2. Kor. 3:1

2. Kor. 3:1. Alammeko taas suositella itseämme? Vai tarvinnemmeko, niinkuin muutamat, suosituskirjeitä teille tai teiltä?
2. Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
3. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
8. kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
9. Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
10. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
11. Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.
12. Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
13. emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Kun Raamattua lukee Pyhässä Hengessä, se on Jumalan Elävä Sana ja peitteet ihmisen silmiltä lähtevät. Kun ihminen saa Pyhän Hengen, Jumala tulee asumaan ihmiseen, ja tällöin ihmisellä on Isä, Poika ja Pyhä Henki, ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Ilman Pyhää Henkeä Raamatun lukeminen jää kirjaimen lukemiseksi eikä herää eloon. Etsikäämme Herraa vilpittömin sydämin, koko sydämestämme, nöyrtykäämme ja janotkaamme Totuutta. Herra haluaa, että palvelemme Häntä Hengessä ja Totuudessa. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

Samalla varoitus. Helvetti on todellinen paikka iankaikkisuudessa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viimeinen lause yllä olevasta kirjoituksesta uudestaan, Hel vetti on todellinen paikka iankaikkisuudessa.

Äänestä
  • Otappas selvää, mitä haades ja gehenna ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeesuksen seuraaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu