon niiin

    • herää todellisuuteen

      ^ Tartuin tuohon samaan lausumaan. Todellakin menettää! Älä edes selitä itsellesi muuta. Tuo olisi monta askelta taakse. Jo yhteydenpitosi on sitä.

    • kokemusta on

      hei, seurustelin itse narsistin kanssa viisi vuotta, narsistit ovat todella hyviä näyttelijöitä,,osaavat olla todella rakastavaisia, kun tarvitsevat jotain,,,mutta sitten tuleekin se tonen puoli,,, ovat tosi ilkeitä , ja ennen kaikkea, yrittävät alistaa toisen todellakin alas,,,tarvitaan toiselta todella luonnetta , että pääsee eroon,,,, narsisti miehellä on näyttämishalu, niillä on naisia vaikka muille jakaa, omallani oli kolmekin yhtä aikaa,,,,nyt lopetin jo ystävyyssuhteemmekin,,, koska olen jalat maassa olija, minua ei narsisti alista,,,, joten hankkiudu eroon mitä pikemmin , sen parempi,,,, näin kokemusta omaava,,,,,

      • ei ollut normaali

        Tämä elämä taas menee ihan oudoksi. Samalla odotan torstain kokoontumista ihan hirveästi ja samalla sovin viikonloppumenoja miehen kanssa. ei hyvänen aika, mikä minua vaivaa! Miksi en osaa sanoa ei? Miksi mietin millaista olisi nähdä mies jonkun muun naisen kanssa? Miksi ikävöin nytkin niin paljon? En minäkään ole enää normaali.

      • karua mutta totta

        Narsisti sairastuttaa lähellään olevia ihmisiä. Sinullekin on jo niin käynyt. Haluat yhä lisää loukkauksia, lisää pahoinvointia, lisää terveydellisiä ongelmia itsellesi, lisää alistamista, lisää kontrollointia, lisää syyttelemistä ...... Sinulla ei ole itsesuojeluvaistoa, ei selkärankaa tehdä päätöksiä, ei omanarvontuntoa, eikä kykyä olla yksin, ilman parisuhdetta miehen kanssa.

    • uhri1

      sinulle ei ollut normaali, mulla samaa..mietin samalla eroa ja samalla suunnittelen reissua hänen kanssaan..en saa tehtyä lopullista päätöstä.. :(

    • Ei ollut normaali

      Uhri1:missäpäin suomea asut?

      • Ei ollut normaali

        Jatkan vielä.. Olen luvannut viikonlopuksi että nähdään. Kun lupasin, aloin katua jo samantien että miksi menin lupaamaan ja nyt haluaisin perua ja olla yksin koko viikonlopun. Toisaalta sitten on tunne että ihana nähdä ja olla edes päivä hänen kanssaan. Tiedän että ei pitäisi. Olen taas jo ärtyneempi lapsille kun tämä alkoi ahdistaa. Miten voin nyt taas kerran pettää lupauksen ja sanoa että en haluakaan nähdä ja haluan että tämä kaikki loppuu? Miten se voi olla niin vaikeaa? Ja miten selitän huomisiltaan menon (nut kokoontuminen) kun me aina ollaan tietoisia toistemme menoista. Olen siis muutaman tunnin tavoittamattomissa ja olen ihan varma että joudun jotain keksimään. En osaa valehdella.

      • tuuliviiri pyörii

        Ei hyvää päivää sentään .... "Miten se voi olla niin vaikeaa? Ja miten selitän huomisiltaan menon (nut kokoontuminen) kun me aina ollaan tietoisia toistemme menoista."
        Se ei ole vaikeaa, vaan Sinä, SINÄ teet siitä niin vaikeaa, ihan itse. Ja sinä selität. Sinä. Siitäkin on vastuussa vain yksin sinä. Sinä valitset itse niin, että selität ja raportoit elämäsi jokaisen sekunnin jolle kulle toiselle. Sinä annat toiselle avaimet kontrolloida elämääsi ja sitä, missä olet ja mitä teet.
        Et osaa valehdella. No juu, mutta osaat kyllä hemmetin hyvin kuunnella ja uskoa, kun sinulle valehdellaan.
        Edes teini-ikäinen lapseni ei ole noin tiukan kontrollin alla kuin sinä olet.

      • Rautaranka
        tuuliviiri pyörii kirjoitti:

        Tuolla aiemmin joku jo totesikin: "Olet menossa hinnalla millä hyvänsä suhteeseen sen miehen kanssa." Tämä käsitys vain vahvistuu kun lukee kirjoituksia. Aloittaja ei todellisuudessa hae täältä tukea eroon vaan tukea jatkamiseen. Hän ohittaa kaikki kommentit joissa varoitellaan lasten ja läheisten kärsimyksistä, innostuu kun joku muukin roikkuu vastaavanlaisessa suhteessa, ja yrittää nyt selkeästikin luistaa NUT:n tapaamisesta.

        Aloittaja ei ole juuri narsistia kummempi, ei osaa asettua toisen asemaan koska ei ymmärrä suojella edes lapsiaan. Hän painaa täysin sokeana meistä kohti ne muutamat "ihanat" hetket mielessään, mikä on oikeasti he..tin itsekästä. Ja selkeästi aloittajalta puuttuu kyky ottaa vastuuta, niin tehokkaasti hän etsii tekosyitä kaikelle sille mitä tekee vaikka tietää sen vääräksi.

        Niin makaa kuin petaa, sanotaan. Valitettavasti tuossa pas..ssa tulee rypemään myös ne läheiset jotka ovat syyttömiä tilanteeseen.

      • uhri1

        ei ollut normaali: hei, tässä en uskalla paljastaa edes sitä missä päin asun.. tilanne on kuitenkin tosi paha. Narsisti yrittää nyt houkutella erinäisillä hienoilla lahjoilla jäämään.. itse olisin lähdössä mutta yrittää parhaansa että jäisin tähän samaan tilanteeseen mikä jatkunut jo pitkään.. onko sulla neuvoja mitä tässä tehdä?
        en ole käynyt vertaistuki ryhmissä, saattaisi olla hyväkin idea..ystävälle yritän tästä sanoa, onneksi hän ymmärtää..mutta toinen juttu onkin mun läheiset (vanhemmat jne.)
        he eivät tahdo uskoa, miten huonosti mulla oikeasti menee..narsisti antanut itsestään niin hyvän kuvan.. olen lopussa..

        Moi! Kuulostaa että sulla on paha tilanne. Helppohan se on minun sanoa että pidä nyt pintasi ja kuuntele sydämesi ääntä. Minä mietin usein tuota että kuuntelen sydämeni ääntä, se kertoo tärkeimmän. Olen mielestäni sen jo tajunnut mutta irrottautumistyö on vielä kesken. Koko ajan kuitenkin mietin että olen menossa poispäin miehestä enkä suinkaan lähemmäksi häntä. Minä myös yritän ajatella että minulle olisi joku hyvä ja normaali mies jossakin olemassa mutta ensin täytyy lähteä tästä suhteesta pois. Koita sinäkin ajatella näitä! Voimia, voi kun voitaisiin auttaa toisiamme paremmin. Kirjoita tänne, se auttaa ainakin minua!

    • Kyllä tarvitset tuk.

      "Ja miten selitän huomisiltaan menon (nut kokoontuminen) kun me aina ollaan tietoisia toistemme menoista. Olen siis muutaman tunnin tavoittamattomissa ja olen ihan varma että joudun jotain keksimään. En osaa valehdella. "

      Kyllä tarvitset tukiryhmää jo tuonkin takia, että olet niiiiiin vietävissä kuin ikinä. Et osaa edes auttavasti ennakoida ja selittää sen vertaa kuin elämässä pitäisi osata, vaikka ei narsistia tai muuta ikävää heppua kuuna päivänä olisi tavannut.

      Kuinka arvasin, että sinne tukiryhmään pääseminen on sinulle se vaikein juttu. Ehkä et sitten tosissasi halua sinne mennäkään.

      Nyt vähän sinulle säksätän, kun tuntuu nyt täällä tältä. En ole edes lapsena ollut noin avuton. Kuinka ihmeessä voit pitää hänelle kirjaa menoistasi noin? Ihan oikeasti, aivan ensimmäisenä melkein, kun sinun kirjoitustasi täältä palstalta keväämmällä luin, niin muistaakseni kysyin vanhemmistasi. Et oikein siihen vastannut. Ota nyt yhteyttä vanhempiisi ja ala pitämään heitä ensisijaisina ja lähimpinä aikuisina jotka sinulla on.

      Solmi nyt heihin niin läheinen suhde, tai ainakin sellainen, että kerrot heille kaiken mitä teet. Noin pääset siitä ajatuksesta aivan helposti ja yksinkertaisesti eroon, että olisit tilivelvollinen ventovieraalle hyväksikäyttävälle miehelle, joka on sinut nyt niin heikoksi havainnut, että käyttää sitä hyväkseen.

      Koet tarvetta kertoa jollekin... se on aivan luonnollista, mutta valitse henkilö johon voit luottaa... isäsi ja äitisi... Ovatko terveitä sillä tavoin, että voitte puhua?

      • Soita tänään seur.

        Soita tänään seurakunnan kriisipuhelimeen, tai Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelimeen, kerro ongelmasi, niin varmasti saat tukea asiaasi. Tuo on sinulla nyt aivan tuota henkistä ongelmaa...

        Tarvitsen itsekin kohta henkistä apua, kun luen tuollaista... : ]

    • Ei ollut normaali

      Kyllä ovat terveitä. Äitini kanssa olen puhunut ja hän tietää tästä veivauksesta mutta en tietenkään ihan kaikkea ole kertonut. Hän on kehottanut lähtemään suhteesta mutta sitten tietenkin sanoo että ei voi minun puolesta päättää mikä onkin oikein. Myös isäni joka tietää vain hyvin vähän tästä, on sanonut minulle että ihmisen luonne ei juuri muutu ja jos jo seurusteluaikana on ongelmia niin kannattaa tarkkaan miettiä.. Mulla on läheisriippuvuudesta kertova kirja ja mietin että olenko sellainen. Varmasti moni täällä sanoo että olen. :(
      En tiedä miksi mutta toivon että joku tunnistaisi minut siellä ryhmässä huomenna ja löytäisin sitä kautta jonkun "oikean" tukijan jota voi nähdäkin joskus. Yhdelle ystävälle kerroin vielä joku aika sitten näistä käänteistä ja tunteistani mutta äänestä aloin kuulla että ymmärrystä ei vaan enää löytynyt.

      • Uskon että sinua

        Uskon että sinua kuunnellaan ja ymmärretään siellä. Toivon että saat sellaista tukea kuin tarvitset.

        En välttämättä tarkoittanutkaan, että saisit kotoa tukea tuohon sinua vaivaavaan painajaiseen kovin paljoa. Tuo on tietenkin hienoa, että ovat ottaneet kantaa noin.

        Tarkoitin lähinnä, että tarvitsisit arkeesi ihmisen, jolle kerrot menemisesi... ihan kaupassa käyntejä, lasten asioita jne. Oikeampi osoite nyt, kun kerran olet eronnut, olisi varmaan äitisi. Aikuinen ihminen haluaa jakaa arkea myös jonkun kanssa.

        Itselläni oli hyvin läheinen suhde äitiini, mutta hän on jo poissa. Melkein päivittäin aina illalla soitin ja puhuimme päivän tärkeimmät, jos huvitti. Ainakin sellaiset "minkälainen vointi" ja "hyvää yötä" -kuulumiset vaihdettiin.

        Noin voisit päästä sellaisesta tarpeestasi eroon, kuin sinulla nyt on, että koet, että sinun täytyy sille miehelle kertoa kaikki mitä teet...!?!? Et kuuna päivänä pääse sellaisesta suhteesta eroon, kun noin toimit. Johan sen nyt järkikin sanoo.

      • Onko sinulla mahd.

        Onko sinulla mahdollista, että ihan oleskelisit siellä vanhempien luona pitempään? Sanot vain heille, kun nyt tietävät sinun asiasi kuitenkin, että koska olet eronnut, ja nyt sellainen vaikea tapaus seurailee sinua, niin ajattelet, että heidänkin seuransa voisi auttaa aivan perusyksinäisyyteesi.

        Toivottavasti vain vanhempasi eivät lähde sinun kaipausleikkiisi mukaan...

      • ole selviytyjä

        Minä en usko että sinulla on läheisriippuvuus mutta tiedän että tuo kaikki mahdollisten vaihtoehtojen läpikäyminen kuuluu prosessiin. Kuten narsistien tuki ry:n sivuilla sanotaan vahva terve ihminen kuvittelee että kaikki on väärinkäsitystä ja kommunikaatiotaitojen puutetta joka voidaan selvittää ja sopia, ratkaista......
        Vaikka et uskoisi vielä tai koskaan puolisosi olevan narsisti, voitko ajatella lievemmässä määrin hänen olevan sietämättömän narsistinen? Voitko tehdä niin? Voitko uskoa ettei hän tule muuttumaan, ikinä? Tai hän ei ole oma itsensä enää, vaan kostaisi pakotetun mukautumisensa sinulle kuitenkin jollain tavalla. Valitse itsellesi ja vierellesi, esikuvaksi lapsillesi ihminen jolla on samat arvot. Tunnetko iten kehosi on stressaantunut, säikytkö häntä, entä jos se kaikki poistuisi kun hän olisi poissa? Toivon ja luulen että sulle tulee raja vastaan jossain kohtaa ja silloin sua ei enää huvita jatkaa, kyllästyt, oli toinen narsisti tai ei. Sen jälkeen päätät vain aina ei. Ajattele lunkisti, sinulla ei ole kiire mihinkään, pyyd apua lastenhoitoon jos polla tuntuu leviävän ja vihasi pääsee valloilleen. Viha on myös terveellinen tunne, muista se! Et tietenkään usko näitä nettihöpinöitä, odotat että joku oikeasti läheinen sanoisi että hyi olkoon jätä hänet, mutta et taida nyt omata sellaisia, entä jos selviytyisit tästä itse, hakisit tuen kun ero on tehty. Ja tee se suunnitelma mitä jatkossa elämässäsi teet, se auttaa.

      • uhri1

        äsken vastasin sulle jo toiseen viestiin jos näitä luet :)
        minulla onkin nyt ongelma että vanhempani eivät tahdo tai jaksa käsittää missä elän..siis missä hirvittävässä tilanteessa. Äitini ei tahdo varsinkaan uskoa tilannetta..tämä pahentaa entisestään omaa osaani. Tuntuu että olen täysin yksin :(
        sinulla siis äiti ymmärsi ja sanoi että sinun tulisi suhteesta lähteä?
        kirjoittele ei ollut normaali-tänne palstalle.

        Nyt äitini kyllä on alkanut ihmettelemään kun olen kertonut että tapailimme vielä. Mutta joo, on hän kehottanut miettimään tarkasti ja lähtemään suhteesta. Vaikka ei tosiaan ole kuullutkaan kaikkea. Olin nut kokoontumisessa mutta en ehkä saanut sieltä mitä olisin kaivannut. Siellä melkein kaikilla oli tilanne että olivat eronneet narsistista ja heillä oli joku oikeusjuttu kesken ja siitä oli monella tarve puhua. Sain minäkin puhuttua siellä jonkin verran ja kyllä siellä sanoivat että kannattaa asua jatkossakin yksin.

      • Ei ollut normaali kirjoitti:

        "Olin nut kokoontumisessa mutta en ehkä saanut sieltä mitä olisin kaivannut."

        Mitä lähdit sieltä nutista hakemaan, minkälaista tukea olisit kaivannut?

      • Ei ollut normaali
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Olin nut kokoontumisessa mutta en ehkä saanut sieltä mitä olisin kaivannut."

        Mitä lähdit sieltä nutista hakemaan, minkälaista tukea olisit kaivannut?

        Olisin kaivannut enemmän kuulla huomasivatko muut jo seurusteluaikana merkkejä narsismista ja yrittivätkö päästä irti. Mutta en oikein kehdannut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" ja heillä oli tosiaan jo takana ero.

      • Hyvä kun kävit siell
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Nyt äitini kyllä on alkanut ihmettelemään kun olen kertonut että tapailimme vielä. Mutta joo, on hän kehottanut miettimään tarkasti ja lähtemään suhteesta. Vaikka ei tosiaan ole kuullutkaan kaikkea. Olin nut kokoontumisessa mutta en ehkä saanut sieltä mitä olisin kaivannut. Siellä melkein kaikilla oli tilanne että olivat eronneet narsistista ja heillä oli joku oikeusjuttu kesken ja siitä oli monella tarve puhua. Sain minäkin puhuttua siellä jonkin verran ja kyllä siellä sanoivat että kannattaa asua jatkossakin yksin.

        "Olin nut kokoontumisessa mutta en ehkä saanut sieltä mitä olisin kaivannut. "

        Hyvä kun kävit siellä. Tuon tyyppisissä vertaistukiryhmissä vain tarvitsisi käydä pitkään. Vaatii omaa osallistumista ja yrittämistä. Sinun ja läheistesi elämästä ja hyvinvoinnista on kyse. Mene uudestaan ja uudestaan kokoontumiseen. Kerrot aina joka kerran missä nyt menet. Noin oppivat tuntemaan sinut. -Sinulla on kaiken kanssa kovin kiire. Juuri narsistit saavat aikaan sellaista, että uhri ei lopulta ole edes kiinnostunut mistään muusta kuin hänestä. Teidän tilanteenne taitaa olla aika lähellä tuota.

        Sanoit kerran, että et saa enää lapsistasi sitä kuin ennen... Mitä äitisi sanat merkitsevät sinulle?

      • Heillä on varmasti
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Olisin kaivannut enemmän kuulla huomasivatko muut jo seurusteluaikana merkkejä narsismista ja yrittivätkö päästä irti. Mutta en oikein kehdannut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" ja heillä oli tosiaan jo takana ero.

        Heillä on varmasti paljon tietoa ja kokemusta jaettavaksikin. Mutta siitä, että heillä melkein kaikilla oli oikeusjuttukin meneillään, voit tajuta, mihin narsistin kanssa lopulta voi joutua. Eli voit oppia heidän kokemuksistaan todella paljon. He elävät vieläkin seurausten kanssa, vaikka ovat jo eronneet.

        Kysy ensi kerralla kun olet siellä.

        Miksi muuten olet niin kiinnostunut juuri tuosta seikasta?

      • Ei ollut normaali
        Hyvä kun kävit siell kirjoitti:

        Äiti on aika vanhoillinen näissä parisuhdeasioissa. Ihmettelee kovasti että olen vielä näen miehen kanssa tekemisissä. Äitini ei ehkä pidä ajatuksesta että mies ja nainen tapailevat ns kavereina.. Ei olla niin juurta jaksaen puhuttu kun hän tosiaan ajattelee asioista aika vanhanaikaisesti. Tavallaan minäkin kyllä ajattelen mutta tilanne nyt on tämä, erilainen mitä olisin osannut itsestäni ajatella. Ei tämä kyllä minunkaan normitoimintaan kuuluisi tavata miestä jonka kanssa tiedän että ei ole yhteistä tulevaisuutta. Valitettavasti vietimme viikonlopun yhdessä. Mutta.. Hyvä asia oli se että huomasin että en ollut kauhean kiinnostunut miehestä. Siis sillä tavalla kuin joskus. Minua jopa ärsytti välillä hänen jutut. Ei ollut tosiaan mitä rakkauden tunnetta eikä nyt ole oloa että mitäkin nähdä heti uudestaan. Olenko edes vähän kasvanut ja mennyt eteenpäin?

      • Ei ollut normaali
        Heillä on varmasti kirjoitti:

        Heillä on varmasti paljon tietoa ja kokemusta jaettavaksikin. Mutta siitä, että heillä melkein kaikilla oli oikeusjuttukin meneillään, voit tajuta, mihin narsistin kanssa lopulta voi joutua. Eli voit oppia heidän kokemuksistaan todella paljon. He elävät vieläkin seurausten kanssa, vaikka ovat jo eronneet.

        Kysy ensi kerralla kun olet siellä.

        Miksi muuten olet niin kiinnostunut juuri tuosta seikasta?

        Siksi koska haluaisin juuri tähän omaan tilanteeseen apua. Muuttuuko ihminen jos lupaa ja jos kaikki asiat puhutaan? Ovat muiden exät muuttuneet ja onko heillä ollut lupauksia? Miksi nämä naiset päättivätkin jäädä suhteeseen vaikka jotain merkkejä ehkä oli siihen suuntaan että ei pitäisi jatkaa? Ehkä kaipaan vieläkin varmistusta sille että mies tosiaankin on narsisti.

      • Ei ollut normaali kirjoitti:

        Olisin kaivannut enemmän kuulla huomasivatko muut jo seurusteluaikana merkkejä narsismista ja yrittivätkö päästä irti. Mutta en oikein kehdannut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" ja heillä oli tosiaan jo takana ero.

        "Olisin kaivannut enemmän kuulla huomasivatko muut jo seurusteluaikana merkkejä narsismista ja yrittivätkö päästä irti."

        Niin, mutta miten tuon kaltainen keskustelu /alkuaikojen seurusteluvaiheen muisteleminen sitten ikäänkuin veisi sinunkaan asiaasi mitenkään eteenpäin...

        Pääsääntöisesti ajattelisin narsistien uhrien vertaistuen keskittyvän ns. omaan toipumiseen ja tulevaisuuteen ilman sitä narsistia tai niin että siitä narsistista olisi mahdollisimman vähän vaivaa (yhteinen vanhemmuus esim.) ettei se narsisti ole keskustelujen pääaihe...

        En ymmärrä mitä apua uhreille olisi ns. keskustelukerhoista joiden pääasiallisena puheenaiheena olisi "se narsisti" että millainen se narsisti oli seurusteluvaiheessa, millainen nyt on/mitä se teki/sanoi eilen/viime viikolla millaista seksi on/ jne...

        Toki narsisti itse olisi varmaan mielissään jos vain hänestä puhuttaisiin...

      • On monia syitä,
        uhri1 kirjoitti:

        äsken vastasin sulle jo toiseen viestiin jos näitä luet :)
        minulla onkin nyt ongelma että vanhempani eivät tahdo tai jaksa käsittää missä elän..siis missä hirvittävässä tilanteessa. Äitini ei tahdo varsinkaan uskoa tilannetta..tämä pahentaa entisestään omaa osaani. Tuntuu että olen täysin yksin :(
        sinulla siis äiti ymmärsi ja sanoi että sinun tulisi suhteesta lähteä?
        kirjoittele ei ollut normaali-tänne palstalle.

        "minulla onkin nyt ongelma että vanhempani eivät tahdo tai jaksa käsittää missä elän..siis missä hirvittävässä tilanteessa. Äitini ei tahdo varsinkaan uskoa tilannetta..tämä pahentaa entisestään omaa osaani. Tuntuu että olen täysin yksin :("

        On monia syitä, miksi vanhemmat eivät usko aina lapsiaan. Yksi syy voi olla jonkinlainen defenssikin, josta uskon oman äitini aikoinaan kärsineen. Ei yksinkertaisesti tahdo uskoa, että oman lapsen kohdalle sattuisi jotain niin ikävää. Sitten vielä, niin kuin kerroit, narsisti manipuloi ihmisiä... Uhrin vanhemmat ovat sen verran etäisyydessä kuitenkin, että eivät voi totuutta omin silmin nähdä.

        Ja kuten tiedämme, maallikoilla ei ole tietoa narsismista. Tarinat narsismista kuulostavat sellaisista, jotka eivät ole heitä narsisteina kohdanneet, varmasi melkoisen utopistisilta.

        En tiedä, mikä neuvoksi, mutta sen tiedän, että yksin et ainakaan maailmassa tuon ongelman kanssa ole. Oletko muuten sinä käynyt tuollaisessa tukiryhmässä?

        Itse tajusin narsistin aiheuttamien ongelmien kanssa kamppaillessani, että en voi saada kaikkea apua yhdestä paikasta, vaan eri tahoille tuli eri roolit. Äidilläni oli sitten ainoastaan äidin rooli sellaisena, kun hän pystyi olemaan. Suhteen aikana äitini myös sairastui ja kuoli. Hänellä oli jo ikää, että ihan normaalia se oli siltä kannalta.

        Kävin myös kahdella eri psykologilla. Osallistuin erään vertaistukiryhmän toimintaan, joka oli mahdollista koska narsistini on myös alkoholisti. Kirjoitin tänne palstalle ahkerasti ja osallistuin keskusteluun. Hankin uusia harrastuksia. -Kaikki tuo on tullut tarpeeseen. Mikään ei ollut ylimääräistä.

        Nyt olen puoli vuotta sitten pystynyt jättämään narsistin kokonaan.

        uhri1:lle. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi sinua pelastaa. Neuvoja voit saada, mutta vain sinä itse voit niitä noudattaa. Toivotan myös sinulle voimaa nousta omasta ahdingostasi.

      • Mitä tarkoitat
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Siksi koska haluaisin juuri tähän omaan tilanteeseen apua. Muuttuuko ihminen jos lupaa ja jos kaikki asiat puhutaan? Ovat muiden exät muuttuneet ja onko heillä ollut lupauksia? Miksi nämä naiset päättivätkin jäädä suhteeseen vaikka jotain merkkejä ehkä oli siihen suuntaan että ei pitäisi jatkaa? Ehkä kaipaan vieläkin varmistusta sille että mies tosiaankin on narsisti.

        "Muuttuuko ihminen jos lupaa ja jos kaikki asiat puhutaan? "

        Mitä tarkoitat tuolla kysymyksellä? Tarkoitatko, muuttuuko yleensä ihminen, tai tarkoititko, että muuttuuko narsisti?

        Mitä myöskin tarkoitat tuolla "kaikkien asioiden puhumisella"? Tarkoitatko niitä asioita, mitkä sinä olet kokenut ongelmallisiksi teidän suhteessanne, vai yleensä että puhuisit kaikki asiat?

        En tahdo olla näsäviisas, mutta muista, että kaikkia asioita ei voi puhua.

      • Harva taitaa tulla
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Äiti on aika vanhoillinen näissä parisuhdeasioissa. Ihmettelee kovasti että olen vielä näen miehen kanssa tekemisissä. Äitini ei ehkä pidä ajatuksesta että mies ja nainen tapailevat ns kavereina.. Ei olla niin juurta jaksaen puhuttu kun hän tosiaan ajattelee asioista aika vanhanaikaisesti. Tavallaan minäkin kyllä ajattelen mutta tilanne nyt on tämä, erilainen mitä olisin osannut itsestäni ajatella. Ei tämä kyllä minunkaan normitoimintaan kuuluisi tavata miestä jonka kanssa tiedän että ei ole yhteistä tulevaisuutta. Valitettavasti vietimme viikonlopun yhdessä. Mutta.. Hyvä asia oli se että huomasin että en ollut kauhean kiinnostunut miehestä. Siis sillä tavalla kuin joskus. Minua jopa ärsytti välillä hänen jutut. Ei ollut tosiaan mitä rakkauden tunnetta eikä nyt ole oloa että mitäkin nähdä heti uudestaan. Olenko edes vähän kasvanut ja mennyt eteenpäin?

        " Äitini ei ehkä pidä ajatuksesta että mies ja nainen tapailevat ns kavereina.. "

        Harva taitaa tulla niin moderniksi nykyäänkään, että tuota ihan ymmärtäisi. Itse olen tapaillut omaa narsistiani seksin merkeissä, mutta aika tarkkaan katson, keille siitä kerron ja mitä. Ei minua yksikään ystävä ole kuitenkaan hylännyt tuon suhteen takia. Mutta uskon, että on edellyttänyt kuitenkin sitä, että lopulta olen hänet hylännyt. Jos olisin jatkanut, menetyksiä olisi ilman muuta tullut silläkin rintamalla, kuten myös sukuani en sellaisen miehen kanssa olisi voinut tavata, enkä matkustaa hänen kanssaan missään. Hän olisi voinut vahingoittaa muita ihmisiäni, ja sitä en voi suvaita.

      • Hieno juttu. Minull.
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Äiti on aika vanhoillinen näissä parisuhdeasioissa. Ihmettelee kovasti että olen vielä näen miehen kanssa tekemisissä. Äitini ei ehkä pidä ajatuksesta että mies ja nainen tapailevat ns kavereina.. Ei olla niin juurta jaksaen puhuttu kun hän tosiaan ajattelee asioista aika vanhanaikaisesti. Tavallaan minäkin kyllä ajattelen mutta tilanne nyt on tämä, erilainen mitä olisin osannut itsestäni ajatella. Ei tämä kyllä minunkaan normitoimintaan kuuluisi tavata miestä jonka kanssa tiedän että ei ole yhteistä tulevaisuutta. Valitettavasti vietimme viikonlopun yhdessä. Mutta.. Hyvä asia oli se että huomasin että en ollut kauhean kiinnostunut miehestä. Siis sillä tavalla kuin joskus. Minua jopa ärsytti välillä hänen jutut. Ei ollut tosiaan mitä rakkauden tunnetta eikä nyt ole oloa että mitäkin nähdä heti uudestaan. Olenko edes vähän kasvanut ja mennyt eteenpäin?

        " Mutta.. Hyvä asia oli se että huomasin että en ollut kauhean kiinnostunut miehestä. "

        Hieno juttu. Minullahan oli se hidas ero myös... Eroprosessi ei pysähtynyt tapaamisiimme. Toisaalta uskon, että seksin lopettaminen hänen kanssaan olisi mahdollistanut silmieni aukenemisen nopeammin. Mutta jostain syystä minun oli itseni nähtävä peli loppuun...

        Nyt vain arvellen pohdin, kun luen näitä juttuja edelleen ja osallistun keskusteluihin, että voisiko olla, että tapailut ovat johtaneet suhteen katkeamiseen narsistin kannalta yllätyksellisesti ja nyt hän voisi periaatteessa hautoa sitä kostoa. Toivottavasti ei, mutta en ole varma, koska ovat niin salakavalia. Siinä tapauksessa, että hän ei tule luovuttamaan hyvällä, kadun tietenkin katkerasti, että olen häntä tapaillut. Hän on tavoitellut minua, mutta en ole suostunut tapaamaan.

        Muistutan edelleen, että sinulla on se lähisuku myös siellä omalla puolellasi vaaássa, jos se mies on siellä omalla puolellaan.

      • Ei ollut normaali kirjoitti:

        Siksi koska haluaisin juuri tähän omaan tilanteeseen apua. Muuttuuko ihminen jos lupaa ja jos kaikki asiat puhutaan? Ovat muiden exät muuttuneet ja onko heillä ollut lupauksia? Miksi nämä naiset päättivätkin jäädä suhteeseen vaikka jotain merkkejä ehkä oli siihen suuntaan että ei pitäisi jatkaa? Ehkä kaipaan vieläkin varmistusta sille että mies tosiaankin on narsisti.

        "Mutta en oikein kehdannut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" ja heillä oli tosiaan jo takana ero."

        Niin uskoisin, että noissa nutin vertaistukiryhmissä käyvät enimmäkseen he, joilla on jo ero takana, kun taas sinä ilmeisesti toivoisit enemmänkin sellaista paikkaa jossa voisit puhua siitä narsistista...

      • Tuosta voit sitten
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Olisin kaivannut enemmän kuulla huomasivatko muut jo seurusteluaikana merkkejä narsismista ja yrittivätkö päästä irti. Mutta en oikein kehdannut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" ja heillä oli tosiaan jo takana ero.

        " kun muut vaikuttivat niin"asiantuntijoilta" "

        Tuosta voit sitten tajuta, minkälaisen koulun he ovat joutuneet käymään.

      • uhri1
        On monia syitä, kirjoitti:

        "minulla onkin nyt ongelma että vanhempani eivät tahdo tai jaksa käsittää missä elän..siis missä hirvittävässä tilanteessa. Äitini ei tahdo varsinkaan uskoa tilannetta..tämä pahentaa entisestään omaa osaani. Tuntuu että olen täysin yksin :("

        On monia syitä, miksi vanhemmat eivät usko aina lapsiaan. Yksi syy voi olla jonkinlainen defenssikin, josta uskon oman äitini aikoinaan kärsineen. Ei yksinkertaisesti tahdo uskoa, että oman lapsen kohdalle sattuisi jotain niin ikävää. Sitten vielä, niin kuin kerroit, narsisti manipuloi ihmisiä... Uhrin vanhemmat ovat sen verran etäisyydessä kuitenkin, että eivät voi totuutta omin silmin nähdä.

        Ja kuten tiedämme, maallikoilla ei ole tietoa narsismista. Tarinat narsismista kuulostavat sellaisista, jotka eivät ole heitä narsisteina kohdanneet, varmasi melkoisen utopistisilta.

        En tiedä, mikä neuvoksi, mutta sen tiedän, että yksin et ainakaan maailmassa tuon ongelman kanssa ole. Oletko muuten sinä käynyt tuollaisessa tukiryhmässä?

        Itse tajusin narsistin aiheuttamien ongelmien kanssa kamppaillessani, että en voi saada kaikkea apua yhdestä paikasta, vaan eri tahoille tuli eri roolit. Äidilläni oli sitten ainoastaan äidin rooli sellaisena, kun hän pystyi olemaan. Suhteen aikana äitini myös sairastui ja kuoli. Hänellä oli jo ikää, että ihan normaalia se oli siltä kannalta.

        Kävin myös kahdella eri psykologilla. Osallistuin erään vertaistukiryhmän toimintaan, joka oli mahdollista koska narsistini on myös alkoholisti. Kirjoitin tänne palstalle ahkerasti ja osallistuin keskusteluun. Hankin uusia harrastuksia. -Kaikki tuo on tullut tarpeeseen. Mikään ei ollut ylimääräistä.

        Nyt olen puoli vuotta sitten pystynyt jättämään narsistin kokonaan.

        uhri1:lle. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi sinua pelastaa. Neuvoja voit saada, mutta vain sinä itse voit niitä noudattaa. Toivotan myös sinulle voimaa nousta omasta ahdingostasi.

        Kiitos vastanneille..kyllä helpottaa tänne kirjoittaa ja voimia ei ollut normaali:lle myös.. päätöksen teko on todella tiukassa.

    • Ei ollut normaalille

      Pystyisitkö lukemaan vaikka tämän kirjan:
      Paula Salomaa: Narsismin tiedostaminen.

      Ymmärrän, että olet vielä niin tunnekoukussa tähän mieheen, että hän on sinulle kuin alkoholi alkoholistille. Aluksi tuntuu hyvälle olla hänen kanssaan, mutta lopulta ei jää kuin krapula....

    • Täs vielä kun tulin laittamaan konetta kiinni niin samalla radiosta tuli tämä biisi ja aattelin että tämän biisin sanoitus vois sopia tähän "ei ollut normaali " tapaukseen jossa ko. kirjoittaja tuntuu roikkuvan kynsin hampain kii siinä narsistissaan...

      "onko se sitä että tahdon sinun olevan vain mun

      ja jos luovun sinusta niin silloinko epäonnistun

      pelkääkö rakkaus jotain
      salaa kadehtii
      
omistaa
      toisen pitää kynsin hampain kii

      on sanottu että se kestää mitä vaan
      
mut miksi luopuu itsestään ja rajoistaan

      se kaikenko kärsii kaikessa uskoo toivoo ja kestää 

      ryömimään pistää
      syyttää ja estää ja siten meidät yhdistää"

      http://www.youtube.com/watch?v=0P2AqUm2Q-A

      • juupakka

        täytyy sanoa, että ei tätä voi tämän paremmin sanoa, kaikki nämä tekstit ap:ltä lukeneena. Näin se vain on. Onnea valitsemallesi tielle. Koska sinä olet se, joka tiesi valitset......

      • juupakka kirjoitti:

        täytyy sanoa, että ei tätä voi tämän paremmin sanoa, kaikki nämä tekstit ap:ltä lukeneena. Näin se vain on. Onnea valitsemallesi tielle. Koska sinä olet se, joka tiesi valitset......

        Niin, tuos kun hetkeksi tulin taas hetkeksi näitä lueskelemaan muistui mieleen tähän kohtaan/ei ollut normaalin tilanteeseen sopiva muinainen Elisaketun keskustelun avaus otsikolla UHRIN LÄHDE

        Josta kopion pätkän Elisaketun tekstiä

        "Olipa suhteen luonne mikä hyvänsä, uhri alkaa kokea kaltoinkohtelua. Hän sietää sen, vaikka pahalle tuntuukin. Mikä saa uhrin kiinnittymään suhteeseen? Moni edellä mainittu, moni mainitsematon.

        Entäpä jos kyse on lopulta vain huomatuksi tulemisen tarpeesta? Olla arvostettu, kunnioitettu, välitetty ja huomioitu? Sitä kiihkeästi kaivatessa ja tehdäksesi mitä tahansa saadaksesi sitä, olet valmis myymään sielusi, mielesi ja kehosi jatkaaksesi, jos vain - jonakin päivänä - kuitenkin saisit tuota Huomion Lähdettä? Hitusina annoksina, jota kaltoinkohtelijasi jakaa, antaa sen verran että pysyt hengissä, raviten nääntyvää sieluasi sopivasti pitääkseen sinut elossa. Ja aina haluamme lisää"

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10637731#comment-0

    • Ei ollut normaali

      VÄÄNTÄKÄÄ nyt rautalangasta minulle kun olen jo hyvän matkaa henkisesti poispäin menossa ja silti välillä toiseen suuntaan kääntymässä, että mikä minua vähimmillään odottaa ko miehen kanssa jos jatkan hänen kanssaan ja koitan Vaikka joskus yhteiseloa. Tiedän, ei kukaan tiedä.. Ehkä tämä on hätähuuto taas kerran että en käänny enää kun tuntuu siltä että vaikka nähtiin viikonloppuna niin kiinnostukseni alkaa loppua enkä ole häntä sen jälkeen kaivannut. Nyt vaan uskaltaminen kertoa asia ja pysyä vahvana puuttuu.

      • läheisen asialla

        Kyllä sinulle tässä matkan varrella on aika ratakiskosta väännetty, millaista elämäsi vähimmillään tuon narsistin kanssa olisi. Olethan kokenut sen jo! Oliko sinulla suhteessa hyvä ja helppo olla hänen kanssaan? Koitko tasavertaista kumppanuutta? Hyväksyttiinkö sinun ja mielipiteesi sellaisina kuin olet? Sujuivatko asiat vai pitikö kaikesta vääntää? Pyysikö hän sinulta anteeksi? Arvostiko sinua omana itsenäsi?

        Ei meillä kristallipalloa ole kenelläkään, mutta samassa epämääräisessä pahassa olossa ja varpaillaan joutuisit olemaan kuin tähänkin asti. Luopumaan minuudestasi, itsemääräämisoikeudestasi, mielipiteistäsi, itsekunnioituksestasi. Eläisit odottaen hyviä hetkiä, peläten pahoja. Sanojasi varoen. Menettäen välejäsi lapsiisi ja läheisiisi. Narsistit lyövät kiilaa ihmisten väliin. Mitä tuo kaikki sitten pitkän päälle tekisi, huh, karmiva ajatuskin.

        Puhun taas läheistä seurattuani ja hänen rinnallaan eläen. Tämä on todella tuskallista, voin kertoa, valtava huoli ja taakka harteilla. (Hänkin muuten koki tismalleen samoin kuin sinä, että NUT:n ryhmä ei ollut häntä varten, koska siellä käsiteltiin huoltajuuskiistoja jne. Sen jälkeen sitten alkoihin vähätellä oman suhteensa ongelmia...) Tällä hetkellä en tiedä, mikä hänen tilanteensa on, koska ei asiasta puhu ja minä en ole hetkeen kysynyt. En usko, että hänen puolisonsa on juurikaan paremmaksi muuttunut. Varmaan läheiseni vielä toivoo.

        Oltiinkohan me sitten samassa kokoontumisessa läheisesi kanssa, siellä oli yksi joka oli vähän kuin minä mutta ollut hieman pitempään miehen kanssa. Tämä nainen tosin oli tietoinen muista naisista, minä en usko että minun miehellä on ollut ketään. Voin tietenkin olla ihan väärässä mutta ainakaan ei ole tullut tilanteita vastaan missä olisi jotain ilmennyt. En muista asuiko tämä
        Nainen miehen kanssa vai oliko kyseessä seurustelusuhde..

    • "VÄÄNTÄKÄÄ nyt rautalangasta minulle kun olen jo hyvän matkaa henkisesti poispäin menossa ja silti välillä toiseen suuntaan kääntymässä, että mikä minua vähimmillään odottaa ko miehen kanssa jos jatkan hänen kanssaan ja koitan Vaikka joskus yhteiseloa. Tiedän, ei kukaan tiedä.."

      No kuule, mitä jos esittelisit ensin mitä sinun oma kristallipallosi näyttää tuon tulevaisuuden suhteen...

      Jotenkin ny huvittunutkin olen, saas nähdä tuleeko noita haluamiasi tulevaisuuden ennustajia jos ei peräti tietäjiä...

      • "Jotenkin ny huvittunutkin olen, saas nähdä tuleeko noita haluamiasi tulevaisuuden ennustajia jos ei peräti tietäjiä.."

        Aiheeseen/pyyntöösi liittyen toki voit kysellä asiaa ihan virallisiltakin ennustajilta/tietäjiltä...

        http://www.ennustukset.com/

        Joskus net ennustukset toki tuppaa toteutumaankin, uskoisin sen johtuvan siitä että ihminen alkaa ikäänkuin toimimaan niiden mukaan...

        Mutta ajattelisin, että on parempi toimia omien tulevaisuuden toiveiden/tarpeiden mukaan kuin toisen ihmisen laatimien tavoitteiden pohjalta...

        Että yksi ns. menetelmä on laatia itse jonkinlainen toive/tavoitekartta, uskoisin että aihe on tuttu monellekkin tyyliin millainen haluan olla/millaista elämää haluan elää/mitä elämääni kuuluu viiden vuoden kuluttua...

        Jälkimmäisellä tarkoitan ny jotain tällaista,

        http://elaparemmin.fi/blogi/missa-olet-5-vuoden-kuluttua/

        Aiheesta löytyy muualtakin tietoa kyllä...

    • Ongelmana, Ei ollut

      Ongelmana, Ei ollut normaali, on, että sinä et osallistu juurikaan myöskään tähän keskusteluun, mitä täällä palstalla käydään. Tuntuu kuin tuuleen kirjoittaisi. Vastauksia ei juurikaan kuulu. Hyvin harvoihin kommentteihin tulee vain lyhyt vastaus joskus.

      Olen käsittänyt, että olet yksinhuoltaja, joten yritän asiaa tuolta kannalta ajatella, että aikasi on niin rajallista. Mutta saman tein, ajattelen myös, että tuosta samasta syystä et myöskään mieti, mitä sinulle vastataan. Vaikka minä en ole yksinhuoltaja, niin silti minullakin on tärkeämpää tekemistä kuin kirjoittaa tuuleen.

      Tämä ei nyt tarkoita sitä, että sinun pitäisi minun mielestäni toimia kaikessa niin kuin sinua neuvotaan (vaikka olisi tietenkin viisasta), vaan että osallistuisit omalla panoksellasi. Olen toivonut tätä ennenkin.

      • Eli lähde mukaan

        Eli lähde mukaan keskusteluun. Väitä vaikka vastaan, tai miten vain.

    • Ei ollut normaali

      Varmaan pitää paikkansa. Luen nämä moneen kertaan läpi ja mietin välillä yölläkin mitä kirjoitatte mutta en ole kyllä hirveästi vastaillut. En tiedä miksi, ajan puuteko.. Mulla on yleensä tunti illalla omaa aikaa kirjoitaa ja joskus satunnaisesti työpäivän aikana ja näin ihan hetkittäin iltapäivällä mutta en pysty kunnolla keskittymään kun on aika hektistä tämä elämä. Taas kerran tänään jätin miehen.. Tai ei tämä enää ole jättämistä kun ei varsinaisesti olla ollutkaan yhdessä pitkään aikaan. Sanoin että en jaksa tätä enää ja asia meni kyllä helpolla perille eikä mies enä sanonut juurikaan muutakuin että näin sen sitten yritä mennä. Katsotaan mitannut käy mutta helpottunut tunne on minulla ainakin nyt. Huomenna näen yhtä miestä jonka kanssa kävinkin kerran jo kävelyllä. Hän tietää hieman tilanteessani mutta haluaa välillä lenkillä minun kanssa käydä ja jutella. Mukava juttu vaikka en jaksa edes ajatella nyt että alkaisin muuhun. Haluan olla yksin ja rauhassa.
      Mutta siis vaikka en niin aktiivisesti vastaile niin luen kyllä kaikki ja mietin niitä. Kohta lähden kirjastoon hakemaan sen kirjan mitä tässä suositteli juuri joku.

      • No hyvä juttu.

        No hyvä juttu. Vaikka toisaalta, yöllä pitäisi rauhoittaa mielensä. Mutta on se niinkin, että jos on todellisia ongelmia, niin joskushan niitä täytyy pohtia.

        Hyvä että luet sen kirjan. Sitten myös ehdotus, jonka ylt teki sinulle tavoitekartan tekemisestä, olisi jokaiselle narsistin kanssa taistelevalle hyväksi.

        Kuten myös on hyvä, että tapaat muita miehiä. Kaikki muu vaikute on askel askeleelta pääsyä eteenpäin jumittuneesta tilanteesta. Vaikka kuulostaa nyt siltä, että et ole enää niin jumittunut. Olet luultavasti äärettömän onnekas, kun olet nyt noin valistunut tästä aiheesta jo tuossa vaiheessa.

        On hyvä kysymys sinulta, jonka esitit aiemmin, että miksi ne nutin naiset eivät eronneet aiemmin, jos ovat jotain outoja merkkejä havainneet. Uskon, että vastaus on siinä, että heillä ei ole ollut minkäänlaista tietoa tuosta ilmiöstä. Minäkin sain tietoa tästä vammasta vasta hyvän tovin jälkeenpäin, kun suhteemme oli jo rikkoutunut narsistin toimesta kammottavalla tavalla. Moni löytää myös itsestään sen läheisriippuvuuden, joka voi aiheuttaa sellaista, että ei reagoi aivan normaalisti kokemiinsa vääryyksiin.

      • Ihan omaa päättel.
        No hyvä juttu. kirjoitti:

        Ihan omaa päättelyäni myös on, että suhde narsistin kanssa voi myös luisua pikkuhiljaa kaameisiin mittasuhteisiin, mitä tulee huonoon kohteluun hänen taholtaan. Ensin niitä pieniä viitteitä ja vihjeitä, jotka saavat hälytyskellot soimaan, sitten se menee ehkä ohi ja ne asiat unohdetaan. Sitten pikkuhiljaa vain ongelmat tulevat vakavammiksi ja huonovointisuus kasvaa.

        Muistutan vielä, että narsistille on tyypillistä syödä uhrin itsetunto, tavalla tai toisella. Uhri voi lopulta olla omasta lähtötilanteestaan vajonnut niin alas, että hän ei enää kykene näkemään itseään sellaisena ihmisenä, joka olisi varsinaisesti edes ansainnut parempaa. Hän voi kyllä jossain sielunsa sopukoissa ymmärtää, että meno ei ole oikeanlaista, vaikka hän olisi huono ihminenkin, mutta ei ole enää voimia toimintaan.

        Jossain kohtaa vaan sitten on pakko toimia ja ehkä tulee sattuman kautta sitä tietoakin jostain, usein ehkä psykologilta tai joltain hoitavalta taholta.

    • ei ollut normaali

      Vaikka juuri eilen joku kirjoitti että tänne kirjoittaminen ei annakonkreettista apua niin silti minä nyt kirjoitan kun olen aivan hajoamispisteessa nyt. Sain suututettua miehen oikein kunnolla vaikka se ei ollut tarkoitus. kävi vain niin. Olin hänet jättänyt ja menin katselemaan netissä treffiilmoituksia vaan ajatuksella että saan muuta ajateltavaa, en todellakaan seuraa hakeakseni. Mies näki ilmoitukseni siellä ja haukkui kuinka olen pitänyt häntä leikkikaluna ja tunetiden testaajana. Koitin kyllä kertoa että en varmasti ole mutta nyt on tilanne se että hän ei vastaa enää puhelimeen ja olen huolissani koska hän uhkaili itsetuhoisuudella useamman kerran kesän aikana. Mikä MINUA vaivaa? Miksi edelleen koitan ottaa yhteyttä? Miksi oloni on nyt pahin ikinä? Olen aivan rikki. Viimeisimpään viestiin hän vielä laittoi että koita jo ottaa vastuu tekemisistäni. Olen edestakaisin jättänyt ja testannut häntä. Tiedän että asian voi noinkin nähdä mutta en meinaa kestää tätä tilannetta. Yksin kertaisesti tuntuu vaan niin pahalta että minulle tärkein ja läheisin aikuinen ihminen ikinä on nyt kylmin ja kaukaisin. tiedän kyllä että minulla on ollut syyni veivata tätä ja tiedän että narsisti aiheuttaa tunnekoukun mutta koen myös että vaikka nyt olen käyttäytynyt kesän aikana kieltämättä huonostikin toista kohtaan, niin olen vain ihminen. Minulla vaan on tunteet ja nyt vielä päälle huoli toisesta. Minä niin tarvitsen nyt apua. Ja kun teidätte nämä kuviot miten kaikki menee niin kertokaa nyt taas että miten tämä menee? Oliko tämä nyt se kosto miehen puolelta? Kylmeni täysin kun tietää että sitä pelkään eniten. Miksi ei voi edes kertoa että on fyysisesti kunnossa?

    • 7+2

      Jos sinä olet hänet jättänyt, sinä elät omaa elämääsi ja hän omaansa. Mielestäni tuo mies nyt vaan syyllistää sinua ja tunteettomasti kiusaa, kun ei vastaa sinulle enää. Jos vaan pystyit tekemään totaalisen irtioton hänestä... Ei hänellä ole oikeutta puuttua sinun elämääsi, aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Ansaitset parempaa.

      • "Mielestäni tuo mies nyt vaan syyllistää sinua ja tunteettomasti kiusaa, kun ei vastaa sinulle "

        Niin, tiedä sitten tuotakin asiaa voi pohtia monelta kantilta

        Samalla periaatteellahan sitten voi syyllistää naristin uhrejakin, että ovat tunteettomia ja tekevät kiusaa sille narsistille kun tietoisesti päättävät olla vastaamatta sen narsistin yhteydenottoihin...

        Peruskysymys lienee siinä, että onko ihmisellä olla oikeus olla vastaamatta toisen puheluihin jos ei halua puhua soittajan kanssa...

        Ajattelisin, että narsistiksi kutsutullakin henkilöllä on siihen oikeus jos hän ei halua vastata siinä kuin uhrillakin...

        Tässä tapauksessa tuo ongelma on mielestäni uhrin, kuten hän itsekin tuo esiin oman ongelmansa kysymymällä tähän tapaan..."Miksi edelleen koitan ottaa yhteyttä?"

        Johon hänen on löydettävä vastaus itsestään, tällä hetkellä hän ikäänkuin vierittää vastuun toiselle henkilölle, että tuo toisessa vastauksessa mainittu lause "Aikuinen ihminen on itse vastuussa itsestään ja tunteistaan. " koskee myös häntä itseään...

        Mutta kuten joku jo tuossa totesikin, niin sehän on ny hyvä asia kun kylmeni täysin, toivottavasti ei vastaa jatkossakaan niin ehkä lopulta tuo "ei ollut normaalikin alkaa hyväksymään ajatuksen suhteen päättymisestä"

    • läheisen asialla

      Mitähän tuo narsisti itse siellä treffipalstalla teki, jos ei seuraa etsinyt??? ;-D Oikein kaksinaismoralismin kukkanen häneltä taas ja saa sinut tuntemaan syyllisyyttä.

      Itsetuhoisuudella uhkailu taitaa olla narsistien jykevämpää uhkailukalustoa, kun eivät enää muuhun pysty. Mutta tiedätkö, sinä et ole vastuussa hänestä, et vaikka olisit parisuhteessa hänen kanssaan. Vielä vähemmän tässä tilanteessa. Aikuinen ihminen on itse vastuussa itsestään ja tunteistaan.

      Eikö sinun toipumisesi kannalta ole hyväkin, jos nyt kylmeni täysin? Pääset hänestä eroon. Hoitamaan itsesi kuntoon.

      Soita NUT:n vertaistukipuhelimeen. Siellä sinua ymmärretään täydellisesti. Tämä taitaa olla taas yksi koulukirjaesimerkki. Valitettavasti olen itsekin elänyt helvettiä narsistin takia läheiseni reaktioiden vuoksi. Kirjoitan niistä joskus, nyt en ehdi. Sen vain sanon, että sairastuttavat muutkin kuin vain välittömässä läheisyydessään olevat! Olen niin vihainen ja surullinen.

      Sinulle toivon voimaa hetkeen kerrallaan. Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Älä ota yhteyttä. Elä omaa elämääsi. Nauti lapsistasi. Ansaitset parempaa!

    • ei ollut normaali

      Kiitos. Soitan varmasti tuonne. Huomaan että olen itsekin tällä hetkellä jotenkin henkisesti sairas. koitan miettiä että elämä oli kovin helppoa ennenkuin tapasin tämän miehen ja kun olin lasten kanssa vuoden verran yksin ilman ketään. Ei ole tervettä ensin haluta eroon, jättää, ja taas toivoa että ottaa yhteyttä. Ja mikä fyysinen kipu eilen oli kun koitin soittaa eikä tullut kuin luuria korvaan. Joskus mies sanoi minulle kesällä että on kirjoittanut ylös itselleen kaikki mitä olen milloinkin sanonut ja kirjoitellut. Varmaan nämä puhelutkin on nyt taltioitu muistiin. Tunnen itseni todella tyhmäksi ja sairaaksi. Voi kun joku lupaisi ja vannoisi että en käyttäydy näin normaalissa suhteessa jos joskus sellaisen saan :(. Ja taas tulee tällä viikollakin pari tilannetta jossa joudun pakosti näkemään miehen. Varmaan hän ei katso eikä moikkaa, voin niin kuvitella että kävelee vain kylmästi ohi.

    • ei ollut normaali

      Mitä tulee treffipalstaan niin en tiedä mitä hän siellä teki. Varmaan katsoi olenko siellä koska joskus sanoin hänelle kesällä kun oltiin yhden kerran erottu että olen miettinyt profiilin tekemistä sinne. No, kylläpä hän tiesi exänsäkin siellä etsivän miesseuraa, kerran jossain yhteydessä sanoi niin. Minä jäin kieltämättä silloin miettimään että mistäs hän sen tietää.. Joko käy itse siellä tai sitten exän kanssa tosiaan puhutaan muustakin kuin lasten asioista. No, ei kai sillä pitäisi enää olla väliä. Minä niin haluan pois tästä koko tilanteesta :(

    • ei ollut normaali

      Tekeekö oikeasti normaalit ihmiset niin että haukkuu ensin eikä vaan sitten enää vastaa puhelimeen ja lopettaa näin yhteydenpidon? En siis ole enää yrittänytkään ottaa yhteyttä ja on henkisesti ihana olo, ajoittain. Välillä kaipaan paljon mutta kyllä tämä kokonaiskuvio on niin selkeä nyt että onhan se nyt tästä päästävä eteenpäin. ja on onneksi nyt muutakin ajateltavaa ja lapsista olen jälleen saanut voimaa. On se jännä ja surullinen asia että en ole kunnolla lasten seurasta nauttinut pariin vuoteen.. Nyt taitaa olla sen aika. Tunteet heittelee päivittäin mutta hyvä ja levollinen tunne on silloin kun saan olla ihan rauhassa enkä kuule miehestä mitään.

      • "Tekeekö oikeasti normaalit ihmiset niin että haukkuu ensin eikä vaan sitten enää vastaa puhelimeen ja lopettaa näin yhteydenpidon?"

        No periaatteeessa kyllä, ihan normalitkin ihmiset käyttätyvät joskus epäoikeudenmukaisesti, epäasiallisesti, suuttuvat, puhuvat rumastikin ja kun saavat "puhkuttua" asiansa niin päättävät, että ny mulle riitti "tätä lajia" tuon ihmisen puheluihin/yhteydenottoihin en enää vastaa...

        Että pidän sitä ihan normaalina ihmisten toimintana...

        Omaa kokemusta on sen verran, että aikoinaan eron jälkeen alkoholisoitunut puolisoni saattoi soittaa kymmeniä puheluja esim. yön aikana ja joskus kyllä meni hermo ja tuli sanottua rumastikin...

        Mikä on inhimillistä...

        Samoin menneisyyteeni liitty lyhyt (pari viikkoa) suhde henkilöön, joka ei hyväksynyt sitä että päätin suhteen ja hän häiritsi myös soitoillaan/tekstareillaan jopa yöaikaan...

        Häntä uhkasin jopa yhteydenotolla poliisiin jos ei hän lopeta, olkoonkin että joka toisessa viestissä luki rakastan, rakastan, väliin h'rittelua, sitten tapaamispyyntöjä ja hyvin usein, mikset vastaa...

        Mielestäni kyllä ihmisellä/myös narsistiksi kutsutulla on oikeus olla vastaamatta/tapaamatta jos kerran ei itse halua pitää yhteyttä ko. ihmiseen...

    • Anonyymi

      Kyllä se mustamaalaa edelleen minua,vaikka erosta yli 15vuotta ja minulla uusi mies ja lapsi. Mutta en välitä ja nykyinen mieheni tietää kaiken.

    • Anonyymi

      Narsistinen tai, on off on merkkki siitä, että hänellä on toinen/muita samaan aikaan biisi sinulle vkg youtube dua lipa new rules murheesi on yleismaailmallinen, ei kannata jäädä roikkumaan on offi suhteeseen satutat vain itseäsi

    • Anonyymi

      Miley cyrus I can love me better than you can
      vähän omanarvontunteen nostatusta kehiin

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe