Onko Putin separatisti?

Suomettuneessa Suomessa on esiintynyt väitteitä, että Putin olisi ukrainalainen separatisti. Putin lähin apulainen, ulkoministeri Turmiola, lyttää väitteet humpuukipuheeksi. Hyvien naapauruussuhteiden vuoksi sellaisia ei saisi edes väittää.

Putin on aina ollut ystävällismielisen Venäjän esikuva Suomelle ja Ukrainalle. Luottamusta ei horjuta Putinin KGB-vakoojatausta, ei Georgian sota, ei Krimin niemimaan valtaus eikä malesialaiskoneen alasampuminen,

Hyvässä yya-hengessä on toimittava siten, ettei idänkaupaa vaaranneta. Karmein esimerkki idänkaupan vaarantumisesta oli äskettäin se, kun venäläisiltä ostajilta loppuivat rahat ja perunoiden vienti Venäjälle loppui kuin seinään.

Suomalaisille perunanviljelijöille jäi perunoita laarit täyteen ja perunoiden hintaa oli pakko laskea. Sehän kismittää MTK:ta vieläkin ja se vannookin kostavansa suomalaisille vaatimalla lisää kansallista tukea.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Separatisti on se joka käyttää separaattoria. Separaattorilla erotetaan kerma ja voi maidosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomettuneessa Suomessa on esiintynyt väitteitä, että Putin olisi ukrainalainen separatisti. Putin lähin apulainen, ulkoministeri Turmiola, lyttää väitteet humpuukipuheeksi. Hyvien naapauruussuhteiden vuoksi sellaisia ei saisi edes väittää.

Putin on aina ollut ystävällismielisen Venäjän esikuva Suomelle ja Ukrainalle. Luottamusta ei horjuta Putinin KGB-vakoojatausta, ei Georgian sota, ei Krimin niemimaan valtaus eikä malesialaiskoneen alasampuminen,

Hyvässä yya-hengessä on toimittava siten, ettei idänkaupaa vaaranneta. Karmein esimerkki idänkaupan vaarantumisesta oli äskettäin se, kun venäläisiltä ostajilta loppuivat rahat ja perunoiden vienti Venäjälle loppui kuin seinään.

Suomalaisille perunanviljelijöille jäi perunoita laarit täyteen ja perunoiden hintaa oli pakko laskea. Sehän kismittää MTK:ta vieläkin ja se vannookin kostavansa suomalaisille vaatimalla lisää kansallista tukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu