Valoristeyksissä on valkoiset poikkiviivat siinä asvaltissa, helpottamassa tienkäyttäjiä. Sen sijainti vähän vaihtelee suhteessa siihen valotolppaan.
Monilla jotka tulevat ekana punaisiin odottamaan näyttää olevan tapana, että jättävät eteensä parin auton verran tyhjää.
Osaiskos joku kertoa miksiköhän?
Lisäksi nämä samaiset tienkäyttäjät monesti lähtevät liikkeelle vasta pienen tuumaustauon jälkeen kun vihreä on jo vaihtunut.
Tein kerran vertailun viereisen kaistan kaverin kanssa. Hän jätti tuon kahden auton verran "ennakkoa" valoihin/pysäytysviivaan, itse pysäytin "nappulat viivalle" . Lähdin reippaasti heti vihreällä liikkeelle kun naapuri lähti hitaasti kuin "lehmä makuulta". Siinä vaiheessa kun naapurin auton etupyörät tavoittivat viivan olin itse jo jättänyt koko risteyksen taakseni.
Aika monta autoa jäi naapurikaistalla seuraavia valoja odottamaan vain sen takia, että tämän yksi varasi itselleen koko kaistan vähäksi aikaa!
Taksit eivät syyllisty yleensä tähän, päinvastoin. Ovat monesti auton mitan ohi viivasta, eli ajavat risteykseen punaisilla.
Pysäytysviiva valoristeyksissä
11
1160
Vastaukset
- bemarikuski
Olisi ihan viisasta jättää valoissa kohtalainen väli edelläolevaan, nimittäin silloin kaikki pääsisivät liikkelle vihreän syttyessä.
Kun nuuskitaan nokalla toisen peräkonttia puskurit toisissaan kiinni, jokainen lähtee liikkeelle vasta edelläolevan lähtiessä.
Eli kymmenes auto lähtee liikkeelle vasta n. 10 sekunnin kuluttua valojen vaihtumisesta. - kullakin
mutta voisko niilä jotka ei aja viivan lähelle olla epäilys että jos ajaa lähemmäs viiva niin ei näe enää valoja
- Kari
On valo myös siellä kauempana, ei tosin kaikissa. Alkuperäisessä tilanteessa en maininnut autojen keskinäisistä etäisyyksistä jonossa. Ainoastaan sen ekan toilailuista.
- Ihmetelly
Samaa olen ihmetellyt kuten sitäkin miksi valoihin tulessa pysähdytään kymmenen metrin päähän edelläolevasta ja sitten hivuttaudutaan kytkinttä luistattamalla eteenpäin, punaisten palaessa. Tätä tekevät jopa ihan amattiautoilijatkin bussikuskit mukaanlukien
- Kari
Kohdalla tuon jotenkin ymmärtää, heillä saattaa olla liukkaan kelin toiminta jämähtänyt "selkärankaan" eikä siitä tietenkään voi luopua kesälläkään.
- toi on
munkin mielestä ihan älytöntä.
Oli sikäli ärsyttävää aina tommosten perässä sitten itsekin pikku hiljaa lipua lähemmäksi valoja, joten tein periaatepäätöksen, että jos jouduon tuommoisen lipujan perään, en liikauta autoani enää senttiäkään sen jälkeen kun olen pysähtynyt lipujan taakse, vaan annan välin kasvaa sitä myötä, kun lipuja valuttelee autoaan liikennevaloihin päin. Kyllä siinä yleensä helposti yli kahden auton mitta jää väliin!!
Saa mun puolesta sitten takana olevat mulle tööttäillä ihan rauhassa. Liikkeeelle en lähde ennenkuin näen valojen vaihtumisen alkavan.
- Dallaaja
Enemmän minua ihmetyttävät ne luiskaotsat, jotka punaisissa valoissa pysäyttävät kotteronsa puoliksi tai kokonaan suojatien päälle.
- pyllynreikä
Olen täysin samaa mieltä. Monesti kun valot on jo vaihtunut vihreäksi alkaa edellä ajava vasta etsiä sitä ykkösvaihdetta. Sitten lähtevät verkkaisesti liikkeelle, ihmeen kauan kestää monilla auton kiihdyttäminen 0-60km/h, esimerkiksi.
- Oldschool
Jos lähtee valoista ripeästi, niin on automaattisesti hullu kaahari tai sitten muuten vaan haluaa elvistellä autonsa nopeudella. Tai näin varmasti monet vanhukset ainakin ajattelevat..
Itse olen sen verran lapsellinen että tykkään lähteä renkaat vinkuen liikkeelle silloin kun siihen on mahdollisuus :)
- l-s-l
Kahden auton mitan? Joskus joku on näin tehnyt mutta ei kyllä joka kerta nää valoissa :) En kyllä osaa selittää miksi siihen jätetään niinkin pitkä väli. VEikkaan että kyse peräänajoriskistä jonka seurauksena peräänaja työntää sen valoissa olevan auton jonkun liikkeessä olevan auton eteen. Tuossa on järkeä todellakin talvella jos kaista on aivan jäässä! On todella syytä tilanteen mukaan ottaa huomioon että takaa tuleva ei pysty pysähtymään, jää itselle peli varaa tehdä jotain.
Minua taas eniten ihmetyttää se kääntyvien kaistalla ulkoreunaan ryhmittyminen (päin vastainen reuna minne käännytään). Vaikka paikka olisi kuinka kapea näin tehdään kuitenkin hyvin paljon ja ohi menevällä raskaalla liikenteellä on sitten tarkka paikka joskus ajaa ohitse kun ollaan niin kaistan reunassa. Niillä kun paljon suurempi tilan tarve kääntymisissä jne. Ylitykset on suuria vaikka rengas on kaistalla niin keula tai perä menee reilusti toisella kaistalla kääntyessä.
Valitkaa se sisäreuna! Miksei sinne voi ryhmittyä? - ennemmin hitaammin, kuin ei...
Halusin vaan puuttua siihen, kun kerroit, että joillakin lähtö kestää.. Kun on juuri saanut kortin, niin liikkellelähtöön tarvitsee hiukan enemmän aikaan, kuin ne ketkä ovat autoilleet 30-vuotta! Lähtöön tarvitsee keskittyä enemmän eikä se aina suju kuin rasvattu. Juuri tämän takia mulla autokoulussa jatkuvasti sammu auto mäkilähtöihin, koska koitin lähteä liian nopeasti. Onneksi olen oppinut, että käytän juuri sen ajan lähtöön mikä mulla menee ilman, että auto sammuu, jolloin valot saattavat ehtiä vaihtua jopa punasiksi, ja silloinhan se jono vasta seisoo!!
Syy miksi jäädään kauemmaksi viivasta, on luultavasti se, että kun pysähdytään mahdollisimman nopeasti valon palaessa punaisella, niin saa laitettua äkkiä ykkösen päälle ja keskittymään siihen, että se lähtö sujuisi nopeasti. Jos ei ole ehtinyt pysähtyä, eikä ole varma riittääkö vauhti kakkoseen, vai onko se kenties liian nopea ykköseen, ja valot vaihtuvat vihreiksi niin siinä voi tulla hätiköityä ja auto pahimmassa tapauksessa sammuu. Saitkohan mitään selvää? Tämä on varmaan aika tyyppillistä varsinkin uusilla kuskeilla, kaikki kun eivät ole yhtä hyviä kuskeja!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770