jumala ei ole kaikkivoiva?

rgergereg

miksi jumala uhrasi poikansa kuitatakseen ihmiskunnan synnit? eikö tätä olisi voinut hoitaa vähän helpommin jos ukko on tehnyt koko systeemin?

19

1001

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelle Hermanni

      Niin, tokihan hän olisi voinut. Mutta jos ihmisillä ei ole mitään konkreettista todistetta siitä, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi, eivät he sitä usko.

      Jeesuksen olemassaolo, ihmeteot sekä ristikuolema sekä sen jälkeinen ylösnousemus sekä vielä sen jälkeen tapahtunut ilmestyminen ovat KONKREETTISIA todisteita siitä, että Jumalakin on näin ollen olemassa.

      Eivät sen ajan ihmisetkään uskoneet suorilta kädeltä mitä tahansa (tai no, uskovathan ihmiset nykyäänkin aika pitkälti, mutta pääpiirteittäin). Hekin tahtoivat todisteita. Niitä he myös saivat.

      Huonompi homma meille, että emme olleet silloin paikalla todistamassa. Nyt meillä on vain todisteena taphtumista Raamattu sekä muut perimätiedot.

      Ja vielä huomautus: tässä viestissä on lähtökohtana ajatus, että Jeesus todellakin on ollut täällä sekä tehnyt ihmetekoja. Ota kyseinen asia huomioon kun luet tämän viestin.

    • miina

      tutkimattomia ovat herran tiet...

    • anrei

      En löydä käsitettä kaikkivoiva Jumala
      Löytyy käsite Jumala kaikkiallä läsnä, Jumala kaikkialla vallitseva.
      Oma selitykseni. ihmiset uhrasivat ensin eläimiä ja ihmisiä. Jumala ei pitänyt siitä. läheti oman poikansa kaikkien syntien puolesta, niittenkin mitä ei ole viellä keritty tekeen.

      • puer86

        Sittenhän ei pitäisi olla mitään hätää, vaikka tekisi mitä syntejä?
        Jos Jumala on kaikkivoipa, niin kaiken järjen mukaan sitä paitsi meidän pitäisi päästä paratiisin porteista sisään, vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa? Ei kaikkivoivalle Jumalalle edes luulisi tuottavan vaikeuksia poistaa pahuus maailmasta...
        käsitykseni: 1) Jumalaa ei ole 2) Jos Jumala on, hän ei ole kaikkivoipa.


      • anrei
        puer86 kirjoitti:

        Sittenhän ei pitäisi olla mitään hätää, vaikka tekisi mitä syntejä?
        Jos Jumala on kaikkivoipa, niin kaiken järjen mukaan sitä paitsi meidän pitäisi päästä paratiisin porteista sisään, vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa? Ei kaikkivoivalle Jumalalle edes luulisi tuottavan vaikeuksia poistaa pahuus maailmasta...
        käsitykseni: 1) Jumalaa ei ole 2) Jos Jumala on, hän ei ole kaikkivoipa.

        Miksi Jumalan pitäisi olla kaikkivoipa??


      • puer86
        anrei kirjoitti:

        Miksi Jumalan pitäisi olla kaikkivoipa??

        Samaa olen pohtinut. Miksi sen PITÄISI olla kaikkivoiva? Se kun ei taida olla, siinä tapauksessa että yleensä on olemassa.
        Sitten kun jotkut ateistit heittää tässä tilanteessa kysymyksen "Mitä hyötyä Jumalasta sitten on?" Niin vastaisin "Mitä hyötyä sinusta sitten on? Noin, niin kuin siinä mielessä että se nyt vain on olemassa ilman mitään sen kummempia syitä.


      • Adolf_Eisenkreuz
        puer86 kirjoitti:

        Sittenhän ei pitäisi olla mitään hätää, vaikka tekisi mitä syntejä?
        Jos Jumala on kaikkivoipa, niin kaiken järjen mukaan sitä paitsi meidän pitäisi päästä paratiisin porteista sisään, vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa? Ei kaikkivoivalle Jumalalle edes luulisi tuottavan vaikeuksia poistaa pahuus maailmasta...
        käsitykseni: 1) Jumalaa ei ole 2) Jos Jumala on, hän ei ole kaikkivoipa.

        Njet.

        On parasta että tutustut välittömästi ns. Humen giljotiinin nimellä kulkevaan ajattelun kultaiseen periaatteen seurauksiin. Humen giljotiini on seuraava: siitä miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla.

        - Adolf -


      • ..........
        puer86 kirjoitti:

        Sittenhän ei pitäisi olla mitään hätää, vaikka tekisi mitä syntejä?
        Jos Jumala on kaikkivoipa, niin kaiken järjen mukaan sitä paitsi meidän pitäisi päästä paratiisin porteista sisään, vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa? Ei kaikkivoivalle Jumalalle edes luulisi tuottavan vaikeuksia poistaa pahuus maailmasta...
        käsitykseni: 1) Jumalaa ei ole 2) Jos Jumala on, hän ei ole kaikkivoipa.

        "Sittenhän ei pitäisi olla mitään hätää, vaikka tekisi mitä syntejä? "

        Silloin ei ole elävää uskoa, jos niiden syntien tekemisestä nauttii. Eli nautit siitä, että rikot Jumalaa vastaan. Käsittääkseni ihminen ei voi sille mitään, että tekee toistuvasti syntejä, mutta se mitä sydämesi sanoo sitä tehdessäsi, niin ehkä sillä on merkitystä. Teemme paljon sellaista, jota emme edes tajua olevan Jumalan silmissä kauheaa. Ja sitten teemme myös syntiä, joista olemme tietoisia, niitä on paljon vaikeampi vastustaa. Muistaakseni Jeesus sanoi, että se joka tietää tekevänsä väärin, ja tekee silti niin, se luetaan hänelle synniksi.

        "Jos Jumala on kaikkivoipa, niin kaiken järjen mukaan sitä paitsi meidän pitäisi päästä paratiisin porteista sisään, vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa?"

        Hän on sanonut, että mikään epäpyhä ei portista sisään pääse. Toisaalla on sanottu, että mikään ei estäisi Jumalaa ottamasta kaikkia taivaisiin, mutta epäpyhä ei sitä kestäisi, hän ei edes haluaisi olla siellä (ihmisen tulkintoja). Jumalan kaikkivoipaisuudesta riittänee Hänen ilmoituksensa (sille, joka uskoo), että Minä olen alfa ja omega, Minulla ei ole alkua eikä loppua.

        Lainaus:
        "...vaikkei Jumalaan edes uskottaisi, jos Jumala sitä haluaa?"

        Mikä silloin muuttuisi tämän hetkisestä tilanteesta, jos siellä olisi ihmisiä, jotka häntä pilkkaisivat? Koska kaikki on siellä pyhää, ja kaikki kunnioittavat häntä, siellä ei myöskään ole pahuutta, pelkkää rauhaa ja rakkautta.

        "Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan." (Jes 11:6-9)

        Miten tuonne voisi päästää tämän päivän itsekkään ihmisen, jolle ei muu merkitsisi kuin hänen oma napansa.


    • kopkop

      Jumala on määritellyt säännöt mailmankaikkeuteen. Jumala tietää ne siis oikeiksi ja noudattaa niitä myös itse. Jumala on päättänyt, että synnistä seuraa kuolema joten Jumala kuoli ja koska oli synnitön pystyi sovittamaan ihmisen synnit. Oletko edes avannut Raamattuasi?

      • White Dwarf

        Kristinusko on muokattu pitämään köyhät ja sairaat ruodussa.
        jos ei kykene maallisessa elämässään mitään saamaan ja onnellisena olemaan, uskonto lupailee tuonpuoleiseen leppoisempia oloja...

        yhtä lailla voitas uskoa Väinämöiseen.
        kansantaruja molemmat...


      • Pelle Hermanni
        White Dwarf kirjoitti:

        Kristinusko on muokattu pitämään köyhät ja sairaat ruodussa.
        jos ei kykene maallisessa elämässään mitään saamaan ja onnellisena olemaan, uskonto lupailee tuonpuoleiseen leppoisempia oloja...

        yhtä lailla voitas uskoa Väinämöiseen.
        kansantaruja molemmat...

        "Kristinusko on muokattu pitämään köyhät ja sairaat ruodussa."

        - Miksi juuri Kristinusko, eikö muka muut?

        "jos ei kykene maallisessa elämässään mitään saamaan ja onnellisena olemaan, uskonto lupailee tuonpuoleiseen leppoisempia oloja..."

        - Ei välttämättä. Luvataan, että voit joutua myös helvettiin.

        "yhtä lailla voitas uskoa Väinämöiseen. "

        - Tietenkin voitaisiin.

        "kansantaruja molemmat..."

        - Todista.


      • Ykzi
        Pelle Hermanni kirjoitti:

        "Kristinusko on muokattu pitämään köyhät ja sairaat ruodussa."

        - Miksi juuri Kristinusko, eikö muka muut?

        "jos ei kykene maallisessa elämässään mitään saamaan ja onnellisena olemaan, uskonto lupailee tuonpuoleiseen leppoisempia oloja..."

        - Ei välttämättä. Luvataan, että voit joutua myös helvettiin.

        "yhtä lailla voitas uskoa Väinämöiseen. "

        - Tietenkin voitaisiin.

        "kansantaruja molemmat..."

        - Todista.

        Raamatussa sanotaan että ilman verta ei voi saada syntejä sovittaa. Aadamin poika Aabelkin jo uhrasi oikein ja toi uhrin eläimestä, mutta kun kain hänen veljensä toi viljasta uhrin, niin hänen uhrinsa hyljättiin.
        Alusta asti tamä todellisuus on ollut voimassa ja on edelleen ja siksi Jeesuksen piti tulla ihmiseksi ja tulla uhriksi ja sovittaa siten koko ihmissuku Jumalan kanssa.
        Jeesuskin kyseli tätä Isältään ennen kärsimystään, että eikö ole mitään muuta keinoa, mutta ei ollut, koska Jumalan pyhyys vääti sitä.

        Heb 9:11-22 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
        12. meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
        13. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
        14. kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
        15. Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
        16. Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
        17. sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
        18. Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
        19. Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
        20. sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt."
        21. Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
        22. Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
        Jeesuksen uhri oli sovitukseksi myös ensimmäisen liiton syntien tähden, eli Aadamista alkaen, ainä viimeiseen ihmiseen, joka ottaa sen sovituksen vastaa,

        Kol 1:20-29 ja 21:1-19 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
        21. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
        22. Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
        23. jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
        24. Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
        25. jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
        26. sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
        27. joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
        28. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
        29. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.
        1. Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
        2. että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
        3. jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
        4. Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
        5. Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
        6. Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
        7. juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
        8. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
        10. ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
        11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
        13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
        14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
        15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
        16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.


      • Adolf_Eisenkreuz
        White Dwarf kirjoitti:

        Kristinusko on muokattu pitämään köyhät ja sairaat ruodussa.
        jos ei kykene maallisessa elämässään mitään saamaan ja onnellisena olemaan, uskonto lupailee tuonpuoleiseen leppoisempia oloja...

        yhtä lailla voitas uskoa Väinämöiseen.
        kansantaruja molemmat...

        Mitä sitten pitäisi sanoa ns. modernin tieteen maailmanselityksestä? Tai tieteen maailmanselityksestä ylipäänsä? Kuinka paljon siitä loppujen lopuksi on sitovasti todistettua ja aukotonta faktaa - ja kuinka paljon pelkkiä "todennäköisiä" olettamuksia? On terveellistä muistaa, että 1000-luvun tiede tiesi maailman olevan litteä. Mistä tiedämme että tieteemme on nyt oikeassa?

        - Adolf -

        P.S. Kannattaa lukea Daniel Quinnin kirja "Ishmael". Se saattaa hieman auttaa näkökulmien laajentamisessa.


      • ateisti-45

        voidakseen antaa anteeksi luotujensa tekemän virheen jonka jumala itse aiemmin on määrännyt muuten anteeksi antamattomaksi ? Ja ne jotka eivät usko että osa jumaluudesta inkarnoitui poikajumaluutena ihmiseksi jotta tämä osa voitaisiin syntien sovittamiseksi tappaa- pannaan joka tapauksessa kärsimään ikuinen rangaistus?
        Nyt on niin että tämä ei edes ole koko raamatun kanta vain kristinuskon, VT:n avaaminen antaa toisenlaisen selityksen. Kysymykseen miksi jumala tappaa poikansa vaikka kaikkivaltiaana voisi anteeksiantaa muutenkin ei siis riitä vastaukseksi raamatun avaaminen.
        Siihen miksi tähän ajatuskulkuun on päädytty yhdessä uskonnossa raamattu antaa osan vastauksista, peruskysymykset jäävät silti vastausta vaille.


    • Adolf_Eisenkreuz

      Epäilemättä. Mutta jos yläkerran isäntä (edellyttäen, että sellainen on - ja tähän asiaan en halua ottaa lainkaan kantaa) on määritelmän mukaan kaikkivoipa ja kaikki on hänelle helppoa, miksei hän voisi toteuttaa asioita monimutkaisempienkin kaavojen kautta?

      - Adolf -

    • naminaminaminamaimiesttv 3m...

      kukaperkele ei hyväksy sitä että minä korkein hyvyyyden jumala en voisi tehdä mitä tahdon kun minä tahdon hyvää tai pahaa ???????????????

      minä olen kaikkien ihmisten ja muittenkin tietoisuuden nimi ja kun olen sinä itikka joka itsekkäästi väität vastaan niin minä munin sinut kiven siruksi sammuu

      olen suloinen valkoisen lohikäärmeen kultainen ystävä hyvyyden maailman nykyisen jatulevaisuuden asun planeatalla paikkakunnalla pattijoki mansikkakarintie 200 olen iteminuna rakentanut palttsin ja kirkon ja aurinko nimittänyt minun minunminun minumaksimumumuiiiyytre ooooooooooiiii

      olemmeko olemassa itsekkäinä idiooteina iläman ymmärrystä ja yteistä tietoisuutta valkeudenmernäidinkasvojen alla??????????????????????? oipoi

      suomi on aino a kieli kunikaitten korkeitten ja keisari joka on tämän kirjoittanut on typeryytenne vasta voima olen oikea ihminen teidän tietoisuutenne ohjaaja olenko olemassa tietoisuutenanne minujen matti olenonjae

      suloinen siitin osisällä minun siskojenyt hui oi aaa ii oooii ookuinka kauan aijot ioooloi itastaelkls ?????

      olkaamme oikeita kuinka SINÄ OLIT SESOISITKOI IKUNASA TUUTILULLAAA NUIMATSOEWN

      HYVYYS ON OIKEUS JA HOITAAA ASIAT MINUN KAUTTANI TULEVAISUUDENSATTUET

      ITSEKKYS ON VÄÄRIN MINUN MAAILASSA JA JOS ITSEKKÄSSSTI HOITELET ASOITA OLET TYPERYYS MUTTA OPI HYVYYS OLEMALLA OIKEIN NIMENI MUN ON matti tämän planeetan valkoinen olen pappai mansikkakari200suomioulu uiuiuiuiooooooioooooiooooioooioo

      • Adolf_Eisenkreuz

        Hienoa.

        Edistyt jatkuvasti - osa tekstistä oli jo jossakin määrin ymmärrettävää. Kannattaa kuitenkin yrittää lujempaa, ts. hioa parodian esittämisen tapaa, sillä tuossa muodossa tarjoiltuna tekstisi leikkaa yhtä terävästi kuin kivikirveen varsi.

        - Adolf -


      • juu juu
        Adolf_Eisenkreuz kirjoitti:

        Hienoa.

        Edistyt jatkuvasti - osa tekstistä oli jo jossakin määrin ymmärrettävää. Kannattaa kuitenkin yrittää lujempaa, ts. hioa parodian esittämisen tapaa, sillä tuossa muodossa tarjoiltuna tekstisi leikkaa yhtä terävästi kuin kivikirveen varsi.

        - Adolf -

        Kyllä nämä sinun omat kommenttisi alittavat kaiken arvostelun ja osoittavat myös hyvin järjen tason:
        21.4. klo 4.03 Toistan uudelleen ja painokkaasti: syöksy sementtiin, saatanan hottentotti.
        21.10 klo 01.10 Näin ollen: otappa reilusti Anttilan kassalta vauhtia ja juokse oikein lujaa perseeseen.
        21.10. klo 16.10 Lopeta keuhkoaminen, ota sormi pois perseestä ja hajaannu. Sinussa tai ajatuksissasi ei ole mitään nähtävää.
        ja näitä riittää vaikka kuinkapaljon.


      • Adolf_Eisenkreuz
        juu juu kirjoitti:

        Kyllä nämä sinun omat kommenttisi alittavat kaiken arvostelun ja osoittavat myös hyvin järjen tason:
        21.4. klo 4.03 Toistan uudelleen ja painokkaasti: syöksy sementtiin, saatanan hottentotti.
        21.10 klo 01.10 Näin ollen: otappa reilusti Anttilan kassalta vauhtia ja juokse oikein lujaa perseeseen.
        21.10. klo 16.10 Lopeta keuhkoaminen, ota sormi pois perseestä ja hajaannu. Sinussa tai ajatuksissasi ei ole mitään nähtävää.
        ja näitä riittää vaikka kuinkapaljon.

        Tässä sulle jälleen yksi ala-arvoinen kommentti kauhisteltavaksi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000572&posting=22000000005079339

        - Adolf -


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      642
      7882
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2157
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2065
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1648
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1220
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1192
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1063
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      827
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      709
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      696
    Aihe