Joko Lieksan kaupunki harrastaa positiivista

syrjntää? Helsingin kaupunki sitä on harrastanut jo pidemmän aikaa,juuri siksi voi hesassa nähdä paljon mamuja esim.bussikuskeina. Toisin sanoen maahanmuuttaja voi saada työpaikan suomalaisen nenän edestä,vaikka suomalaisella olisi selvästi paremmat meriitit siihen paikkaan.

Siitä mamujen syrjinnästä on paljon meuhkattu,mutta kantaväestön edustajaa saa halutessaan syrjiä ihan laillisesti. Sitä voi sitten miettiä että onko sekään ihan oikein.

Aikoinaan kun muutin ruotsiin enkä osannut kieltä,niin sitä sai tehdä kaikenlaisia siivoushommia alkuun. Mutta opettelin kielen ja samalla alkoi myös hommat ja palkka parantua,kaiken A&O on maan kielen osaaminen mahdollisemman hyvin. Eli ihan omin voimin ja kyvyin pärjäsin hyvin ruotsissa,en minä minkään jonon ohi työnhaussa koskaan päässyt. Nyt näissä tummien porukoissa näyttää olevan aika lailla sellaisia henkilöitä,joita ei kiinnosta edes maan kielen opettelu,eipä silloin kovin erikoisia hommia myöskään saa. Eikä monia tunnu työnteko edes kiinnostavan,koska muutenkin mukavasti pärjää.
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole syrjintää, koska kaikki mamut eivät halua töihin.

Somalimiehet eivät todellakaan ole tulleet etsimään työtä Suomesta, eivätkä ainakaan Lieksasta. Päinvastoin somalimiehet ovat hakeutuneet loisimaan paikkakunnille, joissa ei varmasti ole minkäänlaista työtä tarjolla. On vain runsaita avustuksia saatavilla.

Oikeissa töissä Lieksassa ei ole yhtään somalia. Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan. Ei vuosisatojen aikana kehittynyttä somalialaisten kultturia voida Lieksassa sormia napsauttamalla muuttaa. Somalit ovat aina teettäneet työnsä muilla eli orjilla. Lieksalaiset ovat nyt näitä orjia.

Lieksassa on myös muita maahanmuuttajia kuin somaleita ja monet heistä ovat työllistäneet itsensä monenlaisissa ammateissa. Lieksassa asuu 40 eri kansallisuutta ja paikkakunnalla puhutaan 30 eri kieltä. Somalit ovat suurin ryhmä ja he haluavat pysyä työttöminä.

Äänestä
  • Näin se on muissakin Pohjoismaissa,somalit ovat suurtyöttömiä aina. ja muslimien keskuudessa on yleensä kova työttömyys.

    Äänestä

Läheltä nähnyt. Se on juuri näin vaikka hyysäreillä on jotakin vaaleanpunaisia kauniita ajatuksia. Muualla painetaan paniikkinappulaa pienemmillä työttömyysprosenteilla, täällä kaikki hyvin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin tai näin kirjoitti:

syrjntää? Helsingin kaupunki sitä on harrastanut jo pidemmän aikaa,juuri siksi voi hesassa nähdä paljon mamuja esim.bussikuskeina. Toisin sanoen maahanmuuttaja voi saada työpaikan suomalaisen nenän edestä,vaikka suomalaisella olisi selvästi paremmat meriitit siihen paikkaan.

Siitä mamujen syrjinnästä on paljon meuhkattu,mutta kantaväestön edustajaa saa halutessaan syrjiä ihan laillisesti. Sitä voi sitten miettiä että onko sekään ihan oikein.

Aikoinaan kun muutin ruotsiin enkä osannut kieltä,niin sitä sai tehdä kaikenlaisia siivoushommia alkuun. Mutta opettelin kielen ja samalla alkoi myös hommat ja palkka parantua,kaiken A&O on maan kielen osaaminen mahdollisemman hyvin. Eli ihan omin voimin ja kyvyin pärjäsin hyvin ruotsissa,en minä minkään jonon ohi työnhaussa koskaan päässyt. Nyt näissä tummien porukoissa näyttää olevan aika lailla sellaisia henkilöitä,joita ei kiinnosta edes maan kielen opettelu,eipä silloin kovin erikoisia hommia myöskään saa. Eikä monia tunnu työnteko edes kiinnostavan,koska muutenkin mukavasti pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu