Israelin armeijan aloittaman Gazan kansanmurhan ajoitus ei jätä ketään kylmäksi. Vielä nyt kun muualla maailmassa katsotaan vain jalkapallon MM-kisoja, niin Israelin armeija ampuu nyt raketteja Gazaan enemmän kuin koskaan. Näin sitten harhautetaan massoja urheiluviihteen avulla kääntämään heidän huomionsa pois Israelin armeijan Gazassa suorittamsta kansanmurhasta.
Näitä alempana olevia Palestiinalaislasten ruumiskuvia emme sitten kuitenkaan näe mistään lehdestä. Eikä niitä näytetä uutisissa. Sen sijaan eräs Yhdysvaltalainen ABC:n TV-kanava näytti niitä ja väitti, että ne olisivat Israelilaislasten ruumiita.
Mikä etuoikeus sitten on tällä Israelin nilkkivaltiolla harjoittaa täysin avointa kansamurhaa Gazassa ja proagandoida mediassa, että nyt kostetaan joidenkin kolmen Israelilaispojan kuolemat, murhaamalla joka päivä toistakymmentä Palestiinalaissiviiliä.
Tämä Juutalaisvaltio oli alunperin tarkoitus perustaa Madagaskarille. Mutta se ei jostain syytä kuitenkaan käynyt, koska etniset ongelmat eivät olisi tuolloin olleet niin suuret, kuin mitä tuolla lähi-idässä. Joten Israelin valtio toisinsanoen tuotiin täysin tietoisesti tuonne lähi-itään täydeksi ruutitynnykriksi ja sen takana olivat suurimpina tukijoina sekä rahoittajina Rothschildien sionistinen pankkiirisuku.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki ihmiset on semmosia elukoita, riistäjiä, orjuuttajia, väkivaltaisia, alkukantasia itserakkaita paskoja, että sois koko lajin hävitä tältä planeetalta. Tuhoa vain oomme saaneet aikaan, mut vielä ei olis liian myöhästä. Se ottas luonnolta ja terveeltä elämältä noin 300 vuotta poistaa pallolta kaikki ihmisen jäljet. *Lähtee lukeen Hurmaavaa joukkoitsemurhaa*
Pakkosterilisaatio kaikille! Ja miehille ruunauksen muodossa. Vähentäis hullua primitiivikäyttäytymistä :)))
Israel on kaiken pahan alku ja juuri. Tutkikaa asiaa, niin huomaatte. Martti Koskenniemi tietää, missä tässä sodassa mennään. Rauha saadaan vain pakottamalla ja kaikki tietää, mitä siitä seuraa. Lisää levottomuuksia.
Ihminen se kaiken pahan alkujuuri on. Eikä se mikskään muutu. Kaikki on turhuutta, sano saarnaaja. Mielipuolet jyrää ja vähemmistöt poljetaan mössöks tai viedään pois tai sit niille käy "onnettomuuksia"..Rupeis nyt kaikki ees homoix, lisääntyminen ainaki vähenis.
Juuri näin.
Joo ja Hamas on ihan syytön. Itsestäänhän se rakettitulituksen alkoi Israelin puolelle. Se on vähän sama jos Suomi alkaisi ampumaan raketteja Venäjälle niin mitä luulet että Venäjä tekisi? Kävisi ihan samalla tavalla kun nyt käy Gazassa. Ainut ero olisi varmaan se että Venäjä valtaisi tämän maan pysyvästi kun Israel käy tuhoamassa rakettejen ampumispaikat ja vetäytyy rajan taakse.
Pitäisi vähän ajatella ennen kuin aletaan ärsyttämään isompaa valtiota ja miettiä seurauksia. Hamas on ihan itse tuon sotkun aiheuttanut ja tapattaa syyttömiä siviilejä toimillaan.
Ja jos pitkää historiaa on lukenut niin Palestiinalaiset ovat itse aiheuttaneet tilanteen missä nyt ovat. Itsehän yrittivät ajaa kaikki juutalaiset mereen 40-luvun lopulla mutta saivat turpiinsa. Vain uskonnon takia heille ei kelpaa asua juutalaisten vieressä. Muinaisessa lähi-idässä ovat asuneet nykyisellä alueella niin juutalaiset kuin palestiinalaiset.
sitä oikeaa asiaa. juutalaisia vaan aina niin helppo syyttää kun niin on tehty aina. ja vaikka nykyisin heillä on taas tuo oma valtionsa johon paluu muuttoa tekevät niin ei riitä ihmisille sekään. heidätkö on vain hävitettävä kokonaan? siinäkö ratkaisu ihmisten ongelmiin? kuitenkin niin oivasti he itse minimoivat uhrien määrän. joku amatöörimäisempi valtio olisi tapattanut jo kymmeniä tuhansia. ja aina tuo luvattu maa on noilla main sijainnut.