Venäjän kauppa työllistää suoraan ja epäsuorasti kymmeniä tuhansia suomalaisia. Kovat pakotteet aiheuttaisivat tuhansien työttömyyden. Onko joku sitä mieltä että Suomella on tähän varaa, työttömiä on liian vähän, heitä tarvitaan lisää tähän maahan?
Kovat pakotteet Venäjälle, tuhansia työttömäksi
Vastaa rehellisesti
20133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kokoomusnuoret, nuo ikuiset opiskelijat tahtovat kovia pakotteita. Porvari on aina työmiehen lompakolle menemässä tavalla tai toisella. Perkeleen paskahousut!
Suomella ei ole varaa uusiin työttömiin, ei satoihin, vielä vähemmän tuhansiin.
Ylen mukaan Suomen pääongelma on jatsien tarjoilupuolella. Herrasväen pää ei nimittäin ihan kaikkea kestä.
Obama vihaa Venäjää, koska Putin on harras kristitty ja Obama on ennustettu olevan antikristus. On ennustettu, että Obama tulee olemaan Usan viimeinen presidentti ja sharialaki on tämän kauden jälkeen Usassa. WW3 on Obaman ansiota, mutta Venäjään ja Kiinaan ei antikristus onnistu hävittämään.
Rehellinen vastaukseni on että kaikki pakotteet on pirun keksintö,
kun päättäjämme ei osaa rauhassa elää eikä neuvottelutaitoa
ole valtioiden välisissä suhteissa, niin kansa pannaan kärsimään.
Eikö sanktiot kuuluisi niiden vastattavaksi jotka ne aiheuttaa,
kansa ei ole syyllinen.
kuubaa on pidetty nyt kauppasaarrossa kymmeniä vuosia ja kuka
siitä on hyötynyt, ei kukaan tietääkseni, mutta kansa on pakotettu
elämään köyhyydessä, kiitos USA;n,öykkärivaltion.
kauppasaarrossa, sitä punikit jaksavat huutaa.
Mitkähän kuubalaiset tuotteet menisivät USAssa kaupaksi?
Miksi Kuuban naapurit, kuten Haiti, ovat vielä köyhempiä kuin Kuuba vaikkeivät ole uSAn kauppasaarrossa?
Tyhmä punikki ei ole koskaan osannut näihin vastata, mutta jaksaa jauhaa kauppasaarrosta.
Diktatuurien - kaikkien diktatuurien - tulisikin olla kauppasaarrossa aina.,
Kuuba on, sinä siis tahdot Suomeen tuhansia uusia työttömiä? Jospa tehtäisiinkin niin että sinä annat työpaikkasi pakotteiden takia menettäneelle. Muuten olet menossa toisten lompakolle.
Oikein.
Taas tuli ja meni SE suomalaisia kurssittava OPPI Venäjän /Neuvostoliiton /IVY/ (ja mikä milloinkin ) epävakavuudesta. Ei vaan opita eikä kaikkien tarvitsekaan.
Jos on kertynyt liikoja rahoja niin mikäpä siinä; nehän voi sijoittaa Venäläisiin kohteisiin tahi vaihtaa ruplaan.
Aikansa noilla pelattuaan huomaa kaiken kadonneen. Ja hyvä niin!
Tyhmyydestä sakotetaan...
Osataan sitä toisinkin päin! Huurre Oy / Paavo Suominen (neuvos) osasi joukkueineen ku-set-taa R YS S I Ä. Ja sai vielä lahjaksi suuren konjakkipulloerän, minkä aikoi lahjoittaa sotien veteraaneille. Siis niille Suomen puolesta taistelleille. Vastapuolihan sai viikoittaisen annosviinansa Neuvostohallituksen toimittamana.
Väittivät, että se oli tarkoitettu pakkasten palelluttamien sormien ja varpaiden notkistamiseen. (ulkoisesti!)
o Sehän ei käynyt Suomen viranomaisille, että joku/jotkut muut kuin ministerit ja herrat saisivat ilmaista viinaa ... peräti konjakkia.
Eil KOKO homma R YS S I T T I I N suomalaisviranomaisten toimesta.
Ikävä myöntää, että Suomessakin r y s s i t ä ä n. (huom! pienin kirjaimin)
Eipä tule palstan päivystävät kokoomusnuoret mitään vastamaan. Aika paskahousuja.
Sinä vastailet sitäkin enemmän itsellesi, maksaako putina palkkaa ))
Tottakai mahdollisimman kovat pakotteet. Suomen kauppa ryssien kanssa vastaa vaivaisesta 2% kansantaloudesta, sillä ei ole juuri mitään merkitystä ja pitemmän päälle pelkästään hyvä, että kaikki kaupankäynti suuntautuisi muualle.
Juuri näin, kokoomusnuoret ovat äärioikeistolaisia paskahousuja.
hahahahahhahaha, sinä siis tahdot tuhansia uusia työttömiä? Tehdään niin että sinut potkitaan pihalle ja työpaikan menettänyt saa sinun paikkasi. Pitäähän sinun olla solidaarinen, sinähän niitä pakotteita rakastat. Ei käy vai, sitten ei mitään pakotteita.
Joo, ei suomella ole varaa sellaiseen. Suomen talous on menossa päin hellvetttiä muutenkin ja muuten: Niitä työpaikkoja on jo kadonnut paljon tuon Ukrainan kriisin seurauksena kaakkois-suomesta.
Suurilla mailla on varaa pakotteisiin, suomella ei.
Sehän ei USA'ta heiluta, mitä Suomessa tapahtuu - pätkääkään.
http://www.usdebtclock.org/ tuo vetää lännen tuhoon ..
viedään pian MM-kisatkin!
http://www.hs.fi/urheilu/Jalkapalloprotesti leviää sosiaalisessa mediassa Viekää MM-turnaus Putinilta/a1405996803074?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage&jako=b2da5dc84b8752e3995a3cdd94f7f8dd
Pakotteilla ei ole työttömyydelle mitään merkitystä, päinvastoin EU-tuet kohdistetaan ehkä järkevämpiin kohteisiin kuin lomakyliin itärajalle.
1. Lopetetaan Venäjältä energian tuonti - öljy, kaasu, sähkö, uraanipolttoaine,
2. Rakennetaan tuulimyllyjä ja poltetaan metsät energiaksi
3.
Jos pakotteet tuntuvat Venäjällä tuntuu ne myös Suomessa. Voidaan toki tehdä sellaiset pakotteet jotka eivät tunnu kummassakaan maassa.
Venäläinen sähkö ja kaasu on kallista ja kivihiilen tuonti sieltä on turhaa. Metsästä jokaista puutavararekkalastia kohti syntyy hylkyyn useita kuutioita poltettavaksi kelpaavaa kuivaa puuta. Tuulimyllyt pitäisi kieltää.
"Venäjä ja BRICS -maat ovat yhtä tiiviimmässä yhteistyössä. Ne juuri perustivat maailmanpankkia ja IMF:ää vastaavat omat järjestelmät.
Kiinalla on kyky vaikka yksin lainoittaa kaikki mitä Venäjä tarvitsee, kiina on lainannut USA:lle joka kolmannen dollarin mitä sillä on velkaa.
Venäjän vastaus lännen pakotteisiin on se että se siirtää lainat lännestä itään, rajoittaa länsimaisten tuotteiden käyttöä vedoten toimitusten epäluotettavuuteen ja avaa lisää markkinaa Kiinan ja Intian tuotteille.
Näemmekö kohta että Sakasaisen Audin Venäjän autotehtaan tilalle tulee Kiinalainen Volvo jonka autoja suositaan venäjällä?
Venäjä ja Kiina tekivät juuri 30 vuoden sopimuksen kaasusta, Intiaan rakennetaan öljyputki.
Sikäli kun länsi latoo pakotteita ja Putin niitä puolustaa, tulos on juuri se mitä gallupit näyttää, länsi tekee Putinista venäjän Mannerheimin."
http://www.uusisuomi.fi/comment/605828#comment-605828
Suomi on puolensa valinnut, ja se on:
talous-, moraali- ja oikeusturvarappioon hukkuva länsimaiden "uppoamaton" laiva. Kasvu sekä taloudessa, työllisyydessä ja yhteiskuntakehityksessä tapahtuu idässä, valitettavasti.
Ollaan kuulkaa häviäjien seurassa. Parempi olisi ollut antaa tämä loputtomaan imperialismiin, ahneuteen ja hedonismiin itsensä pöhöttävä länsihollywood mennä menojaan ja lähteä hakemaan kasvua sieltä, missä se on loogisinta: naapurimaista.
Nyt maalataan taivaanrantaa ja tavoitellaan mahdottomia. Yhdysvallat on romahtamisen partaalla, länsimaiden poliittisella kehityksellä ei ole mitään suuntaa ja työmarkkinat tukitalouksineen ovat karahtaneet korruption ja keinottelijoiden käsiin.
No, romahtakoon Suomi muun maailman mukana, ehkä sitten taas opitaan jotain vähäksi aikaa. Katsotaan nyt, että käykö tämä tie sodan kautta. Siltä vahvasti näyttää.