Kävin tänään aamupäivällä pyöräilemässä Kankaankylässä ja vähän edempänäkin. Takaisintulomatkalla mietin, että rohkenisinko poiketa uudelle tielle, kun olen sen rakentamiseen niin nuivasti suhtautunut ja kun siinä oli joku kieltomerkkikin. Kunnallisveronmaksajana sitten kuitenkin rohkaisin mieleni ja hieman luimoostellen polokaasin pyörän vauhtiin ja karautin menemään jokirantaan asti.
Pakko myöntää, että ihan komiaa oli tie.
Pakko myöntää, että ihan komiaa oli tie.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun siellä on se kankaalaisten pyöräilyreitti ja tämä uusi tie on osa sitä, niin onko se jo pyöräilykuntoinen?Lentelevätkö kivet? Voiko jo lähteä pyöräilylenkille?
Oon tutustunu tiehe mäki. 500000€ maksanu kallis o peltotiä. 4 milioonaa € palaa viälä siltaha ja Annala puolen tiähe. Hullun hommaa sanon mä. Lapsille ja sairahille ei löyry rahaa mutta korpisillalle kyllä.
Kyllä meidän lapsille ainakin löytyy rahaa sen verran kun tarvitsevat kun me vaimon kanssa olemme huolehtineet
että koulutamme ja huolehdimme itsemme töihin ennen kuin alamme
lapsia ja niiden tekoa edes ajattelemaan.
Koskaan ei ole käynyt mielessäkään että tekisin ja antaisin lapseni yhteiskunnan
elätettäväksi ja kasvatettavaksi haluan ja vaadin tehdä sen itse.
Hullun hommaa lisääntyä ja tehdä lapsia ja sen jälkeen vaatia yhteiskuntaa
elättämään ja kasvattamaan heidät.
Odotan myös vesi kielellä että koska tie valmistuu,tulee upea pyöräilyreitti.
Ihmiset vaan pyörän selkään niin pysyy sairaudetkin loitolla.
Siihenhän on kyläläiset tehny pyöräilyreitin EU:n tuella joku vuosi sitten. Pitäähän sen kunnos olla. Ei kai sitä nyt kukaan kumminkaan oo pilaamahan menny. Sehän olis vääryys.
Vaikeaa se on uuden hyväksyminen, vaikka hyvää tekisikin.
Iso anoppilassa tehtiin uutta taloa vanhan hirsitalon viereen, vanha oli kolmihuoneinen ja pienestä hirrestä veistetty, niin vanha paappa sieltä tuli meille oikein kuistille osoittamaan kävelykepillä sitä uutta synninpesää minin ei luvannut muuttaa, mutta niinvaan papparainen muuti sitten uuteen kotiin omaan kamariin ja sai muutaman vuoden tuntea kodin lämpöä, ennenkuin nukkui rauhallisena pois omassa kamarissaan.
Soranajo on nykyää niin kovin tärkiää. Lähtööhä siitä nii komia äänikin, palajo isompi ku lasteen tai raavahan miähen piarusta.