Heinäkuun 2014 profetiat

Taas oli pitkä rupateluhetki Jumalan kanssa ja Hän päätti päivittää teille, rakkaat syntiset, loppukesän kuulumiset.

Ensin pääasia, eli että ei ole tulossa takaisin. Nyt ei ehdi, on tärkeää tekemistä.

Ukrainen kriisi myös ajattelutti Jumalaa kovin. Oli kuulemma melkein estää ohjusiskun. Hänellä oli jo käsi pystyssä ja melkein sanoin lähimmälle enkelille, että nyt riittää, mutta sitten päätti olla puuttumatta asiaan.

Jumalaa haluaa nähdä, että miten käy. Tietenkin Hän jo tietää sen, mutta haluaa silti että me kaikki näemme sen lopputuloksen. Se kuulemma antaa meille lisää eväitä elämään. Täällä on 7 miljardia ihmistä, niin kuka kaipaa niitä 283 ihmistä, jotka olivat kyydissä, Jumala totesi lakonisesti.

Israelin tilanteesta sanoi, että siihen Hän ei voi puuttua, koska Herran kansan tekemisiin ei nyt vain Jumala puutu. Sitä paitsi, Jumala puolustautui, että 10 käskyäkin sanoo, että älä tapa oman kansasi jäseniä, joten ei siellä siinä mielessä mitään Jumalan tahdon vastaista tapahdu.

Jumala antoi myös ohjeita teille syntisille.

Älkää välittäkö, oli Jumalan selkein ja paras ohje.

Jumala sanoi, että ei Hänkään välitä. Sanoi, että tulee hulluksi, jos välittäisi. Jumala kertoi, että kuten tuo Ukrainan lentokonekin, niin päätökset pitää tehdä ja sitten pitää vain olla välittämättä, sillä ei se siitä surkuttelemalla muuksi muutu.

Mutta tosiaan takaisin ei ole tulossa, sillä syntejä on pahasti ynnäämättä ja työ taivaallisessa temppelissa tomppelien syntien läpikäymiseksi on hyvin pahasti kesken ja kuulemma työ hiukan hidastui jalkapallon MM-kisojen aikana.

Siinä pitää taas miljoonia syntejä saada kiinni, että ollaan vanhassa aikataulussa.

Joten tässäpä nämä tälle kertaa. Nukkukaa hyvin ja rakastakaa toisianne, sanoi Jumala lopuksi.

6

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Keräät päällesi vain kovempaa tuomiota koko ajan. Olet siis hullu.

      • >>> Keräät päällesi vain kovempaa tuomiota koko ajan. Olet siis hullu. >>>

        No mitä tuo raamattu kertoo siitä taivaasta ja sinun ikuisuudestasi siellä, niin voisinpa olla jopa ennakoiva viisas.

        Eli kyllä minä ihan tarkoituksella kerään kovempaa tuomiota, että en vain vahingossakaan sinne taivaaseesi joudu, etenkään sinun kanssasi.

        Eli jos toivottaisin sinut helvettiin, kuten sinä toivotat aina minut, niin en todellakaan tee sitä, koska haluan päästä sinusta eroon. Jotkut toiset saavat nauttia seurastasi ikuisuuden, kuten Timo ja Kai. Otan osaa, jo nyt.


      • Kfkjfkgögögigkfk

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010082412232534_ul.shtml Toimittaja Jean-Paul Mulders ja historiantutkija Marc Vermeeren etsivät tänä vuonna Hitlerin sukulaisia. Heiltä otetuissa DNA-näytteissä löytynyt kromosomi, haploryhmä E1b1b1, on harvinainen Länsi-Euroopassa, mutta yleinen ashkeNAZI- ja sefardijuutalaisilla. http://en.wikipedia.org/wiki/Ashkenazi_Jews AshkeNAZIM or AshkeNAZI Jews are literally "German Jews AshkeNAZI tarkoittaa kirjaimellisesti Saksan juutalaista 1938 marraskuu 7: Puolan JUUTALAINEN terroristi Herschel Feibel Grynszpan (Greenspan, Alan Greenspan?) aloittaa kristalliyön murhaamalla saksalaisen diplomaatin. JUUTALAINEN Eichmann yrittää saada Euroopan juutalaisia väkisin muuttamaan Palestiinaan. Sturmabteilungin johtaja JUUTALAINEN Viktor Lutze antaa miehilleen määräyksen suojella juutalaista omaisuutta. JUUTALAISEN Himmlerin käskystä JUUTALAINEN Heydrich antaa SS- miehilleen ohjeet suojella JUUTALAISTA omaisuutta. Yitzhak Shamir (Icchak Jeziernicky) liittyi maanalaiseen juutalaiseen terroristijärjestöön Irgun Zvai Leumiin, joka vastusti terrorin keinoin brittien läsnäoloa Palestiinassa. Kun järjestö hajosi 1940, Shamir liittyi vieläkin väkivaltaisempaan terroristijärjestöön Lehiin, jota johti Avraham Ster. Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIEN kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIT auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten. 1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaa


    • Adventtikirkon opetuksen ja EGW:n mukaan jumalalla / jumalilla on mennyt jo liki 170 vuotta niiden syntien ynnäilyyn siellä taivaan temppelissä?

      Ovat taitaneet unohtaa päivittää ohjelmistonsa siellä taivaassa? On kuulema vain se paksu kirja, johon niitä syntejä merkitään tai pyyhitään välillä pois, riippuen jumalan ja ihmisen kulloisestakin mielentilasta?

      Adventistit puhuvat myös eräänlaisesta "elämän kirjasta" tai kuten nykyään voisi puhua päiväkirjasta, jossa mm. adventistien kaikki pienetkin lausahdukset ja salaiset ajatuksetkin on merkitty taivaassa tarkkaan ylös ja ellei niitä katalia ajatuksia ja lausahduksia ole pyydetty anteeksi, niin ne jäävät sinne kirjaan ja sitten viimeisellä tuomiolla niitä pengotaan sieltä kirjasta esiin todistusaisneistona.

      Mahtaa siinä olla tukalat paikat adventisteilla kun joutuvat miettimään, että onkohan sen oman nimen kohdalla siellä elämän kirjassa vai - merkintä?

      • voevoevoevoe

        Kyllä näkee ettet ymmärrä adventistien opetuksesta yhtään mitään.


      • Kfikfjhflfkfjfjfjfkfllgk

        Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut. Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa. Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla. http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department. http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs 9/11: Car & Sewer Bombs? 2001 Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei. Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta. Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia. Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan. Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju...... Ja vielä: Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme" Poliisi "En tiedä" Toimittaja "Olivatko ne autopommeja" Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva" Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta" Poliisi "Ei...." Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja" Poliisi "......... Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan. LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE. Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä. Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa. Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön. Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat. Kuka antoi heille tämän tehtävän? New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan. Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty. Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11 http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw The Mossad and 9 11


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3100
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1617
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1450
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1437
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1189
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      340
      942
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      928
    Aihe