INKERIN KIRKOSSA VIELÄ SELKÄRANKAA

Sinne ei vielä ole levinnyt homovouhotus.
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toki on näin, mutta homoja on sielläkin. Heidät voidaan vain pitää näkymättömissä saumattomalla yhteistyöllä presidentti Vladimir Putinin kanssa, jonka neuvostoaikojen politiikka on tuonut uudelleen brezneviläisyyden ihan tavallisten ja viattomien ihmisten elämään.
Jos homous tulee ilmi, lähimmäiset voivat antaa hänet ilmi bandiiteille, jotka hakkaavat hänet henkihieveriin, videoivat pahoinpitelyn ja laittavat sen vielä internettiin kaikkien muiden bandiittien katseltavaksi. Henkinen välivalta on suunnatonta, mutta silti niin monen luterilaiset fanaatikotkin ihannoivat nyky-Venäjän neuvostoliittolaista kuria ja järjestystä!

Haluaisitteko te päästä Inkerin kirkkoon, jotta saisitte olla siellä sortamassa viattomia lähimmäisiänne, vai haluaisitteko neuvostoliittolaisen kurin ja järjestyksen, jotta oma homoutenne ei alkaisi taas häiritä teidän pelastusvarmuuttanne?

Äänestä
  • "Heidät voidaan vain pitää näkymättömissä saumattomalla yhteistyöllä presidentti Vladimir Putinin kanssa, jonka neuvostoaikojen politiikka on tuonut uudelleen brezneviläisyyden ihan tavallisten ja viattomien ihmisten elämään."

    Oliko siis Suomenkin luterilainen kirkko "neuvostoaikainen" ja "brežneviläinen" ennen nykyisen gay-kampanjoinnin ja homohuuman aikoja?

    "Haluaisitteko te päästä Inkerin kirkkoon, jotta saisitte olla siellä sortamassa viattomia lähimmäisiänne, vai haluaisitteko neuvostoliittolaisen kurin ja järjestyksen, jotta oma homoutenne ei alkaisi taas häiritä teidän pelastusvarmuuttanne?"

    Inkerin kirkko nyt yksinkertaisesti noudattaa samaa luterilaista sukupuolimoraalia ja siveellisyysoppia, joka Suomenkin kirkossa oli itsestäänselvyys vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. On tietysti aika ironista, jos luterilaisuus(kin) tulee säilymään puhtaana ainoastaan... Venäjällä. Venäjästä tulee kai turvapaikka kaikille vanhoille perinteille ja uskonnollisille traditioille, jotka häviävät - tai jotka suorastaan hävitetään - Länsi-Euroopasta.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Heidät voidaan vain pitää näkymättömissä saumattomalla yhteistyöllä presidentti Vladimir Putinin kanssa, jonka neuvostoaikojen politiikka on tuonut uudelleen brezneviläisyyden ihan tavallisten ja viattomien ihmisten elämään."

    Oliko siis Suomenkin luterilainen kirkko "neuvostoaikainen" ja "brežneviläinen" ennen nykyisen gay-kampanjoinnin ja homohuuman aikoja?

    "Haluaisitteko te päästä Inkerin kirkkoon, jotta saisitte olla siellä sortamassa viattomia lähimmäisiänne, vai haluaisitteko neuvostoliittolaisen kurin ja järjestyksen, jotta oma homoutenne ei alkaisi taas häiritä teidän pelastusvarmuuttanne?"

    Inkerin kirkko nyt yksinkertaisesti noudattaa samaa luterilaista sukupuolimoraalia ja siveellisyysoppia, joka Suomenkin kirkossa oli itsestäänselvyys vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. On tietysti aika ironista, jos luterilaisuus(kin) tulee säilymään puhtaana ainoastaan... Venäjällä. Venäjästä tulee kai turvapaikka kaikille vanhoille perinteille ja uskonnollisille traditioille, jotka häviävät - tai jotka suorastaan hävitetään - Länsi-Euroopasta.

    Ehdotan, että Suomen luterilaiset seurakunnat liittyisivät mahdollisimman pian Inkerin luterilaiseen kirkkoon, silloinhan täällä olisi hyödynnettävissä ihan kaikki ihannevaltion edut! Toki lupa pitänee kysyä ensin Venäjän johtaja Putinilta, mutta uskoisin hänen suovan suomalaisille sellaisen armon!

    Äänestä

  • lupa pitänee kysyä e kirjoitti:

    Ehdotan, että Suomen luterilaiset seurakunnat liittyisivät mahdollisimman pian Inkerin luterilaiseen kirkkoon, silloinhan täällä olisi hyödynnettävissä ihan kaikki ihannevaltion edut! Toki lupa pitänee kysyä ensin Venäjän johtaja Putinilta, mutta uskoisin hänen suovan suomalaisille sellaisen armon!

    Tämä on erittäin kannatettavaa, voisivat vielä siirtyä rajan yli pitämään ihannevaltakuntaansa.

    Äänestä

Latvian kirkossa on vielä raamatullinen opetusa, virosta en tiedä.

Äänestä
  • Toivottavasti nyt pian löytyy todella mahdollisimman raamatullinen opetus, sillä suomalaiset luterilaiset näyttävät janoavan juuri sellaista kuria ja järjestystä.

    Sen täytynee löytyä ensisistä neuvostotasavalloista, tässähän on nyt kyse myös totalitaarisen perinteen saamisesta kuria valvomaan! Kukaan homo tai lesbo ei saa pelastua, vaan hänelle on saatava luettua myös keskuskomitean tai ainakin tuomiokapiitulin antama tuomio, ainakin näin olen aistinut!

    Onneksi neuvostoihmisiä on kuitenkin saatavissa. Neuvostoliiton hajoaminen oli niin ankara isku suomalaisille uskovaisille, että siitä ei ole vieläkään toivuttu. Neuvostoliitto on sentään jäänyt niin monelle suureksi ihanteeksi jo pelkästään Breznevin hyvän hallinnon takia, jota nyt tietenkin toveri Putin yrittää vielä jatkaa!

    Vai riittäisikö sittenkin vain näitä kaikkein parhaimpia uskovaisia varten perustettu 30-50 uskovaisen neuvostoluterilainen seurakunta, joka voisi sitten olla vaikkapa Liettuan tai ehkäpä Valko-Venäjänkin luterilaisen piispan alainen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Paavalinmaa kirjoitti:

Sinne ei vielä ole levinnyt homovouhotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu