Keskusta aatteena on parasta mitä tunnen ja etenkin Keskustan turvallisuus ja inhimillisyys ovat omaa luokkaansa. Keskusta ottaa kantaa myös arkoihin asioihin rohkeasti eikä salli kähmintää ja vääryyttä. Keskustassa on myös viisautta ja voimaa ajaa kaikkien asioita eteenpäin.
Demarit yrittää kuntavaalien alla tukahduttaa sananvapautta vaikka millä tavalla. Mutta Keskustalaisten suut ei tukkeudu, vaan rohkeasti oiotaan demarien valheet ja kieroudet.
Demareille on vain valta ja virat pääasia.
Köyhät on laitettu ajat sitten kyykkyyn. Siksi Helsingissäkin tarvitaan Keskustalaisia hoitamaan heikompien asioita. Siihen Keskustalla on kyky ja halu.
Keskusta tervehtii ilolla Helsinkiläisiä. Vastaanotto Helsingissä on ollut yllättävän suuri. Keskusta on kaikkien ihmisten asialla, Myös Helsinkiläisten ja kaikkien kaupunkilaisten.
Keskusta ylivoimaisesti paras
5
135
Vastaukset
- Parempaa huomista
Kepulaisten kirjoittajien ajatushäiriölle on ominaista ajatustoiminnan löystyminen sekä loogisten yhteyksien irtoaminen.
Sellainen on tämä saitti.
Ei mitään keskustelua politiikan linjasta.
mutta häiriköintiä laidasta laitaan. - Mielipidepankki
Jo vainhan se siellä taas huutelee. Välillä hän muuntuu korpisoturiksi, joka ryömii naisen puutteessa pitkin kosteaa sammalikkoa kuvittelemansa vihollisen kimppuun. Nyt hän taas muuntautuu minuksi, koska salaa ihailee kirjoituksia eikä voi vastustaa ajatusta pukea päälleen jotain minun imagostani. Jo vain on tässä kuin mies, jolla on vastustamaton halu pukeutua naiseksi.
Uskon kyllä, että Keskusta on sinulle ylivoimaisesti paras, sillä olen täysin tietoinen siitä, ettei harhoja näkevän päätä saa käännettyä. Harhat ovat hänelle niin todellisia. Olethan itsekin tunnustanut näkeväsi harhoja, mielipuolilatoja.
Otapa nyt taas iltalääkkeesi ja sitten tutimaan, niin huomenna taas samat jutut uudestaan. Korpisoturin tilalle voit kehitellä vaikka kaukopartiomiehen.- Otsikossa hymiö
...
- lääkärihoitaja
"Jo vain" ressukka yrittää epätoivoisena jatkaa varastamalla toisten nikkejä.
Ei voi mitään.
Turpaan tulee Keskustalle näissä vaaleissa mennen tullen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672