2345 vuotta!

On kulunut Aleksanteri Suuren Gazan valtauksesta.
Tuosta kertoo mm.Raamatun Danielin kirja
Ja Makkabialsiskirja.
Ramatussa ei ole yhtään apokalypsia-,ihmisten uskomukset toistaa noita päättäjien hirmutekoja.
Niinpä Israel näyttää toistavan tuota kauheutta Gazasa, he katsovat Ukrainan tapahtumien mielenkiinnon antaneen heille mahdollisuuden, toteuttaa hirmutekoja.
42112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

2008-2009 juutalaiset tappoivat Gazassa yli 14 000.
Gaza pystyy heikosti puolustautumaan ylivoimaista murhaajaa vastaan niinpä Israel onkin otettava kauppa.lento ja kauppasaartoon kansainvälisillä sopimuksilla, jos ei tuollaista pientä terroristivaltiota saada kuriin niin miten voidaan puuttua rauhanomaisin keinoin esim. Ukrainan tilanteesen?

Äänestä
  • On yli 1400 kuolonuhria lapsia .naisia .sivileitä ja vähemmistänä sotilast ja poliisit.

    Äänestä

  • Hamas sijoittaa nämä rakettien laukaisualustat lastentarhoihin ja muihin vastaaviin kohteisiin, sitten ihmettee suureen ääneen kun Israelin vastaiskuissa kuolee lapsia.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Hamas sijoittaa nämä rakettien laukaisualustat lastentarhoihin ja muihin vastaaviin kohteisiin, sitten ihmettee suureen ääneen kun Israelin vastaiskuissa kuolee lapsia.

    Otahan huomioon Raamatun vtn puolelta kuinka vääräuskoisia kuuluu kohdella!

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Nojaa, tuskin on noista kirjoista apua, jos ongelma halutaan ratkaista.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Nojaa, tuskin on noista kirjoista apua, jos ongelma halutaan ratkaista.

    Nuo uskonto kirjat ne ovat synnyttämäsä sitä vihaa ja eriarvoisuutta, lapsesta saakka opetetetaan uskonto joka vihaa erillätavalla uskovia.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    On yli 1400 kuolonuhria lapsia .naisia .sivileitä ja vähemmistänä sotilast ja poliisit.

    Kävitkö tarkistamassa ruumiit että keitä he olivat.

    On historiassa ennennäkemättömän ja -kokemattoman raukkamaista käyttää oman kansan naisia ja lapsia miesten ihmiskilpinä. Mutta sitä tuo "urhoollinen " Hamas tekee. Sitä on sen terroristijoukon sotilaallinen urheus, ensin härnätään verta nenästä ja sitten juostaan naisten ja lasten selän taa piiloon "apua, suojelkaa meitä, nehän ampuu".

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    Kait nyt sentään tiedät ettei kummastakaan Malesialskoneesta pelastunut ketään .
    Ja lastentarhaan osuttaessa menee muutama hoitajakin.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Hamas sijoittaa nämä rakettien laukaisualustat lastentarhoihin ja muihin vastaaviin kohteisiin, sitten ihmettee suureen ääneen kun Israelin vastaiskuissa kuolee lapsia.

    Tuo selitys on kuultu valitettavan monta kertaa.

    Aina se terroristi piileskeli sen äidin ja lapsen takana. Myös silloin, kun ammuttiin yöllä tykillä kymmenien kilometrien päästä.

    Israel ja Hamas eivät ole ansainneet rauhaa vaan toisensa.

    Gazan kaista on niin suuri asukaskeskittymä, ettei se siitä mihinkään katoa isollakaan pommituksella. 1949-1956 se oli osa Egyptiä, nyt ei mitään.

    Heikohko toivo on, että Israel-Palestiina voisi joskus olla löyhä liittovaltio, jossa myönnettäisiin asuvan sekä hepreaa että arabiaa puhuvia ihmisiä. Työvoiman liikkuvuus olisi vapaata, ja demokraattinen valtio kaikkien naapuriensa tunnustama.

    Mutta tämä kauhistuttaa niitä, joille Israel on juutalaisvaltio, sekä niitä, jotka Pyhää Kirjaa lukien kehottavat tappamaan petollisia vääräuskoisia.

    Lyhytnäköiset ratkaisut siis jatkuvat Lähi-idässä.

    Äänestä

Jauhat puhdasta skeidaa. Israelilla on oikeus puolustautua kuten muillakin kansoilla ja valtioilla. Israel ei hyökkää eikä ole hyökännyt minnekään mistä sitä ei ammuta yötä päivää raketeilla.

Perusteles miksi Israel ei saisi puolustautua Hamasin rakettitulelta. Mitäs arvelet että tapahtuisi jos Suomen puolelta alettaisiin ampua kymmeniä raketteja / pv Venäjän puolelle. Yritä edes.

Jos Hamas lopettaa rakettien ampumisen niin Israel ei ammu eikä hyökkää, sen tietää jokainen typerä natsikin.

Äänestä
  • Ensinnäkin juutalaiset ovat sionismiopin innoittamina muuttaneet ja paikallisilta asuksilta vallanneet asuinalueet ja sitä on synynyt pakolausongelma jota ei ole pystyty ratksisemaan .
    Sotatila on palestiinassa ollut yhtä pitkäänkuin meillä rauhantila, n.kaksi sukupolvea islamilaiset ja juutalsiset ovat tätä sotaa käyneet, kasattaneet lapsensa oman uskontonsa kannattajiksi vihaten maansa anstajia ja vääräuskoisia.
    Kolmen pojan murhaa ei tule kostaa kolmesataa syytöntä tappamalla.

    Ja lisäksi juutalaisilla on tuo uskonharha Siionismiopissa vallata koko lähi-idässä
    Oleva alue oppi perustuu väärälle Raamatun tulkinnalle , johon kristinuskoiset ovat uskonharhassaan antaneet tukensa , avustaessaan juutalaisia muuttamaan sekä tukeneet juutalsisia taloudellisesti,palestiinan pakolaiset ovat jääneet juutalsisen sortopolitiikan alle.
    Takuulla palestiinan pakolaisleirillä syntynyt ei ole syyllinen omaan olintilaansa.
    Katsotaan tuota Gazan kansanmurhaa, jota toteutetaan 1/100 periaatteella.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ensinnäkin juutalaiset ovat sionismiopin innoittamina muuttaneet ja paikallisilta asuksilta vallanneet asuinalueet ja sitä on synynyt pakolausongelma jota ei ole pystyty ratksisemaan .

    .....Kolmen pojan murhaa ei tule kostaa kolmesataa syytöntä tappamalla....

    Olet sinä pässi, ei Gazan sodassa ole kyse minkään teon kostamisesta eikä siis kostosta yleensäkään. Jokainen valtio vaan hermostuu jossain vaiheessa ja haluaa lopettaa sen kun naapuri ampuu koko ajan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, näin on aina ollut.

    Ainoastaan Israel ei saisi tehdä niin vaan sen tulisi sietää loputtomiin kun sen asutuksia ja kaupunkeja ammutaan aina vain isommilla, tarkemmilla ja tuhovoimaisemmilla aseilla.

    Mikset sinä huolestu siitä kun Ukraina ampuu Itä- Ukrainan kerrostaloja, sielläkin kuolee ihmisiä. Ai niin ne kuolleethan ovat venäläisiä joten heistä ei kannata välittää, vai mitä.

    Äänestä

  • että tälleen kirjoitti:

    Eihän nyt meidän tarvitse alkaa taistelemaan.
    Vaikka nyt on jo kostettavana yli 20 Israelilaisen kuolema tekee yli 2000 .
    Miksi Israelin sotatoimista ei saisi sanoa mielipidettä?
    Rooma hävitti juutalaisen hallintokulttuurin
    Ja siitä on kulunut kohta 2000 vuotta.
    Juutalaisett hävittivät monta heimoa ja monen kaupungin asukkaat 1000 eaa.molemmin puolin.
    On hyvin sotaisa kansa ja Jahve vaatii kostoa ,

    ,,,,,,Vaikka nyt on jo kostettavana yli 20 Israelilaisen kuolema ,,,,

    Puhut pelkkää potaskaa. Gazan sota ei ole minkään asian kostamista vaan se rakettituli Gazasta pitää saada loppumaan. Mikään muu valtio kuin Israel ei olisi sallinut sellaista touhua näin kauan.

    Kauankohan kestäisi Venäjänkään hermot jos Suomen puolelta alkaisi taukoamaton rakettien ammunta sinne, mitäs luulisit? Israel on sietänyt sitä jo vuosia, tuhansia raketteja, mutta jossain kohtaa senkin hermo katkee.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ensinnäkin juutalaiset ovat sionismiopin innoittamina muuttaneet ja paikallisilta asuksilta vallanneet asuinalueet ja sitä on synynyt pakolausongelma jota ei ole pystyty ratksisemaan .
    Sotatila on palestiinassa ollut yhtä pitkäänkuin meillä rauhantila, n.kaksi sukupolvea islamilaiset ja juutalsiset ovat tätä sotaa käyneet, kasattaneet lapsensa oman uskontonsa kannattajiksi vihaten maansa anstajia ja vääräuskoisia.
    Kolmen pojan murhaa ei tule kostaa kolmesataa syytöntä tappamalla.

    Ja lisäksi juutalaisilla on tuo uskonharha Siionismiopissa vallata koko lähi-idässä
    Oleva alue oppi perustuu väärälle Raamatun tulkinnalle , johon kristinuskoiset ovat uskonharhassaan antaneet tukensa , avustaessaan juutalaisia muuttamaan sekä tukeneet juutalsisia taloudellisesti,palestiinan pakolaiset ovat jääneet juutalsisen sortopolitiikan alle.
    Takuulla palestiinan pakolaisleirillä syntynyt ei ole syyllinen omaan olintilaansa.
    Katsotaan tuota Gazan kansanmurhaa, jota toteutetaan 1/100 periaatteella.

    ,,,,,vihaten maansa anstajia ,,,,

    Nuo ns. palestiinalaiset eli arabit ovat siellä niitä maan anastajia. Tulleet röyhkeästi juutalaisten maille lampaineen.

    Äänestä

  • joosua-kaaleb kirjoitti:

    ,,,,,vihaten maansa anstajia ,,,,

    Nuo ns. palestiinalaiset eli arabit ovat siellä niitä maan anastajia. Tulleet röyhkeästi juutalaisten maille lampaineen.

    Ei se ihan niinkään ole, kun juutalaiset sinne aikanaan tulivat Abrahamin johdolla, niin siellä jo silloin oli asukkaita, ei se mikään tyhjä alue ollut.

    Samoin kun Daavid ja Saul oli kuninkaita ja hallitsivat valtakuntiaan, niin alueella eli hyvin paljon myös muita heimoja ja kansoja.

    Palestiina ei ole koskaan ollut alue, missä olisi asunut vain juutalaisia.

    Alueen on aikanaan vallanneet niin Roomakin, kuin Egyptikin ja muutama muukin toimija, Arabit valtasivat alueen aika myöhään ja väestö kääntyi Islamin uskoon, ei sitä asutettu uudestaan.

    Juutalaiset oli myös alun perin paimentolaisia ja kielsivät näiltä maajusseilta sianlihan syönnin, jonka säännön myös arabit myöhemmin omaksuivat.

    Äänestä

Katsomissa on turvallista olla kun ISRAEL tappaa Gazassa jo listoilla odottamassa kuolonuhria, lapsia, neitsyeitä,äitejä ,isät eikä ketään erittele 10x100= 1000.

Ja ensin tunnelit kokevat tuhoja ettei Hamas pääse selustaan tekemään omia murhiaan.
Mikä tuollaisen pahuuden tarkoitus on ?

Äänestä
  • Jokainen sotii niillä aseilla ja tavoilla, mitä niillä on ja minkä ne osaa.

    Napoleon jo aikanaan totesi, että mamelukit ei osaa sotia, mutta ne on fanaattisia taistelijoita ( mamelukki on arabi ).

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Jokainen sotii niillä aseilla ja tavoilla, mitä niillä on ja minkä ne osaa.

    Napoleon jo aikanaan totesi, että mamelukit ei osaa sotia, mutta ne on fanaattisia taistelijoita ( mamelukki on arabi ).

    == Napoleon jo aikanaan totesi, että mamelukit ei osaa sotia, mutta ne on fanaattisia taistelijoita ( mamelukki on arabi ).

    Napoleonin aikana mamelukit olivat vain muisto. Turkkilaiset olivat valloittaneet heidän valtakuntansa jo 300 vuotta aikaisemmin. Napoleonin armeija taisteli Egyptissä ja Syyriassa turkkilaisia, egyptiläisiä ja arabeja vastaan.

    Mamelukit eivät olleet arabeja, vaan alun perin turkkilaiskansoilta otettuja orjapoikia, jotka kasvatettiin orjasotilaiksi sotimaan Egyptin puolesta. Noin vuonna 1250 nämä orjat huomasivat olevansa maan ainoat taistelukykyiset joukot, joten he päättivät ryhtyä maan valtiaiksi ja kaappasivat vallan Egyptissä. Tätä mamelukkivaltaa kesti noin 250 vuotta. Sen päättyessä mamelukit olivat kutakuinkin egyptiläistyneet.

    Äänestä

  • G C kirjoitti:

    Napoleon kutsui vastustajiaan Egyptin sotaretkellä mamelukeiksi, olivat muslimeja ja taistelivat Napoleonia vastaan, Napoleon kyllä löi ne mutta myöhemmin jätti armeijansa ja palasi Ranskaan, Brittein meriherruus teki sodasta toivottaman.
    Ranska hävisi tämän sodan.

    Äänestä

Mahmud Abbas (verkkomediassa 27.04.2014) oli kirjoitus. Palestiina ei tule koskaan tunnustamaan Israelin valtiota! Niin. Eihän sen tarvitsekkaan koska se suur palestiina joka on ollut 1900 luvun alussa ja johon kuului koko Israel seka alueita naapurivaltioista on se tavoite johon Palestiinalaiset pyrkivät. Elikkä. He tavoittelevat mahdottomuutta. Palestiinan valtion ensimmäinen johtaja Arafat on luvannut aikanaan ajavansa koko Israelin kansan mereen.Tyypillistä terroristien puhetta jossa ei ole järjen häivääkään. Ja koska Lähi-Idässä on sota niin annetaan aseiden ratkaista kuka kuuluu minnekkin. Enää ei kannata neuvotella se aika on mennyt jo ohi. Antakaamme osapuolille aikaa ratkaista ongelmansa. Sodalla on aiemminkin ratkaistu ongelmia joita muuten ei ole kyetty tekemään. Hitler ja Stalin. Molemmilla varsinkin jälkimäisellä on erittäin suuri kannatus.

Äänestä
  • Sotimalla tuota Lähi-idän ongelmaa on pyritty ratkaisemaan, sekä houkuttelemalla juutalaisväestä ympäri maailmaa muuttamaan sinne .
    Sotia ovat olleet Irakin sodat, terrorisminvastainen taistelu myös Afganistan kuuluu niihin, Egyptin sekasorto, Libyan tuho, Syyrian sisällissota koko Lähi-itä on koitettu saada kivikauteen Israelin tähden ja sinne on jo houkuteltu yli 5 miljoonaa juutalaista hornankattilaan odottamaan kypsymistä!
    Arabi maailmalla on selvä fisio liittää Israel ennemmin tai myöhemmin omaan alueeseensa.
    Lännellä on selvä fisio tehdä Israelista hallitseva valtio Lähi-itään.

    Niinpä kysynkin kuinka monen valtion tuhon vielä vaatii Israelin olemassaolon turvaaminen ?
    Ja hallitsevatko juutalaiseen uskontoon taipuvaiset Israelissa 30 vuoden kuluttua ?
    Mikä luo uusia aseellisia taistelu järjestöjä ?
    o
    Obaman hallinto koittaisi jättää arabit taistelemaan keskenään ja sisällisodan jälkeen arabit löytää yhteisen vihollisen ja se on juuri tuo ISRAEL sopivasti lähellä, joten tällä menolla sotaa on tiedossa kotikatsomoon.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Sotimalla tuota Lähi-idän ongelmaa on pyritty ratkaisemaan, sekä houkuttelemalla juutalaisväestä ympäri maailmaa muuttamaan sinne .

    Israel silmälasien läpi katsottuna juutalaiset voittaa kun Jahve avittaa.
    Voin kertoa ettei missään sodassa mikään Jumala ohjaa ihmisten toimia, niinpä juutalsiset eivät ole minkään Jumalan.omaisuuskansaa.
    Itse he ovat keksineet juonensa joilla ohjailevat herkkäuskoisten mielipiteitä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Sotimalla tuota Lähi-idän ongelmaa on pyritty ratkaisemaan, sekä houkuttelemalla juutalaisväestä ympäri maailmaa muuttamaan sinne .
    Sotia ovat olleet Irakin sodat, terrorisminvastainen taistelu myös Afganistan kuuluu niihin, Egyptin sekasorto, Libyan tuho, Syyrian sisällissota koko Lähi-itä on koitettu saada kivikauteen Israelin tähden ja sinne on jo houkuteltu yli 5 miljoonaa juutalaista hornankattilaan odottamaan kypsymistä!
    Arabi maailmalla on selvä fisio liittää Israel ennemmin tai myöhemmin omaan alueeseensa.
    Lännellä on selvä fisio tehdä Israelista hallitseva valtio Lähi-itään.

    Niinpä kysynkin kuinka monen valtion tuhon vielä vaatii Israelin olemassaolon turvaaminen ?
    Ja hallitsevatko juutalaiseen uskontoon taipuvaiset Israelissa 30 vuoden kuluttua ?
    Mikä luo uusia aseellisia taistelu järjestöjä ?
    o
    Obaman hallinto koittaisi jättää arabit taistelemaan keskenään ja sisällisodan jälkeen arabit löytää yhteisen vihollisen ja se on juuri tuo ISRAEL sopivasti lähellä, joten tällä menolla sotaa on tiedossa kotikatsomoon.

    Israelin ei ole koskaan annettu voittaa sotia.

    Kun Israelin joukot etenivät kohtu Damaskosta, Syyrian pääkaupunkia, niin länsimaat painostivat Israelin rauhaan, ennen kuin kaupunki vallattiin.

    Sama juttu kun Israel eteni kohti Kairoa, taas länsimaat keskeyttivät sodan ennen kuin Egyptin pääkaupunki vallattiin.

    Jordanian pääkaupunki jäi myös aikanaan valtaamatta samasta syystä, samoin Libanonin pääkaupunki Libanonin ja Israelin välisessä sodassa.

    Sodat on aina keskeytetty, ennen kuin niitä on ratkaistu, eikä arabimaat ole sitten suostuneet tunnustamaan tappioitaan, oikeastaan sodat on kesken koska rauhansopimuksia ei ole edes tehty muiden kuin Egyptin kanssa.

    Siinä huomaat että ihmiset käyvät sotia , Jahvella ei ole siihen mitään sanomista.
    Senpä vuoksi koko juutalaisen uskonnon avulla hallittu Sionistinen valtio joutaa poistaa valtioitten joukosta ja tilalle tehdä demokraattinen valtio jossa kaikilla on samanvertainen asema jos ei niin juutalaisilla tulee pako ja hajaannus jälleen tulevaisuudessa.

    Eiköhän ne osaa ihan itse tehdä oman valtionsa ja mitä tulee demokratiaan, niin Israel on ainoa demokraattinen valtio sillä alueella tällä hetkellä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Siinä huomaat että ihmiset käyvät sotia , Jahvella ei ole siihen mitään sanomista.
    Senpä vuoksi koko juutalaisen uskonnon avulla hallittu Sionistinen valtio joutaa poistaa valtioitten joukosta ja tilalle tehdä demokraattinen valtio jossa kaikilla on samanvertainen asema jos ei niin juutalaisilla tulee pako ja hajaannus jälleen tulevaisuudessa.

    Arabien demokratiakäsitys on sellainen, että vaaleilla valitulla presidentillä on oikeus keskittää kaikki valta itselle ja hallita maata sen jälkeen diktaattorina.

    Näinhän kävi Egyptissä, kun järjestettiin vaalit jotka voitti muslimiveljeskunnan edustaja, vaaleilla valittu presidentti rupesi välittömästi luomaan maastaan diktatuuria, jossa kaikki valta on hänellä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Siinä huomaat että ihmiset käyvät sotia , Jahvella ei ole siihen mitään sanomista.
    Senpä vuoksi koko juutalaisen uskonnon avulla hallittu Sionistinen valtio joutaa poistaa valtioitten joukosta ja tilalle tehdä demokraattinen valtio jossa kaikilla on samanvertainen asema jos ei niin juutalaisilla tulee pako ja hajaannus jälleen tulevaisuudessa.

    ,,,,,tilalle tehdä demokraattinen valtio jossa kaikilla on samanvertainen asema,,,,

    Olet naiivi, miten luulet taivuttelevasi PLO:n ja Hamasin ja Hizbollahin noihin ajatuksiin. Ei demokratia ole Israelista kiinni vaan niistä aflämeistä, jotka vannovat valtaavansa koko maan ja hukuttavansa juutalaiset Välimereen. Sovi sitten sellaisten kanssa demokratiasta, älä naurata.

    Äänestä

  • koetat naurattaa kirjoitti:

    Olosuhteet luovat vapautusjärjestöille kannatusta, Israelin hyökkäys Gazaan vahvistaa mielipidettä hyökkääjän pahuudesta janain on estämässä eri kansanosien rauhanomaista toistensa ymmärtämistä. Jokainen ammus vahvistaa Israel vihaa , jokainen tapettu lapsi vahvistaa mielipidettä juutalaisen pahuudesta.Jos kostetaan niin onko kostamatta muinainen Jerikon verilöyly ja kansanmurha , joka on kerrottu Raamatussa, ihmeellinen Jumala kun kehotti juutalaiset kansanmurhaan ja itse otti heidän ryöstämät kalleudet.

    Olosuhteet ja muiden arabimaiden varsin runsas rahallinen tuki.

    Mikäli tämä tuki lakkaa, niin palestiinalaiset joutuu itse elättämään itsensä, jolloin on pakko kehittää elinkeinoja ja käydä kauppaa "naapureiden" kanssa.

    Arabimaat haluaa konfliktin jatkuvan, kunnes arabit saa voittonsa, tästä johtuen palestiinalaiset järjestöt ei voi tosissaan neuvotella rauhasta, jos muut arabit ei sitä hyväksy.

    Levanttiin perustettava uusi valtajärjestelmä on molempien osapuolten unelma, Yhdysvallat ovat asetehtailun ja suuren juutalaisväestönsä vuoksi Israelin poliittinen, uskonnollinen ja taloudellinen tukija ollut ja kun tuo valllan saavuttaminen käy mahdottomaksi niin se voi vaihtaa puolta ,- mutta löytyneekö mitään arabi valtaa joka hyväksyy USAn koska se on romuttanut niin monen valtion kulttuurin.

    Arabimaat haluavat vallan koko Levantin alueella , kysymys on vain kenellä siihen on voimaa ja ketkä voivat voimansa yhdistää, siinäpä onkin ulkovalloilla suuri tehtävä miten saadaan pidettyä sekasorto arabimaailmassa.

    Vaikka Levantti onkin useitten suurien uskontojen syntypaikka, siitä huolimatta on otettava tosiasiat ainakin kriisin ulkopuolisten pohdittaviksi,- pohtikoot sokeat kriisissä elävät Jumalten puuttumista ihmisten asioihin ja taistelkoot sokeita mykkiä ja kuuroja Jumalia palvellakseen maailmantappiin saakka.

    Minkä valtion kulttuurin USA on romuttanut ????

    Elintason ja tietoisuuden nousu on tämän maallistumisen syynä, papit ja muut mullahit ei enää pysty ohjailemaan ihmisiä kuten ennen, USA ei ole siihen sen suurempi syyllinen kuin on mikään muukaan maa.

    Äänestä

Israelin joukoista kuollut n, 40 tekee 1/100 4000.
tuhat kuollut Gazassa ,- puuttuuko 3000 ruumista vielä ?
Tuleeko todellakin kostaa ,- miten on onko AIN kansanmurha jo kostettu , lukee Joosuan urotöistä V.tn kirjoissa, jos uskoo; Milloin Jumala kääntää kansojen kohtalon niin juutalaiset saa edelleenkin tappaa, koska Jumalat eivät kääntele sotajoukkoja .

Äänestä
  • Olisiko mainittava Vietnam, Irak, Libya,,, ja nyt pyrkimyksenä Venäjä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Olisiko mainittava Vietnam, Irak, Libya,,, ja nyt pyrkimyksenä Venäjä.

    Koita vähän selvitä, eihän tosta sun soperruksesta saa kukaan selvää.

    Äänestä

  • sanon vaan kirjoitti:

    Koita vähän selvitä, eihän tosta sun soperruksesta saa kukaan selvää.

    No juuri nyt Tripolissa tapellaan lentokentän hallinnasta , jos länsi ei tuhonnut Gaddafin valtaa niin hän hallitsisi eikä heimot keskenään olisi asullisessa yhteydenotossa.

    Äänestä

No juuri nyt Gazassa on tuhottu voimalaitos, jos kristinuskoiset eivät olisi menneet Sionistien ansaan ja edesauttaneet juutalaisten muuttamista alueelle ei tuollaista hirvittävää tekoa olisi tullut.

Äänestä
  • Sen muuttamisen salli kylläkin ensin Ottomaanien valtakunta (ei aivan kristiitty), jopa toivottaen Venäjän juutalaiset tervetulleiksi. Brittimandaatti yritti siten rajoittaa juutalaisten maahanmuuttoa, mikä oli suoraan Kansainliiton "Palestiinaan kansankoti juutalaisille" -päätöksen vastaista. YK vahvisti peruskirjassaan juutalaisten oikeuden asua ja asettua Palestiinan mandaatin alueelle.

    Äänestä

  • Mihin Hamas voimalaitosta tarvitsee, sähköä se saa Israelistakin. Jos Hamas olisi ajoissa älynnyt lopettaa tai ei olisi aloittanutkaan niin voimala olisi edelleenkin kunnossa, jos sitä mihinkään edes on käytetty.

    Äänestä

Sodan jatkamisen tai lopettamisen avaimet ovat Hamasin käsissä, eivät Israelin. Ja Hamasin suurin toive on mahdollisimman suuret siviilitappiot omalla puolella. Aivan turhaa teidän natsihöperöiden on vaatia Israelia antautumaan vastaan panematta. Ei niin ole tehnyt Suomikaan.

Äänestä

Nyt juuri on tuhottu YKn koulu lapsia ja siviilejä on kuollut.

Äänestä

Tuskin kolmeakaan päivää Israel ja Gaza pystyvät olemaan kostamatta toisilleen.

Juutalaiset eivät ole pystyneet Raamatun Vtn aikaiseen raakuuteen , mutta sieltä heidän ideologiastaan kumpuaa vaino samoin kun räsyinen juutalaisheimo aloitti kansanmurhansa n, 3500 vuotta sitten.
Tappaen ja ryöstäen kokonaisia kaupunkeja kansan murhaten niitä kansanuskonnon nimissä , Nubian ja Heettiläisten valta oli murentunut ja noilta ryöstämillään aseilla juutalaiset aloittivat , valloittamisensa ryysyläisistä he tekivät Jumalan valitun kansan , jonka valtakausi jäi suhteellisen lyhyeksi Assurian ja ja myöhemmin Babylonian kukistettua ne.
Mutta mitä nyt ?
Kuinka käy tuon Sionismin uudelleen herättämän aatteen vallassa pitäminen länsimaisten tukemana !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuhat ja yksi kirjoitti:

On kulunut Aleksanteri Suuren Gazan valtauksesta.
Tuosta kertoo mm.Raamatun Danielin kirja
Ja Makkabialsiskirja.
Ramatussa ei ole yhtään apokalypsia-,ihmisten uskomukset toistaa noita päättäjien hirmutekoja.
Niinpä Israel näyttää toistavan tuota kauheutta Gazasa, he katsovat Ukrainan tapahtumien mielenkiinnon antaneen heille mahdollisuuden, toteuttaa hirmutekoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu