Pahalta näyttää, että uudetkin popstars-bändit joutuvat esittämään Asikaisen kirjoittamaa musiikkia. Toivottavasti mukana olis muitakin säveltäjiä ja sanoittajia.
Asikaisen tusinapoppi
5
799
Vastaukset
- diggari
Asikanen taitaa vaan olla ainoo kova piisin tekijä tässä maassa. Kellä olis muka enemmän hittejä? Ainakkaan suomalaisista.
- Kissa-86
Aikaoneen Makihan on tehnyt poppareille biisejä niin kauan kuin muistan. Ihn hittikamaakin!
- Sävelkorva
Kissa-86 kirjoitti:
Aikaoneen Makihan on tehnyt poppareille biisejä niin kauan kuin muistan. Ihn hittikamaakin!
Hyvä kun mainitsit. Yhtä paskainen tilanne oli Idolsissa, kun Maki "Apina" Kolehmainen sorvaili kilpailijoille "uusia" kappeleita.
Esimerkiksi kappaleet "Tuulet puhaltaa" ja "Tulin voittamaan" kuulostavat ihan samanlaisilta. Erityisesti kertosäkeet ovat melkein identtiset.
Onhan se tietysti ihan hyvä keino plagioida suoraan itseltään, niin eipä tule oikeidenkäyntejä ja korvausvaatimuksia, mutta yhtä lailla tuollainenkin kappaleiden monistaminen on kuuntelijoiden aliarvioimista. - comer pyle
Kyllä nyt suunnilleen kuka tahansa musiikissa vähänkään taitava pystyy oikean taustaryhmän ja kunnon koneiden kanssa jo julkaistuja levytyksiä kopioimalla ja niistä "parhaita" paloja napsimalla saamaan aikaan ns. hitin. Ihan toinen asia on se, että kuulostaako se tuleva hitti todellisuudessa millään tavalla hyvältä tai onko se missään määrin omaperäinen.
Kasvattakaa lapset pitkät tukat ja opetelkaa soittamaan kitaraa!
- jesse james
johtuneeko siitä että asikainen hoitelee satojen tuhansien eurojen teostokorvaukset tällä virityksellään..
ilmaista mainosta 1 miljoonalle suomalaiselle, ja taattu radiosoitto riippumatta siitä minkälainen biisi on. hyvin on pullat hoidettu uuniin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 646207
- 635609
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1284495- 573889
- 143805
- 323229
- 682999
- 592846
- 702599
- 471960