APINAT HÄMÄYSTÄ

En tosin ole vielä keksinyt mikä on se asia, jota verhoillaan apinoilla, mutta välttämättä se ei edes tule (korkeasaaren)apinoiden takia julkisuuteen.

Luulen, että joltakin taholta on tilattu lööpit täyteen täksi ajaksi ja korkeasaari sattui olemaan hyvä aihe maiskuteltavaksi hölmölle kansalle.

Jos apinat olisi todellisuudessa haluttu lopettaa, sitä ei olisi kysytty iltalehden avulla kansalta vaan olis toimittu kuten muidenkin eläinten kohdalla(käärmeet, kalat, papukaijat...)

Ei älymystöä kiinnosta eläinten oikeus. Tiedehän on täynnä ihmisen vuoksi kuolemista muun muassa viikissä. Apinoiden elämä kiinnostaa vain tavallista tallaajaa jolle piti antaa ajateltavaa tietylle ajanjaksolle.
4562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne on nämä tulevat vaalit.

Äänestä
  • Lähettäkää kaikki mailia Korkeasaaren johtajalle että tämä järjettömyys ei tapahtuisi!

    [email protected]

    Äänestä

"En tosin ole vielä keksinyt mikä on se asia, jota verhoillaan apinoilla, mutta välttämättä se ei edes tule (korkeasaaren)apinoiden takia julkisuuteen".

Jenkit ne tietysti ovat taas syypäitä koko apinahässäkkään. Ehkä he peittelevät sillä Bushin epäonnistumista vaalikeskusteluissa. Apinat vaan kehiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silmänkääntötemppu kirjoitti:

En tosin ole vielä keksinyt mikä on se asia, jota verhoillaan apinoilla, mutta välttämättä se ei edes tule (korkeasaaren)apinoiden takia julkisuuteen.

Luulen, että joltakin taholta on tilattu lööpit täyteen täksi ajaksi ja korkeasaari sattui olemaan hyvä aihe maiskuteltavaksi hölmölle kansalle.

Jos apinat olisi todellisuudessa haluttu lopettaa, sitä ei olisi kysytty iltalehden avulla kansalta vaan olis toimittu kuten muidenkin eläinten kohdalla(käärmeet, kalat, papukaijat...)

Ei älymystöä kiinnosta eläinten oikeus. Tiedehän on täynnä ihmisen vuoksi kuolemista muun muassa viikissä. Apinoiden elämä kiinnostaa vain tavallista tallaajaa jolle piti antaa ajateltavaa tietylle ajanjaksolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu