Toivon todella että tulisi. Olen niin kyllästynyt Citymarketin ilkeisiin kassaeukkoihin. Samat naamat vuodesta toiseen. Saisikohan siihen infopisteelle edes jonkun asiakaspalvelutaitoisen? Tupakit jää usein ostamatta ja lotot pelaamatta kun pitää infopistettä vältellä tämän ongelman vuoksi.. Onneksi on sentään Lidl ja S-marketti. Näistä valitsen Lidlin! Ja onneksi on halpaa myös.
Prisma Mäntsälään kiitos! Sen voisi rakentaa vaikka Citymarketin tilalle!
Prisma Mäntsälään kiitos! Sen voisi rakentaa vaikka Citymarketin tilalle!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yhdyn edelliseen puhujaan. Kävin Lahdessa Prismassa ja kyllä jäin toivomaan, että sellainen Mäntsäläänkin saataisiin. Ja kunnollinen, reilun kokoinen kauppa, josta löytyisi kaikenlaista. K-cittari on niin pienikin ja sieltä on turhan usein lopussa tuote, jota sinne erityisesti menee ostamaan. Ja kyllä ystävällinen ja kohtelias palvelu on paikallaan joka putiikissa, johon asiakkaita halutaan.
Käykää katsomassa Kouvolaa. Keskusta näivettynyt isojen kauppakeskusten myötä.
Citymarketissa on paska palvelu! Varsinkin kassalla! Ainut plussa kahviolle.
EI TULE, kun tuo S-ketju on luopunut hankkeesta. Tulee kaksi ALEPAA, jos nyt
niitäkään. Eikä ehkä ole tarpeenkaan, kun suuremmat ostokset tehdään joka
tapauksessa lähi kaupungeissa työ tai harraste matkojen yhteydessä.
Mäntsälä on melko pienyrittäjä vastainen kunta verraten naapureihin, mutta
onneksi täällä on opittu vähitellen neuvottelemaan melko suurten yritysten
kanssa ja pari sellaista on kuntaan jo saatukkin, mutta työpaikka omavaraisuus
on edelleen lapsen kengissä, joten isot ostokset luonnistuu oikein hyvin ilman
paikallisia palveluitakin.
Prismaa en kaipaa Mäntsälään! Päinvastoin, eli enemmän kilpailua kyllä S- ja K-ryhmille. Pitää toivoa että Suomee tulee muitakin ulkolaisia kauppaketjuja kuin Lidl niin pysyy ruoan hintakin kohtuutasolla.
ps. En ole kyllä törmänny K-Citymarketissa "ilkeisiin kassaeukkoihin". Enkä muuallakaan Mäntsälässä.
Eipä oo Porvoossakaan Prismaa.
Jonnin verran isompi kauppapaikka kuitenkin kyseessä mm. pari alkoa, 2 Lidliä, Gigantit sun muut honkkarit...
Joku alepa tms. juna-asemalle olis realistista ja tervettä markkinataloutta.
Eihän siinä olisi mitään järkeä tuoda Prisma Mäntsälään.
Muutaman ihmisen kylä, jossa on jo kaksi aivan liian suurta kauppaa.
mäntsälä on paska kylä
Mäntsälähän on just paras paikka! En ymmärrä miten ihmiset jauhaa siitä niinpaljon paskaa :(
Tarvittaisiin Mäntsälään asemalle joku pienempi kauppa, joko Alepa tai Siva asemalle.
Parhaat juorut saa kassaneideiltä........
Mäntsälän Citymarketissa saa hyvää palvelua! Iloiset myyjät ja hyvää asiakaspalvelua :)
Ammattinsa puolestahan sitä pitää hymyilläkin eespäin, mut takanapäin irvistellään.