Opiskelusta

""" Mikä olikaan Jeesuksen opetuslapsien KOULUTUSTASO...?

ai juu, ne oli vaaaaaltavan paljon koulujakäyneitä,
nykyisin vastaisi ihan professoritasoa,eix vaan ? :D

Ainoastaan Yliopiston käyneet tajuaa esimerkiksi
*Kolminaisuuden mysteerin*,
ei peruskoulun käynyt VOI olla kristitty lainkaan.

Se vaatii korkeampaa koulutusta ja
korkeampaa matematiikkaa,
pitkä matikka koulussa vähintään.

saati tarkkisluokkalaiset/apukoululaiset,
joten sorry vaan,
KRISTITYKSI pääsee vain ja ainoastaan
korkeakouluja käyneet. """""

--------

Aikaisemmin netissä tuo oli muodossa että teologeja ei tarvita, koska opetuslapsetkaan eivät olleet teologeja. Sitten huomautukseen että teologimme tutkivat juuri niiden opetuslasten kirjoituksia ei vastausta tullutkaan.

Eihän vartiotorniseurassa tarvittaisi opiskelleita ihmisiä, jos siellä pitäydyttäisiin Raamattuuun. Mutta kun siellä kehitetään uskontoa joka perustellaan sellaisilla väittämillä, jotka vaatisivat koulutusta asian ymmärtämiseksi.

Jerusalemin tuhovuosi ei ollut 607 eaa. Se on historian ja arkeologian piirissä selviö. Mutta myös Raamatun tutkimus osoittaa saman asian. Vartiotorniseura puolestaan noukkii väitteilleen joitakin irrallisia jakeita, jotka ovat harhaanjohtavia.

Opiskelu on omiaan estämään lahkolaisten rakkauspommitukseen lankeamisen. Mutta todistajan itsensä on mahdollista selvittää yksi asia kerrallaan perusteellisesti ja todeta vartiotorniseuran valheellisuus. Se vaatii jäseniltään teokraattisen sodanikäynnin käyttämistä, mutta se käyttää sitä myös itse omaan jäsenistöönsä.

Esim. ajanlasku (adventisteilta alkuaan), lopun vuosiluvut, niihin liittyy sellaisia perusteluja jotka ymmärtää jo kirjoittamishetkellään olleen tiedossa valheita. Niilläkö sitten sinne v. 1935 perustettuun paratiisiin, koska pomo näki unta että taivas on täynnä ?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vai niin.

Äänestä

Kirkon teologit tutkivat Raamattua kirkkoisien kirjoitusten pohjalta. Vartiotorniseurassa sitä on tutkittava vartiotorniseuran kirjoituksiin perustuen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinapinsiemen kirjoitti:

""" Mikä olikaan Jeesuksen opetuslapsien KOULUTUSTASO...?

ai juu, ne oli vaaaaaltavan paljon koulujakäyneitä,
nykyisin vastaisi ihan professoritasoa,eix vaan ? :D

Ainoastaan Yliopiston käyneet tajuaa esimerkiksi
*Kolminaisuuden mysteerin*,
ei peruskoulun käynyt VOI olla kristitty lainkaan.

Se vaatii korkeampaa koulutusta ja
korkeampaa matematiikkaa,
pitkä matikka koulussa vähintään.

saati tarkkisluokkalaiset/apukoululaiset,
joten sorry vaan,
KRISTITYKSI pääsee vain ja ainoastaan
korkeakouluja käyneet. """""

--------

Aikaisemmin netissä tuo oli muodossa että teologeja ei tarvita, koska opetuslapsetkaan eivät olleet teologeja. Sitten huomautukseen että teologimme tutkivat juuri niiden opetuslasten kirjoituksia ei vastausta tullutkaan.

Eihän vartiotorniseurassa tarvittaisi opiskelleita ihmisiä, jos siellä pitäydyttäisiin Raamattuuun. Mutta kun siellä kehitetään uskontoa joka perustellaan sellaisilla väittämillä, jotka vaatisivat koulutusta asian ymmärtämiseksi.

Jerusalemin tuhovuosi ei ollut 607 eaa. Se on historian ja arkeologian piirissä selviö. Mutta myös Raamatun tutkimus osoittaa saman asian. Vartiotorniseura puolestaan noukkii väitteilleen joitakin irrallisia jakeita, jotka ovat harhaanjohtavia.

Opiskelu on omiaan estämään lahkolaisten rakkauspommitukseen lankeamisen. Mutta todistajan itsensä on mahdollista selvittää yksi asia kerrallaan perusteellisesti ja todeta vartiotorniseuran valheellisuus. Se vaatii jäseniltään teokraattisen sodanikäynnin käyttämistä, mutta se käyttää sitä myös itse omaan jäsenistöönsä.

Esim. ajanlasku (adventisteilta alkuaan), lopun vuosiluvut, niihin liittyy sellaisia perusteluja jotka ymmärtää jo kirjoittamishetkellään olleen tiedossa valheita. Niilläkö sitten sinne v. 1935 perustettuun paratiisiin, koska pomo näki unta että taivas on täynnä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu