Käsitteääksemme paljonko valtio on ottanut velkaa määrää voi verrata seuraavasti:
Nykyvelan määrällä valtio voisi antaa jokaiselle Suomalaiselle henkiläöauton, näin nelihenkinen perhe saisi 4 autoa ja esimerkiksi nuoripari 2 autoa. Nyt kuitenkin autot kukin aikuinen ja lapsi joutuvat ostamaan itse mutta maksamaan autovelan korkoa kukin kahdesta autosta. Eli nelihenkinen perhe maksaa autovelan korkoa 8 autosta ja nuoripari 4 autosta.
Autovelathan pitää tulevaisudessa maksaa myös takaisin. Omien autojensa velat kukin lyhentää sopimuksen mukaisesti, mutta valtio ei lyhennä lainkaan, sensijaan ostaa meille näkymättömiä autoja joka päivä 1500 kpl lisää, eli yli 55 000 autoa vuodessa!
Tämä soppa on seurausta, koska viimeiset vuodet valtionvarainministerit ovat laiminlyönyt tärkeimmän tehtävänsä - valtion kassan riittävyyden vartioinnin. Tulee ikävä Iiro Viinasen aikaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsillamme ei tule olemaan yhtäkään autoa kun maksavat meidän autovelkamme seuraavat vuosikymmenet!
Voivatko nämä luvut olla totta?
Suomen suurin puolue on Luddiitit. Alunperin luddiiteiksi kutsuttiin 200 vuotta sitten joukkoa käsityöläisiä, jotka vastustivat teollistumista, koska se uhkasi heidän työpaikkojaan.
Suomen luddiitit vastustavat kaikkea talouselämän muutosta ja elinkeinoelämän kehittymistä sellaiseksi, että saisimme iloksemme lisää talouskasvua, lisää toisenlaisia työpaikkoja ja lisää hyvinvointia tulevaisuudessa. Kuitenkin meidän täytyy luoda elinkeinoelämälle mahdollisuus uudistua ja kehittyä. Talouskasvua on vaikea saavuttaa vanhoilla rakenteilla, vaan siihen tarvitaan innovaatioita, uusia teollisuudenaloja, uudenlaista yrittäjyyttä ja uudenlaisten työpaikkojen syntymistä uusille toimialoille.
Tuoreet tutkimukset kertovat suomalaisten arvomaailman muutoksesta kohti muutosvastarintaa ja heikompaa epävarmuuden sietokykyä. Arvotutkimuksen mukaan Suomen ylivoimaisesti suurin äänestäjäryhmä ovat ihmiset, jotka vastustavat muutosta ja joille kaikista tärkein asia elämässä on omien etuisuuksiensa säilyttäminen ja parantaminen. Omaan napaan tuijottelu yhdistyneenä epäluuloisuuteen kaikkea uutta ja vierasta kohtaan on poliittisen kentän voimakkain kasvava trendi.
Toisaalta myös iso joukko poliitikkoja kuuluu Luddiitteihin. Poliitikkojen omasta henkilökohtaisesta näkövinkkelistä pahinta, mitä he voivat tehdä, on ajaa yhteiskuntaan "muutosta" ja jotakin "tuntematonta uutta". Sillä häviää vaalit varmuudella.
Lähde:http://terhikoulumies.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172321-suomen-suurin-puolue-on-luddiitit
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskuntaryhmat/eduskuntaryhma-kok01/index.htx?subpage=kokousajat&te=kok01
Näiden luddiittien tavoitteena on lisätä valtion velkaa, kuten viime hallituksen ajoilta olemme saaneet havaita. Lokakuussa 2010 Käteisen johdolla tehtiin uusi velkaennätys:
http://www.velkakello.fi
Velkakello käy koko ajan eikä loppua näy ennenkuin erotaan EU:sta ja eurosta.
Mikä on velanoton vaihtoehto? Voiko työn aloittaa ilman rahaa?
Ainkaan 8 000 miljoonan euron vuosielvytys ei ole riittänyt muuhun kuin työpaikkojen vähenemiseen.