Meille on heti palkattava heteroasiamies

ja hänen avukseen heterovaltuutettu.


"Siitä alkoi sinisten esiinmarssi. Lehdistön homoemot aloittivat homojen palvonnan Suomen esimerkin mukaan. Jeltsinin pressitoimistoa hallitsivat pian siniset. Jeltsinkin ehti kyllästyä heidän oikutteluunsa ja komensi hankalimman homon heitettäväksi hallituksen risteilyllä siipirataslaivalta jokeen."

Kun Putin nousi valtaan, siniset puhdistettiin presidentin ja valtion hallinnosta nopeasti. Heitä jäi kaipaamaan erityisesti Suomen ulkoasiainhallinnon homoveljeskunta, joka kulki peitenimellä toisen tiedekunnan pojat.

Sääliksi käy Venäjän sinisiä. Kun heiltä puuttuu Putinin tuki, eikä heidän apunaan ole Suomen tapaista median ja kulttuurielämän homoemojen verkostoa, he joutuvat sulkeutumaan taas kaappiin.

Venäjällä on inhokkien joukkoon otettu myös homot, joilla vanhastaan on ollut maassa pilkkanimi siniset, goluboi. Ihmettelin pitkään, mikä on goluboi, jonka ihmiset sylkäisivät suustaan halveksien. Sanakirjasta ei ollut apua. Lopulta selvisi, että hän on gomo. Pilkkanimensä gomo on saanut siitä, että Bolshoin baletilla on siniset harjoitustrikoot. Moskovan homoprostituoidut päivystivät Bolshoin portailla.

Kaksikymmentä vuotta sitten näin Moskovan metron lippupalvelukioskissa mainoksen, että taiteilijatalossa esitetään eroottinen tanssinäytelmä.

Katsomo oli täynnä poikapareja kukkapuskineen. Selvisi että tapahtuma oli ensimmäinen Venäjän sinisten kaapista ulostulo. Ainoana heteroparina jaksoimme katsella kohellusta väliaikaan asti, kunnes kyllästyimme ja luikimme karkuun.

Siitä alkoi sinisten esiinmarssi. Lehdistön homoemot aloittivat homojen palvonnan Suomen esimerkin mukaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Venäjän homot. kirjoitti:

ja hänen avukseen heterovaltuutettu.


"Siitä alkoi sinisten esiinmarssi. Lehdistön homoemot aloittivat homojen palvonnan Suomen esimerkin mukaan. Jeltsinin pressitoimistoa hallitsivat pian siniset. Jeltsinkin ehti kyllästyä heidän oikutteluunsa ja komensi hankalimman homon heitettäväksi hallituksen risteilyllä siipirataslaivalta jokeen."

Kun Putin nousi valtaan, siniset puhdistettiin presidentin ja valtion hallinnosta nopeasti. Heitä jäi kaipaamaan erityisesti Suomen ulkoasiainhallinnon homoveljeskunta, joka kulki peitenimellä toisen tiedekunnan pojat.

Sääliksi käy Venäjän sinisiä. Kun heiltä puuttuu Putinin tuki, eikä heidän apunaan ole Suomen tapaista median ja kulttuurielämän homoemojen verkostoa, he joutuvat sulkeutumaan taas kaappiin.

Venäjällä on inhokkien joukkoon otettu myös homot, joilla vanhastaan on ollut maassa pilkkanimi siniset, goluboi. Ihmettelin pitkään, mikä on goluboi, jonka ihmiset sylkäisivät suustaan halveksien. Sanakirjasta ei ollut apua. Lopulta selvisi, että hän on gomo. Pilkkanimensä gomo on saanut siitä, että Bolshoin baletilla on siniset harjoitustrikoot. Moskovan homoprostituoidut päivystivät Bolshoin portailla.

Kaksikymmentä vuotta sitten näin Moskovan metron lippupalvelukioskissa mainoksen, että taiteilijatalossa esitetään eroottinen tanssinäytelmä.

Katsomo oli täynnä poikapareja kukkapuskineen. Selvisi että tapahtuma oli ensimmäinen Venäjän sinisten kaapista ulostulo. Ainoana heteroparina jaksoimme katsella kohellusta väliaikaan asti, kunnes kyllästyimme ja luikimme karkuun.

Siitä alkoi sinisten esiinmarssi. Lehdistön homoemot aloittivat homojen palvonnan Suomen esimerkin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu