Kirkon vaikutus EU liitokseen?

Milloin arkkipiispa Vikström pyytää anteeksi?

Kirkonmiehet Suomessa ja ulkomailla ovat ryhtyneet pyytelemään
julkisesti anteeksi. Suomessa arkkipiispa Mäkinen pyysi kirkon puolesta
anteeksi seksuaalivähemmistöjen kohtelua. Koko kansakunnan kohtelua
hän ei pyytänyt anteeksi.

Kirkko nimittäin syyllistyi kardinaalivirheeseen (syntiin?), kun
arkkipiispa Vikström kannatti aikanaan Suomen EU-jäsenyyttä ja siten
myös euroa.

John Vikström olisi voinut yksinäänkin vaikuttaa niin, että kansa
olisi äänestänyt EU-jäsenyyttä vastaan, mutta sen sijaan hän
ilmoittikin kannattavansa jäsenyyttä. Meni siis suuren rahan puolelle
kansanvaltaa ja kansallisvaltioita vastaan. Meni käytännössä
kannattamaan uusliberalismia ja hyvinvointivaltion purkamista.

Joukkoanteeksipyyntöjä on ollut muuallakin kuin kirkon piirissä.
Venäjällä media pyysi anteeksi 70 vuotta harjoittamaansa valehtelua,
vääristelyä ja aivopesua. Milloinkohan Suomen media pyytää anteeksi
viimeisten 25 vuoden aikana harjoittamaansa propagandaa ja todellisen
opposition äänen vaimentamista?

Suomessahan ollaan eduskunnan osalta käytännössä
yksipuoluejärjestelmässä, ja maassa on vain ”putinmedia”.
Venäjällä on voimakas putinmedia, mutta joitain kanavia sentään
oppositiollakin.

Ilmeisesti on liikaa vaadittu, että arkkipiispat ottaisivat
merkittävissä asioissa reilusti kantaa suuren enemmistön puolesta
pientä eliittiklikkiä vastaan. Lähes ainahan kirkko on mennyt
hallitusvallan puolelle, niin Lutherkin.

Mauri Nygård

http://ipu.fi/milloin-arkkipiispa-vikstrom-pyytaa-anteeksi/
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

> Meni siis suuren rahan puolelle
> kansanvaltaa ja kansallisvaltioita vastaan.

1. EU:ssa toteutuu kansanvalta siinä missä Suomessakin.
2. Kansallisvaltio ei ole mitenkään hyvä asia sinänsä. Pikemminkin päin vastoin.
3. Onhan se hyvä, että suomalaisille on saatu rahaa. En nyt pitäisi sitä "suurena rahana", ellet tarkoita sillä Euron asemaa maailman markkinoilla. Siinä mielessä toki saatiin "suuri raha", mikä on ihan hyvä asia sekin.

IPU on kyllä hauska. Päivän huumoripläjäys tulee aina kun niiden aivoituksia jossain julkaistaan. :)

Äänestä

"3. Onhan se hyvä, että suomalaisille on saatu rahaa."

Tuliko kirjoitusvirhe, ehkä tarkoitit että onhan se hyvä että suomalaisilta
on saatu rahaa, eikä sen antamiselle loppua näy.

kirkollisverojen maksaminen olisi syytä lopettaa,kerättäköön ne
vaapaehtoisesti kaikille lahkoille, miksi yksi on eriasemassa.

Äänestä

Sehän oli "oikeistodemareiden" nimittämä "ylipastori". Muistan kuin eilisen, kun se esiintyi yhdessä "jenkkirahaa vastaanottaneen puolueen", eli demareiden ja sitten jonkun Riita Uosukaisen käsikynkässä ja televisiossa. Aina kovasti kimpassa uutisissa, jossain kampanjoissa (punaisen ristin, veteraaninen, köyhien, kehitysmaiden kampanjoissa). Täysin "puolueellinen suvaistevaisuudelle" (liian pitkälle menevä "maailman syleily").

Sen aikainen ns. "oikeoppisuuden perikuva", suomalainen, joka on maailmaa syleilevä, siihen aikaan ei pdetty "tyhmyytenä ja itsetuhoisuutena". Nyt EU:n aikana, on puhe monen sadan miljoonan väestöstä, olemme reilut 5 miljoonaa, on suoranaista haihattelua vaivata päätään ja vetää kärkihankeprofiilejä siitä, kuka on kaikken "oikeaoppisin ja noudattaa määräämäämiään suvaitsevaisuuden opinkappaleita" globaalitasolalla. Poliitikoilta se oli tilastollinen totuuden sivuun panemista ja tunneharhaa, kun leikitään "valtion johtoa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskonasiako? kirjoitti:

Milloin arkkipiispa Vikström pyytää anteeksi?

Kirkonmiehet Suomessa ja ulkomailla ovat ryhtyneet pyytelemään
julkisesti anteeksi. Suomessa arkkipiispa Mäkinen pyysi kirkon puolesta
anteeksi seksuaalivähemmistöjen kohtelua. Koko kansakunnan kohtelua
hän ei pyytänyt anteeksi.

Kirkko nimittäin syyllistyi kardinaalivirheeseen (syntiin?), kun
arkkipiispa Vikström kannatti aikanaan Suomen EU-jäsenyyttä ja siten
myös euroa.

John Vikström olisi voinut yksinäänkin vaikuttaa niin, että kansa
olisi äänestänyt EU-jäsenyyttä vastaan, mutta sen sijaan hän
ilmoittikin kannattavansa jäsenyyttä. Meni siis suuren rahan puolelle
kansanvaltaa ja kansallisvaltioita vastaan. Meni käytännössä
kannattamaan uusliberalismia ja hyvinvointivaltion purkamista.

Joukkoanteeksipyyntöjä on ollut muuallakin kuin kirkon piirissä.
Venäjällä media pyysi anteeksi 70 vuotta harjoittamaansa valehtelua,
vääristelyä ja aivopesua. Milloinkohan Suomen media pyytää anteeksi
viimeisten 25 vuoden aikana harjoittamaansa propagandaa ja todellisen
opposition äänen vaimentamista?

Suomessahan ollaan eduskunnan osalta käytännössä
yksipuoluejärjestelmässä, ja maassa on vain ”putinmedia”.
Venäjällä on voimakas putinmedia, mutta joitain kanavia sentään
oppositiollakin.

Ilmeisesti on liikaa vaadittu, että arkkipiispat ottaisivat
merkittävissä asioissa reilusti kantaa suuren enemmistön puolesta
pientä eliittiklikkiä vastaan. Lähes ainahan kirkko on mennyt
hallitusvallan puolelle, niin Lutherkin.

Mauri Nygård

http://ipu.fi/milloin-arkkipiispa-vikstrom-pyytaa-anteeksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu