Ompa todella

järkyttynyt?

Oletpa TODELLA ollut kauhuissasi ja järkyttynyt kun 30.06.2014 jälkeen olet samaan ketjuun saanut kirjoitettua 27 vastapuolta loukkaavaa viestiä.

Siis 30.06.2014-19.07.2014 yhteensä 27 loukkaavaa viestiä.

Vain tyhmä uskoo tuollaista selitystä.


"Lähetetty: Maa Kes 30, 2014 8:51 am Viestin aihe:

Olen saanut asiassa kriisiapua. Henkirikos-suunnitelmaa on käyty läpi ammattilaisen kanssa ja hän on sitä mieltä, että kyse on vakavasta rikoksesta ja tuntemani pelko on todellista.

Olen kauhuissani ja syvästi järkyttynyt tiedoista joissa suunnitellaan minun surmaamista. Tällaisesta on esiintynyt viitteitä myös aiemmin eri asioiden yhteydessä, mutta olen luullut niitä huuhaa jutuiksi, esim. erään poliisihallitukselle jätetyn kantelun yhteydessä, sekä Helsingin Hovioikeuteen jätetyn lausunnon yhteydessä on vihjailtu minun pahoinpitelyllä ja surmaamisella.

Edellä kertomani asiat yhdessä xxxx xxxxxx henkirikos-suunnitelman kanssa liittää yhteen tieto siitä, että suunnitelmien taustalla olevat ihmiset ovat verkostoituneet ystäviksi jotka pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa ja heidän yhteinen intressi todistetusti olen minä xxxx xxxxx – ollut jo muutaman vuoden.

Hiljattain ilmi tulleen suunnitelman seurauksena mainitsemaani kahteen aiempaankin voimakas-sävyiseen ”henkirikos” vihjaukseen suhtaudutaan nyt vakavasti, näin uskon.

Olen syvästi järkyttynyt xxxxx xxxxx osoittamasta halusta murhata minut ja siitä, että hänen epäillään ylläpitävän facebookissa ryhmää jossa surmaamistani on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Saatuani tietää suunnitelmista, en ole uskaltanut muutamaan päivään olla kotonani koska pelkäsin henkeni ja terveyteni olevan vakavassa vaarassa. Olen kärsinyt myös unettomuudesta ja nähnyt uhkaukseen liittyviä ahdistavia unia.

Olin hiukan aiemmin ennen kuin xxxxx xxxxx xxx suunnitelma paljastui, tarjonnut hänellä sovittelijan kautta mahdollisuutta sopia keskinäiset riitelymme. Jopa kaikkien niiden valheellisten kirjoituksien jälkeen joita hän on minusta ja perheeni jäsenistä julkisuuteen kirjoittanut, ajattelin että sovinto on mahdollinen ja kummankin osapuolen yhtäläinen etu.

Mutta nyt tilanne on toinen. Henkirikos-suunnitelma on vakava asia ja se vaatii perusteellisen viranomaisten asiaan puuttumisen siten, että myös siinä mukana olevien henkilöiden osuus suunnitelmaan selvitetään perusteellisesti.

Asiasta on jätetty viranomaisille ilmoitus reilu viikko sitten.


Ystävällisin terveisin!



Xxx Xxxxxxxx

3

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Örvelö

      "Minusta ja perheeni jäsenistä". Ketähän he mahtavat olla? Niitä muumimukilapsiako?

    • Vain todella pahoin

      mielisairas ihminen kuvittelee, kerta toisensa jälkeen, tulevansa murhatuksi.
      Vainoharhaisen skitsofreenikon tunnistaa siitä että hän näkee erilaisia uhkia kaikkialla ja joka paikassa.

      Ihminen joka näkee alati:
      -autoja seuraamassa itseään
      -ihmisiä suunnittelemassa surmaamistaan
      -kaikki muutkin ihmiset pedofiileina
      -naisen kaiken pahan ruumiillistumana
      -lapset seksuaaliobjekteina

      on todella pahoin psyykkisesti sairas ja akuutin avun tarpeessa.

      Tuosta sairastumisesta on parhaana osoituksena mm. se, että yksikään pliisi ei ole kuuna päivänä edes aloittanut noiden "palkkamurhien" tutkintaa.
      Eikä ole aloittanut mitään muutakaan tutkintaa tuon hullun vaatimuksista.
      Jokainen viranomainen on nähnyt tuon sairaan ihmisen hulluuden.
      Mikä onkin erittäin hyvä - verovaroja säästyy edes hiukan.

    • Mielisairaus EI

      parane itsestään. Jos psyykkeen sairautta EI hoideta - se vain pahenee.
      Mielisairas toistaa tautologisesti erilaisia toimintoja - juuri ennen psykoosiaan.

      Jotkut psyykesairaat mm. masturboivat pakonomaisesti koko ajan.
      Tätä vemputusta yritetään selittää mm. "luovutan spermaa naisille" - tyyppisillä selityksillä.

      Eräät pahoin sairaat hakkaavat tietokoneen näppistä tauotta ja täyttävät sitten netin eri saitit näillä aivopieruillaan - samalla raivoisasti tumputtaen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      23
      3163
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      196
      2854
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      1851
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      258
      1504
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      110
      1273
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      46
      1160
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1037
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      153
      1006
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      934
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      824
    Aihe