Otsikko kertoo asian.
http://yle.fi/uutiset/kirkon_erimielisyydet_vaikeuttavat_rippikoulujen_seksuaalikasvatusta__ei_ole_yhta_selkeaa_vastausta_jonka_voisi_nuorille_antaa/7362047
Toivoakseni kasvattava osapuolli ei esitä perättömyyksiä esimerkiksi .......sta ja .....sta.
Rippikoulujen seksuaalikasvatus
4
90
Vastaukset 4
- punknysv1
Eikä .......stä.
Itse en edes muista että rippikoulussa olisi ollut seksuaalikasvatusta missään määrin, sen sijaan jos mitään niin koko aihetta pyrittiin jossain määrin välttämään.
Eikä seksuaalivähemmistöjä edes muistaakseni mainittu.
Tosin omasta rippikoulusta on jo jonkin verran aikaa enkä voi sanoa että muistikuvani kyseisen asian tiimoilta olisi missään tapauksessa täydellinen.- Ne oli aikoja poijat
Joo ei ainakaan 80-luvulla ollut tippaakaan puhetta seksistä, ei pappien muiden ohjaajien tai isostenkaan kanssa. Sen sijaan sitä kyllä harrastttiin sitäkin enemmän, ristiin rastiin...
- a s
Aikanaan kun olin rippileirillä, niin leiriä vetävä seurakuntamuija kehoitti masturboimaan mieluummin kuin harrastamaan esiaviollisia suhteita. Tytöille tämä muija piti erillisen masturbointiopetustunnin, jossa kuulemma esitteli peilin avulla tytöille erilaisia masturbointikeinoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591501- 251103
- 82982
- 65806
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 36760
- 47722
- 90713
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13700Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i18681- 115656
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 39522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 18512
- 41508
