Ja häkkiä tulee. Ei voi mitään. Siihen ei adressit eikä mitkään muutkaan vetoomukset auta.
NYKÄSELLE syyte tapon yrityksestä!!!!
Ramses.
2021669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yhteiskuntaan sopeutumattomat häiriköt tuleekin sulkea vankilaan. Vankila on paskasakille oikea paikka.
Samaa mieltä ollaan Nikun kanssa. Niiden, jotka ei pysty yhteiskunnan sääntöjen mukaan elämään, kuuluukin joutua tiilenpäitä lukemaan. Nykänen on jo kauan elänyt puolirikollista elämää pahoinpitelyineen, joten häkkiin vaan. Ei kenenkään kuulu saada erikoiskohtelua esim. sen takia, että on joskus ollut hyvä mäkihyppääjä. Kaikki samanlaiset lakeja rikkovat paskahousut linnaan tai mielummin vaikka pakkotyöhön, jolla kustantavat lusimisesta aiheutuvat kustannukset.
Veit jalat suustani. Jos vain Nykänen selviää ilman vankeustuomiota niin ei voi kun todeta Suomen lain olevan todella mätä.
Matista tehdään ennakkotapaus ja päästetään heppu vapaaksi. Ainoana ehtona on, että Matti lupaa olla kunnolla, jookosta. Ettei enää koskaan juo viinaa (siideriä ja bisseä saa, koska niistä ei mene pönttö niin sekaisin, että puukko heiluu). Niin ja Merviä ei saa enää lyödä turpaan, ei ainakaan naamaan.
Mattihan ei voi pettää fanejaan ja lusia. Niin ja täytyyhän oikeuden muistaa Matin ABCDE-tauti, joka on kaiken pahan alkusyy. Kuin myös mahtavat pituushyppypalkinnot alentavat rangaistusta. Nähdään pian Matti, raflassa Tampereella.
Syyte on tapon yrityksestä mutta luulisin että tuomio on törkeästä pahoipitelystä noin kahdeksan kuukautta vankeutta.Elikkä käräjiltä vapaaksi.
...että tuomio tulee lievemmästä rikoksesta, kuin mistä syytetään. Ja jos törkeän pahoinpitelyn puolelle menee ei linnaa kovin montaa kuukautta varmastikkaan tule. Ja kun muistaa että tälläkin hetkellä kuluvat päivät vähennetään tuomiosta... Pidän ihmeenä mikäli ei vapaudu ennen ensi kesää =)
Voi juudaksen jullinpää ton Masan kans. Tollaset pääpirut pitäs karkottaa jollekki autiolle saarelle, tai linnaa 10 vuotta! Ja linnassa oltava sille vain vettä ja leipää sekä kova sänky. Oppis seki perkeleen räyhääjä. Koko suomen laki on niin syvältä sillonkuin rangaistaan jotain. Tääl kärsii tappaa yms.ja saa muutaman vuoden olla luksusasuntolassa (muka vankilaksi kutsutaan) ja sit tulla tekeen uusia rikoksia.
Hyvä, että löytyy näin monta upmirehellistä kunnon kansalaista tuomitsemaan Matin.
joutaa hyvin linnaan muutamaksi vuodeksi, sitä miestä on hyysätty jo vuositolkulla ja silitelty, selitelty. Ehkä käräjillä nyt löytyy viimeinkin ryhtiä ja pistää Matti poseen muutamaksi vuodeksi.
Joo, saa Matti niinkuin muutkin sitä mitä tilaa...
Oli vähällä tappaa ihmisen eikä se oikein ole sopivaa käytöstä edes olUmpiavoittajalle, eihän.
Tyhmyydestä on Mattia sakotettu jo kyllä paljonkin eikä ole silti oppinut elämään aikuisen ihmisen elämää joten nyt tulee sakkoa kovempi rangaistus josta jo saattaa ottaa opikseen?
Tosin mervin pahoinpitelystä ei tollaselle kukkakepille kyllä pitäisi olla edes vihainen...
Joo, Matti teki elämänsä hypyn, V-tyyliin..Telemark alastulolla suoraan linnaan kulkematta lähtöruudun kautta. Pieni kevennys lisäksi. Kun normaali pariskunta viettää romanttista iltaa niin he: avaavat viinipullon, sytyttävät kynttilät ja leikkaavat paistin, niin Matti ja Mervi avaavat eurokossun, sytyttävät saunan palamaan ja leikkelevät niin kasvot kuin sormikoukkukuninkaan selän..
Näin viime yönä unen Matti Nykäsestä.
Unessa Matti Nykänen saapui ravintolaan Mervin ja kahden muun naisen kanssa, unessa hän kylläkin piti kädestä tätä toista naista, jolla oli kiharat ruskeat hiukset.
Seuraavaksi uni näytti, että Matti Nykänen työskenteli unessa Anttilan vihreässä paidassa tai jossain kaupan henkilönä.
Toivokaamme Matille parasta, hän tarvitsee uuden suunnan elämälleen, raittiuden ja kannustusta ja tukea ystäviltään ja muilta ihmisiltä.
Surullista, että hän on jäänyt tyhjän päälle urheilu-uran jälkeen.
Hän on lahjakas ihminen,
väkivaltaa en kyllä hyväksy, enkä ymmärrä, miksi hän ei ole lopettanut runsasta alkoholinkäyttöä.
Terveisin
Heli-Keiju
Jos ei oteta urheilua huomioon niin millä lailla lahjakas, laulajanako?
Ne kaksi 'naista' oli helvetinenkeleitä jotka olivat vankilassa ottaneet matin uudeksi 'tyttöystäväkseen'.
Matti vihreässä paidassa kassalla onkin matti vankilan ruokalassa tarjoilemassa hernesoppaa muille vangeille
Onko lääkkeet ottamatta?
Lahjakas? Missä mielessä? Joskus vuonna "kivi ja kirves" oli pohkeissa voimaa ja lahjoja, mutta yläpää on aina ollut tyhjä! Mikä on pohkeissa on päästä poissa. Eihän se reppana edes osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa.
Matti ei ikinä päässyt pienenä karuselliin leikkimään muiden lasten kanssa.. Julma lapsuus... Nyt on edessä karu selli....
nykänen vapaaksi, kyllä siellä liikkuu paljon suurempiakin konnia...
hoitoon se jätkä pitää saada,ja kauaksi aikaa.onpahan pois kiusaamasta ihmisiä.turhaakin turhempia juttuja koko nykäsestä!ratsastaa vanhoilla saavutuksillaan,ei ole enää mitään syytä olla enää nykypäivänä lehtien palstoilla sen yliturvonneen vaimonsa kanssa!
Milloin Matista tehdään se elokuva ?
Onko käsikirjoitukseen tullut muutoksia, kaiken tämän kohun jälkeen ?