Tulliniemen ranta on ollut mielestäni kaikin puolin Hangon paras ja upein ranta. Siellä on aikaisemmin käynyt lähinnä paikallisia ulkoilijoita ja auringonottajia, joten oma rauha on ollut taattu. Ranta on ollut myös lähes lapseton, mitä hiljaisuutta ja rauhaa arvostava luonto-ihminen on osannut arvostaa.
Keskustan rannoilla ihmiset ovat kuin “sillit suolassa” ja meteli on melkoinen. Tulliniemen ranta on ollut ihanteellinen uimapaikka myös sen vuoksi, ettei siellä ei ole juurikaan merilevää (enkä nyt tarkoita ajoittaisia sinileväesiintymiä), eikä kivikkoa, vaan sekä koko ranta, että merenpohja on hienoa hiekkaa.
Tulliniemen ranta on ollut kyllä (kielloista huolimatta) aina koiranulkoiluttajien suosiossa ja jokunen vuosi sitten rannan löysivät purjelautailijat, mutta sen vielä kesti kun lautailijat rms. vesiurheilijat pysyttelivät lähinnä rannan alkupäässä.
Itse olen hakeutunut aina nimenomaan sille nyt nudistien valloittamalle “dyynialueelle”. Rannan puolivälistä alkava alue on koko rannan paras ja hienoin kohta. Nyt sinne ei ole enää asiaa kuin nudisteilla ja tavallisten auringonottajien käyttöön jää rannan huonoin ja pienin (ja levottomin) kaistale (rannan alkupää). Keskiosakin pyhitetään kuulemma vesiurheilulle.
Paikallisasukkaana ja Tulliniemen vakiokävijänä olen todella pettynyt ja surullinen kun Hangon paras ranta on nyt pilattu ja viety niiltä ihmisiltä jotka todella ovat osanneet arvostaa sen tarjoamaa rauhaa ja yksityisyyttä. Ja tuskin nudistirannan olemassaolosta on kaupungille kovinkaan kummoista rahallista hyötyä, eihän vesiurheilijoistakaan ole sellaista kaikua kuulunut. Sanotaan sitä mitä vain, niin useimmiten muualta tulevat tuovat muutenkin ruokatarvikkeensa mukanaan ja yöpyminenkin tapahtuu usein asuntoautoissa/-vaunuissa rannan parkkipaikalla jne. Seuraavaksi paikalle vaaditaan varmaankin erinäisiä kahvila- tms. palveluita ja pian rannan yläpuolella oleva puustokin todennäköisesti hävitetään parkkialueen tms. tieltä.
Tulliniemen veroista ei ole toista, mutta apein mielin joudun nyt etsiskelemään uutta paikkaa kesän viettoon. Nudistirantauutinen pilasi totisesti kesäni ☹

Vastaukset 29
Vanhimmat
Olen kirjoittajan kanssa asiasta täysin samaa mieltä.
joo siellä on ihan mahdotonta enää yrittää runkata rauhassa.aina joku paikallinen bög-göran änkee syliin kesken session
Hangossa on yli 30 km hiekkarantaa. Vaikea miettiä terveellä ennakkoluulottomalla ajatuksen juoksulla, ettei rantaa riittäisi ihan kaikille. Ei siellä Tulliniemen rannassakaan tarvitse olla nakuna, jos ei halua. Jutun juuri on vähän kuin pyhäkoulunopettajan liköörikahvit.
Eipä siellä kylläkään mitään nudisteja ole eli höpöhöpöä koko aloitus.
Ei tainnut ihan putkeen mennä koko nakkeranta. Tuskin oli tarkoitus, että munasillaan tai pilde paljaana hortoillaan pitkin parkkipaikkoja muka bajamajoja etsimässä, hah hah. Selitä siinä sitten lapsille kuinka setä on unhoittanut pukea päällensä yms.
Toivon, että kokeilu päättyy tähän kesään.
siel on hyvä fiistailla mut harmi ku bjulla täynnä hiekkaa ja bög-göranit pyörii ympäril
Parempi olla bög Göran kuin vajaälyllinen hankolainen!!
Ei kukaan täysjärkinen arvostele ihmisiä sexuaalisen suntamuksen perusteella.
Ja se niin sanottu bög Göran on Ihan mukava ihminen olen ollut samassa teatteripiirissä sen kanssa eli Hangö Teaterförening!!
Ja jos ei tykkää olla naturisti niin omapa on ongelma, antakaa toki muitten olla!!
missäs tämä Bög Göran nykään on? T:morris marina
Göran muutti rietastelemaan Ruotsiin.
Nyt on kahvilakin.
kahvia ja nivea purkki kaupan päälle. Kyl nudistien ja puppeleiden kelppaa ny på alvar
vaseliini kontti siellä on
ei nivea toimi se on parafiinipohjainen se rupee käryämään heti kun meno menee raffiksi
ei siellä enää voi käydä kun on nytten trannyt vallannu kokopaikan ja pökkii pitkin poikin svantteja dyyneillä,hyihyi.
Hahah ;)
Olin yllättynyt kuinka vähän oli lauantaina 13/7/2019 porukkaa. Alle 10 henkeä ja yksi pariskunta. Keli oli kuitenkin mitä mainioin 22 ja pilvetön taivas, vesikin oli uimalämpöistä kun hikeä pukkasi. Rantahan on aivan loistava auringosta nauttimiseen, suosittelen !!
Ja merivesi 10 astetta!
aloittaja ennusti hyvin viisi vuotta sitten, kahvilapalvelut ja puiden kaatamisen.
Nudistirannan voisi merkitä paremmin. Myöskin hyvien tapojen mukaista olisi tulla ei-kulkuset-kilisten autolle - vaikka sitten kuinka haluaisi myös ilman vaatteita lähteä ajelemaan.
Ovatko nuo alastoman kropan -kyltit nudealueen rajalla nyt jokin väliaikainen viritys vai noinko nudistiranta todella aiotaan merkitä?
Niin, en kyllä ymmärrä miksi piti perustaa erikseen nudistiranta Tulliniemeen. Toki Suomessa on turhan vähän nakurantoja vaikka aina niin kehua retostamme kuinka luonnollisesti osaamme suhtautua alastomuuteen. Ei me osata. Ruotsissakin on kolmatta kymmentä nakurantaa ja jopa nudisteille varattuja leirintäalueita.
Erilliset nakurannat ovat siinä mielessä turhia että Suomen laki kun ei kiellä alastomana olemista uimarannoilla millään tavalla. Sen minkä laki kieltää on sukupuolisiveellisyyden loukkaaminen julkisella paikalla siten että se aiheuttaa pahennusta (Rikoslaki 21§). Eli julkinen sukupuolisiveellisyyden loukkauskin olisi lain mukaan sallittua jos se ei aiheuta paheennusta? Eli riippuu siitä ketkä sattuvat näkemään? Ei ole hyvää lainsäädäntöä tuollainen.
Valitettavasti lainsäätäjä ei ole selvästi määritellyt mitä on sukupuolisiveellisyyden loukkaamista. Mutta koska alastomia ihmisiä voi nähdä esittää esimerkiksi teatterissa, performanssitaiteessa, taidenäyttelyissä tai televisiossa ja elokuvissa niin alastomuus ei selvästikkään voi olla sukupuolisiveellisyyden loukkaamista. Sen perusteella viaton auringonotto ja uiminen alastomana pitäisi olla täysin sallittua yleisillä uimarannoilla ja -halleissa.
Valitettavasti tilanteessa että joku raukka pahoittaa alastomuudesta mielensä ja soittaa poliisin paikalle seurauksena on sakot. Epäselvän lain takia päätös sakottamisesta jää täysin paikalle saapuneen poliisipartion harteille.
Oli siellä ainakin toissapäivänä nudisteja puolenkymmentä, ällötti...
Vesiurheilijat ostaneet hangosta kymmeniä taloja ja ovat hangon palveluiden ympärivuotisia käyttäjiä . Suurin osa vesiurheilijoista hyvä tuloisia ja käyttää mielellään rahaa hangossa ja tukee näin paikallisia yrityksiä yms .
Oletko varma että olit Hangossa?
Joku toispaikkakuntalainen ei tiedä näistä erilaisista aluerajoituksista mitään - niin kuin ei siitäkään että siellä loppupäässä on luonnonsuojelualueeksi otettua rantaa...
Sataman aidan viertä kulkevalla polulla voisi olla kyltti kertomassa luonnonsuojelualueen alkamisesta. Vai saako siellä luonnonsuojelualueen hieikoilla kuitenkin kulkea?
kylla ma tykkään että siel on aina se sama fjalle kölipystys pärkele ku yrittää eukon ja lasten kanssa rauhassa kävellä päätyranttaan,ja sillä aina se lacoste tennisasuste ja maila mukana,mikälie paikalline friikki
Haittaako se sua noin paljon?
Kohta ollaan taas yhdessä .
Vesimiehet (waterboys) siellä naatiskelee toistensa seurasta, onko se keltään pois?