Samia vastaatko?

Mitä seksiasentoja joita et tunne siinä koulujen "seksivideossa" olikaan?
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko nuori koululainen oikean ikäinen miettimään onko hän homo tai lesbo, jos hän vasta hakee seksuaalisuuttaan. Minusta murrosikäinen hakee itsestään virheitä, koska hän ei ole varma. En minäkään ole varma, että hän tekee oikein tehdessään päätöksen mahdollisesta suuntautumisesta siinä mielentilassa. Lesbo- tai homojärjestöille asia sopii, koska he haluavat kaltaisiaan tukemaan itseään ja toimintaansa. Mutta minusta on väärin, että nuorille asetetaan tällainenkin asia valittavaksi murrosiässä, mikä tekee hänet entistä enemmän epävarmemmaksi.

Jos ihmisellä on poikkeava seksuaalisuus, niin se tulee rajoittamaan hänen elämäänsä niin, että esimerkiksi perheen perustaminen lapsineen tulee vaikeaksi. Samansukupuolisten välinen liitto on hankalampi aina. Minusta ihmisen päätöstä homoudesta tulee tukea vasta aikuisuuden kynnyksellä ja antaa ihmisen elää siihen asti normaalia lasuutta, eikä ainakaan missään tapauksessa aleta murrosikäisen kanssa hakemaan, että olenko tänään homo ja miltä se mahtaa huomenna tuntua. Tuntuisi kamalalta, jos alkaisin pohtimaan omien lapsien kanssa ovatko he poikkeavia seksuaalisesti; ja alkaisin tukea heidän päähänpistojaan. "Kyllä, olet ilmiselvästi homo, kun haluat mennä Pertin kanssa luistelemaan" Pertti on 14v.

”Seksuaalista tasa-arvoa ajava Seta on jo vuosia odottanut vastaavaa materiaalia koulujen opetukseen”
Todellisuudessa se tulisi kieltä, koska minä en tahdo että minun lapselle puhutaan seksi "tasa- arvosta" (lesboudesta ja pederastiasta) - TÄSTÄ PUHUN OMALLE LAPSELLE ITSE ja selvitän mikä on oikea, mikä väärin.

Ihmettelen sitä intoa, että murrosikäiselle tuputetaan sitä vaihtoehtoa, että jos oletkin lesbo. ja tuntuu sille, että jo lapsena lesboutensa tietäneet ovat kyllä aika moni oman mielikuvituksensa uhreja. Miten lapsi voi sellaisen päätöksen tehdä, kun sitä ei tiedä edes moni aikuinenkaan?

Olen aivan varma, että nyt ollaan lapselle laittamassa suurta taakkaa harteilleen, jos hänen pitää päättää seksuaalisesta suuntautumisestaan jo osana koulua. Onko tämä yhteiskunta ihan sairas. Miksi meidän pitää aikuistaa lapsia? Lapset ovat jo kaksitoistavuotiaina samalla tasolla, kun minä olin kaksikymppisenä. Siinä välissä minä mopoilin ja kalastelin, jos teidän mielestänne kolmetoistavuotias lapsenne päättää olevansa homo ja te tuette siinä häntä, niin siinäpä teille on yhteinen harrastus, kukin tavallaan.

Sorrry sitten vaan, olen kasvanut pullossa, jos teillä on selvät sävelet seksuaalisesta suuntautumisesta jo kuusivuotiaasta lähtien; minulla ei ollut, enkä toivo sitä tietoa ja taitoa kenellekään muullekaan kuusivuotiaalle. Tämä asia taitaa nyt mennä niin, että aikuiset tuntevat jotakin edistyksellisyyttä, jos idän lapsensa on jo esikouluikäisestä homo tai lesbo. Minusta aikuisille pitäisi hankkia jotakin järkevämpää tekemistä kuin kaivaa lapsiaan kaapista omien mieltymystensä mukaan. Ei ole ihme, jos lapset ovat vähän hukassa, kun heidän vanhemmiltaankin on mennyt kehitysvaiheet sekaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kysymys auki? kirjoitti:

Mitä seksiasentoja joita et tunne siinä koulujen "seksivideossa" olikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu