Vuonna 1933 Saksa oli köyhä persaukinen maa. Kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1939 sillä oli länsimaiden suurimmat ja parhaimmat maa ja ilmavoimat. Mistä ihmeestä Hitler sai rahaa kaikkeen tuohon varustautumiseen? Saiko hän jostain lainaa, keneltä muka?
Millä rahalla Hitler varustautui?
Kertokaa viisaat
103263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Ryösti juutalaisilta rahat, lainasi omalta kansaltaan, lähinnä rikkailta suvuilta ja osti niillä aseita jotka tehtiin Saksassa. Sota oli pakko aloittaa kun oli korviaan myöten veloissa.
Sota alkoi itäistä uhkaa kohtaan tunnetun pelon takia.
Siksi oli tärkeää kurittaa esimerkiksi Ranskaa, Tanskaa, Norjaa, Alankomaita, Belgiaa, vaikka ne eivät olleetkaan Saksasta katsoen idässä, mutta uhka kuitenkin.
Persereikiä nuo kaikki. Eurooppahan on sitä paitsi nykyään saksalais-venäläinen, Joosepin ja Aatun unelma siis toteutui.
Jokainen historiankirja kertoo, kuka aloitti maailmansodan. Winston Churchill julisti sodan Saksalle, ja tästä toisen maailmansodan katsotaan alkaneen.
Saksalla ei ollut kapitalismin aikana varaa maksaa teollisyystyöläisille palkkoja. Hitler hallitsi lopulta täysin rahapolitiikkaa, teollisuus saatiin tätä kautta uudelleen käyntiin ja palkat maksettiin valtion määrittämän määrän mukaan.
On se "valtakunnanmarkka" täytynyt jonkin arvoinen olla jos General Motors omisti kerta Opelin. Neuvostoliitossahan Stalinin aikana ulkomaiset eivät tietenkään omistaneet mitään merkittävää. Opel tuotti lähinnä tavaraa Saksan armeijalle, joten ehkä Aatu sopi General Motorsin kanssa jostain "maksujärjestelystä". GM oli käsittääkseni 30-luvun alussa vararikon partaalla.
Bushin perhe rahoitti Hitlerin natsipuolueen.
Thyssen rahoitti, Precottilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Ei, vaan ne olivat alienit!
http://i651.photobucket.com/albums/uu236/iceshaved/Fark/im-not-saying-its-aliens-but-im-pretty-sure-its-aliens.jpg
:D
Diktatuureissa elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden puute on aina ollut patarautaa ja rahaa suurempi ongelma.
Lenin juuri käynistä NEPIN koska ruoka alkoi loppua ja raha muuttui täysin arvottomaksi. Leninistinen Venäjä oli diktatuuri, mutta liberalistinen ja demokraattinen sellainen. Putinismi on tavallaan laimea versio leninismistä. Putin perääntyy lopulta Leninin tavoin, Vladimir on hyvä toveri jolla ei ole Hitlerin ja Stalinin tarmoa tavoitella maailmanherruutta.
Krupp, Thyssen ja muut mahtavat kapitalistit rahoittivat Hitlerin valtaannousun koska tahtoivat murskata työväenliikkeen. Tästä hyvästä Hitler aloitti valtavan varusteluohjelman joka hyödytti näitä kapitalisteja, työmiehen palkka painettiin alas. Ay-liikkeet kiellettiin, johtajat laitettiin keskitysleireille. Hitler oli kapitalistien juoksupoika.
erilaisilla tempuilla pankkiirivelho Hjalmar Schacht. Periaatteessa Saksan valtio lainasi itseltään ja jätti velat maksamatta.
Sinänsä Saksa oli koko ajan täydessä konkurssissa, mutta diktatuurissa siitä ei tarvinnut välittää.
Niinhän minä sanoin, valtio oli korviaan myöten veloissa 1930-luvun lopussa joten sota oli pakko aloittaa, muuten olisi käynyt köpelösti.
Mutta kansan elintaso Saksassa oli korkea -30 luvulla.Kiitos kansallissosialistisen
talouspolitiikan!
Höpisit tarkkispojan tavoin teollisuussuvuista.
Usea tavara oli kortilla ja enemmistöllä ei ollut autoa.
alhaiset, mutta toisaalta oli hintasäännöstely. Työväestö pystyi ostamaan elintarvikkeet, mutta ei juuri muuta.
"Mutta kansan elintaso Saksassa oli korkea -30 luvulla.Kiitos kansallissosialistisen
talouspolitiikan! "
Ei suinkaan, mutta tilanne oli tietysti parantunut talouslaman ajalta. Liikemiehet tienasivat kyllä hyvin.
Olet näköjään taas vetänyt naamaasi kahden päivän psyykelääkkeet kerralla.
Säännöstelyllä taattiin välttämättömiä ruoka- ym tarvikkeita pienituloisimmillekin. Juutalaiset saivat käydä ostoksilla vain määrättyinä aikoina.
Sinähän se niitä lääkkeitä syöt. Osaat näköjään käyttää välilyönti kirjoitettuasi yhden lauseen, kappaleiden kohdalla iskeekin se paha lukihäiriösi.
Ihanko välttämättömin. Eikös Aatu luvannut mettä ja hunajaa.
Saksa ei ollut edes rauhanaikana omavarainen elintarvikkeiden suhteen.
määrät elintarvikkeita, mistä vain sai. Viljaa tuli ennen kaikkea Romaniasta ja Unkarista.
"Niinhän minä sanoin, valtio oli korviaan myöten veloissa 1930-luvun lopussa joten sota oli pakko aloittaa, muuten olisi käynyt köpelösti."
Sinänsä se ei varsinaisesti vaivannut natseja, koska Gröfazin koko pyramidipelin oli tarkoituskin vain tuottaa hyökkäyskykyinen armeija mahdollisimman lyhyessä ajassa juurikin sodan aloittamiseksi. Lopultakin he siis saivat "investoinnistaan" jotain ulos...
Bror-Erik, kyllähän elintaso oli korkea kun elettiin holtitta velaksi ja vielä varusteluun meni mielettömiä summia. Nyky-Kreikka on Hitlerin Saksaan verrattuna talouskurin maa.
Ryöstivät lopulta ison osan aseista. Moni SS-divisioona oli esimerkiksi Ranskan reissulla aseistettu tsekkiläisillä aseilla.
Omakin maataloussektori, ja suuri olikin. On täysin ymmärrettävää miksi maatalous ei ensimmäisen maailmansodan jälkeen toiminut tehokkaasti.
Ilo oli neukussa. Uukrainalaiset vaa liiotteli nälkää
Vielä merkittävämpää oli, että saksalaiset pystyivät päivittämään kolme panssaridivisioonaa tsekkivaunuilla, mikä kohotti niiden tulivoimaa melkolailla.
Kai ne olisi joka tapauksessa Ranskan lyöneet aseista riippumatta.
"Vielä merkittävämpää oli, että saksalaiset pystyivät päivittämään kolme panssaridivisioonaa tsekkivaunuilla, mikä kohotti niiden tulivoimaa melkolailla."
Perustettiin uudet 7.,8., ja 9. Panssaridivisioona. Niiden pääkalustona oli tshekkivaunut, kuitenkin vahvuus oli vain noin puolet muiden divisioonien vaunuvahvuudesta.
Myöhemmin tshekkialustoille rakennettiin pst-vaunuja, kuten Marder ym.
"Perustettiin uudet 7.,8., ja 9. Panssaridivisioona."
Ne "uudet" divisioonat olivat todellisuudessa vain päivitettyjä kevyitä divisioonia.
"Niiden pääkalustona oli tshekkivaunut, kuitenkin vahvuus oli vain noin puolet muiden divisioonien vaunuvahvuudesta."
Vaikka niillä olikin jonkin verran vähemmän vaunuja, kokonaisuutena niillä oli enemmän tykkivaunuja. Pääosa ensimmäisen sukupolven ps-divisioonien massasta tuli P-I/P-II vaunuista.
PS. 9. divisioona ei saanut tsekkivaunuja vaan se jäi supistetuksi divisioonaksi ja taisteli sellaisenaan.
Neuvostoliitossa ja DDR:ssa jonotettiin autoa, siis Mossea ja Trabia, 10 vuotta vielä 90-luvulla. Tai siis he jonottivat joilla oli vara näihin huipputuotteisiin.
Tshekkivaunuilla varustettiin 6,.7. ja 8. Psd:t. Niitä oli aina 132 ynnä joku 80 saksalaista
9. D:lla oli toukokuussa -40 yhteensä 229 saksalaista vaunua. Tosin rivivahvuudeksi ilmoitettiin 153.. Osa lienee ollut heikossa hapessa.
Kaikki olivat siellä iloisia kun puolue, poliisi ja armeija olivat iloisia. Tämä on Putininkin periaate. Rostovissa esimerkiksi polisipääliköillä on kaikilla mersut ja palopäälliköillä ladat. Kyllä Venäjällä pidetään parempaa huolta poliisista ja armeijasta kuin täällä, vaikka sallittaisi pieni huumeiden salakuljetus Eurooppaan.
Syy 9. PsD:n pienempään vahvuuteen on siinä, että sen panssariprikaatiin kuului vain yksi rykmentti ja sitä käytettiinkin toisarvoiseen Hollannin valtaukseen.
Oli heikossa tai ei, kaikki tuli tarpeeseen. Tietääkseni Aatu ja pojat eivät odottaneet niin äkillistä voittoa Ranskassa. Kesällä 1941 Euroopassa Moskovan ja Berliinin välittömän vaikutuksen ulkopuolella olivat ainoastaan Suomi, Sveitsi, Portugali, Espanja ja Iso-Britannia.
Lähinnä psykologiasta. Ranskalaiset kai kuvittelivat Hollannin ja Belgian tekevän vuoden 1914 tyyllistä vastarintaa. Eikös ranskalaisten ajattelu yleensäkin ollut juuttunut ensimmäisen maailmansodan vellihautoihin.
"Ranskalaiset kai kuvittelivat Hollannin ja Belgian tekevän vuoden 1914 tyyllistä vastarintaa."
Siinä tapauksessa heidän kuvitelmansa osoittautui melkolailla oikeaksi.
"Eikös ranskalaisten ajattelu yleensäkin ollut juuttunut ensimmäisen maailmansodan vellihautoihin."
Niinkö? Miksi he sitten panostivat koko puolustuksen liikkuviin joukkoihin?
Tarkistaisit edes tietosi. Belgia hidasti saksalaisten etenemistä kuukaudella vuonna 1914, vastaavasta ei ollut puhettakaan kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin. Hollantikin kukistettiin muistaakseni alle viikossa. Ranskalaiset kai olettivat belgialaisten ja hollantilaisten tekevän kovempaa vastarintaa ja Hitlerin tulevan lopulta järkiinsä.
"Belgia hidasti saksalaisten etenemistä kuukaudella vuonna 1914, vastaavasta ei ollut puhettakaan kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin."
Eikä olisi voinut ollakaan mekanisoidun sodankäynnin aikana verrattuna edellisen sodan marssiviin armeijoihin. Yhteisenä tekijänä kuitenkin myös vuonna -14 Belgian linnoitetut sektorit romahtivat paljon nopeammin kuin oli odotettu. Silti liittoutuneet saattoivat edetä paljon syvemmälle Belgian alueelle -40 johtuen juuri mainituista syistä. Ironisesti tämä juuri osoittautuisi avainongelmaksi...
"Hollantikin kukistettiin muistaakseni alle viikossa."
Kuinka iso parannus se oli ensimmäiseen maailmansotaan verraten?
Liittoutuneiden ylijohto itsessään ei vaikuta olleen kovin luottavainen Hollantiin, koska he arvuuttelivat viimeiseen asti sitä, tuleeko maa tekemään edes vastarintaa.
Kaikki arvioivat ettei Hitler solmisi sopimusta ja jakaisi Puolan vuoden 1795 tyylliin.
Tietääkseni jotakin kalustoa Ranskan reissulle Tsekkoslovakian vallattuaan. Erityisesti Tsekkoslovakiassa ja Itävallassa oli paljon korkealaatuista patarautaa ja raaka-aineita.
Hitler sai vuosina 1938, 1939 ja 1940 vallattua kaikki Neuvostoliittoa ja Englantia vastaan käytävään sotaan tarvittavat maat.
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=71&t=99382&sid=29cd0eac84d9df079f5e9cc2e1515594&start=1305
Hitler varustautui velaksi, velat taas hoitui hurjalla inflaatiolla, talous meni lopulta täysin kuralle, mutta sota pelasti tilanteen ja sen rahoittamiseksi luotu leirijärjestelmä.
Jokaisella tehtaalla oli omat leirit, joissa vangit pyöritti tuotantoa, myös raaka-aineet tuotettiin samalla tavalla, maksuksi annettiin tuotteita ja loput tuotannosta meni valtiolle, joka sai tällä systeemillä ilmaiseksi tuotteita.
muodostivat huomattavan osan työvoimasta, mutta paljon oli myös saksalaista työvoimaa asetehtaissa. Oli myös siirtotyöläisiä vallatuista maista.
Eikä tuotteet olleet ilmaisia. Valmistajina olivat yksityiset yritykset, joille oli tuotteistaan maksettava.
Kuka hullu Hitlerille lainasi?! Tai varmaan lainasi mutta silloin koron piti olla hirmuinen. Eihän kukaan järkevä pankkiiri lainaa poliitikolle joka uhoaa sodalla. Sota jos tulee jätetään lainat maksamatta.
valtion joukkovelkakirjalainoja. Eli Saksan pankki lainasi Saksan valtiolle. Sch. osasi muutenkin kaikki temput, joilla rahoitusta järjestettiin. Siksi hän sai pysyä valtionpankin pääjohtajana.
Ei Gröfaz mistään pyramidipelin takaisinmaksuista ollut huolissaan yhtään sen enempää kuin muutkaan riskisijoittajat. Julkisissa puheissaanhan hän esiintyi rauhan asialla.
Schachtin paras temppu oli, että natsit saattoivat piilottaa muhkeasti kasvavan valtionvelan niihin avokätisesti jaettuihin vekselilappuihin. Pieni kirjanpitotemppu.
Näin se nimenomaan meni, yksityiset yritykset saivat valtiolta työvoimaa ( vankeja ) ja raaka-aineita, osan tuotteista ne joutivat luovuttamaan korvaukseksi, tavallaan tuotteet oli valtiolle ilmaisia, osan tuotteista yritykset sitten myivät omaan lukuun.
Kaikilla suurilla yrityksillä oli "omat vankileirit" joihin valtio hoiti työvoiman ( vangit ), tuotannon pyörittäminen oli sotatalouden kivijalka, joten yritysten oli vain sopeuduttava tilanteeseen, nurinhan niitä ei sota-aikana laiteta.
Lainoja ei sota-aikana lyhennetä, eikä korkoja makseta, tämä on myös Suomen laissa, yritysten ensisijainen velvollisuus on pyörittää tuotantoa niin hyvin kuin niissä oloissa kykenee.
Schacht sai monoa kerrottuaan Hitlerille ettei valtion talous kestä kiihtyvää varustelua. Göring painosti Hitleriä raiskaamaan vallattuja alueita oikein kunnolla.
Mutta sitä tuskin tarvitsi kertoa sillä Hitler tiesi asian aivan hyvin itsekin, kuten hän kertoi kenraaleilleen ennen hyökkäystä Puolaan.
Se kukaan ole väittänytkään turvallisuuden olleen sodan syy. Stalin väitti esimerkiksiRibbentropin sanoneen miten Possenista oli liian lyhyt matka Varsovaan.
Tätä on kysytty aikaisemminki tällä palstalla jokunen vuosi sitten ja tässä on yksi osanen vastaukseksi laajaan kokonaisuuteen: Ei kuitenkaan se ainoa oikea vaan kokonaisuus oli aikamoisen laaja...
Lainaus omasta kirjoituksestani vuodelta 2009 :
"..on tähän kysymykseen tullutkin jonkin verran ,ei kuitenkaan mitään yksityiskohtaisempaa. Näköjään.Pistän tähän muutamia asioita joita voi sitten korjailla taikka lisäillä.
Ensimmäiseksi pistettiin peliin lähes koko reichsbankin kulta- sekä valuuttavaranto. Hitlerin noustua valtaan olivat nuo varannot n. 1,2 MRD RMK:n arvoiset. Seuraavan vuoden kesällä oli käsissä ensimmäinen talouskriisi johon uhkasi kaatua koko Hitlerin hallinto hyvin lyhyen "huseeraamisen" jälkeen. Kesällä 1934 noita reichbankin varantoja oli jäljellä enää vajaan 100 miljoonan reichmarkan arvosta. Berliinissä istuttiin useampikin hätäistunto tuolloin.
Samoihin aikoihin luotiin tohtori Schachtin toimesta ns. "mefo-vekseli järjestelmä" jolla Schachtin omien sanojen mukaan saatiin liikkeelle laiskaa pääomaa yrittäjien kassoista sun muista patjojen sisällyksistä. Von kosigktin mukaan oli kuitenkin kyseessä vain rahanpainaminen hieman eri tavalla toteutettuna - näin hän kertoi Hitlerille Johtajan kysyessä asiaa häneltä kun oli tuskastunut Scahctin monimutkaisiin selityksiin asiasta.
Oli miten oli mutta tehokas tuo mefo-vekselijärjestelmä oli ja nuo vekselit pysyivät kierrossa yllättävän hyvin ja pitkään. Schachtin mukaan selitys oli yksinkertainen - valtio takasi nuo vekselit 100%:sti, ne olivat likvidejä nimittäin reichbank lunasti ne täydestä arvostaan , niille maksettiin 4 % korkoa ja ne olivat vapaasti siirrettävissä vähennettynä diskontolla eteenpäin milloin tahansa.
Mefo -vekseleitä oli käytössä parhaimmillaan n. 12 MRD RMK:n arvosta ja suurinpiirtein puolet niistä oli jatkuvassa kierrossa. Mefo-vekselit olivat myös aikaansa edellä eräässä muussakin suhteessa , nimittäin ne eivät näkyneet valtion budjetissa suoraan. Mefo-vekselit olivat yksityisen yhtiön (Metallitutkimus Oy:n jossa oli osakkaana viisi suurta saksalaista toiminimeä) liikkeelle laskemia velkapapereita , joten noilla varoilla voitiin esimerkiksi rahoittaa kätevästi Saksan laajoja varusteluohjelmia.
Olen joskus nähnyt tälläkin palstalla jonkun postaaman hyvän linkin jossa esiteltiin muutamia perusnumeroita tästä kansallissosialistisesta talousihmeestä. Siellä muistini mukaan tuli selväksi mm. se että ketkä todellisuudessa joutuivat maksumiehiksi ja - naisiksi näissä laajoissa varusteluohjelmissa. Pistäkääpäs se linkki uudestaan esille jos jolla kulla on tuo tallessa. Omani hukkasin jo aikapäiviä sitten... "
Siinä linkissä mitä tuolloin haikailin ( jota ei sitten koskaan esille enää tullut) selviteltiin saksalaisten tuolloista elintasoa vs vastaaviin avoimiin talouksiin jolloin lopputulemana lieni se että saksalaisilla se oli n.20-25% matalammalla kuin se olisi ollut ilman hinta- ja palkkasääntelyä mitä tuolloin sovellettiin Saksassa. Lieniköhän tuo pääpiirteittäin noin? Mikäli noin oli niin kansahan se jälleen kerran pääsi yhdeksi vahvaksi maksumieheksi rahoittamaan varustelua.
myös vallattujen alueiden hyödyntäminen.
Esimerkiksi vauras Ranska määrättiin maksamaan suunnattomat sotakorvaukset ja maa määrättiin muutenkin palvelemaan sotaponnistuksia. Sama koski tietysti myös pienempiä maita.
Aivan totta. Tsekkoslovakian kaappaminen avusti Hra Hitlerin varusteluponnis-
tuja. Toki Ranska ja muut suuret valloitukset tulivat sitten myöhemmin kuvioon kun
tuo ensimmäinen suuri varusteluponnistus oli jo suoritettu ja siihen varat hankittu.
Rosvotaloudeksihan tuota kolmannen valtakunnan talouspolitiikkaa voidaan osaltaan luonnehtia.
Lopulta kaikista "rosvouksista" oli minimaalista hyötyä etenkin Neuvostoliittoon hyökätessä. Ranskan kampanjan kannalta varmasti kaikki Tsekistä saatu patarauta tuli tarpeeseen. Kaksi miljoonaa ranskalaista antautui, mutta ennen tätä tapeltiin jonkin verran. En ole ainakaan itse kuullut saksalaisten kesällä 1941 retostelleen tsekkiläisillä aseilla, ranskalaista patarautaa oli ilmeisesti mukana jonkin verran Neuvostoliitossa. Hiter tarvitsi pienistä maista patarautaa ja neukkulalta elintarvikkeita ja raaka-aineita kukistaakseen Ranskan.
Ainakin wikipedian mukaan näkyy tsekkiläistä patarautaa olleen neukkulassa mukana, Sotka tietenkin romutti sen heti alkuunsa.
aseilla varustettiin joukko 3. aallon reservidivisioonia. Mm. Suomeen lähetetyt jv-divisioonat 169. ja 163. olivat tällaisia.
Myös SS-Taisteluryhmä Nord oli varustettu tsekkiläisillä konekivääreillä.
Puolasta ja Ranskasta käytettiin jonkin verran ainakin it-tykkejä, Ranskalaisia psv:ja oli käytössä usealla osastolla mm. Suomessa.
Ranskasta pakko-otettiin ainakin 30 000 mt-ajoneuvoa.
Sotasaalista myytiin liittolaisille.
"En ole ainakaan itse kuullut saksalaisten kesällä 1941 retostelleen tsekkiläisillä aseilla..."
No, se on jo aika paljon "retosteltu", että seitsemän ps-divisionaa oli varustettu tsekkivaunuilla :)
Myynti taisi olla tukkukauppaa, vai ottivatko ihan markkoja vastaan. Saksalaisilla toki oli Ranskan taloudelliset resurssit täysin vapaasti käytössään kesän 1940 jälkeen.
Sotkille ei vallatuista maista tuodut romut pärjänneet.
Olisiko nuo sitten miten maaliskuussa 1939 saksalaisia vastaan pärjänneet. Benesin ongelma oli vahvoista linnoituksista ja puolustusasemista luopuminen täysin vapaaehtoisesti.
in esitetty?
"No, se on jo aika paljon "retosteltu", että seitsemän ps-divisionaa oli varustettu tsekkivaunuilla :) "
Kolmella div:lla 6.-8. oli 132 tshekkivaunua kullakin saksalaisten lisäksi.
tarkkaa työtä. Ajanmukaisesta kalustosta otettiin hyvä hinta. Vanhempaa sai halvalla.
Siksi Suomi osti esim. ranskalaisia Morane-hävittäjiä, vaikka uudempaa ja paljon parempaa Dewoitine-kalustoakin olisi saanut.
olivat 1939 ylivoimaisia Saksan Pz I-II vaunuille ja tasaveroisia PZ III:n kanssa.
Niitä oli vaikea käyttää saksalaisten saatua haltuunsa vahva Sudettimaan linnoitukset.
Me emme ole tsekkejä.
tarkoituskaan käyttää linnoituksissa.
"Niitä oli vaikea käyttää saksalaisten saatua haltuunsa vahva Sudettimaan linnoitukset"
Joka tapauksessa maan puolustaminen oli mahdotonta linnoitusten luovuttamisen jälkeen. Tämän ovat tsekkiläiset asiantuntijat todenneet.
Sinä et sitten vaivautunut lukemaan kunnolla, vai?
Pääosa vaunuista, joita ne kohtasivat olivat vanhempia kevyitä panssareita.
Hitler tiputteli lentokoneita ja myi ne romurautana.
Suomelle, Romanialle ja Unkarille.
noin 150 erinomaista Me-konetta. Lisäksi monia muitakin malleja.
Romania ja Unkari valmistivat noin 1 000 konetta itse. Myös Espanja, Tshekkoslovakia ja Israel käyttivät saksalaismallisia koneita.
Israel taisi saada nuo koneet Neuvostoliitolta ja Tsekkoslovakialta. Britit antoivat 1948 jonkin verran omaa kalustoaan Israelille.
konetta tshekeiltä ja valmisti sitten niitä itse. Tyyppimerkintä oli Avia S-199.
Osti koneet Amerikan lahjoittamilla dollareilla.
Diktaattoreille mikään ei ole mahdotonta,joten painettiin rahaa sinne missä sitä tarvittiin ja otettiin sieltä missä ei tarvittu. Demokratiassa mahdoton ajatus,mutta ei diktatuureissa. Diktaattoreiden helppo sanoa kaikille,että tehän teette niin kuin teitä käsketään. Saksalaisethan yrittivät romauttaa brittien punnan painamalla niitä hullun lailla briteille lisää,jotta punnan arvo olisi romahtanut,mutta kuitenkin epäonnistuivat,koska britit olivat valppaina ja huomasivat juonen ajoissa.
"Diktaattoreille mikään ei ole mahdotonta,joten painettiin rahaa sinne missä sitä tarvittiin..."
Vekselipyramidin ylläpitäminen osoittautui diktaattorillekin hankalaksi...
"...ja otettiin sieltä missä ei tarvittu."
Tuo on aika ironisesti totta, mutta epäkansalaisiksi julistetut todennäköisesti olisivat mielellään halunneet pitää omaisuutensa.
Ei Hitlerillä mitään rahoja ollut. "Jos saamme Renaultin panssarit operaatio Barbarossa on mahdollinen."
olivat hyvin vähässä käytössä Barbarossassa. Yksi osasto oli P-Suomessa.
Ja lähde oli tuolle lauseelle mikä? Taksia ajaessasi vuonna 1976 kuulema pieruko.
Saksa teetti panssareita Renaultin tehtailla ranskalaisella tekniikalla. Tietysti panssareiden nimet saksalaistettiin. Louis Renaultia (Renaultin johtaja ja automobiilin kehittäjiä) syytettiin sodan jälkeen ja Renault kansallistettiin.
Onko tarkempia tietoja? Kyllä Ranskan tehtaita käytettiin hyväksi, mutta panssarit tietääkseni tehtiin Saksassa.
Wiki:"Renault'n tehtaat olivat suurin aseiden ja sotamateriaalin toimittaja Ranskan armeijalle vuonna 1939. Toukokuussa 1940 Louis Renault lensi Yhdysvaltoihin nopeuttaakseen siellä tapahtunutta panssarivaunujen tuotantoa sekä estääkseen näin saksalaisten etenemistä. Mutta kaikki tämä oli aivan liian myöhäistä. Hänen poissaolonsa aikana Saksan Wehrmacht takavarikoi tehtaat, ja kun hän oli palaamassa Pariisiin, kaksi tehdasta oli jo määrätty korjaamaan panssarivaunuja. Näin Renault'n tehtaat olivat siirtyneet natsien hallintaan ja Daimler-Bentzin alaisuuteen. Tehdas kuitenkin toimi hidastuneella teholla. Tehtaiden tuotanto oli natsien hallinnon aikana vain puolet siitä, mitä tehdas tuotti yksinään Ranskan armeijalle vuoden 1939 aikana.
Maaliskuussa 1942 Renault'n tehtaat Boulogne-Billancourtíssa olivat ensimmäiset ja keskeiset kohteet Royal Air Forcen pommituksissa. Nämä pommitukset saivat tehtaat, Louis Renault’n elämäntyön, lähes toimimattomaan tilaan. Louis itse koki vakavia terveydellisiä ongelmia ja hänestä tuli lähes puhekyvytön eikä hän pystynyt enää ylläpitämään keskustelua eikä kirjoittamaan."
Louisilla oli myös veli Michel. Automobiilin kehittäjiä hänkin. Michelin mukaan on nimetty rengastuote Michelin.
"Saksa teetti panssareita Renaultin tehtailla ranskalaisella tekniikalla."
Saksa teetti ranskalaisilla lähinnä kuljetuskalustoa ja muuta logistiikkavälineistöä armeijan tarpeisiin.
"Tietysti panssareiden nimet saksalaistettiin."
Joo, mutta se koski vain vallattua ja muunneltua kalustoa. Panssarituotantoa ei enää käynnistetty akselivaltoja varten.
Louis Renault kuoli 1944.
Ihanko wikipediaa pissipoju taas siteeraa.
Veljen nimi oli Marcel. Etkö saa mitään oikein.
Ranska oli myös pitkällä ydinaseen kehittelyssä. Saksalaisten eteneminen oli niin nopeaa että ranskalaisia tiedemiehiä ei ehditty evakuoida. Tiedemiehet vakuutteli Hitlerille että ydinase ei käytännössä toimi mutta jonkinlainen raketti on mahdollinen. Hitlerin V2 projektiin osallistui ainakin ranskalainen Ramsay. V2 projektissa oli myös saksalainen Von Braun joka oli suunnittelemassa kuulentoa myöhemmin Amerikassa. Ramsayn kerrotaan kuulentojen aikaan sanoneen että kuulento on käytännössä mahdoton toteuttaa.
on taas tuokin.
tapa oikoa noita valeita.
Ydinase OLI MAHDOLLINEN ja V2 olisi ollut sekin ratkaiseva. Ranskalaiset suunnitteli TAHALLAAN päin honkia.
Sikäimikäi Hitler olisi saanut ydinaseen tai edes toimivan V-kakkosen olisi Saksa voittanut.
Natsit eivät ole kirjoilla Jumalan Karitsan elämänkirjassa! Ilmestyskirjan 13.uvun kuvaukset sopivat natsseihin ja Natsi Saksan historiaan! Esimerkiksi valtakausihyökkäyksestä Puolaan aina itärintaman kaatumiseen on päivälleen 42 kk. Natsien hakaristi sellaisessa asennossa kuin käyttivät on pahan tunnus, pedonmerkki Mysttikan maailma kirjaasen mukaan.
Mun ukki ainakin, vanha natsijäärä kun oli, lahjoitti Saksalle 100 silloista markkaa. Sillä rahalla sai kuulemma siihen aikaan 2 kpl Pzkw1-vaunua ja niihin ensiajon polttoaineen.