Tämä ei ole vastaus eikä arvailua kysymykseen "mitä kuoleman jälkeen". Ainoastaan kokemukseni saattaa antaa vihjeitä, että "jotain saattaa tapahtua kuoleman jälkeen".
Elämä, kuolema, luonto, isä, äiti, lemmikki, työpaikka, kaverit, kuu, aurinko, tähdet jne on arkipäiviäisiä ja luonnollisia ja myös itsestäänselviä asioita elämässä. Kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja itsestään selvältä. Se on niin normaalia, että niitä asioita ei sen kummemmin pohdiskele. Sitten koet kerran jotain odottamatonta, niin elämän luonnollisuus, sellaisena kuin sen olet oppinut ymmärtämään ja tiedostamaan, muuttuu kerta heitolla. Vanhojen kysymysten tilalle tulee liuta uusia.
Asuin vuonna 2009 Jyväskylässä, pienessä kaksiossa, johon olin juuri muuttanut. Se päivä meni astioita purkaessa pyyhe- ja sanomalehtipehmusteiden seasta ja huonekalujen järjestystä miettiessä. Illalla virittelin tv:n ja kotiteatterin kuntoon sekä patjan lattialle ja petivaatteet valmiiksi. Olin aika väsynyt ja kömmin peiton alle ja katselin mitä kanavilta tulee. Animal Planetilta tuli mangusteista dokumentti. Niitä oli aina hauska katsella. Sitten alkoi todenteolla ramasemaan ja suljin lelut ja valot ja kävin nukkumaan. Tuijottelin kattoa ja mietin kaikkea... sisustusta, työkuvioita, miten elämä siitä lähtee kehittymään ja sen sellaisia asioita.
Sitten alkoi tuntua, että uni tulee ihan just. Alkoi tuntua niitä huippaavia "humahduksia" joita kokee joskus kun on todella väsynyt. Ne sekä kuulee että tuntee. Ne on aina yhtä inhottavia. Sitten tuntui kuin olisi se "unihuntu" laskeutunut ja tuli aika leijuva olo. Samalla tuntui sekavalta ja unenomaiselta. Sitten tuntui kuin olisin lähes kokonaan pyörtynyt ja tuntui kuin olisin lähtenyt kovalla vauhdilla lentoon. Kaikki kirkastui ja näin kuinka lähestyin vastakkaista seinää ja katon rajaa. Näin siinä matkalla tapetin kuviot, pieniä kukkia ja marjoja, ja pienen pientä "made in jossain" tekstiä ja numerosarjaa. Kun tuntui, että lensin seinän läpi, niin sitten oli kaikki mustaa ja tietoisuudentaso jotain hyvin pientä. Tuntui kuin olisin sidottu tai jollainlailla kiinnitetty, kun kädet ja jalat tuntui raskaalta, eikä pystynyt liikkumaan. Sitten yhtäkkiä heräsin patjalta puhelimen herätykseen. Kelailin vähän aikaa, että olipa karmea kokemus. Monenlaista heitehuimausta ja unen rajamaiden kummallisuuksia olen kokenut, mutta en sellaista, että lähden kuin tykinpiipusta kuin jossain huvipuistolaitteessa, läpi seinän ja katon.
Elämä, kuolema, luonto, isä, äiti, lemmikki, työpaikka, kaverit, kuu, aurinko, tähdet jne on arkipäiviäisiä ja luonnollisia ja myös itsestäänselviä asioita elämässä. Kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja itsestään selvältä. Se on niin normaalia, että niitä asioita ei sen kummemmin pohdiskele. Sitten koet kerran jotain odottamatonta, niin elämän luonnollisuus, sellaisena kuin sen olet oppinut ymmärtämään ja tiedostamaan, muuttuu kerta heitolla. Vanhojen kysymysten tilalle tulee liuta uusia.
Asuin vuonna 2009 Jyväskylässä, pienessä kaksiossa, johon olin juuri muuttanut. Se päivä meni astioita purkaessa pyyhe- ja sanomalehtipehmusteiden seasta ja huonekalujen järjestystä miettiessä. Illalla virittelin tv:n ja kotiteatterin kuntoon sekä patjan lattialle ja petivaatteet valmiiksi. Olin aika väsynyt ja kömmin peiton alle ja katselin mitä kanavilta tulee. Animal Planetilta tuli mangusteista dokumentti. Niitä oli aina hauska katsella. Sitten alkoi todenteolla ramasemaan ja suljin lelut ja valot ja kävin nukkumaan. Tuijottelin kattoa ja mietin kaikkea... sisustusta, työkuvioita, miten elämä siitä lähtee kehittymään ja sen sellaisia asioita.
Sitten alkoi tuntua, että uni tulee ihan just. Alkoi tuntua niitä huippaavia "humahduksia" joita kokee joskus kun on todella väsynyt. Ne sekä kuulee että tuntee. Ne on aina yhtä inhottavia. Sitten tuntui kuin olisi se "unihuntu" laskeutunut ja tuli aika leijuva olo. Samalla tuntui sekavalta ja unenomaiselta. Sitten tuntui kuin olisin lähes kokonaan pyörtynyt ja tuntui kuin olisin lähtenyt kovalla vauhdilla lentoon. Kaikki kirkastui ja näin kuinka lähestyin vastakkaista seinää ja katon rajaa. Näin siinä matkalla tapetin kuviot, pieniä kukkia ja marjoja, ja pienen pientä "made in jossain" tekstiä ja numerosarjaa. Kun tuntui, että lensin seinän läpi, niin sitten oli kaikki mustaa ja tietoisuudentaso jotain hyvin pientä. Tuntui kuin olisin sidottu tai jollainlailla kiinnitetty, kun kädet ja jalat tuntui raskaalta, eikä pystynyt liikkumaan. Sitten yhtäkkiä heräsin patjalta puhelimen herätykseen. Kelailin vähän aikaa, että olipa karmea kokemus. Monenlaista heitehuimausta ja unen rajamaiden kummallisuuksia olen kokenut, mutta en sellaista, että lähden kuin tykinpiipusta kuin jossain huvipuistolaitteessa, läpi seinän ja katon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
... jatkuu
Aamulla duunasin teet ja kinkkuleivät ennen kuin jatkoin muuttolaatikoiden purkamista. Yhdessä vaiheessa sitten jäin tuijottamaan sitä kohtaa, josta "lensin läpi". Menin katselemaan sitä rumaa tapettia ja sitten tuntui ikävä pelon kouraisu alavatsassa kun näin niitä pieniä kukkia ja marjoja. Kävin samantien hakemassa pakettiautosta tuolin ja nousin katsomaan sitä kohtaa mistä tunsin lentäneeni läpi. Sitten henki salpautui ja sain elämäni pahimman paniikkihäiriökohtauksen. Sydän löi miten sattui ja hyperventiloin kuin mikäkin urpo. Rimpuilin paniikissa muuttolaatikoita läpi että löydän äkkiä lääkekaapin ja sieltä 5 mg:n beetasalpaajan. Vastoin ohjeita puraisin tabletin muhjuksi että imeytyisi nopeasti. Pelkäsin, että kuolen siihen paikkaan. Itkukin tuli vaikka olin nelikymppinen motoristikarju. Sitten oli elämä yhtä sekavuutta, kaikki meni ihan uusiksi. Mikään ei tuntunut enää normaalilta. Kävelin paniikissa edestakaisin ja yritin löytää mitä tahansa asiaa tai yksityiskohtaa elämästä, mikä olisi ns. palauttanut tuntemukseni ja käsitykseni takas siihen normaaliin ja luonnolliseen.
Vähän ajan päästä kiipesin takaisin tuolille ja tuijottelin uudestaan niitä kuvioita sekä tekstejä ja numerosarjoja, jotka näin kun siitä kohtaa katonrajaa lensin läpi. Yritin vaikka mitä, että saisin jollain perusteltua sen, että asiassa ei ole mitään yliluonnollissa, että mun on pakko olla nähnyt se kohta tai jotain... mitä tahansa. Mutta en voinut sille mitään, että kyseinen kohta ei missään vaiheessa ole ollut tarkastelunkohteena, että ne tekstit ja numerot olisi jäänyt alitajuntaan. Sitten alkoi vimmattu surffailu ruumiistairtautumisista, astraalibullshitistä ja kaikenlaisesta mumbo-jambosta johon en ollut koskaan hädintuskin ajatustakaan suonut. Löysin kertomuksia, jotka vastasi lähes identtisesti omaa kokemustani. Mutta ei se lohduttanut kuin ehkä pikkuisen. Siitä alkoi vajaa kolme vuotta kestänyt mielenterveysprojekti kaikenlaisine kuntoutuksineen. En kyennyt enää tekemään töitä ja sain sitten lähes vuoden taistelun jälkeen työkyvyttömyyseläkepaperit käteen. Minusta oli tullut nutcase. Mt-tapaus. Sekopää. Pottu. Ja tietenkin hävetti kertoa psykolle, että "hei, mä olen kokenut ruumiista irtautumisen... joojoo, ihan totta!"
Nyt vuonna 2014 olen jo aika sinut asian kanssa enkä ole vähään aikaan enää syönyt lääkkeitä. Olen tavannut ihmisiä, jotka väittävät kokeneensa ruumiistairtautumisen, joukossa jopa veteraani, joka väittää pystyvänsä siihen omasta tahdosta. Lisäksi olen tavannut monenlaista muuta "hörhöä", jotka ovat esim. olleet psykiatrisessa hoidossa aaveen näkemisen vuoksi. Tämä kaikki on suht mukavasti helpottanut oloa kun yliluonnollinen on nyt osa tätä maailmaa, ja olen alkanut hyväksymään asian, että elämä ei olekaan sitä mitä perusaistein koemme. Kokemukseni on minulle vastaus, että jonkunlainen "spirituaalinen" maailma saattaa odottaa meitä kun lopullisesti jätämme nämä lihamöykyt, jossa vietämme aikaa karkeasti sanoen 0-120 vuotta. Sitä en tiedä, mihin menemme ja mitä sitten kun olemme siellä jossain. Tulemmeko takaisin asuttamaan toista lihamöykkyä?
Mutta, elämä jatkuu niin kauan kuin Luoja suo ja sitten otamme seuraavan askeleen.
Joo. Tuo selitetään niin, että elimistössäsi kundaliinia pääsi vapautumaan. Aiheuttaa tottumattomalla väliaikaisia ruumiistairtautumisia.
Kun hermosto on tottunut ja joogaa/ tarkkaavaisuusmeditaatioita on treenailtu riittävän kauan, niin kundaliinin purkaus ei vaikuita noin dramaattiselta. Koska ollaan jo vähän irti kehosta luonnostaan, ilmava ja kevyt olo.
Mulla tapahtui katoaminen paljoin syvemmin ollessani 19-vuotias. Tietoisuus jäi. Samalla muistin entisiä elämiäkin.
Itsen tunnistamisestra tuli pysyvää, muttei vielä täydellistä. Alkoi elämän mittainen prosessi itsen tunnistamista varten.
Koska puhdas tietoisuus oli tunnistettu tuossa huimassa lennossa ja häviämisessä, niin aloin pyrkiä samaan kun tila normitila osittain palautui.
Onnistuin pallauttamaan tuon 19-vuotiaana aikansaadun syvän "satorin".
Jos ei ole koskaan missään elämässä treenauillut joogaa aiemmin, saattaa kokea "vain" ruumiistairtautumisen, ei täydellisempää häviämistä missä on ns. "kaikkitietävä".
Hengen tila on suurenmoisen laajentunut verrattuna normitilaan, ja normitilaa ei enää kaipaa. Prosesseissa kannattaa mennä loppuun saakka, koska puoliväliin jäävä saattaa kokea mitättömyyttä tai olevansa jotekin tärähtänyt. Kun mennään loppuun saakka, ei jää ketään kokijaa valittamaan.
Tässä varsinaisessa tietoisuus-tilassa ei olla tietoisia tekijästä, kokijasta tai valittajasta niin että sitä kuviteltaisiin joksikin olennoksi. Siksi ei ole kärsimystäkään.
Ensimmäinen tunne minkä itsekin koin, kun ekan kerran palasin oli...pelko. Johtuu siitä, että tila tuntuu niin tyhjältä, että ajatellaan ettei tässä tilassa voi elää. Bullshittiä. Voi elää mainiosti vaikkei tiedostakaan olevansa minkään muotoinen. Kun tuota pelko tunnetta tarkkailin, se vähitellen hävisi.
Pelon taakse voi päästä, silloin se katoaa, koska kokija irtoaa tuosta tunteesta.
Tällaista irtoamista sanotaan erottelukyvyksi.
Tyhjyys on itseasiassa täynnä valonkaltaisuutta, vaikkei sitä oikeasti nähdäkään, kun ei ole silmiä. Tiedostetaan että eletään ikäänkuin sokaisevassa valossa.
Gopi Krishnan tarinaa voi myös lueskella. Gopi selittää tätä aivojen mutaatiolla, eli aivomme ovat muttumassa, että voimme elää toisinkin kuin ihmiset yleensä. Voimme elää kevyestikin :)
Voisin itse sanoa, että kykenemme tuomaan aivoihin uudenlaista tietoisuutta.
Olen ollut vahvasti uskossa kymmeniä vuosia. Jotain yliluonnollista ole saanut kokea, mutta en koskaan enteellisiä unia enkä ole poistunut ruumiistani.
Varmaan aloittajalle kokemus on ollut aito ja vaikuttava.