Taas yksi elokuva jonka päähenkilö herättää aivoituksia

Olen jo aikoja sitten todennut, että tutustuminen narsismi-aiheeseen narsistin kohdattuani, olen katsonut melkein kaikkia elokuvia toisin kuin ennen. Olen huomannut, kuinka monissa kuuluisissa elokuvissa on pääroolissa jonkinlainen narsisti. Tänään tv:ssä näytetty Niagara (jonka katsoin äsken tallennuksesta) sai ilman muuta uutta ulottuvuutta.

Ei voinut mitenkään olla ajattelematta Rosea (Marilyn) narsistina. Rosehan on kylmäverinen viettelijätär joka yrittää murhauttaa miehensä rakastajansa avulla. Aiemmin olen katsonut samaa elokuvaa vähän toisin. Olen aina tietenkin tiennyt, että suuressa maailmassa on hurjia ja pahoja ihmisiä, jotka voivat tehdä murhiakin. Mutta olen kuvitellut heidän jonkinlaiseksi kulttuurin tuotteeksi. Nyt katsoin asiaa vähän toisin.

Elokuvan narsisti on iskenyt tyylipuhtaasti mielenterveydeltään järkkyneeseen mieheen, jota hän manipuloi mennen tullen seksin avulla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Niagara_(elokuva)
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elokuvassa George puhuu Pollylle:

-Minäpä sanon teille yhden asian. Olette nuori ja rakastunut. Varoitan teitä. Älkää antako tunteen ryöstäytyä valloilleen niin kuin tuo putous. Oletteko nähneet putouksen yläpuolella olevan joen? Se on tyyni ja levollinen. Tukki lipuu siinä rauhallisesti. Kun se ajautuu alemmas, vauhti kiihtyy. Sitten se tavoittaa ensimmäisen putouksen. Mikään mahti maailmassa ei voi estää sitä syöksymästä reunan yli. Sinne se joutuu vääjäämättömästi.

Mielestäni tuo kuvaa paremmin kuin hyvin ainakin minun rakastumistani narsisti-psykopaattiini. Tunne ryöstäytyi muutamissa päivissä niin valloilleen, että paluuta ei enää ollut...

Äänestä

Tässä yksi havainto ketjussa edelliseltä päivältä hänelle, joka kyselee elokuvista. Olen tosiaan havainnut narsismiin tutustumiseni jälkeen, että useissa elokuvissa seikkailee jonkin sortin narsisti pääosassa.

Yksi elokuva mistä myös olen aiemmin laittanut linkin oli se joka kertoi Hallin Jannesta. Yritänpä etsiä, löytyisikö linkki jostain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen jo aikoja sitt kirjoitti:

Olen jo aikoja sitten todennut, että tutustuminen narsismi-aiheeseen narsistin kohdattuani, olen katsonut melkein kaikkia elokuvia toisin kuin ennen. Olen huomannut, kuinka monissa kuuluisissa elokuvissa on pääroolissa jonkinlainen narsisti. Tänään tv:ssä näytetty Niagara (jonka katsoin äsken tallennuksesta) sai ilman muuta uutta ulottuvuutta.

Ei voinut mitenkään olla ajattelematta Rosea (Marilyn) narsistina. Rosehan on kylmäverinen viettelijätär joka yrittää murhauttaa miehensä rakastajansa avulla. Aiemmin olen katsonut samaa elokuvaa vähän toisin. Olen aina tietenkin tiennyt, että suuressa maailmassa on hurjia ja pahoja ihmisiä, jotka voivat tehdä murhiakin. Mutta olen kuvitellut heidän jonkinlaiseksi kulttuurin tuotteeksi. Nyt katsoin asiaa vähän toisin.

Elokuvan narsisti on iskenyt tyylipuhtaasti mielenterveydeltään järkkyneeseen mieheen, jota hän manipuloi mennen tullen seksin avulla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Niagara_(elokuva)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu