Monenkirjava 1914

Vuonna 1914
totuusvoittaaaina 21.7.2014 23:54
"Sanovat jehovan todistajat tulleen Jeesuksen näkymättömänä. Koska on tuo vuosipäivä, kun on sata vuotta kulunut tai tulee kohta kuluneeksi???

MATT.25:31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni

1TESS.4:16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

1TESS.5:Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2. sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä"

--------------

Vuosi 1914 on lahkolla siirretty vuosi 1874, jolloin piti Jeesuksen tulla. 1914 siirrettiin sitten vuodeksi, ensin 1915 ja sitten 1918, tuossa vaiheessa oli nimittäin maailmanlopun odotus kyseessä. Myöhemmin palattiin vuoteen 1914 muuttuneella selityksellä siitä, että jeesus palasi näkymättömänä.

Sitten on Jeesus käynyt vuonna 1918 kehumassa vartiotorniseuran johdolle lahkoa muutoin, mutta moitti joulun viettoa, (jota kuitenkin lahkohistoriikki "jehovantodistajat - jumalan valtakunnan julistajia" esittelee valokuvalla vietetyn vartiotorniseurassa joskus vuonna 1926)

Paatuneelle lahkolaiselle on tärkeää - niin mikä- uskoa, kieltää, olla välittämättä ? ... no ainakin nettiterrori, poistetaan viestejä yms.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sinapinsiemen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu