The Structure of Evolutionary Theory

Stephen Jay Gould: The Structure of Evolutionary Theory (2002)

Tulipahan lueskeltua Gouldin viimeiseksi teokseksi jäänyttä ei-taskukirjaa.

Kirjasta selviää niin Milanon tuomiokirkon rakennushistoria kuin evoluutioajattelunkin kehitys ja filosofia. Ja saapa kreationismi (Paley, Natural Theology) vähintään riittävän osuuden sekä ruusuja että risuja.

Gould väittää punctuated equilibrium (jaksollinen tasapaino?)-teoriansa katkovan darwinismin oksia, mutta ei runkoa.

Gouldin kirjastahan löytyy melkein mitä vain, kun kirjoittaja pyrkii esittelemään elämänsä aikana hankkimaansa sivistystä monipuolisesti rajoittamattoman sivumäärän puitteissa.

Muutamia omia mielikuvia kirjan tiimoilta:
1) Darwin valitsi kritiikkinsä kohteeksi erään kreationismin muodon, jossa ei ilmeisestikään huomioitu esim. syntiinlankeemusta tai vedenpaisumusta. Monet Darwinin todisteet olisivat sopineet yhtähyvin "raamatulliseen kreationismiin", mutta eivät sopineet Paleyn luonnonteologiaan. Gould antaa paljon tilaa Paleylle ja "Lajien syntyhän" onkin nähtävissä "Natural Theologyn" antiteesinä.

2) Minulle uutta oli, että Malthusin lisäksi Darwin perusti ajatteluaan Adam Smithiin. Luonnonvalinta = näkymätön käsi.

3) Gould osoittaa, että darwinismi viivästytti paleontologian teoreettista kehitystä n. 100 vuodella, kun stasis-dataa ei noteerattu.

4) Homeoboksigeenien "homologisuus" on Gouldin mielestä ei-darwinistista. Onko hiirellä ja kärpäsellä todellakin ollut yhteinen näkevä esi-isä? Niillä on ainakin vaihtokelpoinen silmän rakenneohjelman käynnistysohjelma, homeoboksisysteemi. Gouldin mielestä tämä ainakin todistaa graduallistista darwismia vastaan, Darwinhan ehdotteli tasaista muutosnopeutta jopa karkeaksi iänmääritysmenetelmäksi!

Tästähän ajatukseni käyvätkin edelleen siihen, että jos esim. lintujen ja lepakoiden tai lintujen ja kärpästen siiven homeoboksigeenit ovat vaihtokelpoisia, niin olisiko se jo darwinismille liian kova isku?

Luulisin, ettei yksikään puhdas darwinisti kykene lukemaan Gouldia muuttumatta.

Jos kaipaa ytimekästä taskukirjaa, niin melkein kaikki olennainen löytynee tästäkin kirjasta:
Kim Sterelny: Dawkins vs. Gould: Survival of the Fittest 2001

http://human-nature.com/nibbs/02/nettle.html

Näitäkin linkkejä lukemalla voi saada kuvaa teoksesta:
http://eonix.8m.com/etc/gould.htm
http://home.wxs.nl/~gkorthof/korthof63.htm

Darwinin syntymän 200- ja Lajien synnyn 150-vuotispäivä lähestyy (2009?). Ilmeisesti darwinismi on tuolloin vielä evoluutikkojen arvostama ja joiltakin alkuperäisiltä osiltaan kumoamatta.
7584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilmeisesti kirjaa ei olla vielä suomennettu kun viittaat englannin kieliseen versioon?

Äänestä
  • Arvaa vaan, olisinko lukenut englanniksi, jos olis ollut saavilla Viikistä (tai mistään) suomeksikin. Mun normaali Rekiaron Suomi-Englanti-Suomi sanakirja ei tuntenut niitä sanoja!!! Piti sitten vaan veikata asiayhteydestä.

    Mutta kun Gould saattaa vaipua unholaankin, eikä paleontologia ole harrastustiedettä, niin en usko, että kukaan kääntäisi. Ne, joita Gould kiinnostaa, osaavat englantia, yleensä.

    Äänestä

kysyn, että onko puhdasta darwinismia kannattavia tiedemiehiä edelleen, vai ovatko kaikki jo hiljalleen siirtyneet eteenpäin kehitettyyn evoluutioteoriaan.

Äänestä
  • Kuten itseään korjaavan tieteen kuuluukin,on evoluutioteoriakin jo aikapäivää sitten hylännyt Darwinin teorian sellaisenaan.
    Muutoksia on tullut.
    Nykyään vallalla on synteettinen evoluutioteoria.
    Jos kreaatti jaksaa kumota Darwinia,ei hän osoita muuta kuin oman tietämättömyytensä tieteen kehityksestä.

    Kreaateille:Vaikka YEC ja muut lahkot pysyvät muuttumattomina,ei se tarkoita että tiedekin junnaisi vanhan ajan mudissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kuten aloitusviestistäni käy ilmi, on darwinismi alkuperäisessä muodossaankin vielä osittain kumoamatta. Tämähän tarkoittaa, ettei 100% darwinistia taida löytyä, eikä ehkä edes 70%:sta. Selkeimmin nykyaikana darwinistista perinnettä edustaa gradualismi.
    Gouldin kirja siis tuskin jättää muuttamatta puhdasta gradualistiakaan, jos tämä suostuu kirjan lukemaan.

    Mutta jos (neo)darwinismi (=synteettinen evoluutioteoria) kehittyy asteettain päinvastaiseksi kuin alkuperäinen, niin missä on raja, että sitä vielä voi kutsua edes uusdarwinistiseksi? Pitääkö päinvastaisuuksia mielestäsi olla 5%, 15%, 35% vai peräti 55% ennenkuin Darwinin nimen käyttö teorian nimeämisessä käy asiattomaksi? Tällä hetkellä luulisin, että ollaan päinvastaisuuksissakin jo yli 15%, mutta tämä nyt on vain mutua, en ole sitä millään mitannut kvantitatiivisesti.

    Äänestä

  • squirrel kirjoitti:

    Kuten itseään korjaavan tieteen kuuluukin,on evoluutioteoriakin jo aikapäivää sitten hylännyt Darwinin teorian sellaisenaan.
    Muutoksia on tullut.
    Nykyään vallalla on synteettinen evoluutioteoria.
    Jos kreaatti jaksaa kumota Darwinia,ei hän osoita muuta kuin oman tietämättömyytensä tieteen kehityksestä.

    Kreaateille:Vaikka YEC ja muut lahkot pysyvät muuttumattomina,ei se tarkoita että tiedekin junnaisi vanhan ajan mudissa.

    Darwinin teorian keskeisiä osia ei hyväksytty yksimielisesti ennen kuin saavutettiin synteettinen evoluutioteoria 1930 - 1940 - lukujen vaihteessa.

    Jollain taitaa olla vähän korjattavaa käsityksissään siitä mikä on synteettinen evoluutioteoria, mihin se perustuu ja miksi siihen päädyttiin. Tästä löytyy kyllä julkaisuja.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Kuten aloitusviestistäni käy ilmi, on darwinismi alkuperäisessä muodossaankin vielä osittain kumoamatta. Tämähän tarkoittaa, ettei 100% darwinistia taida löytyä, eikä ehkä edes 70%:sta. Selkeimmin nykyaikana darwinistista perinnettä edustaa gradualismi.
    Gouldin kirja siis tuskin jättää muuttamatta puhdasta gradualistiakaan, jos tämä suostuu kirjan lukemaan.

    Mutta jos (neo)darwinismi (=synteettinen evoluutioteoria) kehittyy asteettain päinvastaiseksi kuin alkuperäinen, niin missä on raja, että sitä vielä voi kutsua edes uusdarwinistiseksi? Pitääkö päinvastaisuuksia mielestäsi olla 5%, 15%, 35% vai peräti 55% ennenkuin Darwinin nimen käyttö teorian nimeämisessä käy asiattomaksi? Tällä hetkellä luulisin, että ollaan päinvastaisuuksissakin jo yli 15%, mutta tämä nyt on vain mutua, en ole sitä millään mitannut kvantitatiivisesti.

    En saa teksteistäsi paljoakaan selvää.



    Tuo punkualismi-asia ei ole kovinkaan yksiselitteinen ja helppo aihe asiaan perehtymättömälle, kuten ei tietysti esim.evoluutiobiologian historiakaan.
    Käsityksesi gradualismista lienee myös puutteellinen.

    No, kannattaa tutkia varsinaista dataa molemmilta puolilta (enkä tarkoita, jestas sentään, primitiivikristillistä kirjallisuutta) ja siitä se voi aueta.

    Sanottakoon että tuossahan on luonnollista ihmisen toitottaa omaa torveaan; eikä Gouldia tai Eldredgeä voi siitä syyttää. 1800-luvulla oli tämän kontekstin "debatin" kannalta keskeiset asiat selvitetty ja uusdarwinismin ainekset kasassa.

    Niin... darwinismi on vielä tosiaankin kumoamatta kaikilta olennaisilta osiltaan, eli kaikilta osiltaan ...
    LMAO

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Stephen Jay Gould: The Structure of Evolutionary Theory (2002)

Tulipahan lueskeltua Gouldin viimeiseksi teokseksi jäänyttä ei-taskukirjaa.

Kirjasta selviää niin Milanon tuomiokirkon rakennushistoria kuin evoluutioajattelunkin kehitys ja filosofia. Ja saapa kreationismi (Paley, Natural Theology) vähintään riittävän osuuden sekä ruusuja että risuja.

Gould väittää punctuated equilibrium (jaksollinen tasapaino?)-teoriansa katkovan darwinismin oksia, mutta ei runkoa.

Gouldin kirjastahan löytyy melkein mitä vain, kun kirjoittaja pyrkii esittelemään elämänsä aikana hankkimaansa sivistystä monipuolisesti rajoittamattoman sivumäärän puitteissa.

Muutamia omia mielikuvia kirjan tiimoilta:
1) Darwin valitsi kritiikkinsä kohteeksi erään kreationismin muodon, jossa ei ilmeisestikään huomioitu esim. syntiinlankeemusta tai vedenpaisumusta. Monet Darwinin todisteet olisivat sopineet yhtähyvin "raamatulliseen kreationismiin", mutta eivät sopineet Paleyn luonnonteologiaan. Gould antaa paljon tilaa Paleylle ja "Lajien syntyhän" onkin nähtävissä "Natural Theologyn" antiteesinä.

2) Minulle uutta oli, että Malthusin lisäksi Darwin perusti ajatteluaan Adam Smithiin. Luonnonvalinta = näkymätön käsi.

3) Gould osoittaa, että darwinismi viivästytti paleontologian teoreettista kehitystä n. 100 vuodella, kun stasis-dataa ei noteerattu.

4) Homeoboksigeenien "homologisuus" on Gouldin mielestä ei-darwinistista. Onko hiirellä ja kärpäsellä todellakin ollut yhteinen näkevä esi-isä? Niillä on ainakin vaihtokelpoinen silmän rakenneohjelman käynnistysohjelma, homeoboksisysteemi. Gouldin mielestä tämä ainakin todistaa graduallistista darwismia vastaan, Darwinhan ehdotteli tasaista muutosnopeutta jopa karkeaksi iänmääritysmenetelmäksi!

Tästähän ajatukseni käyvätkin edelleen siihen, että jos esim. lintujen ja lepakoiden tai lintujen ja kärpästen siiven homeoboksigeenit ovat vaihtokelpoisia, niin olisiko se jo darwinismille liian kova isku?

Luulisin, ettei yksikään puhdas darwinisti kykene lukemaan Gouldia muuttumatta.

Jos kaipaa ytimekästä taskukirjaa, niin melkein kaikki olennainen löytynee tästäkin kirjasta:
Kim Sterelny: Dawkins vs. Gould: Survival of the Fittest 2001

http://human-nature.com/nibbs/02/nettle.html

Näitäkin linkkejä lukemalla voi saada kuvaa teoksesta:
http://eonix.8m.com/etc/gould.htm
http://home.wxs.nl/~gkorthof/korthof63.htm

Darwinin syntymän 200- ja Lajien synnyn 150-vuotispäivä lähestyy (2009?). Ilmeisesti darwinismi on tuolloin vielä evoluutikkojen arvostama ja joiltakin alkuperäisiltä osiltaan kumoamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu